Browsing by Subject "hyvinvointivaltio"

Turvallisuus on monitasoinen ja monitulkintainen sana, jonka käsitesisältö vaihtelee määrittelijän mukaan. Yhteiskunnallinen modernisaatiokehitys haastaa ne perinteiset rakenteet, joiden varaan turvallisuusinstituutiot ja niiden ideologiset kohteet ovat rakentuneet ja turvallisuuskeskustelun keskiöön ovatkin nousseet uudet turvallisuutta vaarantavat uhat, kuten ideologis-uskonnollinen terrorismi ja hybridiuhkat, jotka ovat yhdessä muuttaneet uhkakäsityksiä ja hämärtäneet sisäisten ja ulkoisten uhkien torjumisen ja turvallisuuden toteuttamisen toimia oikeudellisesti. Konkreettisen turvallisuuden kasvusta huolimatta turvattomuuden tunne on yhteiskunnassa kasvanut. Yhteiskunnan kehittyessä herää kysymys siitä, onko turvallisuus ja erityisesti sen toteuttamisen juridiset kehykset pysyneet muutoksen perässä, sekä toteutuuko turvallisuus yksilö-, kollektiivi- ja valtiotasolla ja miten yhteiskunnallinen kehitys saattaa vaikuttaa turvallisuuskäsityksiin ja toteuttamiseen oikeudellisesti. Tutkielman tarkoitus on selvittää turvallisuuden laajempaa merkitystä yhteiskunnan syntymisen taustalla ja sen oikeudellisen modernisaation kehityksessä, sekä tunnistaa turvallisuuden toteuttamisen käsitystä hyvinvointivaltiossa ohjaavia piirteitä ja sen mahdollisia epätoivottavia modernisaatiokehityksestä johtuvia kehityskulkuja kansallisvaltiokehyksessä. Tutkielmassa on vahva valtiosääntöoikeudellinen ja oikeussosiologinen fokus rikosoikeudellisen lähdeaineiston rinnalla. Tutkielmassa turvallisuus tunnistetaan utilitaristisesti ajateltuna kollektiivisena hyvänä, joka saa toteuttamisen pidäkkeensä yksilölähtöisenä perusoikeutena, jota kollektiivista ja kansallista turvallisuutta turvaa-vien toimien on edistettävä ollakseen hyväksyttyjä. Turvallisuuden ja rikosoikeudellisen riskihallinnan välinen suhde on muodostunut yhteiskunnan modernisaation ja hyvinvointivaltiokehityksen kohdalla hyvin merkittäväksi turvallisuuden toteuttamisen nykytilan tulkitsemiseksi normatiivisesti. Turvallisuus on osa valtion riskejä ja uhkia torjuvaa olemusta, järjestystä ja kontrollia, joka on tarkoitettu ihmisten fyysisen vapauden turvaamiseksi. Abstrakti, kollektiivinen turvallisuus ohjaa turvallisuuden yleistä sisältöä ja sen strategiaa yhteiskunnassa, jota konkreettinen yksilölähtöinen turvallisuuden toteuttaminen hillitsee sitoutumisellaan perus- ja ihmisoikeusjärjestelmään. Demokraattinen kontrolli pitää terveessä ja aktiivisessa yhteiskunnassa huolen siitä, että kollektiiviset intressit ovat yhdenmukaisia niiden yksilöintressien kanssa, joita perusoikeusjärjestelmä suojaa.

Viimeisten vuosikymmenien aikana aktiivisesta työvoimapolitiikasta on tullut tärkeä vertailevan hyvinvointivaltiotutkimuksen kysymys, kun kehittyneet hyvinvointivaltiot ovat toteuttaneet yhä enemmän reformeja työllisyyden kohentamiseksi. Siinä missä suuressa osassa tätä tutkimusta hyvinvointivaltioiden korostetaan kehittyvän kohti uusliberaalia aktivointityyliä, osoitetaan tässä tutkimuksessa kolmen hyvinvointimallien ideaalityyppeinä pidetyn tapauksen lähentyneen sosiaalidemokraattista aktivointilogiikkaa. Tutkimus rinnastuu teoreettisesti kahteen hyvinvointivaltioiden dynamiikkaa eri tavoin selittävään kirjallisuushaaraan. Näistä ensimmäisessä hyvinvointivaltioiden politiikkojen katsotaan säilyvän toisistaan erottuvina, koska niiden kehitystä ohjaa polkuriippuvuus ja muut hyvinvointivaltioiden vakautta aiheuttavat mekanismit. Toisen näkökulman mukaan näiden polkujen ja mekanismien merkitys on heikentynyt eri valtioille yhteisten haasteiden ja ylikansallisen poliittisen yhteistyön myötä. Tästä syystä eri maiden politiikkojen välisten erojen tulisi kaventua eli konvergoitua. Näitä oletuksia testataan tässä tutkimuksessa vertailemalla Ruotsin, Saksan ja Yhdistyneen kuningaskunnan aktiivisia työvoimapolitiikkoja vuosina 2013–2018 