Browsing by Subject "ympäristökasvatus"

Ympäristöteemat ovat yhteiskunnallisesti erittäin ajankohtaisia. Jo varhaiskasvatusikäisten lasten kanssa on tärkeää puhua luonnosta, ympäristöstä sekä kestävästä kehityksestä, ja siten luoda ja vahvistaa lasten luontosuhdetta sekä toivoa tulevaisuuteen. Lapsen henkilökohtainen luontosuhde on pohjana luonnon ja ympäristön hyväksi tehtävissä teoissa. Ympäristökasvatus on tärkeä osa varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Varhaiskasvatuksen ympäristökasvatuksessa voidaan hyödyntää taidekasvatuksen ja erityisesti draamakasvatuksen menetelmiä. Vaikka draamamenetelmien vaikuttavuudesta oppimiseen on tutkimusnäyttöä, on näiden menetelmien käyttö varhaiskasvatuksessa vähäistä ja draamapedagogiikan täydennyskoulutukselle on tarvetta. Syksyllä 2019 osassa Helsingin päiväkodeista toteutettiin yhteistyössä Teatteri ILMI Ö:n sekä Helsingin kaupungin varhaiskasvatusviraston kanssa Luontokosketus -ympäristö- ja yhteisötaidehanke. Luontokosketus -hankkeessa ympäristönsuojelua ja kestävää kehitystä käsitellään esiopetusikäisten lasten kanssa teatterin, draaman ja taiteen keinoin. Teatteri ILMI Ö:n suunnittelema ja toteuttama hanke koostui kahdesta lapsille suunnatusta teatteriesityksestä, päiväkodeissa toteutetuista kolmesta teatterityöpajasta sekä ympäristötaidenäyttelystä. Hankkeeseen sisältyi myös varhaiskasvatuksen henkilöstölle suunnattu koulutusosio. Tämän tutkimuksen lähtökohtana on näkemys lapsesta itsenäisenä toimijana ja tiedontuottajina. Opetushallituksen Esiopetuksen opetussuunnitelmassa (2016) draamakasvatuksen lähtökohtana ovat lapset ja heidän kokemuksensa. Lasten kanssa tulee yhdessä suunnitella, toteuttaa ja arvioida ilmaisun kokonaisuuksia. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää lasten kokemuksia päiväkodeissa toteutetusta Luontokosketus -ympäristö- ja yhteisötaidehankkeesta. Tutkimuksessa kartoitettiin lapsia haastattelemalla, mitä hankkeessa käsiteltyjä ympäristöteemoja tai sisältöjä lapset kuvailevat sekä millaisia kokemuksia, elämyksiä tai tunteita lapset tuovat esiin? Tutkimukseen osallistui seitsemän (7) lasta kolmesta eri päiväkodista. Kvalitatiivinen tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluin ja lasten tuottamaa aineistoa käsiteltiin sisällönanalyysin keinoin. Tulosten mukaan lapset kuvailevat eniten hankkeen niitä teemoja ja sisältöjä, joissa he itse olivat toimijoina. Teatteriesitysten luonto- ja ympäristöteemoista lapset kertovat vähemmän. He mainitsevat esitysten yksityiskohtia ja liittävät omia kokemuksia esityksissä nähtyihin valokuviin. Esityksiin liittyen lapset pohtivat roskaamista sekä sen seurauksia. Draamamenetelmin toteutettujen työpajojen ympäristöteemoista lapset kuvailevat monipuolisimmin roskaamiseen sekä kierrätykseen liittyviä yksityiskohtia. Lapset tuovat esiin omakohtaisia kokemuksia työpajoissa käsitellyistä teemoista ja työpajoissa käytetyistä menetelmistä, kuten näyttelemisestä. Taidenäyttelyyn liittyen lapset kuvailivat näkemiään teoksia, etenkin oman lapsiryhmän toteuttamaa taideteosta. Lapset kuvailivat yksityiskohtaisesti taideteosten tekemistä sekä siihen käytettyjä materiaaleja. Lasten vastaukset haastatteluissa olivat verrattaen lyhyitä, mutta niissä oli tulkittavissa kokemuksia ympäristökasvatuksen eri osa-alueista. Lapset oppivat ympäristössä toimimalla erilaisissa oppimisympäristöissä sekä erilaisia materiaaleja ja draamankeinoja hyödyntäen. Lapset saivat mahdollisuuden empatian kokemuksiin sekä ympäristöstä huolehtimisen kehittymiseen oppimalla ympäristöstä. Kokemuksellinen oppiminen työpajoissa antoi lapsille mahdollisuuden toimia ympäristön puolesta ja draamaharjoitteissa hyödynnettiin lasten omia mielenkiinnonkohteita. Toiminnassa tavoitettiin myös osallisuutta, voimaantumista sekä yhteenkuuluvuutta.

