Browsing by Subject "stereotyypit"

Tutkielma käsittelee Gillian Flynnin romaaneja Teräviä esineitä (Sharp Objects, 2006), Paha paikka (Dark Places, 2009) ja Kiltti tyttö (Gone Girl, 2012). Tutkielmassa tarkastellaan romaanien naishahmoja ja heidän käyttämäänsä väkivaltaa ja pyritään selvittämään, miten nämä hahmot vastaavat yleisiä stereotyyppejä väkivaltaisista naisista. Teoreettisena lähtökohtana käytetään feminististä kriminologiaa, erityisesti tutkimuksia narratiiveista, joita yleisesti käytetään kuvailtaessa rikollisia naisia ja selitettäessä heidän väkivaltaisuuttaan. Näistä narratiiveista tutkielmassa keskitytään kolmeen, joissa väkivaltaiset naiset käsitetään joko hulluiksi, pahoiksi tai uhreiksi. Tutkielmassa käsiteltävät henkilöhahmot jaetaan kahteen väkivaltaisen naisen arkkityyppiin, joita käsitellään erikseen kuhunkin liittyvien stereotypioiden kautta. Näistä ensimmäinen on väkivaltaiset teinitytöt. Tutkielmassa esitän, että Flynnin tyttöhahmot ovat tietoisia modernin yhteiskunnan teinityttöihin kohdistamista käsityksistä ja odotuksista ja osaavat käyttää niitä hyödykseen oman väkivaltansa salaamiseksi. Lisäksi kartoitan seksuaalisuuden ja väkivallan yhtymäkohtia, jotka koskevat romaaneissa nimenomaan teinityttöjä ja jotka liittyvät erityisesti yhteiskunnalliseen ”paha”-narratiiviin. Toinen tutkielmassa analysoitava arkkityyppi on väkivaltainen äiti. Flynnin romaanien äitihahmot satuttavat sekä omia lapsiaan että muita, ja heidän motiivinsa vastaavat selkeämmin olemassa olevia stereotyyppejä, erityisesti ”hullu”- ja ”paha”-selityksiä. Yhdistän äitihahmojen väkivallan myös heidän tytärtensä ja omien äitiensä väkivaltaisuuteen ja siten myös ”uhri”-narratiiviin, joka liittyy olennaisesti kysymyksiin väkivallan periytyvyydestä. Tutkielmassa todetaan, että Flynnin nais- ja tyttöhahmot osaltaan sekä rikkovat että vahvistavat stereotyyppejä naiseudesta ja väkivallasta. Naisten rooli romaanien pääasiallisina väkivallan tekijöinä kyseenalaistaa jo itsessään perinteisiä sukupuolirooleja, mutta osa hahmoista päätyy edustamaan stereotyyppisiä käsityksiä naisten väkivallasta. Toisaalta osa hahmoista, etenkin Amy romaanissa Kiltti tyttö, vastustaa tällaista yksinkertaista lukemista, mikä voidaan nähdä osoituksena Flynnin kritiikistä fiktion ja muun median stereotyyppisiä naiskuvia kohtaan.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen millaisilla keinoilla kotimaiset tilannekomediasarjat pyrkivät synnyttämään koomisia vaikutelmia ja millaisia merkityksiä sarjojen stereotyyppiset representaatiot tuottavat. Lähestyn tilannekomediaa representaatiojärjestelmiä tuottavana mediana, joka sekä muokkaa, haastaa että tarjoaa vaihtoehtoja ideaaleina pidetyille arvoille ja normeille. Käytän representaation käsitettä avuksi tarkastellessani, kuinka stereotyyppiset representaatiot voivat vaikuttaa tapoihimme mieltää todellisuutta. Tutkimusaineistoni koostuu kahden kotimaisen tilannekomediasarjan, Sunnuntailounaan ja Modernien miesten ensimmäisistä tuotantokausista. Sarjojen tietyt yhteneväiset piirteet, kuten tuotantovuosi ja -maa, sekä samankaltaiset henkilögalleriat, ovat syy siihen, miksi juuri nämä sarjat ovat valikoituneet