Browsing by Subject "adaptaatio"

Tutkielmassa tarkastellaan asiatekstien kääntämistä. Tutkimusmateriaalina on 17 kappaletta ruotsinkielisiä yksityiskirjeitä ja niiden suomennoksia. Kirjeet ovat peräisin Paul Sinebrychoffin jäämistöstä ja käsittelevät pääasiassa taidetta. Käytetty tutkimusmateriaali on itse suomennettu. Lähdeteksti on yli 100 vuotta vanhaa, mikä voi tarkoittaa monenlaisia käännösongelmia. Ajallinen ero näyttäytyy kielessä, kuten alkuperäistekstin ortografiassa ja sanastossa. Myös tekstikonventiot voivat vaikuttaa vanhahtavilta. Kääntämisen apuvälineinä on käytetty muun muassa tavallisia sanakirjoja sekä vanhempia sanakirjoja ja tietosanakirjoja, joita voi käyttää Project Runebergin internetsivujen kautta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia adaptaatioita käännöksessä esiintyy ja esiintyykö käännöksessä standardisoitumista. Teoriana on Gideon Touryn kääntämistä koskeva teoria, tarkemmin sanoen lisääntyvän standardisoitumisen laki. Analyysi lähtee Ritva Leppihalmeen yksinkertaistetusta ajatusmallista, jonka mukaan kääntäjällä on työssään neljä vaihtoehtoa: muuttaa, säilyttää, lisätä tai jättää pois. Adaptaatiot, joita materiaalissa esiintyy, ovat erilaisia lisäyksiä, jotka toimivat selittävinä ilmauksina, eri syistä pois jätettyjä ilmauksia ja muutoksia layoutiin sekä säilytettyjä ja lisäyksin selitettyjä ilmauksia. Standardisoitumista tapahtuu muun muassa poisjätettyjen ilmausten vuoksi.

Tässä tutkielmassa analysoin Never Alone -videopeliä ja millä tavoin se on adaptaatio Robert Nasruk Clevelandin perinteisesti suullisesti kerrotusta alaskalaisesta Inupiaq-alkuperäiskansan tarinasta Kunuuksaayuka. Tutkielman keskeisiä teemoja ovat Alaskan Inupiaq-alkuperäiskansan kulttuuriset vaikutteet videopelin henkilöhahmoihin ja keskeisiin teemoihin. Analysoin jokaista videopelin kolmeatoista lukua, sekä vertaan niitä alkuperäisen teoksen rakenteeseen ja sisältöön. Tutkimalla Inupiaq-kansan kulttuuria ja historiaa tarkoituksenani on selvittää, miten ne esitetään sekä videopelissä että alkuperäisessä tarinassa. Analyysini kohteena on videopelin kolmetoista lukua, joista jokaisessa esitetään Inupiaq-kansalle tärkeitä teemoja ja kulttuurisia arvoja. Analysoin myös, kuinka uskollinen videopelin tarina ja tapahtumat ovat alkuperäiseen tarinaan verrattuna tutkimalla mitä adaptaatioprosessissa on otettu huomioon, kun tarina on käännetty suullisen kerronnan muodosta interaktiivisen videopelin muotoon. Vertailen miten tarinan sisältöä on muutettu tarkastelemalla onko tarinallisia elementtejä muutettu, lisätty tai poistettu. Tutkielman keskeisin teoreettinen viitekehys on Robert M. Nelsonin teoria homologiasta kirjalisuudessa, jonka mukaan useat teokset voivat olla peräisin samasta lähteestä ja pitää sisällään saman perusrakenteen. Tarinasta Kunuuksaayuka on olemassa monta erilaista versiota, joista jokainen on omalla tavallaan erilainen kertojasta riippuen, mutta kaikissa tarinoissa on hahmotettavissa sama perusrakenne. Tämä tutkielma analysoi Clevelandin Kunuuksaayukan ja videopeli Never Alonen välillä olevaa homologiaa kirjallisuuden näkökulmasta. Tutkin jokaista videopelin lukua tapahtumajärjestyksessä, videopelin juonen tapahtumien kulun mukaisesti. Kiinnitän huomiota videopelin pelimekaniikkoihin ja siihen, miten tietyt pelimekaniikat heijastavat Inupiaq-kansan arvoja. Analysoin tapahtumien kulun mukaisesti videopelin yhteyttä alkuperäiseen teokseen, joka on Inupiaq-kansan jäsenen, Robert Nasruk