keskittyen niissä hyödynnettyihin aktivoinnin kannustimiin. Analyysi perustuu laadullisen LABREF-tietokannan aineistoon tapausmaiden toteuttamasta 41:stä aktiivisen työvoimapolitiikan reformista, jotka koodattiin kahdeksaan kannustinkategoriaan. Näitä kannustimia vertaillaan niin kutsuttua parilähestymistapaa hyödyntämällä sen määrittämiseksi, onko niiden käytössä havaittavissa maiden välisten erojen jatkumista, eriytymistä tai kaventumista. Kannustimien vertailussa tarkastellaan kahta ulottuvuutta: niiden läsnäoloa sekä lukumäärää. Tutkimuksen tulosten perusteella kaikki tapausmaat ovat hyödyntäneet pääosin kannustimia, jotka ovat linjassa niiden hyvinvointivaltiomallien perinnön kanssa. Tähän on kuitenkin merkittäviä poikkeuksia. Sekä Saksan että Yhdistyneen kuningaskunnan politiikoissa on hyödynnetty huomattavasti inhimillisen pääoman kehittämiseen tähtääviä kannustimia, jotka ovat linjassa sosiaalidemokraattisen aktivointilogiikan kanssa. Tapausmaiden välillä onkin havaittavissa osittaista konvergenssia kohti tätä kannustintyyppiä. Tapausmaiden toteuttamissa politiikoissa merkittävässä osassa ovat myös sekä työmarkkinoiden kysyntä- että tarjontapuoleen kohdistuvat kannustimet. Angloamerikkalaisista maista tutut työnhaun velvoittavuutta ja sanktioita kasvattavat kannustimet ovat sen sijaan merkittävässä osassa ainoastaan Yhdistyneen kuningaskunnan reformeissa, eikä niiden kasvavalle merkitykselle muodostu tukea tämän tutkimuksen viitekehyksessä. Kokonaisuutena tarkasteltuna tutkimuksessa ei löydetä viitteitä myöskään tapausmaiden kannustimien välisten erojen laaja-alaisesta kasvamisesta tai kaventumisesta, vaikka yksittäisten kannustimien kohdalla tällaisia kehityksiä esiintyy.

Vapaaehtoinen eläkesäästäminen on yleistynyt voimakkaasti 1990- ja 2000-luvulla. Yksityishenkilöiden huoli omasta taloudesta demografisten haasteiden edessä on voimistunut. Säästämisen syyt ovat moninaiset: suurin osa haluaa varautua vanhuuden päiviin, osa haluaa hyötyä veroedusta ja osa kokee vakuutuksen sijoitusmuotona muiden joukossa. Yksityisen henkilön eläkesäästäminen poikkeaa kuitenkin muista säästämismuodoista poliittisen luonteensa vuoksi. Eläkesäästämisen poikkeavalla verokohtelulla on pyritty kannustamaan ihmisiä paikkaamaan tulevaisuuden lakisääteisten eläkkeiden pienuutta sekä samalla pyritty ohjaamaan eläkkeelle jäämisen ikää. Tutkimusaiheena on vapaaehtoinen eläkesäästäminen ja sen verokohtelussa tapahtuneet muutokset lamavuosien jälkeisestä ajasta, vuodesta 1995 aina vuoden 2005 työeläkelainsäädännön kokonaisuudistukseen asti, jolloin uudistettiin myös vapaaehtoista eläkesäästämistä koskeva lainsäädäntö. Keskeinen tutkimuskysymys on, miten poliittisessa keskustelussa on perusteltu vapaaehtoisen eläkesäästämisen poikkeuksellista tukemista. Työn keskeinen aineisto käsittää tutkimuskirjallisuuden lisäksi valtiopäiväasiakirjoja aikaväliltä 1995-2005 sekä valiokuntien ja työryhmien mietintöjä ja raportteja. Lisäksi työssä on tutkittu sanomalehdistöä sekä vakuutusalan vaikutusta keskusteluun haastattelujen avulla. Aineiston lukutapana on löyhästi käytetty poliittisen retoriikan tutkimusta. Työn keskeinen tutkimustulos on hyvinvointivaltion kehityksen ja eläkepolitiikan liittyminen toisiinsa vakuutuksen välityksellä. Demografiset paineet ja julkinen keskustelu ovat lisänneet kansalaisten huolta omasta eläkeajan toimeentulosta. Kun hyvinvointivaltion rahoitusmahdollisuuksiin ei enää luoteta, on tarve omiin ratkaisuihin lisääntynyt. Perustelut koskien vapaaehtoisen eläkesäästämisen poikkeavaa verokohtelua ovat olleet sekä poliittisia että taloudellisia. Poliittisesta keskustelusta on erotettavissa kolme selkeää perusteluryhmää. Ensimmäinen argumentaatioryhmä korostaa demografisia haasteita, toinen sijoitustuotteiden tasa-arvoistamista ja kolmas eläkevakuutuksen täydentävää roolia lakisääteisen eläkkeen rinnalla.

