Browsing by Subject "elämänkulku"

This is a narrative research about the career paths of adult immigrants in Finland. The study is conducted in the context of a course that prepares immigrants to study in higher education in Finnish. Based on earlier research immigrants’ paths to work life are often complex and include overlapping studies. Different kinds of transitional courses and trainings have emerged to support educational transitions. There is little research of preparatory courses that focuses on the narratives of students taking part on a preparatory course. This research aims to describe career paths of the students studying in a preparatory course, and the most defining factors of the career paths progress. This phenomenon is specifically examined from a theoretic point of view based on agency of the students. 10 interviews were conducted with different students studying in a preparatory course. The course focused on the field of social and health services. The data was collected and analysed through the means of narrative methods. The interviews were semi-structured theme interviews that included questions about the students’ backgrounds, study experiences in the preparatory course and their visions for the future. The approach contains features of the life-course research branch in the narrative methodology. The results of the study illustrate the different factors on individual-, community- and society levels that affected the students’ career paths either progressively or restrictively. Different factors from individual attitudes and ways of action to policies of educational organizations affected the progression of career paths in the students´ stories. For example, motivation and Finnish language skills, the preparatory course and good studying opportunities in Finland appeared to be progressive factors for career paths. On the other hand, as restricting factors were described for example challenging life situation for studying, lack of high skill level Finnish teaching and bureaucratic obstacles in the education system. The different factors are put into perspective in type stories that describe the most typical career paths of the students in the preparatory course. For the highly educated the preparatory course seemed to be a secondary choice in their career paths and an adjustment to the current situation. The one’s with children described studying as motivating but challenging in their busy phase of life. The young adults who were the closest to the typical studying phase of life appeared to be very committed to their career choice and seemed to experience the least contradiction related to studying.

Tutkielman aiheena on keikkatyö, joka luokitellaan epätyypilliseksi työsuhteeksi. Keikkatyö tarkoittaa lyhytaikaista vuokratyösuhdetta. Tutkielmassa tarkastellaan keikkatyötä tekevien naisten kokemuksia: millaisia käytäntöjä työn tekemiseen liittyy ja millaisena keikkatyöntekijät kokevat oman asemansa työyhteisöissä. Lisäksi tarkastellaan, millaisena keikkatyön merkitys näyttäytyy naisten elämänkulussa. Tutkielman aineisto koostuu kymmenestä teemahaastattelusta. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisesti luokittelemalla ja teemoittelemalla. Haastatteluaineiston luokittelussa ja teemoittelussa käytettiin Atlas.ti -ohjelmaa sekä Word -ohjelmaa. Analyysin myötä kokemukset sijoittuvat kuuden eri teeman alle. Teemat ovat ammatillisuus, käytäntö, työyhteisö, elämäntilannetekijät, elämänhallinta sekä yhteiskunnalliset tekijät. Analyysiä jatkettiin kolmen jälkimmäisen teeman pohjalta keskittyen keikkatyön merkitykseen elämänkulussa. Analyysi muotoutui lopulta teemojen ja aiemman tutkimuksen pohjalta. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että keikkatyöntekijöiden kokemukset ovat vaihtelevia. Keikkatyöntekijän poikkeuksellinen kolmikantainen työsuhde vaikuttaa sekä työehtoihin että työnkuvaan. Vaihtelevat työympäristöt aiheuttavat haasteita vastuun ja ammatillisen kehittymisen suhteen. Toisaalta keikkatyön jatkumattomuus voi edistää hyvinvointia. Tulokset osoittavat myös sen, että työverkostot ovat ratkaisevassa asemassa keikkatyössä. Verkostot auttavat myös vähentämään työnhausta aiheutuvaa epävarmuutta. Keikkatyöntekijöiden sosiaalisia suhteita tarkasteltiin tunnetyön, sosiaalisen vaihdon, roolin ja stigman käsitteiden kautta. Tulokset osoittavat, että keikkatyöntekijä on usein ulkopuolinen työyhteisössä. Ulkopuolisuus ilmenee muun muassa epätasa-arvoisen sosiaalisen vaihdon kautta. Asemarooli voi vaikeuttaa työn tekemistä sekä korostaa keikkatyöntekijän ulkopuolista asemaa. Odotukset keikkatyöntekijää kohtaan vaihtelevat, mutta keikkatyöhön liitetään usein negatiivisia ennakko-oletuksia. Tulokset osoittavat, että keikkatyön merkitys elämänkulussa vaihtelee. Mallitarinat tuovat esiin, että keikkatyön merkitys näyttäytyy kolmella tavalla: taloudellisen toimeentulon lähteenä, opiskeluun ja työelämään liittyvissä siirtymissä sekä vapaavalintaisena työn muotona. Keikkatyön aloittamisen helppous voi auttaa vaikeassa elämäntilanteessa, jolloin töitä pitää saada nopeasti. Elämänkulkuun voi sisältyä useita muutoksia opinnoista työhön tai työstä opintoihin siirryttäessä, jolloin keikkatyö voi tarjota väliaikaisen työn siirtymävaiheissa. Keikkatyö voi olla myös valittu tapa tehdä työtä. Keikkatyön joustavuus nousee tällöin tärkeään asemaan, koska työmäärän voi valita omaan elämäntilanteeseen sopivaksi. Tulokset osoittavat, että keikkatyöhön liitetään ennakkoluuloja, jotka vaikuttavat keikkatyöntekijöiden kokemuksiin. Keikkatyöntekijöiden elämäntilanteet, työntekoon liittyvät syyt sekä mahdollisuudet vaikuttaa työtilanteeseensa vaihtelevat, joten vallalla olevia käsityksiä heikossa työmarkkina-asemassa olevista keikkatyöntekijöistä olisi muokattava. Käyttäjäyritysten kannattaisi parantaa puutteellisia käytäntöjä sekä muuttaa asenteita keikkatyöntekijöitä kohtaan. Henkilöstövuokrausyritykset voivat omalta osaltaan vaikuttaa keikkatyöntekijöiden asemaan puuttumalla esiin nouseviin ongelmiin sekä kehittämällä toimintaa keikkatyöntekijöiden palautteen pohjalta.

Tässä pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan 30-vuotiaiden kaupungissa asuvien yksineläjien kokemuksia elämäntilanteestaan ja kumppanin etsinnästä. Aihe on kiinnostava, koska yksinasuminen on Suomessa ja kansainvälisesti yleistynyt viime vuosina ja suurissa kaupungeissa jo noin puolet asuinkunnista on yhden hengen asuinkuntia. Lukuisat aiemmat tutkimukset kuitenkin osoittavat, että perhe ja parisuhde ovat edelleen ihmisille keskeisiä hyvinvointia tuottavia asioita ja niitä toisaalta pidetään edelleen normatiivisina osina tavallista elämänkulkua. Tavoitteenani on selvittää, millaisia kokemuksia ja vaikutuksia arkeen yksin eläminen tuottaa ikävaiheessa, jossa tyypillisesti yhä useampi virallistaa parisuhteensa ja saa lapsia. Tutkielman aineisto koostuu 16:sta 30–35-vuotiaan yksinelävän naisen ja miehen teemahaastattelusta, joita analysoin sisällönanalyyttisesti. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii ensisijaisesti yksilöllistymisteesi, jossa nojaudun pitkälti Ulrich Beckin ja Elisabeth Beck-Gernsheimin sekä Anthony Giddensin kirjoituksiin. Hyödynnän analyysissani myös elämänkulkuun ja rakkauden monitahoiseen luonteeseen liittyvää kirjallisuutta. Tutkielman keskeisiä tuloksia olivat muun muassa, että yksin eläminen 30-vuotiaana koetaan vastentahtoiseksi, koska elämältä toivottaisiin jo sitoutumista ja pysyvyyttä. Yksinäisyyttä koettiin erityisesti viikonloppuisin, iltaisin ja juhlapyhinä. Läheissuhteet rakentuivat tyypillisesti lapsuudenperheen ja ystävien varaan. Ystävien perheellistymisen katsottiin vaikuttaneen ystävyyssuhteisiin etäännyttävästi, mikä etenkin naisilla johti saman elämäntilanteen jakavien vertaisten seuraan hakeutumiseen. Suhtautuminen vapauteen oli kahtiajakautunutta: toisaalta riippumattomuutta muista arvostettiin, mutta toisaalta vapaus saattoi yhdistyä negatiivisesti yksinäisyyteen ja irrallisuuteen. Tiettyjen asioiden tekeminen yhdistyi haastateltavilla vahvasti parisuhteeseen, minkä takia niiden tekemistä yksin välteltiin. Kumppanin etsimisessä ja puheessa ihannekumppanista yhdistyi niin ajatuksia romanttisesta rakkaudesta, aviorakkaudesta kuin järkiperustein tehtävistä valinnoistakin. Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että lisääntyneestä elämänkulkujen suunnittelusta ja valinnaisuudesta huolimatta elämäntapahtumien normit vaikuttavat yksineläjien kokemuksiin elämäntilanteestaan. Rakkaus säilyy modernin ajan keskeisenä rakennuspalikkana ja vaikeasti ratkaistavissa olevana mysteerinä.

