Browsing by Subject "EU-oikeus"

Sosiaalisen median palvelut, kuten Facebook, ovat kiinnittäneet viime aikoina maailmanlaajuisesti kilpailuviranomaisten huomion määräävän markkina-aseman väärinkäytön näkökulmasta. Sosiaalisen median palvelut ovat yksi kaksipuolisten ja monensuuntaisten markkinoiden ilmentymä. Euroopan unionin tuomioistuin ei ole toukokuuhun 2021 mennessä suoranaisesti tulkinnut, miten kaksipuolinen tai monensuuntainen markkinarakenne tulee ottaa huomioon SEUT 102 artiklan alaisessa määräävän markkina-aseman väärinkäytön arvioinnissa merkityksellisiä markkinoita määriteltäessä tai markkinavoimaa arvioitaessa. Tutkielmassani vastaan tähän kysymykseen lainopillisen tutkimuksen kautta. Lainopin ohella hyödynnän tutkielmassa (oikeus)taloustieteellisiä näkökulmia kaksipuolisista ja monensuuntaisista markkinoista täyttämään oikeuslähteistä jääviä aukkoja. Tutkielman pääasiallisia lähteitä ovat unionin tuomioistuimen ja unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytäntö sekä akateemiset julkaisut kaksipuolisista ja monensuuntaisista markkinoista. Tältä osin tutkielman lopputulemana on, että sosiaalisen median palveluiden eri puolille tulee määritellä omat markkinat, mutta markkinoita määritellessä ja markkinavoimaa arvioitaessa on syytä ottaa kaikki puolet huomioon riippumatta siitä tarjotaanko palveluja rahallista vai muuta vastiketta vastaan. Tutkielman toinen tutkimuskohde on erilaiset muutosehdotukset. Ehdotuksista analysoidaan erityisesti merkityksellisten markkinoiden määrittelemistä koskevan tiedoksiannon päivittämistä, jäsenvaltioiden ehdottamaa mahdollista digitaalisia markkinoita koskevaa komission tiedoksiantoa, ja primäärioikeuden muuttamista. Analyysissä otetaan pääsääntöisesti huomioon muutosehdotusten mahdolliset vaikutukset EU-kilpailuoikeuteen. Ehdotuksia analysoitaessa kiinnitetään muun muassa huomiota siihen, miten ne vaikuttavat oikeusvarmuuteen sekä siihen, millaisia oikeudellisia haasteita ehdotuksien toteutuessa voisi nousta. Lopuksi tutkielmassa arvioidaan ehdotetun Digital Markets Act -asetuksen vaikutuksia kilpailuoikeuden soveltamiseen sosiaalisen median palveluiden markkinoilla.

Tutkielmassa tarkastellaan EU:n direktiivin implementointia kansalliseen oikeusjärjestelmään implementointiprosessin näkökulmasta. Tutkielmassa tarkastellaan aluksi yleisellä tasolla kansainvälisen oikeuden ja EU-oikeuden perusteita. Tämä luo pohjan tutkielman tarkemman kohteen eli EU:n direktiivin implementointiprosessin tarkastelulle. Tutkielman tarkoituksena on selvittää direktiivin implementointiprosessin kulku ja vaiheet tarkemmin. Tämän selvittämiseksi on perehdytty yksittäisen direktiivin osalta toteutettuun implementointiprosessiin. Tarkastelun kohteeksi on valittu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä (tavaramerkkidirektiivi). Tavaramerkkidirektiivin implementoinnin yhteydessä toteutettiin Suomessa laaja-alainen jo vanhentuneen ja epäyhtenäisen kansallisen tavaramerkkilain kokonaisuudistus, jonka seurauksena implementoinnin yhteydessä tehdyt lakimuutokset ylittivät monin paikoin direktiivin minimivaatimukset. Prosessina tavaramerkkidirektiivin implementointi noudatti lainmukaista EU-asioiden kansallista käsittelyä. Suomen mukanaolo EU:n valmisteluprosessissa oli myös tärkeää ja sitä kautta saatiin jo direktiiviin valmisteluvaiheessa läpi Suomelle tärkeitä kantoja. Implementointiprosessin yhteydessä tehdyn tavaramerkkilain kokonaisuudistuksessa otettiin osittain tavaramerkkidirektiivin säädökset sellaisenaan kansalliseen lakiin ja siten täytettiin direktiivin minimivaateet. Osittain käytettiin hyväksi direktiivin antama mahdollisuus säätää sen käsittelemistä asioista tarkemmin tai laajemmin. Prosessi oli pitkä ja monivaiheinen ja implementoinnissa myöhästyttiin direktiivin asettamasta voimaansaattamisen aikarajasta. Lopputulemana voidaan kuitenkin todeta, että tavaramerkkidirektiivin implementointi oli kokonaisuutena onnistunut prosessi ja sen kautta saatiin tuotua Suomen kansalliseen oikeusjärjestelmään kattavasti direktiivin vaatimat säädökset. Samalla toteutetun tavaramerkkilain kokonaisuudistuksen kautta luotiin Suomeen moderni ja toimiva yhtenäinen tavaramerkkejä koskeva lainsäädäntö, joka on linjassa EU:n tavaramerkkioikeuden kanssa.

