Browsing by Subject "pakolainen"

Objectives. In 2015 more than 30,000 asylum seekers arrived in Finland, exceeding the number of applicants of previous years multiple times. In Finland school-aged asylum seekers are entitled to free basic education. For pupils who have insufficient Finnish or Swedish language skills in order to study in a general education group, preparatory education can be arranged. The students of preparatory education groups are a heterogeneous group of immigrants, from which minor asylum seekers can be seen as the most vulnerable group. The purpose of this thesis is to examine the factors affecting the learning and education of minor asylum seekers and refugees in particular. Methods. The thesis was conducted as a descriptive literature review. Peer-reviewed articles were found in the ERIC database for the review. 8 articles were selected for the analysis. Results and Conclusions. The results of this review were divided into educational, psychological, social and cultural factors affecting the learning and education of minor asylum seekers. The previous school experiences of minor asylum seekers vary. In addition, their parents' previous educational opportunities are likely to be inadequate, creating poor starting points for learning. The pre-migration experiences of asylum seekers can expose them to various mental disorders. In addition, waiting and uncertain future can affect learning, for example, by losing motivation or reducing progress. Minor asylum seekers' education is also affected by the difficulties encountered in peer relationships, which result from the weak language skills, class placements and limited integration opportunities. The assessment of asylum seekers is hampered by incomplete background information and the lack of appropriate assessment tools, which is why it is challenging to recognize their needs. Asylum seekers may experience conflicts in their home and school culture and therefore might refuse from the support and rehabilitation services provided.

Tutkielmani aiheena on Iranissa asuneiden hazara-vähemmistöön kuuluvien pakolaisten eri elämänalueille sijoittuvat kokemukset Iranin harjoittamasta pakolaispolitiikasta. Tarkastelun kohteena ovat hazara-pakolaisten kokemusten sisällöt asumisen, koulutuksen, terveydenhuollon sekä työn ja toimeentulon teema-alueilla. Edellisten lisäksi tarkastelun kohteena ovat pakolaisten kokemukset rasismista ja syrjinnästä sekä Syyrian sodan vaikutuksista. Iran on useiden vuosikymmenten ajan ollut globaalisti yksi merkittävimmistä pakolaisia vastaanottaneista valtioista. Suurin osa Iranin pakolaisväestöstä kuuluu Afganistanin hazara-vähemmistöön. UNHCR:n arvion mukaan syksyllä 2022 afganistanilaisia oli Iranissa noin 3,5 miljoonaa, joista pakolaisstatuksella olevia oli 780 000 ja laittomasti maassa olevia 2,1 miljoonaa. Iranin pakolaispolitiikkaa ohjaavat ensisijaisesti Iranin kansalliset lait sekä maan omat pakolaisia koskevat määräykset ja ohjeistukset, joita hallinto noudattaa ja toimeenpanee. Edellisen lisäksi Iran on allekirjoittanut YK:n pakolaissopimuksen tietyin varauksin ja toimii yhteistyössä YK:n pakolaisjärjestön, naapurivaltioidensa sekä kansainvälisten ja kansallisten avustusjärjestöjen kanssa mittavan pakolaiskysymyksen ratkaisemiseksi. Irania on myös arvosteltu poukkoilevan pakolaispolitiikkansa takia ja syytetty pakolaisten kaltoinkohtelusta. Tutkielmassani olen käyttänyt laadullisen tutkimuksen lähestymistapaa ja menetelmiä. Aiheen sensitiivisyyden vuoksi eettisiin periaatteisiin on kiinnitetty erityistä huomiota. Tutkimusaineistoani varten haastattelin seitsemää Suomessa nykyisin asuvaa hazara-kansanryhmään kuuluvaa henkilöä. Henkilökohtaisten tapaamisten lisäksi vastaanotin neljä kirjallisesti toimitettua vastauskoostetta. Tutkielman aineiston