The work of an artist performing popular music requires comprehensive commitment, and to be successful, the artist must not only be in a favorable starting point, but also practice long-term. Success is not achieved alone, and a supportive environment has been found to be essential when aiming for the top. Commitment to training as well as motivation and belief in one's own abilities are easily put to the test without a supportive environment. The purpose of this study was to examine the encouragement received by successful singing artists performing popular music and the meanings of encouragement. The study identified in which stages of the life path of successful artists the meaningful encouragement experiences are located and what kind of meanings successful artists give to the encouragement they receive. The necessity of the research is increased by the fact that scientific research on artists performing popular music is very scarce, and my research corrects this deficiency in part. In the study, five successful artists performing popular music were interviewed. The interviews were conducted as open narrative interviews. The research was carried out and analyzed according to the narrative approach. Based on the stories of the artists, I placed the meaningful encouragement experiences in childhood and youth, the beginning of a career, critical moments and places of choice, as well as publicity, success and increased experience. I categorized the meanings of encouragement into opportunities, motivation and enthusiasm, self-belief and contradictions regarding encouragement. The encouragement stories of the artists were mostly in line with each other. Their lives have been very similar in terms of, for example, a musically encouraging growth environment, opportunities received and a career with an ascending start. They have received a lot of encouragement from many different sources throughout their life and it has supported them even through difficult moments. In the artists’ stories, the diversity and importance of encouragement came up both in childhood and youth as well as in the midst of success, the encouragement for example strengthening self-belief and providing opportunities. The participants found it meaningful that encouragement never ceased in any stage of life. The results of this study mostly support the results of previous studies and indicate that encouragement received in the early years of life has a significant role in future achievements.

Tutkielma käsittelee sitä, miten helsinkiläiseen konemusiikkikulttuuriin osallistuminen on vaikuttanut 1990-luvulla siihen mukaan tempautuneiden elämänkulkuun. Konemusiikkikulttuurilla tarkoitetaan elektronisen tanssimusiikin, erityisesti teknon ja housen, ympärille rakentuneita yöelämäkäytäntöjä, jotka vakiintuivat Suomessa ja Helsingissä 1990-luvulla. Yhdysvalloista lähtöisin ollut musiikki ja sen ympärille Isossa-Britanniassa rakentunut juhlimiskulttuuri, jota kutsutaan ravekulttuuriksi, muodostivat kansainvälisesti massiivisen nuorisokulttuurisen ilmiön, joka jäi Helsingissä kuitenkin marginaaliseksi verrattuna perinteisempiin yöelämän muotoihin. Helsingissä ilmiön vakiintuminen liittyy 1980-luvun lopulla alkaneeseen laajempaan kaupunkikulttuurin murrokseen. Tutkielman taustana on kansainvälinen akateeminen keskustelu nuorisokulttuurisen osallistumisen ja ikääntymisen suhteesta. Tutkielma on laadullinen haastattelututkimus. Aineistona on seitsemän temaattista elämäntarinahaastattelua, joita analysoitiin elämänkulkuanalyysin tulkintakehyksessä. Haastateltaviksi valikoitiin sekä aktiivisesti kulttuurin luomiseen osallistuneita henkilöitä että säännöllisiä ja satunnaisempia klubeilla kävijöitä. Haastateltavien kertomuksista paikannettiin elämänkulkuanalyysin periaatteiden mukaisesti elämänkulkujen