Browsing by Subject "kasvillisuus"

Tarkastelen pro gradu- tutkielmassani Euroopan puoleisen Venäjän tundran eri kasvupaikkoja. Tutkimuksessa selvitettiin satelliittikuvilta toisistaan erottuvien kasvupaikkojen biomassan ja hiilidioksidivoiden eroja kasvupaikkojen välillä. Lisäksi testasin, voidaanko regressioanalyysillä kasvillisuuden lajiryhmän peittävyyteen ja korkeuteen perustuen ennustaa luotettavasti kasvillisuuden biomassaa. Tämän tutkimuksen avulla saadaan arvokasta tietoa eteläisen tundra-alueen eri kasvupaikkatyyppien tämän hetkisestä maanpäällisestä biomassasta ja siitä mitkä kasvupaikat ovat mahdollisesti ilmakehän hiilidioksidin lähteitä tai nieluja. Mikäli ilmaston lämpenemisen seurauksena kasvupaikkatyyppien suhteet muuttuvat, on tärkeää tietää eri tyyppien hiilenvarannoista ja vaihdosta. Tutkimuksen aineisto kerättiin kesällä 2007. Biomassa aineisto kerättiin systemaattisella otannalla viideltä 900 metrin pituiselta linjalta, lisäksi näytteitä kerättiin myös hiilidioksidivuon mittauskaulusten läheisyydestä. Regressioanalyysiä varten kirjattiin ylös funktionaalisten kasviryhmien (sammalet, jäkälät, ruohovartiset, varvut, vaivaiskoivu ja pajut) peittävyydet (%) ja korkeudet (cm). Keräämäni biomassa-aineiston ja Kuopion yliopiston tutkijoiden kammiomenetelmällä keräämän hiilidioksidivuoaineiston avulla laskin tutkitulle alueelle eri kasvupaikkojen keskimääräiset biomassat ja ekosysteemin hiilidioksidin nettovaihdon (NEE) ja respiraation (ER) mittauskauden keskiarvot. Kaukokartoituksen avulla selvitettiin myös kasvupaikkojen peittävyyksiä laajemmalla alueella (98 km2, Quickbird kuvan koko). Näin saatiin kokonaiskuva alueen tämän hetkisestä biomassasta ja eri kasvupaikkojen jakautumisesta. 98 km2 kokoisella alueella suurimmat peittävyydet olivat varpupeitteisellä turvemaalla (23 %) ja varputundralla (19 %). Alueen kasvupaikkojen peittävyyksillä painotetun biomassan keskiarvo oli 601 g m-2. Merkitsevää eroa kasvupaikkojen biomassojen välillä oli vain muutamien kasvupaikkojen kohdalla. Kaikki hiilidioksidinmittauskohteet, paitsi paljaat turvemaat, olivat kesän 2007 keskiarvon mukaan ilmakehän hiilidioksidin nieluja. Ekosysteemin hiilidioksidin nettosidonta (NEE) oli suurinta pajuvaltaisella kasvupaikalla ja vähäisintä varputundralla. Ekosysteemiin respiraatio (ER) suhteessa ekosysteemin hiilidioksidin nettosidontaan oli voimakkaampaa mineraalimaan kohteilla kuin turvemaan kohteilla. Regressioanalyysi osoittautui luotettavaksi välineeksi ennustaa kasvillisuuden biomassaa peittävyyden ja korkeuden avulla aineiston koon ollessa tarpeeksi suuri. Maanpäällinen biomassa oli tutkimallamme alueella samaa luokkaa aikaisempiin tutkimuksiin verrattaessa, ja alue edusti eteläistä tundra vyöhykettä hyvin. Hiilidioksidivoita tarkastellessa kesän 2007 lämpimämmillä lämpötiloilla saattoi olla vaikutuksensa siihen, että suurin osa kasvupaikoista oli hiilidioksidin nieluja.

