Browsing by Subject "hoitosuositus"

Käypä hoito -suositukset ovat Duodecimin tuottamia tutkimusnäyttöön perustuvia hoitosuosituksia. Hampaan paikkaushoito on yksi hammaslääketieteellisistä hoitosuosituksista. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää hammaslääkäreiden perehtyneisyyttä suositukseen ja sitä, käyttävätkö hammaslääkärit Hampaan paikkaushoitoa käsittelevää suositusta kliinisessä työssä. Kysely toteutettiin paperisella kyselylomakkeella syksyn 2019 Hammaslääkäripäivien yhteydessä. Vastauksia kyselyyn saatiin 64 kappaletta. Lomake sisälsi 35 paikkaushoidon toimenpiteeseen liittyvää kysymystä, joihin vastaaja vastasi viisiportaisella asteikolla (1=erittäin harvoin, 5=erittäin usein). Lisäksi kyselylomake sisälsi kolme hoitosuosituksen käyttöön liittyvää kysymystä, ja vastaajan taustatietoihin liittyviä kysymyksiä. Kaikki kyselyyn vastanneet olivat perehtyneet hoitosuositukseen joko kokonaan tai osittain, ja lähes kaikki (93,7 %) pitivät hoitosuositusta hyödyllisenä. Vastaajista valtaosa (89,1 %) raportoi perustavansa hoitokäytänteensä hoitosuositukseen. Keskimäärin vastaajat käyttivät korjaavan hoidon toimenpiteisiin 54,5 % työajastaan. Vastaajien objektiivista suosituksen noudattamista tutkittiin vastaustarkkuutta mittaamalla. Vastaustarkkuus oli keskimäärin 49,8 %. Suurimpia eroja vastaajien ja suosituksen välillä saatiin materiaaleihin liittyvissä kysymyksissä, erityisesti keraamisten täytteiden käyttöön, lasi-ionomeerin käsittelyyn ja yhdistelmämuovin sidostamiseen liittyen. Kyselyn perusteella voidaan todeta Hampaan paikkaushoito -suosituksen olevan hammaslääkärien käytössä, mutta vastaustarkkuutta tarkasteltaessa suosituksen objektiivisessa noudattamisessa on parannettavaa. Materiaalien hyvään tuntemukseen, käyttöohjeiden huolelliseen tutustumiseen ja riittävään täydennyskoulutukseen tuleekin kiinnittää erityistä huomiota, jotta paikkaushoidon laatua voidaan parantaa.

Sydän- ja verisuonitaudeista aiheutuva kuolleisuus on Suomessa ja maailmanlaajuisesti suurta. Tautien yhtä riskitekijää hoidetaan kolesterolilääkkeillä, joiden käyttömäärä on lisääntynyt huomattavasti 1990-luvulta lähtien. Kolesteroliin liittyvät hoitosuositukset ehdottavat näiden lääkkeiden käyttöä sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden hoidossa. Suurista käyttömääristä huolimatta lääkkeiden käytön lisääntymisen taustalla olevien prosessien sosiologisessa tutkimuksessa aihetta on tutkittu niukasti. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millä tavalla veren rasva-arvoihin liittyvät hoitosuositukset ovat vaikuttaneet sydän- ja verisuonitautien yhden riskitekijän eli kolesterolin lääkehoidon lisääntymiseen ja miten suosituksien lääkehoitoihin liittyvät aiheet näyttäytyvät niitä keskeisissä lääkärilehdissä kommentoineiden kriittisten kirjoitusten valossa. Tutkimuksen keskeisenä käsitteenä on lääkkeellistyminen, jolla viitataan prosessiin tai muutokseen, jonka myötä lääkkeiden käyttö tulee osaksi ihmisten elämää. Tutkimuksessa hyödynnetään kahta aineistoa. Ensimmäinen aineisto koostuu vuosien 1986 ja 2014 välillä ilmestyneistä veren rasva-arvoihin liittyvistä hoitosuosituksista, joiden sisällönanalyysilla eritellään niiden lääkkeiden käyttöön liittyviä ulottuvuuksia. Hoitosuositukset ovat lääkäreille suunnattuja yksinkertaistettuja ja tutkimusaineistoa tiivistäviä hoitoehdotuksia, joiden tarkastelu ei paljasta niiden koostamisessa tehtyjä valintoja tai miten terveysalan asiantuntijat saattavat niitä tulkita. Tätä varten analyysissa hyödynnetään myös toista aineistoa, joka koostuu Suomen Lääkärilehdessä ja Duodecim lehdessä julkaistuista tutkittavia hoitosuosituksia kommentoivista kirjoituksista. Tämän aineiston avulla voidaan tulkita, miltä hoitosuosituksissa paikannetut lääkkeiden käyttöön liittyvät tekijät saattavat näyttäytyvä terveysalan asiantuntijoille. Tutkimuksessa havaittiin, että hoitosuositukset luovat tarpeen laajamittaiselle ja tehokkaalle riskin hoidolle asettamalla hoidon tavoitteiksi sellaisia kolesteroliarvoja, joita on vaikea saavuttaa ilman lääkehoitoa. Myös suosituksissa ehdotetut lääkehoidon aloittamisen kynnykset ovat madaltuneet. Lääkärilehtiin kirjoittavien terveysalan asiantuntijoiden näkemykset asettavat hoitosuosituksissa ehdotettuja toimenpiteitä kyseenalaiseksi. Kirjoittajien mukaan suositukset ehdottavat lääkehoitoa myös tilanteissa, joissa hoitotavoitteet tai lääkehoito ei ole lääketieteellisesti perusteltua. Näin lääkkeellistyminen näyttäytyy kirjoittajille osittain prosessina, jossa lääkkeiden käyttöä suositellaan niiden hyödyistä saatavan näytön ollessa kyseenalaista. Terveysriskien hoito näyttäytyy tutkimuksessa kysymyksenä siitä, minkälaiset asiat määrittelevät milloin ja miten näihin riskeihin tulee yhteiskunnassa reagoida. Sydän- ja verisuonitautien riskin hallinta muodostuu kansanterveyden näkökulmasta osittain epidemiologisen riskitiedon avulla, joka osoittaa sydän- ja verisuonitautiongelman muodostuvan siitä laajasta väestöryhmästä, joilla on vain pieni sairastumisriski. Tämän vuoksi kansanterveyden näkökulmasta on merkityksellistä hoitaa pientä sydän- ja verisuonitautiriskiä, mutta oireettoman riskin hoitaminen lääkkein saattaa potilaiden näkökulmasta näyttäytyä turhana. Tämän asetelman äärelle joutuvat hoitosuosituksia kommentoineet käytännön lääkärit, joiden tehtävä on hoitaa yksilökohtaista potilasta hoitosuositusten suuntaamana. Kolesterolihoidon lääkkeellistyminen on näin riippuvainen lääkärin hoitosuosituksista tekemästä tulkinnasta sekä näkemyksestä hoitoehdotusten järkevyydestä yksilökohtaisen potilaan hoidossa.