Tutkimus käsittelee yksityisten alojen työeläkejärjestelmän institutionaalista muutosta ja kehitystyötä Suomessa ja Ruotsissa vuosina 1980–1996. Pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ovat siirtäneet painopistettä universalistisista, asumiseen perustuvista sosiaalisista oikeuksista palkkatyöhön perustuviin etuihin, joista eläkejärjestelmä on tärkein. Kiinnostuksen kohteena on yksityinen vakuutusala, joka hallinnoi eläkepääomia ja hoitaa keskeiset sosiaalivakuutukset. Vakuutusala pyrkii vaikuttamaan Sosiaali- ja terveysministeriön, Eläketurvakeskuksen ja työmarkkinajärjestöjen laatimiin muutosehdotuksiin, joista eduskunta lopulta päättää. Ruotsissa eläkeuudistusten valmistelu tehdään parlamentaarisena työnä. Tutkimuksessa arvioidaan sitä, millaista ansioeläkejärjestelmää Suomessa rakennettiin, mikä rooli vakuutusalalla oli hyvinvointivaltion menojen supistamisessa 1990-luvun alussa ja oliko yksityisellä hallintomallilla vaikutusta siihen, että Suomen ja Ruotsin eläkereformit 1990-luvun alussa toteutettiin eri tavoin. Tutkimuksessa käytetään historiallisen institutionalismin teoriaa. Historiallinen selitys ja institutionaalinen muutosta vastustava ympäristö ovat eläkejärjestelmiä voimakkaasti ohjaavia tekijöitä. Paul Piersonin tutkimus hyvinvointivaltion leikkauksista 1990-luvulla on merkittävässä asemassa historiallisen institutionalismin teoriassa, jossa politiikka ohjaa vallankäyttöä ja mahdollistaa sosiaalivakuutusten lakiuudistukset. Globaalin kilpailuvaltion eläkejärjestelmän tavoitteet poikkeavat keynesiläisen politiikan luomista sosiaaliturvajärjestelmistä. Politiikkateorioiden mukaan korporatismilla työeläkejärjestelmissä on polkuriippuvuutta vahvistava toimintatapa, joka suojelee hyvinvointivaltion valmiita rakenteita. Tutkimuksessa selitetään polkuriippuvuuden mekanismia, jolla Suomen 1990-luvun alun eläkeuudistukset toteutettiin. Tämän tutkimuksen aineistona ovat Vakuutussanomat-lehden 147 numeroa vuosilta 1980–1996. Lehti oli vakuutusalan merkittävin aikakauslehti, jonka toimituskunta koostui vahinko-, henki- ja eläkevakuutusyhtiöiden ja kunnallisten eläkevakuuttajien asiantuntijoista. Toinen pääaineisto tutkimuksessa ovat lainsäädäntöasiakirjat niistä hallituksen esityksistä vuosilta 1980–1996, jotka käsittelevät yksityisten alojen työeläkejärjestelmään toteutettavia muutoksia. Tutkimuksen menetelmä on teoriaohjaavasti toteutettu sisällönanalyysi. Aineistoa käsiteltiin luokittelemalla ja analysoimalla sitä eläkkeiden avoimelle koordinaatiolle asetettujen kolmen funktion avulla: eläkkeiden riittävyyden, eläkejärjestelmien rahoituksen kestävyyden ja eläkejärjestelmien nykyaikaistamista koskevien funktioiden avulla. Ensimmäisen funktion näkökulma on sosiaalipoliittinen, toisen talouspoliittinen ja kolmannen modernisoinnin näkökulma. Aineiston tulkinnassa hyödynnetään teoriasta ja aikaisemmasta tutkimuksesta johdettuja käsitteitä. Työeläkkeiden muutoksia koskevat havainnot kvantifioitiin edellä mainittujen funktioiden lisäksi 15 alaluokalla, joiden perusteella valittiin kuusi eniten havaintoja saanutta aihealuetta. Nämä aiheet on tutkimuksessa käsitelty mahdollisimman tarkasti. Tutkimuksen tuloksena havaittiin se, että yksityisellä vakuutusalalla oli johdonmukainen pyrkimys ansioeläkejärjestelmän rahoituksellisen kestävyyden vaalimiseen. Vakuutusala vastusti poikkeamia työeläkkeiden rahoituksen pitkän aikavälin suunnitelmasta. Tällaiset poikkeamat syntyivät