Browsing by Subject "Ahdistus"
Now showing items 1-3 of 3
-
(2020)Objectives. Anxiety causes significant suffering in different life domains, and its prevalence rates are high already in childhood and adolescence. Often symptoms develop into a disorder which is why identifying factors associated with anxiety is important. Anxiety disorders run in families but only few studies have examined the association between maternal and child anxiety on a symptom level. It’s possible that this association is mediated by parenting competence but, as far as is known, this has never been studied. The aim of this study was to examine the associations of maternal anxiety with child anxiety and fears both cross-sectionally and longitudinally. It was also examined whether this association is mediated by parenting competence. Methods. The sample of this study was part of the Finnish Prediction and Prevention of Preeclampsia and Intrauterine Growth Restriction (PREDO) cohort. The sample consisted of 992 mothers who evaluated their own anxiety symptoms (Beck Anxiety Inventory) first when children were 2–5 years old and again when they were 7–11 years old. In the latter follow-up mothers also evaluated their parenting competence (Parenting Sense of Competence) as well as children’s anxiety (Spence Children’s Anxiety Scale for Parents) and fears (The Short Form of the Fear Survey Schedule for Children – Revised). The association of maternal anxiety with child anxiety and fears was examined with linear regression analysis. The mediating effect of parenting competence was examined with mediation analysis. Results and conclusions. Child anxiety and fears were associated with both current and previous maternal anxiety. Children of more anxious mothers showed more anxiety and fear-related symptoms and the association with mother’s former symptoms was as strong as with mother’s current symptoms. The associations of maternal anxiety with children’s later anxiety and fears were partially mediated by parenting competence. These results support previous findings that even low maternal anxiety is associated with child development and elaborates them by showing that it is associated specifically with child anxiety and fear-related symptoms. The current findings also extend existing knowledge about this association by showing that it is partially mediated by parenting competence. These findings can be utilized in prevention and treatment of childhood anxiety.
-
(2020)Søren Kierkegaard tunnetaan erityisesti eksistenssifilosofisesta mallistaan, jossa hän jakaa ihmisenä olemisen kolmelle erilaiselle tasolle: esteettiselle, eettiselle ja uskonnolliselle tasolle. Eksistenssin tasolta toiselle siirtyminen vaatii ihmisenä olemisessa vallankumouksellista muutosta. Kaikki mitä alemmilla tasoilla määritteli ihmisenä olemista, on hylättävä ja omaksuttava uuden tason vaatimat määreet. Tässä tutkielmassa selvitetään Kierkegaardin käsitystä epätoivosta ja ahdistuksesta, ja sitä miten ne vaikuttavat ihmisenä olemiseen. Näitä tasoja värittää erityisesti erilaiset epätoivon ja ahdistuksen muodot, jotka ovat erityisesti huomion kohteena. Ihminen on oliona synteesi, joka eksistoi ajallisessa todellisuudessa, maailmassa, mutta samaan aikaa ikuisuudessa, jossa Jumala on. Epätoivo on ihmisen tila, jossa hän ei ole oikeassa suhteessa itseensä, itseyteen. Tästä johtuen hän ei ole oikeassa suhteessa myöskään Jumalaan, eikä Jumalan luomaan maailmaan. Epätoivon tila johtuu esimerkiksi siitä seikasta, että ihminen, jonka päämääreenä toimii henki, ei kohtaa todellisuutta aidosti sellaisena kuin se tälle tulee. Hän ei halua tulla Jumalan eteen sellaisena kuin on, koska tällöin joutuisi tunnustamaan oman riittämättömyytensä ja syntisyytensä Jumalan edessä. Hän mieluummin uppoutuu omaan epätoivoisuuteensa yhä syvemmin. Kierkegaard kuvaa epätoivon tilaa syntinä. Synti erottaa ihmisen Jumalasta ja itseydestä. Ihminen siis eksistoi synnintilassa. Tällä Kierkegaard tarkoittaa sitä, että hänen olemistaan määrittää epätoivo ja se tapahtuu Jumalan edessä. Epätoivo on synti. Ahdistus astuu kuvaan, kun Søren Kierkegaard pyrkii selostamaan ihmisenä olemiseen liittyvää ahdistusta. Esimerkiksi sitä, mikä saa ihmisen alkujaan lankeamaan syntiin ja epätoivoisuuteen. Erityisesti hän ajattelee, että tämä johtuu siitä, että koska ihminen on henki, joka elää maailmassa, aiheuttaa se ihmisessä levottomuutta. Koska henki pystyy uneksimaan maailmoista ja mahdollisuuksista, joita ruumiillisessa maailmassa ei ole, ahdistuu ihminen. Ihmisen ahdistus ja epätoivo siis johtuvat siitä, että ihminen on sellainen kuin on. Kierkegaard ei pyri antamaan meille selostusta ja ohjetta, kuinka tulisi elää, jotta elämä olisi hyvää ja onnellista. Kierkegaard kuvaa meille sitä todellisuutta, jossa olemme. Kärsimystä surua, epätoivoa, tuskaa eikä ahdistusta tule selittää ja oikeuttaa mitenkään. Ne ovat seikkoja, jotka tulee vain hyväksyä. Ihmisen on opittava elämään ahdistuksensa ja epätoivonsa kanssa päästäkseen eksistenssin ylimmälle tasolle. Tämä ei kuitenkaan tunnu olevan mahdollista. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei ihmisen tulisi sitä tavoitella.
