Browsing by Subject "kieli-ideologiat"

Tutkielma käsittelee erilaisten sosiaalisten kriteerien kautta rajattuihin kielenkäyttäjäryhmiin kohdistuvia, kielenkäyttöä koskevia, käsityksiä ja asenteita. Tutkielmassa tarkastellaan, millaisin kriteerein erilaisia kielenkäyttäjäryhmiä rajataan ja millaisia odotuksia eri ryhmien kielenkäytölle asetetaan. Tutkielma sijoittuu sosiolingvistiikan alalle, tarkemmin rajaten sen kansanlingvistiseen kenttään. Tutkielman aineistona on 300 Kotimaisten kielten keskuksen Kielitoimiston vuonna 2016 käynnistämistä yleiskielen seurantatalkoista kerättyä kommenttia. Analyysissa hyödynnetään kriittisen diskurssintutkimuksen näkökulmia: kommenteista tarkastellaan tapoja nimetä kielenkäyttäjäryhmiä, kielenkäytön tapojen luonnehdintoja sekä ennen kaikkea sitä, millainen kielenkäyttö miltäkin ryhmältä koetaan neutraaliksi ja millainen tästä poikkeavaksi. Tutkimuksessa havaittiin, että yleisin tapa rajata kielenkäyttäjäryhmiä on luokitella kielenkäyttäjiä heidän ammattinsa tai yhteiskunnallisen asemansa perusteella. Lisäksi kielenkäyttäjiä kategorisoidaan ikä- ja asuinpaikkaperustaisesti. Yksittäisistä kielenkäyttäjäryhmistä eniten kommentoidaan toimittajien kielenkäyttöä, seuraavaksi kommentoiduimpia ovat nuoret, poliitikot, aikuiset sekä asiantuntijat ja korkeakoulutetut. Analyysin perusteella ammatin tai aseman mukaan luokiteltujen ryhmien norminvastainen kielenkäyttö koetaan pääosin negatiivisesti, kun taas ikään perustuvien ryhmien norminvastaiseen kielenkäyttöön suhtaudutaan pääosin neutraalisti. Vaikuttaisi siis siltä, että ammattiin tai yhteiskunnalliseen asemaan liitetään enemmän kielenkäyttöä koskevia odotuksia ja rajoituksia kuin ikään. Tutkimustulokset antavat viitteitä vastaajien kieli-ideologisista käsityksistä sekä niihin sekoittuvista muista ideologioista. Tällaisten kielenkäyttäjäryhmiin kohdistuvien kieliasenteiden sekä niiden takana vaikuttavien yleisempien asenteiden risteämäkohtien syvempi tarkastelu jää odottamaan jatkotutkimusta.

Tutkielman tavoitteena on tarkastella sitä, miten tutkimani kielenkäyttäjät kuvailevat työssään käyttämäänsä kieltä, kielimuotoja ja niiden tilanteista vaihtelua sekä analysoida kuvauksissa ilmeneviä kieli-ideologioita sekä -asenteita. Kantaviksi teemoiksi nousevat murteiden käyttö, puhuttelu sekä kielitaito. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka aineisto käsittää seitsemän haastattelua. Ne on toteutettu Sata suomalaista kielellistä elämäkertaa -hankkeen puitteissa. Haastateltavista neljä on syntynyt 1940–1950-luvuilla ja kolme 1980-luvulla. Heidän joukossaan on kaksi korkeakouluopettajaa, toimittaja, pankkivirkailija, start-up-yrityksen asiakaspalvelija, myyntiedustaja sekä bioanalyytikko. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat sosiolingvistinen variaationtutkimus sekä kieli-ideologia- ja kieliasennetutkimus. Sosiolingvistisistä taustamuuttujista otetaan huomioon erityisesti iän ja ammattiryhmän vaikutus kielenkäyttöön. Lisäksi hyödynnetään aiempaa tutkimusta puhetilanteen vaikutuksesta kieleen. Aineiston analyysimetodina käytetään diskurssianalyysiä. Analyysissä tarkastellaan esimerkiksi, miten kieltä ja eri kielimuotoja nimetään ja kuvaillaan, millaisilla käsitteillä kielestä puhutaan ja