The purpose of this study is to describe and analyze children’s relationship to the forest. Forest relationship of Finns has been a lively debate in recent years, and there is a debate about what kind of forest relationships Finns have. Studies have shown concern about the distance between children and nature – children's freedom of movement has narrowed, children's leisure time has become more adult-led indoors, and concerns have been raised about children's poor skills in identifying plant species. The theoretical starting points of this study are in environmental education. I examine the forest relationship through the observed, experienced and shared dimensions. The material of this study consist of the writings and drawings of Helsinki's fifth-graders about their memories in the forest. Thirteen students participated in the study. All participants in the study and their guardians were asked for written permission to participate in the study. The material was analyzed according to phenomenographic analysis. The research results show that the forest relationship of children is multidimensional. The stories of the fifth-graders emphasize the experienced (subjective) and shared (social and cultural) meanings of the forest. Demonstration of observed (scientific) knowledge was emphasized only in some reports. Forest memories are often made possible by adults, but also independent interaction with the environment are sought in the forest. The forest is described and valued through personal meanings. The forest is used for leisure and being together with others. The results show that environmental education deserves special attention, especially in the areas of environmental information and environmental protection. Not all students’ forest memories convey a knowledgeable, close, and caring relationship to the forest. More up-to-date research data on the state of children's forest relations are needed to develop environmental education.

Tutkimusten mukaan luontosuhde ja luonnossa liikkumisen tavat omaksutaan jo varhain, mutta lasten liikkuminen luonnossa on vähentynyt. Tämän takia varhaiskasvatuksen rooli luontosuhteen muodostumisessa on kasvanut entistä suuremmaksi. Lisäksi aiemmat tutkimukset osoittavat, että varhaiskasvatuksen opettajat ymmärtävät luontokokemusten tärkeyden lasten kasvun ja kehityksen edistämisessä, mutta se ei takaa ulkoympäristöjen käyttöä varhaiskasvatuksen oppimisympäristöinä. Opitut käytännöt ohjaavat opettajien käyttäytymistä enemmän kuin uskomukset luontokokemusten hyödyistä. Tämän takia on tärkeää tutkia, miten päiväkodit hyödyntävät luontoa ja lähimetsiä pedagogisessa toiminnassaan, jotta opettajan koulutuksessa voidaan jatkossa keskittyä opettamaan konkreettisia keinoja, joiden avulla metsiä voidaan hyödyntää enemmän varhaiskasvatuksen arjessa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää varhaiskasvatuksen opettajien käsityksiä metsien hyödyntämisestä varhaiskasvatuksen oppimisympäristöinä ja tekijöistä, jotka liittyvät metsien hyödyntämiseen. Lisäksi tutkimuksen tehtävänä on kuvata minkälaisia pedagogisia tavoitteita metsäretkillä sekä opettajien näkemyksiä metsässä toimimisen hyödyistä. Tutkimuksessa haastateltiin kolmea Pohjois-Suomessa työskentelevää varhaiskasvatuksen opettajaa, joiden tietämys metsien hyödyntämisestä pedagogiikassa oli varhaiskasvatuksen opettajien perusopintojen varassa. Haastateltaviksi valikoituneiden työkokemuksella ei tässä tapauksessa ollut merkitystä. Haastattelut suoritettiin puolistrukturoituna yksilöhaastatteluina ja aineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksessa selvisi, että metsien hyödyntämiseen liittyviä tekijöitä olivat erityisesti turvallisuus, henkilökunnan riittävyys, kävelymatkan pituus sekä vuodenajoista johtuvat huonot sääolot. Metsäretkien perimmäisenä tarkoituksena oli lasten luontosuhteen muodostuminen ja se, että heille syntyy omakohtainen halu toimia luonnon hyväksi. Tavoitteiksi nostettiin esille liikunnalliset ja motoriset tavoitteet, vuorovaikutustaidot, matemaattiset tavoitteet sekä luontokasvatuksesta erityisesti lajituntemuksen. Metsäympäristön nähtiin vaikuttavan positiivisesti lasten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, leikkeihin sekä mielikuvitukseen. Vaikka metsäretkien pedagogisten tavoitteiden voidaan katsoa olevan samoja aikaisempien tutkimusten valossa, haastateltavien vastauksista nousi kuitenkin esiin toiminnan kokonaisvaltaisuus. Ympäristökasvatus sekä metsäretket nähdään laajempana ja tavoitteellisempana, kuin pelkkänä luontotietämyksenä. Varhaiskasvatuksen opettajat integroivat metsäretkiin tavoitteellisesti eri oppimisen alueita ja tämä kertoo suomalaisen varhaiskasvatuksen sekä varhaiskasvatuksen opettajan koulutuksen laadusta.