aikana toteutuneita positioita, siirtymiä, sosiaalisia verkostoja, käännekohtia, elämänkulkua mahdollisesti ohjanneita sisäisiä ajatuksia ja toiveita sekä historiallisen ajan ja paikan merkitystä haastateltavien elämänkulkuihin. Aineisto purettiin osiin ja koodattiin aineistolähteisen menetelmän, Grounded Theoryn, joustavia suuntaviivoja hyödyntäen. Haastatteluja lähestyttiin muistitietona, jossa olennaisia ovat haastateltavien kokemukset konemusiikkikulttuurista ja heidän itse elämälleen ja osallistumiselleen antamansa merkitykset. Tutkielman keskeinen tutkimustulos on, että konemusiikkikulttuuriin osallistuminen näyttäytyy haastateltavien elämänkuluissa käännekohtana. Konemusiikkikulttuuriin tutustuminen on määritellyt erityisesti DJ:nä ja tapahtumanjärjestäjänä toimineiden haastateltavien urapolkuja ja sosiaalisia verkostoja keskeisellä tavalla. Kulttuuriin osallistuminen näyttäytyy kuitenkin myös ns. yleisön elämänkuluissa esimerkiksi uravalintaa ohjanneena tekijänä sekä luovalla alalla työskentelevien haastateltavien työkulttuurissa. Haastateltavien konkreettinen osallistuminen konemusiikkitapahtumiin on esimerkiksi työelämän vaativuudesta ja vanhemmuudesta johtuen vähentynyt, mutta suurimmalla osalla se ei kuitenkaan ole jäänyt kokonaan pois. Suurella osalla haastateltavista konemusiikkikulttuuri toimii myös keskeisenä identiteettiä määrittävänä tekijänä. Konemusiikkikulttuuriin osallistumista ei kuitenkaan tule nähdä haastateltavien muusta elämästä irrallisena elementtinä, vaan elämänkulun kumuloituvuus huomioiden kaikki muutkin elämänkokemukset ovat vaikuttaneet haastateltavien tämänhetkiseen elämäntilanteeseen.

Tutkielmassa tarkastellaan jälkihuollon asiakkaana olevien nuorten toimijuuden tiloja ja toimijuutta tukevia ja rajoittavia tekijöitä nuorten elämäntarinoissa ja tulevaisuuteen suuntautumisen kontekstissa. Tutkielmassa toimijuus ymmärretään yksilön päätöksenteon prosessiksi, joka muotoutuu sosiaalisesti ja sidoksellisesti nuoren resurssien ja olosuhteiden sekä yhteiskunnallisten ja kulttuuristen reunaehtojen kehystämänä. Toimijuus muotoutuu temporaalisesti elämäntarinan eri vaiheiden ja tapahtumien kautta. Yksilön toimijuutta mahdollistavat ja rajaavat sekä yksilön omat että läheisten menneisyyden kokemukset ja valinnat, nykyhetken olosuhteet ja tulevaisuuteen suuntautumisen tavat. Toimijuuden sidoksisuuden tarkastelu lähtee siitä, ettei toimijuus kerro ensisijassa nuorten yksilöllisistä kyvyistä päätöksentekijöinä ja tulevaisuuden suunnittelijoina, vaan toimijuus kuvaa niitä sidoksia, joita nuorella on ja jotka mahdollistavat hänelle erilaisia tiloja toimia. Tutkielmassa vastataan seuraaviin kysymyksiin: miten jälkihuollon asiakkaana olevien nuorten elämäntarinat ovat muodostuneet ja minkälaisia toimijuuden tiloja elämäntarinan eri vaiheissa avautuu nuorille sekä minkälaisia toimijuuden mahdollistavia ja rajoittavia tekijöitä elämäntarinoiden käännekohdista ja jatkuvuuksista on löydettävissä? Tutkielma pyrkii vastaamaan tutkimukselliseen tarpeeseen, joka koskee jälkihuollon asiakasnuorten arkisia kokemuksia omasta toimijuudestaan sijaishuollossa, jälkihuollossa ja tulevaisuuteen suuntautumisessa. Tutkielman tavoitteena on tuottaa lisäymmärrystä lapsena huostaan otettujen nuorten aikuisten resursseista ja toimijuuden mahdollisuuksista huostaanoton aikana ja sen jälkeen. Tutkielman aineisto koostuu kymmenen jälkihuollon asiakkaana olevan nuoren elämänkerrallisesta haastattelusta. Haastattelumenetelmänä sovelletaan episodista haastattelumenetelmää, joka on teemahaastattelun ja narratiivisen haastattelun yhdistelmä. Haastattelut toteutettiin haastattelukorteilla, joiden avulla tuettiin nuorten toiminnallisuutta ja autonomisuutta haastattelutilanteessa. Haastattelukortit tarjosivat haastateltaville välineitä ja keinoja käsitteellistää menneitä