Browsing by Subject "poro"

Suomessa kastroidaan vuosittain noin 2500 poroa, eikä toimenpiteessä yleensä käytetä kivunlievitystä. Kivunlievitystä tullaan kuitenkin vaatimaan, kun uusi eläinten hyvinvointilaki tulee voimaan. Tästä syystä porojen kipukäyttäytymistä on tärkeä tutkia. Kipututkimusta voidaan tehdä käyttäytymistutkimuksen avulla, jonka tärkeä apuväline on etogrammi. Etogrammilla tarkoitetaan tietyn eläinlajin kaikkia tyypillisiä käyttäytymismalleja, ja niiden kuvauksia. Työn tavoitteena on luoda porolle etogrammi, jonka avulla voidaan tutkia sen akuuttia kastraatiokipua. Lisäksi kuvataan, kuinka tehdään etogrammi lajille, jolle sellaista ei ole aikaisemmin tehty. Oletuksena on, että etogrammi poikkeaa jonkin verran muille märehtijöille tehdyistä etogrammeista. Tutkimuksen aineistona oli 55 hirvasta eli urosporoa, jotka oli jaettu viiteen ryhmään. Ryhmistä yksi kastroitiin perinteisellä menetelmällä, yksi ryhmä sai tulehduskipulääkkeen, yksi paikallispuudutteen, yksi sekä kipulääkkeen että paikallispuudutteen ja yksi ryhmä toimi kiinnipitokontrollina. Porojen käsittelyt videoitiin. Etogrammin tekeminen aloitettiin alustavalla havainnoinnilla muutamasta kuvatusta videosta. Kun käyttäytymisten määritelmät oli tehty, koodattiin videot etogrammin avulla kahdessa osassa siten, että eläimen etu- ja takapää koodattiin erikseen samaan tiedostoon. Tuloksena oli porolle tehty etogrammi. Käyttäytymiset oli jaettu useampaan luokkaan (esimerkiksi jalat, pään ja kaulan liikkeet sekä abdomen) ja niille oli tehty tarkat määritelmät. Osa käyttäytymisistä etsittiin myös jälkikäteen CowLog-ohjelman avulla tuotetusta datasta, kuten esimerkiksi pään liikkeiden jaksot. Käyttäytymiset jaoteltiin myös kestonsa perusteella pitkäkestoisiin ja lyhytkestoisiin käyttäytymisiin. Työn tuloksena saatiin tehtyä porolle etogrammi akuutin kastraatiokivun tutkimiseen. Etogrammi oli pääpirteissään samanlainen kuin naudalle ja lampaalle tehdyt etogrammit. Tutkimusasetelma vaikutti siihen, että monet muilla lajeilla etogrammissa käytetyt asennot jätettiin pois. Käyttäytymisten määritelmät puolestaan erosivat siten, että porolla käytettiin kehon rakenteisiin/osiin perustuvia määritelmiä ja muilla määritelmät oli usein tehty käyttäytymisen kohteiden perusteella. Poron etogrammissa ollut vatsalihasten jännittyminen ei esiintynyt muiden märehtijöiden etogrammeissa. Jatkossakin etogrammia voidaan käyttää poron akuutin kastraatiokivun tutkimisessa ja tarvittaessa sitä voitaisiin kehittää myös toimenpiteen jälkeisen kivun tutkimiseen, lisäämällä siihen asennot ja niiden määritelmät.

