Browsing by Subject "Orthodontics"

Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää alainkisiivin poiston merkitys kiinnityskudoksille sekä vertailla sentraalisen ja lateraalisen alainkisiivin poiston seurauksia ortodonttisissa hoidoissa. Kirjallisuuden mukaan hampaan poiston ja oikomishoidon kiinnityskudoksiin kohdistuvat mahdolliset haittavaikutukset ovat ientulehdus, ientaskujen syveneminen, ienpapillan menettäminen, ienvetäymät, ienlaskokset ja alveoliluun menetys. Alainkisiivin poiston vaikutuksista kiinnityskudoksille ei juurikaan löydy aiempaa tutkimustetoa. Oikomishoidon potilaiden PTG-tutkimuksista mitattiin poistetun alainkisiivin naapurihampaiden pituusakselien välistä kulmaa sekä kiille-sementtirajan ja alveoliluun välistä etäisyyttä ennen hampaan poistoa ja kolmessa eri hoitovaiheessa poiston jälkeen. Sentraalisen alainkisiivin poistosta seurasi keskimäärin enemmän hampaiden kallistumista juurten divergoinnin suuntaan sekä kiille-sementtirajan ja alveoliluun välisen etäisyyden suurenemista kuin lateraalisen alainkisiivin poistosta. Tulosten perusteella sentraalisen alainkisiivin poisto saattaa altistaa alveoliluun menetykselle sekä divergoivien juurten myötä ienpapillan menettämiselle enemmän kuin lateraalisen alainkisiivin poisto. Aihetta tulisi jatkossa tutkia laajemmalla aineistolla tulosten vahvistamiseksi. Tällä tiedolla voitaisiin vahvistaa parodontologista näkökulmaa hoitovaihtoehtojen ja poistettavan hampaan valintaan.

Tutkimus tarkastelee oikomishoidon järjestelyitä ja niiden eroja kuntien välillä. Vuonna 2004 vain hieman yli puolet Suomen terveyskeskuksista käytti oikomishoidon tarpeen arvioimiseen Suomen Lääkintöhallituksen ohjekirjeessä 1988 suositeltua 10-portaista priorisointiasteikkoa. Lisäksi oikomishoidon erikoishammaslääkärien jakautuminen on ollut Suomessa epätasaista, minkä takia oikomishoidon kattavuudessa ja tarjonnassa on ollut alueellisia eroja. Tutkimuksen tavoitteena oli erityisesti selvittää, kuinka laajassa käytössä 10-portainen asteikko nykyään on, ja kuinka paljon oikomishoitoon oikeuttava vähimmäispistemäärä vaihtelee kunnittain. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin oikomishoidon työnjakoa, seulontakäytänteitä ja hammashoitohenkilöstön mielipiteitä oikomishoidon järjestelyistä. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena. Kysely lähetettiin 113 kunnan johtavalle hammaslääkärille, ja jokaisesta kunnasta toivottiin yhtä vastausta henkilöltä, joka vastasi kunnan oikomishoidosta. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että Sosiaali- ja terveysministeriön suositteleman 10-portaisen hoidontarpeen arviointiin käytettävän asteikon käyttö on lisääntynyt, ja siten myös oikomishoitoon pääsy on tasapuolistunut ainakin kuntien sisällä. Vähimmäispistemäärä, joka oikeutti kunnalliseen oikomishoitoon, vaihteli eniten suurimpien ja pienimpien kuntien välillä, ja pisterajoihin näytti vaikuttavan myös se, kuinka paljon kunnassa koettiin olevan oikomishoidon resursseja. Maakuntauudistuksen myötä resursseja voitaisiin jakaa tasaisemmin jäsenkuntien kesken, jolloin myös pääsy oikomishoitoon muuttuisi tasapuolisemmaksi. Tulosten perusteella oikomishoidon erikoishammaslääkärien saatavuus kunnissa on lisääntynyt ja työnjako eri ammattiryhmien välillä on parantunut. Tehokkaalla työnjaolla pystytään kompensoimaan muuten riittämättömiä resursseja, joten sen kehittämiseen tulisi keskittyä jatkossakin.