muodostavat haastattelut sekä kirjalliset toimitetut vastaukset. Tutkimukseen osallistuneet henkilöt ovat asuneet Iranissa hieman eri aikoina. Osa vastaajista on syntynyt Afganistanissa ja osa Iranissa. Iranissa pakolaisena eletty aika vaihteli muutamasta vuodesta muutamaan kymmeneen vuoteen. Tutkimusaineistoni osoittaa oleskelustatuksen olleen merkittävin kohderyhmäni kokemuksia määrittävä tekijä lukuun ottamatta rasismin aihepiiriä. Asumisen teema-alueella oleskelulupa loi pakolaiselle lailliset puitteet vuokrasopimuksen solmimiseksi ja siten ainakin teoriassa vähensi hyväksikäytön riskiä. Työn ja toimeentulon teema-alueella keskeisin merkitys liittyi työlupaan. Koulutuksen teema-alueella mahdollisuus viralliseen perusopetukseen oli ainoastaan rekisteröidyillä pakolaisilla. Terveydenhuollossa eriarvoisuus näkyi lähinnä maksullisissa sairausvakuutuksissa, joita oli tarjolla ainoastaan laillisesti maassa oleville. Syyrian sotaan liittyvissä kysymyksissä sotaan lähtemisen todennäköisyys oli suurempi laittomasti maassa olevien osalta. Rasismi nähtiin yleisenä ja vakavana hazara-väestönosaan kohdistuvana ongelmana, jossa henkilön oleskelustatuksella ei ollut merkitystä. Myös rakenteellinen syrjintä kosketti kaikkia pakolaisia ja ilmeni kaikilla tutkielman teema-alueilla. Kaksi muuta tekijää ovat perheen pääasiallisen elättäjän tai elättäjien tietotaito-pääoma ja perheen vanha varallisuus. Tietotaito-pääomalla tarkoitetaan Afganistanissa hankittua koulutusta tai erityisosaamista ja vanhalla varallisuudella varallisuutta, joka oli peräisin ajalta Afganistanissa. Tutkimustulosten yleistettävyyden näkökulmasta oleskelustatus nousee esiin vakuuttavana ja merkittävänä tekijänä. Sen sijaan kahta muuta tekijää, tietotaito-pääomaa ja vanhaa varallisuutta, ei käytettävissä olevan aineiston koon takia voi suoraan pitää yleistettävinä tekijöinä. Yksittäisinä havaintoina ne on kuitenkin syytä mainita, esimerkiksi pohdittaessa mahdollista jatkotutkimusta.

Aims of the Study. This Study’s Aim was to find out the factors that influence Well-Being in the storycrafted stories of Finnish and Palestinian Children. In the past ten years the research of Children’s Well-Being has partly developed to a more childperspective direction. Children have slowly started moving from being objects to active subjects and becoming experts of their own Well-Being. This sort of expertese and respect of Childrens own visions has been the Aim also in this Study. In the present Study the focus is on both the resources and suppressors of the Well-Being as well as the similarities and differences between the stories of the Children from two Nationalities. Awareness of the factors influencing Children’s Well-Being can on it’s part help the Adults working with Children to pay more attention to the things that are meaningful for Children. Methods. The Research Data was given as a ready collected data from the research project Children tell about their Well-Being – Who listens? (projectnumber 1134911), that was funded by Academy of Finland. The research consortium was a collaboration between the Universities of Helsinki and Oulu. In the University of Helsinki it was led by professor Liisa Karlsson. The Finnish stories were retrieved from the Finnish Social Sciences data archive. These stories were collected between the years 1996-2001. The Palestinian data was gathered in Lebanon among the Palestinian refugees between the years 2006-2012. Alltogether the datas consist of 81 stories, of which 42 are from Finns and 39 are from Palestinians.Children in both datas were 2-12 years old. In the review of the stories the wellfare theory by Erik Allardt(1976), a Finnish sosiologist, was used as a guideline. The resources and suppressors of Well-Being were monitored through Allardt’s dimimensions of