Kokeessa yritettiin selvittää sitä, toimivatko kaupallisesti saatavilla olevat immunohistokemialliset vasta-aineet myös poroilla. Porojen keuhkokudosnäytteet oli formaliinifiksoitu ja valettu paraffiiniin. Kokeessa käytetyt näytteet olivat porojen keuhkokudosta. Värjäysmenetelmäksi valittiin avidiini-biotiini-kompleksi (ABC) -menetelmä sen sensitiivisyyden vuoksi. Menetelmä perustuu siihen, että avidiini kykenee sitoutumaan biotiinin neljään molekyyliin non-immunologisesti. Menetelmässä käytetään kolmea eri reagenssia. Ensimmäinen reagenssi on primaarivasta-aine, joka on spesifinen kulloinkin paikallistettavalle antigeenille. Toisena reagenssina on sekundaarivasta-aine. Sekundaarivasta-aine on konjugoitu biotiiniin ja kykenee sitoutumaan primaarivasta-aineeseen. Kolmas reagenssi on peroksidaasikonjugoidun biotiinin ja avidiinin kompleksi. Avidiinimolekyylin vapaat kohdat sitoutuvat sekundaarivasta-aineen biotiiniin. Peroksidaasientsyymi saadaan näkyviin sopivalla väriaineella ja samalla selviää myös alkuperäisen antigeenin sijainti kudoksessa. Tulosten perusteella useimmat kaupallisessa käytössä olevista immunokemiallisista vasta-aineista sopivat myös poron keuhkokudoksen sisältämien antigeenien paikallistamiseen. Positiivinen tulos saatiin aikaan von Willebrandin faktorin (endoteeli), CD 3:n (T-lymfosyytit), korkean molekyylipainon sytokeratiinin (värekarvaepiteeli), sytokeratiini 8:n (värekarvaepiteeli, rusto), sytokeratiini 1:n (basaalisolut), vimentiinin (endoteeli, basaalisolut, rusto, lymfosyytit, sileälihas), -sileälihasaktiinin (sileälihas), sytokeratiini 7:n (Clara-solut, värekarvaepiteeli) ja desmiinin (sileälihas) vasta-aineilla. S-100-vasta-aineella saatiin vain yksi positiivinen reaktio (rusto). Sytokeratiini 18:n, sytokeratiini 19:n ja makrofagivasta-aineilla ei saatu reaktioita.

Mekaanisesti erotettu liha (mechanically separated meat; MS-liha) on lihateollisuuden taloudellisesti tärkeä raaka-aine. Mekaanisen erotteluprosessin avulla eläinruhon taloudellinen tuotto saadaan optimoitua. Ennen kaikkea Euroopan Unionin (EU) MS-lihan lainsäädännön muuttuminen sekä elintarviketalouden kannattavuus ovat kannustaneet MS-lihan tuotantotekniikoiden kehittämiseen. Nykyisellä matalan paineen MS-lihan tuotantotekniikalla tuotettu MS-liha muistuttaakin koostumukseltaan läheisesti käsin irrotetusta lihasta valmistetun jauhelihan koostumusta. Vaikka nykyisen matalan paineen MS-lihan koostumus on parantunut huomattavasti, tyypillisimpien lihakarjaeläinten käsin irrotetun lihan ja MS-lihan koostumukset eroavat kuitenkin edelleen riittävän selkeästi toisistaan. Koostumuserot saattavat johtua nykyisistä lihan tehokkaista tuotantotavoista sekä eläinten pitkälle viedyistä jalostustoiminnoista. Tämän vuoksi on mahdollista, että nykyisten tyypillisten lihakarjaeläinten luuston kovuus on pienentynyt ja luut ovat aikaisempaa hauraampia. Näin ollen luut kestävät heikommin mekaanista voimaa, mikä taas vaikuttaa oleellisesti MS-lihan koostumukseen. Poronlihan tuotanto poikkeaa kuitenkin hyvin paljon muiden tyypillisten lihakarjaeläinten lihan