keitä kuvauksissa esitetään toimijoina. Analyysi keskittyy paitsi haastateltavien metakieleen eli puheeseen kielestä myös siihen, millaisia asenteita ja ideologioita heidän kielenkäytöstään kokonaisuudessaan ilmenee. Työssä osoitetaan, että työelämän kieltä kuvaillaan pääosin samankaltaisin ilmauksin: siihen liitetään asiallisuus, huolellisuus sekä ymmärrettävyys. Kommunikointia työpaikan ulkopuolisten kanssa kuvaillaan viralliseksi, kollegoiden kanssa rennoksi. Puhuttelumuodoista sinutteluun suhtaudutaan pääosin myönteisesti, mutta työroolissa suositaan teitittelyä erityisesti itseä selkeästi vanhempien keskustelukumppanien kanssa. Suhtautuminen omaan kielitaitoon ja erityisesti englannin kielen osaamiseen on vaihtelevaa: osa informanteista tuntee kielitaidon suhteen epävarmuutta työelämässä, osa sen sijaan kokee pärjäävänsä hyvin. Yleisesti englannin lisääntynyttä käyttöä sen sijaan kritisoidaan ja se nähdään jopa uhkana suomen kielelle. Informanttien kommenttien taustalla on havaittavissa erilaisia ideologioita, jotka ilmenevät osin myös ristikkäin. Läsnä on esimerkiksi standardiuden ideologia, joka korostaa kielen pysyvyyttä tilanteesta toiseen. Toisaalta sen kanssa samoissa kommenteissa saatetaan korostaa myös alueellisen variaation tärkeyttä, mikä taas on ajatusmaailmaltaan lähellä sopivuuden ideologiaa, jonka mukaan eri varieteetit sopivat eri tilanteisiin. Myös puristista ideologiaa on havaittavissa. Tutkielma avaa näköalaa aihepiiriin, joka on monelle läheinen, mutta toistaiseksi vähän tutkittu. Tulokset kuitenkin paljastavat, että lisätutkimus olisi tarpeen, sillä työelämän muuttuva kielimaisema herättää kielenkäyttäjissä pohdintaa ja myös epävarmuuden tunteita. Olisi kiinnostavaa tutkia samojen informanttien todellista kielenkäyttöä työelämän tilanteissa ja verrata havaintoja tämän tutkimuksen tuloksiin.

Tutkin työssäni, millaisia kielimuotoja suomen kielen huollon oppaissa mainitaan, miten näitä kielimuotoja on eri aikoina esitetty ja millaisia kieli-ideologioita kielimuotojen käsittelyn taustalta voi erottaa. Aineistoni koostuu viidestä keskeisestä kielioppaasta, jotka ovat ilmestyneet eri vuosikymmenillä: E. A. Saarimaan Kielenopas (1947), Osmo Ikolan toimittama Suomen kielen käsikirja (1968; osa Suomen kielioppi ja oikeakielisyysopas), Terho Itkosen Kieliopas (1982) sekä Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas (2017) ja Kielitoimiston kielioppiopas (2017). Kielioppaita on tutkittu fennistiikassa melko vähän, etenkään niissä esiintyvien kielimuotojen näkökulmasta. Selvitän työssäni, miten kielimuotoja on oppaissa nimetty ja kuvattu, sillä tällaiset valinnat peilaavat ja osaltaan myös rakentavat niin tarkasteltavaa ilmiötä, yhteisön kielikäsityksiä kuin ympäröivää maailmaakin. Oppaiden laatijoilla on ollut käytossään erilaisia kielellisiä ja diskursiivisia resursseja, joista he ovat tehneet valintansa monien vaikuttimien alaisena – aina vallitsevista kielenohjailun periaatteista tekstilajin perinteiden kautta omiin kielikäsityksiinsä ja mieltymyksiinsä asti. Kielioppailla on vaikutusvaltaa, sillä niillä on laaja kohderyhmä ja suosituimpia teoksia on saatettu käyttää vuosikymmeniäkin. Tutkimukseni sijoittuu yhtäältä sosiolingvistiikan, toisaalta diskurssintutkimuksen