Browsing by Subject "saavutettavuus"

Pro gradu on suoraa jatkoa kandidaatintutkielmalle, jonka tutkimustulosten mukaan metropolialueella on yhteensä noin 63 000 aseiden hallussapitoon oikeutettua henkilöä sekä noin 170 000 ampuma-asetta. Lukuihin perustuen voitiin todeta, että ampumaratojen määrä ja saavutettavuus eivät ole missään suhteessa riittävät ampuma-aseen hallussapitoon oikeutettujen henkilöiden ja aseiden lukumäärään nähden tällä alueella. Pro gradu -tutkimus pyrkii tuottamaan uutta lisätietoa metropolialueen ampumaratakeskusten saavutettavuudesta, niiden kilpailullisista vaikutusalueista ja suhteellisista sijainneista, jotta ampumaratakeskuksia koskevia sijainti-, investointi- ja kehittämispäätöksiä voidaan tehdä riittävin tiedollisin perustein. Potentiaalisen käyttäjäkunnan sijainti- ja saavutettavuustiedot tuottavat osaltaan perusteita ampumaratakeskusten kysynnän arvioinnille. Tutkimus tarkastelee saavutettavuuden teoriataustaa sekä palvelukohteen maantieteellistä saavutettavuutta useasta eri näkökulmasta ja kehittää tarkoitukseen soveltuvia uusia teknisiä arviointimenetelmiä. Tutkimuksen empiirisessä osassa tarkastellaan metropolialueen ampumaratakeskusten eri maksimimatka-aikoihin perustuvia saavutettavuusvyöhykkeitä sekä väestön ja potentiaalisen käyttäjäkunnan vastaavia saavutettavuuskertymiä ja vertaillaan näitä toisiinsa. Tämän lisäksi vertaillaan tutkimusta varten kehitettyjä, kunkin ampumaratakeskuksen ulkoisiin käytettävyysrajoitteisiin perustuvaa kilpailullista saavutettavuutta ja suhteellista sijaintia toisiinsa nähden. Ampumaratakeskusten käytettävyyskerroin eli yhtäaikainen käyttäjäkapasiteetti, vuotuiset käyttöajat ja ampumaratavalikoiman monipuolisuus otetaan mallissa huomioon asiakkaiden palvelukohteen valinnan päätösperusteena matkakustannusten lisäksi. Käytettävyyskertoimen tavoitteena on kuvata ampumaratakeskuksen käyttäjilleen tuottamaa hyötyä. Tutkimuksessa hyödynnetään valtakunnallisen aseluparekisterin tietoja aseluvanhaltijoiden sekä ampuma-aseiden määristä, laadusta ja sijainnista kunnittain metropolialueella. Karttaesitysten toteutuksessa on käytetty Maanmittauslaitoksen Kuntajako-aineistoa, sekä Tilastokeskuksen Ruututietokanta 2012 -väestöaineistoa. Lisäksi on muodostettu erillinen saavutettavuusaineisto laskemalla todelliset matka-ajat ja maantie-etäisyydet jokaisesta karttaruudusta jokaiseen ampumaratakeskukseen. Tutkimustulosten julkista, ajasta ja paikasta riippumatonta raportointia ja jakamista varten on tutkimukselle rakennettu internet-julkaisualusta osoitteessa www.saunalahti.fi/villemai/. Tarkastellut viisi ampumaratakeskusta muodostavat tutkimuksen metropolialueen kokonaisuuden. Ampumaratakeskusten verkosto muodostuu keskusten ja niiden potentiaalisen käyttäjäkunnan sijainneista sekä näiden välisistä matkakustannuksista ja eri keskusten tarjoamasta käytettävyydestä. Tätä kokonaisuutta on nyt ensimmäistä kertaa mahdollista tarkastella matemaattisten saavutettavuusmallien avulla laskettujen tulosten pohjalta. Tutkimuksella on pystytty tuottamaan eri näkökulmista tärkeää uutta ja ennen julkaisematonta tietoa metropolialueen ampumarataverkostosta. Uusimpaan saavutettavuusteoriaan perustuen tutkimus käsittelee kaikkia neljää saavutettavuuden eri komponenttia. Maankäytön komponentti huomioidaan sekä potentiaalisten asiakkaiden että ampumaratakeskusten määrän, laadun ja sijainnin suhteen. Näiden lisäksi huomioidaan kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen kapasiteettirajoitusten vallitessa. Liikenteellisen komponentin matkakustannukset otetaan huomioon maantie-etäisyyksien ja ajoaikojen muodossa. Ajallinen komponentti sisältää ampumaratakeskusten aukioloaikojen aiheuttamat rajoitteet saavutettavuudelle. Yksilöllistä komponenttia tarkastellaan virka-ajan asettamina ajankäytön rajoitteina. Tutkimustulokset osoittavat kiistatta Helsingin Kivikon urheilupuistoon suunnitellun suursisähallin vahvimmaksi ampumaratakeskukseksi nyt vertailtujen olemassa olevien ja suunniteltujen keskusten joukossa metropolialueella. Tähän on monia syitä, joista tärkeimmät ovat keskuksen paras sijainti suhteessa sen potentiaalisiin käyttäjiin ja tieverkkoon sekä paras tehokkuus eli hyötykerroin laajaan ympärivuotiseen aukiolomahdollisuuteen perustuen. Ampumarataverkostoon kohdistuvat laajennukset sekä olemassa olevien kohteiden edelleen kehittäminen on metropolialueella välttämätöntä. Uusinvestoinnit ja olemassa olevien keskusten kehitystoimet on syytä asettaa tärkeysjärjestykseen hankkeiden tuottaman tehokkuuden ja vastaavasti lisääntyvien käyttöhyötyjen perusteella. Väistämättä rajallinen rahoitus on syytä kohdistaa edellä mainituin perustein, koko metropolialueen tasapainoinen maantieteellinen saavutettavuus huomioiden.

Saavutettavuusdirektiivi ja digipalvelulaki velvoittavat julkisen hallinnon organisaatioita ja osaa yksityisestä sektorista tekemään digitaaliset palvelunsa saavutettaviksi. Direktiivissä ja laissa säädetään saavutettavuuden vähimmäistasosta, mutta lainsäädäntö ei kuitenkaan tarkemmin ohjeista tai linjaa, miten verkkopalvelujen kielellisistä sisällöistä tehdään sellaisia, että ne palvelevat mahdollisimman useita eri käyttäjäryhmiä. Hyvä saavutettavuus on kokonaisuus, joka muodostuu teknisesti virheettömästä toteutuksesta, helppokäyttöisestä käyttöliittymästä ja ymmärrettävästä sisällöstä. Ilman selkeää ja ymmärrettävää sisältöä digitaalisen palvelun saavutettavuus ei voi toteutua. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, mikä on digitaalisiin palveluihin sisältöjä tuottavien henkilöiden käsitys saavutettavuudesta ja kielellisestä saavutettavuudesta sekä miten kielellistä saavutettavuutta voisi heidän mielestään edistää. Tutkielma kytkeytyy virkakielen tutkimuksen kenttään, ja erityisesti virkakielen verkkoviestinnän tutkimuksiin. Verkkopalvelujen tai muiden digitaalisten palvelujen kielellis-sisällöllistä tutkimusta on tehty aiemmin varsin vähän eikä kielellisen saavutettavuuden näkökulma ole juurikaan ollut esillä. Tutkielman aineistona ovat vastaukset verkkolomakekyselyyn, joka toteutettiin helmi–maaliskuussa 2020. Neljän viikon aikana kyselyyn kävi vastaamassa kaikkiaan 182 vastaajaa. Kyselyn kohderyhmänä ovat digitaalisten palvelujen sisällöntuottajat eli ne henkilöt, jotka kirjoittavat, muokkaavat ja ylläpitävät sisältöjä säännöllisesti verkkosivuille tai mobiilipalveluihin. Kyselyn avulla kartoitetaan, miten perehtyneitä vastaajat kokevat olevansa saavutettavuusasioihin sekä miten saavutettavuus on huomioitu ja vastuutettu vastaajien organisaatioissa. Tutkielmassa kartoitetaan myös vastaajien käsitystä kielellisestä saavutettavuudesta ja selvitetään, mitä keinoja vastaajat huomioivat kielellisesti saavutettavan tekstisisällön tuottamisessa. Tutkielma kartoittaa myös vastaajien näkemyksiä kielellisen saavutettavuuden yhteismitallisesta