Euroopan puolustusrahasto on vuonna 2021 voimaan tulleella EDF-asetuksella perustettu rahoitusinstrumentti, jonka kautta EU:n talousarviosta kanavoidaan varoja jäsenvaltioiden puolustusteollisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan tukemiseen. Tässä tutkielmassa pyritään ensisijaisesti selvittämään, miten ja minkä tahojen toimesta puolustusrahastoa tosiasiallisesti hallinnoidaan. Toissijaisesti tutkielmassa arvioidaan rahaston hallintomallin implikaatioita yhtäältä rahaston omien tavoitteiden, toisaalta EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan (YUTP) yleisen tason kehityksen kannalta. Puolustusrahaston hallinnointiin kohdistuvan yksityiskohtaisen tutkimuksen raison d’être onkin rahaston läheinen kytkös YUTP:n alaan ja sen hallintomallin kontrasti ulko- ja turvallisuuspoliittisessa päätöksenteossa perinteisesti noudatettuihin lainalaisuuksiin. Puolustusteollinen sektori on kiinteästi yhteydessä valtioiden kansalliseen turvallisuuteen, mikä voidaan puolustusrahastonkin kohdalla havaita hallintorakenteisiin liittyvänä läpinäkymättömyytenä ja saatavilla olevan lähdeaineiston niukkuutena. Tutkielmassa tähän metodologiseen haasteeseen pyritään vastaamaan aineisto- ja menetelmätriangulaation keinoin. Metodologisesti tutkielmassa yhdistellään elementtejä oikeusdogmatiikasta, oikeussosiologiasta ja kriittisestä lainopista sekä vieraillaan myös empirian puolella. Tutkielman johtopäätöksenä puolustusrahaston todetaan olevan komissiovetoinen, SEUT 291 artiklan mukaisilla täytäntöönpanosäädöksillä johdettu instrumentti. Komission vastavoimana toimii rahaston hallintorakenteeseen integroitu kaksoiskomitologiajärjestelmä, jonka puitteissa yksittäisten suurten jäsenvaltioiden argumentoidaan nousevan komission rinnalla erittäin merkittäviksi vallankäyttäjiksi. Tämäntyyppinen hallintomalli poikkeaa merkittävästi myös YUTP:n konventioista, joiden mukaan päätökset tehdään jäsenvaltioiden välillä yksimielisesti ja EU:n ylikansallisten toimielinten rooli on pääosin marginaalinen. Tutkielmassa päädytään kyseenalaistamaan puolustusrahaston hallintomallin soveltuvuus EDF-asetuksessa säädettyjen tavoitteiden saavuttamiseen. Puolustusrahaston keskeisimmän potentiaalin argumentoidaan sitä vastoin piilevän mahdollisuudessa tarkastella sen sisäistä päätöksentekoa eräänlaisena uudenlaisen YUTP:n mikrokosmoksena. Tämän ajatuksen mukaan rahaston hallintomallin potentiaalisesti ongelmalliset ominaispiirteet on kyettävä tunnistamaan ja nostamaan päivänvaloon, jottei niitä erehdytä toisintamaan rahastoakin perustavanlaatuisempien ulko- ja turvallisuuspoliittisen päätöksenteon uudistamista tavoittelevien hankkeiden yhteydessä.