wellfare; material conditions (having), social relationships (loving) and the socieltal level (being). In the analysingprocess quatifying and contets specification were used. Results and conclusions. The resources of Well-Being in the stories from both datas were home, the satisfaction of basic needs, happiness, play, peer relationships, family and the possibility to influence in their own matters. In addition to these, in the stories of the Palestinians feeling secure and the possibility to influence thorough dance were also regarded as resources. In Finnish stories also autonomous adventures with peers were labelled as resources. Suppressors for Well-Being in the stories of both datas were shortcomings of material conditions, fear and shortcomings of the possibilities to influence own matters. Suppressors in the stories of Palestinians were also the lack of peer relationships, impossibility to play or to attend school, loss of close-ones and the unsaturation of basic needs. Additional suppressors in the stories of the Finns were difficulties in play and being left alone. In the stories of Palestinian Children one can find the experiences and consequences of War from the Child’s point of view. In the stories of Finnish Children material conditions and possibilities of influencing own matters were better than in the Palestinian stories. Finnish stories revealed also challenges in peer relationships. As a conclusion from the stories of the Children peer relationships, play, family, satisfaction of basic needs and the possibility to influence ones own matters appear to be meaningful for the Well-Being of Children from both countries.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee Suomalaisen Kommunistisen Puolueen (SKP) alaista sotilasjärjestöä ja sen toimintaa Venäjän sisällissodassa vuosina 1918‒1920. Tavoitteena tutkielmassa on selvittää, minkälaista toimintaa sotilasjärjestö kokonaisuudessaan harjoitti Neuvosto-Venäjällä, ja miten toiminta sijoittui suhteessa Venäjän sisällissotaan sekä suunnitelmiin Suomen vallankumouksen edistämiseksi. Myös näiden kahden suuntautumisen välistä suhdetta sekä niiden muutoksia käsitellään jokaisen toimintamuodon kohdalla. Tutkimusaineistona käytetään sotilasjärjestön kannalta tarkastelemattomia Venäjän valtion sosiaalipoliittisen historian arkiston SKP:ta koskevia mikrofilmikokoelmia. Tutkielmassa käytettävät Opis 2 ja Opis 3 -kokoelmat saatiin käsiteltäviksi Kansallisarkiston kautta, ja suurin osa tutkielmassa käytetystä materiaalista sisälsi kirjeenvaihtoa sekä raportointia sotilasjärjestön ja muiden sisällissodan toimijoiden välillä. Aineisto mahdollisti uuden tiedon tuomisen esiin puutteellisen tutkimuskirjallisuuden valossa, ja vaikka aikaisemmissa tutkimuksissa on jossain määrin käsitelty sotilasjärjestön toimintaa Venäjän sisällissodan aikana, ei sen toiminnallista kokonaiskuvaa oltu kunnolla kartoitettu. Tutkielmassa käsitellään sotilasjärjestön sijoittumista SKP:n sisällä sekä sen suhteita suomalaisiin joukko-osastoihin ja puna-armeijaan. Tämän lisäksi tarkastellaan sotilasjärjestön harjoittamaa sotilaskoulutusta, poliittista agitaatiotyötä sekä erinäistä tiedustelu- ja maanalaista toimintaa. SKP:n ja erityisesti sen sotilasjärjestön puheet maailmanvallankumouksesta omaksuttiin vahvasti bolsevikkien esikuvan kautta. Sotilasjärjestö oli mukana mobilisoimassa Suomesta tulleita toimeentuloa tarvitsevia punapakolaisia puna-armeijaan bolsevikkien tueksi, ja näin ratkaistiin myös osa kasvanutta pakolaisongelmaa. SKP:n sotilasjärjestö toimi puolueen keskuskomitean alaisuudessa ja oli sen alajaostoista vaikutusvaltaisin. Sotilasjärjestöllä ja varsinkin sen johdossa toimineilla Rahjan veljeksillä oli usein eriäviä mielipiteitä suhteessa muuhun puolueeseen. Suomalaisia sotilaita lähetettiin punaupseerikouluun, joka