Tavoitteet. Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella, miten ekososiaalisen sivistyksen osa-alueet ja päämäärät näkyvät vuoden 2018 valtakunnallisissa Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Teoriapohjana käytetään ekososiaalista sivistystä sekä kestävyystietoista kasvatusta käsitteleviä julkaisuja. Ekososiaalinen sivistys käsitteenä määritellään tarkasti mm. Salosen tekstien pohjalta, jotta varhaiskasvatussuunnitelman perusteita on mahdollista vertailla siihen. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin laadullisena sisällönanalyysina, jossa on piirteitä myös diskurssianalyysista. Tutkimusaineistona käytettiin vuoden 2018 valtakunnallista Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet –asiakirjaa. Varhaiskasvatussuunnitelmaa analysoitiin vertaamalla sitä teoriapohjassa esiteltyihin ekososiaalisen sivistyksen tekijöihin. Analyysi tehtiin läpilukemalla asiakirjaa sekä hakusanojen avulla, ja arvioimalla asiakirjan diskursiivista luonnetta. Tulokset ja johtopäätökset. Varhaiskasvatussuunnitelmasta oli löydettävissä samoja arvoja ja päämääriä kuin ekososiaalisessa sivistyskäsityksessä. Erityisesti ihmistenvälisyys ja systeeminen maailmansuhde olivat yhteisiä arvoja. Ekologinen ja sosiaalinen kestävyys mainittiin VASU:ssa välttämättömiksi. Kuitenkin luonnon elinehtoisuus, kohtuullisuus ja vastuullisuus jäivät VASU:ssa pienemmälle huomiolle. Vaikka arvot olivat osittain samoja, oli niiden hierarkkisessa asemassa ja painotuksissa eroja. Jatkotutkimuksissa olisi tärkeä tarkastella tavoitteiden todellista toteutumista varhaiskasvatuksen kentällä.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan elämänkatsomustiedon opetuksen ja ilmastokasvatuksen yhtymäkohtia. Ilmastokasvatuksen määrittelen ilmastonmuutoksen myötä syntyneeksi tarpeeksi käsitellä ympäristöaiheita kouluissa. Tutkimuskysymyksenä on, miten yläkouluissa työskentelevät elämänkatsomustiedon opettajat kuvaavat ilmastokasvatuksen toteutumista työssään. Tutkimuskysymystä lähestyttiin laadullisen tutkimusotteen keinoin, ja tutkimusaineisto kerättiin teemahaastattelemalla seitsemää vuosiluokilla 7–9 työskentelevää elämänkatsomustiedon opettajaa. Kerätty haastatteluaineisto käsiteltiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksen viitekehys muodostuu käsitteiden määrittelystä ja aiemmasta tutkimuksesta. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on tuotu esille katsomusaineiden ja ilmastokasvatuksen yhtymäkohtia, joissa oppilaiden katsomuksellinen kehitys nähdään merkittävänä osana kokonaisvaltaista ympäristöajattelun kehittymistä. Tässä tutkimuksessa huomio rajautui elämänkatsomustiedon erityispiirteiden esittelyyn, ilmastotunteita käsittelevään tutkimukseen ja opettajan rooliin arvokasvattajana. Tutkimustuloksissa elämänkatsomustiedon erityispiirteet – ajattelun taidot ja oppija itse opetuksen keskiössä – näyttäytyvät ilmastokasvatuksen mahdollistajina. Opettajat kokevat ilmastokasvatuksen osana elämänkatsomustiedon arvokasvatusta, mikä