Clevelandin, versio tarinasta Kunuuksaayuka, joka on hyvin tunnettu tarina Inupiaq-kansan keskuudessa. Inupiaq-kansan piirissä suullinen tarinankerronta on merkittävä osa heidän kulttuuriaan ja identiteettiään, ja tarinat pitävät sisällään huomattavan määrän kulttuuriperimää ja tietoa, jota välitetään uusille sukupolville tarinankerronnan kautta. Analysoin tutkimuksessani myös Cultural Insight -dokumenttivideoita, jotka ovat pelin sisällä olevia lyhyitä dokumenttivideotiedostoja, jotka kertovat Inupiaq-kansan tavoista, kulttuurista, uskomuksista ja arvoista. Videoilla Inupiaq kansan jäsenet keskustelevat arvoistaan ja kulttuuristaan aina senhetkisen teeman viitekehyksessä. Cultural Insights -videoita on yhteensä kaksikymmentäneljä ja niitä voi katsoa joko pelin aloitusvalikoista tai videopeliä pelatessa. Videot ovat aluksi lukittuja - kahta ensimmäistä lukuunottamatta - mutta vapautuvat katsottaviksi, kun pelaaja etenee pelissä tiettyyn kohtaan. Analysoin miten videot täydentävät ja puhuttelevat videopelin osien teemoja sekä miten ne antavat pelaajalle tietoa Inupiaq-kansan kulttuurista. Tarkastelen lopuksi millaisen vastaanoton Never Alone -videopeli on saanut sekä kansainvälisesti että Inupiaq-kansan keskuudessa, koska yksi pelikehittäjien tavoitteista on ollut välittää Inupiaq-kansan kulttuurista perimätietoa videopelin kautta.

Tutkielma perehtyy siihen, miten Angels in America -näytelmän eeppisestä teatterista ammentava luonne voidaan toteuttaa erilaisissa mediumeissa. Tutkimuksen kohteena ovat Tony Kushnerin kirjoittama näytelmäteksti, Mike Nicholsin ohjaama minisarja sekä Johanna Freundlichin ohjaama näyttämöllepano. Tutkimus perehtyy siihen, miten elokuva ja teatteri voivat kohdata ja risteytyä tavalla, joka kunnioittaa kummankin taidemuodon ominaispiirteitä etenkin tapauksessa, jossa alkuperäismateriaali on hyvin voimakkaasti sidottu tiettyyn teatteriperinteeseen. Tutkimus pohjautuu teatteri- ja elokuvailmaisun sekä adaptaation teoriaan. Tutkimus erittelee eeppisen teatterin taustoja sekä sille ominaisia tapoja tehdä teatteria ja perehtyy siihen, miten Tony Kushnerin alkuperäinen Angels in America -näytelmä sijoittuu eeppisen teatterin kentällä ja ohjeistaa toteuttamaan eeppisiä elementtejään. Lisäksi tutkimus esittelee elokuvakerronnan neljästä moodista valtavirta- ja taide-elokuvan, ja sijoittaa Angels in America -minisarjan niiden kautta elokuvakerronnan kentälle. Eeppisen teatterin teoria tutkimuksessa perustuu Bertolt Brechtin omiin kirjoituksiin. Tämän lisäksi tutkimus hyödyntää useita Kushneria käsitteleviä teoksia. Elokuvateoriaosuus pohjautuu David Bordwellin menetelmälle luokitella elokuvakerronta neljään eri moodiin, jota Henry Bacon on kehittänyt edelleen. Keskeisessä roolissa on myös adaptaatioteoria, jonka kautta tutkimuksessa lähestytään teoksen sovittamista uuteen mediumiin. Tärkeimpinä lähteinä toimivat kuitenkin näytelmäteksti, esitystallenne sekä minisarja. Keskiössä on analyysi, joka teoriaan nojaten vertailee alkuperäistä näytelmätekstiä sekä sen pohjalta tehtyjä versioita. Tutkimus osoittaa, kuinka jopa valtavirtaelokuvakerrontaan on mahdollista tuoda sellaisiakin teatterillisia elementtejä, jotka teoriassa tuntuvat toimivan elokuvakerronnan periaatteiden vastaisesti. Lisäksi tutkimus osoittaa, että eeppisen teatterin tavoitteita on mahdollista saavuttaa myös puhtaasti elokuvakerronnallisilla keinoilla, eivätkä suorat viittaukset teatteriin tai teatterillisiin elementteihin ole välttämättömiä.