tutkielmani aineistoksi. Näiden piirteiden samankaltaisuuden ansiosta pystyn tarkastelemaan, millä tavoilla lajityypin konventioita voidaan varioida sekä sitä poikkeavatko sarjojen representaatiot toisistaan, mistä mahdolliset eroavaisuudet johtuvat ja millaisia merkityksiä representaatiot tuottavat. Tutkimusaineistoni analyysissa hyödynnän lajityyppi- ja representaatioanalyysin keinoja. Analyysia varten olen kehittänyt analyysikaavan, jonka avulla olen voinut tarkastella aineiston hyödyntämiä tilannekomedian lajityypin geneerisiä piirteitä sekä sarjojen tuottamien representaatioiden merkityksiä. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys hyödyntää sekä huumorin ja komiikan vakiintuneita tutkimusteorioita, että stereotyyppien, sukupuolen ja sukupuoliroolien kulttuurisia ja yhteiskunnallisia merkityksiä avaavaa tutkimuskirjallisuuttaa. Aineistoni tilannekomediallisten piirteiden tarkastelussa hyödynnän komiikan tekijöille suunnattuja käsikirjoitusoppaita. Tutkimuksessani käy ilmi, että kaavamaisena pidetyn tilannekomedian konventioita voidaan varioida monin eri tavoin. Erilaiset variaatiot vaikuttavat niiden tapaan osallistua merkitysten tuottamiseen. Sen sijaan kulttuurissa vallitsevien myyttien, stereotyyppien ja stereotyyppisten sukupuoliroolien representaatiot toimivat molemmissa aineistoni televisiosarjoissa keskeisinä komiikan lähteinä. Sarjat kuitenkin suhtautuvat hyödyntämiinsä myytteihin ja stereotyypittelyihin eri tavoin, jolloin myös näiden stereotyyppisten representaatioiden merkityssisällöt muuttuvat. Sunnuntailounas ottaa representaatioihinsa ironisen otteen kyseenalaistaen niiden vakiintuneet merkityssisällöt, kun taas Modernit miehet tyytyy monessa kohtaa toisintamaan stereotyyppisiä representaatioita melko vanhahtavaan tyyliin.

Stereotyyppi tarkoittaa kirjapainoissa painolevyä, jonka avulla voidaan tehdä suuri määrä vedoksia. Yhdysvaltalainen journalisti, kirjailija ja mediakriitikko Walter Lippmann lanseerasi kirjassaan Public Opinion (1922) stereotyypin käsitteen tarkoittamaan ”päissämme olevia kuvia”, jotka eivät perustu omakohtaiseen kokemukseen tai tieteelliseen tutkimukseen, vaan ne tulevat päihimme sosiaalisesti, ympäröivän kulttuurin tuotteina ja perustuvat ensi sijassa tunteisiin. Stereotyypit ovat eräänlaista ”yleistä tietoa”. Sosiaalitieteet tuntevat nämä ”kuvat päissä” ennakkoluuloina, jotka paitsi ovat vahvoja, mielissämme tiukasti pysyviä, myös säätelevät aivoissamme kognitiivisia prosesseja kuten havainnointia, ajattelua ja muistia. Ennakkoluulomme siis vaikuttavat jo siihen, miten valitsemme tietoa: näemme, mitä haluamme nähdä. Ennakkoluulot välittyvät pääasiassa kielen kautta, ja on jopa esitetty, ettei niitä voi olla olemassa ilman kieltä. Kielessä ennakkoluulot edustuvat kielellisinä stereotyyppeinä. Erotuksena esim. kliseistä strereotyypit ovat nimenomaan ihmisiä tai ihmisryhmiä koskevia kaavamaisia ja usein tunnepitoisia yleistyksiä. Stereotyypit voivat olla myönteisesti tai kielteisesti arvottavia tai hyvinkin neutraaleja. Stereotyyppejä voidaan käyttää moneen eri tarkoitukseen; esim. ”suomalaiset matkustavat mielellään lämpimiin maihin” voi olla tilastollisia