talouden suhdanteista tai työmarkkinaneuvotteluissa tehdyistä kompromisseista. Eläketurvakeskuksen, Työeläkelaitosten liiton, tai Vakuutusyhtiöiden keskusliiton esittämät korjaavat näkemykset olivat usein yhteneväisiä. Tutkimuksesta voi havaita sen , että vakuutusala pyrki Suomessa varmistamaan yksityisen sosiaalivakuutusten hoitomallin jatkuvuuden. Aihetta käsiteltiin koko tutkimuksen kattaman ajan kannanotoissa ja diskurssissa korostaen yksityisen toimeenpanon etuja ja julkisen vaihtoehdon haittoja. Sosialisointikeskustelu oli vilkkaimmillaan sosiaalidemokraattisten hallituskokoonpanojen ollessa vallassa. Suomessa työmarkkinoiden ongelmia ja vanhenevien pitkäaikaistyöttömien sosiaalista turvaa hoidettiin eläkejärjestelmällä, joka oli vastoin vakuutusalan toiveita. Ikääntyneiden työttömien työeläkejärjestelmään aiheuttamien kustannuksien rahoittamiseen ei voitu käyttää vakuutusalan riskienhallinnan tai lääketieteen osaamista, koska työttömyyseläkkeiden taustalla olevat päätökset olivat poliittisia. Suomessa ja Ruotsissa siirryttiin 1990-luvun aikana työeläkejärjestelmän supistamisen aikakaudelle. Tärkeimpänä syynä tähän oli kilpailuvaltion kansantalouden ja budjetin hallinnan vaikeus. Eläkejärjestelmän rahoituksellinen kriisi oli nähtävissä eläköitymisen lisääntyessä ja demografisten ennusteiden osoittaessa, etteivät eläkejärjestelmät olleet pidemmän päälle rahoituksellisesti kestäviä. Tutkimuksessa havaittiin myös se, että eläkejärjestelmiin tehdyt muutokset ovat hitaita, yhteiskunnallisen muutosten ”pakottamia” valintoja. Tämä havainto vahvistaa aikaisempaa tutkimusta siitä, että 1990-luvun ”uuden politiikan” luomisen taustalla oli Suomessa ja Ruotsissa useita pitkään vaikuttaneita syitä. Tutkimuksessa löydetty ulkoinen shokki on institutionalisoituneiden käytäntöjen ja toimijoiden rooleihin liittyvä yllätyksellisyys. Valtiovarainministeriö teki oman hallinnonalansa ulkopuolisia aloitteita. Tutkimus paljastaa eläkkeiden kehityksessä tapahtuneen muutoksen. Työmarkkinoilla keskitetty sopiminen on muuttunut ja eläkeiästä ja muista eduista neuvotteleminen yhdessä palkankorotusten kanssa on vaikeutunut. Eduskunta on luovuttanut lisää eläkepolitiikkaan liittyvää valtaa poliittisesta vastuusta vapaalle virkamieskoneistolle ja institutionaalista epämääräisyyttä ei ole korjattu. Eduskunta voi pyrkiä työeläkkeisiin liittyvän poliittisen vallan kasvattamiseen. Muuten korporatistinen toimintamalli jatkuu nykyisellään tai yksityiset markkinat saavat entistä suuremman roolin lisääntyneen kilpailun avulla.

Vuonna 2000 käynnistetyn Euroopan unionin Lissabonin strategian tavoitteena oli luoda Euroopasta kymmenessä vuodessa ”maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin tietoon perustuva talous, joka kykenee ylläpitämään kestävää talouskasvua, luomaan uusia, parempia työpaikkoja ja lisäämään sosiaalista yhteenkuuluvuutta”. Viisi vuotta myöhemmin tavoite oli jo karannut ja strategia uudistettu. Strategian revisiossa painottuivat alkuperäisestä poiketen kasvu- ja työllisyystavoitteet. Alkuperäisessä strategiassa tasavertaisten talous- ja sosiaalipolitiikan tavoitteiden toisiaan tukevan “hyvän kehän” ajatus kyseenalaistui. Tutkimus kysyy ongelmanasettelua tarkastelemalla, kuinka tapa käsittää talous- ja sosiaalipolitiikkaa yhtenä kokonaisuutena todella muuttui, ja mitkä olivat eri painotusten taustat. Huomio kiinnittyy sosiaalipolitiikkaa tuotannontekijänä määrittelevän ajattelun