Browsing by study line "Early Education Teacher"

Tavoitteet. Kanssasäätelyn merkityksen ymmärtäminen on tärkeää, sillä kaikki lapset tarvitsevat sitä selvitäkseen arjen eri tilanteista heidän omien säätelytaitojensa ollessa rajalliset. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että aikuisen kanssasäätely on tärkeää myös lapsen itsesäätelyn kehittymisen kannalta. Tämän tutkimuksen tutkimustehtävänä on kuvata ja selvittää kanssasäätelyn keinoja, joita varhaiskasvatuksen työntekijät käyttävät jokapäiväisissä tilanteissa päiväkodin arjessa. Tarkoituksena oli selvittää, mitä varhaiskasvatuksen ammattilaiset tekevät tilanteissa, joissa lapset tarvitsevat tukea tunteiden tai käyttäytymisen säätelyssä, eli millaisia kanssasäätelyn keinoja työntekijät hyödyntävät. Tätä kautta tavoitteena oli lisätä ymmärrystä kanssasäätelystä. Menetelmät. Tutkimuksen aineisto kerättiin kyselylomakkeella, joka julkaistiin Facebookissa kahdessa varhaiskasvatusaiheisessa ryhmässä. Kyselyyn vastasi 24 varhaiskasvatuksen työntekijää eri koulutustaustoista. Aineiston analyysimenetelmänä toimi teorialähtöinen sisällönanalyysi, mikä tarkoitti tässä tutkimuksessa sitä, että analyysissä kanssasäätelyn keinojen luokittelu perustui aiempaan Kurjen, Järvenojan, Järvelän ja Mykkäsen (2016) tutkimuksen luokitteluun kanssasäätelyn keinoista. Aineistosta nousi esiin myös keinoja, joita ei tässä aiemmassa tutkimuksessa ollut, ja ne analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin mukaisesti. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksessa melkein kaikkia Kurjen ja kumppaneiden (2016) luokittelemia kanssasäätelyn keinoja löytyi aineistosta. Varhaiskasvatuksen työntekijöiden kuvaamana tunteiden kanssasäätely ilmeni tunteiden sanoittamisena ja selvittämisenä sekä rauhoitteluna ja lohduttamisena niin fyysisesti kuin sanallisesti. Käyttäytymisen kanssasäätelyn kuvauksissa työntekijät raportoivat ohjeistukseen ja tiedon antamiseen liittyviä keinoja. Muut löydökset kanssasäätelyn keinoista, joita ei ollut Kurjen ja kollegoiden luokittelussa, oli positiivisen palautteen antaminen lapsen toimiessa oikein, ympäristöön liittyvät keinot, sekä yhdessä aikuisen kanssa toimiminen. Vaikuttaa siltä, että varhaiskasvatuksen työntekijät ainakin kuvaavat käyttävänsä lasten itsesäätelyä tukevia kanssasäätelyn keinoja.

