Browsing by Subject "käyttäytyminen"

Sikojen hännänpurenta on Suomessa osalla tuotantotiloista ongelma ja se aiheuttaa tuotantotappioita tilalle. Hännänpurenta heikentää sikojen kasvua, aiheuttaa terveysongelmia, lisää lääkityksien tarvetta ja kuolleisuutta sioilla. Tutkimuksessani arvioin, onko porsaan syntymäkoolla vaikutusta hännänpurentaan tai hännänpurentaan liittyvään käyttäytymiseen tekijänä, ja onko syntymäkoolla vaikutusta lääkityksen antamiseen. Tutkimusaineistoni koostui yhden suomalaisen tuotantotilan 2019 syksyllä syntyneistä porsaista. Kaksi porsasta, suuri ja pieni porsas, valittiin käyttäytymisten analysointiin karsinoittain normitetun syntymäpainon perusteella. Normitettu syntymäpaino ilmaisi pahnueen keskiarvon ja keskihajonnan vaikutuksen porsaan syntymäpainoon suhteessa muihin pahnueen porsaisiin. Vieroitettujen porsaiden käyttäytymiset havainnoitiin jatkuvana seurantana kahtena päivänä 15 minuutin ajan. Videointien aikana porsaat olivat 6–7 viikon ikäisiä. Lääkitykset kerättiin porsaiden koko elinajalta videointien loppuun asti ja ne kirjattiin eläintenhoitajien toimesta. Käyttäytymiset analysoitiin lineaarisella sekamallilla ja Spearmanin korrelaatiotestillä. Lääkitykset analysoitiin khiin neliö testillä ja t-testillä. Tutkimuksessa ei havaittu merkitsevästi hännänpurentaa valituilla porsailla, vaikka viitteitä hännänpurennasta näkyi karsinoissa. Porsaan syntymäkoko ei vaikuttanut hännänpurennan tekijäksi ryhtymiseen. Suurilla porsailla pahnueen keskipaino, syntymäpaino ja ikä korreloivat ympäristön manipuloinnin kanssa. Pienillä porsailla negatiivinen korrelaatio ilmeni normitetun syntymäpainon ja hännän manipuloinnin kesken. Suurilla porsailla havaittiin aggressiivisen käyttäytymisen yhteys hännän, korvien ja muuhun manipulointiin. Pienillä porsailla muiden porsaiden astuminen korreloi aggressiiviseen käyttäytymiseen ja korvien manipulointiin. Lääkityksien saaminen ei eronnut pienillä tai suurilla porsailla. Porsaista 37 % oltiin lääkitty jollain lääkkeellä ensimmäisen 7 viikon aikana. Mahdollisesti aineiston pienuudesta johtuen ja tilan hyvien käytäntöjen takia ei tutkimuksessa havaittu hännänpurentaa tarkastelussa olleilla porsailla. Lääkityksien antamiseen ei ensimmäisen 7 viikon aikana vaikuta porsaan syntymäkoko. Ottamatta huomioon porsaan syntymäkokoa lääkitään porsaita ennen vieroitusta ja vieroitusiässä suhteellisen paljon. Porsaiden hännänpurentaan ja lääkityksien antamiseen vaikuttavat muut tekijät kuin porsaan syntymäkoko. Näiden taustatekijöiden selvittäminen jää tutkittavaksi tulevaisuuden tutkimuksissa.

Puunpurenta, jota kutsutaan myös ilmannielemiseksi, tarkoittaa hevosen toistuvaa, tarkoituksettomalta näyttävää eli stereotyyppistä käyttäytymistä, jossa hevonen tyypillisesti painaa etuhampaansa kiinteää pintaa vasten, vetää ilmaa ruokatorven alkuosaan päästäen nielusta korahtavan äänen. Puunpurentaa esiintyy noin 4-5 %:lla hevosista. Puunpurennan taustalla on todennäköisesti useita syitä geneettisistä tekijöistä, talliolosuhteisiin, ruokintaan, vieroitukseen ja muihin elinympäristön stressitekijöihin. Vielä ei tiedetä, miksi hevonen puree puuta. Puunpurennan tai erityisesti puunpurennan estämisen on havaittu muuttavan veren stressihormonipitoisuuksia ja puunpurijoilla on todettu muuttuneet dopamiinireseptoritiheydet tietyillä aivoalueilla. Nämä herkistyneet keskushermoston dopaminergiset radat voivat olla stereotyyppisen käytöksen yhteydessä seurausta pitkään jatkuneesta stressistä yhdistettynä geneettiseen alttiuteen. Tämän tutkielman kokeellinen osuus toimi pilottitutkimuksena laajemmalle hevosen stereotyyppisen käytöksen tutkimukselle. Tutkimuksessa videoitiin ja analysoitiin kolmen puutapurevan hevosen ja kolmen verrokkihevosen käytöstä karsinassa vietettynä aikana. Hevosia kuvattiin niiden omassa karsinassaan kaksi vuorokautta ja toisena vuorokautena niillä oli sydämen sykettä rekisteröivä EKG-laite selässään tutkimuksen toista osaa varten. Käytöksen analysointi toteutettiin luomalla