Käännösiskelmiä on tutkittu aiemmin lähinnä historiallisesta näkökulmasta, eikä aiemmissa tutkimuksissa ole juurikaan paneuduttu adaptaatioon, laulettavuuteen ja domestikaatioon laululyriikan kannalta. Kyseiset osatekijät taustoittavat kappaleen kääntämishetken ajankuvaa ja eroavuuksia kielten ja kulttuurien välillä mielenkiintoisella tavalla. Haluankin tutkimuksessani korostaa käännöskappaleiden haasteellisuutta sanoituksellisesti ja sovituksellisesti. Tutkimuksessani tarkastelen kahden käännöskappaleen, Kuusamon ja Tervetuloa länteen, Andrej:n adaptaatioita. Adaptaatiossa yhdistyvät alkuperäistekstille uskollinen kääntäminen sekä vapaampi variointi. Domestikaatio on yksi adaptaation keinoista, ja yleinen metodi käännöskappaleissa. Tutkimustavoitteisiini kuuluu kappaleen kääntämisen osa-alueiden eritteleminen kehittämälläni mallilla. Aiempiin vastaavanlaisiin teorioihin pohjautuva ja niitä yhdistelevä oma mallini sallii minun tutkia käännöskappaleita uudenlaisella tavalla, jonka toivon olevan kokonaisvaltainen, laulettavuuden huomioonottava kokonaisuus. Tutkimuksessani yhdistyvät kulttuurinen musiikkianalyysi ja käännöstieteellinen tutkimus. Molemmissa tutkimissani käännöskappaleissa on pyritty mahdollisimman luonnolliseen lopputulokseen laulettavuuden kannalta. Alkuperäiskappaleiden säkeiden tavumääriä on noudatettu tarkasti ja loppusointuisuus on huomioitu. Kummankin kappaleen tekstissä esiintyy mittavasti domestikaatiota paikan- ja henkilöiden nimistä kulttuuritermistöön. Myös musiikin domestikaatiossa on havaittavissa jonkin verran genrellisiä, tempollisia ja instrumentaalisia muutoksia.

Yritysten kansainvälistymisen myötä monikielinen kommunikaatio tulee osaksi yritysten markkinointistrategiaa. Digitaalinen markkinointi ja sen osana yrityksen omat verkkosivut ovat niin suurten kuin pientenkin yritysten nykypäivää. Kääntämisen näkökulmasta enää ei puhuta yksinomaan mainonnan kääntämisestä, vaan monikielisestä kaupallisesta viestinnästä ja sen käännösstrategioista. Kääntäjä ei tee käännösstrategisia päätöksiä yksin, vaan noudattaa yrityksen valitsemaa markkinointistrategiaa ja toimii omaa kohdekulttuurista ja -kielellistä taitoa hyödyntäen. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten kulttuurinen adaptaatio voidaan ottaa huomioon yrityksen monikielisessä kommunikaatiostrategiassa. Kun tietää, millaisia käännösstrategioita yritykset voivat käyttää ja mihin asioihin niiden tulisi kiinnittää huomiota, on paikallisen kuluttajan tai ostajan suostuttelu tehokkaampaa. Verkkosivujen erilaisten adaptaatiotasojen ja -keinojen tunnistaminen ja valinta auttavat sopeuttamaan kaupallinen viestintä paikalliseen kulttuuriin ja kohdesegmenttiin. Näin yrityksen imago ja tuotteiden myyminen puhuttelee paremmin kohderyhmää. Teoriaosassa esitellään