Browsing by Subject "Ruotsi"

Suomen ja Ruotsin Euroopan unionin jäsenyyksien myötä maat lähtivät aktiivisesti yhteisvoimin edistämään Baltian maiden integroitumista läntisiin yhteistyöasetelmiin. Unioniin kohdistunut Suomen ja Ruotsin painostus kattavammalle Baltia-politiikalle lähensi Baltian maita lännen vaikutuspiirin kanssa, nostaen samalla pintaan kansainvälistä kenttää halkovia kysymyksiä turvallisuudesta ja vakaudesta, sekä yksittäisten valtioiden-, kansainvälisten instituutioiden ja suurvaltojen turvallisuuspoliittisista intresseistä liittyen Baltian turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen 1990-luvun puolivälissä   Tutkielman tutkimusaihe on rajattu Suomen ja Ruotsin turvallisuuspoliittiseen yhteistyöhön Baltiassa ja maiden välikäsirooliin EU-lähtöisessä Baltia-politiikassa 1990-luvun puolivälissä. Tutkimusaihetta käsitellään ja keskeiset argumentit muodostetaan liberalismin ideologisen laajentumisen-, vallan-, turvallisuuden- ja monikansallisen turvallisuuspoliittisen yhteistyön laajemman tutkimuksellisen keskustelun kontekstista. Tutkielman ongelmanasettelua testataan seuraavilla tutkimuskysymyksillä: miksi Suomen ja Ruotsin välikäsirooli EU-lähtöisessä Baltia-politiikassa edisti maiden turvallisuuspoliittisia intressejä? Miksi EU-lähtöinen välikäsirooli oli Suomen ja Ruotsin kansainvälisen aseman kannalta merkityksellistä? Miksi vallan ulottuvuudet konkretisoituvat Baltia-kysymykseen? Tutkielman primääriaineisto koostuu Ulkoministeriön arkistoaineistosta ”Tukholman R-sarja”, ja Suomen 6.6.1995 valtioneuvoston selonteosta eduskunnalle; ”Turvallisuus muuttuvassa maailmassa”-julkaistusta alkuperäisaineistosta, sekä Ruotsin hallituksen propositiosta 1994/95:160; ”Sveriges samarbete med Central- och Östeuropa”-julkaistusta alkuperäisaineistosta. Tutkimusaineiston tutkimusmenetelmänä on käytetty induktiivista sisällönanalyysiä. Tutkimusaineistoa on analysoitu vallan ulottuvuuksien viitekehyksestä.   Tutkimusaiheen keskeiset käsittelyteemat muodostuvat hyvän naapuruuden johtavasta periaatteesta, historiallisesta yhteydestä, turvallisuuspoliittisen tyhjiön eli harmaan alueen merkityksestä; Venäjän-, EU:n- ja kansainvälisen yhteisön roolista sekä turvallisuuden luonteesta ja Baltian kytkennästä. Tutkimusaineiston keskeisten tulkintojen ja johtopäätösten avulla tutkielma havainnollistaa, kuinka Suomen ja Ruotsin turvallisuuspoliittinen yhteistyö Baltiassa sekä maiden välikäsirooli EU-lähtöisessä Baltia-politiikassa edisti Suomen ja Ruotsin kansallisia intressejä kansainvälisen yhteisön normien ja periaatteiden mukaisessa linjassa. Baltian maiden turvallisuus- ja vakauskehitys edisti myös Suomen ja Ruotsin turvallisuutta ja vakautta. Suomelle Baltian maiden tukeminen merkitsi Suomen aseman vakiintumista kansainvälisessä yhteisössä diplomatian puitteissa. Ruotsi puolestaan painotti Baltian tukemisen hyötyjen vahvistavan Ruotsin toteuttamaa lähialuepolitiikkaa ja siten myös Ruotsin turvallisuutta. Suomen ja Ruotsin kansallisten tavoitteiden eroista huolimatta molemmat maat katsoivat, että niiden oma panos Baltiassa tuki kansainvälistä turvallisuus- ja vakauskehitystä, jolla oli suoria kansallisia turvallisuuspoliittisia vaikutuksia ja merkityksiä Suomelle ja Ruotsille.   Vallan ulottuvuuksien näkökulmasta tarkasteltuna Suomi ja Ruotsi asettuivat kansainvälisen yhteisön ja Baltian maiden väliin. Kyseisessä asetelmassa kollektiivin muodostama voima ylläpitää kansanvälisen yhteisön hegemoniaa, josta Suomi ja Ruotsi katsoivat hyötyvänsä suorasti tai epäsuorasti. Asetelmassa Suomi ja Ruotsi olivat kollektiivin valtaa vastaanottavassa asemassa, mutta samalla myös valtaa välittävinä osapuolina, jossa asetelman viimekäden valtaa vastaanottavat osapuolet olivat Baltian maat. Kansainvälisen yhteisön jäseninä Suomi ja Ruotsi hyötyivät asemastaan yhteisössä, mutta samalla ne toimittivat välikäsiroolin virkaa kansainvälisen yhteisön intressien edistämiseksi Baltiassa.

