Browsing by Subject "kulttuuri"

Tutkielma tarkastelee imperialismin ja kasvatuksellisen vapaa-ajanlukemisen yhteyttä 1800-luvun lopun pojille suunnatuissa brittiläisissä seikkailulehdissä lontoolaisen Boy’s Own Paperin (1879-1967) kautta. Tavoitteina on analysoida, millä tavalla ja miksi imperialistiset painotukset kytkeytyivät osaksi kasvatuksellisen lehden sisältöjä, ja miksi poikien vapaa-aikaiseen ja huvitukselliseen luettavaan liitettiin voimakkaita kasvatuksellisia intentioita. Pääaineistona toimii lehden vuosien 1890-1891 vuosikerta ja sen monipuoliset ja -ääniset, faktaa ja fiktiota yhdistelevät tekstilajit: seikkailukertomukset, harrastusartikkelit, runot ja kuvitukset. Analyysitapa on kulttuuri- ja tekstilähtöinen, ja se ammentaa myös sukupuolihistorian painotuksista. Huomio on erityisesti lehden sisältöjen kulttuurisissa ja diskursiivisissa merkityksenannon prosesseissa, joita erittelemällä ja purkamalla jäljitetään tutkielmalle keskeisiä merkityssuhteita. Lehden poikamaisia ihanteita tarkastelemalla selviää, että kasvatukselliset ihanteet ammensivat siirtomaavallasta ja osallistuivat sen rakentamiseen. Lehden tarjoamat sankari-ihanteet uhkuivat voimantuntoa, joka sisällössä yhdistyi poikamaisuuden määrittelyihin sekä kansallisiin ja sosiaalisiin hierarkioihin. Samalla sankarilliset, kodin ja perheen arvot kytkeytyivät myös imperialistisiin merkityksiin. Julkaisun esitystapa muovautui niin nuorten miesten moraalista rappiota kauhistelevien tahojen vaikutuksesta kuin poikalehtien keskinäisen kilpailun tuloksena. Toisaalta lehti painotti seikkailullisuutta ja toisaalta tervehenkisyyttä: sen yhtenäistävässä esitystavassa jännittävät seikkailut toimivat kasvatuksellisen aineksen mausteena, ja kasvatukselliset painotukset asettuivat puolestaan ohjaamaan fiktiolukemiseen liittyvää mielikuvitusta ja tulkinnallisuutta. Imperialismin ja kasvatuksellisen luettavan suhde asettuu monisyiseksi. Kasvattajien näkökulmasta imperialistisesti sävyttynyt siirtomaafiktio toimi kansallisesti soveliaana kanavana mielikuvitukselle. Imperialististen painotusten asettuminen vapaa-ajankasvatuksen yhteyteen rakensi siirtomaavaltaa tuomalla sen kotimaan ja kansakunnan keskiöön. Samalla poikamainen voimantunto alleviivasi niin kuvitelmia brittiläisestä ylivallasta kuin uhkakuvia teollistuneiden kaupunkien nousevista massoista: kasvatuksellinen vapaa-ajanluettava asettui ohjaamaan noiden voimantuntoisten poikien kuvitelmia soveliaisiin, tervehenkisiin uomiin.