aluksi piirteitä, joita erityisesti kaupallinen viestintä sisältää. Viestintä on erilaista yritysten välisessä ja kuluttajille suunnatussa viestinnässä. Myös toimiala ja tuotteiden luonne vaikuttavat adaptaatioon. Tarkastelun kohteeksi otetaan myös Ira Torresin esittämän tieto-/suostuttelusuhde, jonka määrä vaihtelee erilaisissa kaupallisissa teksteissä. Teoriassa esitellään Mathieu Guidèren kaupallisen viestinnän strategiat sekä keinoja adaptaation tekemiseksi. Kun puhutaan verkkosivujen mukauttamisesta paikalliseen kulttuuriin, Guidère esittää kolme päästrategiaa: standardisoitu, täysin mukautettu ja lokalisoitu kommunikaatio. Standardisoidussa kommunikaatiossa viestintä on samanlaista niin tekstin kuin siihen sisältyvien kuvien osalta. Ainoa muuttuva tekijä maasta toiseen on alueen valittu kieli. Toinen ääripää strategioista on tehdä jokaiseen maahan tai yhtenäiselle markkina-alueelle omanlaisensa kampanja tai verkkosivu. Lokalisoidussa kommunikaatiostrategiassa kaupallista viestiä voidaan mukauttaa monella tasolla ja monin eri keinoin. Verkkosivuja koskien tällöin kuitenkin yrityksen imago ja sen tuotemerkki ovat helposti tunnistettavissa adaptaatiosta huolimatta. Analyysin tutkimuskohteiksi valitsin kolme globaalisti toimivaa suomalaisyritystä, joilla on Ranskan markkinoille suunnatut verkkosivut. Komparatiivisen ja kvalitatiivisen analyysin perusteella arvioin Wipakin, Rapalan ja Polarin omia suomen-/englannin- ja ranskankielisiä sivuja keskenään. Tarkastelin valittua kommunikaatiostrategiaa ja niiden puitteissa verkkosivuilla tehtyjä muokkauksia. Teorian perusteella käytin analyysivälineinä Guidèren luokituksia peili- ja kaleidoskooppisivuihin sekä makro- ja mikrotasolla esiintyviä adaptaation keinoja. Tarkastelin myös luovan vai funktionaalisen adaptaation keinoja ja niiden ilmenemistä teksti ja kuvatasolla. Retoriikan osalta analysoin erityisesti argumentointia ja tieto-/suostuttelusuhdetta sekä tekstin deskriptiivisyyttä ja/tai preskriptiivisyyttä. Analyysini toi esiin, että Wipak oli käyttänyt standardisoidun kommunikaation strategiaa. Verkkosivut edustivat peilisivuja. Makro- ja mikrotasolla ei ollut havaittavissa merkittäviä eroja. Tuotteiden teknisen luonteen vuoksi sivusto sisälsi paljon tietoa, mutta myös suostuttelua yleisellä tasolla. Mitä yksityiskohtaisemmin tuotteita kuvattiin, sitä enemmän käytettiin ns. teknisiä ankkureita, mutta ympäröivässä tekstissä oli käytetty myös suostuttelua. Rapalan Ranskan sivusto oli luotu kokonaan uudelleen. Muokkausta oli tehty sekä makro- että mikrotasolla. Teksti ja audiovisuaalinen materiaali oli kirjoitettu uudestaan. Polarin sivusto edusti lokalisoitua kommunikaatiostrategiaa. Muokkausta oli tehty lähinnä mikrotasolla. Sivuston tematiikka säilyi kuitenkin samana kieliversioista toiseen.