Tutkielma käsittelee alemman aatelisen Johan Gyldenärin (1598-1685?) taustoja sekä hänen avioitumistaan aatelisneito Elin Hornin kanssa 1620-luvun alussa. Johan Gyldenär tunnetaan nykyisin Espoon Leppävaaran perustajana. Tutkielman tavoitteita oli selvittää mistä Johan Gyldenär muutti Ruotsin valtakuntaan, mitkä hänen taustansa olivat, sekä selvittää paikallisten aatelisten suhtautumista hänen avioitumiseensa. Avioitumisen aikana Johan Gyldenär ei ollut aatelinen (aateloitiin 1646) ja oli poikkeuksellista, että aateliston ulkopuolinen meni naimisiin aatelisen kanssa. Tutkimuksen keskeisinä lähteinä olivat Lyypekistä löytyneet oikeusdokumentit koskien Gyldenärin perhettä sekä Gyldenärin kirjeenvaihto korkea-arvoisen aatelisen Åke Tottin kanssa. Tutkimuksessa selvisi, että Johan Gyldenärin perheellä oli suolankeittämö Lyypekissä. Gyldenärin perhe menehtyi 1620-luvun alkupuolella, mikä toi hänelle mahdollisesti suurehkon perintöomaisuuden. Näillä rahoilla Gyldenär hankki läänityksiä nykyisen Uudenmaan alueelta. Hän avioitui vuonna 1624 Elin Hornin kanssa ilman Elinin mahdollisten huoltajien, ylhäisaatelistoon kuuluvien Kurkien lupaa. Elin oli orpo aatelisnainen ja on mahdollista, että Kurjet olivat toimineet hänen huoltajinaan. Gyldenärin kirjeistä tulee vaikutelma, että asia aiheutti jonkinasteisen skandaalin ja pahennusta aikanaan. Hän yritti hakea tukea ja myös suojelusta itselleen tutulta ylhäisaateliselta Åke Tottilta. 1600-luvun vaihteesta tunnetaan muutamia vastaavanlaisia aatelisten avioskandaaleja. Tämä tutkimus lisää yhden mielenkiintoisen esimerkin näiden joukkoon. Kyseisenä ajanjaksona Ruotsin valtakuntaan muutti paljon ulkomaalaista aatelistoa, joten tutkielma valottaa myös näiden ihmisten taustoja ja elämää. Lisäksi tutkielma lisää paikallistuntemusta tuodessaan lisätietoa suureksi asuinalueeksi kasvaneen Leppävaaran perustajasta.