ohjeistamisesta. Aineiston analyysi on toteutettu pääosin määrällisen tutkimuksen menetelmin, ja avointen kysymysten analyysissä olen myös soveltanut laadullista sisällönanalyysiä. Analyysin perusteella sisällöntuottajien saavutettavuusosaaminen ja kyky tuottaa kielellisesti saavutettavaa sisältöä ovat varsin hyvällä tasolla. Sisällöntuottajilla on osaamista ja tietoa, ja saavutettavuusasioita on edistetty monissa organisaatioissa. Aineistosta nousee myös esille, että tekninen saavutettavuus saa käytännön tasolla enemmän huomiota kuin kielellinen saavutettavuus. Suurin osa vastanneista pitää digitaalisten palvelujen kielellistä saavutettavuutta tärkeänä ja ymmärtää, mitä kielellisellä saavutettavuudella tarkoitetaan ja miten sisällöstä tehdään kielellisesti saavutettavaa. Tästäkin huolimatta aineiston perusteella kielelliseen saavutettavuuteen ja selkokielen käyttämiseen olisi tarpeen saada yhteismitallisia ohjeita ja kriteerejä.

Tutkielman aiheena ovat perusselkokielellä kirjoitettujen mediatekstien pitkät sananmuodot. Tutkimus sijoittuu sanastontutkimuksen kenttään, ja se edustaa kielitieteellistä perustutkimusta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia selkokielessä esiintyvät pitkät sananmuodot ovat morfologisesti ja millaisista sanat ovat kompleksisilta ominaisuuksiltaan. Tutkimuskohteena ovat vähintään 20-merkkiset sananmuodot. Aineisto on koottu Korp-konkordanssihakupalvelun osakorpuksesta, joka koostuu Selkosanomissa ja Selkouutisissa julkaistuista selkoteksteistä. Tutkimuksessa aineistoa lähestytään morfologis-kvantitatiivisesta sekä kvalitatiivisesta näkökulmasta. Aineiston saneet on annotoitu manuaalisesti morfologisiin luokkiin, minkä jälkeen annotoitujen luokkien esiintyvyyttä on esitelty kvantitatiivisesta näkökulmasta. Lisäksi analyysin toisessa osassa tuodaan esiin aineistossa korostuvia kvalitatiivisia piirteitä, kuten erisnimiä, erikois- ja sitaattilainoja ja semanttisia aihepiirejä. Lopuksi esitetään pohdintaa siitä, miten aineisto suhteutuu selkokielen ohjeistuksiin. Tutkimus tarjoaa tietoa siitä, mitä morfeemeja selkoteksteissä käytetään: millaiset taivutustunnukset ja muut sidonnaiset morfeemit pitkissä sananmuodoissa korostuvat ja mikä on suomen tyypillisten sananmuodostuskeinojen suhde selkokielisen tekstin pitkissä sananmuodoissa. Lähes koko aineisto edustaa yhdyssanoja muutamaa sanaa lukuun ottamatta. Kuitenkin myös johtimia esiintyy suuressa osassa sane-esiintymistä. Selkoteksteissä on käytetty siis varsin kompleksisia sanan- ja merkityksenmuodostuksen keinoja. Sananmuodostuskeinoja on käytetty myös rekursiivisesti. Kompleksisten sananmuodostuskeinojen lisäksi suurin osa aineiston saneista sisältää myös ilmimerkityn taivutusmorfeemin ja joskus liitteitäkin. Tutkielman perusteella vaikuttaa siltä, että selkoteksteissä käytetään hyvinkin kompleksista sanastoa, mikä ei välttämättä ole selkokielen ohjeistusten mukaista. Selkokielessä kehotetaan välttämään sekä pitkiä että abstrakteja sanoja. Myös vierassanoja ja erikoiskielistä sanastoa suositellaan välttämään. Aineistossa esiintyy paljon näitä kaikkia kielen piirteitä. On kuitenkin huomattava, ettei selkokirjoittaja voi aina välttää yksittäisen pitkän tai vieraskielisen sanan käyttöä, jos sana kantaa tekstin kannalta keskeistä merkitystä. Teksti voi edustaa perusselkokieltä yksittäisistä pitkistä sananmuodoista huolimatta, sillä tekstien selkokielisyyttä tarkastellaan kokonaisuutena.