Africa has recently increased its share of the global market, and the continent’s potential has been recognized globally. The continent has experienced a lot of oppression and forced changes in history, and it is currently developing its new identity with relatively young states and its fast-growing population. African Union (AU) is calling pan-African ideology to bring together the African people in their blueprint and master plan Agenda 2063, where the cultural heritage is at the core. Culture is also at the core of the creative economy, and the creative economy's share of the global economy is growing. Due to globalization and digitalization, the knowledge from other cultures is spreading rapidly, which is the basis of a cultural shift both at local and global levels. This research investigated the culture and the creative economy as builders of society in Kenya. Kenya has been very successful in the field of Information and Communications Technology (ICT), the state takes its cultural heritage seriously in its development programs and their focus is especially on the potential of the youth in the creative economy. Kenya has a vast cultural diversity in the state with its officially recognized 44 tribes. This cultural diversity plays a significant role in the creative economy. According to the United Nations Conference on Trade and Development (UNCTAD, 2020), the creative economy has no single meaning, as the concept is constantly evolving. The basic elements of the concept are from human creativity, ideas, and intellectual property, knowledge and technology. The creative industries include such as music, film, video, arts and crafts and performing arts. These elements are the basis of the creative economy, in addition, they have a significant commercial and cultural value. The research was conducted in Kenya during January and February 2021, and the data was collected from two main geographical research areas, the city of Nairobi and Taita-Taveta County. The geographical research areas were chosen by their cultural diversity, the creative economy and their urban and rural statuses. Nairobi has a classification of a creative city where the digital creative economy is booming, and the city is attracting people around East Africa. Taita-Taveta respectively is a rural county near the Kenyan coast, where the creative economy is mainly in the traditional form, for example, crafting and basket making. The research combined the elements from the ethnographical, hermeneutical and critical approaches by using unstructured, structured interviews and observation, as the methods combined qualitative methods with numerical data. The results show that the culture and the creative economy do build the society in Kenya. It is seen in each level of society, for example, among the families, tribes, counties and even the government. Each level influences and controls the way culture and the creative economy build the society in Kenya. The meaning of the community arose in culture and the creative economy shifts, as they provide help in the mitigation and adaptation into new situations. With the exponential population growth, the share of the youth is rising, culture and the creative economy have the potential to provide jobs for the youth in the future. There are challenges with culture and the creative economy in Kenya. First, to preserve the cultural diversity in Kenya among the youth. Second, to target the governmental policies to the right actions and towards the right groups, which would then support the sector itself. Due to attitude shifts, the role of the youth is a significant point to consider. Furthermore, there is a vast gap between the government and the community, which causes a lot of harm to the creative economy, as the policies do not support the creative sector. If these significant points are solved, there is a vast potential for the culture and the creative economy to continue building the society in Kenya.

