Browsing by Subject "lehmä"

Mastitis is economically the most important disease and the second most important welfare issue after lameness in dairy production worldwide. Mastitis diagnosis consists of recognizing the causative pathogen and simultaneous changes in milk parameters, such as somatic cell count. Currently, 27 % of Finnish farms use automatic milking system (AMS) and more than 50 % of all milk is harvested by a milking robot. Large amounts of data are available from AMS, and they can be used to recognize and control mastitis on farms. The aim of this work was to study how different AMS data patterns describe mammary gland infection, and how they can be used in mastitis diagnosis. The most conventional parameter for diagnosing mastitis is somatic cell count (SCC) which describes the number of somatic cells per milliliter of milk. During mastitis, SCC increases, but a significant day-to-day variation is characteristic. SCC is measured in official Dairy Herd Improvement (DHI) programs, and SCC is also counted by sensors in AMS. The most common in-line measured parameter at AMS is electrical conductivity (EC). EC is measured quarter-specifically which makes it good for comparison among different quarters but there are some uncertainties associated with EC. In addition, L-lactate dehydrogenase (LDH) is an enzyme that indicates infection in different tissues and is also detectable with a sensor in some AMS. It’s less mastitis-specific than SCC, but because it has less daily variation, combined with SCC it’s currently an interesting tool for recognizing mastitis in AMS. Descriptive study was conducted using AMS data from 24 cows over 7 months from a Canadian research herd. The data were fragmented and only a few mastitis cases were included. However, the results describe the characteristics of different AMS parameters. Results showed that LDH is high especially in 1st lactation cows until 35 days after calving. As expected, LDH of mastitic cows was substantially higher compared to cows that were healthy or had non-udder illness. Interestingly, the daily variation of LDH in individual cows appears to be greater than expected.

Bakteerien lisääntyvä mikrobilääkeresistenssi on ajankohtainen ja tutkimuksen kohteena oleva aihe, mistä käydään keskustelua jatkuvasti. Tämä lisensiaatintyö sisältää kirjallisuuskatsauksen ja kokeellisen osan. Kirjallisuuskatsauksen aihe on stafylokokit, niiden merkitys utaretulehduksen aiheuttajana, stafylokokkien mikrobilääkeresistenssi ja resistenssin takana olevat geenit. Kokeellisessa osassa kartoitettiin mikrobilääkeresistenssin esiintymistä utaretulehdusta aiheuttavilla stafylokokeilla, bakteerien genomissa olevia resistenssigeenejä sekä geenien ja herkkyystestauksen yhtenevyyttä. Tutkimushypoteesi oli, että stafylokokkien genomista löytyy useita resistenssigeenejä ja stafylokokeilla esiintyy mikrobilääkeresistenssiä. Työn tarkoitus oli selvittää stafylokokkien genotyypin yhtenevyyttä fenotyyppiin. Aineisto (24 stafylokokki-isolaattia) on kerätty neljännesmaitonäytteistä vuosina 1999-2002. Isolaatit on kokogenomisekvensoitu aikaisemmassa tutkimuksessa. Puolet stafylokeista oli aiheuttanut subkliinisen ja puolet kliinisen utaretulehduksen. Tähän tutkimukseen kuului genomisekvensoinnista saatujen tietojen hyödyntäminen, herkkyystestauksen teko isolaateille ja tiedon analysointi. Stafylokokkien genomeista löytyi resistenssigeenejä. Kaikilta stafylokokeilta löytyi basitrasiiniresistenssiä koodaava geeni. Yhdellä Staphylococcus aureus isolaatilla (nro. 9) oli penisilliiniresistenssiä koodaava geeni. Yhdellä Staphylococcus simulans -isolaateilla (nro. 113) oli beetalaktaamiresistenssiä koodaava geeni. Herkkyystestauksessa valtaosa isolaateista (13/24) oli herkkiä kaikille tutkituille mikrobilääkkeille. Yksi Staphylococcus aureus -isolaatti (nro. 9) oli resistentti penisilliinille ja gentamisiinille kliinisen raja-arvon mukaan. Lisäksi isolaatti oli resistentti oksasilliinille, kefalotiinille ja klindamysiinille epidemiologisen raja-arvon mukaan. Staphylococcus simulans -isolaateista kaksi (nro. 113 ja 116) oli resistenttejä oksasilliinille kliinisen raja-arvon mukaan. Suurin osa resistenssigeeneistä ei ilmennyt herkkyystestauksessa. Osalla isolaateista kuitenkin oli mikrobilääkettä koodaava resistenssigeeni ja kyseisen mikrobilääkkeen MIC-arvo oli korkeampi kuin niillä isolaateilla, joilla ei ollut ko. geeniä. Tutkimuksen johtopäätös on, että utaretulehduksesta eristetyt stafylokokit ovat valtaosin herkkiä utaretulehduksen hoidossa käytetyille mikrobilääkkeille. Sen sijaan muita mikrobilääkeresistenssigeenejä on jonkin verran.

