Browsing by Subject "oikeusvaltioperiaate"

Oikeusvaltioperiaate on saavuttanut vakiintuneen konstitutionaalisen aseman länsimaisissa yhteiskunnissa ja sen tulkitaankin usein olevan yhdessä ihmisoikeuksien ja demokratian ohella liberaalidemokraattisten yhteiskuntien kulmakiviä. Eurooppalaisesta oikeuskulttuurista lähtöisin oleva ajattelu on saanut jalansijaa myös muualla maailmassa, ja oikeusvaltioperiaatteeseen on laajalti vedottu myös erilaisissa globaalin hallinnan instituutioissa. Esimerkiksi Yhdistyneissä kansakunnissa, Euroopan unionissa, Maailmanpankissa ja lukuisissa muissa kansainvälisissä järjestöissä pyritään edistämään oikeusvaltioperiaatteelle perustuvaa yhteiskuntamallia. Oikeusvaltioperiaate on perinteisesti ajateltu velvoittavan lähinnä valtioita niiden oman kansallisen hallinnan järjestämisessä. Tässä tutkielmassa pyritään kuitenkin vastaamaan globaalin hallinto-oikeuden teoriaa soveltaen siihen, voidaanko oikeusvaltioperiaate ulottaa myös globaalin hallinnan tasolle. Globaali hallinta koostuu hyvin erilaisista instituutioista ja toimijoista: kansainvälisestä oikeudesta tuttujen tavanomaisten hallitustenvälisten järjestöjen lisäksi globaalin hallintaan luetaan kuuluvaksi erilaisia sääntelyverkostoja, julkisen ja yksityisen yhteenliittymiä ja jopa kokonaan yksityisiä toimijoita. Näiden instituutioiden käyttämä julkinen valta ei ole yksittäisistä vastuumekanismeista huolimatta systemaattisesti minkään pidäkkeen takana, joten globaalia julkista valtaa koko globaalin hallinnan piirissä rajoittavalle periaatteelle olisi tilausta. Kun Venetsian komission laatiman Oikeusvaltion tarkistuslistan perusteella jaoteltujen osaperiaatteiden (laillisuus, oikeusvarmuus, toimivallan väärinkäytön kielto, yhdenvertaisuus lain edessä ja syrjimättömyys, oikeuden saavutettavuus) pohjalta arvioidaan globaalin hallinnan piirissä käytössä olevia mekanismeja, voidaan tunnistaa paljonkin hyviä käytänteitä, jotka rajoittavat globaalia julkista valtaa suhteessa yksityisten ja toisaalta valtioiden oikeuksiin. Kokonaiskuva kuitenkin on, että toimet eivät ole täysin yhteensopivia kansalliselta tasolta siirretyn oikeusvaltioperiaatteen kanssa. Globaalille oikeusvaltioperiaatteelle on hankala löytää suoraa normatiivista oikeutusta, mutta globaali sitoutuminen ihmisoikeuksiin ja valtioiden suvereniteettiin luo mahdollisen pohjan, jonka päälle globaalia periaatetta voi rakentaa. Huterahkon normatiivisen pohjan ohella globaalin oikeusvaltioperiaatteen haasteiksi muodostuvat globaalin hallinnan ja valtioiden merkittävät rakenteelliset eroavaisuudet ja toisaalta oikeusvaltioperiaatteeseen yhdistyvät käsitteelliset erimielisyydet.