tuotantotavoista. Poronlihatalouden luonnonmukaisuus sekä eläimen vähäinen jalostustoiminta tarjoavat näin ollen mielenkiintoisen tutkimuskohteen selvittää, eroavatko matalan paineen MS-poronliha ja käsin irrotettu poronliha koostumuksiltaan tilastollisesti merkittävästi toisistaan. Koostumuserojen selvittämiseksi tutkimuksessa verrattiin käsin irrotetun poronlihan ja MS-poronlihan kalsium (Ca)-, rauta (Fe)-, fosfori (P)- ja sinkkipitoisuuksia (Zn), kokonaisrasvapitoisuuksia, rasvahappojen suhteellisia pitoisuuksia sekä kolesteroli- ja sidekudosproteiinipitoisuuksia. Molemmista lihalaaduista oli viisi näytettä. Käsin irrotettu poronliha oli niin kutsuttua ”putsilihaa”, joka oli irrotettu käsin aöl. Yksi lihalaatunäyte koostui aina neljästä alanäytteestä. Näin ollen molempien lihalaatujen kokonaisnäytemäärä oli yhteensä 40. Ennen määrityksiä kaikki lihanäytteet homogenisoitiin ja säilytettiin −18 °C:ssa. Lihalaatujen alkuainemääritys suoritettiin induktiiviseen kytkettyyn plasmaan ja optiseen emissiospektrometriaan perustuvalla määritysmenetelmällä. Rasvahappoanalyysia ja kokonaisrasvapitoisuutta varten lipidit uutettiin kiihdytetyllä nesteuutolla ja rasvahapot määritettiin kaasukromatografisesti (GC). Kolesterolipitoisuudet määritettiin GC-analyysillä. Lihalaatujen sidekudosproteiinipitoisuudet mitattiin kolorimetrisesti. Määritysten jälkeen alkuaine- ja yhdistepitoisuuksia vertailtiin tilastollisesti toisiinsa. Käsin irrotetun poronlihan mitattuja pitoisuuksia verrattiin myös poronlihan aikaisempiin koostumustutkimuksiin. MS-lihasta mitattuja pitoisuuksia verrattiin aikaisempiin MS-lihan lihan koostumusta käsitteleviin tutkimustuloksiin. Tulosten perusteella käsin irrotetun poronlihan ja matalan paineen MS-poronlihan koostumusten välillä havaittiin jotain tilastollisesti merkitseviä eroja. Merkittävin ero havaittiin Ca-pitoisuuksissa, sillä MS-poronlihan Ca-pitoisuus oli yli kahdeksan kertaa suurempi kuin käsin irrotetun poronlihan Ca-pitoisuus. Lisäksi MS-poronlihan kokonaisrasvapitoisuus oli yli kaksinkertainen käsin irrotetun poronlihan kokonaisrasvapitoisuuteen verrattuna. MS-poronlihan kolesterolipitoisuus oli puolestaan yli kolminkertainen kuin käsin irrotetun poronlihan kolesterolipitoisuus. Yksittäisten rasvahappojen suhteellisissa osuuksissa MS-poronlihan tyydyttyneen rasvan osuus oli myös suurempi ja vastaavasti monityydyttymättömän rasvan osuus oli pienempi. MS-poronlihan Fe-, P- ja Zn-pitoisuudet olivat jonkin verran käsin irrotettua poronlihaa suurempia. Toisaalta käsin irrotetun poronlihan ja MS-poronlihan keskimääräiset sidekudosproteiinipitoisuudet olivat samat. Näin ollen matalan paineen mekaaninen erotteluprosessi muutti osittain MS-poronlihan koostumusta verrattuna käsin irrotetun poronlihan koostumukseen. Lihalaatujen merkittävimmät koostumuserot havaittiin etenkin tutkimuksessa määritetyissä alkuaine-, kokonaisrasva- ja kolesterolipitoisuuksissa. Tutkimustulosten perusteella etenkin MS-poronlihan keskimääräinen Ca-pitoisuus oli vastaavaa suuruusluokkaa verrattuna muiden tyypillisten lihakarjaeläinten MS-lihan sisältämiin Ca-pitoisuuksiin.