vaatii opettajalta tasapainoilua ja itsereflektointia neutraaliuden ja arvolatautuneisuuden välimaastossa. Opettajat kuvaavat ilmastokasvatuksen toteuttamista usein myös vaikeana, koska oppilaat eivät ole aiheesta kiinnostuneita ja ilmastoteemat koetaan arkipäiväistyneinä. Näistä vaikeuksista huolimatta opettajat olivat onnistuneet käsittelemään ilmastoaiheita muita lähestymistapoja etsimällä ja elämänkatsomustiedon sisällöllistä laaja-alaisuutta hyödyntämällä. Oppilaiden vähäinen kiinnostus ilmastokasvatusta kohtaan on uusi havainto, joka tarjoaa useita ajankohtaisia jatkotutkimusaiheita.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten varhaiskasvatuksen henkilökunnan mielestä päiväkotien metsäretket tukevat luontosuhteen kehittymistä. Tavoitteena oli kyselylomakkeen avulla selvittää heidän käsityksiään luontosuhteesta ja metsäretkistä. Tutkimuskysymykseksi muodostui: Millaisia merkityksiä metsäretkillä on lasten luontosuhteen kehittymisessä varhaiskasvatuksen henkilökunnan mukaan? Hyvinvointimme kulmakivi on suotuisa luonto- ja ympäristösuhde. Päiväkodissa tarjotut monipuoliset luontokokemukset tukevat lapsen luontosuhteen muodostumista. Teoriassa tuon esille muun muassa kuinka lapsen luontosuhde muodostuu saatujen kokemuksien kautta. Positiiviset luontokokemukset vahvistavat luonnon arvostamista ja opettavat siitä välittämistä. Varhaiskasvatuksella ja esiopetuksella on merkittävä rooli ympäristökasvatuksessa. Teoriassa kerron myös Palmerin puumallista ja ympäristökasvatuksesta osana varhaiskasvatussuunnitelman perusteita. On hyvä pohtia omaa suhdettaan luontoon ja miten välittää sitä varhaiskasvatuksessa lapsiryhmälle. Kyselylomake sisälsi 27 strukturoitua ja kaksi avointa kysymysvaihtoehtoa. Kysymyksillä halusin kartoittaa vastaajien asenteita metsäretkiä kohtaan. Kyselylomake koostui taustatiedoista, metsäretkiä koskevista kysymyksistä ja lapsen luontosuhteeseen liittyvistä kysymyksistä. Tutkimukseen osallistui 74 henkilöä, pääsääntöisesti varhaiskasvatuksen opettajia, mutta myös lastenhoitajia. Tutkimuksen aineisto kerättiin kahteen Facebook ryhmään jaetun e-lomakkeen avulla. Aineisto kerättiin joulukuussa 2019 ja analysointi aloitettiin tammikuussa 2020. Analysointimenetelmänä käytettiin määrälliseen aineistoon SPSS-ohjelmaa sekä laadulliseen aineistoon sisällönanalyysiä. Tutkimukseen osallistuneet päiväkodit tekevät metsäretkiä lähiluontoon. Luonnon merkitys tiedostetaan ja sitä opetetaan lapsille arjen tilanteissa. Ympäristön hoitamisesta ja sen suojelemisesta puhutaan tarinoiden, tehtävien ja lasten aloitteiden kautta. Luontosuhde nähdään muodostuvan ennen kaikkea kokemusten ja tekemisen kautta, vanhempien merkittävää roolia unohtamatta. Positiiviset luontokokemukset ja retket erilaisiin ympäristöihin nähdään tärkeänä. Lapset ovat kiinnostuneita oppimaan luonnosta ja ymmärtämään sen vaikutuksia. Aikuisen rooli on tukea tätä kiinnostusta ja tiedostaa luontosuhteen muodostuvan omista asenteista ja arvoista luontoa kohtaan.