Tässä maisterintutkielmassa tutkittiin kuuden Helsingin seurakuntayhtymän alueella sijaitsevan historiallisen kirkon saavutettavuutta ja esteettömyyttä. Tutkimuksen kirkot olivat Helsingin tuomiokirkko, Johanneksenkirkko, Mikael Agricolan kirkko, Paavalinkirkko, Kallion kirkko ja Töölön kirkko. Tutkielman tutkimuskysymys oli miten fyysinen esteettömyys, viestinnällinen saavutettavuus ja asenteellinen saavutettavuus toteutuvat Helsingin seurakuntayhtymän keskeisissä historiallisissa kirkkorakennuksissa. Tässä tutkimuksessa keskityttiin saavutettavuuden ja esteettömyyden ulottuvuuksista fyysiseen esteettömyyteen, viestinnälliseen saavutettavuuteen ja asenteelliseen saavutettavuuteen. Tutkimuskohteena oli erityisesti kirkkotilojen esteettömyys sekä kirkkoherrojen kautta saatu tieto asenteellisesta saavutettavuudesta. Tutkielman aineistosta osa kerättiin havainnoimalla tutkittavien kirkkojen fyysistä esteettömyyttä ja viestinnällistä saavutettavuutta. Havainnointi tapahtui osallistuvana havainnointina. Havainnointi tapahtui messujen yhteydessä. Havainnoinnin kohteena oli kirkkotila. Aineistoa syvennettiin asenteellisen saavutettavuuden ulottuvuuteen tekemällä sähköpostihaastattelut kirkkoherroille, joiden alueella havainnoitavat kirkot sijaitsevat. Aineistot analysoitiin teorialähtöisellä- ja teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Teoria, jota tutkimuksessa käytettiin, oli Anneli Muurosen ja Seija Eskolan saavutettavuuden ulottuvuudet. Aineistoa peilattiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon saavutettavuusohjelmaan sekä aiempaan tutkimukseen. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena voi todeta, että kuuden historiallisen kirkon saavutettavuus ja esteettömyys toteutui osin, mutta myös parannettavaa löytyi. Esteellisyys lisää ulossulkemista esimerkiksi alttariyhteydestä ja muista uskonnollisen rituaalin mahdollisuuksista. Muurosen ja Eskolan saavutettavuuden ulottuvuuksien lisäksi tuloksena voi todeta, että hengellisen harjoittamisen saavutettavuuden ulottuvuus ei toteudu. Kirkkoherrojen haastattelut viestivät, että esteettömyyden ja saavutettavuuden lisäämiseen on tahtoa. Tahdon lisäksi tarvitaan tekoja, suunnitelmallisuutta, sitoutumista ja teologiaa.