Tutkielmassa selvitetään, miten kuubalaiseen kulttuuriin viittaavat sanat on käännetty suomeksi kahdessa kuubalaisessa elokuvassa: Habana Blues (2005) ja Retorno a Ítaca (2014). Tavoitteena on tutkia, millä käännöstekniikoilla kuubalaiset kulttuurisanat on suomennettu elokuvien tekstityksiin. Aineisto käsittää yhteensä 88 kulttuuriin viittaavaa sanaa. Elokuvasta Habana Blues niitä löytyi yhteensä 34 ja elokuvasta Retorno a Ítaca 54 kappaletta. Aineiston analyysin apuna käytetään kirjoittajan omaa luokittelua käännöstekniikoista. Työssä tutkitaan käännöstekniikoiden lisäksi sanojen merkityksen säilymisen tasoa: säilyykö sanan espanjankielinen merkitys suomenkielisessä käännöksessä täysin, vain osittain vai katoaako se kokonaan. Työn pääasiallinen tavoite on selvittää käännöstekniikoiden perusteella, ovatko käytetyt käännökset suuntautuneet enemmän lähtötekstiin vai kohdetekstiin. Kyseinen lajittelu perustuu Eugene A. Nidan (1964) teoriaan muodollisesta ja dynaamisesta vastaavuudesta. Muodollisesti vastaava käännös suosii lähtökieltä ja pyrkii säilyttämään alkuperäisen tekstin muodon muun muassa lainasanojen kautta, kun taas dynaamisesti vastaava käännös keskittyy kohdetekstiin ja ottaa huomioon kohdeyleisön, esimerkiksi korvaamalla mahdolliset lainasanat kohdetekstin vastaavilla kulttuurisanoilla eli sopeuttamalla kohdekielen kontekstiin. Lähtökielen kulttuurisanat jaotellaan kolmeen eri pääryhmään, jotka kirjoittaja on määritellyt itse. Ensimmäinen ryhmä (1) ovat universaalit sanat eli yleiskäsitteet, jotka ovat tutkimuksessa kulttuurisanoja, jotka esiintyvät tietyssä merkityksessä ainoastaan Kuuban espanjassa. Tällainen sana on esimerkiksi socio, joka tarkoittaa yhtiökumppania tai osakasta, mutta jota Kuubassa käytetään tarkoittamaan sanaa ”ystävä”. Toinen ryhmä (2) koostuu vain Kuubassa käytetyistä sanonnoista ja kolmas ryhmä (3) kuubalaisista kulttuurisidonnaisista sanoista ja ilmaisuista, jotka viittaavat kohdekielestä puuttuviin lähtökielen kulttuurin ilmiöihin. Jokaisessa ryhmässä on myös kaksi eri tasoa, jotka viittaavat kohdekielen vastaavuuksien löytämisen vaikeusasteeseen. Yllä mainitun sanan socio vastaavuuden taso on helpompi (a), koska sille löytyy helppo vastine suomeksi, mutta esimerkiksi sana pepillo kuuluu vaikempaan vastaavuuden tasoon (b): ilmaisu tarkoittaa nuorta ihmistä, joka pitää kaikesta uudesta ja haluaa pukeutua muodikkaasti. Sana voidaan tällöin selittää suomeksi, mutta sillä ei ole yhtä, helposti yhdellä sanalla ilmaistavaa vastinetta kuten sanalla socio. Kahden ensimmäisen ryhmän kulttuurisanojen siirtoa kohdekieleen tarkastellaan merkityksen vastaavuuden perusteella. Tämä vertailu suoritetaan taulukoiden avulla ja laskemalla vastaavuusprosentti. Kolmannen ryhmän kulttuurisanojen siirtoa kohdekieleen tutkitaan muodollisen ja dynaamisen vastaavuuden perusteella niin ikään prosentuaalisesti. Jokainen kulttuurisana analysoidaan kontekstissaan yllä mainittujen kriteerien perusteella. Tutkimustulosten mukaan elokuvan Habana Blues ensimmäisen ja toisen sanaryhmän kulttuurisanojen merkityksen säilymisprosentti kohdekielessä on 50 % ja elokuvan Retorno a Ítaca 70 %, mikä osoittaa kulttuurisanojen kääntämisen ongelmallisuuden tekstityksissä esimerkiksi rajoitetun rivimäärän takia. Kolmannen sanaryhmän käännöstekniikat osoittavat ensimmäisen elokuvan käännöksen olevan muodolliseen vastaavuuteen taipuva (muodollisten käännöstekniikoiden osuus 80 %), kun taas toisessa elokuvassa käytetään enemmän dynaamisen vastaavuuden käännöstekniikoita (niiden osuus on 55 %). Tutkielmassa kehitetyn luokituksen avulla voidaan kehitellä lisää metodeja, joiden kautta voidaan selvittää ja vertailla kääntäjien valintoja audiovisuaalisessa kääntämisessä.