historiaan ja Lissabonin strategiassa syntyneen hyvän kehän taustoihin. Tutkimus kysyy lisäksi, minkälaisia vaikutuksia strategian revision painottamalla talous- ja sosiaalipolitiikan välisellä suhteella oli. Metodina on ongelmanasettelua ja sen taustatietoa ja vaikutuksia tarkasteleva Bacchin politiikka-analyysi, jonka aineistolle ja aiemmalle tutkimukselle esittämät kysymykset muodostavat käsittelyn rungon ja rakenteen. Tärkeimmät aineistot ovat Lissabonin strategiasta sopineen Eurooppa-neuvoston päätelmät, sekä välitarkasteluraportti, joka käynnisti strategian uudelleen. Näiden taustalla tärkeinä aineistoina ovat lisäksi strategiaa ja revisiota alustaneet Gösta Esping-Andersenin ja Wim Kokin raportit. Tutkimuskirjallisuuden osalta merkittävin työtä tukeva teos on Morelin, Palierin ja Palmen toimittama Euroopan talous- ja sosiaalipolitiikan suhdetta ja sosiaalisen investointivaltion lähtökohtia tarkasteleva teos. Analyysia tukevat lisäksi kymmenet aihetta sivuavat kirjat ja artikkelit. Lissabonin strategiassa perusongelmana nähtiin osaamiseen liittyvistä puutteista johtuva työttömyyden ja osattomuuden lisääntyminen. Revisiossa korostuivat puolestaan kasvun ja työllisyyden heikkenemisen ehkäisy työmarkkinoiden joustoja ja etuuksien kannustavuutta lisäämällä. Ajatus tehokkaan markkinatalouden ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden synnyttämästä toisiaan edistävästä hyvän kehästä paketoitiin työllisyystavoitteiden kautta yhteiseurooppalaiseksi uutuudeksi, mutta ajattelun sekä rakenteellisten raamien juuret kulkivat syvällä historiassa. Hybridimalli pyrki asettumaan uusliberalistisen ja keynesiläisen yhteiskuntamallin kompromissiksi. Tavoiteohjelmien painotuserot näkyivät hallitsevissa diskursseissa ja niiden vaikuttavuudessa. Euroopan unionin laajeneminen, toimivallan talous- ja sosiaalipolitiikan epäsymmetria ja toisaalta jäsenmaiden poliittiset suunnanmuutokset vaikuttivat myös koettuihin vaikutuksiin. Ne asettivat hyvän kehän ajatuksen jo lähtökohtaisesti kyseenalaiseksi. Alkuperäisestä strategiasta ja revisiosta voidaan löytää pääpiirteissään samat elementit. Tavoiteohjelmissa enemmän tai vähemmän kaikkia kohtia voitiin samaan aikaan tarkastella ongelmana, keinona ja ratkaisuna. Tämä on tutkimuksen kannalta merkittävä sekä keskeinen havainto. Laajuus ja tulkinnanvaraisuus mahdollistivat painotuseroja jo lähtökohtaisesti. Tämä oli osa strategian oikeutusta. Painotuseroilla oli silti vaikutusta. Koska strategia ei ollut jäsenmaita sitova, sen vaikutuskeinot pohjasivat ennen kaikkea ongelmanasettelujen ja niitä kuvaavien diskurssien kautta toimivaan pehmeään valtaan. Painotusten määrittely oli jäsenmaihin kohdistuvaa vaikutusvaltaa. Koska aikajaksolla tuloerot kasvoivat ja saavutettuja etuja karsittiin, antipatiaa kohdistui muutospaineen taustavireen tarjoavaan Lissabonin strategiaan ja sitä kautta Euroopan unioniin. Revision painotuksien valossa yhteenkuuluvuutta lisäävä tavoite oli hankala toteuttaa. Työllisyys oikeutus tuli jäsenmaiden kansalaisten sijasta ulkoisista uhkakuvista ja kansainvälisen talousjärjestelmän merkittäviltä toimijoilta kuten OECD:n suosituksista. Tavoitteita toisaalta puolustettiin ja toisaalta haastettiin uhkakuvilla. Laajuus ja tulkinnanvaraisuus olivat osa sen oikeutusta. Uhkakuvissa maalattuja jakolinjoja ja työmarkkinoiden segmentoitumista ei kyetty revision painotuksien ongelmanasettelulla ja sitä seuraavilla toimilla torjumaan.

