Browsing by Subject "terveysjournalismi"

Keväällä 2020 Suomeen rantautunut uusi koronavirus (COVID-19) on muuttanut merkittävästi yhteiskunnan tapoja ja edellytyksiä toimia normaalisti. Poikkeuksellinen aika on haaste myös medialle, joka aktiivisesti pyrkii sanoittamaan uutta sairautta, sen syitä sekä vaikutuksia. Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan suomalaismedioiden tapoja esittää syitä koronaviruspandemialle ja yksittäisille sairastumisille. Nykyaikaisessa suomalaisessa terveysjournalismin tutkimuksessa on tarkasteltu median tapoja esittää kiireettöminä hoidettavia kansansairauksia, kuten esimerkiksi diabetesta. Suomalaismedioiden toimintaa ei ole aikaisemmin tutkittu koronaviruspandemian kaltaisen poikkeustilan aikana, ja siksi tämä tutkielma tarjoaa uusia näkökulmia kotimaisten medioiden toimintatapoihin ja sisältöihin. Tutkielman teoreettisen perustan luovat terveysviestinnän ja -journalismin käsitteet sekä teoriat liittyen median toimintaan kansainvälisen terveyskriisin aikana. Työ kuitenkin osoittaa, että terveysviestinnän ja -journalismin käsitteet eivät ole riittävän laajoja kuvaamaan pandemian aikaista median toimintaa, sillä poikkeusaikana kysymykset terveydestä ja sairaudesta kytkeytyvät journalismin ja myös yhteiskunnan kaikkiin osa-alueisiin. Tutkielman analyysi toteutetaan diskurssianalyysin metodein. Kerätty tutkimusaineisto koostuu Helsingin Sanomien ja Ylen verkkouutisoinnista rajattuina tarkastelujaksoina maalis- ja syyskuussa 2021. Aineistoon valikoitui 119 verkkoartikkelia, joissa tulkinnan mukaisesti media esittää syytä koronaviruspandemialle tai yksittäisille sairastumisille. Aineiston analyysista käy ilmi, että suomalaismedioiden tavat esittää sairautta ja sen syitä heijastavat kansainvälisessä tutkimuksessa aikaisemmin havaittuja diskursiivisia tapoja. Erityisen vahvasti aineistossa esiintyi toiseuttamisen diskurssi, jolla tarkoitetaan syyn etsimistä ryhmästä tai yksilöistä, jotka leimataan ”muiksi” esimerkiksi maantieteellisen tai sosiaalisen etäisyyden vuoksi. Media-aineisto osoittaa, että toiseuttaminen on toistuvaluonteinen prosessi, kun media esittää syytä sairaudesta. Toiseuttamisen vastinparina aineistosta erottuu häivyttämisen diskurssi, jolla tarkoitetaan sisäisen ryhmän syyn neutralisointia ja tyynnyttelyä. Poikkeusaikana media lähestyy sairautta useista eri näkökulmista ja tuo esiin sen vaikutukset yhteiskunnan eri instituutioihin ja yksilöihin. Moninaiset näkökulmat selittävät myös moninaisia esitettyjä syydiskursseja. Aineiston ja aikaisemman tutkimuksen perusteella tutkielma esittää, että media käy pandemian aikana läpi erilaisia vaiheita, jotka selittävät osittain median valintoja ja tapoja esittää syitä koko terveyskriisille ja yksittäisille sairastumisille.

