Browsing by Subject "metsänomistaja"

Yksityismetsätalouden suunnittelu kohdistuu vahvasti operatiiviseen puoleen ja siinä tärkein työkalu on metsäsuunnitelma. Operaatisen suunnittelun rooli on vahva, vaikka varsinkin isojen metsätilojen kohdalla toiminta on yrittäjämäistä ja siten vaatisi myös liiketoiminnallista suunnittelua. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten yksityismetsätalouden toiminnan suunnittelu on toteutettu ja miten metsänomistajat suhtautuvat tämän hetkiseen suunnittelutasoon. Lisäksi tavoitteena on tutkia metsänomistajien näkemyksiä ja asenteita metsäistä liiketoimintasuunnitelmaa kohtaan. Tutkimusaineisto kerättiin puolistrukturoitujen teemahaastattelun avulla. Tutkimusaineistoa varten haastateltiin 16 harkinnanvaraisesti valittua Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen metsänomistaja asiakasta, jotka omistivat yksin tai aviopuolison kanssa yli 100 hehtaaria metsää. Aineisto analysoitiin grounded theory -menetelmällä, jossa analyysi tehdään kolmitasoisen koodauksen avulla. Tulokset osoittivat odotetusti, että metsänomistajien suunnittelu kohdistuu pääsääntöisesti metsänhoidollisiin toimenpiteisiin, eikä liiketoiminnallista puolta ollut juuri suunniteltu. Suunnittelutyökaluista metsäsuunnitelma on selkeästi suosituin ja käytetyin, vaikka sitä ei yllättäen usein käytetäkään suunnittelun pääasiallisena tukena. Metsätalouden liiketoiminnallisen puolen suunnittelussa ei sen sijaan käytetä suunnittelutyökaluja, vaan suunnittelu tapahtuu pääosin ajatuksen tasolla. Kuitenkin, vaikka liiketoiminnalliseen suunnitteluun ei käytetä erillisiä suunnitelmia tai suunnittelupalveluita, on metsänomistajien keskuudessa kuitenkin selvää kiinnostusta niitä kohtaan. Metsänomistajien suunnitteluun liittyen tutkimusaineistosta on mahdollista muodostaa neljä tyyppiä, joiden ominaisuuksia voidaan hyödyntää suunnittelupalvelun jatkokehityksessä. Palvelun jatkon kannalta olennaisimmat tyypit ovat edelläkävijät ja potentiaaliset. Näistä edelläkävijät ovat heitä, jotka omaksuvat palvelun ensimmäisinä, jos heidän omaksumisen edellytykset taataan. Heidän kautta palvelun käyttö leviää edelleen laajemmalle käyttäjäkunnalle, potentiaalisille. Sen sijaan omatoimiset sekä kieltäytyjät muodostavat joukon, joka ei koe ammattilaisen tekemästä liiketoiminnallisesta suunnitelmasta olevan hyötyä heille, eivätkä he siten ole kiinnostuneita siihen liittyvästä palvelusta.

Tiivistelmä/Referat – Abstract Forest Stewardship Council (FSC) on globaali kansalaisjärjestö, joka myöntää sertifikaatin kestävän metsänhoidon periaatteiden mukaisesti hoidetuille metsille. Sertifioinnin perusajatus on lisätä puupohjaisten ympäristömerkittyjen tuotteiden menekkiä markkinoilla, jolloin kasvaneilla tuotoilla kompensoidaan sertifioinnin kustannukset. FSC-sertifiointia tutkitaan yksityisenä hallintotapana, jonka ekologinen vaikuttavuus syntyy sen ylittäessä vaatimustasoltaan vallitsevan metsänhoitotavan minimivaatimukset talousmetsien luonnonhoidolle. 2010-luvulta alkaen FSC-sertifioinnin osuus yksityismetsänomistajien metsissä on ollut hitaassa kasvussa Suomessa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia FSC-sertifioinnin liittymisprosessia ja kuvata suomalaisten yksityisten metsänomistajien kokemuksia FSC-sertifioinnin vaikutuksista metsänhoitoon sekä tunnistaa sertifioinnin kehityskohteita. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena teemahaastattelututkimuksena, jonka empiirinen aineisto kerättiin puhelinhaastatteluilla pääkaupunkiseudulla asuvilta FSC-sertifiointiin kuuluvilta etämetsänomistajilta kesäkuussa 2021. Analyysimenetelmänä käytettiinkin sisällönanalyysiä sekä temaattista analyysiä. Tulosten mukaan metsänomistajien FSC-sertifiointiin liittyminen tapahtuu puunhankinta-organisaatioiden markkinoinnin tuloksena metsäammattilaisen suosituksesta. Metsäyhtiöiden ryhmäsertifikaatit mahdollistavat FSC-sertifioinnin. Erityisesti hoitosopimuksiin kuuluvia suurtilallisia houkutellaan aktiivisesti liittymään FSC-sertifiointiryhmiin. Yleisesti ottaen FSC-sertifiointi ei näyttänyt järjestelmään liittymiseen myötä muuttaneen voimakkaasti vastaajien aiempia metsänhoitotapoja, vaan sen rooli oli verifioida kriteerit täyttävää metsänhoitoa. Haastatteluaineiston perusteella Suomessa sertifiointihalukkuuteen vaikuttaviksi ulkoisiksi motiviaatiotekijöiksi tunnistettiin pienet hyödyt puukaupassa sekä myös epäsuoraksi hyödyksi parantunut suhde metsäyhtiöön. Sertifioinnin vaatimista suojelualueista ja luonnonhoidosta syntyvät taloudelliset kustannukset voidaan välttää metsäsuunnittelun keinoin hyödyntämällä vesistöjen suojavyöhykkeitä tai aineellisten tuotto-odotusten ulkopuolella olevia sertifikaatin kriteerit täyttäviä kohteita suojelualuevaatimuksen täyttämiseen. Aineettomia arvoja korostavat vastaajat eivät myöskään suhtautuneet edellytettyyn suojeluun tai luonnonhoitoon kustannuksena. On myös huomattava ettei suomalaisilla metsänomistajilla ole joihinkin kansainvälisiin tutkimuksiin verrattuna raaka-aineen tarjoajana signalointitarvetta markkinoille, vaan paineet raaka-aineen kestävyyden osoittamiseksi ovat puupohjaisten tuotteiden tuottajilla. Sisäisten motivaatiotekijöiden osalta tavoitteet luonnonhoitoon metsissä olivat vastaajilla syntyneet korkeasta tietotasosta ja aktiivisesta harrastuneisuudesta metsien käyttöä kohtaan. FSC-sertifiointi on helpottanut vastaajia tekemään aineettomista metsänhoidon tavoitteista näkyviä. Lisäksi sertifiointi toimi myös puukaupassa koko toimitusketjun tuntemana vastuullisuustavoitteita sisältävänä metsänhallintajärjestelmänä, joka osaltaan helpotti vastaajien ympäristötavoitteiden mukaista metsänhoitoa. FSC-sertifiointia voidaan metsänomistajanäkökulmasta kehittää käytännön tasolla sekä järjestelmätasolla. Käytännön tasolla järjestelmän kannustetaan olevan vähemmän byrokraattisempi ja hintapreemion korkeampi. Järjestelmätasolla FSC-sertifioinnin legitimiteetti metsänomistajien näkökulmasta parantuisi lisäämällä vaikutusmahdollisuuksia järjestelmään ja kriteeristön sisältöön.

Luonnontuotteiden tuotanto voidaan yhdistää perinteisen puuntuotannon rinnalle osaksi metsätaloutta, jolloin metsänomistajan ansaintamahdollisuudet monipuolistuvat. Luonnontuotealalla vallitsee yleisesti raaka-aine pula ja metsänomistajien aktivointi niiden tuotantoon on tulevaisuuden kannalta erittäin tärkeää. Pakurikäävän viljely on mahdollista ottaa osaksi ensiharvennusikäisten koivikoiden kasvatusta, jossa pakuria kasvatetaan niissä rungoissa, jotka ensiharvennuksen yhteydessä poistetaan. Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää pääkaupunkiseudun metsänomistajien suhtautumista ja kiinnostusta luonnontuotteiden ja erityisesti pakurikäävän tuotantoon ja selvittää mitkä tekijät vaikuttavat pakurikäävän kasvatuksen kiinnostavuuteen. Tutkimuksen teoriataustana toimii innovaatioiden diffuusio (diffusion of innovations), jonka pohjalta tarkastellaan pakurikäävän kasvatuksen kiinnostavuuden nykytilaa. Tutkimus suoritettiin internet –pohjaisena kyselytutkimuksena joka julkaistiin Pääkaupunkiseudun metsänomistajat RY:n ja Metsänhoitoyhdistysten metsänomistajien palvelutoimiston (pk-seutu) uutiskirjeissä keväällä 2019. Kyselyn vastausprosentti oli 1,1 % eikä kyselylle suoritettu erikseen katoanalyysiä. Kyselylomake koostui neljästä kysymyskategoriasta, joiden vastaukset olivat viisi portaisella likert –asteikolla. Aineistoa kuvaileva analysointi suoritettiin excel-ohjelmistolla. Tilastollinen analysointi suoritettiin SPSS –ohjelmistolla jossa pääanalyysimenetelmänä käytettiin ristiintaulukointia (χ2 –riippumattomuustestiä) jolla selvitettiin, riippuivatko tarkasteltavat muuttujat