Browsing by department "Faculty of Medicine"

Pain is a common symptom among cancer patients, and its occurrence may result from cancer itself, cancer treatment and/or other non-cancer health problems. Cancer pain is usually treated medically. After the development of the biopsychosocial model of pain it was understood that psychological factors affect the pain experience. Nonpharmacologic interventions are generally the basis of pain management, and psychological interventions significantly contributes to the management of cancer pain. This review examines evidence for psychological interventions that can be used to reveal adults’ cancer pain. The literature search was conducted in one database, PubMed, and the search was limited to years 2010-2019. The search was made using two keyword combinations: 1) psycholog* and oncological pain, and 2) psychological intervention and oncological pain. Articles were chosen by reviewing titles and abstracts. In addition, reference lists of the chosen articles were reviewed to identify additional relevant articles. Articles addressing examination or operation related pain were excluded as well as studies that included children or adolescents. Psychological interventions used in cancer pain management can be divided into skill based and education-based interventions. In skill-based interventions the patient learns concrete coping strategies. In addition, they aim at changing the way the patient interprets pain. In education based interventions the patient acquires information about the disease, analgesic medications, and effective communication regarding pain with health care providers. According to meta-analyses psychological interventions were effective in managing cancer pain. They affected both pain severity and inconvenience. Studies focusing only one intervention type showed partially similar results. Mindfulness-based programs were the most promising of the skill-based interventions. The evidence for hypnosis and yoga was weak, so more research is needed before any clear conclusions can be made. All education-based interventions were effective in managing cancer pain. Thus, pain education seems to be beneficial regardless the way it is implemented.

Chronic pain is a disabling condition with remarkable economic costs and great resistance to treatment. Therefore, it is important to find new methods to recognize patients with high risk of developing chronic pain and to prevent the transition to chronicity. The purpose of this review is to present and evaluate the evidence of cognitive–behavioral interventions as preventive care for chronic pain. The fear–avoidance model of pain suggests that a minority of people with acute pain develop a persistent disability through avoidance behavior thriven by cognitive factors such as pain catastrophizing, fear of movement and false fear–avoidance beliefs. Indeed, psychological factors have been shown to predict the development of chronic pain even better than biomedical factors. Cognitive–behavioral interventions targeting these risk factors appear to be useful in preventing chronic pain and especially in pain-related work absenteeism. It is however unclear whether the positive effects of cognitive–behavioral interventions are mediated through the change in psychological risk factors or rather some other factors, such as therapeutic rapport or peer support that positively affect commitment to treatment. It is important to develop standardized treatment protocols in the future. The effect of intervention timing and the level of psychological risk on the preventive efficacy of cognitive–behavioral interventions should also be further studied. Developing more accurate screening tools to recognize patients with elevated risk of chronic pain in primary care is also crucial for efficient preventive care of pain conditions. In addition to work absenteeism, more attention should be paid to the effects of these early interventions on pain symptoms and patients’ quality of life.

Objectives: Schizophrenia and other psychotic disorders are serious mental illnesses characterized by positive, negative and disorganized symptoms. In addition to the aforementioned symptom types, psychotic disorders are associated with a wide array of cognitive deficits. Cognitive functioning has been found to deteriorate already during the prodromal phase preceding the onset of a psychotic disorder. In schizophrenia, the level of severity of cognitive deficits has been found to become settled fairly quickly after the onset of illness. During the last few decades, a form of neuropsychological rehabilitation called cognitive remediation therapy has been developed for the alleviation of cognitive deficits associated with psychotic disorders. The aim of this review is to examine whether cognitive remediation therapy is an effective form of rehabilitation for people at risk for psychosis, patients with first episode psychosis and patients in the early course of schizophrenia or other psychotic disorders. The effectiveness of cognitive remediation therapy is evaluated in terms of its capabilities to alleviate cognitive deficits and enhance functioning. Methods: The material for this review consists of research articles retrieved from Scopus. The article searches were conducted using various combinations of the following search terms: cognitive remediation, schizophrenia, psychosis, first episode, early course, high risk, prodrom* and premorbid. Two systematic reviews, one combined meta-analysis and systematic review and three original research reports were included in this review. Results: Cognitive remediation therapy has been shown to enhance the cognitive functioning of patients in the early course of psychotic disorders and patients with recent onset psychosis. Positive effects on patients’ functioning have also been found, and alleviation of other symptoms of psychotic disorders due to cognitive remediation therapy has been reported in some studies. Few studies have examined the effectiveness of cognitive remediation therapy for people at risk for psychosis, but current evidence tentatively suggests that this population could also benefit from the treatment. Future studies should investigate how different kinds of cognitive remediation therapy affect different aspects of cognition and functioning, what kinds of factors explain the effects of the treatment and how cognitive remediation therapy could be tailored to the needs of different groups and individuals.