Metaani (CH4) on voimakas kasvihuonekaasu. Luonnontilaiset suot ovat yksi suurimmista metaanin lähteistä. Metaania syntyy suon hapettomassa kerroksessa metonogeenisten arkkien hajottaessa orgaanista ainesta. Metaani vapautuu ilmakehään diffuntoitumalla, kuplimalla tai kulkeutumalla kasvien aerenkymaattisten solukoiden kautta. Kasveista erityisesti sarojen läpi voi kulkeutua runsaasti metaania ilmakehään. Minerotrofisten saravaltaisten soiden metaanipäästöjen on havaittu, muista soista poiketen, kasvavan siirryttäessä pohjoisemmille leveysasteille. Tähän on esitetty yhdeksi syyksi maankäyttöä, jossa poronhoidolla on suuri merkitys. Pohjois-Suomessa poroja elää noin 200 000 yksilöä. Suot ovat poroille tärkeä elinympäristö erityisesti kesäaikaan, sillä rehevillä sarasoilla on niille riittävästi ravintoa ja avosuot tuovat puolestaan suojaa verta imeviltä hyönteisiltä. Porojen laidunnuksen vaikutusta soiden kasvihuonekaasutaseisiin on kuitenkin tutkittu varsin vähän. Vaikutuksen voidaan nähdä tulevan ainakin kahta kautta: toisaalta porot syövät suokasveja ja vaikuttavat tätä kautta hiilenkiertoon sekä toisaalta ulostavat papanoita ja tallovat niitä suohon muuttaen mahdollisesti näin turpeen mikrobikoostumusta. Tämän pro gradu -työn tavoitteena oli selvittää, miten porolaidunnus vaikuttaa soiden metaanipäästöihin ja lisäävätkö poron papanat suon metaanivuota joko jäädessään suon pinnalle tai tallautuessaan pinnan alapuolisiin kerroksiin. Työn aineisto kerättiin touko-elokuussa Halssiaavalta ja Lompolojänkkältä. Laidunnuksen vaikutuksia tutkittiin laidunnetuilla ja laiduntamattomilla koealoilla. Koealojen alakäsittelyinä toimivat metaaninmittauspisteiden erilaiset papanakäsittelyt. Halssiaavalla osalla alakäsittelyistä käytettiin eri tasoina suon pinnanmuotojen (välipinta / jänne) vaihtelua. Mittauspisteitä perustettiin yhteensä 45 kappaletta kolmen toiston sarjoina. Mittauspisteiltä mitattiin metaanin lisäksi myös vedenpinnan taso, turpeen lämpötila sekä määritettiin putkilokasvien lehtiala. Laidunnuksella ei havaittu olevan tilastollisesti merkitsevää vaikutusta metaanivoihin kummallakaan koealueella. Myöskään pinnalle laitettujen papanoiden ei havaittu vaikuttavan metaanivuohon. Tallonta pienensi metaanivuota Halssiaavan laiduntamattomalla koealalla. Tallonta nosti metaanivuon lyhyeksi hetkeksi erittäin suureksi, mutta kokonaisuudessaan tallonnan jälkeen vuot hieman pienenivät pidemmällä tarkastelujaksolla. Tässä tutkimuksessa laidunnus ei näyttänyt lisäävän soiden metaanipäästöjä. Tutkituilla soilla laidunnus ei näkynyt lehtialoissa ja koska papanalisäykselläkään ei havaittu olevan vaikutusta metaanintuotantoon, on loogista, että metaanipäästöt eivät eronneet laiduntamattomien ja laidunnettujen koealojen välillä. Suon pinnalle jäävät papanat eivät myöskään lisänneet metaanivuota. Mahdollinen papanoiden lannoitusvaikutus voi jäädä lyhyessä ajassa näkymättä. Toisaalta pinnalle jäävät papanat voivat muodostaa kasveille fyysisen esteen. Tällöin kasvien pienentynyt hiiliyhdisteiden syöte maaperään voi vähentää metaanipäästöjä, vaikka papanoilla olisikin lannoittava vaikutus. Tallontakäsittelyssä metaanivoiden puolestaan havaittiin pienenevän lehtialan pienentyessä. Tallonta turmelee kasveja, jolloin pienentynyt hiiliyhdisteiden syöte maaperään voi selittää metaanipäästöjen pienentymistä. Papanoiden mukana suolle voi tulla myös lisää mikrobeja. On kuitenkin mahdollista, että pötsin mikrobit eivät selviydy toimintakykyisinä, minkä vuoksi päästöt eivät lisääntyneet. Tutkimuksessa havaittiin, että porojen laidunnuksella ei näyttäisi olevan merkittävää vaikutusta pohjoisten soiden metaanipäästöihin. Myöskään poron papanat eivät sellaisenaan merkitsevästi lisänneet päästöjä, ainakaan lyhyellä aikavälillä. Tallontakäsittelyssä havaittiin, että päästöt voivat jopa pienentyä. On mahdollista, että vaikka papanoita tulee soille jatkuvasti lisää, eivät soiden metaanipäästöt kuitenkaan kasva.

Tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen ja tutkimusosan. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään lyhyesti Dictyocaulus-suvun keuhkomatojen elinkiertoa, Dictyocaulus viviparus ja Dictyocaulus eckerti- loisten aiheuttamia patologisia muutoksia ja niiden taustalla olevia patofysiologisia ja immunologisia prosesseja sekä eosinofiilisen granulosyytin toimintaa parasiitti-infektioissa. Tutkimusosassa kuvataan poron keuhkomadon, D. eckertin eri kehitysmuotojen aiheuttamia histopatologisia muutoksia 32 poron aineistossa, joka on kerätty pääasiassa Lapista ja Siperiasta. Tärkeimmät muutokset on esitetty tutkielman kuvamateriaalissa. Histopatologisina muutoksina melkein kaikissa näytteissä nähtiin peribronkiaalisia lymfosyyttikeräytymiä. Osassa näytteitä bronkiolien seinämissä todettiin sileän lihaksen sekä epiteelinhyperplasiaa sekä hypertrofiaa. Interstitiumissa havaittiin ödeemaa, fibroosia, hyperemiaa, tulehdussolukeräytymiä (mononukleaarisoluja ja eosinofiilisiä granulosyyttejä). Alveoliepiteelissä todettiin hyperplasiaa, joka varmennettiin EM-tutkimuksella pneumosyytti II- solujen hyperplasiaksi. Lisäksi todettiin granuloomamuodostusta. Granuloomissa oli jättisoluja ja runsaasti eosinofiilisiä granulosyyttejä. Loisen eri kehitysmuotoja havaittiin osassa näytteitä. Muutoksia pleurassa ei todettukuin muutamalla eläimellä.

Suot ovat maapallolla sekä merkittäviä hiilivarastoja että suurimpia luontaisia metaanin lähteitä. Metaani on toiseksi merkittävin kasvihuonekaasu hiilidioksidin jälkeen ja voimakkuudeltaan moninkertainen hiilidioksidiin nähden. Koska suot tuottavat paljon metaania, on tärkeä selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat soiden metaanintuotantoon ja sen suuruuteen. Subarktisen ilmastovyöhyk-keen minerotrofisten sarasoiden on todettu tuottavan suhteessa enemmän metaanipäästöjä verrattuna muiden ilmastovyöhykkei-den vastaaviin soihin, vaikka yleensä korkeampien leveyspiirien suot tuottavat vähemmän metaania matalampien leveyspiirien soihin nähden. Porojen laidunnuksen on pohdittu vaikuttavan subarktisten minerotrofisten sarasoiden suuriin metaanipäästöihin. Minerotrofiset sarasuot ovat tärkeitä laidunnusalueita poroille pohjoisessa Fennoskandiassa erityisesti kesäaikaan. Laiduntavat herbovorit muokkaavat ekosysteemiään monilla tavoilla sekä suoraan että epäsuorasti. Laidunnuksen on todettu eri arktisilla ja subarktisilla ekosysteemeillä suosivan muun muassa sarakasvien kasvua ja lisäävän maaperän mikrobistoa ja sen aktiivisuutta ulosteiden ravinnelisäyksen ansiosta. Lisäksi porot märehtijöinä voivat muokata metaanintuotantoa suoekosysteemissä, jos pöt-sin metanogeenisiä mikrobeja kulkeutuu papanoiden mukana suohon. Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään, miten poron papanoiden lisääminen suolle vaikuttaa suon metaanipäästöihin ja kasvilli-suuteen. Työssä halutaan selvittää, millaisia vaikutuksia papanalisäyksellä on suon kasvien kasvuun, kasvilajisuhteisiin ja niiden kautta metaanipäästöihin. Uskotaan, että poron papanat lisäävät suolla sarakasvien runsautta, jotka kuljettavat solukoissaan metaania ja näin lisäävät suon metaanipäästöjä. Papanoiden aiheuttaman ravinnelisäyksen epäillään muuttavan kasvilajisuhteita siten, että enemmän ravinteita vaativat lajit lisääntyvät. Papanalisäyksen uskotaan lisäävän suon metaanipäästöjä myös aktivoi-malla suon metanogeenisten mikrobien toimintaa. Papanalisäyksen vaikutus kasvillisuuteen ja metaanipäästöihin oli hyvin vähäi-nen ensimmäisen kasvukauden aikana (Salovaara 2020). Tässä pro gradu -työssä seurataan papanalisäyksen vaikutusta pidem-mällä aikavälillä, sillä muutokset kasvillisuudessa voivat olla hitaita ja vaikutukset metaanipäästöihin kehittyä vasta myöhemmässä vaiheessa. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään, miten pelkkä turve ilman kasvillisuuden vaikutusta reagoi papanalisäykseen maasto-olosuhteissa. Aineiston keruu tähän tutkielmaan tapahtui 1.6.-31.8.2020 Pohjois-Suomessa. Tutkimuskohteina oli kaksi minerotrofista sarasuota Lapissa. Ensimmäinen suo oli Lomponlonjänkkä Pallasjärvellä Muoniossa ja toinen Halssiaapa Sodankylässä. Lompolonjänkällä oli 27 mittauspistettä ja Halssiaavalla 18. Mittauspisteiltä mitattiin 1-2 viikon välein metaanipäästöt, lehtiala, pohjavedenpinta ja turpeen lämpötila. Lompolonjänkän mittauspisteistä kuusi oli sellaista, joista kaikki pintakasvillisuus poistettiin, jotta papanali-säyksen vaikutusta turpeessa voisi seurata. Lisäksi suolla tehtiin inkubointikoe, jonka tarkoituksena oli selvittää, miten poron papanat hajoavat turpeessa. Tulosten perusteella poron papanat lisäsivät metaanivuota Halssiaavan jänteillä ja välipinnoilla, kun ne lisäämisen jälkeen survottiin suohon. Lompolonjänkällä metaanivuo oli pienempi mittauspisteillä, joille oli lisätty papanoita. Uusilla kasvittomilla ja kasvillisilla mittauspisteillä ei havaittu muutoksia metaanivuossa. Kasvillisuuden lehtialassa ei huomattu vaihtelua laidunnuksen tai papanali-säyksen takia Lompolonjänkällä. Halssiaavan jänteillä laidunnus ja papanalisäykset näyttivät pienentävän lehtialaa. Myös välipin-noilla laidunnus pienensi lehtialaa. Uppolisäyspisteillä lehtiala pieneni, mutta biomassa antoi tästä päinvastaisen tuloksen. Papa-noiden hajoaminen turpeessa oli nopeampaa lähempänä pintaa. Kolmen kuukauden aikana pintapapanoiden kuivamassa pieneni puoleen ja pohjapapanoiden kahteen kolmannekseen. Papanoiden vaikutus metaanivuohon näyttäisi ilmenevän vasta seuraavana kasvukautena. Lompolonjänkällä papanoiden ravinneli-säys paransi ruohojen kasvuolosuhteita, mikä runsastutti niiden määrää suhteessa saroihin. Tämä vaikutti metaanivuohon laske-vasti. Halssiaavan välipinnalla ruohoja ei esiintynyt mittauspisteillä lainkaan, minkä takia papanalisäys näytti vaikuttavan positiivi-sesti saramaisten kasvien kasvuun uppolisäysaloilla ja näin ollen kohotti metaanivuota. Jänteillä pintalisäyspisteiden lehtiala oli kontrollia pienempi, mutta metaanivuo selkeästi suurempi. Jännepinnoilla lehtiala ei näyttäisi korreloivan samalla tavalla metaa-nivuon kanssa kuin välipinnoilla.

Tutkielmassa esitellään saatavilla olleen kirjallisuuden perusteella useimmat porolla esiintyvät loislajit tai -suvut. Tutkielma jakautuu neljään osaan: alkueläimet (Protozoa), laakamadot (Platyhelminthes), pyörömadot (Nemathelminthes) ja niveljalkaiset (Arthropoda). Jokaisen osan lopussa on kirjallisuusluettelo. Kunkin loislajin tai -suvun kohdalla kasitellään morfologiaa, esiintymistä, epidemiologiaa, patogeneesiä, kliinistä merkitysotä, immuniteettia, diagnosointia ja lääkitystä. Porolle merkittävimmät ja tutkituimmat lajit ovat saaneet eniten tilaa. Näita ovat kurmu eli ihosaivartaja (Hypoderma tarandi), saulakka eli nenäsaivartaja (Cephenemyia trompe), aivomato (Elaphostrongylus rangiferi) ja keuhkomato (Dictyocaulus eckerti).