toisistaan. Tutkimuksen tulosten perusteella pääkaupunkiseudun metsänomistajat ovat tietoisia ja kiinnostuneita luonnontuotteiden tuotannosta. Pääkaupunkiseudun metsänomistajat ovat innovatiivisuudeltaan innovaattoreita, aikaisia omaksujia sekä aikaista enemmistöä. Puunmyynnin ohella koetaan tarvittavan lisätuloja, ja luonnontuotteiden uskotaan tulevan vakiintuneeksi osaksi metsätalouden harjoittamista. Liian vähäinen käytännöntieto sekä investoinnin kalleus koettiin suurimmaksi kynnykseksi aloittaa pakurikäävän kasvatus. Taustamuuttujien suhteen ei voitu päätellä minkälainen olisi tyypillinen luonnontuotteiden tuotannon aloittava metsänomistaja. Pakurikäävän kasvatus koetaan mielenkiintoiseksi vaihtoehdoksi perinteisen puuntuotannon rinnalle, mutta sen kasvatus on niin uusi menetelmä, ettei sen kannattavuudesta ole vielä varmuutta metsänomistajien keskuudessa. Tietoisuuden lisääntyminen ja kasvatuksen yleistyminen voi hälventää tätä epävarmuutta. Luonnontuotealan yritysten ja metsänomistajien tarpeiden yhdistämisellä voidaan saavuttaa kumpaakin palveleva toimintakokonaisuus. Haasteena on luoda yritysten ja metsänomistajien välille selkeä tuotantoketju. Tulevaisuudessa metsien uudet, monipuoliset ja kestävät käyttömuodot tulevat yleistymään, jolloin metsänomistajien asenteita laajemmin ekosysteemipalveluita kohtaan tulisi tutkia enemmän valtakunnallisessa laajuudessa.

Elinkeinorakenteen muuttuminen, alueellisten kehityserojen lisääntyminen sekä sisäinen muuttoliike ovat suomalaisen yhteiskunnan suurimpia muutosvoimia. Niillä on vaikutusta myös suomalaiseen metsänomistajakuntaan, sillä noin 700 000 suomalaista omistaa metsää. 2000 -luvun ensimmäisten vuosikymmenten aikana metsänomistajakunnan rakennemuutos on ollut muuta väestöä hitaampaa, mutta merkittävämpiä muutoksia on luvassa kahden seuraavan vuosikymmenen aikana, kun seuraava metsänomistajasukupolvi ottaa metsät haltuunsa. Vallitseva muutos asettaa myös suomalaisen metsäteollisuuden puunhankintaorganisaatiot uuden haasteen eteen tulevaisuudessa. Puunhankintaorganisaatioiden on pystyttävä vastaamaan sekä kasvavan kotimaisen puun kysynnän että metsänomistajakunnan rakennemuutoksen asettamaan haasteeseen varmistaakseen tuotantolaitosten puuhuollon. Digitalisaatio ja sen synnyttämät uudet palvelut voivat olla yksi ratkaisu metsäteollisuuden haasteeseen. Uusilla sähköisillä palveluilla voidaan vastata uuden digitalisesti orientoituneen metsänomistajasukupolven asettamiin tavoitteisiin. Haasteena on luoda uusia digitaalisia palveluita, jotka palvelevat parhaiten koko muuttuvaa metsänomistajakuntaa ja heidän odotuksiaan. Tämä tutkimus selvittää metsänomistajien ja metsäasiantuntijoiden asenteita uusia sähköisiä asiakaspalvelu-, neuvonta- sekä puukauppakanavia kohtaan. Niiden keskiössä on metsänomistajille tarjottava videoneuvottelupalvelu. Tutkimus luo myös katsauksen virtuaalitodellisuuden mahdollisuuksiin tulevaisuuden metsäomaisuuden mallintajana ja puukauppapaikkana. Tutkimusaineisto kerättiin 13 teemahaastattelulla elokuussa 2016. Haastateltavat olivat suomalaisen metsäteollisuuden puunhankintaorganisaation metsäasiantuntijoita ja metsänomistaja-asiakkaita. Viisi haastateltavista oli metsäasiantuntijoita ja kahdeksan metsänomistajia. Tutkimuksessa hyödynnetään palvelun laadun arviointiin tarkoitettua SERVQUAL -menetelmää ja siinä keskitytään arvioimaan koettua palvelun laatua. Tutkimuksen perusteella metsänomistajien suhtautuminen sähköiseen asiointiin on positiivista ja kehitys sähköisten palvelukanavien parissa nähdään edistävän koko metsäalaa. Sähköisen asioinnin hyödyt korostuvat ennen kaikkea etämetsänomistajien kohdalla, mutta ne palvelevat myös lähempänä metsiään asuvia. Sähköisen asioinnin nähdään myös säästävän sekä metsänomistajien että metsäasiantuntijoiden aikaa ja lisäävän asioinnin vaivattomuutta