käyttäytymiskoodit, joihin hevosten ilmentämät käyttäytymiset luokiteltiin ja mitattiin, kuinka paljon aikaa hevoset käyttivät kuhunkin toimintaan. Tavoitteena oli selvittää, mitä nauhoitteista pystyy näkemään ja analysoimaan ja onko käyttäytymiskoodit järkevästi luokiteltu, jotta varsinaisessa tutkimuksessa voidaan paremmin tutkia päivärytmin muutoksia. Tarkastelin myös, eroaako puunpurijahevosen käyttäytyminen ei-stereotyyppisesti käyttäytyvän verrokkihevosen käyttäytymisestä ja selvitin, häiritseekö EKG-laite hevosta. Tutkimuksessa yritettiin saada selville, minkä päivittäisen toiminnan kustannuksella puunpurijahevonen käyttää aikaa puunpurentaan ja eroavatko puunpurijahevosten ja verrokkihevosten päivärytmit toisistaan. Pilottitutkimuksessa tuli ilmi hevosten valintaan, kuvausteknisiin asioihin, koodien määrittelyyn ja tulosten esittämismuotoon liittyviä seikkoja, joita kannattaa ottaa huomioon varsinaista tutkimusaineistoa käsiteltäessä. Vielä ei havaittu viitteitä siitä, että puunpurijoiden ja verrokkien päivärytmissä olisi eroja eikä EKG-laite ei vaikuttanut hevosten käyttäytymiseen. Vain kaksi kolmesta puuta purevasta hevosesta esitti stereotyyppistä käytöstä seurantajakson aikana ja lisäksi tutkimuksen puunpurijat ilmensivät stereotyyppistä käytöstä vähän, arvioiden korkeintaan 0,5 % vuorokaudesta. Puunpurennalla ja ruokinta-ajoilla näytti olevan yhteys, kun taas kahden hevosen tavassa ilmentää stereotyyppistä käytöstä havaittiin ero; toinen näytti purevan puuta harvemmin ja pidempään, 10–30 kertaa kerralla, ja toinen puri puuta useammin, mutta alle kymmenen kerran sarjoja. Tällaista ei ole kuvattu kirjallisuudessa aiemmin.

Koirien käytösongelmat ovat voimakkaan tieteellisen kiinnostuksen kohteena ja esimerkiksi koirien aggressiivinen käyttäytyminen saa laajaa huomiota myös mediassa. Tämä lisensiaatin työ sisältää kirjallisuuskatsauksen koirien käyttäytymisestä sekä kokeellisen osan, jossa kartoitettiin suomalaisen rottweilerin käyttäytymistä. Tutkimushypoteesina oli aggressiivisen, puolustavan ja pelokkaan käyttäytymisen liittyminen toisiinsa sekä taustatekijöiden, kuten sosiaalistamisen vaikutus aggressiivisuuteen. Aineisto (514 koiraa) kerättiin omistajille suunnatulla kyselyllä ja analysoitiin pääkomponenttianalyysillä, jonka perusteella muodostui 13 käyttäytymispiirrettä. Käyttäytymispiirteet jakautuivat kuudeksi aggressiotyypiksi, joista yksi oli koiriin kohdistuvaa ja viisi ihmisiin kohdistuvaa. Viisi käyttäytymispiirrettä liittyi pelokkuuteen tai stressiin. Lisäksi omiksi käyttäytymispiirteiksi erottuivat kiihtyminen ja huomionhakukäytös, jotka eivät olleet voimakkaasti yhteydessä muihin käyttäytymispiirteisiin. Vastaajista 43 % koki koiran käyttäytymisen ongelmalliseksi. Rottweilereiden käytösongelmat ilmenivät suurelta osin toisia koiria ohittaessa (53 % koirista, joilla raportoitiin ongelmia) aggressiivisena tai yli-innokkaana käyttäytymisenä. Aggressiivisuutta ja pelokkuutta esiintyi aineistossa vähän. Kaikissa aggressiivisuuteen tai pelokkuuteen liittyvissä käyttäytymisissä suurin osa koirista oli välinpitämättömiä tai osoitti vain lieviä merkkejä pelosta tai aggressiivisuudesta. Voimakkainta aggressio oli koiriin kohdistuvassa pelkoaggressiivisuudessa (keskiarvo (ka) 1,9 ± keskihajonta (SD) 1,8,) ja terävyydessä (ka 1,6 ± SD 1,6), jotka olivat ainoat käyttäytymiskomponentit, joissa esiintyi aggressiivisuuden vakavinta muotoa (koira puree tai näykkää). Aggressio ihmisten kohtaamistilanteissa oli yhteydessä mm. koiriin kohdistuvaan pelkoaggressioon (rs = 0,39, p < 0,01), aggressioon käsiteltäessä (rs = 0,33, p < 0,01) sekä sosiaaliseen aggressioon (rs = 0,35, p < 0,01). Usein sosiaalistetut koirat olivat vähemmän pelkoaggressiivisia toisia koiria kohtaan (ka 0,8 ± SD 0,7) ja käsittelyaggressiivisia (ka 0,6 ± SD 0,6) kuin harvemmin sosiaalistetut (koiriin kohdistuva pelkoaggressio ka 1,1 ± SD 0,8, p = 0,01) (käsittelyaggressio ka 0,8 ± SD 0,7, p < 0,01). Kiihtymiskäyttäytymistä ilmeni suurella osalla