Tutkielmassa tarkastellaan hinnoittelualgoritmien kilpailuoikeudelliseen valvontaan liittyviä haasteita erityisesti kartellikiellon soveltumisen ja siihen liittyvän todistelun näkökulmasta. Kartellikiellon soveltaminen on yleisesti edellyttänyt yritysten välisen yhteisen tahdon muodostamista suoralla kommunikaatiolla. Vertaamalla kartellikiellon tunnusmerkistöä oikeuskirjallisuudessa esille nousseisiin algoritmisten kolluusioiden eri skenaarioihin tutkielmassa huomataan, että kartellikielto soveltuu varsin hyvin eksplisiittisiin algoritmisiin kolluusioihin, mikä ei taas päde hiljaisten algoritmisten kolluusioiden kohdalla. Kilpailuoikeudellisessa keskustelussa kyseistä huomiota on pidetty uhkana kilpailupolitiikan tehokkaalle toteutumiselle, sillä algoritmien on pelätty tekevän hiljaisista kolluusioista aikaisempaa yleisempiä. Tutkielmassa argumentoidaan kuitenkin, että nykytiedon valossa toimivan kilpailuvalvonnan kannalta ongelmallisimpia eivät kuitenkaan ole uhkakuvat hiljaisista algoritmisista kolluusioista, vaan eksplisiittisiin algoritmisiin kolluusioihin liittyvä kilpailuoikeudellinen todistelu. Ilman riittävää todistusaineistoa kielletystä yhteistyöstä myös eksplisiittiset algoritmiset kolluusiot voivat näyttää hiljaisilta kolluusioilta. Tutkielmassa todisteluproblematiikan huomataan kohdistuvan erityisesti yritysten tarkoituksen ja tietoisuuden osoittamiseen muusta kuin osapuolten suorasta kommunikaatiosta kertovasta materiaalista. Todisteluun liittyvän problematiikan vuoksi tutkielmassa tarkastellaan myös kartellien näyttökynnystä ja kilpailuoikeudellista todistusharkintaa. Riittävän näytön taso linkittyy kartelliasioissa käytännössä tuomarin vakuuttamiseen uskottavimmalla selityksellä. Lisäksi näyttökynnyksellä on myös keskeinen yhteys kartelleista saatavan näytön vähäisyyteen, minkä vuoksi kartelleihin liittyvässä todistelussa onkin sallittua käyttää pitkälle menevää aihetodistelua. Tilanteissa, joissa näyttöä on äärimmäisen vaikea saavuttaa, kartelliasioissa hyödynnetään myös niin sanottuja faktillisia presumptioita. Vertailtaessa tavallisten kartellien todistelua algoritmisten kolluusioiden todisteluun, tutkielmassa havaitaan, että algoritmisiin kolluusioihin liittyy mahdollisesti enemmän käytettävissä olevaa näyttöä. Käytettävissä oleva näyttö olisi todennäköisesti kuitenkin varsin teknisluontoista, minkä vuoksi näytön suurempaa määrää ei voida pitää yksinomaan kilpailuvalvontaa helpottavana asiana niin sanotun algoritmisen läpinäkymättömyysongelman vuoksi. Hinnoittelualgoritmien tarkastelu voi olla tapauskohtaisesti joko erittäin työlästä tai kenties jopa mahdotonta. Kyse on todistusharkinnallisesta haasteesta, sillä yleisesti ottaen vain näytön vähäinen määrä – eikä siis sen kompleksisuus – on voinut madaltaa näyttökynnystä. Läpinäkymättömyysongelman vuoksi tutkielmassa tunnistetaan tarve ennakolliselle ja hallitulle ratkaisulle, joka pystyisi tasapainoilemaan kilpailupolitiikan tehokkaan toteutumisen sekä kartellitapauksissa sovellettavan syyttomyysolettaman välillä. Ratkaisuksi tutkielmassa esitetään kahta uutta kilpailuoikeudellista presumptiota, joiden nojalla kilpailuviranomaiset voisivat tiettyjen edellytysten täyttyessä olettaa hinnoittelualgoritmien toimivan kilpailunvastaisesti, minkä lisäksi viranomaiset voisivat myös olettaa algoritmeja käyttävien yritysten olevan tietoisia niiden kilpailunvastaisesta toiminnasta. Käytännössä tutkielmassa päädytään johtopäätökseen, että yrityksillä tulisi olla aiempaa suurempi vastuu sen huolehtimisesta, että ne noudattavat kilpailuoikeudellista sääntelyä toimiessaan digitalisoituvilla markkinoilla.