toimi sotilasjärjestön alaisuudessa suhteellisen itsenäisesti sisällissodan aikana. Sotilasjärjestö oli tämän lisäksi perustamassa ja tukemassa Pietarin suomalaista lentosotakoulua, josta ei ole juurikaan tietoa aikaisemmissa tutkimuksissa. Myös suomalaisen sotilassairaalan rahoittaminen sekä lääkintämieskurssien järjestäminen kuuluivat sotilasjärjestölle. Suomalaiset puna-armeijan joukko-osastot saivat erinäistä tukea sotilasjärjestöltä niin materiaalihankintoihin kuin yhteistyöhön puna-armeijan kanssa. Sotilasjärjestön suhde suomalaisiin joukkoihin oli läheisempi kuin mitä aikaisemmissa tutkimuksissa on väitetty. Se pyrki kurinpitotoimillaan valvomaan huonoissa oloissa taistelevia upseereita ja sotilaita, jotka toisaalta myös vastustivat määräyksiä ja kritisoivat sotilasjärjestön toimintaa. Tämän lisäksi sotilasjärjestö oli vastuussa puna-armeijan suomalaisten laajasta poliittisesta agitaatiotyöstä, jonka tarkoituksena oli lujittaa taistelumoraalia neuvostovallan puolesta. Sotilasjärjestön propagandamateriaalia lähetettiin myös Suomeen siinä toivossa, että entiset punakaartilaiset kääntyisivät upseereitaan vastaan. Sotilastiedustelun avulla sotilasjärjestö välitti tietoa puna-armeijalle ja pyrki saamaan selville sotilasasioita Suomen varuskunnista sekä rajan tuntumassa toimivista joukoista ja yksittäisistä henkilöistä. Vastavakoilunsa avulla sotilasjärjestö yritti suojella omaa maanalaista toimintaansa, ja sotilasjärjestö perusti myös oman Suomen byroon tiedustelutoimiaan varten. Aikaisemmissa tutkimuksissa on käytetty monilta osin Etsivän keskuspoliisin aineistoja sotilasjärjestön tiedustelutoiminnan kartoittamiseksi, minkä takia tutkielmassa pystytään tuomaan uutta tietoa myös tältä kannalta. Tutkimuksesta selviää, että sotilasjärjestön toiminta kohdistui kaikilla osa-alueilla sekä neuvostovallan puolustamiseen että vallankumouksen synnyttämiseen Suomessa. Sisällissodan ilmapiiri vaikutti sotilasjärjestön toiminnan luonteeseen ja sen ongelmiin. Aikaisemmin luultua moniulotteisemman toiminnan harjoittaminen oli suhteellisen itsenäistä sisällissodan aikana, vaikka sotilasjärjestön kansallisten intressien kehys luotiinkin bolsevikkien hyväksynnän alaisuudessa. Sotilasjärjestö toimi kokonaisen suomalaisyhteisön kurinpitoelimenä suhteessa tavallisiin pakolaisiin ja sotilaihin, upseereihin sekä puolueen muihin alajaostoihin. Suomalaisista pakolaisista tuli sotilasjärjestön vallankäytön välineitä bolsevikkeja tukevassa toiminnassa, ja myös laajaa yhteistyötä harjoitettiin puna-armeijan kanssa sisällissodan aikana. Sotilasjärjestön harjoittama agitaatiotyö, tiedustelu sekä joukko-osastojen kokoaminen Suomen rajalle edistivät sotilasjärjestön tavoitetta vallankumouksen sytyttämiseksi Suomessa, vaikka toiminnan vähäisiin saavutuksiin vaikuttivatkin monet ongelmatekijät. Yleisenä tavoitteena oli edistää Suomessa ja sen armeijassa syntyvää kapinaa, jonka puhjettua puna-armeijan suomalaiset joukot voisivat antaa tukensa Suomen punaisille. Pääosa sotilasjärjestön toiminnasta keskittyi kuitenkin Neuvosto-Venäjän alueelle. Itsenäisintä toiminta oli vuonna 1919, jolloin Venäjän sisällissodan ja maailmanvallankumouksen leviäminen nähtiin mahdollisimpana ennen Tarton vuoden 1920 rauhanneuvotteluja. Myös vuoden 1918 hävittyyn Suomen sisällissotaan ja vanhoihin viholliskuviin vedottiin niin sotilasjärjestön propagandassa kuin vallankumoussuunnitelmissa. Sotilasjärjestön toiminnan tarkastelu toi uutta tietoa varsinkin suomalaisten joukko-osastojen, tiedustelutoiminnan ja sotilaskoulutuksen kannalta. Riittävän venäjän kielen taidon takia suurimmaksi puutteeksi tutkielmassa jäi sotilasjärjestön ja neuvostoelinten välisen suhteen tarkempi analysointi. Tutkielman kautta pystytään avaamaan uusia näkökulmia koskien suomalaisten toimia Venäjän sisällissodassa.