Aleksis Kiven vuonna 1870 ilmestynyt romaani Seitsemän veljestä kulkee tiiviisti mukana koulujen opetussuunnitelmissa ja oppimateriaaleissa. Monelle oppilaalle tuo klassikkoteos on liian haastava luettavaksi vielä yläkoulussakin. Monesti näillekin oppilaille on kuitenkin tuttu Mauri Kunnaksen vuonna 2002 ilmestynyt Seitsemän koiraveljestä -teos. Tästä tilanteesta kumpusi tutkielmani aihe. Halusin tutkielmassani selvittää, miten Kunnaksen adaptoima eli mukauttama tarina koiraveljeksistä vastaa mallitekstinsä eli Kiven Seitsemän veljeksen tarinaa ja miten alkuperäistä tekstiä on muokattu, jotta se olisi kuvakirjan ensisijaiselle lukijalle eli lapselle sopiva. Päätin käsitellä teosten suhdetta enimmäkseen adaptaation teorian termein, sillä siinä huomio on yleensä lapsilukijassa. Adaptaatio tarkoittaa mukautumista tai sopeutumista. Seitsemän koiraveljestä on kuvakirjamuotoon sopeutettu ja lyhennetty versio Seitsemästä veljeksestä. Adaptaatioilmiötä on tutkittu melko vähän kirjallisuuden saralla. Tunnetumpia adaptaatioita ovat mediasta toiseen tehdyt mukauttamiset, kuten kirjasta elokuvaksi tapahtuva muutos. Tästä syystä myös tutkielmassa käyttämäni termit ovat omia suomennoksiani: Sisällöllinen adaptaatio kohdistuu teoksen sisällön muokkaamiseen esimerkiksi tarinaa karsimalla. Muodollinen adaptaatio liittyy esimerkiksi valintoihin, joita tehdään lapsilukijan takia. Tyylillinen adaptaatio liittyy vahvasti teoksen kielellisiin piirteisiin. Median adaptaatio koskee muun muassa teoksen pituutta ja kuvitustiheyttä. Tutkielma osoittaa Seitsemän koiraveljeksen noudattavan pitkälti mallitekstinsä sisältöä ainakin Seitsemän veljeksen tärkeimpinä pidettyjen tapahtumien osalta. Lapsilukijan kokemusmaailmalle oletettavasti melko kaukaisia juonenkäänteitä, kuten esimerkiksi vaimon hankintaa tai humalaa ei käsitellä samassa laajuudessa kuin alkuperäisteoksessa. Lapsilukijan omaan elämäntilanteeseen läheisesti kuuluva aihe, lukutaidon hankkiminen, saa puolestaan runsaasti tilaa. Vaikeita aiheita ei adaptaatiossakaan vältellä, vaan siinä käsitellään myös väkivaltaa, jota Seitsemässä veljeksessäkin riittää. Adaptaatiossa on kiinnitetty huomiota myös kieleen, joka on suurelta osin mukautettu lapsilukijan tarpeita vastaavaksi ottaen kuitenkin mukaan myös Kiven käyttämän kielen ominaispiirteitä. Seitsemän koiraveljestä johdattaa lukijansa vahvasti Seitsemän veljeksen maailmaan ja mahdollistaa esimerkiksi keskustelun yleisellä tasolla teoksen juonesta, mutta saadakseen käsityksen siitä monipuolisesta suomalaisuuden kuvasta, jonka Seitsemän veljestä tarjoaa, on luettava alkuperäisteos.

Tutkielmani tavoitteena on tarkastella Nikolai Gogolin novellia Päällystakki sekä Esa Leskisen ja Sami Keski-Vähälän näytelmää Päällystakki adaptaatiotutkimuksen näkökulmasta. Tarkoitukseni on tutkia, minkälaisia muutoksia tapahtuu, kun lähdeteos sovitetaan novellista näytelmäksi ja siirretään uuteen ajan, paikan ja kulttuurin kontekstiin. Lisäksi tavoitteenani on tutkia muutosta yleisellä tasolla teosten sisältöanalyysin keinoin. Keskeisimpänä teoreettisena lähteenäni on Linda Hutcheonin teos A Theory of Adaptation. Hutcheonin teoria edustaa uudempaa postmodernia näkemystä, jossa adaptaatiot nähdään itsenäisinä ja yhtä tärkeinä kuin ne lähdeteokset, joiden pohjalta adaptaatiot on tehty. Lähestyn aihetta useista eri tulokulmista, joten käytän lähteinäni useita eri tieteenalojen teoksia. Adaptaatioihin ja teatteriin liittyvän kirjallisuuden lisäksi käytän myös kirjallisuustieteen ja kielitieteen teoksia sekä Gogolia käsittelevää kirjallisuutta. Lähteisiini kuuluu myös muun muassa sosiologian ja sosiaalipsykologian alaan liittyviä teoksia. Olen tutkinut aihetta hermeneuttisesti, mutta myös draamaanalyysin keinoin. Päällystakki-novellia ja -näytelmää voidaan analysoida Hutcheonin adaptaatioteorian avulla, vaikka Hutcheon ei määrittele novellin ja näytelmän ominaispiirteitä. Hutcheon kuitenkin tarkastelee teoksessaan kertovan ja esittävän moodin eroavaisuuksia. Kertovan moodin taiteelle on tyypillistä