aineiston koirista (40 %) melko voimakkaasti, käytös ei ollut yhteydessä aggressiiviseen tai pelokkaaseen käytökseen. Kiihtyneisyyttä ilmeni enemmän harrastuskoirilla (ka 1,5 ± SD 0,4) kuin koirilla, jotka eivät harrasta (ka 1,4 ± SD 0,4, p = 0,04), mikä saattaa liittyä työskentelyintoon. Tulosten johtopäätöksenä rottweilereiden aggressiivinen käyttäytyminen vaikuttaa olevan voimakkaasti kytköksissä pelkoon tai levottomuuteen sekä rodun puolustavaan käyttäytymiseen. Kohtaamistilanteissa ilmenevän aggressiivisuuden yhteys useisiin pelkoon ja aggressiivisuuteen liittyviin käyttäytymispiirteisiin saattaa olla yhteydessä käyttäytymisen liittymisestä koiran yleiseen epävarmuuteen. Sosiaalistamistiheys ja harrastuneisuus voivat vaikuttaa useisiin käytöspiirteisiin.

Kalkkunoiden teuraskuljetuksissa lintuja pidetään kuljetuspäällyksissä, joiden korkeuden on esitetty olevan riittämätön suurimpien kalkkunakukkojen kuljetukseen, mutta tieteellisiä tutkimuksia aiheesta on vähän. Jalostuksella saavutetut nopeakasvuiset ja suuret lihakset voivat lisäksi altistaa kalkkunat mahdollisesti kivuliaille lihassairauksille. Tutkielman tavoitteena oli selvittää lihasentsyymiarvojen vaikutusta kalkkunoiden käyttäytymiseen erikorkuisissa kuljetuspäällyksissä. Tutkimuksessa analysoitiin kreatiinikinaasin (CK) ja aspartaattiaminotransferaasin (ASAT) aktiivisuutta kalkkunoiden seerumissa, sillä näiden solunsisäisten entsyymien yhtäaikainen esiintyminen seerumissa on todettu olevan merkki lihasvauriosta ja täten kuvaavan eläimen heikentynyttä hyvinvointia. Tutkimuksessa käytettiin 36 lihantuotantoon jalostettua kalkkunakukkoa. Kutakin lintua testattiin kahtena eri päivänä noin viikon välein. Testattavien lintujen paino oli keskimäärin 16,5 ± 0,2 kiloa. Linnut olivat eri testikerroilla satunnaistetusti erikorkuisissa häkeissä. Häkkikorkeudet olivat 40, 55 ja 90 cm. Linnut olivat paikallaan olevissa häkeissä kuusi tuntia, jonka ajan niiden käyttäytymistä videoitiin. Kustakin linnusta otettiin verinäyte yhdellä testauskerralla kuvaamisen päätyttyä ja seerumista analysoitiin CK ja ASAT. Kalkkunoiden CK-aktiivisuus oli 25450,5 ± 10402,6 IU/l ja ASAT-aktiivisuus 625,0 ± 143,7 IU/l. Häkkikorkeudella ei ollut tilastollisesti merkitsevää korrelaatiota CK- eikä ASAT-aktiivisuuden kanssa (p = 0,86 ja p = 0,68), mutta CK- ja ASAT-arvot korreloivat positiivisesti keskenään (p < 0,001). Sekä CK- että ASAT-aktiivisuuksien ollessa korkeat linnut makasivat vähemmän 55 cm ja 90 cm korkeissa häkeissä testijakson ensimmäisinä tunteina. Paino ja CK-aktiivisuus olivat positiivisesti korreloituneet (p = 0,001). Kalkkunoiden lihasentsyymiarvoista on saatavilla heikosti tietoa, mutta verrattuna moniin muihin eläinlajeihin kalkkunoiden seerumin CK- ja ASAT-arvot ovat huomattavan korkeat. 40 cm korkeissa häkeissä linnut eivät voineet tilan ahtauden vuoksi seistä normaalissa asennossa jalat ojennettuina kuten muissa häkkikorkeuksissa. Linnuilla kivun liittymistä lihassairauksiin ei ole kuvattu, mutta kipu on varsin todennäköistä akuutissa vaiheessa. Kalkkunat siis saattavat mahdollisuuksien mukaan välttää makaamista kivun vuoksi. Jalostuksella saatu rintalihaksen nopea kasvu suhteettoman suureksi on todettu voivan aiheuttaa lihasvaurioita. On mahdollista, että jo suuri koko itsessään saattaa aiheuttaa kalkkunoille kipua. Tekijät, jotka kohottavat seerumin lihasentsyymiarvoja, aiheuttavat joka tapauksessa myös hyvinvointiongelmia. Nykyisin käytössä olevat matalat, 40 cm korkeat, kuljetuspäällykset voivat heikentää etenkin suurikokoisten kalkkunakukkojen kuljetuksen aikaista hyvinvointia, koska ne estävät lintuja seisomasta luonnollisessa asennossa ja niissä liikkuminen on muutenkin hyvin rajoitettua. Jotta jalostettujen kalkkunoiden lihasentsyymiarvoista voitaisiin tehdä tarkempia johtopäätöksiä, tarvitaan lisää tutkimuksia lihasentsyymiarvojen perustason määrittämiseksi. Lisätutkimuksia tarvitaan myös kalkkunoiden mahdollisesti kokeman kivun ja lihasentsyymiarvojen välisestä yhteydestä.