Tämä tutkimus sai alkunsa kiinnostuksesta selvittää, eroavatko suomalaisten ja ruotsalaisten käsitykset hyvästä johtajuudesta toisistaan ja jos, miten eroavaisuudet näkyvät johtajien itsensä omaa johtajuuttaan koskevissa kuvauksissa. Aluksi tutkimuksessa keskitytään kartoittamaan, millaisia eroja suomalaisessa ja ruotsalaisessa johtajuudessa on olemassa olevan tutkimusperinteen nojalla. Kirjallisuuden perusteella käy ilmi, että kulttuuri, viestintä ja johtajuus kietoutuvat toisiinsa niin olennaisesti, ettei yhdestä voi puhua ilman toista. Suomalaisessa ja ruotsalaisessa kulttuurissa on paljon yhteistä kuten matala valtaetäisyys, tasa-arvoisuus ja korkea tarve välttää tulevaisuutta koskevaa epävarmuutta. Viestintä on molemmissa kulttuureissa luonteeltaan kaksisuuntaista ja sanallisella viestinnällä on suurempi painoarvo kuin nonverbaalilla viestinnällä. Erojakin kuitenkin on: suomalaiset ovat tyypillisesti suoraviivaisempia, kun taas ruotsalaiset korostavat keskustelun merkitystä. Johtajuuden kontekstissa kulttuurierot voivat johtaa ristiriitoihin, sillä suomalainen johtajuus on luonteeltaan autoritäärisempää kuin ruotsalainen. Ruotsalaiset painottavat suomalaisia enemmän muodollisten sääntöjen ja käytäntöjen noudattamista ja konsensuksen merkitystä. Suomalaisten päätöksenteossa tyypillistä taas on kirjoittamattomien sääntöjen noudattaminen ja se, että etenkin ristiriitatilanteissa johtajan sana on 'laki'. Empiirinen tutkimusaineisto koostuu 120 suomalaisen ja 120 ruotsalaisen keskijohdon tehtävissä toimivan henkilön LinkedIn-profiileista. LinkedIn on verkossa toimiva rekrytointi- ja ammatillinen verkostoitumispaikka. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty etnografista sisällönanalyysiä, joka tähtää sekä kvantitatiivisiin että kuvaileviin tuloksiin. Vaikka aineiston koodaus pohjaa teoriasta nouseviin luokkiin kuten perinteisessäkin sisällönanalyysissä, etnografisessa lähestymistavassa olennaista on myös se, mikä jää etukäteen valittujen luokkien ulkopuolelle. Analyysin tuloksena syntyy siis myös uusia käsiteluokkia. Analyysin eoreettinen viitekehys perustuu GLOBE-tutkimusprojektin (House et al. 2004) mukaisiin kuuteen globaaliin johtajuuden ulottuvuuteen. Nämä ovat ulottuvuudet ovat 1. karismaattinen/arvopohjainen (charismatic/value-based) johtaminen, 2. tiimisuuntautunut (team oriented) johtaminen, 3. osallistava (participative) johtaminen, 4. ihmissuuntautunut (humane oriented) johtaminen, 5. autonominen (autonomous) johtaminen sekä 6. itsesuojeleva (self-protective) johtaminen. Teorian ulkopuolelta aineistosta hahmottuu myös neljä uutta johtajuuden ulottuvuutta. Nämä ovat monimuotoisuuteen suuntautunut (diversiteettisuuntautunut) johtajuus, valmentava johtajuus, muutosjohtajuus sekä käytäntökeskeinen (organisoiva) johtajuus. Yleisesti ottaen ruotsalaiset profiilit sisältävät enemmän kuvailua kuin suomalaiset. Myös kontakteja ja muiden antamia suosituksia on lukumääräisesti enemmän. Kuvien käytössä ei ole merkittävää eroa. Johtajuuden kuvailussa yhteistä molemmille on karismaattisen/arvopohjaisen johtajuuden sekä tiimisuuntautuneen johtamisen vahva korostaminen. Suurimmat eroavaisuudet liittyvät teoriapohjaisista ulottuvuuksista ihmissuuntautuneeseen johtamiseen ja teorian ulkopuolelta esiinnousseista kategorioista monimuotoisuuden johtamiseen, johtamiseen käytännöllisenä toimintana (organisointina), johtamiseen valmennuksena sekä johtajuuteen muutoksen liikkeellepanona ja hallitsemisena. Tulosten perusteella Suomessa ideaaleja johtajuuden ulottuvuuksia ovat karismaattinen/arvopohjainen johtajuus, tiimisuuntautunut johtajuus, monimuotoisuuden johtaminen sekä johtajuus mentorointina/valmennuksena. Johtajalta toivottuja ominaisuuksia ovat tehokkuus, suorituskeskeisyys, visionäärisyys ja päättäväisyys, kyky parantaa tiimin tehokkuutta ja tuloksia, kyky johtaa monimuotoisia, monikansallisia ja/tai maantieteellisesti hajanaisia tiimejä, kyky toimia alaisten valmentajana tai mentorina sekä taito hyödyntää muutosta organisaation kehittämisessä. Ruotsissa ideaaleja johtajuuden ulottuvuuksia taas ovat karismaattinen/arvopohjainen johtajuus, tiimisuuntautunut johtajuus, ihmissuuntautunut johtajuus sekä johtajuus käytännöllisenä toimintana. Hyvän johtajan ominaisuuksina pidetään innostavuutta, luovuutta, organisointitaitoa, visionäärisyyttä sekä ihmissuuntautuneisuutta ja hyviä sosiaalisia taitoja. Kaiken kaikkiaan empiiriset tutkimustulokset ovat linjassa aiemman tutkimusperinteen kanssa. Aineistossa kiehtovaa on se, että profiilit on tuotettu 'markkinointitarkoituksiin'. Aiemmin