elämäntapahtumiaan ja pohtia tulevaisuuttaan. Nuorten elämäntarinoista konstruoidut kertomukset jakautuivat kolmeen kertomustyyppiin, sopeutumisen kertomuksiin, selviytymisen kertomuksiin ja eteenpäin menemisen kertomuksiin. Kertomustyypit poikkesivat toisistaan kertomuksen kulun sekä toimijuuden ja sitä tukevien mahdollisuuksien suhteen. Kertomustyypit eivät kuitenkaan tyhjentävästi kuvanneet nuorten toimijuuden mahdollisuuksia. Tutkielman perusteella nuorten kertomuksista on erotettavissa neljänlaisia sosiaalisia prosesseja - kehiä, jotka muodostuvat omanlaisista sosiaalisista verkostoista ja toiminnan reunaehdoista. Kehissä nuorten valinnanmahdollisuudet ja toimijuuden tilat mahdollistuivat pitkälti sen mukaan, minkälaisia toimijuuden sidoksia kehien kautta avautui. Kehät jäsensivät nuorten elämänkerrallisia kertomuksia ja kaikista kertomuksista oli erotettavissa arjen jatkuvuuksien kehiä, ongelmien kasautumisen kehiä ja voimaantumisen kehiä sekä epävarmoja tulevaisuuden kehiä. Kehien ajoittuminen vaihteli nuorten elämässä eivätkä kehät olleet sidottuja nuorten institutionaalisiin elämänvaiheisiin. Nuorten toimijuuden mahdollisuuksia eri toimijuuden kehissä kehystivät yhteiskunnalliset ja kulttuuriset reunaehdot, institutionaaliset ja yksilölliset siirtymät, materiaalinen todellisuus sekä käytössä olevat resurssit. Nuorten vahvat ja heikot siteet perheeseen, ystäviin ja läheisverkostoon sekä yhteiskunnallisiin instituutioihin toimivat merkittävinä väylinä resursseihin. Tutkielma osoitti, että jokaisen nuoren elämänkerrallisesta kertomuksesta on löydettävissä ongelmien kasautumisen kehien lisäksi voimaantumisen ja arjen jatkuvuuksien kehiä. Lisäksi kaikki nuoret olivat eri elämänvaiheissa hyötyneet läheisten ja yhteiskunnan tuesta ja he myös suuntautuivat tulevaisuuteen järkevin, omaan elämäntilanteeseen ja resursseihin suhteutetuin suunnitelmin. Tulosten perusteella sijaishuollosta itsenäistyvien nuorten rakenteilla oleva elämä ei ollut selitettävissä kategorisilla tulevaisuuden urilla, vaan teoreettisena käsitteenä kehä kuvasi monipuolisemmin nuorten toimijuuden mahdollisuuksia menneisyydessä, nykyhetkessä ja tulevaisuuden osalta.

Koulutustaso ja osa koulutusaloistakin periytyvät Suomessa suhteellisen voimakkaasti ilmaisesta koulutuksesta huolimatta. Tutkielman tavoitteena on laadullisin menetelmien luoda ymmärrystä ylöspäin suuntautuvan sosiaalisen liikkuvuuden mekanismeista sekä hahmottaa mahdollisuuksien tasa-arvoa tukevia tekijöitä. Tutkielma luo kuvaa sellaisista elämäntapahtumista ja kokemuksista, joiden seurauksena ei-akateemisten perheiden lapset ovat päätyneet opiskelemaan yliopistossa. Tarkastelun kohteena ovat myös sellaiset tekijät, jotka kohderyhmä on kokenut vaikeuttavan yliopisto-opintojen toteutumista. Aineiston työlle muodostavat 282 vastausta tutkielmaa varten luotuun verkkokyselyyn. Tutkielmassa hyödynnetään elämänkulun merkittäviin tapahtumiin keskittyvää teoreettista viitekehystä. Teoreettiseen viitekehykseen perustuen työssä luodaan uusi käsite, ”mahdollisuuskokemukset”. Käsitteellä viitataan työssä sellaisiin elämänkululle merkityksellisiin hetkiin, ajanjaksoihin ja tapahtumakulkuihin, joissa kehittyy kokemus mahdollisuudesta opiskella yliopistossa. Analyysissä hyödynnetään narratiivista tutkimusotetta. Aineiston vastauksia tarkastellaan juonellisia tapahtumakulkuja sisältävinä tarinoina. Analyysi osoittaa, että aineiston kertomusten sisältämät elämäntapahtumat jäsentyvät neljään luokkaan niille tyypillisten ajallisten piirteiden ja mahdollisuuskokemusten kehittymiseen keskeisesti vaikuttaneiden tekijöiden perusteella. Nämä luokat voidaan sijoittaa tapahtumien ajallista luonnetta kuvaavalle janalle, jonka toisessa ääripäässä korostuu yksittäinen hetki ja toisessa ääripäässä jatkuvuus. Luokkien nimet – tapaus, reflektio, henkilöt ja