Euroopan unionin alueella kasvatetaan noin 180 miljoonaa lihakania vuosittain. Tuotantokanien pitoa ja hyvinvointia ohjaava EU- ja kansallinen lainsäädäntö kuitenkin puuttuvat. Kotimainen tuotanto on pientä suhteessa muualla Euroopassa tapahtuvaan tuotantoon, mutta kyseessä on kenties yleistyvä tuotantomuoto. Tämä lisensiaatintutkielma on tehty Maatilatalouden kehittämisrahaston (MAKERA) rahoittamassa Kaniinien hyvinvointi Suomessa -hankkeessa (2019–2022), jonka tavoitteena on kartoittaa kotimaista kaninlihantuotantoa. Lisensiaatintyö selvittää, kuinka Suomessa tuotetaan kaninlihaa ja mitä hyvinvointia edistäviä ja vaarantavia tekijöitä kaninlihan tuotantoon liittyy. Lisäksi tavoitteena on pohtia kanien hyvinvoinnin arviointiin soveltuvia menetelmiä sekä tuottajien käsityksiä kanin hyvinvointivaatimuksista, tuotantomuodosta ja sen tulevaisuudesta. Lisensiaatintyön hypoteesin mukaan tuottajien hyvinvointikäsitykset eivät eroa tutkimustiedon mukaisista kanien hyvinvointitarpeista. Selvitys toteutettiin tilavierailuina ja haastatteluina marraskuun 2020 ja kesäkuun 2021 välisenä aikana. Suomessa kaninlihaa kaupallisesti tuottaa arviolta hieman yli kymmen tilaa. Selvitykseen osallistui yhdeksän kaninkasvattajaa, joista seitsemän kasvatti lihaa myyntiin ja loput olivat omatarvekasvattajia. Tilojen yhteenlaskettu vuosittainen tuotantomäärä oli noin 1840 lihakania eli arviolta 2950 kilogrammaa kaninlihaa. Koronapandemia vaikutti tutkimusajankohtana kaninlihan kysyntään. Myyntiin tulee lisäksi sivutuotteita kuten taljoja sekä kuivattuja tassuja ja häntiä. Suomessa kaninlihankasvatus on sivueläinkeino. Liha myydään suoraan tiloilta tai lähialueen ravintoloihin ja kauppoihin. Pito-olosuhteet ja rakenneratkaisut ovat vaihtelevia. Ruokinta perustuu kuivaheinään ja muuhun korsirehuun, joita täydennetään pienellä määrällä väkirehua. Kaneille tarjotaan paljon tilaa, virikkeitä ja runsas kuivitus. Sairaudet ovat vähäisiä ja eläimiä joudutaan lopettamaan erittäin vähän. Teurastus ja lihan käsittely tapahtuvat pääasiassa tilallisen toimesta tilan elintarvikehuoneistossa. Lopetusmenetelmänä on tainnutusjousi ja verenlasku. Selvityksen hypoteesin mukaisesti kasvattajat tuntevat hyvin kanien hyvinvointivaatimukset ja lajityypilliset ominaisuudet. Tuottajat suhtautuvat tuotannon tulevaisuuteen toiveikkaina, mutta odottavat lainsäädännön valmistumista. Kaninlihantuotannossa tärkeimmät hyvinvointitekijät ovat tilan ja resurssien, kuten ruuan, juoman, virikkeiden, lepo- ja piilopaikkojen, riittävyys. Virikkeinen ympäristö ylläpitää kanin aktiivisuutta ja hyvinvointia sekä vähentää yhteenottoja. Ryhmäkasvatus on suositeltavaa nuorille lihakaneilla. Aikuisillakin tulisi olla vähintään näkö- ja hajuyhteys lajitovereihin. Kani on herkkä stressille, olosuhdemuutoksille ja sairauksille, joten tuotannon riskitekijöitä ovat tilan ja resurssien puutteen lisäksi epäsopivat pito-olosuhteet, likaisuus ja suuri tautipaine. Tutkimus selvitti eläinten hoitoa, pitopaikkoja ja omistajien käsityksiä, mutta eläinten hyvinvoinnin objektiivista arviointia varten tarvitaan lisää tutkimusta ja Suomen olosuhteisiin sovellettavia mittareita. Selvityksessä testattu kaniinien hyvinvoinnin arviointimenetelmä Dalmau ym. (2020) ei sovellu käytettäväksi kotimaiseen tuotantoon, vaan se vaatii mukauttamista pienimuotoisempaan kaninlihankasvatukseen