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on tarkastella oikeusvaltioperiaatteen ja marxisti-leninismin yhteensopivuutta aatteellisella tasolla ja selvittää, onko näiden kahden välillä sovittamattomia ristiriitoja. Marxismi-leninismin peilaaminen oikeusvaltioperiaatteeseen tuo esille kommunistisen ideologian fundamentaaliset erot liberaalin demokratian kanssa ja on siten mielenkiintoinen ja tuore näkökulma aihealueeseen. Tavoitteena on tehdä testi siitä, kuinka paljon oikeusvaltiossa toteutuvilla periaatteilla on sijaa tai onko sitä ollenkaan marxisti-leninistisessä järjestelmässä. Normatiivista tuomiota mihinkään suuntaan pyritään välttämään. Motiivina on ottaa selvää, miksi marxisti-leninistiset valtiot ovat tähän asti aina päätyneet oikeusvaltion vastaiseen tilaan: onko sille selitys marxismi-leninismin käytännön epäonnistumisissa vai jopa ideologisella yhteensopimattomuudella? Keskustelu kommunismista on monesti keskittynyt enemmän sen taloudelliseen ulottuvuuteen, onhan kommunismi pääasiallisesti kapitalistisen talousjärjestelmän kritiikkiä. Kuitenkin kyseessä on laaja yhteiskuntafilosofinen maailmankatsomus, joka ylettyy kokonaisvaltaisesti yhteiskunnan jokaiselle saralle. Siksi oikeustieteellinen tutkimus kommunismista on tärkeää yhtä lailla taloustieteellisen tutkimuksen ohella, vaikka se onkin tällä hetkellä merkittävästi vähäisempää. Oikeustieteellä tai edes oikeushistorialla ei ole oikeastaan yleispätevää metodia, mutta tässä tutkielmassa on yhdistetty oikeuden rakenteellista selittämistä sekä oikeusteoreettista ja aatehistoriallista tarkastelua. Tärkeänä tavoitteena tässä tutkielmassa on säilyttää tasapaino kontekstualisoinnin ja aatehistoriallisten selitysten välillä. Mikään idea ei ole syntynyt tyhjyydessä, mutta toisaalta vallankumouksellisten ajatusten voimaa ei kannata aliarvioida. Marxisti-leninistisen aatteen perimmäinen luonne ja juuret on kaivettava esiin kontekstualisoinnin mahdollistamiseksi. Tässä tutkielmassa on johdannon jälkeen neljä aihetta käsittelevää päälukua ja lopuksi johtopäätökset. Tutkimuskysymykseen vastataan vaiheittain. Ensiksi marxismi-leninismi asetetaan poliittiselle kartalle ja se määritellään tarkasti, jotta voidaan edetä aiheen varsinaiseen käsittelyyn mahdollisimman selkeistä lähtökohdista. Seuraavat kolme lukua ovat oikeusvaltion eri osa-alueista: vallanjako-opista, legaliteettiperiaatteesta ja perus- ja ihmisoikeuksista. Jotakin haastetta luo se, etteivät oikeusvaltion periaatteet ole täysin lokeroitavissa omille sektoreilleen, koska ne liittyvät toisiinsa erottamattomasti. Niiden käsittely toisistaan irrallaan on mahdotonta, joten ne päätyvät viittaamaan toistensa välillä paikoittain. Näin ollen tutkielmassa käsitellään kerrostuksellisesti oikeusvaltioperiaatteiden osa-alueita tautologian välttämiseksi. Johtopäätösten osalta tutkielmassa päädytään siihen, että on ilmeistä, ettei marxismi-leninismi ole toteutettavissa yhdessä oikeusvaltioperiaatteen kanssa. Marxismi-leninismi jättää oikeusvaltioperiaatteen huomiotta sen kaikilla osa-alueilla. Yhteensopimattomuutta ei voi laskea sattumaksi, vaan marxismi-leninismissä on taustalla sellaisia ajatuksia, jotka eivät ole periaatteellisellakaan tasolla sovitettavissa yhteen oikeusvaltioperiaatteen kanssa. Marxisti-leninistinen maailmankuva on oikeusvaltioperiaatteen kanssa niin vastakkainen, ettei näiden kahden samanaikainen toteuttaminen ole mahdollista. Yhteensovittamisen epäonnistumisen syyksi tutkielmassa esitellään marxisti-leninistisen aatteen jatkuva vallankumouksen periaate, vallan keskittyminen yhdelle puolueelle ja siten poliittiselle eliitille sekä marxismi-leninismin taustalla olevan tieteellisen sosialismin dogmaattisuus.