kentälle. Yhteistä molemmille suuntauksille on, että niissä tarkastellaan kielenkäyttöä sosiaalisena toimintana. Sosiolingvistiikan kehykseen työni johtaa muun muassa aineistoni eli kielioppaat, jotka ovat osa kielenohjailua. Diskurssintutkimusta kohti olen suunnannut siksi, että tarkastelen kielimuotojen ja niiden kautta kieli-ideologioiden rakentumista teksteissä. Havaitsin työssäni, että vaikka kielioppaat oletusarvoisestikin antavat ohjeita nimenomaan yleiskielen käytöstä, on niissä kuitenkin tarpeen viitata toistuvasti standardikielimuotoon (yleiskieli, kirjakieli). Näin hahmotellaan yleiskielen ja muiden kielimuotojen välisiä rajoja. Osa tätä tehtävää on myös puhutun kielen eri muotojen käsitteleminen oppaissa. Aineistossani puhuttu kieli saa kaksijakoisen roolin: toisaalta se näyttäytyy aidon ja hyvän suomen kielen lähteenä, toisaalta kielimuotoina, joiden piirteet ja ilmiöt eivät yleiskieleen kuulu. Ideologisella tasolla tässä on havaittavissa monenlaista purismia sekä yhtäältä standardikielen, toisaalta kansan kielenkäytön nostamista erityisasemaan.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan ruotsin kieltä käsitteleviä kansalaisaloitteita. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, minkälaisia käsityksiä kielestä eli kieli-ideologioita kansalaisaloitteissa aktivoituu sekä miten nämä kieli-ideologiat toimivat kansalaisaloitteiden argumentoinnissa. Tutkimuksen aineisto koostuu kuudesta Kansalaisaloite.fi -palvelussa vireillepannusta ruotsin kielen asemaa kansalliskielenä ja pakollisena oppiaineena käsittelevästä kansalaisaloitteesta. Tutkimus kiinnittyy kieli-ideologisen kielentutkimuksen perinteeseen ja hyödyntää tutki-musmetodinaan sekä kriittistä diskurssianalyysiä että argumentaatiotutkimusta. Kansalaisaloitteissa nousee esiin erityisesti kolme eri kieli-ideologiaa: kielen välineenä hahmot-tava instrumentalistinen kieli-ideologia, kielen materialistista arvoa korostava ekonominen kieli-ideologia sekä kieli-ideologia, jossa kieli toimii sekä yksilön että yhteisön identiteetin rakenta-jana. Instrumentalistinen ideologia aktivoituu, kun ruotsin kieli pyritään argumentoimaan epäkäytännölliseksi kommunikoinnin työkaluksi. Ekonominen kielikäsitys taas näkyy silloin, kun ruotsin kieli esitetään taloudellisena rasitteena yhteiskunnalle. Kieli identiteetin rakentajana sen sijaan jakaa Suomen väestön kahteen eri osaan, enemmistöön ja vähemmistöön, ja toimii merkittävänä valtasuhteita ilmentävänä tekijänä näiden välillä. Tutkimuksen aineisto osoittaa, kuinka usein ristiriitaisetkin kieli-ideologiat ovat läsnä yhtäaikaisesti ja kuinka eri ideologioita voidaan hyödyntää argumentoinnissa tilanteisesti kul-loisenkin tavoitteen mukaan. Samalla nähdään, kuinka kansalaisaloitteiden sosiaalis-kulttuurinen konteksti heijastuu tutkimuksen aineistossa. Eri kielet saavat erilaisia arvoja ja tehtäviä, jotka mukaillen yhteiskunnan arvohierarkiaa asetetaan argumentoinnissa yhtä lailla hierarkkisiin jär-jestyksiin. Tutkimus avaa runsaasti jatkotutkimuksen mahdollisuuksia. Kansalaisaloitteiden argumentointi, kieli-ideologiat ja ruotsin kielen diskurssi Suomessa ovat ajankohtaisia sekä hedelmällisiä jat-kotutkimuksen aiheita niin yhteiskuntatieteelliselle kuin kielitieteelliselle tutkimukselle.