Tavoitteet. Väestön ikääntymisen myötä monet sairaudet, mukaan lukien muistisairaudet tulevat lisääntymään. Alzheimerin tauti on merkittävin dementiaa aiheuttava sairaus, johon riski sairastua kasvaa voimakkaasti iän myötä. Väestön ikääntyminen asettaa haasteita Alzheimerin taudin interventio-, diagnoosi- ja hoitomenetelmille. Ymmärrys sairauden riskitekijöistä ja suojaavista tekijöistä sekä sen etenemisestä niin neuropatologian kuin kliinisen oireiston suhteen auttaa tuleviin haasteisiin vastaamisessa. Kognitiivisen reservin teoria lisää osaltaan tätä ymmärrystä, toisaalta sairastumisriskiä pienentävistä tekijöistä, toisaalta sairauden neuropatologian ja kliinisen ilmentymisen välisestä suhteesta. Kognitiivisen reservin tiedetään antavan yksilölle suojaa Alzheimerin taudin dementiaoireita vastaan ja hidastavan toimintakyvyn laskua. Tämän katsauksen tavoitteena oli selvittää, voiko kognitiivinen reservi suojata yksilöä myös Alzheimerin taudin patologian kehittymiseltä. Menetelmät. Kirjallisuushaku suoritettiin käyttämällä Helka, PubMed ja Scopus tietokantoja. Hakutermeinä käytettiin Cognitive reserve AND Alzheimer’s disease, Alzheimer’s disease biomarkers, Alzheimer’s disease pathology ja Cognitive reserve measurement. Varhaisella iällä (<65v) alkavaa Alzheimerin tautia koskevat tutkimukset jätettiin huomiotta. Muita ehtoja tutkimusajankohdan tai -menetelmien suhteen ei asetettu. Tutkimuskysymyksen kannalta katsaukseen löytyi neljä ’ydintutkimusta’, joista kolme käsitteli kognitiivisen reservin yhteyttä Alzheimerin taudin keskeisimpien biomarkkereiden kehittymiseen. Yksi tutkimuksista käsitteli Alzheimerin taudin tunnetuimman geneettisen riskitekijän, apolipoproteiini E4 alleelin vaikutusta yksilön koulutustaustan ja hippokampuksen rakenteen väliseen suhteeseen. Tulokset ja johtopäätökset. Kognitiivisen reservin ja alzheimerin taudin biomarkkereiden välistä yhteyttä käsitelleet tutkimukset antavat viitteitä siitä, että korkeampi reservi saattaa ehkäistä Beta-amyloidiplakkien muodostumista aivoihin. Tutkimukset sisälsivät tiettyjä rajoitteita, ja olemassa olevat tulokset perustuvat yksittäisiin mittareihin ja pieneen määrään koehenkilöitä. Aiheesta tarvitaan lisää pitkittäistutkimusta. APOE4 alleelin vaikutusta koulutuksen ja hippokampuksen rakenteen väliseen yhteyteen selvittänyt tutkimus osoitti, että riskigeenin kantajilla mediaalisen ohimolohkon tiettyjen alueiden kortikaalinen paksuus lisääntyi suhteessa opiskeluvuosien määrään. Vastaavaa ei havaittu matalan riskin ryhmässä. Havainto kaipaa lisätutkimusta.

My thesis is a scientific review written for psychology students and researchers, wherein I assess factors affecting attitude certainty. Research on persuasion and attitude change has political, commercial, educational, therapeutic and everyday value. The most popular model describing attitude change is the elaboration likelihood model, according to which attitudes shift either through the central route, where people think though the pertinent issue carefully, or through the peripheral route, where environmental cues lead to a shift in the attitude. A large proportion of the research on persuasion and attitude change has been conducted with an emphasis on marketing with relatively homogeneous populations and low-stakes research frames. Therefore, the generalizability of these results warrants skepticism. People have differing cognitive styles and ways of processing information, one of which is the need for cognition. It reflects individual differences in the extent to which people enjoy cognitive tasks. The elaboration likelihood model has been studied through this construct, which has been linked to attitude permanence. However, the need for cognitive closure, which reflects the tendency to form opinions quickly and to hold on to them steadfastly, has been found to have a similar effect. Also, intellectual humility might moderate the connection between elaboration and attitude certainty. In this review I critique the elaboration likelihood model through these contradicting research results. I also reflect on the effects of the thoughtfulness heuristic (which refers to the tendency to feel as if one has thought about a certain issue more than one has) and the type of information assessed (e.g. is the issue familiar or new) on attitude certainty. The material referred to in this review was searched using Scopus and Google Scholar. Keywords used were, among others, ”elaboration likelihood model”, ”attitude change”, ”attitude certainty” and “persuasion”. The material spanned the years 1980–2017. The focus was on articles concerning the elaboration likelihood model, attitude change and differing cognitive styles, many of which were published in the journals ”Journal of Personality and Social Psychology” and ”Personality and Social Psychology”. The elaboration likelihood model’s 7th postulate, according to which attitudes formed through the central route are stronger than the ones formed through the peripheral route, ought to be questioned. Also, the research results on the thoughtfulness heuristic blur the distinction between the model’s central and the peripheral routes. The generalizability of the model is limited, because the variance in cognitive styles is greater than the one in the population used in the creation of the model. Different cognitive styles ought to be compared using longitudinal settings in order to gather more information about the true permanence of attitudes.