Pro gradu-tutkielmani tarkastelee liberaalin demokratian rapautumista Puolan ja Euroopan unionin välille tammikuussa 2016 puhjenneen oikeusvaltioperiaatekiistan kautta. Vakiintunutta liberaalia demokratiaa on totuttu pitämään valtioiden demokratisoitumiskehityksen lopullisena päätepisteenä. Viime vuosina ympäri maailmaa suosiotaan kasvattaneet populistiset puolueet ja lisääntyneet loukkaukset Euroopan unionin yhteisiä perusarvoja vastaan ovat kuitenkin piirtäneet esiin uudenlaisen ilmiön, joka on haastanut tutkijat katsomaan liberaalin demokratian oletettua pysyvyyttä uusin silmin. Nojaan tutkielmani teoriaosuudessa Roberto Stefan Foan ja Yashcha Mounkin (2017) sekä Larry Diamondin (2015) tutkimuksiin demokratian vakiintumisesta ja rapautumisesta. Puolassa syksyllä 2015 valtaan noussut kansallismielinen oikeistopopulistinen puolue Laki ja Oikeus (Prawo i Sprawiedliwość, PiS) sai muodostettua vaalituloksensa perusteella historiallisen yksipuoluehallituksen, joka on ajanut kuluvan hallituskauden aikana läpi monia kyseenalaisia lakiuudistuksia. Erityisen raskauttavaa sen toiminnassa on ollut oikeuslaitosreformin aloittaminen, joka on heikentänyt maan oikeuslaitoksen riippumattomuutta. EU on aloittanut viralliset neuvottelut ja sanktiotoimenpiteet oikeusvaltioperiaatteen toteutumista koskevan kiistan ratkaisemiseksi. Oikeusvaltioperiaate on yksi EU:n perusarvoista, joille unioni rakentuu. Tutkimukseni tavoitteena oli eritellä Puolan valtionjohdon ja EU:n vallitsevia käsityksiä oikeusvaltioperiaatteen ja demokratian merkityssisällöistä sekä kartoittaa, millaisia merkityksiä ne liittävät Euroopan unioniin oikeusvaltioperiaatekiistan kontekstissa. Kyseessä on siis kuvaileva tapaustutkimus poliittisesti ajankohtaisesta aiheesta. Aineistoni koostui erilaisista kiistan aikana julkaistuista tiedotteista, selvityksistä, kannanotoista ja täysi-istuntokeskusteluista, joita analysoin teoriaohjautuvan sisällönanalyysin avulla. Tutkimukseni tieteenfilosofinen tausta on konstruktivismissa ja käyttämäni tutkimusstrategia oli hermeneuttinen. Sisällönanalyysin tulokset paljastivat, että Puolan valtionjohdon ja EU:n demokratiakäsitykset poikkeavat monin tavoin toisistaan, vaikka molemmat jakavat saman lähtökohdan suvereenista kansasta. Osapuolten käyttämien samojen käsitteiden taakse kätkeytyi hyvin erilaisia merkityssisältöjä, jotka ovat omiaan vaikeuttamaan tutkimukseni kirjoittamishetkellä edelleen kesken olevan oikeusvaltioperiaatekiistan ratkaisemista. Lisäksi analyysini tulokset osoittavat, ettei Puolaa voida enää luokitella vakiintuneeksi liberaaliksi demokratiaksi. Sen sijaan populistinen demokratia (Pappas 2014) sopii paremmin kuvaamaan maan nykyisen valtionjohdon näkemystä demokratiasta ja oikeusvaltioperiaatteesta.

In today’s landscape, the European Union (EU) finds itself at a pivotal juncture. In recent years, the EU has grabbled in crises, with headlines dominated by contentious debates over its migration and asylum policies, along with struggles to combat the rule of law backsliding in certain Member States. What was initially founded as a union primarily focused on creating an internal market built upon the four freedoms has evolved into a multifaceted political entity dealing with a wide array of fields. Given this context, this paper integrates the complexities of EU migration and asylum policy with the rule of law, with the objective of establishing a holistic understanding of the relationship among these themes. To achieve this, the paper begins by identifying key challenges within both the internal and external dimensions of the Common European Asylum System (CEAS). Subsequently, it places these findings within the broader context of the rule of law. The paper’s findings reveal the intricate interplay of these themes and their respective issues, emphasizing the need for comprehensive and unconventional approaches to arrive at viable solutions. This paper contributes by proposing a roadmap that outlines the order in which the EU should address these challenges within the CEAS.