tällaiset tiedot olivat yksityisiä, ja lisäksi itsensä markkinoimista on perinteisesti pidetty erityisesti suomalaisille hankalana toimintana. Nyt tiedot ovat kenen tahansa helposti löydettävissä. Palvelun luonteen huomioiden voi olettaa, että profiilia kirjoittaessaan ainakin useimmat miettivät sisällön vetovoimaa työnantajan näkökulmasta, toisin sanoen markkinoivat itseään hyvinä työntekijöinä. Se, mitä ihmiset itsestään kertovat, kertonee jotain myös yhteiskunnallisista arvostuksista tai ainakin siitä, mitä ihmiset ajattelevat arvostettavan työelämässä. Mielenkiintoinen kysymys on myös se, mitä profiileissa jätetään sanomatta – esimerkiksi yli puolet suomalaisista ei tuonut millään tavoin esiin johtajan kykyjään eikä yhdessäkään analysoidussa profiilissa mainittu sanaa 'kunnianhimoinen', vaikka kaikki tutkittavat henkilöt ovat ilmoittaneet olevansa kiinnostuneita uusista työtehtävistä.

Tutkielma käsittelee Ruotsin kuningatar Kristiinaa (1626–1689), hänen tapojaan tuottaa sukupuoltaan 1600-luvun yhteiskunnassa sekä Kristiinan aikalaisten ja jälkimaailman suhtautumista niihin. Tutkielman tavoitteena on tarkastella, millä tavoilla kuningatar Kristiina tuotti sukupuoltaan ja miten tavat poikkesivat yhteiskunnan asettamista normeista. Sen lisäksi tutkin, miten Kristiinan ympärillä olevat ihmiset suhtautuivat hänen sukupuolensa tuottamisen tapoihin ja miten heidän suhtautumisensa muuttui Kristiinan vallasta luopumisen jälkeen. Tutkielmani pääaineistoina toimivat majesteettirikokset, diplomaattikirjeet, painetut aikalaiskuvaukset ja Kristiinan omat kirjoitukset. Historiantutkimuksen lisäksi tutkielmani ammentaa sukupuolentutkimuksesta sekä queertutkimuksesta. Ruotsin kuningatar Kristiina tuotti sukupuoltaan ensinnäkin vaatteidensa avulla. Vaatteet eivät itsessään poikenneet 1600-luvun yhteiskunnan asettamista normeista, mutta tapa, jolla Kristiina yhdisteli naisten ja miesten vaatteita, poikkesi huomattavasti. Vaatteiden ja asusteiden ohella Kristiina tuotti sukupuoltaan miehisellä käytöksellään, johon lukeutuivat jäykät eleet, kiroilu sekä miehisten urheilulajien harrastaminen. Kristiina hyödynsi sukupuolensa tuottamisessa myös kirjallisia keinoja. Kesken jääneellä omaelämäkerrallaan sekä maksiimeillaan Kristiina pyrki rakentamaan sukupuolestaan tietynlaista kuvaa jälkimaailmalle.

The objective of this master’s thesis is to assess the sufficiency of mining compensation payable to the landowner according to Finland’s Mining Act and compare mineral royalties in selected developed countries. The study aims to answer how the Finnish Mining Act secures the landowner’s economic interests from both land use and mineral extraction, how the state benefits from mining and what are it’s costs and how Finland is placed in an international comparison of mineral royalties. The study familiarizes the reader with the economic theory of non-renewable resources and royalties, the different royalty types and their ability to serve varying objectives, the economic problems related to the rule of capture and the potential negative effects to a country’s economy from non-renewable resources. The study also takes a look at the Finnish mining industry and it’s working environment. The sufficiency of mining compensation from land use was assessed by comparing the discounted area based compensation to the bare land value of forests in different heat summation zones. The production based mining compensation was assessed by comparing the current level to the level of the previous mining act derived from different sources. The benefits from mining to the state were assessed from the employment objectives of the mining act and from overviewing the costs of promoting the mining industry. The countries selected to the international comparison were ones that had placed well in the Fraser Institute Survey of Mining Companies. The royalty practices of each country were sought from their mining legislation and applied to two differently performing Finnish mines according to their public records. According to the findings, the area based mining compensation is sufficient in northern Finland, but not without fail in central and southern Finland. Nevertheless, there has been improvement from the previous mining act regarding both area based and production based mining compensation. The state’s benefits from the employment perspective seem to be asserted, but impermanently. Findings from the international comparison imply that mining compensations in Finland are equivocally from the smaller side of the comparison.