Perustoimeentulotuen siirto Kelaan vuoden 2017 alussa kasvatti merkittävästi asiakasmääriä Kelassa ja muutti asiakaskuntaa. Työn kuormittavuus asiakaspalvelussa lisääntyi muutoksen myötä. Näihin haasteisiin pyrittiin vastaamaan pääkaupunkiseudun Kelassa vuoden 2019 aikana toteutetulla palvelutapamuutoksella. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan tämän palvelutapamuutoksen vaikutuksia asiakaskohtaamisiin Kelan asiakaspalvelun työntekijöiden näkökulmasta. Tutkimuksessa pyritään avaamaan sitä, miten käytössä oleva palvelutapa vaikuttaa työntekijän ja asiakkaan väliseen kasvokkaiseen vuorovaikutustilanteeseen. Samalla mietitään sitä, miten vuorovaikutustilanteiden sujuvoittaminen voi parantaa virkailijoiden työhyvinvointia. Konkreettisimmin uusi palvelutapa näyttäytyy asiakkaalle vuoronumeropalvelun poistona ja niin, että asiakkaan asiaa hoidetaan palvelupisteissä vastaanottoaulassa ja ajanvarauksella. Pyrin tutkimuksellani valaisemaan sitä, miten haastavia ja monimutkaisia vuorovaikutustilanteet Kelan asiakaspalvelussa ovat. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä ovat Michael Lipskyn kuvaukset katutason byrokraateista, Erving Goffmanin analyysit ihmisten välisestä kasvokkaisesta vuorovaikutuksesta, sekä Arlie Russell Hochschildin käsitys tunnetyöstä. Tämä vertaileva tapaustutkimus toteutettiin haastattelemalla pääkaupunkiseudun Kelan kahden palvelupisteen asiakaspalvelun työntekijöitä. Vertailun mahdollisti se, että toinen palvelupiste oli siirtynyt jo ennen haastatteluja uuteen palvelutapaan. Näitä haastatteluja analysoitiin laadullisesti sisällönanalyysin avulla. Analyysia tehtiin muodostamalla ensin oletuksia kerätystä haastatteluaineistosta. Näitä oletuksia koeteltiin käsitteiden kautta, jotka nousivat teoreettisesta viitekehyksestä. Nämä käsitteet ja niihin perustuvat tutkimuskysymykset ohjasivat sisällönanalyysia. Tulokset näyttävät, että tarkasteltavat palvelutavat muovaavat palvelupisteissä tehtävää kasvotyötä. Asiakaspalvelun vuorovaikutustilanteet ovat yksilöllisiä ja niissä käytetään hyväksi työntekijöiden henkilökohtaisia ominaisuuksia, kokemusta sekä palvelutavan raameissa organisaation tarjoamia työkaluja ja apuvälineitä. Tärkein organisaation apuvälineistä on Kelassa käytössä oleva Oiwa-asiakastietojärjestelmä, joka on työntekijöiden käytössä asiakastiskeillä ja taustatilojen tietokoneilla ja josta näkyy muun muassa asiakkaiden etuusratkaisut sekä asiakkaiden Kelaan toimittamat dokumentit. Uusi palvelutapa nähdään haastavana, sillä Oiwa-järjestelmään ei ole aulasta nopeaa tai helppoa pääsyä. Organisaation apuvälineiden käyttö on sallittua, mutta vaatii enemmän työntekijän henkilökohtaista harkintaa. Uudessa palvelutavassa virkailijoiden harkintavalta lisääntyy ja korostuu. Vaikka työ koetaan rankkana, työntekijät osaavat pitää oman persoonansa erillään työroolista siinä mielessä, etteivät tunteet kuormita työntekijöitä merkittävästi kummassakaan palvelupisteessä. Uudessa palvelutavassa asiakkaita kohdataan vastaanottoaulassa samassa tilassa muiden asiakkaiden kanssa. Tämä asettaa uusia haasteita kasvotyölle. Myös tietoturvaan liittyvistä asioista käydään keskustelua, kun samassa tilassa kohdataan useita asiakkaita. Työntekijöiden kuormittumisen helpottumista ja työhyvinvoinnin parantumista palvelutavan muutoksen jäljiltä on liian aikaista arvioida vielä tässä vaiheessa. Palvelutapamuutos on kuitenkin prosessi, jota viedään jatkuvasti eteenpäin ja toteutetaan eri tavoilla eri Kelan palvelupisteissä myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

This thesis examines the media debate on pensions. The case analysed in the thesis is the debate that sharpened after the Finnish government made the decision to raise the retirement age. The analysed data consists of articles published in the printed media during one month after the decision was made on 24th of February in 2009. The aim of the study is to describe how the decision is argued about by different positions of speakers and how retirement is justified from the perspective of the individual. Furthermore, the purpose is to discover different ways of discussing the pensioner. The theoretical frame for this study is social constructivism, which understands reality as socially constructed with language. From this perspective, media texts can be seen as one form of shaping reality. The data is analysed by using different methods. Thematisation is used to discover the key topics, and quantification is used to examine the prevalence of different arguments. The method in which the speaker’s ways of speaking is analysed in different participant categories I call “a speaker position analysis”. The debate around the decision to raise the retirement age highlight the power struggle both between the government and the opposition as well as the government and employee unions. One thing all discussants agree is the need to raise the retirement age. From the individual's perspective, retirement is justified mostly with hard working conditions and inadequacy of health. The pensioner's image is appearing gloomy in most discourses. Prevailing discourses are seeing a pensioner either sick and tired or someone who is not good for work and has lost his dignity. The debate around the decision is intertwined around the concepts of welfare state and individual's well-being. In the postmodern society, human preferences are individualised. Welfare state means different things to different people, as well as the individual's subjective perception of well-being is unique. These two aspects are the ones which raise the tension in the analysed media debate.