kuvailu ja mielikuvituksen käyttö, esittävän moodin taidelajeille sen sijaan visuaalisuus ja auraalisuus. Novelli on kirjallisuudenlajina kertomakirjallisuutta, kun taas näytelmäkirjallisuudelle on ominaista teatterilähtöisyys, eli pyrkimys esitettävään muotoon. Näytelmätekstinä Päällystakki on laajempi teos kuin novelli ja siinä korostuvat teatterille ominaiset ilmaisukeinot. Päällystakki-näytelmässä on paljon henkilöhahmoja novelliin verrattuna, mikä korostaa näyttelijäntyön merkitystä näytelmää esitettäessä. Myös teosten kielessä ja tyylissä on eroja. Teoksia yhdistävät tarina ja pysyvät teemat, realismin ja fantasian sekoittuminen, päähenkilö sekä takki muutossymbolina. Hutcheonin huomiot ajan, paikan ja kulttuurin muutoksista näkyvät tutkimusteosten sisällössä. Vaikka teokset ovat fiktiivisiä, niiden konteksteissa pyritään realistisuuteen ja kuvaamaan historiallisia tapahtumia. Varsinkin näytelmässä pyritään kuvaamaan realistisesti ajan, paikan ja kulttuurin konteksteja ja niissä tapahtuvia muutoksia. Näytelmän kontekstin siirtäminen 1800-luvun Pietarista 2000-luvun Suomeen on looginen ja perusteltu historiallisesta perspektiivistä tarkasteltuna. Näytelmän ajan ja paikan kontekstin valinnassa korostuu myös samastettavuus. Näytelmä on modernisaatio ja se sijoittuu potentiaalisten katsojien lähikontekstiin. Aika ja paikka ilmenevät näytelmässä muun muassa henkilöhahmojen ja asusteiden kautta. Kulttuurisessa kontekstissa muutoksen ideologinen painopiste siirtyy idästä länteen ja sosialismista (tai kommunismista) globaaliin markkinatalouteen. Kulttuurisia muutoksia käsitellään talouden ja työn termein.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan adaptaatiota lastenkirjallisuuden kääntämisessä. Työn aineistona on L. M. Montgomeryn Anna-sarjan viimeinen osa Rilla of Ingleside ja sen saksan- ja suomenkieliset käännökset. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten saksan- ja suomenkielisiä käännöksiä on muutettu. Toisin sanoen, miten niitä on adaptoitu ja minkälaisia muutoksia eli pragmaattisia adaptaatioita lähde- ja kohdetekstien välillä on. Lisäksi pohditaan, mitkä ovat mahdollisia syitä adaptaatioihin. Aineistoon perehtyminen on toteutettu vertailemalla alkuperäistä englanninkielistä teosta käännöksiin luku kerrallaan, ja lopulta verrattu käännöksiä toisiinsa. Pragmaattisella adaptaatiolla tarkoitetaan tässä tutkielmassa käännökseen tehtäviä lisäyksiä, poistoja ja korvauksia. Näiden avulla otetaan huomioon käännöksen lukijat, joille lähtötekstin kulttuuri ei ole välttämättä tuttua. Pragmaattisilla adaptaatioilla muutetaan lähtökulttuurin vierasperäinen asia kohdekulttuuriin ja sen kieliympäristöön sopivammaksi. Lastenkirjallisuuden kääntämisen yhteydessä pragmaattiset adaptaatiot ovat keinoja muokata käännös nuorelle lukijakunnalle sopivaksi. Analyysistä kävi ilmi, että pragmaattisten adaptaatioiden määrä on huomattava Rilla of Inglesiden suomennoksessa. Erityisesti poistojen määrä korostuu siinä. Poistot liittyivät julmina ja ikävinä pidettäviin asioihin, joita on todennäköisesti pidetty epäsopivina nuorelle lukijalle. Toiseksi merkittäväksi ryhmäksi voi luokitella poistot, joita ei ole todennäköisesti pidetty oleellisena tarinan juonen kannalta. Saksankielisessä käännöksessä korostuu lisäysten määrä. Lisäykset vaikuttavat olevan kääntäjän täysin sattumanvaraisesti keksimiä. Niillä on todennäköisesti haluttu tuoda esille esimerkiksi taustatietoa. Huomattavaa on myös se, että saksan- ja suomenkielisissä käännöksissä on keskenään samoja lisäyksiä, mutta kyseinen kohta puuttuu alkuperäisestä teoksesta. Korvaukset olivat vähemmistössä kummassakin käännöksessä. Analyysin perusteella voi päätellä, että pragmaattisilla adaptaatioilla on merkitystä, kun teosta muokataan käännettäessä sopivaksi nuorille lukijoille. Kääntäjällä on monenlaisia vaihtoehtoja, kuinka hän kohtelee asioita, joita ei pidetä lapsille sopivina. Käännös on aina oman aikakautensa tuote, johon oleellisesti vaikuttavat aikakauden normit ja käsitys, mitä voi kääntää.