The long-term use of antidepressants has increased significantly worldwide in recent decades. Deprescribing and the expertise related to it is an important part of the individual drug treatment optimization, the management of long-term diseases, the avoidance of adverse drug effects and the improvement of treatment outcomes. The aim of this thesis was to examine the information found in the statutory Summary of Product Characteristics (SmPC) and other key information sources for healthcare professionals about antidepressant deprescribing. A qualitative content analysis was conducted on SmPC (n=15) of the antidepressants (escitalopram, mirtazapine, sertraline, citalopram, venlafaxine) selected for the study, three national depression treatment guidelines (Suomalainen Lääkäriseura Duodecim: Depressio Käypä hoito -suositus, American Psychological Association APA: Practice Guideline for the Treatment of Patients with Major Depressive Disorder, United States and National Institute for Health and Care Excellence NICE: Depression in Adults: Treatment and Management, United Kingdom) and one decision supporting deprescribing tool (MedStopper). The content, quantity, and quality of information about antidepressant deprescribing varied between the information sources included in the study. However, the information found in the SmPC and the MedStopper -tool was mostly in line with the information found in the clinical practice guidelines included in the study. Most general information about antidepressant deprescribing or measures that can be used to guide deprescribing was found in the clinical practice guidelines. In all examined sources, antidepressants were recommended to be discontinued in a controlled manner by gradually reducing the dose. However, the recommended duration of the dose reduction varied in different information sources. A detailed dose reduction program was not found in most of the information sources. A detailed dose reduction program was found in only one clinical practice guideline (NICE) and the MedStopper -tool. The continuation of antidepressant treatment after remission and the timing of stopping the medication was discussed in only two clinical practice guidelines (APA and Käypä hoito). However, instructions for action if severe or intolerable discontinuation symptoms appears were found in almost all information sources. Only the clinical practice guidelines mentioned the recurrence of depression as a possible harm when stopping the medication and instructed how to act in the event of a possible relapse. Benefits related to antidepressant discontinuation was not mentioned in any of the examined information sources and only one clinical practice guideline (NICE) discussed barriers related to stopping antidepressants. The information found in individual information sources was insufficient and provided little support for healthcare professionals to guide deprescribing. Current key sources of information for healthcare professionals provide limited information and relatively imprecise guidance on antidepressant deprescribing and how to support the antidepressant discontinuation process. Better randomized clinical trials are needed to develop clearer and more extensive evidence-based guidelines for healthcare professionals on antidepressant deprescribing and to prevent unnecessary long-term antidepressant treatment and patient exposure to possible adverse drug effects.

In today’s health-care, evidence-based medicine is practised, which means that treatment needs to be based on the latest research. Country-specific guidelines, that help to apply latest research into practise, are created to standardize treatment and to ease the work of clinicians. In my thesis I will compare Finnish (käypä hoito) and Canadian (CANMAT) recommendations for psychosocial treatment of depression. Various therapies can be used in the treatment of depression. Cognitive and interpersonal psychotherapies and behavioural activation have the strongest recommendation in the treatment of acute depression. The most clear difference between the recommendations is regarding psychodynamic therapies; In finnish recommendation psychodynamic therapies are seen as effective as other therapies, whereas in Canadian recommendation the grading for it is not as strong. The lack of research on psychodynamic therapies is most likely a major factor in it’s weaker position. The amount of research has increased in recent years and the grading of psychodynamic therapies has improved accordingly in both recommendations. The position of psychodynamic therapies in the treatment of depression is still controversial which can be seen in the difference between Finnish and Canadian recommendations.