Due to savings the traditional services provided by the welfare state have been weakened. These savings have adversely affected particularly the disadvantaged people, and part of the risk of social exclusion has increased. The third sector or non-governmental organisations, in this study Icehearts, will work to prevent exclusion starting from the pre-school stage. The theoretical background in this study is constructed from the concepts of change in welfare state, non governmental organisations, inter professional collaboration and identity. Organisation's educator-coaches coach teams, with the principle that everybody can play. Educators work as part of the inter professional collaboration, which is in boys and their families' life. Educators work at boys' school; organise afternoon activities, exercises in chosen sport, they are part of the multi-professional network in formal discussions and meetings including social, psychiatric, outpatient clinic and student welfare. Educators' work-identity or inter professional collaboration has not been studied before, similar studies has been done among social- and care work professionals. This thesis has studied the work of educators and identity as part of a multi-professional network. How educator-coaches' work-identity is constructed in their talk. How the interprofessional collaboration is described in their talk. Educators work mainly in the school district, both physically and mentally. Interesting is how this context was brought up in educators' speech. The study material was collected by theme interviews in November 2014 by interviewing six Iceheart's educator-trainer. They had worked 4-14 years in the organisation. The data was analysed with qualitative content-analysis. Experiences of working as a member of the interprofessional group differed depending from the context. Typical for educators seemed to be their tendency to adapt and use the language other professionals use. The underlying factors behind professional identity were the personal characteristics, Icehearts as organisation and other educators' support, personal values and the desire to help. Agency as part of the professional identity emerged as an opportunity to work with their own personality and their own way. There are no detailed instructions or only one right way to work as an educator and this was seen as an opportunity. It would be interesting and meaningful to study the effect of the organisation and educators from state point of view, what is the organisation's role in preventing exclusion. The multi professional co-operation could be studied with a change laboratory method in order to improve collaboration to benefit boys and families in large.

Hyvinvointivaltion on sanottu olevan ”jatkuvassa kriisissä”. Eurooppaa koetteli vuodesta 2007 alkaen sarja talouskriisejä, joiden seurauksena julkinen kritiikki julkisen talouden menoja kohtaan voimistui jälleen. Lähes kaikissa Euroopan maissa hyvinvointivaltiota supistettiin 2010-luvulla. Aiemmasta tutkimuksesta tiedetään, että kansan keskuudessa hyvinvointivaltion yleinen kannatus on kuitenkin pitkällä aikavälillä korkea. Tässä tutkielmassa ollaan kiinnostuneita siitä, mikä on tavallisten eurooppalaisten näkemys hyvinvointivaltion tuottamasta taakasta talouden toiminnalle, eli siitä millainen on hyvinvointivaltion taloudellinen kannatusperusta. Tutkielman aineistona on European Social Survey (ESS) vuosilta 2008 ja 2016. Aineisto kattaa 51 861 havaintoa seitsemästätoista eurooppalaisesta valtiosta. Lisäksi Eurostat- tietokannasta on poimittu talouden tilaa kuvaavia muuttujia. Aineiston luonnollisen hierarkkisuuden vuoksi analyysit on toteutettu hierarkkisella regressioanalyysillä. Tarkastelun kohteena ovat aiempaan tutkimukseen pohjaten yksilöiden intressien ja ideologisen orientaation sekä yhteiskunnan ta-loudellisen tilan vaikutus hyvinvointivaltion taloudelliseen kannatusperustaan. Tutkimuksen mukaan asiantuntijat ja toisaalta opiskelijat suhtautuvat kaikkein positiivisimmin sosiaaliturvan taloudelliseen kestävyyteen, negatiivisimmin puolestaan pienyrittäjät. BKT:n hidas kasvu, korkea työttömyys ja laajempi koettu taloudellinen ahdinko yhteiskunnassa ovat yhteydessä matalampaan kannatukseen. Kannatusperustan muutos vuodesta 2008 vuoteen 2016 on ollut positiivinen ja osa muutoksesta selittyy positiivisella talouskehityksellä. Tutkimuksen tulokset ennustavat lisää haasteita hyvinvointivaltioiden tulevaisuudelle. Talous-kasvun on arvioitu Euroopassa hidastuneen ehkä pysyvästi ja toisaalta ilmastonmuutos pakot-taa etsimään vaihtoehtoja jatkuvalle talouskasvulle. Pysyvästi supistuva talouskasvu voi tämän tutkimuksen mukaan mahdollistaa hyvinvointivaltiosta leikkaamisen, vaikka se tarkoittaisi taloudellisen ahdingon lisääntymistä yhteiskunnassa.