Tutkielmassa on selvitetty lumensyvyyden muutoksia ERA5-Land-uudelleenanalyysin antamille tuloksille ajanjaksolla 1950-2021. Datan analyysi ja käsittely on toteutettu Pythonilla. ERA5-Land:n etuihin lukeutuu muun muassa parempi erotuskyky kuin ERA5-uudelleenanalyysiin, mikä parantaa aineiston tarkkuutta huomattavasti. ERA5-Land ei suoraan käytä havaintoarvoja vaan lumensyvyys lasketaan muitten sääsuureitten, kuten lämpötilan ja sademäärän, aikasarjoja hyödyntäen. Näin ollen tutkielmassa käsiteltyihin suureisiin on sisällytetty muitakin suureita kuin vain lumensyvyys jotta syitä lumensyvyyden muutoksiin olisi helpompaa hahmottaa. Tutkielmaan valikoitiin kolme tutkimusaluetta; Suomi kokonaisuudessaan, Fennoskandian alueelta Norjan, Ruotsin sekä Suomen yhteinen pinta-ala, sekä Japanista Hokkaidon ja Honshun saarten muodostama maa-alue. Aineiston pohjalta voidaan todeta varsin yksiselitteisesti lumensyvyyden kuukausikeskiarvojen olevan, varsinkin lumensyvyyden huippuarvokuukausina, vertailukaudelle 1991-2020 pienempiä kuin vertailukaudelle 1951-1980. Sama trendi näkyy myös vuotuisten keskiarvojen kehityksessä. Muutosten suuruus on jonkin verran sidoksissa alueellisiin erityispiirteisiin mutta päätrendi on kaikille alueille jokseenkin samansuuntainen; nykyisentyyppinen ilmastollinen kehitystrendi laskee lumensyvyyttä pitkällä aikatähtäimellä. Toisin sanoen ilmastonmuutos vähentää lumimäärää pohjoisella pallonpuoliskolla.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani keskustelua, jota käytiin suomenkielisten televisio-ohjelmien näkyvyydestä Ruotsissa 1980–1994. Tutkin aihetta Ruotsin Suomalainen -lehden yleisönosastossa julkaistujen mielipidekirjoitusten perusteella. Tarkastelen lisäksi television merkitystä transnationaalille yhteisölle ja sitä, miten ruotsinsuomalaisten mahdollisuus nähdä suomenkielisiä televisio-ohjelmia on toteutunut vuosina 1980-1994 Ruotsissa. Tutkimukseni ajanjakso kytkeytyy suuriin yhteiskunnallisiin ja vähemmistöpoliittisiin muutoksiin Ruotsissa. Tutkimukseni aineisto koostuu Ruotsin Suomalainen -sanomalehdessä julkaistuista mielipidekirjoituksista, joita on mukana yhteensä 48 kappaletta. Muuna lähdemateriaalina käytän Ruotsin Suomalainen -lehden artikkeleita, kirjallisuutta ja useita erilaisia elektronisia aineistoja. Tutkimusmenetelmänäni on kriittinen diskurssianalyysi, joka tuo aineistosta esiin erilaisia alistussuhteita. Tarkastelen näitä alistussuhteita erilaisissa kielellisissä käytänteissä. Tutkimukseni on alue- ja kulttuurintutkimukselle tyypillisesti monitieteinen. Hyödynnän tutkimuksessani sekä media- että siirtolaisuustutkimuksen näkökulmia. Mielipidekirjoituksista ilmenee suomenkielisille televisio-ohjelmille annettavia erilaisia kulttuurisia ja yhteiskunnallisia merkityksiä. Kulttuurisista merkityksistä nousee suomen kielen arvo symbolisena ja instrumentaalisena diskurssi, suomalaisen kulttuurin välittäminen ja säilyttäminen diskurssi sekä kulttuurin kuluttamisen ja tekemisen diskurssi. Aineistostani ilmenee erityisesti suomen kielen merkitys mielipidekirjoittajille. Yhteiskunnallisista merkityksistä nousee Pohjoismainen yhteistyö diskurssi sekä Ruotsin ja Suomen kahdenvälinen yhteistyö diskurssi. Tutkimukseni osoittaa, että ruotsinsuomalaiset kokivat toimenpiteiden suomenkielisten televisio-ohjelmien näkyvyyden lisäämiseksi olleen riittämättömiä, erityisesti suomen kielen ja kulttuurin välittämisessä lapsille. Käyttämäni kriittinen diskurssianalyysi paljastaa pohjoismaisen kysymyksen ja kahdenvälisen yhteistyön keskeisiksi tekijöiksi näkyvyyden lisäämisessä. Johtopäätökseni on, että mielipidekirjoitukset voidaan nähdä osana laajempaa keskustelua vähemmistön oikeudesta omankieliseen kulttuuriin ja mediaan.