Ilmastokriisi muuttaa oikeutta. Ympäristöperusoikeuden merkitys on viime vuosina kasvanut lainsäätäjän sekä lainkäyttäjien toiminnassa. Euroopan unioni kasvattaa rooliaan ilmastopolitiikassa. Samaan aikaan eduskunnan budjettivalta on korostunut perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä. Ilmastonmuutoksen torjuminen ja siihen sopeutuminen vaativat yhteiskunnalta kiireellisiä ja kokonaisvaltaisia toimia, mistä väistämättäkin aiheutuu kustannuksia. Tutkielmassa vastataan siihen, miten ympäristöperusoikeus vaikuttaa eduskunnan budjettivaltaan ja voiko se velvoittaa budjettivallan käyttäjää yksittäistapauksessa. Ympäristöperusoikeuden katsotaan kehittyneen viimeaikaisessa perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä, ja se on jo saavuttanut omaa ydinaluettaan. Budjettivallankäyttäjän on toimittava siten, että pysytään Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteissa. Eduskunnan ei tule ohjata julkisia varoja ympäristön tilaa heikentävään toimintaan. Ympäristönsuojelun määrärahat ovat säännöllisiä, mutta niiden suuruutta ei säännellä laissa. Valtion talousarvio ei ole perusoikeuskontrollin alainen, eikä ympäristöperusoikeus siten saa oikeussuojaa budjettivallankäytössä. Tilanne voi muuttua, mikäli ilmastokanteet menestyvät tuomioistuimissa. Ympäristöperusoikeus ja budjettivalta ovat ensimmäistä kertaa valtiosääntöoikeudellisessa konfliktissa perustuslakivaliokunnan lausunnossa, joka koskee Euroopan komission ehdotusta asetukseksi luonnon ennallistamisesta. Tutkielmassa havaitaan, ettei eduskunnan budjettivaltaa koskeva lausuntokäytäntö kovinkaan hyvin sovellu ympäristöpolitiikan nykytilanteeseen. Euroopan unionin ympäristöpolitiikka rahoitetaan jäsenvaltioiden kansallisista varoista. Ristiriitatilanteessa olisi tarkoituksenmukaisempaa argumentoida unionin oikeusperiaatteilla kuin finanssikriisin yhteydessä syntyneillä budjettivaltakriteereillä. Valtion talousarvion ensisijainen tehtävä on turvata perusoikeudet. Jos unionin ympäristöpoliittisia toimenpiteitä vastustetaan, tulisi esittää vaihtoehtoisia keinoja pysyä Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteissa. Ympäristö- ja talousvaikutusten arvioinnilla on lainvalmistelussa keskeinen rooli. Ympäristölainsäädännössä säädösvaltaa delegoidaan usein toimeenpaneville viranomaisille. Riskinä on demokraattisten valtaoikeuksien siirtyminen asiantuntijoille. Ilmastonmuutoksen vaikutuksista valtion toimintaan ei ole käyty laaja-alaista, demokraattista keskustelua. Miltä kestävän yhteiskunnan pitäisi näyttää? Yhteinen vastaus on löydettävä, jotta yhteiskuntamme kestäisi aikaa.