Kesykissa (Felis catus) on Suomessa yleinen lemmikki, joka polveutuu itsenäisesti saalistavasta villikissasta. Etenkin rajatussa tilassa elävän sisäkissan elinympäristö eroaa paljon siitä miten kesykissan esi-isät ovat eläneet. Ihmisten luomassa rajatussa elinpiirissä kissan mahdollisuudet vaikuttaa ympäristöönsä ovat rajatut, mikä voi altistaa kissan stressille. Usein kissojen stressin taustalla on myös omistajien puutteellinen tietämys kissojen lajityypillisestä käyttäytymisestä ja tarpeista. Kliinisessä työssä eläinlääkäri kohtaa kissoilla usein sairauksia ja käyttäytymishäiriöitä, joiden syntyyn ja pahenemiseen stressi voi vaikuttaa. Toisinaan omistajat kääntyvät eläinlääkärin puoleen myös silloin, kun he kokevat kissalle luontaisen käyttäytymisen, kuten raapimisen ja virtsalla merkkailun, olevan häiritsevää käytöstä. Sairauksien osalta stressi on yhdistetty esimerkiksi kissojen hengitystieinfektioiden ja idiopaattisen kystiitin altistavaksi tekijäksi. Näin ollen kyky tunnistaa kissojen stressi ja sitä aiheuttavat tekijät on merkittävässä roolissa eläimen hoidon ja hyvinvoinnin kannalta. Hyvinvointiin liittyvien ongelmien lisäksi stressi aiheuttaa haasteita myös käytännön diagnostiikan kannalta, minkä vuoksi eläinklinikoiden tulisi pyrkiä luomaan kissoille mahdollisimman stressitön ympäristö kiinnittämällä huomiota sekä ympäristötekijöihin että kissaystävällisiin käsittelytapoihin. Kissaystävällisen eläinlääkärin vastaanoton luominen voi myös parantaa asiakastyytyväisyyttä ja auttaa luomaan pitkäaikaisia asiakassuhteita, sillä monet omistajat kokevat kissan kokeman stressin olevan merkittävä syy sille, miksi kissoja ei haluta tuoda eläinlääkärin vastaanotolle. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on toimia tutkimuksiin perustuvana tietopakettina eläinlääkäreille ja eläinlääketieteen opiskelijoille kissan stressiin vaikuttavista tekijöistä, kissan stressin tunnistamisesta, stressin vaikutuksista ja siitä kuinka kissojen stressiä voidaan ennaltaehkäistä ja vähentää niin kotioloissa kuin löytöeläintaloissa ja eläinlääkärin vastaanotolla. Aihepiirin ymmärtämiseksi työssä käydään läpi myös kissalle lajityypillisiä piirteitä, stressin fysiologiaa sekä stressin taustalla olevia tunnetiloja.

Voimakkaat kiimaoireet saattavat vaikuttaa kilpailevan tamman valmennukseen ja kilpailutuloksiin negatiivisesti. Häiritseviä kiimaoireita ovat mm. keskittymisongelmat, hännän heilutus, ääntely, tottelemattomuus, toistuva virtsaaminen sekä aggressiivisuus ja potkiminen. Kiimankaltaista käyttäytymistä saattaa esiintyä virtsateiden ja sukuelinten infektioissa ja jalkojen tai selän kiputiloissa. Liian voimakkaasta käsittelystä aiheutuva alistuva käyttäytyminen muistuttaa hyvin paljon kiimakäyttäytymistä ja saattaa häiritä kiimojen havaitsemista. Tällä hetkellä häiritsevän kiimakäyttäytymisen vähentämiseen on käytössä seuraavia menetelmiä: hormoniterapiat, yrttejä sisältävät lisäravinteet, nonsteroidaaliset tulehduskipulääkkeet, akupunktio, kohdunsisäiset vieraat esineet (eri materiaaleista valmistetut kuulat tai silmukat), tiinehdyttäminen ja kirurgia. Ihanteellinen menetelmä olisi turvallinen, tehokas, helppokäyttöinen ja hinnaltaan edullinen. Vaikutus tulisi olla myös kumottavissa. Hormoniterapioista vain progesteronia ja altrenogestia voidaan pitää käyttökelpoisina kiimaoireiden estossa tammoilla. Progesteronia voidaan antaa päivittäisinä injektioina tai intravaginaalisen kierukan muodossa. Altrenogestia taas voidaan antaa suun kautta. Kortikosteroideilla voidaan estää kiimaoireiden esiintymistä, mutta niiden pitkäaikaiskäytöllä on yleisesti tunnettuja sivuvaikutuksia. Yrttejä sisältävien lisäravinteiden ja akupunktion tehosta ei ole näyttöä. Ovariektomia on peruuttamaton toimenpide ja kohdunsisäisen kuulan teho on tällä hetkellä vain kohtalainen eikä kuulan vaikutusmekanismeja ole tutkittu. Kokeellisessa osuudessa tutkittiin kohtuun asetettavan halkaisijaltaan 20 mm olevan kevyen muovikuulan vaikutusmekanismeja. