Browsing by Subject "kansakoulu"

Käsittelen tutkielmassani luokkayhteiskunnassa vallinneita kasvatusihanteita ja sitä, miten ne vaikuttivat työläisperheiden kasvatus- ja koulutusmotivaatioon. Tarkastelen keinoja, joilla julkiset ja yksityiset toimijat halusivat osallistua työväenluokan kasvatukseen. Tutkimuskysymyksiäni ovat millaista oli työläislasten kotikasvatus, kuinka työväenliike osallistui työväen kasvatukseen ja koulutukseen sekä tekivätkö perhe ja julkiset toimijat yhteistyötä kasvatuksellisissa ja koulutuksellisissa asioissa. Tutkielma vastaa myös kysymykseen siitä, oliko kasvatuksen ja koulutuksen taustalla toive sosiaalisesta noususta. Tutkielman aikarajaus rakentuu 1898 piirijakouudistuksen sekä 1921 oppivelvollisuuslain välille. Väliin jäävä aika muodostaa tyhjiön, jolloin julkisvalta sääteli oppivelvollisuutta suosituksin, ei pakolla. Tutkielmani perehtyy siihen, miten kasvatus hoidettiin aikana, jolloin koulu ei ollut osa jokaisen lapsen arkea. Rakennan historiallista narratiivia käyttäen monipuolista aineistoa. Tutkimuskirjallisuuden avulla selvitän, millaisia olivat aikakauden kasvatus- ja perheihanteet. Kirjallisuuskatsausta täydentää empiirinen analyysi, jonka työkaluina käytän muun muassa aikalaiskirjoituksia, lehtiä, muistitietoa sekä työväenpuolueen kokouksien pöytäkirjoja. Aikalaiskirjoitusten, kokouspöytäkirjojen ja lehtien avulla selvitän, millainen oli työväenaatteen ja kasvatuksen suhde. Muistitiedon avulla selvitän kokemuksellista historiaa liittyen kotikasvatukseen ja kansakouluun. Kasvatustyö oli ensisijaisesti yksityinen asia. Naisella nähtiin olleen luonnollinen kutsumus äitiyteen ja kasvatukseen, kun miehen osa oli huolehtia perheen taloudellisesta pärjäämisestä. Työläisperheet eivät heikon palkkatason takia usein pärjänneet mieselättäjän tuloilla, joten ihannetta ei saavutettu. Työläisäitien osallistuessa työelämään pelättiin lasten jäävän vaille kunnollista kasvatusta. Tällöin julkiset toimijat halusivat omilla keinoillaan taata kunnollisen kasvatuksen toteutumisen. Työväenliikkeen osallistumisella kasvatustoimiin oli poliittinen motiivi; se halusi varmistaa, etteivät potentiaaliset kannattajat ajautuneet porvarillisen vaikutusvallan piiriin. Sosiaaliseen nousuun ei aktiivisesti tutkimusmateriaalini perusteella pyritty. Elinolojen parantaminen uskottiin poliittiselle työväenliikkeelle, jonka luotettiin ajavan työväen asiaa. Kansakoululaitos osallistui työväen sivistykselliseen kasvatukseen ja sen rooli ensisijaisesti köyhän väestön kouluna korostui. Roolissaan vähävaraisten kouluna kansakoulu oli puun ja kuoren välissä suhteessaan työväenliikkeeseen. Liike syytti kansakoululaitosta porvarillisten intressien palvelijaksi.

Tutkimukseni käsittelee Ruotsiin lähetettyjen sotalasten muistoja sekä kokemuksia heidän palattua Suomeen sotien jälkeen. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten sotalapset muistavat nyt omia kokemuksiaan sotien jälkeisestä ajasta, ja miten ympäristö- ja kielimuutokset ovat vaikuttaneet heihin myöhemmin elämässä. Tutkimuksen aihe on unohtunut monelta tai käsittelee usealle täysin tuntematonta aihealuetta. Siitä syystä sen taltiointi on erittäin tärkeää, varsinkin koska haastateltavien omat kokemukset ovat vahvasti läsnä ja henkilökohtaisia. Tutkimus koostuu tutkimuslomakkeeni kyselyyn vastanneiden kahdeksan sotalapsen muistoista ajastaan sotalapsena. Haastateltavat kävivät Ruotsissa koulua tai olivat aloittamassa koulun ennen Suomeen palaamistaan. Näin ollen heillä kaikilla oli ruotsi vahvempana kielenä sieltä palatessaan. Tutkimuksen taustana ja haastattelutulosten tukena käytin aikaisempaa tutkimusmateriaalia lapsen kehityksestä, traumoista, kielellisestä kehityksestä, pedagogiikasta sekä talvi- ja jatkosotaan liittyvistä tapahtumista. Tutkimuksen perusteella haastateltavien sotalasten muistot koulunkäynnistä ovat pääasiassa positiivisia. Heille kielen vaihtaminen tuotti vaikeuksia, ja siitä syystä suurin osa muutti opintojen jälkeen takaisin Ruotsiin tai muihin Pohjoismaihin. Tutkimus osoittaa myös sen, että vaikka sotalasten siirrot Ruotsiin olivat suurimmaksi osaa onnistuneita, on myös tapauksia missä näin ei ollut, ja tätä on sotien jälkeisinä vuosina uutisoinnissa peitelty. Ruotsista palanneiden lasten jälkihoito oli myös puutteellista, eikä heille järjestetty koulussa tai sen ulkopuolella riittävää tukea kielen tai muun trauman hoidossa. Kielitaidon puuttuminen sekä biologisten vanhempien ja sisarusten etääntyminen sotien jälkeen oli myös syy siihen, miksi haastateltavista seitsemän kahdeksasta asuu tällä hetkellä Ruotsissa.

