Browsing by Subject "vammaisuus"

Neljän kehitysvammaisen miehen punkyhtye Pertti Kurikan Nimipäivät (PKN) edusti Suomea Eurovision laulukilpailuissa vuonna 2015. Tässä tutkielmassa analysoin PKN:n 85 sekuntisen kilpailukappaleen ”Aina mun pitää” esitystallennetta ja tutkin, millaista vammaisuutta esityksessä esitetään ja mitä esitys mahdollistaa. Euroviisut ovat profiloituneet seksuaalivähemmistöille tärkeäksi tapahtumaksi, mutta kilpailun suhde muihin vähemmistöihin on ongelmallisempi ja ne ovat jäävät usein huomiotta tai kokonaan tapahtuman ulkopuolelle. ”Aina mun pitää” on ensimmäinen Euroviisuissa esitetty punkkappale, eikä kilpailuihin ollut ennen PKN:ä osallistunut kehitysvammaisia. Euroviisututkimuksen piirissä vammaisia viisuesiintyjiä ei ole aikaisemmin käsitelty lainkaan. Tutkielmani sijoittuu sosiaalisen vammaistutkimuksen, esitystutkimuksen, musiikkitieteen ja euroviisututkimuksen rajapinnoille. Tutkimuksellisena metodina työssä on lähiluku, jonka keinoin kiinnitän yksityiskohtaisesti huomiota esityksen visuaalisiin ja auditiivisiin elementteihin. Analyysissä merkitykset muodostuvat punkkulttuurin, euroviisutradition, vammaisuuden ja PKN:n muodostamissa risteyksissä. Kehitysvammaisuutta tulkitsen tutkielmassa Judith Butlerin performatiivisuuden käsitteen mukaisesti tekoina ja esityksinä, joilla on mahdollisuus muuttaa sitä, mitä kehitysvammaisuudella ymmärretään. Vammaistutkimuksen avoimen poliittisuuden periaatteen nojalla pyrin osoittamaan, että kehitysvammainen ruumis, josta mieli ei ole erillinen, on tulkittavissa positiivisesti sen kautta, mihin ruumis kykenee. Esityksen performatiivit ovat monimuotoisia, PKN:n rikkoessa aktiivisesti ennen kaikkea Euroviisujen, mutta myös punk rockin traditioita. Kantaaottavan kilpailusävelmän esityksestä keskeiseksi nousevat utopistiset performatiivit, joilla ilmaistaan toivoa paremmasta tulevaisuudesta kehitysvammaisille. Kehitysvammaisten henkilöiden kyvykkyys näyttäytyy esityksessä aktiivisina toimijuutena: he ovat artisteja ja lauluntekijöitä, kriittisiä punkkareita sekä vammaispolitiikan äänenkannattajia. Vaikka kehitysvammainen punk rock -yhtye Euroviisuissa vaikuttaa ensi alkuun marginaaliselta, on kilpailuiden karnevalistinen ympäristö ilmapiiriltään inklusiivinen, jossa esiintyminen sellaisena kuin itse on, on mahdollista. Esitys haastaa katsojan näkemään kehitysvammaiset ennen kaikkea aktiivisina toimijoina ja kansalaisina, joita yhteiskunnan vammauttavat käytännöt rajoittavat usein enemmän kuin heidän vammansa.

The purpose of the research is to examine the way in which disabilities are viewed by the Evangelical Lutheran Church of Finland. Social approach to disabilities which emphasizes the roles of society, culture and language as key elements in defining disability as a phenomenon as opposed to a straightforward medical definition. In addition, the research is further defined by theological literature concerning disability as well as special educational approach to disabilities. The literature, in conjunction with theological and pedagogical approaches, is used to define the understanding of disability as consisting of both institutional and cultural components. This study examines how the understanding of disability is constructed in official church documents and the discourse used by church employees. The corpus of this qualitative case study consists of documents and a series of interviews. The interviews, in which the interviewees were various church employees, were carried out as semi-structured theme interviews. The official documents include both theological and administrative papers on disability that are issued by the Evangelical Lutheran Church of Finland. This corpus is analysed using discourse analysis. Various types of discourse that can be identified are subsequently compared. The study further analyses the corpus of interviews to identify two distinct components of the understanding of disability therein. The first component includes the disabling effects of society and attitudes towards disabilities. These views reflect the themes present in the official church documents, human rights and Christian theology and tradition. Christian theology and tradition can be seen to be applied and adjusted in order to account for these views. The second component of the understanding of disability consists of personal experiences which give rise to narratives simultaneously combining both tragic and romantic elements. The study confirms that the official understanding of disability is present in the discourse of church employees. Even though most interviewees were unfamiliar with the official church documents on disability, the study shows significant similarities between the official church texts and the discourses present in the corpus consisting of the employees’ interviews.