Tutkielmassa tarkastellaan kuulovammaistekstittämisen ohjeistuksia, käytännön toteutusta ja näkyvyyttä Ranskassa. Tutkielman alkupuolella perehdytään audiovisuaalisen kääntämisen osa-alueeksi kuuluvaan kielensisäiseen tekstittämiseen ja sen tutkimukseen. Lisäksi tutkielmassa esitellään eri tahojen, kuten Euroopan unionin, sitoutuneisuutta saavutettavuuteen ja kuulovammaisten kansalaisten oikeuksiin tekstityksen näkökulmasta. Euroopan unionissa on säädetty useita direktiivejä määrittelemään kaikkien kansalaisten yhtäläisiä oikeuksia käyttää audiovisuaalista materiaalia muun muassa televisiotekstitysten avulla. Euroopan unionin sisällä kuulovammaisjärjestöissä ja jäsenmaissa on teetetty vastaanottotutkimuksia kuulovammaistekstitysten laadusta ja kehityskohteista. Tutkielmassa esitellään tarkemmin Ranskassa säädettyjä lakeja, jotka pohjautuvat muun muassa Euroopan unionin direktiiveihin. Tutkimusaineisto jakautuu kahteen osaan. Ensimmäiseen osaan kuuluu kaksi ranskalaista elokuvaa, joiden DVD-julkaisuissa on tarjolla ranskankielinen kuulovammaistekstitys. Tutkimuksessa analysoidaan kyseisten elokuvien tekstityksiä. Analyysin perustana käytetään vuonna 2011 Ranskassa laadittua peruskirjaa, joka sisältää 16 laadukkaan kuulovammaistekstityksen kriteeriä. Tutkielman analyysissä vertaillaan elokuvatekstityksiä kriteereihin numero 1–14, jotka koskevat etukäteen tallennettuja ohjelmia. Peruskirjan on allekirjoittanut yhteensä 35 ranskalaista tahoa, joiden joukkoon kuuluu muun muassa valtion edustajia, audiovisuaalisen alan kattojärjestöjä, televisioyhtiöitä, tekstitysyrityksiä ja kuulovammaisten etujärjestöjä. Toinen analysoitavista tekstityksistä on tuotettu peruskirjan allekirjoittaneessa tekstitysyrityksessä. Analyysissä tarjotaan niin tekstuaalisia kuin visuaalisia esimerkkejä ranskalaisista kuulovammaistekstityksistä. Toiseen aineisto-osaan kuuluu 18 ranskalaista verkkosivustoa, jotka kuuluvat audiovisuaalisen alan kattojärjestöille, audiovisuaalisen sisällön palveluntarjoajille, tekstittäjien etujärjestöille ja kuulovammaisen yleisön etujärjestöille. Tutkielmassa tarkastellaan verkkosivustojen sisältöä etsien mainintoja saavutettavuudesta ja kuulovammaistekstittämisestä joko toimijoiden esittelyosioissa tai hakukoneissa. Osa analysoitavista toimijoista on ollut mukana allekirjoittamassa tekstitysten peruskirjaa. Tutkimuksessa selvitetään, missä määrin analysoitavat elokuvatekstitykset noudattavat peruskirjan asettamia kriteereitä. Lisäksi selvitetään, millä tavoin valitut tahot käsittelevät saavutettavuutta ja kuulovammaistekstittämistä verkkosivuillaan ja onko peruskirjan allekirjoittaneiden ja sen ulkopuolisten tahojen välillä merkittävää eroa aiheen käsittelyssä. Tutkimuksen hypoteeseina on, että peruskirjan allekirjoittanut tekstitysyritys on tuottanut tarkemman, kriteerien mukaisen tekstitystuotoksen ja että peruskirjan allekirjoittaneiden tahojen verkkosivustoilla käsitellään aihetta paremmin kuin sen ulkopuolisten tahojen verkkosivuilla. Tutkimustuloksissa havaitaan, että molemmat elokuvatekstitykset noudattavat useimpia peruskirjan asettamia tekstityskriteereitä. Analyysin hypoteesi kuitenkin kumoutuu, sillä tulosten perusteella peruskirjan ulkopuolinen tekstitysyritys on tuottanut kokonaisuutena paremman tekstitystuotoksen kuin peruskirjan allekirjoittanut tekstitysyritys. Tuloksissa on kuitenkin otettava huomioon se, että peruskirjan allekirjoittaneen yrityksen tuotos on valmistunut ennen peruskirjan virallista julkaisua, kun taas paremmin tuotettu tekstitys on valmistunut kuusi vuotta peruskirjan jälkeen. Verkkosivujen tutkimuksessa havaitaan, että useimmilla sivustoilla ei käsitellä audiovisuaalisten palveluiden saavutettavuutta tai kuulovammaistekstittämistä tarpeeksi laajasti. Useilla peruskirjan allekirjoittaneiden tahojen sivustoilla aihetta sivutaan, mutta sitä ei tunnisteta tärkeäksi yhdenvertaisuuden tavoitteeksi. Tutkimustulosten pohjalta hypoteesi ei toteudu, sillä kaikki peruskirjan allekirjoittaneet tahot eivät käsittele aihetta sivuillaan, eikä allekirjoittaneiden ja peruskirjan ulkopuolisten tahojen välillä ole merkittävää eroa. Tutkielma osoittaa, että kuulovammaistekstittämisen ja saavutettavuuden tutkimus on yhä tärkeämpi aihe nykyajan yhteiskunnassa. Ne ovat myös ajankohtaisia aiheita, sillä esimerkiksi Euroopan unionissa valmistellaan laajoja uudistuksia kansalaisten yhdenvertaisuuden takaamiseksi. Tulosten perusteella voidaan todeta, että lisätutkimus aiheesta ja asiaa koskevien tahojen huomio kuulovammaistekstittämiseen on paikallaan.