minäarviot – kuvastavat mahdollisuuskokemusten kehittymiseen keskeisesti vaikuttaneita tekijöitä. Analyysi osoittaa, miten niin yksittäiset sattumanvaraisetkin hetket, kuin pidemmällä aikavälillä kumuloituvat tapahtumasarjat, muokkaavat koulutuspolkua. Aineiston kertomusten voidaan nähdä karkeasti jakautuvan kahteen ryhmään koulutuspolkujen johdonmukaisuuden perusteella. Toisessa ryhmässä akateeminen koulutuspolku on näyttäytynyt luontevana tai itsestään selvänä päämääränä usein jo lapsuudesta. Tämän ryhmän kertomuksissa korostuvat yliopisto-opintojen toteutumista tukevat resurssit: vanhempien tuki, oppimisille myönteinen kulttuurinen pääoma, sosiaaliset verkostot, kannustava ja innostava oppimisympäristö koulussa, myönteiset arviot itsestä oppijana sekä asuinalue pedagogisine eetoksineen elinympäristön luojana. Toisissa kertomuksissa yliopisto-opinnot ovat toteutuneet usein erilaisten työ- ja opiskelukokeilujen sekä sattumien myötä. Keskeisimmät tekijät, jotka olivat vaikeuttaneet yliopisto-opintojen näkemistä varteenotettavana vaihtoehtona, olivat kielteiset mielikuvat itsestä oppijana, vanhempien vähäinen tuki, kodin ammattikoulutusta arvostava ilmapiiri ja akateemisen maailman vieraus. Aineisto tuo esille, miten toisaalta yksilön toimijuus sekä toisaalta elinympäristön ehdot ohjaavat koulutuspolun muodostumista.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan vapautuneiden vankien kertomuksia kohtaamisista ja sosiaalityöstä elämänkulun aikana ennen vankilaa, vankeusrangaistuksen aikana ja vapautumisen jälkeen. Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, onko kohtaamisia sosiaalityöntekijöiden tai muiden sosiaalialan ammattilaisten kanssa ollut, mistä sosiaalityön tuki on koostunut, millä tavoin sosiaalityö on auttanut selviytymään eteenpäin elämässä, mitä sosiaalityön tuen puuttuminen on tarkoittanut ja mitä on ollut onnistunut tuki. Tutkimuksessa pohdimme myös haastateltavien identiteettien rakentumista elämänkulun aikana sekä erilaisia käännekohtia heidän elämässään. Tarkastelemme sosiaalityön, erityisesti aikuissosiaalityön ja vankilasosiaalityön luonnetta ja erityispiirteitä. Sosiaalityötä tarkastellaan ennen muuta arkielämän sujuvuuden ylläpitäjänä sekä hyvinvoinnin ja elämänhallinnan edistäjänä. Tutkielmassa korostuu sosiaalityön tavoite vähentää eriarvoisuutta ja turvata tasa-arvoinen kohtelu. Lisäksi olemme hyödyntäneet tutkimuksessamme elämänkulun, identiteetin ja desistanssin eli rikollisuudesta irrottautumisen käsitteitä. Tutkimukseen osallistui kuusi vapautunutta vankia. Tutkielma on toteutettu narratiivisena tutkimuksena, joka mahdollistaa kokemusten kertomisen tarinoiden kautta. Kerronnallisen haastattelun keinoin kerätty aineisto koostui haastateltavien elämäntarinoista. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty sisällönanalyysia. Tutkimuksen keskeiset tulokset osoittavat, että haastateltavilla on elämänsä aikana ollut joitakin merkittäviä kohtaamisia sosiaalialan työntekijöiden kanssa. Sosiaalityön tuki on ollut haastateltavien elämässä lähinnä koulusosiaalityön, lastensuojelun ja aikuissosiaalityön ml. vankilasosiaalityön tarjoamaa tukea. Koulun ja lastensuojelun tarjoama tuki näyttäytyi melko vähäisenä. Aikuissosiaalityössä korostui taloudellinen tai asumiseen liittyvä tuki. Haastateltavat pitivät yhteisökuntoutusta vaikuttavimpana sosiaalityön tukimuotona vankilasosiaalityössä. Erityisesti se koettiin hyödyllisenä tukimuotona siinä vaiheessa elämää, kun rikollisuudesta oltiin irrottautumassa. Haastateltavat kertoivat, että sosiaalista tukea ei ole aina ollut saatavilla niissä tilanteissa, joissa sitä olisi tarvittu. Rikollisuudesta irrottautuminen sekä päihteidenkäytön lopettaminen olivat haastateltavien elämässä niitä käännekohtia, jotka muuttivat heidän elämänkulkuaan eniten ja mahdollistivat uuden alun