Tutkin pro gradu -työssäni Pajtim Statovcin teosta Kissani Jugoslavia (2014). Tarkastelen teosta esimerkkinä suomalaiseen kirjallisuuteen 2000-luvulla kotoutuneesta lajista, jota kutsun tutkielmassani transnationaaliksi kirjallisuudeksi. Keskityn tutkimaan, miten lajille tyypilliset teemat kuten liike eri valtioiden välillä, erilaisten kulttuuripiirien välissä muotoutuva identiteetti ja sukupolvelta toiselle periytyvä juurettomuuden tunne ovat läsnä Statovcin teoksessa. Pohdin erityisesti, millaisia kulttuurisia konteksteja Kissani Jugoslaviassa esiintyy, millaisia raja-alueita niiden välille muodostuu ja millaisia lähtökohtia ja mahdollisuuksia kulttuurienvälisyys antaa henkilöhahmojen toiminnalle ja identiteetinmuodostukselle. Tutkimukseni teoreettisena lähtökohtana käytän postkolonialistisesta tutkimustraditiosta lähtöisin olevaa transnationaalia tutkimussuuntausta. Hyödynnän erityisesti globalisaatiota ja kulttuuria koskevaa tutkimusta ja Stuart Hallin identiteettiä käsitteleviä kirjoituksia. Kulttuurienvälisyyden teemaa ja siitä kumpuavaa identiteetinmuodostuksen problematiikkaa lähestyn Homi K. Bhabhan esittelemän kolmannen tilan käsitteen avulla. Kissani Jugoslaviassa erilaisia kulttuureita lähestytään kahden minäkertojan, Eminen ja hänen poikansa Bekimin, näkökulmasta. Teoksen keskeisimmät yhtenäiset kulttuurikontekstit muodostuvat kosovolaisuuden ja suomalaisuuden diskurssien ympärille. Sekä kosovolaista että suomalaista kulttuuria luonnehtii kerronnan perusteella kietoutuminen kansallisten lähtökohtien ympärille sekä tavoite suojella kaikkea alkuperäiseksi ja puhtaaksi miellettyä vieraan ja ulkopuolisen vaikutuksilta. Kulttuurista järjestystä pidetään sekä kosovolaisessa että suomalaisessa kulttuurissa yllä erilaisin seremonioin ja rituaalein. Niistä selviytyäkseen sukupuolensa, seksuaalisen suuntautumisensa ja kulttuurisen taustansa vuoksi marginaaliin asetettujen Eminen ja Bekimin on mukauduttava valtakulttuurin ennalta sanelemiin rooleihin. Asetelmaa korostavat Statovcin teoksessa tiuhaan toistuvat valehtelemisen ja näyttelemisen motiivit. Valtiollisten ja kulttuuristen rajojen ylittäminen ja niiden väliin jääminen muodostavat Kissani Jugoslavian keskeisen teeman, jota ilmentävät muun muassa erilaiset transnationaaleiksi luonnehdittavat paikat ja prosessit sekä valtakulttuurien marginaaliin asettuvat alakulttuurit. Keskeisinä kulttuurienvälisten kolmansien tilojen symboleina toimivat myös erilaiset liikennevälineet, kuten autot, raitiovaunut ja lentokoneet, sekä paikallisuuden diskurssista irtautuvat globaalit viestintävälineet internet ja televisio. Identiteetinmuodostukseen liittyviä haasteita representoivat Kissani Jugoslaviassa erilaiset eläinhahmot, joista tärkeimmiksi nousevat kissa ja käärme. Eläimet ilmentävät eri kulttuurikontekstien välisiä eroja ja henkilöhahmoille niiden puitteissa osoitettuja rooleja sekä toimivat Eminen ja Bekimin käymän identiteettikamppailun symboleina. Kulttuurin, kansan ja valtion muodostamasta kolminaisuudesta irtautuvan identiteetin muodostaminen näyttäytyy teoksessa lähtökohtaisesti mahdottomana tehtävänä. Sotien repimästä Jugoslaviasta pakenevien albaanien juuttuminen kulttuurien väliin uhkaa syrjäyttää heidät yhteiskunnasta ja asettaa heidät alttiiksi väkivallalle, alistamiselle ja solvauksille. Kissani Jugoslavian keskeinen konflikti muodostuu Eminen ja Bekimin tarpeesta sovittaa itsensä osaksi kansallisia kulttuuriyhteisöjä, vaikka tämä tavoite asettuukin samalla vastakkain heidän henkilökohtaisten ominaisuuksiensa, toiveidensa ja unelmiensa kanssa. Vaikka juuttuminen kulttuurien väliin näyttäytyykin teoksessa lähtökohtaisesti epätyydyttävänä tilana, tarjoaa se henkilöhahmoille myös mahdollisuuksia. Tutkimukseni osoittaa, että juuri kulttuurien välille muodostuvat kolmannet tilat tarjoavat Eminelle ja Bekimille mahdollisuuden ulkoisista määrittelyistä riippumattoman identiteetin muodostamiseen.