Vuorovaikutteisen kirjojen lukemisen tiedetään lisäävän lasten kielellisiä taitoja. Jaetulla vuorovaikutteisella lukemisella on vahva tutkimusperusta tyypillisesti kehittyneiden, riskiryhmässä olevien sekä erityistä tukea tarvitsevien lasten kielellisenä interventiona. Vähemmän on kuitenkin tietoa jaetun lukemisen käytöstä erityisen paljon tukea tarvitsevien lasten kanssa ja erittäin vähän niiden lasten kanssa, joilla on autismin kirjon häiriö. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli koota tutkimustietoa jaetun lukemisen menetelmistä kommunikoinnin kuntoutuksessa lapsilla, joilla on autismin kirjon häiriö. Tutkimuksessa selvitetään, miten jaetun lukemisen menetelmiä käytetään niiden lasten kanssa, joilla on autismin kirjon häiriö ja millainen vaikutus jaetun lukemisen menetelmien käytöllä on kommunikoinnin taitoihin lapsilla, joilla on autismin kirjon häiriö. Tutkimuksen menetelmänä oli kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Aineistoa haettiin aiheen perus-teella EBSCO, ERIC ja LLBA -tietokannoista. Hakulauseke muodostettiin niin, että tuloksissa esiintyisi autismin kirjoon sekä jaettuun lukemiseen viittaavat englanninkieliset termit. Aineistoon hyväksyttiin vain vertaisarvioituja tutkimusartikkeleita, joissa koehenkilöinä oli lapsi tai lapsia, joilla on autismin kirjon häiriö, ja joissa käytettiin jotain jaetun lukemisen menetelmää. Tulokset osoittivat, että jaetun lukemisen tilanteita oli muokattu vastaamaan niiden lasten tarpeita, joilla on autismin kirjon häiriö. Muokkauksia oli tehty sekä lukutilanteissa käytettävään materiaaliin että aikuisen toimintaan lukutilanteissa. Tulokset ovat yhteneviä muiden erityisen paljon tukea tarvitsevien lasten parissa tehtyjen jaetun lukemisen interventiotutkimusten kanssa. Aineiston vähäisten koehenkilö- ja tutkimusmäärien sekä tutkimusten heterogeenisyyden vuoksi tulosten jaetun lukemisen vaikutuksista kommunikointiin ei voida ajatella olevan merkittäviä vaan tutkimustietoa tarvitaan lisää. Tuloksia voidaan kuitenkin pitää lupaavina, sillä niiden perusteella sekä lasten lukutilanteisiin osallistuminen että ymmärtämistaidot kehittyivät muokattujen jaetun lukemisen menetelmien avulla. Puheterapeuttien tulisi osata käyttää lasten kielellisiä taitoja kehittäviä jaetun lukemisen menetelmiä ja neuvoa niitä lapsen vanhemmille sekä kasvattajille päiväkodeissa ja kouluissa.

This literature review focuses on the diagnostic criteria for selective mutism and its treatment. Selective mutism occurs in 0.3-1 % of the population. Its key features are anxiety and a consistent failure to speak in certain social situations despite speaking in others. The duration of the disturbance is at least one month. In the ICD-10 disease classification it is categorized as a disorder of social functioning with onset specific to childhood and adolescence. In the DSM-5 classification selective mutism is categorized as an anxiety disorder. Its comorbidity with other anxiety disorders, especially social phobia, is high. There are no international treatment recommendations for selective mutism, but individually designed cognitive-behavioral psychotherapy is preferred. If psychotherapy is insufficient, selective serotonin reuptake inhibitor fluoxetine may be considered. It is important to identify selective mutism as it has a major impact on one’s quality of life and ability to function. It also causes social disadvantages and weakens academic capacity and self-esteem. Sometimes selective mutism is interpreted as extreme shyness and the disorder remains undiagnosed. Increasing awareness of selective mutism among those working with the young and families is important in order to identify the disorder and start appropriate treatment as early as possible. Early treatment is important because it can improve the prognosis and reduce the human suffering caused by the disorder.