Tämä tutkielma on laadullinen tapaustutkimus, jota varten haastattelin neljää monikielistä itäafrikkalaista maahanmuuttajaa. Tutkielmassa tarkastelen aineistosta kumpuavia kielenoppimisen diskursseja kieli-ideologisesta näkökulmasta. Tutkielma tarjoaa esimerkkejä kieli-ideologioiden eli kieleen kytkeytyvien käsitysten ja niiden muodostamien ajatusjärjestelmien rooleista ja monimuotoisuudesta monikielisissä maahanmuuttajayhteisöissä ja erityisesti itäafrikkalaisten maahanmuuttajien keskuudessa. Aineistonkeruussa sovelsin sosiolingvistiikan menetelmiä ja kielielämäkerrallista näkökulmaa, joka korostaa yksilön kieliin liittyviä kokemuksia ja näkemyksiä. Tutkielman keskeiset teoreettiset lähtökohdat nojaavat monitieteiseen tutkimusotteeseen, jossa korostuu kriittisen diskurssintutkimuksen ja kieli-ideologioiden tutkimuksen yhteenliittymä. Aineiston analyysissä sovellan keskeisesti kriittisen diskurssintutkimuksen menetelmiä, joita tuen tapaustutkimuksen tavoitteilla. Analysoin tutkielmassani seitsemää aineistosta noussutta kielenoppimisen diskurssia: kielenoppimisen merkityksellistäminen uran/työllistymisen näkökulmasta; kielenoppimisen merkityksellistäminen identiteetin välittämisen näkökulmasta; kielenoppimisen merkityksellistäminen kommunikoinnin sujuvuuden näkökulmasta; kielenoppimisen merkityksellistäminen matkustelun ja globaalin osallistumisen näkökulmasta; kielenoppiminen uhkana; kielenoppimisen merkityksellistäminen kotoutumisen näkökulmasta; ja kielenoppiminen ja käsitykset korrektiudesta. Tarkastelen tuloksia neljän erilaisen kieli-ideologian valossa ja selvitän, kuinka kieli-ideologioita hyödynnetään kielenoppimisen merkitysten määrittelyssä. Analyysin perusteella aineistossa näkyy yksilötasolla ja tutkimusjoukon tasolla tapahtuva eri kieli- ideologioiden uudelleentuottaminen, haastaminen ja neuvottelu diskurssien välisesti sekä niiden sisäisesti.

Tutkielmani käsittelee Suomessa puhuttavien saamelaiskielten pohjoissaamen, inarinsaamen ja koltansaamen kirjakieliin liittyviä käsityksiä ja näiden merkitystä uhanalaisten saamen kielten elvytykselle. Kirjakielen luomista eli kirjallistamista on pidetty keskeisenä kielen käyttöaloja laajentavana elvytyskeinona, mutta historiallisista syistä johtuen merkittävä osa saamelaisista ei ole oppinut lukemaan ja kirjoittamaan äidinkielellään. Tuoreet viranomaisselvitykset viittaavat siihen, että tämä heikentää myös saamelaisten muiden kielellisten oikeuksien toteutumista.Tässä tutkimuksessa selvitän, millaisia käsityksiä Suomessa puhuttavien saamelaiskielten kirjakieliin liittyy. Pohdin, mitä nämä käsitykset kertovat kirjakielten potentiaalista kielten elinvoimaisuuden vahvistamisessa, ja millaisilla kirjakieliä kehittävillä toimenpiteillä tätä potentiaalia voitaisiin