The legislation of the Paris Agreement obliges Finland to pursue actions that keep the global average temperature rise below 2°C and aim to limit the average temperature rise to 1.5°C. The current Finnish government has aligned the national goal of carbon neutrality by 2035. The role of municipalities in promoting or compensating carbon sinks has not yet been defined, although municipalities play an important role as a platform for climate work at local and regional levels. However, it is already known that the Finnish National Climate Act, which is being reformed at this moment, will be subject to an obligation to produce their own climate programs at municipal, regional or provincial level. Environmental competence and environmental development have been important in Lahti for several decades already. The City of Lahti has set its target for carbon neutrality for 2025 and it includes targets for reducing, compensating, and increasing carbon sinks. This work focused on the examination of carbon sequestration and sinks in an urban environment in Lahti, in the example area of approximately 82 hectares, through which a wider understanding of the city's potential to grow coal stocks and sinks in a tight urban structure within different land use classes and different ground cover between them. Based on the Finnish Environment Agency's CORINE land cover classification, the current potential of carbon sequestration for urban land use classes were calculated in this work and the actions to increase carbon sequestration capacity were identified. The work examined the availability of the finished spatial data and to supplement incomplete information, existing literature on the topic was used, as well as other existing spatial records of the city of Lahti and previously made surveys. The largest carbon sink was observed in forest areas, of which in mixed forests representing the largest forest type in the area. Through the calculations and literature carbon sinks and stocks in residential areas were also found to be significant in terms of vegetation, as well as in terms of soil based on the literature review. In planting street and park trees for the purpose of increasing the carbon sink, the most important thing was found to be the long lifetime of trees and securing it. Growing of carbon sinks is most effective in areas where carbon sequestration is already at a high level but increasing vegetation cover in all urban land covers will increase the carbon sink in the long run. One major conclusion of the work was that Lahti's current method of determining carbon sinks and stocks has been inadequate at least for the determining them in built areas, and future measures to maintain, preserve and increase carbon stocks and sinks would not be seen by the same calculation method in the computing. In general, the research data and methods are still largely based on observations and results from the operational processes of natural ecosystems, and these are utilized in urban planning, construction, and maintenance of urban green areas. An incomplete knowledge of the ecological processes in urban areas is a problem that produced challenges in this work as well. More research data is needed on carbon sinks in urban land use classes to gain a more secure understanding of carbon sinks and stocks, although the common importance of vegetation in urban areas is already clear. Although the work focused on carbon in an urban environment, it is necessary to remember the diversity of the urban environment and the other ecosystem services it produces. Land use planning, as well as the management of green spaces in the urban environment, can enhance both the size of carbon storages and sinks and biodiversity and they do not have to be entirely separate from each other.

Conservation biological control is a strategy of biological control that aims to support natural enemies of pests. One of the potential ways to support natural enemies is to enhance diversity in agricultural landscapes. By establishing non-cultivated areas near crop fields natural enemies can be provided with many resources including food, shelter and overwintering sites. The availability of these resources potentially enhances the abundance and diversity of natural enemies and their efficiency to reduce pest populations. The goal of this study was to compare the effects of two different fallow strip types – meadow strip and grassland strip – on the abundance and species composition of predatory arthropods. To examine the differences between the strip types, data were collected from the strips and adjoining cereal fields. An experiment was conducted on two barley fields in Helsinki in summer 2014. Two fallow strips were established in the middle of each field. The strips were composed of four 3 m * 60 m-sized plots. Every other plot was sown with meadow seed mixture and every other with grassland mixture. Data on predatory arthropods were collected during June-July using pitfall traps. There were more predatory arthropods on the fallow strips than on the barley fields. However, there were no differences in the abundance of predatory arthropods between the fallow strip types. Moreover, the abundance of predatory arthropods on adjoining cereal field did not differ between the strip types. The species composition of predatory arthropods differed statistically significantly between barley fields and the fallow strips, and almost significantly between the strip types. The results indicate that the fallow strips succeeded to provide favorable habitats for predatory arthropods, which may be due to food or shelter that they provide. The lack of clear differences on the abundance and species composition of predatory arthropods between the strip types can be explained by the fact that the vegetation of the strips was not yet fully established in the first year. Other reasons include the substantial differences between the two study fields. However, it seems that fallow strips have potential to provide biodiversity benefits, which have previously been observed in environmental fallow fields, and to enhance ecosystem services such as biological control.