Human larynx is located lower compared to the location of larynx in closely related species. The descended larynx is related to ability to speak and has been considered unique to human. The descent of the larynx enables the two-tube configuration of the vocal tract with equally long horizontal and vertical parts. This configuration is optimal for vocalization. However, because of the descended larynx, human adults have lost the ability to swallow while eating. This ability is found in most mammals and also in human infants. In this literature review, I will answer the question of how does the descended larynx affect human voice by referring to six systematically retrieved articles. The aim of this study is to describe the descended larynx from anatomical and evolutionary perspectives and thus increase logopedical knowledge. The studies referred in this review showed that descended larynx is also found in many other mammals besides human. This indicates the non-phonetic function of lowered larynx. However, because of the descended larynx, the human vocal tract is optimal for speech and for producing as large range of speech sounds as possible. Thus, descended larynx may have created evolutionary advantage by enabling larger repertoire of signals. In addition, studies show that the descended larynx is related to sexual dimorphism. One indication of human voice sexual dimorphism is the ability of males to produce lower formats than females.

Tavoitteet. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää, miten kuulovammaisten lasten ja normaalikuuloisten verrokkien huuliolukutaidot eroavat. Lisäksi haluttiin tutkia, onko kuulovamman vaikeusasteella tai muilla yksilöllisillä ominaisuuksilla, kuten kognitiivisilla taidoilla, yhteyttä huuliolukutaitoihin. Aiemmissa tieteellisissä tutkimuksissa on todettu, että aikuiset kuulovammaiset suoriutuvat normaalisti kuulevia verrokkeja paremmin huuliolukutaitoa vaativissa tehtävissä. Menetelmät. Tutkielma toteutettiin integroivan kirjallisuuskatsauksen menetelmin. Viiden tutkimusartikkelin aineisto haettiin kolmesta eri tietokannasta yhdellä hakulausekkeella. Hakusanoina käytettiin englanninkielisiä, alalla vakiintuneesti käytössä olevia termejä lipreading, speechreading, hearing loss, deaf ja children. Kaikissa tutkimusartikkeleissa huuliolukutaitoja tutkittiin vähintään sanatasoisesti. Tulokset ja johtopäätökset. Mikäli tutkielman aineiston artikkeleissa ilmeni eroja ryhmien välillä, kuulovammaiset lapset suoriutuivat paremmin huuliolukutaitoja vaativista tehtävistä kuin normaalisti kuulevat verrokit. Kuulovamman vaikeusasteen ja huuliolukutaitojen välillä ei ilmennyt yhteyttä aineistossa. Huuliolukutaitoon yhteydessä olevia tekijöitä ovat tämän katsauksen perusteella työmuistin kapasiteetti sekä katseen siirtäminen puhujan silmistä suuhun puheenvuoron alkaessa. Jatkotutkimuksia tarvitaan erityisesti kielellisten taitojen yhteydestä huuliolukutaitoihin.

Tavoitteet. Tämän tutkielman tarkoitus on perehtyä kuulovammaisten kouluikäisten kokemiin psykososiaalisen hyvinvoinnin ongelmiin sekä kuvailla niiden mahdollisia aiheuttajia viimeaikaisen tutkimuksen perusteella. Aikaisemmissa tutkimuksissa ollaan todettu, että kuulovammaiset henkilöt kokevat enemmän psykososiaalisen hyvinvoinnin ongelmia. Syitä tähän kohonneeseen riskiin kokea psykososiaalisen hyvinvoinnin ongelmia ei vielä tiedetä tarkasti. Menetelmät. Tutkielman menetelmä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Tutkielman aineisto muodostui samalla hakulausekkeella neljästä eri tietokannassa tehdyissä aineistohauissa tammikuussa 2018. Käytetty hakulauseke sisälsi hakusanat mental health, psychosocial, hearing impairment, deaf ja hearing loss. Kaikissa aineiston tutkimuksissa psykososiaalisen hyvinvoinnin ongelmia oli tutkittu Strenghts and difficulties-kyselylomakkeella. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkielmani päätulokset ovat, että kuulovammaisilla lapsilla oli kuuleviin ikätovereihinsa verrattuna enemmän psykososiaalisen hyvinvoinnin ongelmia. Nämä ongelmat ilmenivät etenkin kaverisuhteiden ongelmina. Kuulomonivammaisuus sekä henkilön heikko kielellinen taso olivat merkitsevästi yhteydessä kuulovammaisten kouluikäisten kokemien psykososiaalisen hyvinvoinnin ongelmiin. Näillä tekijöillä voidaan nähdä olevan sekä suoria että välillisiä vaikutuksia henkilön psykososiaaliseen hyvinvointiin.