Objectives. The thesis objective was to analyze how person-centred planning is applied to develop short term care in interaction between the disabled children, their families and the workers of the family service centre of Eteva Järvenpää. The thesis contributes to developing the methods of person-centred planning. I applied theoretical frameworks of activity theory and developmental work research, family-based work framework and disability phenomenon. The research questions were: What development needs did the families of disabled children have for the services? How were viewpoints of disabled children, their families and Eteva workers noticed in person-centred planning in the interaction between the disabled children, their families and Eteva workers? What disturbances and development challenges emerged during the person-centred planning? Methods. I first analysed the local history of the disability sector and the short term care to analyse challenges arising from the local history. The actual research material consisted of interviews with four families, two person-centred planning discussions and two discussions where the person-centred planning was reflected by the families.I used interaction voice analysis as defined by the activity theory and developmental work research. From the recorded interviews and discussions I analysed scripts, disturbances, innovation attempts and innovations. From the discussions I analysed also the interaction types (cooperation, coordination and communication). Results and conclusions. As problems, the families considered the scarce resources and the inflexibility of services. The challenges of developing the short term care were how to transfer information from short term care to home, how to develop activities for the children and how to take into account the individual needs of the children in the short term care. Both from the local history analysis and from the family interviews arised the conflict between caring and fulfilling the individual needs. In person-centred planning, the voice of the child was either interpreted by other family members or guided by family members or workers. I modelled the progress of person-centred planning in a two-dimensional coordination. Person-centred planning should be deepened in cooperation between the child, the family and the workers in everyday situations at home and during the short term care. The challenge is to expand person-centred planning to become cross-organizational cooperation connecting the actors of the child's service network in everyday life.

The foundation of our school system lays on the perceptions of normality and deviant. Special education and the dual system are structured in classification, choosing and naming the special. The ontologies of special or normality are yet to be defined, instead they are being understood as self-evident. The equality of students does not actualize. The ideological goal of the inclusive education is de- and reconstructing these othering structures. Furthermore, it aims for reinventing the ways of thinking and talking in relation to what has been named as deviant. Tanzania is among the poorest countries in the world. Since gaining its’ independence there has been efforts in building the school system more inclusive. Yet approximately two million disabled children are still left outside the school system. Superstitious beliefs about disability and its’ background factors are still prevailing in Tanzanian society. Consequently, this causes the discrimination and even violence towards people with disabilities. The purpose of this study is to explore the descriptions of Tanzanian educational science students about inclusive education. In addition, it aims to examine how ‘special’ discursively constructs and positions in these descriptions. This study is qualitative in nature and is positioned in the field of social constructionism. Two students from the university of Dar es Salaam were interviewed using theme interviews. Interviews were analyzed using the method of discourse analysis. The interviewees produced contradictory descriptions about inclusive education. The discourse about special was characterized by normal – abnormal –dichotomy, in which disability was referred as abnormality. Inclusive education had both conditional and unconditional forms in interviewees’ descriptions. The dichotomy of normal and abnormal dominated both descriptions. In their descriptions, the interviewees operated in the field of special. Depending on how they contextualized themselves within their descriptions, they positioned themselves either in or outside the field of special. The results suggest that the societal prejudices toward people with disabilities and the idea of inclusive education creates contradictions which affect the interfaces of professionalism of the future educational professionals in Tanzania.