Tutkin tässä pro gradu -tutkielmassani eräiden suomalaisten ruohovartisten kasvilajien ja biohiilen vaikutuksia huleveden määrään ja laatuun. Tutkimuksessa järjestettiin koekasteluita, joiden avulla oli tarkoitus selvittää kasvilajien kykyä vähentää huleveden määrää ja poistaa siitä ravinteita sekä biohiilen vaikutusta huleveden määrään ja laatuun. Kasvillisuuden ja biohiilen vaikutusta on tutkittu aikaisemminkin, mutta erityisesti tiettyihin kasvilajeihin liittyviä tutkimuksia ei ole tehty Suomessa. Tutkimus on osa Luonnonvarakeskuksen Hulevesialueiden kasvit ja kasvualustat (HuleKas) -projektia. Kaupungistuminen lisää talojen, parkkipaikkojen ja teiden rakentamista. Tämä kasvattaa läpäisemättömien pintojen määrää, ja se puolestaan estää veden imeytymisen maan läpi. Kaupungeissa ongelma on ratkaistu rakentamalla hulevesiviemäriverkostoja, mutta erityisesti muuttuva ilmasto lisää sateiden ja sitä kautta huleveden määrää. Rankkasateilla kaupunkien hulevesiviemärit osoittautuvat usein riittämättömiksi. Lisäksi hulevesi huuhtoo epäpuhtaudet kaduilta, ja hulevesi onkin todettu yhdeksi tärkeimmistä hajakuormituksen aiheuttajista. Nyttemmin on kehitetty perinteisten sadevettä pois johtavien viemäriverkostojen rinnalle ekologisempia ja kestävämpiä ratkaisuja. Hulevesi pyritään käsittelemään sen syntysijoilla, ja tähän voidaan päästä rakentamalla erilaisia hulevesirakenteita, kuten hulevesipainanteet tai sadepuutarhat. Hulevesirakenteiden tärkeimmät osat ovat kasvualusta ja kasvillisuus. Hyvällä kasvualustavalinnalla voidaan pidättää mm. fosforin yhdisteitä ja kuparia, kun taas nitraatin pidättyminen vaatii rakennetta peittävää kasvillisuutta ja hapettomia olosuhteita. Kasvillisuuden avulla voidaan myös hidastaa huippuvirtaamia, pidättää kiintoainesta ja poistaa metalleja ja ravinteita hulevedestä. Myös kasvualustan mikrobeilla on tärkeä merkitys ravinteiden sitojina. Tutkimusasetelmani oli astiakoe. Astioihin oli istutettu seitsemää suomalaista luonnon kasvilajia, nurmea ja kontrollina toimivat kasvittomat astiat. Osaan astioista oli lisätty biohiiltä. Tutkimusjakson aikana järjestettiin kolme koekastelua, joissa liuoslannoitteilla lisättyä tekohulevettä kaadettiin jokaiseen astiaan sama määrä. Tämän jälkeen kirjattiin ylös tietyin aikavälein, paljonko vettä astiasta on valunut ulos. Tutkielman aineisto koostuu kahdesta osasta. Ensimmäinen osa muodostuu koekasteluiden valuntatiedoista ja kolmas osa koekasteluiden vesinäytteiden laboratorioanalyyseistä. Parhaita kokonaistypenpidättäjiä olivat viiltosara, jänönsara, korpikaisla, luhtakastikka ja rantatyräkki. Kokonaisfosforin pidätyksessä puolestaan erottuivat viiltosara, korpikaisla, ja rantatyräkki. Kaikki kasvikäsittelyt alensivat tekohuleveden kokonaisfosforin konsentraatiota. Biohiili paransi kaikkien edellä mainittujen kasvilajien ravinteenpidätyskykyä. Myös mikrobitoiminnan merkitys ravinteiden sidonnassa on tärkeä. Eniten vettä koekastelussa käyttivät viiltosara, luhtakastikka sekä jänönsara. Jänönsaran suorituskyky on kiistanalainen johtuen epätasaisesta kastelusta kolmannen jakson aikana. Jaksojen aikaisessa veden käytössä tehokkaina veden käyttäjinä nousevat esiin viiltosara, jänönsara, korpikaisla, luhtakastikka ja rantatyräkki. Kaikki kasvikäsittelyt tuottivat vähemmän valuntaa, kuin kontrolli. Biohiilen avulla voidaan hidastaa valunnan alkamista ja kertymistä.