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan kilpailukyky- ja talouspuheen ilmenemistä sosiaali- ja terveyspolitiikan osalta Suomen hallitusohjelmissa vuosina 1991 – 2015. Hallitusohjelmasta on tullut vuoden 2000 perustuslakiuudistuksen jälkeen yksi keskeisimmistä poliittisista asiakirjoista Suomessa. Hallitusohjelma on paitsi hallituksen toimintasuunnitelma, mutta myös hallituksen tahdon ilmaisu, jossa määritellään suunta johon maan halutaa kulkevan vaalikauden aikana. Tutkimus esitää, että kilpailuvaltion ja talouspuheen merkitys on kasvanut hallitusohjelmissa sosiaali- ja terveyspolitiikan osalta. Tutkimuksen teoreettisena lähestymistapana ovat näkemykset talouspuheesta, kilpailuvaltiosta sekä kilpailukykypuheesta. 1990-luvulta alkaen suomalaisessa yhteiskunnassa on ollut käynnissä muutos, jonka myötä kilpailuvaltio on korvannut hyvinvointivaltion. Muutos hyvinvointivaltiosta kilpailuvaltioksi on tarkoittanut myös muutosta vallitseviin talous- ja yhteiskuntapolitiikan ideologioihin ja instituutioihin. Kilpailuvaltion ideaan kuuluu puhe kilpailukykypuheesta, jonka käsitteitä ovat esimerkiksi kilpailukyky, joustavuus, kannustaminen, osaaminen, teknologia ja innovaatiot. Talouspuheessa talouden ja politiikan välille pyritään tekemään rajanvetoa, jolloin politiikan liikkumavara rajoittuu ja talouden kysymykset rajautuvat politiikan ulkopuolelle. Talouspuheeseen liittyy myös ajattelu siitä, että taloudellisiin välttämättömyyksiin vedoten tehdään hyvinvointivaltiota supistavaa politiikkaa. Tutkimuksessa tarkastellaan kriittisen diskurssianalyysin ja määrällisen tekstianalyysin keinoin hallitusohjelmien sosiaali- ja terveyspolitiikkaa koskevia osiota teoreettisen lähestymistavan mukaisesti. Tarkastelun kohteena on erityisesti se, millä tavoin kilpailukyky- ja talouspuhe ilmenevät hallitusohjelmissa, ja se, onko kilpailuvaltion idea syrjäyttänyt hyvinvointivaltion tarkasteltavassa aineistossa. Analysoinnissa otetaan myös huomioon kunkin hallitusohjelman laadittaessa vallinnut yhteiskunnallinen konteksti, erityisesti kansantalouden tilan näkökulmasta. Kriittinen disukurssianalyysi toimii tutkimuksessa erityisesti makrotason kriittisena tulkintanäkökulmana. Määrällista tekstianalyysiä työssä käytetään kilpailukyky- ja talouspuheen sekä hyvinvoinnin käsitteiden määrällisen esiintymisen tarkasteluun aineistossa. Tutkimusaineistona tutkimuksessa toimivat Suomen hallitusohjelmat vuosina 1991 – 2015 ja erityisesti ohjelmien sosiaali- ja terveyspolitiikkaa koskevat osiot. Tutkielman aineisto on rajattu ajallisesti koskemaan aikaväliä 1991 - 2015, sillä vaikka kirjaus hallitusohjelmasta tulikin perustuslakiin vasta vuonna 2000, oli jo vuoden 1991 hallitusmuotoon kirjattu säädös, jonka mukaan hallituksen oli välittömästi virkaan astuttuaan annettava ohjelmansa tiedoksi eduskunnalle. Vaikka jokainen Suomen hallitus on tehnyt oman hallitusohjelmansa, ei ennen vuoden 1991 hallitusmuodon säädöstä hallituksella ollut velvoitetta antaa ohjelmaansa tiedoksi eduskunnalle. Tutkimuksessa todetaan, että kilpailukyky- ja talouspuheen merkitys hallitusohjelmien sosiaali- ja terveyspolitiikkaa koskevissa osiossa on kasvanut. Tämä tarkoittaa sitä, että kilpailuvaltion idea on levinnyt koskemaan myös sosiaali- ja terveyspolitiikkaa hallitusohjelmissa. Kilpailukyky- ja talouspuheen käsitteiden esiintyminen ohjelmissa sosiaali- ja terveyspolitiikan osalta on kasvanut. Puhe kannustamisesta, kilpailukyvyn nousu osaksi hyvinvoinnin tekijäksi ovat esimerkkejä tästä. Taloudellinen tilanne on vaikuttanut osittain hallitusohjelmissa käytettyyn kieleen. Sen sijaan aineiston analysoinnin perusteella esimerkiksi hallituspohja ei vaikuta hallitusohjelmien kielenkäyttöön merkittävällä tavalla. Talouspuheelle ominaiset argumentation piirteet ovat yleistyneet hallitusohjelmien sosiaali-ja terveyspolitiikkaa koskevissa osiossa. Kestävyysvaje, leikkausten perusteleminen hyvinvoinnin turvaamisella ja puhe rakenteellisesta uudistamisesta ovat esimerkkejä tästä.