Yhdenvertaisuuslailla (21/2004) toimeenpantiin ns. syrjintädirektiivi 2000/43/EY ja työsyrjintädirektiivi (2000/78/EY). Direktiivit poikkeavat toisistaan aineellisen soveltamisalan suhteen eri syrjintäperusteiden kesken, vammaisuuden osalta syrjintäkielto koskee eurooppaoikeudessa vain työsyrjintädirektiivin soveltamisalaa. Yhdenvertaisuus-laki asettaa työnantajalle velvoitteen ryhtyä tarvittaessa kohtuullisiin mukautuksiin keinona edistää vammaisten henkilöiden työllistymistä. Koska kohtuulliset mukautukset ovat käsitteenä vielä uusi ja keinona edelleen huonosti tunnettu, esittelen kokemuksia käytännön soveltamistilanteista, oikeusratkaisuja sekä pohdin mahdollisuuksia parantaa yhdenvertaisuuslain tavoitteiden toteutumista vammaisten henkilöiden kannalta. Aidon yhdenvertaisuuden toteutumisen edistämiseksi sekä syrjinnän torjumiseksi tehokkaasti, siitä riippumatta, millä kielletyllä perusteella syrjintä tapahtuu, tarvitaan mukautusten tekemiseen aidosti velvoittavan lainsäädännön soveltamiskäytäntöä, sekä vammaispoliittisia toimenpiteitä ja tukitoimia, kuten työolosuhteiden järjestämistuki. Tuet ovat edelleenkin huonosti tunnettuja, ja niiden käyttö on ollut vähäistä. Siksi on tärkeää paitsi selkeyttää lain kirjainta myös tehostaa eri toimijoille suunnattua ohjausta ja neuvontaa. Tämä on erityisen tärkeää uuden yhdenvertaisuuslain laajennettua kohtuullisten mukautusten soveltamisalaa koko yhdenvertaisuuslain soveltamisalalle, siis paljon työsyrjintädirektiiviä laajemmalle, ml. myös tavaroiden ja palvelujen tarjonnan. Uuden yhdenvertaisuuslain ja vammaisyleissopimuksen ratifioinnin myötä lainsäädäntö antaa entistä enemmän tukea vammaisuuden perusteella tapahtuvan syrjinnän estämiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. EU:n toimielimet ovat virallisesti sitoutuneet vammaisuuden sosiaaliseen malliin, jossa huomio kohdistetaan osallistumisen esteiden poistamiseen. Vammaisyleissopimukseen liittymisen myötä 2011 lähtien tämä on tullut erottamattomaksi osaksi Euroopan unionin lainsäädäntöä ja Euroopan unionin tuomioistuimen tulkintakäytäntöä. Vammaisuuden sosiaalisen mallin tuominen EU-lainsäädäntöön ja tuomioistuimen tulkintakäytäntöön edistyy hitaasti. Tuomioistuimen tähänastinen tulkintakäytäntö, vaikka tunnustaa vammaisyleissopimuksen lähtökohdaksi, on ratkaisuissaan edelleen laajalti tukeutunut vammaisuuden määrittelyssään lääketieteelliseen malliin, jossa yksilön toiminnanrajoitteen laadulle ja vaikeusasteelle annetaan ratkaiseva merkitys. Vammaisuuden perusteella tapahtuvan syrjinnän tehokkaaksi torjumiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi on tärkeää, että vammaisyleissopimuksen soveltaminen tapahtuu tehokkaasti sekä kansallisesti että Euroopan unionin ja eurooppaoikeuden piirissä.

Tutkielmani tarkoituksena on selvittää liikuntavammaisten henkilöiden kokemuksia kuljetuspalveluista. Tutkielmaa varten olen haastatellut Helsingissä asuvia vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluja käyttäviä henkilöitä. Haastateltavista kolme oli naisia ja kaksi oli miehiä.. Tutkielmani on laadullinen ja tutkielmani viitekehyksenä on fenomenologinen viitekehys. Haastattelumenetelmänä käytin avointa haastattelua. Haastateltavat tutkielmaani valitsin lumipallo-otantaa käyttäen. Tutkielmani tarkoituksena on tuoda näkyväksi se, miten käytettävissä olevat kuljetuspalvelut vaikuttavat liikuntavammaisten arkielämän sujuvuuteen ja minkälaisia kokemuksia vammaisilla on kuljetuspalveluista. Tuon myös näkyväksi sitä miten vammaiset kokevat yksilösuojan toteutuvan kuljetuspalveluita käytettäessä ja miten onnistunutta vammaispolitiikka on liikuntavammaisten kohdalla. Haastateltavista kaksi oli opiskelijoita ja kolme oli työelämässä. Tekemieni haastattelujen perusteella näyttää siltä, että vammaiset kohtaavat edelleen syrjintää arjessa liikkumisen osalta. Toimimattomat kuljetuspalvelut asettavat suuria haasteita vammaisten arjessa selviytymiseen rajoittaen vammaisten osallisuutta niin työhön, vapaa-aikaan, opiskeluun kuin ihmissuhteiden ylläpitämiseenkin. Yksilösuoja ei näyttänyt toteutuvan haastattelemieni vammaisten kohdalla heidän käyttäessään kuljetuspalveluita. Vammaispolitiikan asettamat tavoitteet yhtäläisistä ihmisoikeuksista muiden kanssa eivät näytä toteutuvan vammaisten kohdalla. Vammaiset ihmiset on laitettu toimimaan robotin tavoin aikataulujen ohjaamina unohtaen ihmisyys. Kuljetuspalveluita käyttäessään haastattelemani vammaiset kertoivat joutuneensa kohtaamaan liikkuessaan pelkoa, ahdistusta, yksilösuojan loukkaamista, intimiteettisuojan rikkomista ja välinpitämättömyyttä. Tutkielmani keskeisimpinä kirjallisuuslähteinä ovat olleet Simo Vehmaksen teos Vammaisuus.Johdatus historiaan, teoriaan ja etiikkaan, Minna Harjulan teos Vailinaisuudella vaivatu. Vammaisuuden tulkinnat suomalaisessa huoltokeskustelussa 1800-luvun lopulta 1930-luvun lopulle, Lauri Rauhalan teos .Ihmiskäsitys ihmistyössä, Michael Oliverin teos Understanding disability . From theory to practice sekä Susan Wendellin teos Rejected body. Feminist philosophical reflections on disability.