Vaihtoehtohoidoista on käyty Suomessa laajaa julkista keskustelua 60-luvulta lähtien. Tässä Pro gradu -tutkielmassa selvitetään, miten Helsingin Sanomien verkkojutuissa kehystetään vaihtoehtohoitoja ja minkälaisia terveys- ja sairauskäsityksiä jutuissa ilmenee. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on sosiaalinen konstruktionismi ja tutkimus sijoittuu terveysviestinnän tutkimuksen kulttuurilinjalle. Lähtökohtana on ajatus siitä, että terveysjournalismi rakentaa käsityksiä siitä, mitä sairaus ja terveys ovat. Tämä tutkimus pyrkii hahmottamaan terveysjournalismin terveyttä konstruoivaa luonnetta kehysanalyysin avulla. Verkkojutut ovat toimitustyön käytännöissä ja kulttuurisessa kontekstissa muodostuneita ”tulkintapaketteja”, joissa tuotetaan vaihtoehtohoitoihin liittyviä merkityksiä. Aineisto koostuu 72:sta Helsingin Sanomien verkkojutuista, jotka sijoittuvat ajalle 1.1.2018–22.11.2020. Vaihtoehtohoitoja ei tutkita vain yksittäisenä ilmiönä, vaan osana yhteiskunnallista terveys- ja sairauskäsitysten merkityskamppailua. Analyysin tukena hyödynnetään lääketieteen filosofiaa, lääketieteen antropologiaa ja sosiologiaa. Vaihtoehtohoitoja kehystetään aineistossa neljällä tavalla. Vaarallisuuden kehyksessä vaihtoehtohoidot esitetään riskien, uhan ja sääntelyn kautta. Huijauksen kehyksessä vaihtoehtohoidot liitetään laajempaan keskusteluun ”huuhaan” leviämisestä. Yhteistyön kehyksessä vaihtoehtohoidot esitetään mahdollisena apukeinona lääketieteelliselle hoidolle. Inhimillisyyden ja henkisyyden kehyksessä vaihtoehtohoidot näyttäytyvät henkisyyden ja elämän merkityksellisyyden kontekstissa. Äänessä ovat eniten lääketieteen edustajat ja terveysviranomaiset. Vaihtoehtohoitojen tarjoajat ja niiden käyttäjät saavat vain vähän tilaa. Jutuissa näkyy tieteellinen maailmankuva, jossa sairauksien hoitamisen tulee perustua tutkittuun tietoon. Kautta linjan esiin nousee kysymys vaihtoehtohoidoista bisneksenä. Moraalinen viesti on se, että sairaiden ihmisten rahastaminen epätieteellisillä vaihtoehtohoidoilla on väärin. Tulokset ovat linjassa aikaisemman tutkimuksen kanssa, jonka mukaan biolääketieteelliset terveys- ja sairauskäsitykset saavat mediassa hegemonisen roolin. Vaarallisuuden, huijauksen ja yhteistyön kehyksissä terveys määrittyy suhteessa lääketieteeseen ja auktoriteetteihin. Viimeisessä kehyksessä terveys esittäytyy yksilön kokemuksellisuuden kautta murtaen vallitsevia käsityksiä.

Yksi vuoden 2009 suurimpia mediailmiöitä oli H1N1-viruksen aiheuttama sikainfluenssapandemia. Meksikosta huhtikuussa 2009 maailmalle levinnyt influenssavirus virisi muutamassa kuukaudessa mittavan kansallisen ja kansainvälisen mediahuomion saattelemana paikallisesta epidemiasta maailmanlaajuiseksi pandemiaksi. Lopulta neljätoista kuukautta kestäneen pandemiaajanjakson aikana influenssavirus heijastui suomalaiseen yhteiskuntaan sekä välittömästi että välillisesti median kautta lukemattomin eri tavoin, joista kymmenet tuhannet sairaustapaukset ja 44 kuolemantapausta olivat vain jäävuoren huippu. Tutkimuksen tavoite on tehdä näkyväksi miten ja minkälaiseksi Helsingin Sanomien sikainfluenssauutiskuvat konstruoivat laajan ja moninaisia vaikutuksia omanneen yhteiskunnallispoliittisen ilmiön. Tutkimuksen taustalla vaikuttaa ajatus todellisuuden sosiaalisesta rakentumisesta: todellisuus muodostuu sosiaalisissa määrittelyprosesseissa, joista yhä suurempi osa pohjautuu välittömän kokemuksellisuuden sijaan mediarepresentaatioihin. Median uutisointi vaikuttaa siis paitsi arkitodellisuutemme rakentumiseen myös yhteiskunnallisten ilmiöiden käsittelyyn ja ratkaisuun sekä konkreettisemmalla tasolla esimerkiksi terveydenhuollon piirissä noudatettuihin käytänteisiin ja priorisointeihin. Sikainfluenssauutisoinnin yhteiskunnallispoliittisen merkittävyyden vuoksi sitä on myös syytä tutkia yhteiskunta- ja viestintätieteellisestä näkökulmasta. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu sosiaalisen konstruktivismin, semiotiikan ja myytti-käsitteen varaan. Postmoderneissa mediatodellisuuden kuvauksissa mediarepresentaatioiden ja todellisuuden välisen suhteen on koettu muuttuneen entistä ohuemmaksi, mihin viittaavat teoreettiset näkemykset esimerkiksi yhteiskuntien medialisoitumisesta ja Jean Baudrillardin hypertodellisuudesta. Kärjistetysti ilmaistuna uutisrepresentaatioon vaikuttaa korostuneesti ilmiön muoto todellisuuden tapahtumien ja sisällön sijaan. Edellä mainituista näkökulmista kumpuaa tutkimuksen tavoite tutkia uutiskuvien pintarakenteen lisäksi niiden kulttuurista muotoa myytti-käsitteen avulla. Roland Barthesin mukaan myytti on kertomus, jonka avulla kulttuuri jäsentää ajatteluamme, mutta samalla esittää pikkuporvarillisen kulttuurin naturalistisena olemisen tilana. Demystifioimalla kulttuurisidonnaisesti värittynyt representaatio on mahdollista tehdä näkyväksi myyttien salatun historian ja niiden yhteiskunnallispoliittisen toiminnan vaikutus sikainfluenssauutiskuvien taustalla. Tutkimusaineisto on pandemia-ajanjaksona Helsingin Sanomissa julkaistut sikainfluenssaa käsitelleet uutiskuvat välittömine tekstuaalisine konteksteineen (N=73). Tutkimuksen metodologia on kaksivaiheinen: Ensiksi sisällönanalyysin avulla luokiteltiin tutkimusaineisto ensisijaisen kuva-aiheen mukaan luokiksi ja ryhmiksi. Toisessa vaiheessa yleisimpiä ja merkityksellisimpiä kuvateemoja analysoitiin semioottisen analyysin avulla tavoitteena myyttien nimeäminen ja niiden historian näkyväksi tekeminen. Tutkimusaineiston yleisin kuva-aihe on resurssipulan uhka (15 uutiskuvaa). Representaatiot potilaista ja terveydenhuollon asiakkaista joko jonottamassa tai odottamassa hoitoa sisältävät implisiittisesti viestin hoidon tai rokotteen riittämättömyydestä kaikille tarvitseville. Valtaosassa tutkimusaineiston uutiskuvissa (38 uutiskuvaa) biolääketieteellinen eetos ja näkökulma korostuvat jättäen marginaalin yksilön kokemuksellisen ulottuvuuden ja taudin potemuksen. Kokonaan uutiskuvastosta jää uupumaan ilmiön konstruointi poliittisesta näkökulmasta. Uutiskuvien hallitseva myyttinen perustarina jäsentää yhteiskuntaa jatkuvasti kehityksen tilassa olevana järjestelmänä, joka (biolääke)tieteen kumulatiivisen luonteen vuoksi on alati vastustuskykyisempi luonnon ilmiöitä vastaan. Edistysmyytille jännitteen luo sen binaarinen vastakohtapari yhteiskunnan pysähtyneisyydestä ja rappiosta. Tutkimusaineiston uutiskuvat sisältävät myös edistysmyytille vaihtoehtoisia joskin alisteisia näkemyksiä. Esimerkiksi viidesti uutiskuvissa toistunut kuvateema äidistä lapsineen arkisissa askareissa korosti äidin roolia ja velvollisuuksia yhteiskunnallisen ilmiön ratkaisussa.