Porotalouden tuotto riippuu vasatuotannon onnistumisesta. Poroemien tiinehtyvyyden, talven yli selviämisen ja vasonnan onnistumisen lisäksi vasatuotantoon vaikuttavat suoraan vasojen selviytyminen kesän yli ja vasojen kasvu kesän aikana. Vasojen selviytymiseen ja kasvuun puolestaan vaikuttaa osaltaan vasojen emältään ternimaidon kautta saama vastustuskyky taudinaiheuttajia vastaan, maternaalinen immuniteetti. Syventävien opintojen tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Kirjallisuusosassa selvitetään immuunijärjestelmän kehittymistä ja toimintaa yleisesti lähinnä märehtijöillä, sillä poron immunologiaa on tutkittu vähän. Vasatuotantoon vaikuttavista tekijöistä on selvitetty vaadinten tiinehtymistä ja vasontaa, maidontuotantoa sekä vasojen kasvua ja selviytymistä. Lisäksi on lyhyesti esitetty taustaa gammaglutamyylitransferaasin (GGT) käytöstä ternimaidon saannin osoittamisessa, seerumin amyloidi A:n (SAA) ja haptoglobiinin (Hp) käytöstä tulehdusindikaattoreina sekä giardioiden ja kryptosporidien merkityksestä isäntäeläimelle. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää emältä saadun immuniteetin sekä kahden akuutin faasin proteiinin, seerumin amyloidi A ja haptoglobiini, yhteyttä vasojen kasvuun sekä giardioiden ja kryptosporidien esiintymiseen. Emältä saadun immuniteetin indikaattorina voidaan pitää vasan ternimaidon kautta saamia immunoglobuliineja seerumissa. Immunoglobuliinien määrittämiseksi otettiin vasoilta verinäytteitä, joiden seerumeista määritettiin kokonaisproteiini- ja albumiinipitoisuus. Vähentämällä kokonaisproteiineista albumiinimäärä saatiin selville globuliinien (suurimmaksi osaksi immunoglobuliineja) määrä. Seerumeista määritettiin SAA- ja Hp-pitoisuudet sekä GGT-aktiivisuus. Lisäksi määritettiin emien ternimaidon GGT-aktiivisuus. Naudoilla voidaan vasikalta otetusta verinäytteestä määrittää GGT-aktiivisuus ja osoittaa epäsuorasti vasikan saaneen ternimaitoa ja vasta-aineita. Tarkoituksena oli selvittää voitaisiinko samaa menetelmää käyttää myös poroilla. Giardioiden ja kryptosporidien esiintymisen tutkimista varten vasoilta kerättiin ulostenäytteitä. Vasat punnittiin näytteenoton yhteydessä ja syksyllä kasvun selvittämiseksi. Vasojen globuliinipitoisuudet laskivat ensimmäisten elinviikkojen aikana eli emältä saadut vasta-aineet vähenivät kuten oli odotettavissakin. Oman vasta-ainetuotannon tehostuminen ilmeni noin kolmen viikon iässä kohoavina globuliinipitoisuuksina. SAA- ja Hp-pitoisuudet puolestaan olivat korkeimmillaan siinä vaiheessa, kun globuliinipitoisuudet olivat laskeneet. Tämä kertoo ilmeisesti lisääntyneistä tulehduksista siihen aikaan, kun vastustuskyky on ollut alhaisimmillaan. Toisen elinviikon korkeammat Hp-tasot näyttäisivät olevan yhteydessä alhaisempaan alkuvaiheen (kaksi ensimmäistä elinviikkoa) päiväkasvuun (p = 0,015). Myöhempään kasvuun korkeammilla Hp-tasoilla ei näyttäisi olevan yhteyttä. Toisen elinviikon korkeilla SAA-tasoilla ja koko kasvukauden alhaisemmilla päiväkasvuilla oli myös tilastollisesti merkitsevä yhteys (p = 0,007). Kolmannen ja neljännen elinviikon korkeilla globuliinitasoilla havaittiin yhteys korkeampaan päiväkasvuun koko kasvukaudella (p = 0,019). Ensimmäisen ja toisen elinviikon globuliinitasoilla ei havaittu olevan yhteyttä päiväkasvuihin. Vasoilla havaittiin olevan eniten giardioita samaan aikaan, kun globuliinitaso oli alhaalla ja SAA- ja Hp-tasot olivat nousussa. Giardiat ovat saattaneet muiden tulehdustekijöiden ohella olla osasyynä SAA- ja Hp-arvojen nousuun. Kryptosporideja esiintyi tässä aineistossa hyvin vähän. GGT-aktiivisuudet olivat korkeat sekä emien ternimaidossa että vasojen seerumissa pian syntymän jälkeen. Vasojen seerumien GGT-aktiivisuus vaikuttaisi olevan riippuvainen emän ternimaidon GGT-aktiivisuudesta. GGT:n määrittäminen näyttäisi toimivan porolla menetelmänä selvittää vasan ternimaidon saantia ensimmäisen elinviikon, etenkin kahden ensimmäisen päivän aikana.