Markkinat digitalisoituvat globaalisti kiihtyvällä vauhdilla. EU:n standardointistrategiassa (2022) korostetaan standardien merkitystä digitaalisten sisämarkkinoiden toimivuuden taustalla. Digitaalisten sisämarkkinoiden yhtenä painopistealueena EU:ssa on yhteentoimiviin tieto- ja viestintätekniikoihin perustuva esineiden internet (Internet of Things, IoT). Yhteentoimivuutta tukevilla standardeilla on tärkeä merkitys alalla. Komissio on katsonut niillä mahdollistettavan saumatonta vuorovaikutusta esineiden välillä laitteen valmistajasta riippumatta. Komission mukaan laajamittainen yhteentoimivuus on edellytyksenä alan mittavan taloudellisen potentiaalin esiin tuomisessa. IoT-alan yhteentoimivuutta tukevaa standardointia tarkastellaan tutkielmassa EU:n kilpailuoikeuden näkökulmasta. Kilpailuoikeudessa huomioidaan, että standardoinnista saattaa myös seurata kilpailua rajoittavia vaikutuksia kilpailevien yritysten tehdessä yhteistyötä. Erityisesti markkinoita sulkevia vaikutuksia voi seurata standardeista, joihin sisältyy niiden käytön kannalta essentiaalisia patentteja (standardiessentiaalipatentti, SEP). Tutkielmassa tarkastelun keskiössä on erityisesti IoT:n sektoreista kuluttajien IoT. Komission julkaisemat raportit kuluttajien IoT:n toimialatutkimuksesta, erityisesti loppuraportti keväältä 2022, toimivat keskeisenä lähteenä alan ominaispiirteiden ja standardoinnin tarkastelussa. Tutkielmassa keskitytään eurooppalaiseen standardointiin huomioiden kuitenkin IoT:n kansainvälinen luonne. Tutkielmassa analysoidaan, missä määrin kilpailusäännöt ovat sovellettavissa eurooppalaisiin standardointiorganisaatioihin tai niissä standardointiin osallistuviin yrityksiin. Tutkielmassa edelleen tarkastellaan EU:n kilpailuoikeuden asettamia kriteerejä vapaasta osallistumisesta standardointiin sekä standardin käytettävyydestä kohtuullisin ehdoin. Tutkielmassa analysoidaan SEUT 101 artiklan soveltamista tilanteissa, joissa standardointiorganisaatiot eivät noudata näitä kriteerejä. Vuonna 2023 uudistettujen horisontaalisten suuntaviivojen standardointisopimuksia koskeva luku toimii keskeisenä lähteenä kilpailuoikeudelliselle analyysille. Lisäksi SEP-haltijan lisensointimenettelyjä analysoidaan erityisesti relevantin IoT:hen liittyvän kilpailuoikeudellisen oikeuskäytännön perusteella. Johtopäätöksinä tutkielmassa todetaan ensinnäkin, että kilpailuoikeus soveltuu standardointiin osallistuviin yrityksiin eurooppalaisissa standardointiorganisaatioissa. Toiseksi tutkielmassa havaitaan, että markkinoille potentiaalisesti merkittävistä standardeista ollessa kyse, avoimuuden rajoitukset standardointiin osallistumisessa tai standardin käytössä todennäköisesti rajoittavat kilpailua SEUT 101 artiklan 1 kohdan tavalla. SEUT 101 artiklan 3 kohdan soveltamista arvioitaessa erityisesti painottuu tällaisten standardien käytettävyys. IoT-alan näkökulmasta on tärkeää, että käytettävyyttä suojataan kilpailuoikeudessa tällaisten standardien osalta. Uudistetuissa suuntaviivoissa on toisaalta joustavoitettu standardointiin osallistumisen rajoittamista standardoinnin tehostamiseksi. Muutos heijastaa EU:n standardointipolitiikassa esille tuotua tarvetta eurooppalaisen standardoinnin nopeuttamiseen ja sitä voidaan pitää perusteltuna IoT:n nopea kehitys huomioiden. Kolmanneksi tutkielmassa todetaan, että SEUT 102 artiklalla standardien saatavuutta turvataan tilanteessa, jossa essentiaalipatentin haltija ei ole etukäteisestä sitoumuksestaan huolimatta halukas lisensoimaan FRAND-ehdoin vaan nostaa kieltokanteen. Tarkastellun oikeuskäytännön perusteella jää kuitenkin epäselväksi, turvataanko standardien saatavuutta IoT:n näkökulmasta riittävästi SEUT 102 artiklan keinoin. Epäselvyyksiä liittyy myös lisensointivelvoitteen laajuuteen ja patenttien arvon määritykseen IoT-alalla. Tutkielmassa huomioidaan lopuksi, että EU:ssa suunnitteilla oleva kilpailuoikeutta täydentävä sääntely voi jatkossa kuitenkin osaltaan edistää standardien saatavuutta IoT-alalla kohtuullisin ehdoin.