Eläinten hyvinvointia on enenevässä määrin tutkittu viime vuosikymmenten aikana ja hyvinvoinnin edistämiseksi esitetyt toimenpiteet perustuvat tutkimustietoon. Myös kuluttajat ovat aiempaa kiinnostuneempia eläinten hyvinvoinnista ja -elinolosuhteista. Eläinten hyvinvointikorvauksella rahoitetaan peruslainsäädännön ylittäviä eläinten hyvinvointia edistäviä toimenpiteitä. Hyvinvointikorvausta- tai tukea on maksettu vuodesta 2008 alkaen. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Eläinten hyvinvointikorvaukseen sitoutuneiden tilojen eroja niihin, jotka eivät sitoumusta tehneet. Samalla selvitettiin, millaisiin toimenpiteisiin tukea hakeneet sitoutuivat ja noudatettiinko tiloilla, jotka eivät sitoumusta tehneet, hyvinvointikorvauksen ehtojen mukaisia toimenpiteitä. Tutkimus toteutettiin lähettämällä viljelijöille sähköpostista avautuva kysely. Vastauksien perusteella aineisto rajattiin maidontuotantotiloihin (N = 502). Tulokset analysoitiin käyttäen varianssianalyysiä ja ristiintaulukointia. Vastaajista 53,4 % haki Eläinten hyvinvointikorvausta ja valituista toimenpiteistä suosituimpia olivat nautojen ruokinta ja hoito, nautojen pitkäaikainen laidunnus laidunkaudella sekä vasikoiden pito-olosuhteiden parantaminen pinta-alavaatimuksella. Tilat valitsivat toimenpiteitä, joita oli helppo noudattaa tilalla. Eläinten hyvinvoinnin ei koettu parantuvan tilalla sitoutumisen myötä, koska vaaditut olosuhteet olivat vastaajien mukaan hyvät jo ennen sitoutumista. Eläinmäärä vaikutti toimenpiteiden valintaan. Vasikoiden määrä oli suurempi tiloilla, jotka valitsivat toimenpiteen pito-olosuhteiden parantaminen pinta-alavaatimuksella (p<0.001). Pitkäaikainen laidunnus laidunkaudella valittiin useammin tiloille, joilla oli vähemmän lehmiä (p<0.001). Näillä tiloilla oli myös vähemmän peltopinta-alaa. Tiloilla, jotka eivät tehneet sitoumusta, suurin syy sitoutumattomuuteen oli, ettei siitä koettu saavan hyötyä, vaikka tiloilla noudatettiinkin Eläinten hyvinvointikorvauksen mukaisia toimenpiteitä. Tulokset perustuvat tuottajien omiin näkemyksiin. Lisäksi vastaaminen kyselyyn oli vapaaehtoista, joten kyselyn perusteella ei voida tehdä päätelmiä eläinten hyvinvoinnin tasosta. Jatkotutkimuksiin olisi hyvä liittää mukaan viljelijän asenteen ja oman hyvinvoinnin vaikutuksen selvittäminen.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ontuman vaikutusta lehmien ja ensikoiden karkearehun syöntikäyttäytymiseen, maitotuotokseen ja lypsyrobotilla käyntiin automaattisessa lypsyjärjestelmässä sekä ontuman ja laktaatiokauden vaiheen välistä yhteyttä. Lisäksi tarkasteltiin tutkimuksen aikaisia sorkkahoitojen tuloksia. Sorkkasairaudet ovat lisääntyneet merkittäväksi ongelmaksi, mutta varsinkin ontuman esiintymisen ja laktaatiokauden vaiheen välistä yhteyttä on varsin vähän tutkittu. Tämän ontumatarkkailututkimuksen tarkoituksena oli myös testata ontumatarkkailututkimusmenetelmää ja tuoda samalla esiin sen ongelmakohdat. Koe suoritettiin Helsingin yliopiston Viikin opetus- ja tutkimustilan pihatossa ajanjaksolla 12.8.2008 – 