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää lumen levinneisyyteen vaikuttavia ympäristötekijöitä Utsjoen Skállovárrilla. Tuulen tiedetään olevan yksi merkittävimpiä lumen liikuttajia ja kasaajia avoimilla alueilla. Vaihtelevan topografian alueilla myös lumen levinneisyydessä voidaan havaita vaihtelevuutta. Tietynlaisille alueille lunta kasaantuu ja toisilta alueilta lumi erodoituu pois lähes kokonaan. Ympäristötekijät, jotka kirjallisuuden perusteella lumensyvyyden vaihtelevuutta tunturialueella selittävät, ovat tuulen nopeus ja suunta, topografia, suojaisuus tuulelta, rinteen suunta ja kaltevuus, kasvillisuus ja auringon säteilyn määrä. Lumensyvyyden vaihtelun mallintaminen on vaikeaa, koska lumensyvyyteen vaikuttavia tekijöitä on useita. Tietyllä alueella topografia, kasvillisuus ja useimmiten myös tuuliolot säilyvät vuodesta toiseen samankaltaisina, jolloin lumi kasaantuu vuosittain samoille alueille ja lumensyvyyden suhteelliset erot säilyvät samankaltaisina, vaikka lumen absoluuttinen määrä vaihtelisikin. Lumenmäärän vaihtelu erityyppisten alueiden välillä ei ole useinkaan yhden tekijän vaikutusta vaan seurausta usean eri ympäristötekijän ja prosessin erisuuruisesta vaikutuksesta. Syksyllä 2007 tutkimusalueelle pystytettiin 66 lumiasemaa. Jokaisen lumiaseman ympäristö kirjattiin ylös muistiinpanoihin, kuten alueen topografia, mahdollinen rinteen kaltevuus sekä kasvillisuuden tiheys ja korkeus. Lumiasemat valokuvattiin sekä syksyllä, että talvella. Jokaiselle lumiasemalle arvioitiin paikan saaman suojaisuuden määrä COL-asteikolla. Lisäksi jokaiselle lumiasemalle annettiin arvo 1-5 sen mukaan paljonko kasvillisuuden arveltiin paikalla lumensyvyyteen vaikuttavan. Maaliskuun lopulla 2008, lumensyvyyden ollessa suurimmillaan, käytiin lumensyvyydet mittaamassa lumiasemilta. Lumensyvyys saatiin mitattua 60:lta lumiasemalta. Pienimmät lumensyvyydet mitattiin tuulelle alttiina olevilta alueilta ja suurimmat tuulelta suojassa olevilta alueilta. Topografisen alttiuden eli suojaisuuden todettiin määrittävän Skállovárrin lumensyvyyttä ympäristötekijöistä parhaiten tutkittuna talvena. Pearsonin korrelaatioanalyysi osoitti tilastollisesti merkitsevän korrelaation (-0,7***) lumensyvyyden ja suojaisuuden välille (COL). Kasvillisuudella oli myös merkittävä rooli lumensyvyyden vaihtelussa alueilla, joilla oli varpuja tai puita. Tuulelle avoimille alueille, joilla oli kasvillisuutta, akkumuloitui huomattavasti enemmän lunta kuin avoimille kasvittomille alueille. Usein kasvillisuus kuitenkin vaikutti lumensyvyyteen yhdessä suojaisuuden kanssa.