Kilpailuoikeudellisilla menettelyillä on merkittävä vaikutus niiden kohteena olevan yrityksen oikeusasemaan. Euroopan unionin ("EU") komissiolla ja kansallisilla kilpailuviranomaisilla on asetuksen 1/2003 myötä laajat tutkintavaltuudet Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ("SEUT") 101 ja 102 artikloissa säädettyjen kilpailunrajoitusten selvittämiseksi. Lisäksi näillä toimeenpanevilla viranomaisilla on valta määrätä rikkominen lopetettavaksi, edellyttää yrityksiltä rakenteellisia ja toiminnallisia korjaustoimenpiteitä ja asettaa sakkoja paitsi aineellisten kilpailusääntöjen rikkomisesta, myös menettelyn aikana tapahtuvista rikkeistä. Yritysten oikeusasemaa suojaavat puolustautumisoikeudet, jotka perustuvat unionin perusoikeuskirjaan, EU:n sekundaarilainsäädäntöön ja unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännössä vahvistettuihin yleisiin periaatteisiin. Oikeusvaltioperiaatteen merkitys EU:n oikeudessa on kasvanut unionin tuomioistuimen vahvistettua, että siihen voidaan vedota oikeudellisena argumenttina ratkaisun perusteluissa. Unionin tuomioistuin on viime vuosina ratkaissut useita tapauksia, jotka tarkentavat käsitteen soveltamisalaa. EU:n oikeusvaltiokäsitys ei ole yksinomaa muodollinen, vaan siihen sisältyy myös aineellisia elementtejä, kuten oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan. Oikeusvaltioperiaatteen merkitystä kilpailuoikeudelle nimenomaan puolustautumisoikeuksien kannalta on erityisen kiinnostava tarkastella, sillä sekä oikeusvaltioperiaatteen että puolustautumisoikeuksien tarkoitus on suojata yksilöä hallinnolliselta mielivallalta. Tässä tutkielmassa kartoitetaan yritysten menettelyllisiä puolustautumisoikeuksia ja niiden sisältöä ja soveltamisalaa kilpailuoikeudellisessa kontekstissa. Tutkielmassa pohditaan, millaisia kysymyksiä unionin tuomioistuimen tulkintalinja herättää tarkasteltaessa menettelyllisiä puolustautumisoikeuksia oikeusvaltioperiaatteen näkökulmasta, ja arvioidaan, onko oikeuskäytännössä saavutettu asianmukainen ja oikeusvaltioperiaatteen näkökulmasta hyväksyttävä tasapaino yritysten oikeuksien ja viranomaisten toimivaltuuksien välille. Lisäksi tutkielmassa selvitetään, miten unionin kilpailuoikeudellisten sääntöjen tehokkuuden turvaamista on käytetty puolustautumisoikeuksien argumenttina puolustautumisoikeuksien rajoittamiselle, ja arvioidaan tehokkuusperiaatteen soveltamista kilpailuoikeudessa prosessiautonomian kannalta. Tutkielman johtopäätöksenä on, että vaikka oikeusvaltioperiaatetta ei olekaan suoraan sovellettu unionin tuomioistuimen menettelyllisiä puolustautumisoikeuksia koskevassa oikeuskäytännössä kilpailuoikeuden kontekstissa, monet sen osatekijät on otettu riittävästi huomioon puolustautumisoikeuksien alaa käsiteltäessä. Puolustautumisoikeuksien ja toimivaltuuksien tasapainon turvaamisen kannalta olisi suotavaa, että viranomaisten toimivaltuuksien harmonisoinnin yhteydessä harkittaisiin myös puolustautumisoikeuksien harmonisointia.