The aim of this study was to investigate how the quality of silage affects the silage intake of reindeer. There were two growth stages of primary growth and regrowth silage in the study. Aerobic stability of silage was observed after opening the silage bales. The experimental silages were made at the fields of MTT Agrifood Research Finland in Apukka, Rovaniemi. The study was conducted at the reindeer pen of Lapland Vocational College. There were four groups of female reindeer, six animals in each, and one silage type per group. Feeding trial lasted eight weeks with two weeks pre-period before. Reindeer were fed ad libitum in the mornings. The biggest differences of chemical composition of silages were between primary growth and regrowth silage. The growth stage did not affect to the chemical composition. Aerobic deterioration of silages was not observed during three weeks exposure to air because ambient temperature remained above zero almost constantly. Silage residue had lower D-value, crude protein, AAT and PBV content and higher concentration of NDF-fiber compared to the given feed. The selection of feed differed between primary growth and regrowth silage based on crude protein and water-soluble carbohydrate (WSC) contents. This is may be because of the excess of crude protein and WSC relative to nutrient requirements of reindeer or that the variables are correlated with the other variables which explain the intake. Silage intake was higher when dry-matter content was higher and lower when crude protein content was higher. WSC had slightly positive effect to the intake. Intake seemed to be curvilinearly related to the content of fermentation products. Effective utilization of silage requires analyses on the chemical composition of silage.

Profitability of reindeer husbandry is gradually declining. Selection of breeding animals is a sustainable way to achieve permanent changes in animals’ performance. Reindeer herders are using (empirical) selection which could be strengthened by systematic book keeping on animals’ pedigree and performance. The outcome of selection depends on volume of information on animals’ pedigree and performance. We used pedigree and multi-trait selection indices to assess the impact of these sources of information. The analytical tools were extended to cover across generation information and thereby they were approximating the use of BLUP type methodology in genetic comparison of selection candidates. The compact method allowed studying the cases of differing amount of genetic variation (heritability) and relationship (genetic correlation) between traits. The results were calculated by R program. We assume that a dam had a life time crop of 2-5 calves while a sire could be mated to 10-50 dams. Pedigree information will markedly improve the efficiency of selection. Benefits from the identification of the calves’ dams and sires were highest for low-heritability traits. Adding information on the identities of calves’ dams and using pedigree based selection the efficiency gains (depending on heritability) were some 3-20 % of that by selection based solely on calves’ own performance. Adding sire information, the efficiency was even 40% of that by phenotypic selection. When the pedigree information accrued across generations (BLUP selection), the gains with female-side pedigree were 20-30% while the efficiency was doubled when also sires were known.The use of information on correlated traits had rather modest benefits. In conclusion, the highest priority is to develop tools to assign sires for the reindeer calves. Such tools could be constructed by resorting to genomic analyses.