Tutkimus tarkastelee oikomishoidon hyödyllisyyttä potilaan näkökulmasta pitkällä aikavälillä. Aihe on tärkeä, koska toistaiseksi on vain vähän tietoa siitä, mitä aikuiseksi kasvanut ajattelee lapsena tai nuorena saamastaan oikomishoidosta. Tutkimuksen aineistona on Helsingin yliopiston ensimmäisen ja toisen vuoden hammaslääketieteen opiskelijoille suunnattu kyselytutkimus. Kysely koostuu yhdeksästä kysymyksestä, jotka kartoittavat opiskelijoiden oikomishoitohistoriaa ja selvittävät heidän kokemuksiaan mm. oikomishoidossa olosta, hoidon hyödyllisyydestä ja tämänhetkisestä hoidontarpeesta. Kysymykset ovat avoimia, joten vastausten analysointi perustuu pääasiassa laadullisiin menetelmiin. Tutkimuksessa selviää, että oikomishoidosta on ollut hyötyä useimpien oikomishoitoa saaneiden vastaajien mielestä; hyödyllisyyttä perustellaan sekä ulkonäkötekijöillä että parantuneella purennalla. Kokemukset oikomishoidossa olosta ovat vaihtelevia: toiset kokivat hoidon kivuliaana ja rasittavana, kun taas toiset kehuvat hammaslääkäriään ja kertovat pitäneensä vastaanottokäynneistä. Hyvä hammaslääkäri-potilassuhde näyttää olevan yksi hyviä kokemuksia selittävä tekijä. Noin puolella kokemukset oikomishoidossa olosta ovat vaikuttaneet päätökseen opiskella hammaslääkäriksi.

Tämän tutkielman tarkoituksena on selventää ortognaattis-kirurgisen prosessin läpikäyneen potilaan hoitopolkua, mitä erityistä se sisältää ja millainen hoitopolku käytännössä on. Ortognaattis-kirurgisia leukaleikkauksia tehdään HUS:n Suu- ja leukasairauksien klinikassa (SLK) ja Pää- ja kaulakeskuksessa vuosittain noin 70–80. Hoitoprosessiin kuuluu ennen leikkausta suoritettava prekirurginen sekä leikkauksen jälkeinen postkirurginen oikomishoito. Tutkimus tehtiin perehtymällä kirjallisuuteen sekä seuraamalla yhden potilaan ortognaattis-kirurgista hoitoprosessia sekä haastattelemalla häntä.

HUS, suu- ja leukasairauksien klinikassa (SLK), Pää- ja kaulakeskuksessa tehdään vuosittain 70–80 ortognaattis-kirurgista leukojen leikkausta aikuisille, joilla on vaikea purentavirhe ja sitä käytetään myös obstruktiivisen uniapnean hoidossa erityisesti nuorilla, ei-ylipainoisilla potilailla. Ortognaattis-kirurginen hoito on ortodonttien ja suu- ja leukakirurgien välistä tiivistä moniammatillista yhteistyötä. Ortognaattis-kirurginen hoito on potilaalle fyysisesti ja henkisesti laaja ja vaativa hoito. Hoitoon on sitouduttava pitkäksi aikaa ja ulkonäön muutokset voivat olla suuria. Ortognaattis-kirurginen hoito kuitenkin parantaa yleensä potilaan elämänlaatua. Tutkielman tavoitteena oli selvittää ortognaattis-kirurgisten potilaiden hoidon kulku kirjallisuuteen perehtymällä ja seuraamalla kliinistä toimintaa. Tavoitteena on myös oppia ymmärtämään ortognaattis-kirurgisen hoidon suunnittelu, hoidon toteutus, ja sen ongelmat ja hyödyt. Tässä tutkielmassa keskitytään ortognaattis-kirurgisen hoidon ohella erityisesti uniapneapotilaan hoitokeinoihin. Tutkimuksessa on yksi tutkimuspotilas, jolle tehtiin HUS:n Pää- ja kaulakeskuksessa, Suu- ja leukasairauksien klinikassa ortognaattis-kirurginen hoito. Potilas leikattiin keväällä 2022 ja haastateltiin puhelimitse leikkauksen jälkeen. Tämän on tarkoitus antaa tietoa siitä, miten ortognaattis-kirurgisten potilaiden hoitoa voitaisiin kehittää. Potilastapauksesta selviää, että potilas koki saavansa ennen hoitoa ja hoidon aikana riittävästi informaatiota mahdollisista hoidon haittavaikutuksista ja komplikaatioista. Tämän ansiosta potilas oli henkisesti ja fyysisesti valmistautunut hoidon sivuvaikutuksiin, ja koki koko hoitoprosessin positiivisena. Hoitoprosessin kokemisena epämiellyttävänä tai miellyttävänä vaikuttaa myös potilaan motivaatio hoitoon, johon taas vaikuttaa potilaan esteettisen tai toiminnallisen haitan häiritsevyys. Vaikka elämänlaatuun vaikuttaa dentofakiaalisesta ongelmasta kärsivällä usein myös estetiikka, oli tämän tutkimuspotilaan hoitoon lähteminen täysin toiminnallisista syistä johtuvaa. (218 sanaa)