The purpose of this study was to describe kindergarten teachers’ views on supporting the development of relationship with nature and the significance of it. Previous studies have shown that the early experiences have special effect on the development of relationship with nature. Teachers have a notable impact on the development of child’s environmental responsibility. The research questions were how children’s relationship with nature can be supported in early childhood education according to kindergarten teachers and what kind of benefits do kindergarten teachers see in development of environmental responsibility. The research data was collected with online questionnaire in the spring of 2019 and 36 people answered the questionnaire. The questionnaire was answered by kindergarten teachers and kindergarten teacher students who will graduate in 2018-2019. The questionnaire included both closed-ended questions and open-ended questions. The answers of the closed-ended questions were analysed with SPSS program and the open-ended questions were analysed using theory-guided content analysis. As a result of the analysis two tables were formed. In one table the main category was supporting the relationship with nature and in the other table the main category was the significance of the relationship with nature. These categories were divided further into generic categories, subcategories and codes. The results show that according to the kindergarten teachers there are several ways to support children’s relationship with nature in early childhood education. In the answers of the kindergarten teachers, time spent in natural environments was emphasized. The important conclusion in the study was that to support the positive relationship with nature in early childhood education children’s’ participation must be evolved and the ecological values of kindergarten must be upfronted. The results show that kindergarten teachers find the development

Tavoitteet. Tämä tutkimus on Helsingin yliopisto kandidaatin tutkielma, jossa selvitetään varhaiskasvatuksen opettajien näkemyksiä ympäristökasvatuksen toteuttamisesta varhaiskasvatuksessa. Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa varhaiskasvatuksen opettajien suhtautumista ympäristökasvatuksen toteuttamiseen kolmen tutkimuskysymyksen näkökulmasta. Ensimmäinen tutkimuskysymys pyrkii selvittämään miten varhaiskasvatuksen opettajat suunnittelevat ja arvioivat varhaiskasvatusta. Toinen tutkimuskysymys kartoittaa mitä aiheita ja teemoja he pitävät tärkeänä ympäristökasvatuksessa. Kolmannen tutkimuskysymyksen kautta tarkastellaan mahdollisia haasteita, joita ympäristökasvatuksen toteuttamisessa ilmenee. Tutkimuksen teoriaosassa esitetään aiempia tutkimuksia ja kirjallisuutta, jonka pohjalta tutkimuskysymyksiä ja aineistoa käsitellään. Tutkimuksessa avataan ympäristökasvatuksen teoreettista taustaa ja merkitystä päiväkodissa. Yhtenä tutkimuksen näkökulmana on kestävä kehitys, jonka teoreettista taustaa avataan ja peilataan tutkimuksen tuloksiin. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla kolmea varhaiskasvatuksen opettajaa. Kaikki haastateltavat olivat kasvatustieteiden kandidaatteja. Tutkimus toteutettiin teemahaastatteluna ja saatu aineisto litteroitiin luokittelua varten. Luokittelussa redusoitiin ensin saatu aineisto, jonka jälkeen klusteroinnin ja abstrahoinnin kautta muodostettiin tutkimuskysymyksiin vastaavia alaluokkia ja pääluokkia. Kyseessä oli laadullinen tutkimus ja aineiston analyysimenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksessa todettiin, että varhaiskasvatuksen opettajat suunnittelevat ympäristökasvatusta lapsilähtöisesti. Arvioinnissa he huomioivat myös lasten näkemykset ja lasten oppimat toimintatavat, kuten luonnon kunnioittamisen. Tärkeiksi koettuja teemoja olivat hyvän luontosuhteen kehittäminen, ympäristöön liittyvän ahdistuksen vähentäminen sekä kestävä kehitys ja kierrättäminen. Haasteina koettiin esimerkiksi autoilusta johtuva lasten heikko luontosuhde ja kiinnostus ulkoiluun ja vanhempien kielteinen suhtautuminen ulkoiluun säästä riippumatta. Haasteena ympäristökasvatuksen toteuttamisessa oli myös tarjolla olevan materiaalin laajuus ja monipuolisuus, jonka seurauksena näkökulman ja aiheiden valitseminen vaikeutui.