lisätä. Tutkimusotteeni kysymysten selvittämisessä on empiirinen ja monimetodinen, ja tutkimuskysymysteni ohella pohdin työssäni sosiolingvistisen tutkimuksen metodologiaa. Tutkimus sijoittuu kirjoitusjärjestelmien sosiolingvistiikan alalle. Ilmiön käsittelyssä hyödynnän kielen elvytyksen, kirjallistamisen ja standardisoinnin tutkimuksen käsitteistöä. Kielen elvytyksen tarkastelussa viitekehyksenä korostuu kieliekologinen lähestymistapaa, jossa kielen elinvoimaisuutta tarkastellaan erilaisten käyttöalojen muodostamassa ekologiassa. Keskeisenä teoreettisena viitekehyksenäni toimivat kieli-ideologioiden ja kielen normien käsitteet, joiden kautta tarkastelen kirjoittamista sosiaalisena toimintana ja kirjoitusjärjestelmiä historiallisesti ja kulttuurisesti määräytyneinä sosiaalisina normeina. Tutkielman aineisto koostuu tätä tutkimusta varten keräämästäni 61 vastaajan kyselyaineistosta sekä 15 haastattelusta. Tutkimuksen osallistujat ovat pohjoissaamea, inarinsaamea tai kolttaa osaavia, käyttäviä tai kieleen samastuvia aikuisia. Analyysini pääpaino on haastattelujen ja laadullisen kyselyaineiston sisällönanalyysissä, jonka avulla tunnistan aineistosta kirjalliseen kieleen liittyviä käsityksiä. Lisäksi analysoin numeerista kyselyaineistoa kuvailevan kvantitatiivisen analyysin keinoin, jonka avulla esitän tuloksia vastaajien mielipiteiden jakautumisesta. Tulokseni edustavat uutta tietoa Suomen saamelaiskielten kirjallistumisen nykytilasta aikuisten kielenkäyttäjien kielikäsitysten näkökulmasta tarkasteltuna. Kirjakieleen liittyvät käsitykset ovat yleisellä tasolla positiivisia, mikä ei kuitenkaan vaikuta heijastuvan kielen kirjalliseen käyttöön. Kirjakieltä merkityksellistetään aineistossa kolmella tavalla: kielellisenä kompetenssina, viestien välittämisen välineenä sekä puhutun kielen ja kielenpuhujien representaationa. Kuhunkin käsitykseen kirjallisen kielen luonteesta kytkeytyy omanlaisiaan normeja ja arvioita siitä, millaiset tekijät näyttäytyvät kirjallisen kielen käytön kynnyksenä. Haasteina näyttäytyvät erityisesti kirjoitusjärjestelmän oppiminen, erikoismerkkien tuottaminen sekä kirjallisen standardin hyväksyntä kieliyhteisössä. Analyysin valossa kirjakielten vahvistamiseksi on kiinnitettävä erityistä huomiota kielenopetukseen, kirjoittamista tukeviin kieliteknologisiin ratkaisuihin sekä murrevariaation huomiointiin kirjallisen standardin kehittämisessä. Kieliekologinen lähestymistapa kielisuunnitteluun vaikuttaa tukevan näitä tavoitteita. Tutkimus tukee aiempaa teoreettista ymmärrystä kielikäsityksistä kirjallistumisen onnistumista määrittävänä tekijänä ja osoittaa, että erityisesti kielen normit ovat prosessien keskiössä. Tulokseni myös vahvistavat käsitystä kirjallistumisesta sekä kieleen että kielenpuhujiin vaikuttavana ilmiönä.