Tutkielmani tarkastelee adaptaatiota, jossa kaunokirjallista tekstiä siirretään näyttämölle. Kirjallisen teoksen, kuten romaanin tekijäkeskeisyydestä huolimatta, autenttisen tekstin sekä tekijän lähtökohta saa adaptaatiossa antaa tilaa erilaisille tulkinnoille. Saman emotekstin pohjalta voidaan luoda eri näkökulmia painottamalla kuhunkin tarkoitukseen sopiva teos. Tutkimukseni kohteena on Aleksis Kiven romaaniin Seitsemän veljestä (1870) perustuva näytelmä Seitsemän veljestä. 4-näytöksinen huvinäytelmä kuudessa kuvaelmassa (1905), jota vertailen Kiven alkuteokseen. Näytelmän on dramatisoinut ammattinäyttelijä Hemmo Kallio. Se esitettiin ensimmäisen kerran Suomalaisessa Teatterissa vuonna 1898. Tavoitteeni on selvittää, miten Hemmo Kallion mukaelma on rakentunut? Mitä osia alkuteoksesta Kallio on valinnut siihen, mitä poistanut tai lisännyt? Lisäksi tarkastelen, miten juonen kulkua on muutettu? Yleisen tarkastelun lisäksi pohdin erityisesti Juhanin ja Venlan romanssia ja sen käsittelyä näytelmässä sekä naisten asemaa ja vaikutusta veljesten elämään. Viitekehyksenä tutkimuksessani on adaptaatioteoria dramaturgian, intertekstuaalisuuden ja draaman näkökulmasta. Tutkimusmenetelmänä käytän draama-analyysia. Työni luonne on kuvaileva, eikä sen tarkoituksena ole arvottaa Kallion tekemiä valintoja, vaan selvittää näytelmän rakentumisen perusperiaatteita. Tutkimukseni perusteella voi nähdä, että Kallio on painottanut romaanin toiminnallisia osuuksia. Kuvailevia jaksoja on poistettu ja kertomusta on huomattavasti lyhennetty. Tapahtumien järjestystä on osin muutettu, mutta joitain kohtia on myös säilytetty. Kohtauksia on voitu rakentaa myös tekstinsiirtojen avulla. Kallio on lisännyt myös paljon omaa tekstiä, joka on usein korvannut romaanin kertojan osuuden. Lisäyksiä on tehty myös dialogiin, jossa se vuorottelee Kiven tekstin kanssa. Joissain kohdin kieliasua on siistitty ja puhujia vaihdettu. Kiven alkuperäistä dialogia ja romaanin kohtauksia on myös säilytetty. Lukemisen opettelu, Venlan kosinta, paini, saunan palaminen ja Laurin juopottelu toimivat näytelmän kiintopisteinä, vaikka niiden käsittely poikkeaa romaanista niin ajallisesti kun sisällöllisesti. Romaanin tapahtumat ja henkilöt ovat kuitenkin muutoksista huolimatta selvästi tunnistettavissa myös näytelmässä. Yleisesti voidaan nähdä, että romaani on toiminut Kallion huvinäytelmän emotekstinä, josta on poimittu kohdetekstiin eli näytelmään vain käyttökelpoisimmat osat.