tutkimustuloksia elävöittävä uutisotsikko, kun taas toisessa ääripäässä stereotyyppejä voidaan jopa luoda viholliskuvien rakentamiseksi. Stereotyypit ovat tärkeitä kulttuurienvälisessä kommunikaatiossa, ja esim. kouluopetuksessa, etenkin vieraiden kielten, ne ovat oiva tapa kuvata vaikka Saksan ja Suomen välisiä kulttuurieroja elävällä ja kiinnostavalla tavalla. Stereotyypit vain pitää aktiivisesti tunnistaa ja tiedostaa stereotyypeiksi. Näin niiden tulee olla opetuksen nimenomaista sisältöä, ei vain vältettäviä asioita. Tässä työssä luodaan läpileikkausta siihen, millaisia kansallisia stereotyyppejä eri vuosikymmenten suomalaisten saksan kielen oppikirjojen sivuilta voidaan löytää. Vanhimmat kirjat ovat 1920-luvulta, jolloin oppimateriaali aiheineen sekä opetus- ja oppimismenetelmät olivat hyvin toisenlaista kuin nyt. Kansallisia stereotyyppejä on läpi käytyjen saksanoppikirjojen sivuilla pääsääntöisesti vähän: runsaankin maankuvauksen (Landeskunde) keskellä on ilmeisen selvästi vältetty maan ihmisten kuvaamista kokonaisuutena. Poikkeus ovat tietyt opppikirjat erityisesti 1990-luvun alun paikkeilta, jolloin kansallisten stereotyyppien jopa äkillinen mutta ilmeisesti ohimenevä yleistyminen näyttää liittyvän kulttuurienvälisen lähestymistavan (interkulturelle Ansätze) painottumiseen laajemminkin.

Tämän maisterintutkielman tavoitteena oli tuottaa tietoa suomalaisten saamelaiskuvasta selvittämällä, miten suomalaiset kuvailevat saamelaisia ja saamelaisuutta internetkeskusteluissa. Tutkin, mitkä ovat yleisimmät saamelaisiin ja saamelaisuuteen liittyviin teemoihin viittatessa käytetyt adjektiivit, miten ne ovat muuttuneet ajan mittaan, sekä mitkä diskurssit vaikuttavat keskustelijoiden valitsemien adjektiivien taustalla. Tutkimuksen korpusaineistona ovat Suomi24-keskustelupalstan keskustelut vuosina 2001-2017. Aineistossa olevat saamelaisiin viittaavat adjektiivit on analysoitu kriittisen diskurssianalyysin ja alkuperäiskansatutkimuksen näkökulmasta. Analyysin näkökulma on sekä kvalitatiivinen että kvantitatiivinen. Tutkimuksen tuloksena saatuja adjektiiveja on verrattu aiemmasta tutkimuskirjallisuudesta tunnistamiini stereotyyppeihin saamelaisista ja muista alkuperäiskansoista, sekä aiempaan saamelaisdiskursseja käsitelleeseen tutkimukseen. Tutkimuksen kattamalla ajanjaksolla saamelaiskeskustelujen määrä Suomi24:ssä on kasvanut merkittävästi. Tämä osoittaa, että suomalaisten kiinnostus saamelaisia kohtaan on lisääntynyt. Saamelaiskeskustelun sisältö ei kuitenkaan ole muuttunut merkittävästi, vaan samat adjektiivit ovat säilyneet saamelaisten kuvauksissa yleisimpinä koko tutkimuksen kattaman ajan. Saamelaisista keskustellaan pääasiallisesti palstoilla, jotka on tarkoitettu saamelaisalueen paikkakunnille tai nimenomaisesti saamelaiskeskustelulle, mikä kertoo saamelaisuuden näkymättömyydestä yhteiskunnassa. Tutkimuksen perusteella saamelaisia määritellään kahden keskeisen diskurssin kautta: aitous- ja muinaisuusdiskurssin. Toisaalta saamelaiskeskustelu keskittyy saamelaismääritelmän ympärille muodostuneeseen aitousdiskurssiin, jossa keskustelijoiden tavoitteena on määrittää, kuka tai millainen on aito saamelainen. Toisaalta saamelaisia pidetään muinaisena kansana, joka elää perinteidenkunnioittamisen kautta, mutta jolle ei ole paikkaa nykyajassa. Saamelaisten nykyisen monimuotoisuuden kieltäminen toiseuttaa saamelaisia yhteiskunnassa ja kertoo, että suomalaisilla on vain vähän käsitystä saamelaisten tämän hetkisestä elämästä Suomessa.