In this thesis I inquire into young people’s stories about disability activism. This thesis aims to contribute to current discussions in the field of disability studies and youth studies concerning young disabled people’s societal influencing and participation. As it has been acknowledged in youth studies, young peoples’ political agency shouldn’t be seen only as an involvement in official politics, but more diversified and concerning also the different aspects of everyday life. In this thesis I ask how and in which ways young disability activists aim to influence societal practices and what opportunities for agency are available in these processes. I draw my analysis from five semi-structured interviews which I conducted with young disability activists aged between 22–26. The purpose of the interview was to produce accounts and descriptions about the research topic. I analysed the data using qualitative narrative method. Different disability and human rights organisations had an important role in enabling interviewees’ political agency. The organisations had opened a way to influence for many young people, nevertheless there were different contradictions attached to their narration. These contradictions were connected to the organisational practices effecting the limits and possibilities to be heard. Also the themes and topics young people consider important can be interpreted as apolitical from the organisational perspective. Some interviewees stated that for example sexual diversity was often bypassed. For some young people the political agency took the form of more mundane practices. These involved blogging and different social media activities, doing music with a disability politics twist and taking part in different demonstrations and marches. I interpreted these practices to be more spontaneous and not limited by organisational practices and thus they have the possibility to bring new topics and themes to the sphere of political. This thesis suggests that instead of seeing young people as politically passive, we should pay attention to their political agency and the different forms it might take.

The aim of this study was to analyze the stories of disabled people, when it comes to their school paths and working life. I wanted to give these adults a voice and to participate in the conversation of disability policy. The ongoing discourse has lately been about the equal rights that disabled people should have within the field of education and working life. I studied the discourses that emerged from the interviewees’ narration, also mirroring these discourses to the results of earlier political studies on disabled people. The aspect of this study is sociocritical given the fact that disability was studied through the hurdles rising from the rooted structures of society. This study focused on questions how well these interviewees have been able to use their self-determination and decide on the matters that touch their own personal lives as well as what kind of experiences of exercise of power they have faced. I interviewed three adults aged 28 to 46. The approach was narrative, the narration focusing on turning points of the interviewees’ lives. The analysis part of the study results is based on critical discourse analysis, as it critically examines the society and its use of power. It became apparent that the education these interviewees have had, was largely determined by third parties instead of interviewees’ own personal choices. The interviewees had experi-enced an additional school year after comprehensive school, after which future studies for the disabled within the field of kitchen, cleaning as well as rehabilitative instruction and guid-ance for the disabled came into play. After graduating each one of the interviewees had tak-en steps towards working life through service centre, and they were involved in rehabilitative work that lasted for many years. The interviewees’ narration introduced a discourse of ”real work” based on which I examined different possibilities for these people to be part of working life. An actual employment offers an employee a far more active role than rehabilitative work. We need more information about disability and to acknowledge the fact that being disabled should by no means be an obstacle for participating in working life. The legislation concern-ing the employment of the disabled should be more precise, so that employers would not be able to take advantage of defects of rehabilitative employment such as not having to give certain rights for the disabled for long-term work.