Tämä tutkimus käsittelee kieli-ideologioita suosittujen valtavirtavideopelien (AAA-pelit) esittämissä digitaalisissa narratiiveissa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millä englannin kielen aksenteilla pelien hahmot puhuvat ja miten nämä aksentit ovat jakautuneet hahmojen edustamien narratiivien rakenteellisten funktioiden (arkkityyppien) kesken; premissinä on, että toistuvat valinnat heijastavat vallitsevia kieli-ideologioita. Vaikka pelien rooli mediatuotteiden kentällä on laajentunut huomattavasti 2000-luvulla, on sosiolingvistinen, pelien kieliasenteita ja -ideologioita tarkasteleva tutkimus saanut jalansijaa vasta viime vuosina. Tällaisen tutkimuksen tärkeys kasvaa jatkuvasti pelien saavuttaessa yhä enemmän uusia pelaajia: aiempi mediatutkimus on osoittanut, että median esittämät kielelliset representaatiot voivat vaikuttaa katsojien (tai pelaajien) kieliasenteisiin. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdestakymmenestäviidestä AAA-videopelistä PlayStation 4 -konsolille. Pelit ovat vuosilta 2014-2018, viisi myydyintä peliä kultakin vuodelta. Erittelen jokaisen pelin päänarratiivista kymmenen keskeisintä hahmoa, jotka lajittelen kvantitatiivisesti arkkityyppiluokkiin käyttäen Vladimir Proppin arkkityyppien typologiaa. Tämän jälkeen pohdin pelien narratiivien realismin vaikutuksia aksenttien jakautumiseen arkkityyppiluokkien kesken. Tutkimuksen lopuksi tarkastelen lähemmin yhtä aksenttia, afroamerikkalaista englantia, sekä yhtä videopeliä, Assassin’s Creed Unityä, jotka molemmat paljastavat esimerkinomaisesti eri puolia niin tutkimuksen kohteena olevista aksenteista kuin niiden esiintymiskonteksteista. Tulokset paljastavat standardin pohjoisamerikkalaisen englannin (sekä vähemmässä määrin standardin brittienglannin) hallitsevuuden: nämä aksentit dominoivat lähes kaikkia arkkityyppiluokkia ja muodostavat yleisimmin pelin ns. lingvistisen matriisin, jota vasten muut aksentit peilautuvat. Arkkityypeistä erityisesti sankareilla on omanlaisensa rooli, ja he puhuvat aina standardiaksentilla, ellei pelin narratiivin konteksti toisin edellytä. Muut, harvinaisemmat aksentit, esiintyvät useimmin vähäpätöisemmillä roolihahmoilla, kuten sankarin apulaisilla tai vastustajilla. Pelin narratiivin konteksti (tosimaailmaan perustuva vs. fiktiivinen) vaikuttaa siihen, mitä aksentteja pelin hahmoilla voi esiintyä, ja ei-standardit aksentit vaativat esiintyäkseen useimmin tosimaailmaan perustuvan lingvistisen kontekstin. Tutkimus osoittaa pohjoisamerikkalaisen standardin kielen ideologian olevan vahvasti läsnä ja ohjaavan aksenttien jakautumista roolihahmojen kesken nykyaikaisissa AAA-videopeleissä.

Tutkielma käsittelee insinöörikieleksi kutsuttuun kielimuotoon ja sen käyttäjiin kohdistuvia käsityksiä ja asenteita. Siinä tarkastellaan, millaisia ominaisuuksia insinöörikieleen ajatellaan kuuluvan, millaisia merkityksiä insinöörikielen ajatellaan sisältävän ja miten sitä ja sen käyttäjiä kuvaillaan ja miksi. Tutkielma sijoittuu sosiolingvistiikan alalle ja kansanlingvistisen asennetutkimuksen kenttään ja sivuaa myös diskurssintutkimuksen perinteitä. Tutkielman aineisto on kerätty kyselylomakkeella, johon tuli 176 vastausta. Kyselyllä kerättiin sekä määrällistä aineistoa monivalintakysymyksillä että laadullista aineistoa avoimilla kysymyksillä. Osa aineistosta analysoitiin kvantitatiivisesti ja osa kvalitatiivisen sisällönanalyysin sekä diskurssianalyysin keinoin. Avointen kysymysten vastauksia ryhmiteltiin esiin nousseiden teemojen perusteella, ja niistä nostettiin esiin samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia. Tutkimuksessa havaittiin, että vaikka insinöörikieli on nimetty ammattiryhmän mukaan, kielimuoto kantaa monia muitakin merkityksiä. Maallikot määrittelivät insinöörikielen pitkälti vaikeuden ja ymmärtämisvaikeuksien kautta. Teknillisesti koulutetut taas lähestyivät insinöörikieltä pääosin täsmällisen informaation välittämisen kannalta. Molemmat ryhmät yhdistivät insinöörikieleen ammatillisuuden, asiantuntijuuden ja teknisyyden. Metakielet insinöörikielestä ja sen käyttäjistä olivat hyvin samankaltaisia. Käsityksiä kielestä ja käyttäjistä oli vaikea erottaa toisistaan. Sekä maallikoiden että teknillisesti koulutettujen käsitysten taustalla näyttäisi olevan kieli-ideologia kielen funktiosta informaation välittäjänä, vaikka ideologia näyttäytyi ryhmien antamissa kuvauksissa eri tavoin. Maallikkojen vastauksissa se näyttäytyi näkemyksenä, jonka mukaan insinöörikieltä ei tulisi käyttää vuorovaikutuksessa insinöörikieltä ymmärtämättömien kanssa. Teknillisesti koulutetut näkivät insinöörikielelle ominaisen sanaston välttämättömänä tarkan informaation välittämiseksi. Tutkimustulokset antavat insinöörikielestä suurelta osin negatiivissävytteisen kuvan, mikä näyttää johtuvan siitä tiedollisesta epäsymmetriasta, joka monesti vallitsee insinöörikielen käyttäjän ja viestin vastaanottajan välillä. Mikäli vuorovaikutustilanne on tiedollisesti symmetrinen, insinöörikieltä ei useimmiten nähdä negatiivisessa valossa. Toisaalta vaikuttaa myös siltä, että käytetty kielimuoto saatetaan nimetä insinöörikieleksi siinä vaiheessa, kun maallikko ei ymmärrä kieltä.