Tässä maisterintutkielmassa tutkin sitä, millainen on pakolaisen representaatio Suomen kotouttamispolitiikassa vuosina 2016–2019. Lähestyn aihetta kotouttamispolitiikassa käytetyn kielen kautta. Kotouttamispolitiikkaa ei ole suomalaisen sosiaalityön tutkimuksessa juurikaan tarkasteltu. Kotouttamispolitiikan ja siinä käytetyn kielen tarkastelu on sosiaalityön kannalta kuitenkin tarpeellista, koska kotouttavassa sosiaalityössä täytäntöön pannaan poliittisessa kielessä luotuja käytäntöjä. Tarkastelen representaatiota postkolonialismin teoreettis-metodologisen viitekehyksen kautta. Teorian keskiössä on orientalismin diskurssin ympärille rakentuva käsitys postkolonialistisesta representaatiosta. Tieteenfilosofisesti tutkimukseni edustaa sosiaalista konstruktionismia. Sosiaalityön tutkimuksen traditiossa tutkimukseni edustaa dekolonialistista ja antirasistista suuntausta. Tutkimusaineistoni kostuu Suomen kansallisista kotouttamispoliittisista asiakirjoista, jotka ovat hallituksen kotouttamisohjelma vuosille 2016–2019, tarkastusvaliokunnan mietintö kotouttamisen toimivuudesta sekä pöytäkirja 23.1.2019 pidetystä eduskunnan täysistunnosta. Tutkimusaineiston analysoinnissa olen käyttänyt välineenä kriittistä diskurssianalyysiä. Aineiston perusteella pakolaisen representaatio Suomen kotouttamispolitiikassa rakentuu neljästä toisiinsa limittyvästä teemasta. Nämä neljä teemaa ovat pakolainen suhteessa muihin maahanmuuttajiin, pakolainen suhteessa suomalaisiin ja suomalaisuuteen, pakolainen samanaikaisesti aktiivisena toimija sekä passiivisena objektina sekä pakolainen sukupuolittuneena hahmona. Kaikki neljä teemaa antavat hiukan erilaisia painotuksia pakolaisen representaatiolle, mutta muodostavat lopulta jokseenkin yhtenäisen kuvan pakolaisesta. Suhteessa muihin maahanmuuttajiin pakolainen on ei toivottu, koska hänen kotoutumisensa nähdään muita maahanmuuttajaryhmiä vaikeampana ja epätodennäköisempänä erityisesti vieraan kulttuuritaustan ja arvopohjan takia. Kulttuuri ja arvot ovat myös merkittävin erottava tekijä pakolaisen ja suomalaisten välillä. Pakolaisen edustaa vanhoillisuutta, patriarkaalisuutta ja epädemokraattisuutta, jotka käsitetään suomen ja suomalaisuuden edustamille länsimaisille arvoille vastakohtaisiksi. Samalla pakolaisen kulttuuriset ominaisuudet kuvataan annettuina ja ruumiillisina siten, että kotoutuminen tai ”suomalaistuminen” ei niiden takia ole mahdollista. Pakolainen on kotouttamispolitiikassa samanaikaisesti sekä toimija että objekti. Hän on toisaalta kotouttamistoimien passiivinen kohde, mutta toisaalta vastuussa kotoutumisestaan, jolle on määritelty tavoitteet ja toimenpiteet. Näin pakolaista representaation liittyy rajoitettu toimijuus. Pakolaisen sukupuolittuneissa representaatiossa nousee esiin naisten uhrius ja alisteinen asema patriarkaalisessa kulttuurissa sekä miesten aggressiivisuus ja alttius rikoksiin. Sekä pakolaisnaisen että pakolaismiehen hahmo edustavat uhkaa suomalaiselle yhteiskunnalle ja suomalaisille arvoille.

