Browsing by Subject "kunta"

The changing environment causes new needs and objectives for which new plans and strategies have to be created. The importance of the residents increases during these planning processes, and therefore utilizing different participatory methods comes more and more important. There are two parts in this research; the first part examines how the resident survey, from participatory methods, can be used in the strategical planning of the city’s forests’ use and management, and in the second part, the resident survey has been implemented to find out the opinions, wishes, and proposals of the residents concerning the city’s forests’ use and management in Vantaa. The first part of the research examines how the resident survey can be used in the achieving the objectives, what is the content that the resident survey is able to bring into the planning process, and to find out how and in which phase, or in which way, the resident survey can be used in the planning process. In this part, the qualitative methods were used, and the results are mainly based on the existing literature together with the implemented survey in the certain aspects. From the results, it is possible to find out that the resident survey may achieve very well the objectives of the municipality and the objectives relating residents’ local knowledge and possibilities to influence by certain criteria. The objectives related to the residents’ spiritual or psychological characteristics, like building the trust, are more difficult to achieve. On the other hand, the implemented resident survey cannot be used to achieve all the objectives of the international or institutional parts, like the objectives related to the Forest Act. It is possible to use the resident survey in every phase of the planning process, but according to the results of this research, it will not be able to bring all the objectives in every phase. The second part of the research was to implement the resident survey to find out the residents’ opinions, wishes, and proposals concerning the forests of Vantaa city. It enabled to gather the knowledge and the information about the meaning and the use of the forests, the acceptable forest management methods, the participatory in the forest management and planning, and the local information about the forests. Vantaa city was divided into the seven areas. The sample size was 2 100 – so 300 residents of the age 15 to 75 from each area. In total 950 answers were received with the respond rate 45 %. The results were created by using the quantitative methods. They show that the meaning of the forests for recreation and outdoor activities is remarkable; the most important characteristics are naturalness and feeling of the forest, calmness and silence, and the opportunities to outdoor activities and sport; the residents mostly use forests nearby home; and the most acceptable forest management methods cause less changes in the environment, like thinning, uneven-aged forest management, and harvesting. The participatory is quite unknown for most of the respondents, and the most of the residents think that this resident survey will not influence to the final decisions. Further studies about how the criteria, used in this research, could work with different resident surveys is needed, and if they can be used in the other phases of the planning process that have been found out in this research.

Suomen kehittyminen pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi toista maailmansotaa seuranneina vuosikymmeninä vaati yhtäaikaista muutosta useilla yhteiskunnan osa-alueilla. Suomi teollistui ja palveluvaltaistui, ja myös kaupungistuminen kiihtyi. Väestön terveyttä, hyvinvointia ja tasa-arvoa parantavia instituutioita kehitettiin aikana, jolloin koko yhteiskunta oli suurten muutosten ikeessä. Muutokset rantautuivat myös liikunnan saralle. Kunnat ottivat päävastuun liikuntapalvelujen tuottamisesta 1960-luvulta lähtien, ja liikuntarakentaminen kiihtyi kaikkialla Suomessa. Mielipideilmasto muuttui, ja vähitellen tasa-arvoajattelu rantautui koskemaan myös ihmisten liikkumismahdollisuuksia. Tasa-arvoperiaatteita peräänkuuluttava Suomen ensimmäinen liikuntalaki säädettiin vuonna 1979. Koko kansa tahdottiin saada liikkeelle! Tässä maisterintutkielmassa selvitetään, kuinka liikuntamenot ja -rakentaminen ovat kehittyneet Suomen eri kunnissa hyvinvointivaltion kasvukaudella vuosina 1960–1989. Lisäksi tutkitaan, mitä selittäviä tekijöitä kuntien liikuntamenojen kehityksen taustalta löytyy. Tutkielmassa perehdytään myös siihen, kuinka liikunnan valtionapujärjestelmä on luonut raamit ajan liikuntarahoitukselle sekä vaikuttanut ohjauksellaan liikuntakulttuurin kehitykseen kunnissa. Huomio kiinnitetään institutionaalisiin muutoksiin ja liikuntapoliittisten linjausten ja lainsäädännön vaikutuksia kuntien liikuntamenoihin kartoitetaan. Lisäksi tutkitaan, ovatko paikallistason rahoitustoimet johtaneet liikuntapaikkojen maantieteelliseen keskittymiseen vai onko liikuntapaikkoja rakennettu hajautetummin ja alueellisen tasa-arvon periaatteita toteuttaen. Tutkimuskysymyksiä lähestytään hyvinvointivaltioteoreettisista lähtökohdista käsin ja instituutioteorioita hyödyntäen. Tutkielman pääasiallinen aineisto kuntien liikuntamenoista on kerätty Suomen Virallisen Tilaston (SVT) vuosien 1960–1972 Kuntien finanssitilastoista ja vuosien 1973–1989 Kuntien talous -tilastoista. Myös LIPAS-liikuntapaikkatietokannasta on kerätty aineistoa tutkielman tarpeisiin. Aineiston analysoinnissa eri maantieteellisten alueiden kehityksen vertailu nousee keskeiseksi. Lisäksi analyysissa tukeudutaan paneeliregressioihin. Tutkimusajanjakso oli erittäin vilkkaan liikuntarakentamisen aikaa. Myös kuntien liikuntamenot kasvoivat vuosina 1960–1989 huomattavasti, joskin menojen kasvuvauhdissa ja tasossa oli selkeitä alueellisia eroja. Menojen kasvun lisäksi liikunnan arvostus kunnissa kasvoi, mikä näkyi liikuntamenojen kasvavina osuuksina kuntien kokonaismenoista. Menojen reaalikasvun taustalla vaikutti yhteiskunnan yleinen vaurastumiskehitys. Paneeliregressioista käy ilmi, että myös demografiset tekijät ja kuntaomisteisten liikuntapaikkojen lukumäärän kasvu selittävät liikuntamenojen kehitystä tilastollisesti merkitsevästi. Sen sijaan liikuntalailla ei näytä tehtyjen regressiomallien valossa olevan juuri selitysvoimaa suhteessa liikuntamenoihin. Laki näyttää kuitenkin kiistattomasti vaikuttaneen liikuntapaikkaverkoston kehitykseen. 1980-luvun myötä Suomen liikuntapaikkaverkosto laajentuikin lähes koko maan kattavaksi. Aluepoliittisen liikuntalain vaikutus paitsi paikallistason liikuntarakentamiseen ja liikuntapaikkojen maantieteelliseen levinneisyyteen myös kuntien liikuntamenoihin olisi saattanut tulla tutkielmassa havaittua voimakkaammin esiin kunniltaan monipuolisemmalla ja yksityiskohtaisemmat valtionaputiedot sisältävällä tutkimusaineistolla.