Tutkielmassa tarkastellaan, miten kansalaiset ja kuntien edustajat virkakielestä puhuvat, millaisia ongelmia siihen liittävät ja millaisia ratkaisuja ongelmiin esittävät. Aiheen virittäjänä on toiminut virkakielestä käytävä negatiivissävyinen keskustelu, jossa kielikäsitys tuntuu pysyvän jatkuvasti samana, vaikka kieli muuttuu. Tutkielman teoreettinen viitekehys pohjautuu kieltä koskevia asenteita ja kieli-ideologioita käsittelevään tutkimuskirjallisuuteen sekä virkakielentutkimukseen. Kieli on käyttäjälleen tunteita herättävä asia, osa identiteettiä. Kieli on sekä luonnollisten että ihmisten tekemien normien säätelemää, mutta kielenkäyttäjä muistaa usein vain koulussa opitut oikeakielisyysnormit ja pohjaa kielikäsityksensä niiden noudattamiseen. Kieli-ideologioita kuvataan tutkielmassa kahdella tapaa: poliittisiin ideologioihin pohjautuvana jaotteluna sekä perusmetaforina. Tutkielmassa käydään lisäksi läpi suomalaisen virkakielen ohjailun historiaa, virkakielentutkimuksen nykykäsityksiä sekä Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Hyvän virkakielen toimintaohjelmaa. Tutkielman aineistona ovat vastaukset kahteen kyselyyn, jotka Kotimaisten kielten keskus teki Hyvän virkakielen toimintaohjelmaa valmistellessaan. Kyselyistä toinen oli avoin kaikille kansalaisille, toinen lähetettiin kuntien edustajille. Analyysissä keskitytään erityisesti avoimiin kysymyksiin annettuihin vastauksiin ja analysoidaan niitä laadullisesti. Tutkielmassa tarkastellaan, mitä tekstilajeja vastaajat virkakieleen lukevat, mitä kielen tasoa he kommentoivat, millaisia parannusehdotuksia he virkakieleen esittävät ja kenelle he vastuun virkakielestä sälyttävät. Kielen tasojen tarkastelu perustuu systeemis-funktionaalisen kielitieteen kolmeen kielen metafunktioon. Aineiston perusteella vastaajat määrittelevät viranomaisen, viranomaisten viestinnän, hyvän kielen ja vastaanottajan aseman kukin tavallaan. Kansalaisvastaajien ja kuntien edustajien käsitykset virkakieleen kuuluvista tekstilajeista ovat varsin erilaiset: kunnille keskeisiä esityslistoja ja pöytäkirjoja ei mainita kansalaisten vastauksissa juuri lainkaan. Virkakielen ongelmiksi molemmat vastaajaryhmät nostavat kapulakielisyyden ja selkeyden puutteen, mutta nämä käsitteet jäävät vastauksissa varsin abstrakteiksi. Vastaajat lukevat viranomaisten viestintää emotionaalisesti, mielensä pahoittaen, ja virheitä etsien. Vastaajien kielikäsityksessä kieli on oikein tai väärin, kieli on muistettavia ja opeteltavia yksityiskohtia. Ideologioista vastauksissa edustuvat eniten egalitarismi, jonka mukaan kaikkien tulisi ymmärtää viranomaisten viestintää, ja populismi, johon kuuluvat perustelemattomat nyrkkisäännöt ja oman käsityksen yleistäminen normiksi. Ratkaisuksi vastaajat tarjoavat mm. selkokielen käyttöä, mutta myös vastaanottajan parempaa huomioimista. Vastuu virkakielestä on vastaajien mukaan viranomaisella, joskin jokunen vastaaja peräänkuuluttaa myös lukijan vastuuta.