Tutkielma tarkastelee Helsingin vastaanottokeskuksen Punavuoren ja Kaarlenkadun toimipisteisiin majoittuneiden arabian- ja venäjänkielisten turvapaikanhakijoiden sekä kyseisten vastaanottokeskuksien neuvonnassa työskentelevien ohjaajien näkemyksiä englannin kielen asemasta lingua franca –kielenä vastaanottokeskuksen kommunikaatioympäristössä. Erityisesti englannin kielen vaikutusta viestintätilanteisiin tarkastellaan kriittisesti: onko englanti parempi vaihtoehto kuin esimerkiksi suomen kielen tai tulkkauksen käyttäminen? Kokevatko turvapaikanhakijat englannin kielen valta-aseman kyseenalaisena? Millaista englantia turvapaikanhakijat ovat oppineet vastaanottokeskuksessa? Tukeeko tällainen englanti turvapaikanhakijoiden asemaa? Koska englannin kielen käyttäminen lingua franca –kielenä liittyy vastaanottokeskuksen sisäisiin valta-asetelmiin, on tutkielman teoreettiseksi lähtökohdaksi valittu Stewart Cleggin ”circuits of power” (suom. ”vallan virtapiirit”) –teoria, jonka mukaan valtasuhteiden luonne ja vaikutus niihin toimijoihin, joita kohtaan valtaa käytetään, voidaan ymmärtää tarkastelemalla vuorovaikutussuhteita kolmen eri aspektin (engl. ”circuit”) näkökulmasta. Ylemmällä eli makrotasolla olevat kaksi aspektia koskevat ensimmäiseksi vallankäytön oikeuttavia sosiaalisia rakenteita ja toiseksi vallankäytön fyysisiä ilmentymiä, kun taas näiden kahden ylemmän aspektin vaikutuksen alla oleva alemman eli mikrotason aspekti koostuu sellaisista vallankäytön tilanteista, joissa toimijoiden kohdatessa (eli kommunikoidessa) valtasuhteet toteutuvat. Valtaa käyttävän toimijan (tai vallankäytön mahdollistavan toimijan) voisi suomentaa ”portinvartijana” (engl. ”obligatory passage point”), johon kaikkien muiden toimijoiden on vedottava pystyäkseen käyttämään makrotasolla koodattua valtaa. Portinvartijan identiteetti ei rajoitu ainoastaan henkilöiksi miellettäviin toimijoihin, vaan se voi myös olla jotain abstraktia. Tämä tutkielma käsittelee englannin kieltä portinvartijana, sillä ilman sen käyttöä mikrotasolla ei makrotason vallankäyttö ole mahdollista vastaanottokeskuksessa. Toimijoiden puutteellisen kielitaidon vuoksi englanti on kuitenkin hyvin ongelmallinen portinvartija, eikä valtaa pystytä käyttämään sen kautta yhtä tehokkaasti, kuin jos vallan välineenä olisi jokin toinen kieli (kuten turvapaikanhakijan äidinkieli) tai viestimisen moodi, kuten tulkkaus. Englanti on kuitenkin ainoa turvapaikanhakijat yhdistävä kieli, eikä vastaanottopalveluiden esiasteisen luonteen vuoksi suomea voida käyttää. Lisäksi tulkkauksen laajemmassa käytössä tulevat vastaan taloudelliset ja muut käytännön esteet. Tutkielma toteutettiin kyselylomakkeiden avulla, jotka jaettiin turvapaikanhakijoille (eli ”asiakkaille”) ja ohjaajille loppukeväästä 2017. Tulokset analysoitiin kvalitatiivisesti kokoamalla ne eri teemojen alle. Selvisi, että asiakkaat suosisivat mieluiten joko suomen kielen suurempaa roolia viestinnässä tai omankielisten tulkkien käyttöä. Englanti koettiin yleisesti joko neutraalina työkalukielenä tai esteenä suomen kielen laajemmalle käytölle; lisäksi jotkut kokivat, että ohjaajat tapaavat käyttää juuri englantia oletusarvoisena kielenä. Toisia asiakkaita käytetään usein tulkkeina tilanteissa, joissa tulkattava asiakas ei osaa englantia, mutta toimivinta näyttäisi asiakkaiden mielestä olevan, jos paikalla neuvonnassa olisi aina ammattimainen tulkki. Ohjaajat kertoivat käyttävänsä mieluiten englantia suullisessa viestinnässä ja antoivat esimerkkejä usein asiakkaille toistettavista englanninkielisistä sanoista, joista monet ovat yksinkertaistuksia monimutkaisemmista käsitteistä tai ilmauksista. Ohjaajat ilmaisivat tiedostavansa, että suomen kielen käyttäminen voisi olla hyödyllisempää asiakkaiden kannalta, mutta käytännön syihin vedoten moni silti koki englannin kielen tärkeämpänä. Tutkielman tulosten perusteella olisi suositeltavaa, että suomen kielen asemaa painotettaisiin enemmän vastaanottokeskuksen neuvonnassa. Etenkin englantia ennestään osaamattomille asiakkaille voisi opettaa yksinkertaisen englannin sijaan yksinkertaista suomea, jotta puutteellisena portinvartijana toimiva lingua franca –englanti vaihtuisi asiakkaiden kannalta hyödyllisempään kieleen. Suomen kielen kurssien roolia asiakkaiden sekä lyhyt- että pitkäaikaisen hyvinvoinnin takaajina ei voi myöskään korostaa liikaa ja olisi hyvä, jos kursseille pääsemistä helpotettaisiin ja kurssien saatavuutta parannettaisiin. Lisäksi vastaanottokeskustyöhön palkattavien ihmisten laajempaa kielitaitoa voisi korostaa.