11.11.2008. Pihaton lypsyjärjestelmä oli automaattinen käsittäen yhden lypsyrobotin ja liikenne oli vapaa. Eläimet saivat säilörehua vapaasti syöntiä mittaavista vaakakupeista, joiden tiedoista laskettiin syöntiaika, - jakson pituus ja -jaksojen lukumäärä. Tutkimus ajoittui sisäruokintakauden alkuun kalenteriviikoille 33 – 46, mutta tilastollisista analyyseistä rajattiin pois koejakson alussa olleet laidunkauden tarkkailuviikot (kalenteriviikot 33 – 37). Tilastollisessa testauksessa oli mukana 53 eri eläintä poikimakerroittain (1 – 4) 26 – 18 – 5 - 4 kpl. Ontumakäyttäytymistä arvioitiin seitsemän kertaa kahden viikon välein Wincklerin ym. (2001) ontumaasteikolla 1 – 5, missä ontuvaksi tulkittiin ontumapisteen >3 saanut eläin. Laktaatiokausi jaettiin alku-, (laktaatiokuukaudet 1 – 3), keski- (laktaatiokuukaudet 4 – 6) ja loppuvaiheeseen (laktaatiokuukaudet >6). Sorkkahoito lehmille suoritettiin koejakson alkupuolella 11. – 12.9.2008 ja toisen kerran 22. – 23.1.2009. Ontuviksi (>3) arvioitiin 53,9 %:a eläinten viikkohavainnoista ja eläimistä 34 %:a sekä pahiten ontuviksi (ontumaluokat 4 – 5) eläinhavainnoista 28,4 % ja eläimistä 3,8 %:a. Lehmistä ontuviksi arvioitiin 40,7 % ontumapisteiden viikoittaisen keskiarvon ollessa 2,9 ja ensikoista ontuviksi arvioitiin 26,9 % ontumapisteiden keskiarvolla 2,5. Sekä lehmien että ensikoiden ontuma-arvot pienenivät loppulaktaatiokautta kohden, mutta suurenivat poikimakertojen lisääntyessä. Ontuman paheneminen lyhensi karkearehun kokonaissyöntiaikaa, joka johtui pääasiassa syöntikertojen määrän vähenemisestä. Laktaatiokauden keskivaiheessa ontumaluokka 4 ja laktaatiokauden lopussa ontumaluokat 3 ja 4 lyhensivät syöntiaikaa. Laktaatiokauden keskivaiheessa ontumaluokan 4 syöntijakso oli muita luokkia lyhyempi, mutta muuten jakson pituudessa ei ollut eroja. Ontuman vaikutus oli samanlainen ensikoiden ja vanhempien lehmien syöntikäyttäytymiseen. Mahdollisia syöntimäärän ja syöntinopeuden muutoksia ei voitu määrittää teknisten ongelmien vuoksi. Ontuma ei vaikuttanut maitotuotokseen eikä lypsyrobotilla käyntikertojen määrään. On kuitenkin otettava huomioon, että lehmät haettiin lypsylle lypsyvälin ylittäessä 12 tuntia. Sekä ensikoiden että lehmien syöntiaika pidentyi laktaatiokauden edetessä. Lehmät söivät laktaatiokauden alussa kauemmin, mutta keski- ja loppuvaiheessa vähemmän aikaa kuin ensikot. Ensikoiden syöntijakson pituus oli lyhyempi kuin lehmien. Ensikot kävivät syömässä jokaisessa laktaatiokauden vaiheessa useammin kuin lehmät ja niiden syöntikertojen määrä lisääntyi laktaatiokauden edetessä. Sen sijaan lehmät söivät laktaatiokauden keskivaiheessa harvemmin kuin laktaatiokauden alussa ja lopussa. Sorkkahoitotulosten perusteella sisäruokintakauden alussa (syyskuu 2008) sorkkasairauksia esiintyi 37,9 %:lla koko karjan eläimistä, mutta niiden osuus oli tammikuussa 2009 jo 72,1 %:a sorkkahoidosta huolimatta. Eniten sorkkasairauksista esiintyi kantasyöpymää ja anturavertymää eli piilevää sorkkakuumetta. Tulosten perusteella ontuma vaikuttaa lehmän karkearehun syöntikäyttäytymiseen.