Tutkielma käsittelee englannin kielen kansainvälisen roolin näkymistä englannin kielen opetuksessa suomalaisessa kontekstissa. Englannista on tullut globaali maailmankieli, ja ihmiset, jotka eivät puhu englantia äidinkielenään, käyttävät kieltä pystyäkseen kommunikoimaan toistensa kanssa. Tämän vuoksi on tärkeää, että opiskelijoita valmistetaan jo kouluaikoina käyttämään englantia eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa. Tutkielman tarkoitus on selvittää, eroaako vuonna 2016 käyttöön otettava opetussuunnitelma edellisestä opetussuunnitelmasta sen suhteen, miten englannin kielen globaali rooli otetaan siinä huomioon. Lisäksi tutkielmassa tutkitaan eri kulttuurien esittelyä perusopetuksen yläkoulun englannin kielen oppikirjoissa sekä sitä, miten opetussuunnitelmassa annetut ohjeet eri kulttuurien käsittelemiseksi englannin kielen opetuksessa on otettu oppikirjoissa huomioon. Tutkielmassa tutkitaan vuoden 2004 ja vuoden 2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita sekä kahta uuden opetussuunnitelman mukaisesti päivitettyä oppikirjasarjaa: Otavan vuonna 2015 julkaisemaa Top-sarjaa sekä SanomaPro:n vuosina 2014–2015 julkaisemaa Spotlight-sarjaa. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen: opetussuunnitelmia tutkitaan kvalitatiivisen vertailevan analyysin avulla, ja molemmista kirjasarjoista analysoidaan 7., 8. ja 9. luokkien tekstikirjat kvalitatiivisella sisällön analyysilla. Oppikirjoja analysoitaessa keskitytään paitsi viittauksiin eri kulttuureista, myös näiden kulttuuristen viittausten konteksteihin. Analyysin avulla tutkielmassa selvitetään, miten oppikirjat ovat tulkinneet ohjeet, joita opetussuunnitelmassa on annettu englannin kielen kansainvälisen roolin käsittelemiseksi. Tutkimuksen pohjalta on selvää, että vanhassa opetussuunnitelmassa keskityttiin englannin opetuksessa kohdekulttuuriin eli niihin maihin, joissa englantia puhutaan pääkielenä. Uusi opetussuunnitelma sen sijaan painottaa englannin kielen globaalia roolia, ja sen mukaan on tärkeää, että oppilaat oppivat käyttämään englantia monissa kansainvälisissä tilanteissa. Myös uuden opetussuunnitelman mukaan kirjoitetuissa oppikirjoissa muidenkin kuin pääkielenään englantia puhuvien maiden kulttuurit ovat vahvemmin esillä kuin aiemmin. Kuitenkin suurin osa kulttuurisista viittauksista on edelleen niistä maista, joissa englanti on pääkieli, ja näiden maiden kulttuuria käsitellään syvällisemmin kuin niiden maiden, joissa englantia puhutaan toisena tai vieraana kielenä. Syy siihen, että oppikirjat eivät täysin vastaa uuden opetussuunnitelman vaatimuksiin, saattaa olla siinä, että oppikirjojen kirjoittajat ovat tulkinneet opetussuunnitelmassa annetut ohjeet eri tavalla. Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että englannin kielen opettajien tulee olla entistä tarkempia sen suhteen, että opetussuunnitelmassa painotettua englannin kielen globaalia roolia käsitellään opetuksessa.

Käsittelen pro gradu-tutkielmassani turkkilais-saksalaista kirjailijaa Nevfel Cumartia ja hänen lyriikkaansa vieraantuneisuuskäsitteiden kautta. Tutkielmaan on pääsääntöisesti valittu runoja, joiden pohjalta subjektiivinen tutkimus oli mahdollista toteuttaa. Runot käsittelevät niin itse kirjailijaa, hänen isäänsä, kuin myös yleisesti toisen sukupolven maahanmuuttokansaa Saksassa, johon myös Cumart kuuluu. Yksi syy, miksi valitsin tutkielmaani runoja Cumartin isästä, oli se, että hän kuuluu ensimmäisen sukupolven eri maiden maahanmuuttajiin, jotka kutsuttiin Saksaan töihin pian toisen maailmansodan jälkeen. Turkkilaisesta isästä kertovat runot heijastavat selkeästi 1950-luvun Saksan maahanmuuttokansan elämää syrjinnän ja muukalaisvihan valossa. Vain harvat maahanmuuttajat pystyivät integroitumaan uuteen ympäristöön. Jotkut heistä reflektoivat jokapäiväistä elämäänsä kirjallisessa muodossa, jotta esimerkiksi identiteettiin, omakuvaan tai rasismiin viittaavia kysymyksiä olisi