Tutkielmassa tarkastellaan ja analysoidaan varhaisen kotoutumisen vaiheessa olevien pakolaisten sekä turvapaikanhakijoiden sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöä. Palvelujen käyttöä kuvataan yleisellä tasolla, mutta vertaillaan myös eroja niiden käytössä pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden välillä. Tämän lisäksi tutkielmassa selvitetään terveyspalvelujen käyttöä selittäviä tekijöitä. Suomen sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmä on pirstaleinen ja palvelujärjestelmän integrointiin on kohdistunut painetta jo useiden vuosien ajan. Palvelujärjestelmän hajanaisuus aiheuttaa, että palvelujen saavutettavuuteen liittyy haasteita. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden palvelujen käytöstä tietoa on vähänlaisesti. Tämän tutkielman tarkoituksena on avata PROMEQ-hankkeen kyselyaineistoa, jossa pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden palvelujen käyttöä on analysoitu 6 kk ajanjaksolta. Palvelujen käyttöä vertailtiin pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden välillä. Vertailua tehtiin sen suhteen, oliko henkilö käyttänyt palvelua kertaakaan viimeisen 6 kk aikana. Tähän vertailuun käytettiin khiin neliötestiä sekä laskettiin riskivetosuhteet jokaisen palvelun kohdalta. Terveyspalvelujen käytön määrään yhteydessä olevia tekijöitä varten tutkielmassa tehtiin lineaarinen regressiomalli. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden välillä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja palvelujen käytössä. Nämä oikeudelliset luokittelut eivät olleet mielekkäitä luokkia terveyspalvelujen käyttöä tarkastellessa. Kielitaito oli yhteydessä terveyspalvelujen käytön määrään. Mitä paremmaksi vastaaja koki kielitaitonsa, sitä enemmän hän käytti terveyspalveluja. Tilastollisesti melkein merkitsevällä tasolla vaikutti myös vastaajan arvio vuosittaisesta rahatulosta. Pienimpään tuloluokkaan kuuluneet (alle 5000 € vuodessa) käyttivät vähemmän terveyspalveluita, kun sitä verrattiin suurimpaan tuloluokkaan (yli 15 000 €) vuodessa.

Supporting the mental health of refugees and asylum seekers has become even more urgent now that conflict has increased around the world. The crisis in Afghanistan and war in Ukraine, for example, are going to affect the refugee populations arriving to Finland. Mental health professionals are going to encounter refugees in public health care, occupational health care and schools, so it will be vital to understand the needs of these groups. This thesis analyses the mental health characteristics, risk and protective factors and treatment of refugees and asylum seekers. Literature search was conducted on Medline, PsycINFO, PubMed and SCOPUS databases. Current literature that addressed the mental health, behavior or psychosocial treatment of refugees and asylum seekers in the Western world was accepted for the thesis. Some of the key sources were publications that surveyed the wellbeing of immigrants in Finland, published by the Finnish institute for health and welfare. Based on the chosen literature asylum seekers and refugees are more vulnerable to mental health issues than natives and other immigrant groups. There is international consensus that they experience more anxiety, depression and traumatic disorders. Traumatic experiences, issues with social participation, poor legal status, family separation and discrimination are risk factors for the mental health of refugee populations. Communality and social support, on the other hand, are protective factors. Despite the elevated risk, asylum seekers and refugees use the health care system less than natives and they are more likely to receive lighter treatment. Trauma symptoms, cultural differences, knowledge-gap and language barriers can make diagnosis and treatment difficult. Lack of trust in the clinician, interpreter or the Western health care system can also hinder treatment. In addition, there is a significant risk of marginalization in refugee populations. According to clinical research, trauma-based interventions are most effective, but physical activity interventions offer an approachable option for supporting the mental health of refugees and asylum seekers. However, the success of any intervention is highly dependable on the clinician’s cultural awareness and their ability to build a trusting relationship with the client. It is necessary to develop efficient screening tools and interventions for the needs of refugees and pay attention to practitioners’ cultural know-how.