Ortognaattinen kirurgia on moniammatillista yhteistyötä vaativa hoito. Se on hoitovaihtoehto vaikeasta skeletaalisesta tai dentaalisesta purentavirheestä kärsivälle potilaalle, jos pelkkä oikomishoito ei mahdollista hyvää hoitotulosta. Potilaalle sopivin leikkaustyyppi päätetään tapauskohtaisesti. Usean vuoden mittainen hoito jakautuu pre- ja postoperatiiviseen oikomishoitoon, sekä itse leikkaukseen. Reumasairaudet voivat aiheuttaa muutoksia leukanivelissä ja muuttaa purentasuhdetta. Reumaatikon ortognaattis-kirurgisessa hoidossa keskeistä on ottaa huomioon reuman oskilloiva luonne sekä hoitotuloksen palautumistaipumus. Ortognaattis-kirurgisen hoidon läpikäyminen on psyykkisesti ja fyysisesti kuormittavaa. Potilailla voi esiintyä entuudestaan masennusta, alentunutta itsetuntoa, sekä negatiivisia kokemuksia sosiaalisesta kanssakäymisestä heidän ulkonäkönsä vuoksi. Hoidon mahdolliset komplikaatiot, kuten poikkeavan runsas verenvuoto ja hermovaurion aiheuttamat irreversiibelit tuntopuutokset, ovat harvinaisia. Potilaan haastattelussa noin kaksi kuukautta leikkauksen jälkeen tavoitteena oli selvittää, millaisen muutoksen potilas oli läpikäynyt hoidon aikana. Potilaan hengittäminen oli aiempaa vaivattomampaa, mutta uuteen purentasuhteeseen totuttelu oli vielä kesken. Tuntopuutoksia ilmeni edelleen toispuolisesti ja syöminen oli vaikeaa. Potilas kokee ulkonäkönsä parantuneen mandibulan eteen tuomisen seurauksena, mutta itsetunto on edelleen heikko nuoruuden kiusaamisen vuoksi. Leukakirurgiassa digitaalinen suunnittelu on korvaamassa perinteistä kipsimalleihin ja artikulaattoriin perustuvaa suunnittelua. Digitalisaatio on lyhentänyt leikkausten kestoa ja parantanut niiden tarkkuutta. Suomessa ortognaattis-kirurgisen hoidon kriteerit täyttävän potilaan valintaa ohjaavat ensisijaisesti toiminnalliset seikat. Tutkimusnäytön ja potilastapauksen perusteella estetiikan rooli psyykkisen hyvinvoinnin kannalta on kuitenkin merkittävä. Ulkonäköperäiset psyykkiset ongelmat voivat aiheuttaa kustannuksia terveydenhuollon muissa yksiköissä.