Tutkielmassamme tarkastelemme, miksi miehet vierailevat taidemuseoissa vähemmän kuin naiset. Tapausesimerkkinämme on Nykytaiteen museo Kiasma ja lähtökohtanamme kansallisten kävijätutkimusten osoittama kävijöiden huomattava naisenemmistö. Lähteinä käytämme Kiasman ja muiden museoiden kävijätutkimuksia sekä ei-kävijyystutkimuksia, Kiasman henkilökunnan haastatteluja sekä erilaisia tilastollisia julkaisuja kulttuuriosallistumisesta ja vapaa-ajan sekä median käytöstä. Tutkielma hyödyntää sosiologi Pierre Bourdieun käsitteitä “kenttä”, “habitus”, “maku” ja “kulttuuripääoma”, jotka pyrimme yhdistämään sukupuolinäkökulmaan. Bourdieun teoriaa soveltaen argumentoimme, että taidemuseokentällä mieheksi identifioituvat yksilöt voivat olla asemassa, jossa museovierailu ei edes tule potentiaalisen mieskävijän mieleen. Nämä rakenteet voivat periytyä miessukupolvelta toiselle, jos työtä asenteiden muuttamiseksi ei tehdä. Kansallisgallerian strategian mukaan Kiasma sitoutuu olemaan “kaikkien taidemuseo”. Tutkielmastamme ilmenee, että tavoitteen toteuttamiseksi museon ei-kävijät pitäisi tunnistaa paremmin, ja museosta tulisi tehdä heille houkuttelevampi vierailukohde esimerkiksi markkinoinnin keinoin. Argumentoimme, että tasapuolisempi sukupuolijakauma taidemuseoiden kävijöissä rakentaisi myös vuorovaikutuksellisempaa yhteiskuntaa. Uudistuakseen sukupuolittunut yhteiskunta voi tarvita sukupuolen huomioivia työkaluja. Helsingin taidemuseokentällä sukupuolisegregaatio vaikuttaa olevan tabu. Miesten osallistamista ei nähdä luontevana osana saavutettavuus-työskentelyä. Jos miehet tuntisivat museoiden tarjonnan paremmin, he myös vierailisivat museoissa useammin. Erilaisille asiakasryhmille toimivat herätteinä erilaiset viestit. Maun, kiinnostuksen kohteiden ja mediankäytön sukupuolittuneisuus voidaan ottaa huomioon, kun mietitään missä mediassa ja millaisella viestillä pyritään luomaan miehille heräte käydä museossa.