Perinnebiotoopit ovat perinteisen laidunnuksen ja niiton muovaamia luonnontyyppejä, joiden lajisto on rikas. Karjan laidunnuksen muututtua ja keskityttyä, perinnebiotoopit ovat muuttuneet yhä harvinaisemmiksi. Laiduntaminen on yksi keinoista ylläpitämään perinnebiotooppien monimuotoisuutta ja tuottavuutta. Hevosten määrä etenkin Etelä-Suomessa on noussut huomattavasti. Hevosen laidunnuskäyttäytyminen on kuitenkin valikoivampaa, kun karjalla. Laiduntamisen tärkein tavoite on saavuttaa tyydyttävä eläintuotos, jotta saadaan hevosten omistajat kiinnostumaan riittävän laajasti luonnonlaitumien laiduntamisesta. Tässä tutkimuksessa selvitetään luonnonlaitumella laiduntavien hevosten ravintotarpeiden täyttymistä (kuten energian, sulavan raakavalkuaisen, kivennäis- ja hivenaineiden perustarpeet), luonnonlaitumen sadontuottokykyä sekä laitumien botaanista koostumusta. Luonnonlaitumen eri lohkoilta määritettiin laidunnuskauden aikana kuiva-aineen kertymistä, sadon määrää ja laatua sekä kasvuston botaanista koostumusta. Botaanisen koostumuksen avulla haluttiin selvittää kuinka suuren osan sadosta hevoset syövät. Laitumen kasvustoa suojattiin häkeillä, joita oli 4:llä eri lohkolla. Kaikilla lohkoilla otettiin rehuanalyysinäytteitä sekä laidunnukselta suojatusta, että suojaamattomasta sadosta. Otetut näytteet jaettiin silmämääräisesti syötäviin ja ei syötäviin lajeihin aiempien tutkimusten pohjalta ja punnittiin satomäärien määritystä varten. Näytteet kerättiin yhteensä 9 kertaa kasvukauden aikana. Lisäksi alkukesästä tehtiin botaaninen kasvilajimääritys. Näytteet analysoitiin Valion laboratoriossa NIRS-analyysin avulla. Hevoset saivat energiaa ja valkuaista riittävästi koko laidun kauden ajan. Kivennäisaineiden osalta fosforin päivä saanti jäi suositusarvoja pienemmiksi ja vääristi hevosten Ca:P suhteen liian suureksi. Hivenaineista kuparin ja sinkin saanti ei ollut riittävää. Luonnonlaidun on kivennäislisän kanssa hyvää rehua tyydyttämään hevosen perustarpeet. Luonnonlaitumen ravitsemuksellinen koostumus on viljeltyjä laitumia köyhempi energian ja valkuaisen osalta mikä, vähentää herkästi lihomaan taipuvaisilla hevosilla ylipainosta johtuvia terveysongelmia ja mahdollistaa niiden laiduntamisen.

The goal of this study was to estimate the success of natural regeneration of Scots pine, on unscarified strip cut areas on forestry-drained dwarf shrub peatland sites, as to find the explanatory factors affecting regeneration. The sites were in Southern Finland and the seedling inventory was conducted 3–4 growing seasons after the cutting. On two sites the seedling densities were satisfactory (3000–6300 ha-1) but the spatial distribution was uneven, as the share of empty plots was 41–57 %. On the remaining two sites the regeneration had either failed or was unsatisfactory, with seedling densi-ties 600–1000 ha-1. The most important variables explaining seedling density were the soil scarification-effect of the logging trails and the water table level. The seedling density on the logging trails was 3–21 fold, depending on the site, compared to surfaces outside the trails. The small spots of bare peat were remarkably well-stocked. The explanatory value of variables for the water table level were weakened by the limited number of dipwells. However, it seems the development of seedlings on a clear-cut strip would require an average water table level deeper than 30 cm from the ground level, during growing sea-son. Of the vegetation groups, dwarf shrubs clearly had a negative impact on seedling density. In relation to the cover per-centage of the forest floor, bog mosses hosted more seedlings than upland mosses. The abundance of cotton grass raised seedling density and the longest seedlings grew in the vicinity of cotton grass. The reason was assumed to be the early colonization of the logging trails by both species. A thicker humus layer lowered the seedling density. Among other variables growing season temperature seemed to explain seedling emergence better than seed years. In addition to Scots pine seedlings, regression models are also presented for seedlings of broad leaves and conifer germinants. Common denominators for the occurrence of different groups of seedlings were the positive effect of log-ging trails and bare peat and the negative effect of dwarf shrub cover. According to the results some level of soil prepa-ration seems necessary to achieve a satisfactory level of natural regeneration. The thesis also proposes a forecast model for the occurrence of Scots pine seedlings, which is derived from the rela-tionship between the features of the uncut stand and the seedling densities of the clear-cut strips. According to the forecast model of the average water table level, the water table level preceding a strip cut should be at least -42 cm and preferably deeper, as a prerequisite for strip cutting. The sphagnum moss model states that sphagnum mosses should not cover far more than 5 percent of the forest floor. A higher water table level or a wider sphagnum cover on uncut strips, predicts a water table level too high for the development of Scots pine seedlings on clear-cut strips.