Tarkastelen tässä tutkimuksessa kansakoulun käymisen vaikutusta syntyvyyteen yli ajan Suomen maalaiskunnissa 1900-luvun taitteesta toiseen maailmansotaan. Ajanjakso on erittäin merkittävä murrosvaihe suomalaisessa syntyvyyden ja hedelmällisyyden kehityksessä, samoin kuin suomalaisen kansakoulujärjestelmän leviämisessä ympäri maata ja vuonna 1921 säädetyn yleisen oppivelvollisuuden toimeenpanossa. Kansakoulujen määrä maaseudulla yli kolminkertaistui, ja ne muuttivat suomalaista maalaislapsuutta merkittävästi ja peruuttamattomasti, muuttaen myös lasten taloudellista asemaa perheissä ja lasten kasvatuksen kustannuksia. Tutkimuksessa tarkastellaan kansakoulujen perustamisen vaikutusta syntyvyyteen lyhyellä ja pitkällä aikavälillä kuntatasolla. Pääasiallisina aineistoina käytän papiston ylläpitämiin seurakunnittaisiin väestönmuutos- ja väestörakennetilastoihin perustuvia Suomen Virallisen Tilaston julkaisuja, joiden perusteella lasken kunnittaisen syntyvyyden vuosittain, sekä kuolleisuuden, väentiheyden ja nettomuuton kaltaisia kontrollimuuttujia. Koulunkäynnin yleisyyden arviointiin käytän Suomen Virallisen tilaston Kansanopetus-sarjan kunnittaisia tietoja kansakoulujen ja koululaisten määristä. Yhdistämällä eri aikoina perustettavia maalaiskuntia rajoiltaan vakaiksi yksiköiksi saadaan väestö- ja koulutietoja yli 400 yksiköstä, joista 286 on mukana yhteensä neljä vuosikymmentä kattavassa analyysissa. Analyysimenetelmänä toimii kiinteäkertoiminen regressioanalyysi, jossa syntyvyyttä yli ajan kussakin kunnassa selitetään kansakoulujen väestöön suhteutetun määrän sekä koulua käyvien estimoitujen väestöosuuksien reaaliaikaisella ja viiveellisellä muutoksella sekä kontrollimuuttujilla. Analyysiluvuissa hyödynnän myös OLS-regressioita poikkileikkausaineistoihin ja käytän kuvailevia tilastoja ja karttoja muuttujien välisten suhteiden tarkasteluun eri ajanjaksoina. Regressioanalyysit antavat tukea hypoteesille, että etenkin aikuisväestön koulutuksella on negatiivinen, kausaalinen yhteys syntyvyyteen yli ajan, ja vaikutus on selvä etenkin eteläisessä Suomessa, missä kansakoulun käyminen oli yleistynyt aiemmin. Näytöt uusien koulujen perustamisen ja lasten koulutuksen vaikutuksesta ovat sen sijaan tulkinnanvaraisempia, mutta jossain määrin koko maan tasolla ilmeneviä. Tyttöjen osuudessa koulua käyvistä osoitetaan olleen isojakin alueellisia eroja erityisesti aivan vuosisadan alussa, mutta osuuksien kehityksellä ei ole tilastollisesti merkitsevää yhteyttä syntyvyyteen yli ajan. Tulokset antavat suuntaa tulevalle tutkimukselle aiheeseen Suomessa ja ovat sopusoinnussa hedelmällisyyden transition kulttuurista puolta tukevien teorioiden kanssa, mutta merkit kansakoulujen tulon lyhyen aikavälin negatiivisesta yhteydestä syntyvyyteen käyvät yhteen myös lasten hankinnan taloudellista puolta korostavien argumenttien kanssa. Lisätutkimus aiheesta hienojakoisempia muuttujia mittaamaan kykenevällä aineistolla on tarpeen lupaavien ja kiinnostavien havaintojen täydentämiseksi.

Mikael Soininen (1860–1924) and Matti Koskenniemi (1908–2001) were two of the most distinguished thinkers in Finnish educational thought in the 20th century. Soininen’s books Yleinen kasvatusoppi (General Pedagogy) and Opetusoppi I and II (Didactics I and II) dominated Finnish teacher education from the turn of the 19th and 20th century until World War II. Then Koskenniemi’s Kansakoulun opetusoppi (Elementary School Didactics) abolished Soininen’s former works. This denoted a major change in Finnish educational thought. This Master’s Thesis is a historical and philosophical analysis of the educational systems of Soininen ja Koskenniemi. I compare and assess Soininen’s and Koskenniemi’s views on the nature and history of pedagogy as well as their worldviews, anthropology and views on education in order to find out what this paradigmatic change in Finnish educational thought consisted of. Soininen’s approach is philosophical whereas Koskenniemi’s is more pragmatic. According to Soininen, the task of pedagogy is to combine psychology with ethics in order to generate moral human beings. Both Soininen and Koskenniemi see pedagogy as consisting of an old bad and a new good one while both seeing themselves as representing the latter. Soininen focuses on the moral upbringing of the individual whereas Koskenniemi stresses the inseparable connection of the individual and the community (school class, home, nation). Soininen wants to foster first moral and then patriotic human beings while Koskenniemi wants to foster first patriotic and then moral human beings. Despite their many differences, Soininen and Koskenniemi agree on many basic educational principles. Former research has not adequately stressed this point.