During the past few decades, online shopping has grown steadily and increased its share of all retail sales. As internet connections have become more common and the selection of available online services has diversified, an increasing number of consumers have started to purchase different products online. Buying online has many time-related benefits compared to traditional retail as it enables the consumer to make purchases whenever and wherever. Yet, online grocery retailing has been relatively small-scale in both Finland and abroad compared with other product categories. In the past few years, however, the competition has become more intense as the few dominant Finnish grocery retailers and several smaller businesses have developed their online business models. In this study, I focused on one of Finland's leading grocery retailers, Kesko, and the customers and spatial characteristics of its online grocery services. The aim of this study was to find out 1) whether the accessibility of services affects the choice between an online store and a physical retail outlet in the case of grocery retail, 2) whether the widely accepted socio-economic characteristics of typical online shoppers find evidence in the case of choosing online grocery retail over a physical store or the frequency of online purchases and 3) how Kesko's online grocery retail has spread in the Helsinki region during the couple of years it has been in operation and where its potential new market areas in the region are. The MetropAccess time-cost-matrix for the Helsinki Region was used for the accessibility calculations. Travel times were calculated from all inhabited cells in the area and only from Kesko's online store's customer cells to the closest Kesko grocery store and separately to the closest store when all grocery stores were taken into account in the Helsinki Region. In some previous studies, urban living environment and dense service network have been observed to increase the probability of being an online shopper whereas poor accessibility to services increases the intensity of online shopping. In other studies and national statistics data, a variety of socio-economic attributes have stood out as prominent characteristics of e-shoppers. These include: young age (age groups 25-34 and 35-39), higher education, student status and high income. In addition, I have included the percentage of underage children of a cell's inhabitants in the analyses as Kesko's own data points very clearly in the direction that families with children are an important customer group to online groceries. The socio-economic variables of the region's inhabitants were mostly drawn from HSY's SeutuCD 2015 and Tilastokeskus' Paavo zip code data. I made correlation analyses on the YKR-grid level where the other variables were 1) the percentage of online customer households proportioned to cell's population in the whole region and 2) the intensity of online shopping in customer cells proportioned to population, and the other variables were the socio-economic variables of the population and the travel-time accessibility of grocery stores. The statistically significant Spearman's correlation coefficients were not very high, but weak connections between variables could be found. Customership of the online grocery store correlates negatively with travel time accessibility and the intensity of online shopping correlates positively with accessibility, which is in line with previous findings in the literature. Of the socio-economic variables chosen for this study, the ones that correlate the most with online shopping are income (with shopping intensity) and the percentage of 25-34- year olds (with customership). Finally, I analysed some potential future areas for growth for Kesko's online grocery business in the Helsinki Region based on the previously mentioned socioeconomic variables and accessibility of grocery stores in the study area. One weakness of the study was the availability of detailed enough socio-economic data when compared to Kesko's own YKR grid-level customer data. Some of the socioeconomic variables where derived from larger spatial units such as zip codes, which weakens the reliability of the correlation analyses. However, the grid-level examination is quite coarse for the capital region as well, and especially in this case, when the customer dataset itself was quite small. The accessibility of grocery stores is relatively good in the whole study area, so the study might not bring out the impacts of accessibility of physical services to online shopping as explicitly as might really be the case if the study was carried out in an area or with product categories where physical accessibility varies more. Moreover, the study may not have sufficiently considered the special characteristics of online grocery retailing when compared with other product types. Due to the marginal status of online grocery retailing, it has not yet been studied extensively in research literature. The results, however, do partly support previous findings of the connections between specific socioeconomic variables and the accessibility of services, and the customership of online stores and the intensity of online shopping activities.