Environmental factors are important tools in constructing methane flux models and estimations. Among the abiotic factors, plants and their functional groups have been noted to have significant effect on methane fluxes for three reasons. First, the vegetation community compositions express their abiotic environmental factors that affect not only the plants, but also local methanogen and methanotroph communities. Second, the vegetation itself might produce methane emissions and have a direct effect on methane balance. Third, the plant functional groups and species have differences in their chemical and physical properties that support different methanogen communities and therefore have an indirect impact on methane fluxes. In this study, methane fluxes of different plant communities were observed during one growing season in northern boreal catchment area in Muonio. Study focuses to determine the link between methane fluxes and abiotic and biotic environmental factors in different vegetation types. Closed chamber technique was used to measure methane and carbon dioxide fluxes from 23 plots every two weeks in period of June-August. Environmental data, such as moisture, temperature species composition etc. were collected from the plots. Vegetation types for each plot were determined via ordination analysis. Linear mixed-effects regression model and generalized additive model were applied and compared to observe the relationships of methane and environmental factors in different vegetation types. Dataset was divided into four vegetation types in clustering analysis: wet fen, pine bog, spruce swamp and forest. The greatest amount (average 5959 µg/m²/h) and biggest range (standard deviation 5285 µg/m²/h) of methane emissions were observed on wettest fen-like study sites. Peatland types in general acted as net methane sources. The driest, forest-like vegetation type acted as a net methane sink. The amount (average -107 µg/m²/h) and range (standard deviation 117 µg/m²/h) of methane fluxes were very moderate in comparison to peatland types. These effects intensified towards the climax of growing season. The most significant environmental factors were mostly abiotic on driest study sites and the whole plant biomass was more significant biotic methane flux regulating factor than plant functional groups. On wetter study sites, the role of abiotic factors decreased, and plant functional group increased. Graminoids were linked to bigger methane emissions especially on wetter study sites. Forest mosses and different shrub types seemed to have a link with lower methane emissions or methane absorption. The effect of other plant functional groups on methane fluxes varied more, and their role remains unclear. None of the environmental factors could estimate the methane flux alone, and the methane budget seems to be a sum of multiple variables in each vegetation type. The role of plant functional groups varied in different vegetation types and was dependent on surrounding vegetation. More research is needed to get better tools to estimate methane balance and to understand the underlying mechanisms in climate and environmental change.

The diversity of nature has declined significantly over the past decades. The agricultural diversity has the same trend and the agricultural environments includes of high-value habitats and their associated biodiversity. In the EU and in the Finnish environmental schemes, therefore, efforts have been made to protect and increase biodiversity. Since 2009, voluntary nature management fields have been part of the Finnish’s agri-environmental measures in the agri-environment scheme. These nature management fields include perennial grass fields, game fields, landscape fields and meadow fields. Nature management fields are used specifically to maintain the diversity of the agricultural environment. This study examined two types of nature management fields in summer of 2013. The variety of vascular plants, butterflies and bumblebees was observed in Uusimaa, Finland. The study consists of 40 field blocks, divided into perennial grassland fields (3-4 years) and meadow fields (over 8 years). Nature management field types differed from each other by vegetation, establishment and temporal change. The aim of this study was to provide information which can help in the design and management of nature management fields. The intention is to provide insight on what kind of vegetation could be used to encourage increase in the number and diversity of pollinators, as well as, what kind of the nature management fields promote environmental diversity in farmland. This study was conducted as part of Marjaana Toivonen's dissertation project, “Enhancing biodiversity and ecosystem services through environmental Fallows”. Vegetation was clearly influenced by the time and what was sown in the field. The old perennial grassland fields can preserve and safeguard the permanence of species. Young meadow fields are sown usually with flower seed mixtures. Thus, the abundance of flowering plants is high and the plants provide pollen and nectar for the insects. It was also found that the vegetation was divided according to the type of nature management fields. With pollinators, this trend was not observed as clearly. However, bumblebees were most common in meadow fields. Clear division between the types of fields was not seen in butterflies but they appeared to prefer grassland fields. This study shows that both grassland and meadow fields are needed for protecting biodiversity. Nature management fields have an important role as the multi-species vegetation patches which allow organisms to survive, get food and travel in otherwise monocultural farming environments.