Laadullisessa pro gradu -tutkielmassani tutkimustehtävänä on analysoida mitä eri syitä tutkimukseen osallistujat löytävät omalle yksinäisyydelleen ja millaisia sosiaalista pääomaa vahvistavia toimintamuotoja Mintressi-projektista löytyy. Tarkasteltavana projektina on Aspan Mintressi -projekti. Tutkimusaineistoni koostuu kolmesta ryhmähaastattelusta ja yksilöhaastattelusta, sekä Aspan toteuttaman kyselyn aineistosta. Haastateltavia on yhteensä yhdeksän. Kyselyaineistosta käytän Aspan asumispalveluiden asukkaiden avointen kysymysten vastauksia. Avoimiin kysymyksiin vastasi yhteensä 39 asukasta. Teoreettisena viitekehyksenä toimii attribuution käsite ja siitä johdettu attribuutioteoria, jonka kautta tarkastelen tutkimukseen osallistujien määrittelemiä yksinäisyyden syitä. Projektin toimintaa yksinäisyyden ehkäisyn näkökulmasta käsittelen sosiaalisen pääoman käsitteen kautta. Tarkastelunäkökulma on työyhteisölle sosiaalisesta pääomasta johdettu jaottelu. Lopuksi tarkastelen projektin mahdollisuuksia vaikuttaa yksinäisyyden kokemukseen. Jaottelen tutkimuksessani yksinäisyyden kokemukset sisäisiin ja ulkoisiin tekijöihin. Sisäisinä tekijöinä löytyivät yksinäisyys omana valintana, luonteenpiirteistä ja omasta toiminnasta johtuva yksinäisyys ja masennuksesta johtuva yksinäisyys. Ulkoisina tekijöinä ovat asuminen, fyysinen/psyykkinen etäisyys, vammaisuus, läheisen menetys ja rakenteelliset tekijät. Lisäksi pohdin, onko henkilöllä vaikuttamismahdollisuuksia yksinäisyyden syihin ja kuinka pysyviä nämä syyt ovat. Mintressi-projekti pystyi vaikuttamaan yksinäisyyteen tarjoamalla tapahtumia ja tiloja ihmisten kohtaamiselle. Lisäksi osallistujat saivat projektin kautta mahdollisuuden vertaistukeen ja keskusteluun muiden samaa kokeneiden kanssa. Osallistujien osallisuus ja toiveet otettiin hyvin huomioon ja osallistujat saivat uusia ideoita ja harrasmahdollisuuksia vapaa-ajalleen. Verkostojen muodostuminen mahdollistui, mutta suurimmalla osalla ihmissuhteet eivät kantaneet projektin ulkopuolelle. Tutkimukseen osallistujat eivät myöskään uskoneet suhteiden jatkuvan projektin jälkeen.

The aim of this thesis was to explore teachers' perceptions and experiences of normative whiteness and white power. This is important because whiteness is built into the education system, and it is a way of maintaining racist perceptions and values. It also allows for the maintenance of ableist values and perceptions, as whiteness has historically been associated with notions of intelligence, efficiency, and ability, for example, thus justifying racism through categories associated with disability. The thesis therefore drew on an intersectional framework identifying "race" and disability to identify the ways in which ideologies of whiteness are manifested in the education system, producing multiple, overlapping forms of oppression. The examination of the issue from the perspective of teachers is essential, as teachers are in a position of significant power in producing and maintaining categories of "normal" and "non-normal". The study was conducted as a systematic literature review. Through narrative synthesis, 7 themes describing teachers' perceptions and experiences emerged from the data. Themes were divided into two groups (perceptions and experiences of white teachers and perceptions and experiences of PoC teachers) to find the widest possible range of findings about the ways in which ideologies of whiteness manifest in teachers' perceptions and experiences. The division was made in line with the anti-racist agenda of the study and the Disability Critical Race Theory framework. The findings of the study confirmed previous research findings on epistemologies of white innocence, which manifested in white teachers as fear and avoidance of talking about "race", downplaying racism, exploiting ignorance, defensiveness, focusing on whiteness, and emphasizing their own white goodness, among others. PoC teachers' perceptions and experiences were related to multiple experiences of racism. PoC teachers also described several ways in which normative whiteness and white power were implemented in the education system, manifested in eurocentric and whiteness-centered examination structures and materials. The groups' findings complemented each other in that while white teachers described their ignorance of racism, PoC teachers described their experiences of white teachers not taking responsibility or recognizing oppression in the education system. The findings also mirrored each other in that as white teachers used trendy words ("woke") to elevate their own social status, PoC teachers expressed concern that challenging racism would be a trend for the privileged, rather than a sustainable, anti-racist activity. The findings of this study reflect the multiple ways in which normative whiteness and white power are manifested in the education system. To be truly equal, we need to look critically at the power structures in the education system and challenge what are perceived as "normal" perceptions and values.