helpompi prosessoida. Erityisesti toisen maahanmuuttajasukupolven katsotaan kärsivän identiteettiongelmista ja syrjinnästä, sillä he joutuivat taistelemaan kahden kulttuurin välillä. Tämä laukaisi väistämättä vieraantuneisuudentunnetta synnyinmaassa. Nevfel Cumart oli yksi heistä, joka kirjallisuuden kautta löysi paikkansa omassa kotimaassaan, rohkaisten tänä päivänä erityisesti nuoria, joilla on maahanmuuttajataustaa, keskustelemaan aiheesta erilaisissa kirjoituspajoissa, luennoilla ja seminaareissa. Subjektiivista runoanalyysiä tukee teoriassa käsitteet; interkulturalismi, kulttuurienvälinen kirjallisuus, maahanmuutto ja itse vieraantuneisuuskäsitteet. Interkulturalismi on Saksassa vielä varsin nuori käsite ja tarkoittaa yksinkertaisesti sanottuna kulttuurien välistä vuorovaikutusta. Cumartin lyriikka on interkulturalistista, käsitellen sekä turkkilaista että saksalaista kulttuuria. Maahanmuuttokappale oli välttämätön työn kannalta, jotta Cumartin isän ja myös muiden ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajien elämää voisi paremmin ymmärtää. Vieraantuneisuuskäsitteet analyysissä pohjautuvat vieraantuneisuuden tunteeseen ja siihen, mitä kirjalija, hänen isänsä ja toinen maahanmuuttajasukupolvi Saksassa ylipäätään kokivat vieraaksi. Analyysissä korostetaan sitä, mikä on omaa, mikä koetaan omaksi ja mistä ollaan vieraannuttu, mikä on vierasta. Se voi olla ihmiset ympärillä, oma identiteetti tai vieras kulttuuri. Tutkimuksesta kävi ilmi, että Cumart koki nuoruudessaan maahanmuuttajalapsena kaikenlaisia identiteettiin koskevia ongelmia pelkästään orientaalisen ulkonäkönsä ja ulkomaalaisen nimensä vuoksi. Kiinnostavaa tutkimuksen kannalta on se, että Cumartilla ja hänen isällään on täysin eri lähtökohdat synnyinmaansa suhteen, mutta he lukeutuvat saksalaisten näkökulmasta silti maahanmuuttajiin. Tutkimus on pelkkä pintaraapaisu näinkin laajassa ja ajankohtaisessa aiheessa. Maahanmuutto ja monikulttuurisuus ovat Saksassa aiheina jatkuvasti mediassa ja tutkimusta voisi lähteä laajentamaan vaikkapa tutkimalla toisen sukupolven maahanmuuttajalasten lyriikkaa ja vertailla eri teemoja keskenään. Mitä yhtäläisyyksiä ja eroja löytyy? Toistuvatko teemat?

Tämä maisterintutkielma käsittelee Suomen matkaa kohti Euroopan unionia ja kuinka se näkyi Helsingin Sanomien pääkirjoituksissa, mielipidekirjoituksissa ja Olli Kivisen kolumneissa vuosina 1990–1994. Tämän tutkimuksen pääpainona on tarkastella, miten Helsingin Sanomat pyrki vaikuttamaan, lehdessä esiintyvän mielipideaineiston eli pääkirjoitusten, mielipidekirjoitusten ja kolumnien avulla, Suomen EU-jäsenyyteen. Tutkimuksen pääasiallisena lähdeaineistona on käytetty Helsingin Sanomia, joka laajan levikkinsä ansiosta vaikutti hyvin laajasti Uudellamaalla ja pääkaupunkiseudulla. Tutkimustulosten tarkasteluun on käytetty laadullisen tutkimuksen menetelmiä. Tutkimuksessa avataan sitä, millainen lehti Helsingin Sanomat oli tutkimuksen ajankohtana ja miten sen asennoituminen läntisiin arvoihin on näkynyt sen suhtautumisessa lännen integraatioon kylmän sodan lopussa. Lisäksi tutkimuksessa avataan pääkirjoituksia, mielipidekirjoituksia ja kolumneja tekstilajeina ja miten ne ovat näkyneet ja muovautuneet Helsingin Sanomissa. Lopuksi tutkielmassa tarkastellaan niitä keinoja, joiden avulla nämä kolme tekstilajia pyrkivät vakuuttamaan lukijat Suomen EU-jäsenyyden tarpeellisuudesta. Tutkielmassa tarkastellaan ensin Helsingin Sanomien historiaa ja pyritään sen avulla selvittämään, miten lehden monivaiheinen menneisyys ja Erkkojen suvun omistus, ovat vaikuttaneet lehden ajatusmaailmaan. Tämän jälkeen tarkastellaan lyhyesti sitä, miten Suomessa yleisesti suhtauduttiin lännen integraatioon 1990-luvun alussa. Lopuksi suurin osa tutkielmasta keskittyy tarkastelemaan sekä analysoimaan lehdessä ilmestyneiden EU-aiheisien pääkirjoitusten ja kolumnien keinoja vakuuttaa lukijat ja Suomen päättäjät jäsenyyden tarpeellisuudesta. Mielipidekirjoitusten