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kuulan vaikutusta ovulaatioväliin, luteaalivaiheen pituuteen, plasman progesteroni- ja prostaglandiinipitoisuuksiin sekä kohdun kontraktiotiheyteen. Kohdun kontraktioita tutkittiin transrektaalisen ultraäänitutkimuksen videoinnin avulla. Tutkimuksessa oli loppuun asti mukana 24 tammaa. Kolme tammaa suljettiin pois tulosten tarkastelusta, koska yhdellä havaittiin kohdussa nestekeräytymää jo ennen kuulan asettamista ja kahdella muulla kuula poistui kohdusta itsestään pian asettamisen jälkeen. Ovulaatioväli piteni 75 %:lla tammoista ja aiheutui luteaalivaiheen pidentymisestä. Progesteroni-pitoisuudet pysyivät näillä tammoilla kauemmin korkeana ja eikä korkeita, tiheitä prostaglandiinipiikkejä ei esiintynyt toisin kuin kontrolliryhmällä. Kohdun kontraktiotiheyden keskiarvo oli kontrolliryhmässä, jossa ei havaittu pidentyneitä luteaalivaiheita, 1,06 ± 0,23; kuularyhmän tammoilla, joilla luteaalivaihe pidentyi, 1,86±0,53 ja kuularyhmän tammoilla, joilla luteaalivaiheen ei havaittu pidentyneen, 0,77 ± 0,46. Kohdun kontraktiotiheyksissä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa ryhmien välillä, mutta kuulan havaittiin liikkuvan enemmän tammoilla, joilla havaittiin pidentynyt luteaalivaihe. Kohdun kontraktioiden arvioimista häiritsevät tutkittavana olevan tamman liikkuminen, ympärillä olevien suoliston osien peristaltiikka ja hengitysliikkeet. Suuremmalla otoskoolla olisi saatettu saada aikaan eroja ryhmien välillä. Kohdunsisäistä kuulaa voidaan käyttää kiimaoireiden estossa, mutta kuula toimii vain noin 40–75 %:lla hoidettavista tammoista. Kohdunsisäisen kuulan vaikutusmekanismeja on tutkittu vain vähän. Vaikutusmekanismit tuntemalla voitaisiin kuulan tehoa kiimaoireiden poistamisessa mahdollisesti parantaa.

Tuotantoeläinten hyvinvointi kiinnostaa kuluttajia koko ajan enemmän ympäri maailmaa. Vuoden 2015 lopussa eläinoikeusjärjestön salaa kuvaamat ja julkisuuteen vuotamat videot eri teurastamoilta osoittavat, että eläinten kohtelussa teurastamoilla on parantamisen varaa myös Suomessa. Uudet asiat tyypillisesti pelottavat eläimiä, erityisesti silloin, kun niille ei anneta aikaa tottua tilanteeseen. Eläinten teuraskuljetuksiin ja teurastamolla olemiseen liittyy tämän vuoksi runsaasti niitä stressaavia tekijöitä. Pelokas eläin on vaikea käsitellä – se saattaa ryntäillä holtittomasti tai kieltäytyä kokonaan liikkumasta – mikä johtaa henkilökunnan runsaaseen voimankäyttöön tilanteen hallitsemiseksi ja aikatauluissa pysymiseksi. Teurastamoympäristössä eläinten hyvinvointiongelman takana on tyypillisesti kaksi perustavanlaatuista puutetta. Toisaalta eläintilojen, lastauslaitureiden tai kuljetusautojen suunnittelussa ei tavallisesti ole huomioitu riittävästi, miten eläimet havainnoivat ympäristöään, millaiset tekijät kiinnittävät niiden huomion ja mitä siitä seuraa. Ympäristön häiriötekijöiden runsas määrä johtaa eläinten pysähtelyyn, liikkumishaluttomuuteen ja muuhun vaikeaan käsiteltävyyteen. Toisaalta eläimiä käsitteleviä henkilöitä ei ole koulutettu tarkkailemaan ja ymmärtämään eläinten käyttäytymistä tai hyödyntämään niillä luonnostaan olevia käyttäytymismalleja rauhallisella ja järkevällä tavalla. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli selvittää, mitä tällä hetkellä tiedetään eläinten luonnollisen käyttäytymisen huomioimisesta niiden käsittelyssä sekä eläintilojen suunnittelussa. Painopiste oli erityisesti teurastamoympäristöissä, mutta joiltakin osin hyödynnettiin tietoa myös muista sellaisista eläintiloista ja käsittely-ympäristöistä, joissa eläinten eläimet joutuvat epämiellyttäviksi kokemiensa hoitotoimenpiteiden kohteeksi. Tällaisia ovat esimerkiksi lampaiden keritseminen tai lähes puolivillien ja jo ihmisten läheisyyttä kaihtavien nautojen rokotukset, punnitukset ja lääkinnät. Eläinten liikuttamisessa tulisi hyödyntää ensisijaisesti niiden pakoaluetta eli luontaista tarvetta säilyttää tietty etäisyys uhkaksi kokemaansa asiaan, kuten vieraaseen ihmiseen. Pakoalueen rajan tuntumassa pysyttelevä ihminen saa eläimen liikkumaan, mutta rauhallisesti ja kiihtymättä, kunhan se ei näe liikkumista estäviä tekijöitä tiellään. Tuotantoeläimet ovat erityisen herkkiä visuaalisille signaaleille sekä äkillisille äänille. Kulkureittien muuttaminen sellaiseksi, etteivät eläimet näe äkillisiä liikkeitä ympärillään tai odottavia ihmisiä edessään tai joudu kulkemaan muuttuvien lattiapintojen tai selkeiden saumojen yli vähentävät eläinten pysähtelyä ja vastaanhangoittelua. Useimpien eläinten käsittely on helpointa pieninä, 4–5 eläimen ryhminä, jolloin ne saavat tukea toisistaan, mutta eivät pääse pakkautumaan hankalasti hajotettaviksi tiiviiksi laumoiksi. Siipikarjan ja porojen ihmiskontaktien määrä ja pituus tulee pyrkiä minimoimaan. Sujuva eläintenkäsittely teurastamoympäristössä on monen pienen osatekijän muodostama kokonaisuus. Merkittäviä parannuksia voidaan kuitenkin hyvin usein saada aikaan jo henkilökunnan koulutuksella sekä pahimpien häiriötekijöiden poistamisella sekä eläinten hyvinvoinnin vaarantumisesta kertovien tapahtumien jatkuvalla seurannalla.

Tämä syventävien opintojen tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä tutkimusosasta. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään lämpötilan ja tilan vaikutusta pikkuvasikoiden käyttäytymiseen sekä levon ja lepoasentojen merkitystä pikkuvasikalle. Tutkimusosa koostuu vasikoiden makuukäyttäytymisestä, kylmien kasvatuslämpötilojen vaikutuksesta pikkuvasikoiden sääsuojan valintaan ja vasikoiden terveydentilasta kokeen aikana. Tutkimus on osa laajempaa projektia, jossa tutkitaan vasikoiden kylmä- ja ryhmäkasvatusta. Tutkimusosuudessani testattiin ja kehitettiin metodeja projektin jatkoa varten. Koe tehtiin Viikin koenavetassa. Koe kesti seitsemän viikkoa ja siinä oli mukana 18 Ay- ja Fr-vasikkaa. Vasikat oli jaettu kolmeen ryhmään siten, että kuusi vasikkaa sijoitettiin ulos ryhmäkarsinaan, kuusi sisälle ryhmäkarsinaan ja kuusi sisälle yksittäiskarsinoihin. Kokeen alkaessa vasikat olivat keskimäärin viikon ikäisiä. Ulkoryhmän vasikoilla oli jaloittelualue, sekä lämmittämätön ja lämmitetty suojakoppi. Vasikoiden makuukäyttäytymistä tarkkailtiin suoran käyttäytymistarkkailun menetelmällä 48 tunnin jaksoissa yhteensä neljä kertaa. Lisäksi tarkkailtiin ulkoryhmässä vasikoiden sääsuojan valintaa. Vasikoiden terveydentilaa tarkkailtiin päivittäin kokeen aikana. Yksilökarsinoitten vasikat makasivat eniten ja ulkoryhmän vasikat vähiten. Makaamiseen vasikat käyttivät vuorokaudessa 60-76 % kokonaisajasta. Makaamiseen käytetty aika laski hieman viimeisillä tarkkailukerroilla. Vasikat lepäsivät suurimmaksi osaksi rintansa päällä. Viimeisinä tarkkailujaksoina tämä käyttäytyminen väheni, mutta vastaavasti koodi 'makaa ja märehtii' lisääntyi. Kuitenkin märehtiessään vasikat makasivat pääsääntöisesti rintansa päällä. Kyljellään makaamista esiintyi eniten sisäryhmässä. Vasikat viettivät huomattavasti enemmän aikaa lämmitetyssä kopissa verrattuna lämmittämättömään. Poikkeuksena oli kolmas tarkkailujakso. Lämmitetyssä kopissa lämpötila oli noin +16°C. Lämmittämättömän kopin lämpötila oli sama kuin ulkolämpötila. Kylmin ulkolämpötila kokeen aikana -9 °C. Ulkoryhmässä sairastuminen hengitystietulehduksiin oli muita ryhmiä yleisempää. Syynä on todennäköisesti se, että lämmitetyn kopin ilmanvaihto ei toiminut kunnolla ja siellä oli kosteaa. Kylmän lämpötilan ei voida katsoa lisänneen merkittävästi sairastavuutta.