Turun akatemian ensimmäisen talousopin professorin Pehr Kalmin johdolla tarkastettiin vuonna 1757 väitöskirja aiheesta Mitä pappi voi tehdä talouden parantamiseksi? Muutamaa vuotta myöhemmin ilmestyi väitöskirja papiston mahdollisuuksista pastoraalilääketieteen alalla. Molemmat julkaisut käsittelivät papiston yhteiskunnallista tehtävää. Pehr Kalmin mukaan papisto saattoi toiminnallaan näyttää hyvää esimerkkiä seurakuntalaisilleen. Tarkoituksena oli, että säätyläiset, joihin papistokin kuului, olisivat itse kokeilleet tiloillaan uudenlaisia viljelymenetelmiä. Nähdessään pappiensa yritysten onnistuvan, Kalm uskoi talonpoikien seuraavan näiden esimerkkiä. Kalm toivoi, että talonpojat olisivat siten luopuneet valtakunnan taloutta uhkaavista vääränlaisista viljelymenetelmistä. Erityisesti kaskeamisen uskottiin uhkaavan valtakunnan suurinta resurssia, metsiä. Kalmin ajatukset papiston yhteiskunnallisesta tehtävästä perustuivat Johannes Browalliuksen ja Carl Linnæuksen aikaisempiin kirjoituksiin. Ruotsin valtakunta oli menettänyt suurvalta-asemansa Suuressa Pohjan sodassa. Vapaudenajalla poliittisen suurvalta-aseman sijaan ryhdyttiin tavoittelemaan taloudellista valtaa. Aseet taottiin englantilaisen fysiokratismin hengessä auroiksi. Taloudellisen nousun edellytyksenä oli valtakunnan omavaraisuus. Ruotsin uskottiin olevan luonnonvarojensa puolesta poikkeuksellisen rikas maa. Näiden luonnonvarojen selvittäminen edellytti luonnontieteellistä tutkimista. Tämä johti tieteelliseen murrokseen, jonka tuloksena valtakunnantaloudellista hyötyä edistävät luonnontieteet nousivat Carl Linnæuksen ja Kuninkaallisen Tiedeakatemian johdolla kukoistukseen. Luonnontieteisiin kuului myös "jumalainen talousoppi". Taloudelliset uudistukset olivat ennen kaikkea uuden valtiopäiväpuolueen, hattujen ideologian mukaisia. Uutta aatevirtausta voidaan nimittää hyötypatriotismiksi. Pehr Kalm kuului hyötypatrioottien joukkoon. Hänen merkittävin tieteellinen saavutuksensa oli Tiedeakatemian tuella tehty tutkimusmatka Pohjois-Amerikkaan. Matkan tavoitteena oli silkinviljelyn aloittaminen Ruotsissa. Matkan jälkeen Kalm toimi Turun akatemian talousopinprofessorina. Vuonna 1757 hänet vihittiin papiksi. Kalm valitsi papin toimen nähtävästi taloudellisten syiden vuoksi. Kalm sai palkkapitäjästä tarvitsemansa lisätulot. Kalm oli myös Turun tuomiokapitulin jäsen. Kalmilla oli papiston yhteiskunnallisesta tehtävästä selkeä käsitys, joka näkyi paitsi hänen opetuksessaan myös hänen omassa työssään kirkkoherrana. Papin tehtävänä oli valtakunnan taloudellisen hyödyn edistäminen. Tässä mielessä papiston yhteiskunnallinen tehtävä ei lainkaan muuttunut suurvaltakaudelta vapaudenajalle siirryttäessä. Molempina aikoina keskusvalta määräsi tahdit, joiden mukaan papiston oli marssittava.