Pääomien vapaan liikkuvuuden rajoitukset ovat kiellettyjä SEUT 63 artiklan nojalla. Pääomien vapaan liikkuvuuden mahdollisen rajoituksen arvioinnissa on olennaista se, ovatko kotimaiset ja rajat ylittävät tilanteet keskenään objektiivisesti arvioituna vertailukelpoisia. Tutkielmassa tarkastellaan lähdeveron perimistä suomalaisilta julkisilta eläkelaitoksilta Ruotsissa pääomien vapaan liikkuvuuden kontekstissa. Tutkielma perustuu ennakkoratkaisupyyntöön, jonka Ruotsin Högsta förvaltningsdomstolen on jättänyt EU-tuomioistuimelle. Tarkastelun keskiössä on Suomen ja Ruotsin eläkejärjestelmät sekä erityisesti niiden sisällä toimivat julkiset eläkelaitokset ja -rahastot eli yhtäältä esimerkiksi Keva ja Landskapet Ålands Pensionsfond Suomessa ja toisaalta AP-rahastot Ruotsissa. Tutkielmassa vastataan ensinnäkin siihen, voidaanko suomalaiset julkiset eläkelaitokset katsoa objektiivisesti vertailukelpoisiksi ruotsalaisten yleisten eläkerahastojen kanssa ja millä perusteilla. Kysymykseen vastataan EUT:n oikeuskäytäntöä sekä Ruotsin verolainsäädäntöä ja sen esitöitä tutkimalla. Ruotsin verolakien esitöillä on kysymyksenasettelun kannalta merkitystä, sillä objektiivisen vertailukelpoisuuden arvioinnissa olennaista on oikeuskäytännössä omaksutun kannan mukaan kyseessä olevan kansallisen säännöksen päämäärä ja tavoite. Tutkielman toisena tutkimuskysymyksenä vastataan siihen, muodostaako lähdeveron periminen suomalaisilta julkisilta eläkelaitoksilta SEUT 63 artiklassa kielletyn pääomien vapaan liikkuvuuden rajoituksen. Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että suomalaiset julkiset eläkelaitokset vastaavat toiminnaltaan ruotsalaisia yleisiä eläkerahastoja eli ns. AP-rahastoja. Niiden tilanteet ovat näin ollen objektiivisesti rinnasteisia. Toiminnan päämäärän vastaavuuden on aiemmin ratkaisussa C-342/10 katsottu tarkoittavan sitä, että tilanteet ovat keskenään objektiivisesti vertailukelpoisia. Lähdeveron perimisen voi katsoa muodostavan pääomien vapaan liikkuvuuden kielletyn rajoituksen, sillä Ruotsi ei ole esittänyt tapauksessa sellaista yleistä etua koskevaa pakottavaa syytä, joka oikeuttaisi rajoituksen.