Tämä syventävien opintojen tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä tutkimusosasta. Kirjallisuuskatsaus käsittelee emän ja vasikan välistä suhdetta ja käyttäytymistä luonnossa sekä vierihoidon ja vieroituksen vaikutusta vasikan käyttäytymiseen. Tutkimusosa muodostuu vierihoidossa olleiden vasikoiden vieroituksen aikaisen käyttäytymistarkkailun tuloksista. Koe oli osa laajempaa vasikoiden vierihoitokasvatusprojektia. Koe tehtiin Viikin opetus- ja tutkimustilan navetassa syksyn ja talven 1998-99 aikana. Vieroituksen aikaisessa käyttäytymistarkkailussa oli mukana 12 Ay-vasikkaa, jotka kaikki kuljetettiin 5 ensimmäisen vierihoitoviikon aikana kaksi kertaa vuorokaudessa (aamu- ja iltalypsyn jälkeen) emän luo parteen imemään. Puolet vasikoista vieroitettiin kokonaan 5 vierihoitoviikon jälkeen. Loput jatkoivat 5 vierihoitoviikon jälkeen imemistä kerran päivässä (aamulypsyn jälkeen). Lopullinen vieroitus tapahtui näillä vasikoilla 8 vierihoitoviikon jälkeen. Vasikat jaettiin tilastollista käsittelyä varten kolmeen ryhmään. Ryhmässä 1 oli 6 vasikkaa, jotka vieroitettiin kokonaan 5 vierihoitoviikon jälkeen. Ryhmässä 2 oli 6 vasikkaa, jotka vieroitettiin 5 vierihoitoviikon jälkeen osittain jättämällä toinen imemiskerta pois. Ryhmä 3 koostui ryhmän 2 vasikoista, jotka vieroitettiin kokonaan 8 vierihoitoviikon jälkeen. Ryhmien 2 ja 3 vasikat olivat siis samat, mutta niiden vieroitusajankohtien välillä oli 3 viikon aikaero. Tilastollisessa käsittelyssä oli mukana ryhmässä 1 ainoastaan kolme vasikkaa ja ryhmissä 2 ja 3 samat viisi vasikkaa. Vasikoiden käyttäytymistä seurattiin videokameroiden avulla 24 tuntia vuorokaudessa alkaen yksi vuorokausi ennen vieroitusta ja päättyen kaksi vuorokautta jälkeen vieroituksen. Vasikoita kuvattiin käyttäen aikaviivenauhoitusta, jolloin yksi 24 tunnin jakso mahtui kolmen tunnin videokasetille. Videonauhat katsottiin ja jokaisen vasikan asento ja käyttäytyminen merkittiin ylös kahden minuutin välein käyttämällä neljää eri asentokoodia ja yhdeksää eri käyttäytymiskoodia. Saaduista havainnoista laskettiin asento- ja käyttäytymishavaintojen frekvenssit sekä samojen peräkkäisten asento- ja käyttäytymishavaintojaksojen määrä. Tulokset analysoitiin käyttäen toistomittausmenetelmää, jossa toistoina olivat kolme peräkkäistä päivää (päivä ennen vieroitusta, vieroituspäivä ja vieroituksen jälkeinen päivä). Vieroitusta edeltävä päivä oli kontrollivuorokausi, johon muiden päivien käyttäytymishavaintoja verrattiin. Vasikoiden lepokäyttäytyminen väheni vieroituksen johdosta. Lepokäyttäytyminen ei muuttunut ryhmän 2 vasikoilla, kun ne vieroitettiin vähitellen. Väkirehunsyönti lisääntyi vieroituksen jälkeen, mutta heinänsyöntiin ei vieroituksella ollut vaikutusta. Vasikoiden vedenjuonti lisääntyi vieroituksen jälkeen. Tähän luonnollisena selityksenä on se, että ennen vieroitusta vasikat saivat suuren osan nestetarpeestaan maidosta ja vieroituksen jälkeen ne joutuivat tyydyttämään sen kokonaan vedellä. Nuolemis- ja nuuskimiskäyttäytymiseen ei vieroituksella havaittu olevan vaikutusta. Itsensä nuolemisen määrässä oli ryhmien välillä eroja. Ryhmän 2 vasikat nuolivat itseään eniten. Tämä saattoi johtua siitä, että vieroituksen tapahduttua vasikat (ryhmissä 1 ja 3) olivat levottomia ja itsehoito saattoi jäädä siksi osittain suorittamatta. Vasikat huusivat vieroituksen jälkeen enemmän kuin ennen vieroitusta. Ryhmässä 2 huutaminen oli kuitenkin vähäisintä. Samojen peräkkäisten asento- ja käyttäytymishavaintojaksojen määrä lisääntyi vieroituksen jälkeen. Toisin sanoen vasikat olivat vieroituksen jälkeen levottomampia kuin ennen vieroitusta.