Tutkielma on kvantitatiivinen ja keskustelunanalyyttinen katsaus kahden Ylen aamun Jälkiviisaat-ohjelman jakson kielensisäisen suoratekstityksen partikkeleihin kohdistuneisiin täydellisen tiivistämisen valintoihin. Tutkimuskysymykset pyrkivät vastaamaan siihen, miksi partikkeleita poistetaan suoratekstityksen prosessissa, kuinka paljon poistoja tapahtuu suoratekstitysmetodeittain ja miten poistot vaikuttavat puheen sisällön välittymiseen. Kielensisäinen ohjelmatekstitys on saavutettavuuspalvelu, jonka tarve lisääntyy jatkuvasti saavutettavuuslainsäädännön kehittyessä. Varsinkin suorien televisiolähetysten tekstittäminen eli suoratekstitys on yhteiskunnallisesti tärkeä resurssi, joka mahdollistaa television kautta välittyvän informaation saavuttamisen katsojille, jotka eivät syystä tai toisesta kuule lähetyksen ääntä tarpeeksi hyvin. Suoratekstityksessä suoran televisiolähetyksen puheesta tuotetaan tekstitys joko sanelutekstittämällä tai käsin kirjoittamalla. Puheen muuttaminen tekstiksi on prosessi, jossa tekstittäjätyöntekijä joutuu tekemään monenlaisia valintoja pysyäkseen ohjelman puheen rytmissä ja turvatakseen katsojille tarpeeksi aikaa tuotetun tekstin lukemiseen. Tällaisia valintoja ovat esimerkiksi erilaiset tiivistämisen ratkaisut, joita tässä tutkielmassa tarkastellaan sanoina pienten, mutta merkityksiltään ja funktioiltaan moninaisten partikkeleiden näkökulmasta. Aineiston analyysin perusteella partikkeleita poistetaan huomattavan paljon molempien suoratekstitysmetodien prosessissa. Poistot motivoituvat esimerkiksi suoratekstityksen väistämättömistä aika- ja lukunopeusrajoitteista, puhutun kielen ja kirjoitetun kielen normien eroavaisuuksista, ohjelmatekstitystyön laatusuositusten linjauksista ja puheen tekstiksi siirtämisen prosessin taustalla tekstittäjää ohjailevasta yleiskielisyyden tendenssistä. Parhaiten tekstityksessä säilyivät kirjoitetussakin kielessä luontevasti esiintyvät, merkitykseltään ja funktioltaan selkeimmät partikkelit, kun taas eniten poistoja kokivat vahvemmin puhutun kielen ilmiöksi luettavat tai merkitykseltään vaikeaselkoisemmat partikkeliryhmät. Eniten puheen kokemuksen välittymiseen vaikuttivat puhujan asennoitumista ja tiedon varmuusastetta ilmentävien partikkeleiden, kuten modaali-, intensiteetti- ja dialogipartikkeleiden poistot. Partikkeleiden tiivistämisen kysymyksessä keskeistä on se, toivotaanko suoratekstityksen välittävän ohjelman informaatiota muoto vai sisältö edellä. Tekstityksen vastaanottajien laaja kirjo ja tekstitysprosessin realiteetit tekevät kuitenkin ”oikean vastauksen” antamisesta hankalaa.

Tavoitteet. Useimmat näkövammaiset oppilaat opiskelevat inkluusion mukaisesti yleisopetuksen ryhmissä. Avukseen he tarvitsevat usein erilaisia apuvälineitä, kuten suurennuslaitteita ja näytönlukuohjelmia sekä yksilöllisiä muutoksia, kuten lisävaloja ympäristöön. Aiemmin on tutkittu oppimisympäristöjen inklusiivisuutta sekä opettajien asenteita inkluusiota kohtaan. Myös koulujen sosiaalista esteettömyyttä sekä kaupunkiympäristön fyysistä esteettömyyttä näkövammaisille on tutkittu. Näkövammaisten oppilaiden vanhempien tarvetta tiedolle ja tuelle on myös tutkittu. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia koulujen kokonaisvaltaista esteettömyyttä näkövammaisille oppilaille niin fyysiseltä, psyykkiseltä, pedagogiselta kuin sosiaaliseltakin osa-alueelta. Tavoitteena on kerryttää tietoa siitä, kuinka kouluista voidaan luoda esteettömämpiä ympäristöjä näkövammaisille. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla kahta opetusalan asiantuntijaa, jotka tekevät töitä näkövammaisten parissa koulumaailmassa. Kummallakin haastateltavalla on monen vuoden kokemus näkövammaisten oppilaiden kanssa työskentelystä sekä tietoa ja kokemusta yleisesti eri kouluista ympäri Suomea. Haastatteluaineisto litteroitiin tekstimuotoon ja analysoitiin sekä teoria- että aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Litteroitu aineisto luokiteltiin tutkimuskysymysten mukaan. Litteroidut ilmaukset pelkistettiin, teemoitettiin ja luokiteltiin ala- ja yläkategorioihin. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksen tuloksien mukaan oli tärkeää huomioida oppilaiden fyysinen, psyykkinen, pedagoginen sekä sosiaalinen esteettömyys näiden kaikkien osa-alueiden vaikuttaessa oppimiseen sekä ryhmäytymiseen. Opetushenkilöstöllä oli suuri rooli esteettömän ympäristön luomisessa esimerkiksi erilaisten pedagogisten ratkaisujen kautta. Tulosten mukaan myös erilaiset ulkopuoliset hallinnolliset seikat vaikuttavat siihen, kuinka esteettömäksi koulu ympäristönä voi muokkautua.