Tutkielmassa selvitetään lopullisten tappioiden määritelmää Euroopan unionin tuomioistuimen muotoileman oikeuskäytännön valossa. Tutkielman metodina on lainoppi. Tarkasteltava ovat erityisesti rajat ylittävät sulautumistilanteet sekä sulautuvan yhtiön jäsenvaltiossa vahvistettujen tappioiden siirtyminen vastaanottavan yhtiön jäsenvaltiossa hyödynnettäväksi tämän verotuksessa. Tutkielmassa pyritään selvittämään, milloin vastaanottavalla yhtiöllä voi olla oikeus hyödyntää sulautuneen yhtiön jäsenvaltiossa syntyneet tappiot. Tämän osalta kantaa on otettava siihen, milloin tappioita voidaan pitää lopullisina Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella. Kansallisella tasolla lopullisten tappioiden määritelmää on selkeytetty erityisesti 1.1.2021 voimaan tulleella lailla Euroopan talousalueella sijaitsevan tytäryhtiön lopullisen tappion konsernivähennyksestä. Tutkielmassa tarkastellaan siten myös konsernivähennyslain ja sen esitöiden mukaista lopullisten tappioiden määritelmää. Konsernivähennyslakia säädettäessä tunnustettiin, että perusteltua olisi säätää myös lopullisten tappioiden siirtymisestä rajat ylittävän sulautumisen yhteydessä. Tappioiden lopullisuuden näyttökynnys on oikeuskäytännön perusteella varsin korkealla. Tämä on ilmennyt niin Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä kuin kansallisessa oikeuskäytännössäkin. Tulkintavaikeuksia osaltaan on lisännyt se seikka, että oikeuskäytännössä ei ole juuri määritelty, milloin tappioita pidettäisiin lopullisina. Oikeuskäytännössä on nimittäin lähinnä otettu kantaa vain siihen, milloin tappioita ei ainakaan voida pitää lopullisina EU-oikeuden tarkoittamalla tavalla. Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä lopullisia tappioita koskevissa tuomioissa kyseessä on ollut oikean tasapainon löytäminen SEUT 49 artiklassa turvatun sijoittautumisvapauden sekä toisaalta erilaisten oikeuttamisperusteiden, kuten veronkierron estämisen ja verotusvallan tasapuolisen jakautumisen, välillä. Tässä yhteydessä on huomioitava toimenpiteiden oikeasuhteisuus tavoiteltuun päämäärään nähden. Valtioiden rajat ylittävistä sulautumisista säädetään yritysjärjestelydirektiivissä. Yritysjärjestelydirektiivin tavoitteena on poistaa verotuksellisia esteitä yritystoiminnan uudelleenjärjestelyiltä EU-alueella vaarantamatta kuitenkaan jäsenvaltioiden verotuksellisia intressejä. Tappioiden merkitys rajat ylittävissä sulautumisissa on huomattava, sillä verotuksessa vahvistetut tappiot ja näiden perusteella laskettavat verosaamiset voivat olla sulautumiseen osallistuvalle yhtiölle taloudellisesti hyvinkin arvokkaita. Yritysjärjestelydirektiivi ottaa kuitenkin kantaa tappioiden siirtymiseen rajat ylittävissä sulautumisissa vain osittain, ja muilta osin tappiontasaukseen tulevatkin sovellettaviksi asianomaisen valtion kansalliset säännökset. Tämä aiheuttaa huomattavia eroja valtioiden tappiontasausta koskevien järjestelmien välillä. Tämän tulkinnallisuuden käsittelyn lisäksi arvioitavana on eri jäsenvaltioiden lainsäädännölliset eroavaisuudet sulautumisen ajankohdan määrittämisen osalta. Ajankohdan määrittäminen osaltaan vaikuttaa siihen, milloin tappioita voidaan pitää lopullisina.

Tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 102 artiklan mukaista määräävän aseman väärinkäytön kiellon arviointia ja ympäristönsuojelun tavoitteiden yhteensovittamista. Euroopan unionin (EU) tavoitteena on toteuttaa sisämarkkinat. Se pyrkii kestävään kehitykseen, jonka perustana on korkeatasoinen ympäristönsuojelu ja ympäristön laadun parantaminen. Kestävän kehityksen edistäminen on jäänyt jälkeen EU:n kilpailulainsäädännön sillä alueella, joka keskittyy SEUT 102 artiklan arviointiin. Tutkielmassa täytetään tätä aukkoa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, voitaisiinko ympäristönsuojelun tavoitteet sisällyttää osaksi SEUT 102 artiklan arviointia sekä miten se voitaisiin käytännössä toteuttaa. Tutkielmassa pyritään myös arvioimaan sitä, miten SEUT 102 artiklaa voitaisiin tulkita ja soveltaa tavalla, joka edistää kestävää kehitystä ja sen tavoitteita sen sijaan, että artikla toimisi esteenä niiden saavuttamiselle. EU:n nykyinen kilpailuoikeus painottaa puhtaasti taloudellista tehokkuutta kuluttajien hyvinvoinnin edistämiseksi. Tämä voi johtaa kestämättömiin liiketoimintakäytäntöihin. Komission tulisi kehittää SEUT 102 artiklan mukaista arviointikäytäntöään edistämään ympäristönsuojelun tavoitteita.

EU:n lainsäädäntö naisiin kohdistuvan väkivallan osalta on hyvin hajanaista. EU:ssa ei ole tällä hetkellä kattavaa säädöstä naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemisestä, joten suurin osa naisiin kohdistuvan väkivallan eri muodoista eivät kuulu unionin oikeuteen. Naisiin kohdistuva väkivalta mainitaan tosin laajasti unionin ei-sitovissa instrumenteissa. Uusia lainsäädäntötoimenpiteitä tarvitaan EU-tasolla muun muassa, koska naisiin kohdistuva väkivalta lisääntyy edelleen. Näin ollen tutkielman tarkoituksena on ensisijaisesti lainopin avulla tarkastella kriittisesti EU:n lainsäädäntöä naisiin kohdistuvan väkivallan alalla, ja aihetta lähestytään pääasiallisesti kahdesta eri näkökulmasta. Tutkimuskysymykset ilmentävät myös tätä kahtijakoa. Ensimmäinen lähestymistapa aiheeseen on, miten EU:n oma lainsäädäntö voi kehittyä naisiin kohdistuvan väkivallan torjunnan alalla (rikosoikeudelliset keinot, liittyminen Istanbulin yleissopimukseen). EU:ssa on viime aikoina laitettu vireille lainsäädäntöehdotuksia naisiin kohdistuvan väkivallan alalla, joten tutkielmassa tarkastellaan lähemmin näitä sekä unionin mahdollisuuksia rikosoikeudellisiin toimenpiteisiin alalla. EU:n toimivalta nousee myös esille läpi tutkielman ja sitä tarkastellaan lähemmin tutkielmassa, koska toimivalta on avainpositiossa (rajoittavana tekijänä) lainsäädäntötoimenpiteiden ottamiselle naisiin kohdistuvan väkivallan osalta. Toimivaltakysymykset ovat myös keskiössä, kun tutkielma käsittelee EU:n liittymistä Istanbulin yleissopimukseen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöllä on ollut merkittävä vaikutus Euroopassa naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemisessä. On tärkeää sisällyttää myös tämä näkökulma tutkielmaan, joka tarkastelee unionin oikeutta naisiin kohdistuvan väkivallan alalla. Näin ollen tutkielman toinen tulokulma aiheeseen on, miten Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kehittämät positiiviset toimintavelvoitteet naisiin kohdistuvan väkivallan alalla vaikuttavat unionin oikeuteen. Aihe vaatii teoreettisemman tarkastelun, joten Euroopan ihmisoikeussopimuksen sekä EU:n monimutkaista suhdetta käsitellään liitännäisesti aiheen parissa. Tutkielman näkökulma on EU-oikeudellinen, mutta tutkielmassa hyödynnetään myös kansallisia lähteitä argumentaation tueksi. Tutkielman tarkoitus on tuottaa oikeudellista argumentaatiota sen puolesta, että unionin pitäisi lähestyä lainsäädännöllisesti naisiin kohdistuvaa väkivaltaa laajemmin kuin tällä hetkellä. Tutkielma tehdään tietoisesti perus- ja ihmisoikeusmyönteisen laintulkinnan keinoin, eli normeja tulkitaan siten, että valittavista tulkintavaihtoehdoista valitaan se, joka edistää parhaiten perus-ja ihmisoikeuksien toteutumista.