elämässä. Haastattelukohtaamisissa haastateltavat kertoivat tarinoita elämästään ja pohtivat oman elämänkulun rakentumista. Rikollinen elämä ei kaikille merkinnyt samoja asioita eikä rikollisuudella ollut samanlaista roolia jokaisen haastateltavan identiteettiin liittyvissä pohdinnoissa. Haastateltavat myönsivät, että ns. rikollisen identiteetti on niin vahva, että rikollisuudesta irrottautuminen on vaikeaa, jos ei ole tarjolla mitään muuta. Haastateltavien kertomukset voidaan nähdä selviytymistarinoina, joista välittyy usko siihen, että vaikeista elämäntilanteista voi selvitä ja elämänkulussa voi tapahtua sellaisia käännekohtia, jotka mahdollistavat muutoksen.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan vapautuneiden vankien kertomuksia kohtaamisista ja sosiaalityöstä elämänkulun aikana ennen vankilaa, vankeusrangaistuksen aikana ja vapautumisen jälkeen. Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, onko kohtaamisia sosiaalityöntekijöiden tai muiden sosiaalialan ammattilaisten kanssa ollut, mistä sosiaalityön tuki on koostunut, millä tavoin sosiaalityö on auttanut selviytymään eteenpäin elämässä, mitä sosiaalityön tuen puuttumien on tarkoittanut ja mitä on ollut onnistunut tuki. Tutkimuksessa pohdimme myös haastateltavien identiteettien rakentumista elämänkulun aikana sekä erilaisia käännekohtia heidän elämässään. Tarkastelemme sosiaalityön, erityisesti aikuissosiaalityön ja vankilasosiaalityön luonnetta ja erityispiirteitä. Sosiaalityötä tarkastellaan ennen muuta arkielämän sujuvuuden ylläpitäjänä sekä hyvinvoinnin ja elämänhallinnan edistäjänä. Tutkielmassa korostuu sosiaalityön tavoite vähentää eriarvoisuutta ja turvata tasa-arvoinen kohtelu. Lisäksi olemme hyödyntäneet tutkimuksessamme elämänkulun, identiteetin ja desistanssin eli rikollisuudesta irrottautumisen käsitteitä. Tutkimukseen osallistui kuusi vapautunutta vankia. Tutkielma on toteutettu narratiivisena tutkimuksena, joka mahdollistaa kokemusten kertomisen tarinoiden kautta. Kerronnallisen haastattelun keinoin kerätty aineisto koostui haastateltavien elämäntarinoista. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty sisällönanalyysia. Tutkimuksen keskeiset tulokset osoittavat, että haastateltavilla on elämänsä aikana ollut joitakin merkittäviä kohtaamisia sosiaalialan työntekijöiden kanssa. Sosiaalityön tuki on ollut haastateltavien elämässä lähinnä koulusosiaalityön, lastensuojelun ja aikuissosiaalityön ml. vankilasosiaalityön tarjoamaa tukea. Koulun ja lastensuojelun tarjoama tuki näyttäytyi melko vähäisenä. Aikuissosiaalityössä korostui taloudellinen tai asumiseen liittyvä tuki. Haastateltavat pitivät yhteisökuntoutusta vaikuttavimpana sosiaalityön tukimuotona vankilasosiaalityössä. Erityisesti se koettiin hyödyllisenä tukimuotona siinä vaiheessa elämää, kun rikollisuudesta oltiin irrottautumassa. Haastateltavat kertoivat, että sosiaalista tukea ei ole aina ollut saatavilla niissä tilanteissa, joissa sitä olisi tarvittu. Rikollisuudesta irrottautuminen sekä päihteidenkäytön lopettaminen olivat haastateltavien elämässä niitä käännekohtia, jotka muuttivat heidän elämänkulkuaan eniten ja mahdollistivat uuden alun elämässä. Haastattelukohtaamisissa haastateltavat kertoivat tarinoita elämästään ja pohtivat oman elämänkulun rakentumista. Rikollinen elämä ei kaikille merkinnyt samoja asioita eikä rikollisuudella ollut samanlaista roolia jokaisen haastateltavan identiteettiin liittyvissä pohdinnoissa. Haastateltavat myönsivät, että ns. rikollisen identiteetti on niin vahva, että rikollisuudesta irrottautuminen on vaikeaa, jos ei ole tarjolla mitään muuta. Haastateltavien kertomukset voidaan nähdä selviytymistarinoina, joista välittyy usko siihen, että vaikeista elämäntilanteista voi selvitä ja elämänkulussa voi tapahtua sellaisia käännekohtia, jotka mahdollistavat muutoksen.

