Browsing by Subject "konfliktinhallinta"

Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten ulko- ja turvallisuuspoliittisten käsitteiden kehitystä vuosina 1989¬–1995. Työn kannustimena on toiminut ulko- ja turvallisuuspoliittisen aatehistorian tärkeys ulko- ja turvallisuuspoliittisen päätöksenteon kannalta sekä vastikään tutkimuskäyttöön vapautunut arkistoaineisto. Tutkielmassa kiinnitetään huomiota niihin ulko- ja turvallisuuspoliittista käsitteistöä koskeviin muutoksiin, jotka määrittivät ulko- ja turvallisuuspoliittista tietoa ja ajattelua kylmän sodan päättymisen jälkeen. Tutkimuskohteina ovat erilaiset linja- ja puolueettomuuskäsitteet sekä vakauspolitiikan, konfliktinhallinnan ja arvosidonnaisuuden käsitteet. Tutkielmassa sovelletaan käsitehistoriallista teoriaa ja metodia. Käsitehistoriallinen lähestymistapa on tutkielman aiheen kannalta perusteltu siksi, että suomalaiset ulko- ja turvallisuuspoliittiset käsitteet muuttuivat merkittävästi 1990-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Vanhat käsitteet saivat uusia merkityksiä, ja käsitteitä jäi pois käytöstä samalla, kun uusia ulko- ja turvallisuuspoliittisia käsitteitä kehiteltiin. Uusi ulko- ja turvallisuuspoliittinen käsitteistö kuvasi muuttuvaa maailmaa, mutta se myös määritteli Suomen ulkopolitiikan mahdollisuuksia ja ulkopoliittisen toiminnan rajoituksia. Tutkielman aineistona ovat Suomen ulkoministeriön poliittisella osastolla vuosina 1989–1995 Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta kirjoitetut asiakirjat, joiden lisäksi tutkielman aineistona käytetään joitakin samalta aikakaudelta peräisin olevia ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsitteleviä artikkeleita. Tutkielmassa tarkastellaan ulkoministeriön virkamiehiä Quentin Skinnerin innovatiivisen ideologin käsitteen kautta. Skinnerin retorinen käsiteanalyysi yhdistetään tutkielmassa Reinhart Koselleckin temporaaliseen käsitehistorialliseen analyysiin. Ulkoministeriön virkamiehet pyrkivät innovatiivisina ideologeina käsitteellistämään Suomen virallista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa niin, että se olisi mahdollisimman hyvin palvellut ulkoministeriössä koettuja Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisia etuja sekä laajentanut Suomen toimintamahdollisuuksia. Käsittein rekisteröitiin Euroopassa tapahtuneita moninaisia muutoksia, mutta niiden avulla pyrittiin myös hallitsemaan syvällistä ja arvaamatonta muutosta Euroopassa sekä laajemmin koko kansainvälisessä järjestelmässä. Syvällisen käsitteellisen muutoksen suomalaisessa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa voidaan katsoa alkaneen Mihail Gorbatshovin puolueettomuustunnustuksesta, jonka hän antoi vieraillessaan Suomessa lokakuussa 1989. Puolueettomuuden käsitettä typistettiin useassa eri vaiheessa 1990-luvun alussa, kunnes se jäi suureksi osaksi pois käytöstä YYA-sopimuksen raukeamisen aikaan. Liittoutumattomuuden käsitteen ei kuitenkaan voida sanoa olleen kylmän sodan aikaisen puolueettomuuden käsitteen kaventamisen tulos. Eurooppalaisesta keskustelusta suomalaiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan omaksuttiin konfliktinhallinnan ja arvosidonnaisuuden käsitteet. Käsitteellisen muutoksen taustalla vaikutti ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ajattelussa tapahtunut siirtymä, jossa odotukseen perustunut ulko- ja turvallisuuspoliittinen tieto korvasi aiempien doktriinien kokemusperäisen tiedon. Historiallisten tosiasioiden tunnustamisen sijasta uudessa ajattelussa tuli kiinnittää huomiota alati muuttuvaan toimintaympäristöön ja pyrkiä ennustamaan tulevaisuuden mukanaan tuomia kriisejä ja mahdollisuuksia.

Tutkielmassa arvioidaan Indonesiaan Acehin maakuntaan vuonna 2005 neuvotellun rauhan kestävyyden edellytyksiä konfliktin transformaation tärkeyttä painottavien teorioiden näkökulmasta. Konfliktia tarkastellaan erityisesti Raimo Väyrysen konfliktin transformaatioteorian ja Edward Azarin pitkittyneen sosiaalisen konfliktin teorian näkökulmasta. Tutkielmassa arvioidaan Achin konfliktia koskevien tieteellisten ja journalististen artikkeleiden pohjalta, ovatko Acehin konfliktirakenteet muuttuneet vuonna 2005 käytyjen, rauhansopimuksen allekirjoittamiseen päättyneiden rauhanneuvotteluiden ansiosta. Metodina on kriittinen tekstianalyysi. Tutkielmassa vastataan kysymykseen, onko Acehin rauhanprosessin seurauksena tapahtunut muutoksia konfliktien toimijoissa, asiakysymyksissä, säännöissä tai rakenteissa. Nämä neljä osa-aluetta ovat valikoituneet Raimo Väyrysen konfliktiteorian pohjalta: Väyrysen mukaan konflikti voi transformoitua jonkin näistä suhteen. Tutkielmassa todetaan, että keskeisin muutos konfliktissa on tapahtunut sen asiakysymyksissä. Nämä muutokset ovat tapahtuneet Acehin alueelle hieman ennen rauhansopimuksen allekirjoittamiseen johtaneiden neuvotteluiden aloittamista iskeneen tuhoisan tsunamin seurauksena. Muutokset eivät tapahtuneet varsinaisesti rauhanneuvotteluiden ansiosta, vaan keskeisenä rauhaan johtaneena tekijänä oli tsunami. Työn keskeisen teoreettisen viitekehyksen muodostavat konfliktin transformaation tärkeyttä painottavien teorioiden lisäksi rakenteellisen rauhan teoriat. Nämä teoriat korostavat, että todellinen rauha ei tarkoita vain väkivallan puuttumista, vaan syvällistä yhteiskunnan rakenteisiin asti ulottuvaa tasa-arvoa. Tutkielmassa todetaan, että vaikka Acehin rauhansopimusta on juhlittu suurena voittona, pysyvän rauhan saavuttaminen vaatii ponnisteluja, eikä pidä tuudittautua sen varaan, että nyt voimassa oleva rauhansopimus kestää.