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Monikielisyys on tutkimusaihe, joka on ollut viime vuosina vahvasti pinnalla, ja erityisesti koulujen monikielisyyttä on tutkittu paljon Suomessa. Tutkielma sijoittuu osaksi tätä monikielistä ja -kulttuurista koulua tarkastelevaa tutkimusta, sillä tutkielman aiheena on monikielisyys ja oppilaan oma kieli koulussa opettajien näkökulmasta kuvattuna. Tutkielmassa tarkastellaan opettajien haastattelupuhetta erityisesti siitä näkökulmasta, miten opettajat metaforisesti käsitteellistävät monikielisyyttä, oppilaan omaa kieltä ja suomen kieltä ja miten opettajat kuvaavat monikielistä koulua ja muita opettajia ja millainen kuva monikielisestä koulusta haastattelujen perusteella syntyy. Tutkielma sijoittuukin menetelmällisesti diskurssintutkimuksen alle. Diskurssintutkimuksen lisäksi analyysissa hyödynnetään kognitiivista metaforateoriaa, kieli-ideologioiden tutkimusta, sekä kansainvälisiä tutkimuksia ensikielen ja oppimisen välisestä suh-teesta. Tutkielman aineistona toimii teemahaastattelun keinoin hankittu haastatteluaineisto, joka koostuu kahden luokanopetta-jan, kahden suomen kielen opettajan ja kolmen oman äidinkielenopettajan haastatteluista. Haastattelemani opettajat työskentelevät vahvasti monikielisissä kouluissa tai muuten monikielisten oppilaiden parissa pääkaupunkiseudulla ja Pirkanmaalla. Tutkielmassa havaitaan, että opettajien tavassa käsitteellistää kieliä ja kuvata monikielistä koulua on yhteneväisyyksiä. Esimerkiksi monikielisyyttä kuvataan toistuvasti haastatteluissa ”rikkaudeksi”, ja monikielisyys vertautuukin haastatte-luissa vahvasti taloudellisiin resursseihin. Sen sijaan oppilaan omaa kieltä kuvatessaan opettajien metaforinen puhe tuntuu heijastavan käsimetaforia OMA KIELI ON ELÄVÄ ORGANISMI, OMA KIELI ON RESURSSI, OMA KIELI ON VÄLINE, OMA KIELI ON OMISTETTAVA TAVARA ja OMA KIELI ON KONE. Myös niissä tavoissa, jolla opettajat kuvaavat monikielistä koulua ja opettajien roolia monikielisyyden tukijana tai estä-jänä, on opettajien kesken paljon samankaltaisuutta. Haastatteluista nousee esiin kolme diskurssia: ”Suomen kieli en-sin”, ”Oppitunti yksikielisenä tilana” ja ”Oman äidinkielen opetuksen rooli ja erillisyys koulun arjessa”. Tutkielmassa havaitaan, että samankin koulun sisällä opettajien suhtautuminen monikielisyyteen ja opettajien kielikäytänteet vaihte-levat suuresti. Haastatteluissa viitataan toistuvasti opettajiin, jotka kieltävät joko oman kielen tai suomen kielen käytön oppitunnilla ja opettajiin, jotka näkevät suomen kielen ensisijaisena kielenä koulua ajatellen. Oman äidinkielen opetusta kuvataan haastatteluissa toistuvasti koulun muusta arjesta erilliseksi oman kielen tukemisen paikaksi ja vastaavasti oman äidinkielen opettajia ulkopuolisiksi toimijoiksi muuhun opettajayhteisöön nähden.