Ympäristökasvatus on kehittynyt kansainvälisesti ennen kaikkea vastauksena vakavoituviin maailmanlaajuisiin ympäristöongelmiin, joiden vyyhtiä kutsutaan nykyään jopa ekokriisiksi. Näkemyksiä siitä, mikä on oikea ratkaisu ympäristöongelmiin ja ekokriisiin on monia, ja osa näistä näkemyksistä on kehittynyt omiksi ympäristödiskursseikseen, joista kestävän kehityksen diskurssi on saavuttanut vankan aseman kansainvälisessä yhteistyössä tehtävässä ympäristökasvatuksen linjauksessa 1990-luvulta nykypäivään. Kestävää kehitystä on myös kritisoitu diskurssina ja kasvatuksen uutena päämääränä mm. sen antroposentrisyydestä, eli ihmiskeskeisyydestä, ja antroposentrisyyden ongelmallisuutta ympäristökasvatuksen ja ekokriisin ratkaisujen lähtökohtana. Perinteisessä japanilaisessa ajattelussa ihmisen suhteesta ympäristöönsä on painotettu luonnon kanssa harmoniassa elämistä ja luonnon kunnioittamista. Tämän perinteisen ajattelun ja kestävän kehityksen välistä yhteyttä on pohdittu, vaikka Japanissa ympäristökasvatuksen poliittisessa ohjauksessa selkeästi omaksutun kestävän kehityksen diskurssin myönnetäänkin olevan antroposentrinen. Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, millaisen määritelmän japanilaisen ympäristökasvatuksen ohjaus tällä hetkellä muodostaa ympäristökasvatuksen ja kestävää kehitystä edistävän kasvatuksen välisestä suhteesta sekä ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta, ja kuinka kestävän kehityksen diskurssi vaikuttaa tässä muodostuksessa. Tutkimuksen metodiksi valittiin kriittisen diskurssianalyysin ja argumentaatioanalyysin yhdistävä viitekehys, jossa aineistosta etsitään käytännön argumentteja, joiden eri rakenteellisten osien muodostusta diskurssien nähdään ohjaavan. Analyysin aineistoksi valittiin Japanin muodollista ympäristökasvatusta tukevan julkaisusarjan Ympäristökasvatuksen ohjausmateriaalit uusin painos vuodelta 2016. Siitä eristettiin ympäristökasvatuksen määrittelyä ja järjestämistä koskevia argumentteja, joiden kokonaisuuksien analyysissä arvioitiin erityisesti kestävän kehityksen diskurssin vaikutusta. Samalla pohdittiin argumenttien vakuuttavuutta ja aineiston muodostaman diskurssin hyväksyttävyyttä aiemmassa tutkimuksessa ja pohdinnassa esitettyihin kasvatuksen ja ympäristökasvatuksen vaihtoehtoisiin normatiivisiin lähtökohtiin nähden. Analyysin keskeisimmät löydökset ovat se, että ympäristökasvatuksen tulevaisuus nähdään kestävää kehitystä edistävän kasvatuksen päämääriä ja arvoja palvelevana kasvatuksena, että ympäristö pelkistyy lähinnä ihmistä palveleviksi resursseiksi tai vahingoittavien ongelmien vyyhdiksi, ja että ihmiset nähdään pohjimmiltaan luonnosta erillisenä entiteettinä. Analyysissä tulkittiin, että nämä löydökset myötäilevät kestävän kehityksen diskurssia, ja että niiden yhteensopivuuden ongelma muiden luonnon arvoa koskevien ainesten kanssa jää ratkaisematta. Lisäksi oli kiinnostavaa, että olosuhteiden kuvailussa ongelmiin todellisuuden representaatioina ja niiden ratkaisuun sekä pedagogisiin motiiveihin keskityttäessä, yksilön vastuu ympäristöongelmien aiheuttamisessa ja ratkaisussa sekä tulevaisuuden imaginaarina kestävän yhteiskunnan rakentamisessa korostuu, kun taas rakenteelliset tekijät häivytetään. Kasvatustieteen näkökulmasta kiinnostava jatkotutkimuksen suunta olisi esimerkiksi tämän tutkimuksen aineiston kaltaisten tekstien ja niiden konstruoimien ja uusintamien diskurssien merkitys varsinaisessa kasvatustoiminnassa ja kasvattajien itsensä päätöksenteossa. Koska ympäristökasvatuksen ohjauksessa, kuten muussakin ympäristöpolitiikasa vaikuttavat olennaisella tavalla kansainväliset ympäristödiskurssit, olisi myös kiinnostavaa laajentaa tutkimusta kansainväliseen vertailuun.