kohdalla tutkimuksessa selvitetään, millä tavoilla lukijat reagoivat eri vaiheissa Suomen EU-prosessiin ja millä tavoilla he pyrkivät tuomaan esille näkemyksensä asiasta. Tutkielman tavoitteena on siis selvittää, millä tavalla Suomen EU-prosessi näkyi Helsingin Sanomissa ja kuinka siihen pyrittiin vaikuttamaan ja kommentoimaan lehden mielipideaineistossa. Tässä tutkielmassa osoitetaan, että Helsingin Sanomien taustalla ja sen omistavalla suvulla oli merkitystä siihen, miten lehti suhtautui Euroopan integraatioon ja lopulta Suomen Euroopan unionin jäsenyyteen. Lisäksi tutkielmassa osoitetaan, kuinka Helsingin Sanomat käytti monia eri keinoja, kuten tiedonvälityksen lisäystä ja uuden henkilöstön tarkoituksenmukaista valintaa, saavuttaakseen tavoitteensa nähdä Suomi Euroopan unionissa.

This thesis is about determine the meaning of inclusion in Finnish education system and policies. Defining inclusion is culturally challenging, because it has its own forms in every country and every country has their own educational system with their own history in education policies. Inclusion is the latest newcomer in modern educational discourse and has not yet been generally accepted by common consent. Topic is hot potato in education field and there is a lot of demand defining inclusion in educational sciences, to deeper the understand behind it. My research is founded on valued Finnish scientific publications. My data is collected from Kasvatus- lehti, from which I picked 10 articles among approximately 400 publications. My research methods rely upon content analyse, hermeneutical and phenomenological approaches. Use of my methods require proper review of my background as a researcher to make my study credible, which can be found in this thesis. This way reader can justify my results. The results of this study made even clearer the challenge of defining the word inclusion in Finland is a challenge. Results showed that it is in clear relation to word integration, almost acting as synonym. This confusion of between different ideology and concept has big impact on educational policy, wasting time and resources on developmental projects towards inclusive education in Finland. In brief, in through my comprehensive data, inclusion in Finland would constite to be democratic, accessible and social construct, that welcomes everybody to join in multiprofessional work community, no matter their qualities or disabilities. Importance of this study is to bring definition and continue the debate about inclusive education in Finland and internationally, and how inclusive education would progress in Finnish education system.

”Japanilaisuuden” ainutlaatuista ydintä on pyritty sanoittamaan vuosikymmenien saatossa jopa tuhansien, teosten ja artikkeleiden verran niin japanin kuin englannin kielellä. Kollektiivisesti kirjoituksiin viitataan japanin kielen sanalla nihonjinron – ”teoriat japanilaisista”. Kirjoitukset ovat nostattaneet paljon kritiikkiä. Tämän tutkielman tarkoituksena ei ole lisätä uutta nihonjinronin kriittistä katsausta jo olemassa olevien joukkoon, vaan suunnata mielenkiinto nihonjinronin ja sen väittämille altistuneiden japanilaisten väliseen suhteeseen. Tähän liittyen olemassa olevaa tutkimusta on melko vähän verrattuna nihonjinronin kriittisten tarkasteluiden määrään. Tutkielman perustana on Japanissa kahdessa korkeakoulussa kerätty ja yhteensä 48 vastausta käsittävä kyselytutkimusaineisto. Kyselylomake sisälsi viisi suoraa väittämää nihonjinron-teoksesta ja tiivistelmät kahden teoksen keskeisistä väitteistä. Korkeakoulututkintoa suorittavat nuoret ovat mielenkiinnon kohteena muun muassa siksi, että aikaisemmassa tutkimuksessa nihonjinronin havaittiin olevan suosituin vanhempien henkilöiden keskuudessa ja tulevaisuudessa korkeakouluttautumisen arveltiin vähentävän kirjoitusten suosiota. Ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä on selvittää, miten japanilaiset nuoret korkeakouluopiskelijat suhtautuvat nihonjinroniin: ovatko he samaa mieltä kirjoitusten väittämien kanssa vai torjuvatko he ne? Lisäksi tarkastelun aiheena on väittämien kuin myös yksittäisten kirjoittajien ja teosten tunnettuus vastaajien keskuudessa sekä se, ovatko he teoksia itse lukeneet. Kolmannen tutkimuskysymyksen lähtökohtana on avoimissa vastauksissa heijastuvat tavat ymmärtää kulttuuri. Stereotypioita rakentavan ja ylläpitävän nihonjinronin voi nähdä perustuvan klassiseen kulttuurikäsitykseen, mikä ymmärtää kulttuurin objektiivisesti sanoitettavissa olevana. Vastakkainen kulttuurikäsitys painottaa erilaisten kulttuurillisten todellisuuksien olemassaoloa, jolloin yhden kansallisen kulttuurin sanallinen naulitseminen on mahdotonta. Suurilta osin nihonjinronille kohdistetun kritiikin voi nähdä punoutuvan osaksi tätä lähestymistapaa. Mielenkiintona on, kuinka vastaajien suhtautumistavoissa nihonjinroniin on nähtävillä nämä erilaiset kulttuurikäsitykset. Oletuksena on, että myötämielisyys väittämiä kohtaan näyttäytyy avoimissa vastauksissa klassisen lähestymistavan elementteinä, kun taas väittämät torjuva vastaaja tuo esille vastakkaisen lähestymistavan argumentteja. Kyselyyn vastanneiden keskuudesta nousee vahva myötämielisyys nihonjinron-väittämiä kohtaan: viiden väittämän kohdalla yli puolet vastaajista on joko täysin tai jokseenkin samaa mieltä väittämien kanssa. Yli puolet vastaajista kertoo kuulleensa viiden väittämän kaltaisia väittämiä aikaisemminkin. Noin 30 % kertoo lukeneensa itse teoksia. Tekijöiden ja teosten tunnettavuuteen liittyvissä vastauksissa on epäselvyyksiä ja siten epäluotettavuutta. Myötämielisyys väittämiä kohtaan näyttäytyy avoimissa vastauksissa klassisen kulttuurikäsityksen elementteinä, vaikkakin etenkin sen epäsuoraa kyseenalaistamista on huomattavissa. Tutkimuksen suppean otannan takia yleistyksiä nihonjinronin yleisestä hyväksymisestä ei voida tehdä, mutta tulokset nostavat näkökulman sen mahdollisuuteen. Japanin yhteiskunnan muuttuessa yhä monimuotoisemmaksi, on ”standardin japanilaisuuden” ja vahvoja rajapintoja ”meidän” ja ”heidän” välille rakentavan nihonjinron-diskurssin asemaa julkisessa keskustellussa merkityksellistä tarkastella kriittisesti. Lisäksi tutkielmassa nousee esille tarve ”kulttuurin” täsmälliselle ja kriittiselle määrittelylle Japanin tutkimuksessa.

The purpose of this study is to find out the context of craft articles in Helsingin Sanomat and construct the cultural significances of crafts. The starting point of research is Kärnä-Behms (2005) hegemonic discourses. These are: the discourse of expertise, the discourse of anti-intellectuality, the ecological discourse, the discourse of life management, the discourse of anti-modernism and the gender discourse. The research questions try to find an answer to accuracy of the hegemonic discourses. The data consisted of craft articles published in Helsingin Sanomat during January and May 2015. The data were collected from the microfilm about Helsingin Sanomat at the National Library. There were almost 30 articles (N=28). For the first research question the data was analysed by a theory based content analysis and exploited the method based on discourse analysis. For the second research question the data was analysed by theory of guiding analysis. The hegemonic discourses directed typology of data for the types that represented the cultural significances of crafts. The hegemonic discourses without the gender discourse appeared at the data. There was speech about innovation and design with craft outside the hegemonic discourses. The missing about the gender discourse is showing changes of craft culture gendering. The speech about design and innovation with craft assume the craft manifestation in the future. The cultural significances of crafts constructed by professionalism, craft and industrial confrontation and innovation of craft.