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan etnisen identiteetin ilmaisemista suomalaisten maahanmuuttajataustaisten rap-artistien sanoituksissa ja musiikkivideoilla. Tutkielman aineisto koostuu viiden rap-artistin – Mustan Barbaarin, Prinssi Jusufin, Seksikkään Suklaan, PastoriPiken ja Kingfishin – tuotannosta valikoiduista 11 kappaleesta. Kappaleet on julkaistu vuosien 2013–2017 aikana, ja niissä kaikissa käsitellään etnistä identiteettiä tavalla tai toisella. Artistit ovat 26–30-vuotiaita miehiä, joita kaikkia yhdistää afrikkalainen tausta. Tutkielman tarkoituksena ei kuitenkaan ole tehdä johtopäätöksiä artistien yksityisminän etnisestä identiteetistä vaan tarkastella miten artistiminät puhuvat etnisyydestä kappaleillaan. Etnisen identiteetin ilmaisemista käsitellään tutkielmassa kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Tulkitsen rap-artistien kappaleita vallankäytön välineinä ja kannanottoina maahanmuuttajuudesta ja suomalaisuudesta käytävään diskurssiin. Kappaleet voidaan nähdä osana maahanmuuttajataustaisten identiteettineuvottelua, jolla pyritään kumoamaan negatiiviset stereotyypit ja yksinkertaistava kategorisointi maa-hanmuuttaja-termin alle. Hip hop, jota on sen historian vuoksi kutsuttu myös mustien ja sorrettujen musiikiksi, tarjoaa hyvän kontekstin eriarvoistavan diskurssin kumoamiselle. Myös mediahahmot antavat enemmän vapauksia identiteetin pohdintaa varten ja auttavat artisteja tuomaan omat näkemyksensä aiheesta laajemman yleisön kuuluviin. Tutkielman aineistossa etninen identiteetti nousee esiin etenkin jäsenyyksien, kuulumisen ja ryhmäidentiteettien kautta. Kappaleista erottuu kolme selkeää pääteemaa, joiden avulla etnistä identiteettiä ilmaistaan: näitä ovat ihonväri, paikka ja kieli. Ihonväristään räpätessään artistit korostavat ei-suomalaisuuttaan ja ottavat kantaa mustan miehen stereotyyppiin. Samalla ihonväri käännetään kuitenkin hyödyksi hip hopin kontekstissa, jossa tumma ihonväri yhdistetään usein autenttisuuteen. Paikkoihin viittaamalla artistit rakentavat kuulumistaan sekä Afrikkaan ja lähtömaihinsa että Suomeen ja Helsinkiin. Lisäksi kappaleilla kommentoidaan maahanmuuttajataustaisten symbolista asemaa suomalaisessa yh-teiskunnassa. Sana- ja kielivalintoja käytetään myös etnisen identiteetin ilmaisuvälineinä, ja ne kertovat identifioitumisesta kieleen, paikkaan ja etnisyyteen perustuviin yhteisöihin. Rap-artistien kappaleet voidaan nähdä työkaluina, joilla pyritään muokkaamaan, oikaisemaan ja uudistamaan maahanmuuttajataustaisista luotuja representaatioita. Stereotyypit asetetaan kappaleilla kyseenalaisiksi niitä ironisesti vahvistamalla sekä niitä rikkomalla. Aineistosta kumpuaa esiin maahanmuuttajataustaisille tyypillinen hybridi (moni)etninen identiteetti, joka elää yksilön mukana, vaihtelee tilanteittain eikä suinkaan aina ole sidonnainen vain yhteen etnisyyteen.