Maailman soihin on varastoitunut suuri määrä hiiltä. Soiden hiilitase koostuu hiilidioksidin, metaanin ja veteen liuenneen orgaanisen ja epäorgaanisen hiilen hiilivirroista, joista hiilidioksidi on määrällisesti suurin. Hiilidioksiditaseeseen vaikuttaa suuresti suon kasvillisuus, joka on altis ravinnelaskeuman aiheuttamille muutoksille. Ihmisen toiminnan seurauksena typpilaskeuma on kasvanut tiheään asutuilla alueilla fossiilisten polttoaineiden käytön ja maatalouden päästöjen vuoksi. Ravinnelaskeuman pitkäaikaisvaikutuksien kokeellista tutkimusta on tehty vain vähän suoekosysteemeillä. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten simuloitu kasvanut ravinnelaskeuma on vaikuttanut ombrotrofisen suon kasvillisuuteen ja hiilidioksidivirtoihin. Tutkimus tehtiin Mer Bleue -suolla Kanadassa, missä on ollut kaksi lannoituskoetta käynnissä vuodesta 2000 ja 2005 alkaen. Märkälaskeumaa on simuloitu kastelulannoituksella. Kokeissa on annettu koealoille typpeä vuosittain 0; 1,6; 3,2 ja 6,4 g N m-2 sekä fosfori-kaliumlisän (PK) kanssa että ilman sitä. Typen lannoitusmäärä on mitoitettu 5-, 10- ja 20-kertaiseksi taustalaskeumaan nähden. Käsittelykoodauksessa käytetään näitä kertoimia. Hiilidioksidivuomittaukset tehtiin suljetun kammion menetelmällä 1-2 viikon välein kesä-elokuussa vuonna 2016. Mittaukset tehtiin sekä valosaturoituneena että täysin pimennetyllä kammiolla. Kasvillisuus mitattiin kammion kauluksen sisältä pistefrekvenssimenetelmällä. Ekosysteemin nettohiilidioksidivaihdon keskiarvot vaihtelivat -0,29 ja -2,35 µmol m-2 s-1 välillä (vuo ilmakehästä suohon). Kaikissa lannoituskäsittelyissä suo sitoi CO2:a enemmän kuin kontrollikäsittelyissä. Sidonta oli suurinta pelkän fosfori-kaliumlisän käsittelyssä. NEE erosi tilastollisesti merkitsevästi (p < 0,05) kontrollikäsittelyn ja käsittelyiden PK-; 10NPK-; 10N- ja 20N- välillä. Myös hengitys ja yhteyttäminen kasvoivat käsittelyissä, mutta tilastollista testausta ei niistä tehty. Rahkasammalet olivat lähes kadonneet lannoitetuimmilta koealoilta (10NPK- ja 20NPK-käsittelyt), erot olivat tilastollisesti merkitseviä. Putkilokasvillisuus oli runsastunut, vaikka tilastollisesti merkitseviä eroja ei havaittukaan. Vedenpinnan taso oli lähempänä turpeen pintaa lannoituksen seurauksena kaikissa käsittelyissä kontrolliin nähden (p < 0,05). Mittausajanjakso osui poikkeuksellisen kuumalle ja kuivalle kesälle, mistä johtuen hiilidioksidimittausten tulokset poikkesivat osin aiempien vuosien mittauksista. Aiempina vuosina on havaittu lannoituksen heikentäneen hiilensidontaa, mutta tämän kuivan kesän aikana hiilensidonta oli poikkeuksellisesti lannoituskäsittelyissä suurempaa kuin kontrollikäsittelyissä. Kasvillisuuden muuttuminen heikosti turvetta kerryttäväksi putkilokasvillisuudeksi aiheuttaa kuitenkin vääjäämättä suon hiilivaraston huventumista turpeen nopeamman hajoamisen vuoksi.