-
(2020)Søren Kierkegaard tunnetaan erityisesti eksistenssifilosofisesta mallistaan, jossa hän jakaa ihmisenä olemisen kolmelle erilaiselle tasolle: esteettiselle, eettiselle ja uskonnolliselle tasolle. Eksistenssin tasolta toiselle siirtyminen vaatii ihmisenä olemisessa vallankumouksellista muutosta. Kaikki mitä alemmilla tasoilla määritteli ihmisenä olemista, on hylättävä ja omaksuttava uuden tason vaatimat määreet. Tässä tutkielmassa selvitetään Kierkegaardin käsitystä epätoivosta ja ahdistuksesta, ja sitä miten ne vaikuttavat ihmisenä olemiseen. Näitä tasoja värittää erityisesti erilaiset epätoivon ja ahdistuksen muodot, jotka ovat erityisesti huomion kohteena. Ihminen on oliona synteesi, joka eksistoi ajallisessa todellisuudessa, maailmassa, mutta samaan aikaa ikuisuudessa, jossa Jumala on. Epätoivo on ihmisen tila, jossa hän ei ole oikeassa suhteessa itseensä, itseyteen. Tästä johtuen hän ei ole oikeassa suhteessa myöskään Jumalaan, eikä Jumalan luomaan maailmaan. Epätoivon tila johtuu esimerkiksi siitä seikasta, että ihminen, jonka päämääreenä toimii henki, ei kohtaa todellisuutta aidosti sellaisena kuin se tälle tulee. Hän ei halua tulla Jumalan eteen sellaisena kuin on, koska tällöin joutuisi tunnustamaan oman riittämättömyytensä ja syntisyytensä Jumalan edessä. Hän mieluummin uppoutuu omaan epätoivoisuuteensa yhä syvemmin. Kierkegaard kuvaa epätoivon tilaa syntinä. Synti erottaa ihmisen Jumalasta ja itseydestä. Ihminen siis eksistoi synnintilassa. Tällä Kierkegaard tarkoittaa sitä, että hänen olemistaan määrittää epätoivo ja se tapahtuu Jumalan edessä. Epätoivo on synti. Ahdistus astuu kuvaan, kun Søren Kierkegaard pyrkii selostamaan ihmisenä olemiseen liittyvää ahdistusta. Esimerkiksi sitä, mikä saa ihmisen alkujaan lankeamaan syntiin ja epätoivoisuuteen. Erityisesti hän ajattelee, että tämä johtuu siitä, että koska ihminen on henki, joka elää maailmassa, aiheuttaa se ihmisessä levottomuutta. Koska henki pystyy uneksimaan maailmoista ja mahdollisuuksista, joita ruumiillisessa maailmassa ei ole, ahdistuu ihminen. Ihmisen ahdistus ja epätoivo siis johtuvat siitä, että ihminen on sellainen kuin on. Kierkegaard ei pyri antamaan meille selostusta ja ohjetta, kuinka tulisi elää, jotta elämä olisi hyvää ja onnellista. Kierkegaard kuvaa meille sitä todellisuutta, jossa olemme. Kärsimystä surua, epätoivoa, tuskaa eikä ahdistusta tule selittää ja oikeuttaa mitenkään. Ne ovat seikkoja, jotka tulee vain hyväksyä. Ihmisen on opittava elämään ahdistuksensa ja epätoivonsa kanssa päästäkseen eksistenssin ylimmälle tasolle. Tämä ei kuitenkaan tunnu olevan mahdollista. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei ihmisen tulisi sitä tavoitella.
Now showing items 1-3 of 3