Yksilöllistymiskeskusteluissa on painotettu näkökulmaa, jossa korostuvat ihmisten mahdollisuudet muokata omaa elämäänsä ilman traditioiden painolastia. Näistä keskusteluista huolimatta, monet elämänkulkuun liittyvät vaiheet ovat institutionalisoituneet, ja esimerkiksi käsitykset aikuisuudesta noudattavat yhä vanhoja määritelmiä. Tutkielman tavoitteena on tarkastella normatiivisen elämänkulun rakennetta sellaisten nuorten aikuisten silmin, jotka eivät koe haluavansa elää tämän rakenteen mukaisesti. Yhtenä keskeisenä rajauksena on käytetty haluttomuutta lisääntymiseen. Tutkielmassa aihetta lähestytään laadullisin keinoin, ja aineiston analyysin apuvälineenä toimii ankkuroitu teoria. Analyyttisina työkaluina on toimijuuden tematiikkaa sekä valtateoriaa. Aineisto perustuu kuuteen haastatteluun, joissa on haastateltu 25–35 -vuotiaita nuoria aikuisia. Yleisesti yhteiskuntatieteissä on ajateltu, ettei nyky-yhteiskunnissa yhteiskunnalliset tekijät tai instituutiot enää vahvasti ohjaa yksilöiden elämänkulkua. Analyysin avulla päädytään kuitenkin paljastamaan, kuinka sosiaalinen ympäristö toimii yhä elämänkulun normatiivisuutta ylläpitävänä tekijänä. Lisäksi tarkastelu kohdistuu toisin toimijuuden ja normatiivisen elämänkulun rakenteen dynamiikkaan: minkälaisia haasteita toisin toimija kohtaa, ja millaisia ratkaisuja näiden haasteiden kohtaamiseen on käytetty? Vaikka elämää ohjaavien normien on ajateltu löyhentyneen, koskee löyhentyminen vain joitain elämänkulun osa-alueita. Työelämä on siinä mielessä muuttunut avoimemmaksi, ettei vakinaista virkaa enää pidetä normina. Sen sijaan palkkatyöläisyys on yhä voimassa oleva normi, ja perinteisestä työstä eroavia töitä koetaan joutuvan selittelemään. Perheellistymisen normi näyttäytyy yhä vahvana, samoin kuten perinteisen parisuhteen normi. Toisin toimijuus puolestaan näyttää irtisanoutuvan sellaisista yhteisöllisistä ja yhteiskunnallisista arvoista, jotka liittyvät materiaan tai talouteen. Näiden sijaan toisin toimijuudessa sitoudutaan itsensä kehittämiseen, tietoon, globaaliin yhteisöön sekä ekologisiin arvoihin. Tutkielma antaa viitteitä arvomuutoksesta sekä ajattelutavan globalisoitumisesta. Kun maailmankuvan lähtökohtana on globaalit ongelmat, näyttäytyy normatiivisen elämänkulun rakenne problematisoituvan. Toisin toimijat kohtaavat haasteita, ja näiden haasteiden ratkaisemiseksi pyritään muokkaamaan sosiaalista ympäristöä niin, että ympärillä olevat ihmiset suhtautuvat saman kaltaisesti normatiiviseen elämänkulkuun: varauksellisesti.