Tiivistelmä Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Valtiotieteiden maisteri Opintosuunta: Poliittinen historia Tekijä: Engelberg Anton Matti Olavi Työn nimi: Pohjoismainen yhteistyö ja Baltian ankkuroiminen muuhun Eurooppaan: Ruotsin odotukset Suomen EU-jäsenyysprojektista 1992–1994 Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Tammikuu 2021 Sivumäärä: 90 Avainsanat: Euroopan unioni, Euroopan integraatio, EU-jäsenyys, pohjoismainen yhteistyö, ulko- ja turvallisuuspolitiikka, Suomi, Ruotsi, Baltia. Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Muita tietoja: Ohjaaja Pauli Kettunen Tiivistelmä: Tutkielma käsittelee Ruotsin valtiojohdon suhtautumista Suomen ulkopoliittiseen suunnanmuutokseen kohti EU-jäsenyyttä vuosien 1992–1994 aikana. Aihe on ajankohtainen Itämeren alueen turvallisuuspoliittisen keskustelun myötä. Tutkielmassa hyödynnetään Reinhart Koselleckin määritelmää odotushorisontista, jonka mukaan yksilön kokemukset ja odotukset ovat nykyhetkeen heijastuvia käsityksiä menneestä ja tulevasta. Tutkielman pääasiallinen lähdeaineisto koostuu Ruotsin ulkoministeriön (Utrikesdepartementet) arkistossa säilytettävistä Ruotsin Helsingin suurlähetystön raporteista vuosilta 1992–1994 koskien Suomen EU-jäsenyysneuvotteluja ja pohjoismaista yhteistyötä. Ruotsin Helsingin lähetystön raporteissa käsiteltiin Venäjän tilannetta aluksi enemmän turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta, kun maa oli Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen sekavassa tilassa. Lähetystöraporteissa nähtiin luontevana, että pohjoismainen yhteistyö jatkuu unionin jäseninä. Erilaista suhtautumista yhteistyön luonteeseen havaittiin kuitenkin siinä, tulisiko maiden muodostaa EU:n sisään omia etujaan ajava ryhmittymä. Ruotsissa Pohjoismaita ja laajempaa Itämeren aluetta käsiteltiin aineiston perusteella alueellisena intressiblokkina, mitä suomalaiset poliitikot puolestaan vierastivat. Raporteista oli nähtävissä Ruotsin valtiojohdon huoli Saksan vaikutusvallan kasvusta Suomessa. Ruotsin ja Suomen EU-jäsenyyksien odotettiin tarkastellulla ajanjaksolla vaikuttavan myönteisesti Baltian maiden tulevaan kehitykseen. Pääministeri Carl Bildtin Ison-Britannian hallitukselta saamaa länsimaiden Baltian-politiikan koordinointitehtävää voidaan pitää osoituksena siitä, että nämä odotukset heijastivat laajempia länsimaisia tavoitteita.

Euroopan talous- ja rahaliitto voidaan nähdä huipentumana kehitykselle, jossa Euroopan poliittista yhtenäisyyttä edistetään taloudellisen integraation keinoin, jatkumona Pariisin sopimuksessa alkunsa saaneelle Euroopan hiili- ja teräsyhteisölle. Tätä taustaa vasten tarkasteltuna on selvää, ettei talous- ja rahaliittoa voida kattavasti selittää vain yhdestä näkökulmasta. Aiemmassa yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa useiden Euroopan maiden talous- ja rahaliiton jäsenyyspäätöksen on todettu olleen lähinnä poliittinen. Analysoitaessa päätöksenteon perusteluita on kuitenkin otettava huomioon aiheen sekä poliittinen että taloudellinen puoli. EMU-jäsenyyttä koskevan päätöksenteon perustan voi todella vahvistaa vain ottamalla tarkasteluun mukaan myös päätöksentekotilanteessa esitetyt taloudelliset perustelut. Suomi ja Ruotsi tarjoavat tätä tarkoitusta varten erinomaisen tutkimusalustan, sillä 1990-luvun puolivälissä maat muistuttivat toisiaan paitsi yhteiskuntamallin ja kulttuurin myös kansantalouden piirteiden osalta. Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten ja ruotsalaisten kansanedustajien käyttämiä taloudellisia argumentteja, viittauksia ja väitteitä, joita esitettiin maan talous- ja rahaliiton jäsenyyttä käsitelleissä keskeisimmissä valtiopäiväkeskusteluissa vuosina 1996–1998. Tarkastelun pyrkimyksenä on valottaa Suomen ja Ruotsin poliittisten päättäjien päätöksenteon perusteluja maan jäsenyydestä talous- ja rahaliitossa. Suomen eduskunnan osalta tarkastellaan täysistuntojen pöytäkirjoja 20.–21.5.1997 sekä 14.–16.4.1998. Ruotsin osalta tarkastellaan valtiopäivien debatt i kammaren -debattien pöytäkirjoja (riksdagens protokoll) 6.11.1996, 5.6.1997 ja 4.12.1997. Tutkielman metodina käytetään historiantutkimukselle perinteistä aineistolähtöistä tutkimustapaa, jota täydennetään argumentaatioanalyysillä ja tieteen retoriikalla. Tutkimusvaiheessa aineistosta on tunnistettu ne puheenvuorojen osat, joissa on taloudellista sisältöä. Näitä tekstikatkelmia on tarkasteltu lähemmin sen selvittämiseksi, onko kyseessä taloudellinen tai taloustieteelliseen tutkimukseen tukeutuva perustelu maan jäsenyydelle talous- ja rahaliitossa. Analyysin ytimessä on näiden havaintojen vertaileminen hallituksen ja opposition välillä ja kesken sekä Suomen ja Ruotsin välillä. Viimeisessä vaiheessa tehdyt havainnot on luokiteltu EMU:n hyötyjä ja haittoja koskevan aiemman tutkimuksen perusteella loogisen analysoimisen ja tutkimuskysymyksiin vastaamisen mahdollistamiseksi. Tutkielman keskeisimmät tulokset voidaan tiivistää kolmeen kohtaan. Ensinnäkin sekä Suomessa että Ruotsissa talous- ja rahaliiton vaikutukset työttömyystasoon saivat merkittävästi huomiota. Maiden keskusteluteemojen suurin eroavaisuus koski palkkajoustoja ja niiden ehkäisyä, joita käsiteltiin Suomessa kaikkien osapuolten puheenvuoroissa kaikissa tarkastelluissa täysistunnoissa, mutta Ruotsissa ei juurikaan. Toiseksi sekä Suomessa että Ruotsissa EMU-jäsenyyttä vastustaneet keskittyivät jäsenyyttä kannattaneita voimakkaammin kysymyksen taloudellisiin ydinkohtiin. Kolmantena havaintona on, että Suomessa myös EMU:n kannattamiselle esitettiin suhteessa enemmän taloudellisia perusteluja kuin Ruotsissa, jossa puolestaan korostettiin Suomea enemmän talous- ja rahaliiton jäsenyyden avulla saavutettavissa olevia vaikutusmahdollisuuksia kansainväliseen rahapoliittiseen päätöksentekoon. Tutkimuksen ensimmäisen johtopäätöksen mukaan talous- ja rahaliiton jäsenyyden puolesta ja sitä vastaan argumentoitiin taloudellisten perustelujen, viittausten ja väitteiden avulla pitkälti samalla tavalla Suomessa ja Ruotsissa. Maat tekivät siten pääasiassa samanlaisten taloudellisten perustelujen nojalla vastakkaiset ratkaisut. Toisena johtopäätöksenä on, että Suomen ja Ruotsin parlamentaarisen kentän eroavaisuuksilla ja puolueiden keskinäisillä valtasuhteilla vaikuttaa olleen keskeinen rooli maiden päätöksenteossa talous- ja rahaliiton jäsenyydestä, mikä vahvistaa entisestään käsitystä politiikan ja talouden voimakkaasta yhteen kietoutumisesta. Tutkielman kolmantena johtopäätöksenä voidaan kuitenkin todeta, että taloustieteellisen tutkimuksen perusteella sekä Suomessa että Ruotsissa EMU-jäsenyyttä vastustaneilla edustajilla oli esittää painavampia perusteluja liiton ulkopuolelle jäämiseksi kuin jäsenyyden puolustajilla. Lisäksi suoraan tutkielman tutkimuskysymyksistä irrallisena neljäntenä johtopäätöksenä voidaan todeta, että talous- ja rahaliiton jäsenyyskysymys on ollut sekä suomalaisille että ruotsalaisille kansanedustajille vaikea asiakysymys, jonka täysipainoinen pohtiminen taloudellisesta näkökulmasta olisi vaatinut selvästi syvällisempää taloudellista osaamista.