Tutkimuksessa tarkastellaan ujoutta varhaiskasvatuksen kontekstissa sosiokulttuurisesta näkökulmasta (Rogoff 2003) ja toisaalta sosiologi Bourdieun (1930–2002) käsitteiden kautta. Ujouteen on usein viitattu synonyymeilla arka, vetäytyvä ja pelokas, ja sitä on pidetty temperamenttipiirteistä kaikista voimakkaimmin periytyvänä. Tutkijat kuitenkin muistuttavat, ettei ihmisen ujous tai estyneisyys ole koskaan täysin fysiologian ohjaamaa, vaan yleensä myös sosiaalisten kokemusten tulos (Keltikangas-Järvinen 2008, s. 68–69). Yleisesti tutkimus sijoittaa ujouden yhdeksi sosiaalisen vetäytyneisyyden piirteeksi yhdessä epäsosiaalisuuden kanssa (Coplan, Prakash, O`Neil & Armer 2004; Rubin, Coplan & Bowker 2009). Tutkimuksessa pyritään kuvaamaan, analysoimaan ja tulkitsemaan ujoutta ilmiönä ja laajentamaan sen tarkastelua yksilöstä sosiaalisiin verkostoihin ja suhteisiin sekä keskittymään erityisesti sosiaalisesti rakentuviin kuvaustapoihin ujojen lasten asemasta varhaiskasvatuksen vertaisryhmässä. Tutkimuskysymyksiä olivat: Miten varhaiskasvatuksen työntekijät kuvailivat ujoa lasta? Miten varhaiskasvatuksen työntekijät kuvasivat ujon lapsen asemaa vertaisryhmänsä jäsenenä? Millaisia ilmaisuja aikuisen tarjoamasta ”sosiaalisesta kannattelemisesta” varhaiskasvatuksen työntekijät toivat esille kirjoituksissaan? Coplanin ja Rudesilin (2016) mukaan ujous ilmiönä on vaikea mitattava, sillä se tarkoittaa ihmisen sisäisiä tiloja, kuten tunteita, ajatuksia ja motivaatioita. Tästä syystä ujoutta haluttiinkin lähestyä sosiokonstruktivistisesta viitekehyksestä käsin, jolloin ujoutta tulkittiin kielenkäytöllisten säännönmukaisuuksien kautta ja joiden toivottiin ilmentävän jotain sosiaalisen todellisuuden rakentumisesta päiväkotiarjessa. Aineisto kerättiin e-kyselylomakkeella sosiaalisen median varhaiskasvatuksen ammattilaisille suunnatuista ryhmistä. Kyselyyn vastasi 22 varhaiskasvatuksen ammattilaista eri puolilta Etelä- ja Keski- Suomea. Aineiston analyysissa käytettiin sisällön erittelyä ja soveltavaa diskurssianalyysia, jotka metodeina tukivat toisiaan ja auttoivat syventämään ujouden tarkastelua ilmiönä. Tutkimuksen tuloksissa ujo lapsi kuvastui enimmäkseen hiljaisena ja hitaasti lämpiävänä lapsena, joka ei tuonut esiin omia mielipiteitään. Ujon lapsen asemaa vertaisryhmänsä jäsenenä oli selvitetty identifioimalla repertuaareja, joiden tulkittiin ilmaisevan ryhmäasemointia selkeimmin. Bourdieulaisia termejä käyttäen vaikutti siltä, ettei ujojen lasten sosiaalinen pääoma ollut kovin vahva ja heidän asemoitumiseensa kentällä vaikutti suuresti vertaisryhmän ja sitä ohjaavan aikuisen asenteet ja teot. Tutkimuksen tuloksena syntyneitä repertuaareja ei nähty suorina kuvauksina todellisuudesta vaan sen erilaisina konstruktioina ja niistä tehtyinä tulkintoina. Ujojen lasten tuen tarve varhaiskasvatusryhmässä tiedostettiin hyvin, mutta haasteina koettiin suuret ryhmät ja lukuisat tuen tarvitsijat. Vuorisalon (2013, s 192) mukaan yhteisöllisyys, joka ei kykene tunnistamaan lasten välisiä eroja ja lasten keskinäisiä hiearkisia asemia, päätyy tiedostamattaan uusintamaan ja jopa vahvistamaan niitä. Ujo lapsi aistii varhain mitä ympäristö häneltä odottaa ja jos lapsi tottuu kulkemaan vuosia ” ryhmänsä jaloissa” voi ajan kuluessa jopa kiusaaminen tuntua hänestä luonnolliselta.

Tämän kandidaatintutkielman aiheena on moninaisten perheiden representaatio 2020–luvun kuvakirjallisuudessa. Tavoitteena on selvittää, millaisista jäsenistä perhe koostuu, miten perheeseen kuulumista ilmaistaan sekä miten moninaiset perheet on esitetty. Teoreettinen viitekehys koostuu perheen määrittelystä, representaation merkityksestä sekä lasten- ja kuvakirjallisuuden avaamisesta. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että lastenkirjallisuudessa näkyvällä moninaisuudella on merkitystä lapsen samaistumisen kokemusten kannalta. Tutkielma toteutettiin laadullisena tutkimuksena teoriaohjaavaa sisällönanalyysia käyttäen. Teoriaohjaava sisällönanalyysi soveltui tähän tutkimukseen, sillä se mahdollisti aiempien tutkimusten hyödyntämisen analyysissä. Tutkimusaineistoksi valikoitui kuvakirja Sulon ja Elsin uudet naapurit (2021). Aineiston valinnassa huomioitiin sen saatavuus, tunnettavuus sekä ajankohtaisuus. Aineistoa analysoitiin multimodaalista näkökulmaa käyttäen. Tutkimustulosten mukaan aineistossa esiintyi yhdeksän perhetyyppiä: sateenkaariperhe, uusperhe, maahanmuuttajaperhe, adoptioperhe, vammaisen vanhemman perhe, biologinen ydinperhe, lapseton perhe sekä yksinhuoltajaperhe. Multimodaalinen analyysi osoitti, että tässä aineistossa moninaisuutta näkyi paljon niin verbaalisesti kuin visuaalisesti. Lisäksi kuvakirjassa esiintyi erilaisia perheeseen kuulumista ilmaisevia tekijöitä, jotka jaottelin neljään pääluokkaan: perhesanat, tunteiden ilmaisu, yhteinen toiminta sekä asuinpaikka. Tutkimuksessa todettiin myös, että perheiden representaatiot olivat osakseen yksipuolisia ja stereotypioita vahvistavia, joka tukee aiempien tutkimuksien tuloksia. Tämä tutkimus osoittaa, että 2020–luvun kuvakirjallisuudessa, ainakin tämän kirjan osalta, perhe nähdään moninaisena ja ainutlaatuisena. Tutkielman tulosten avulla voidaan tarjota varhaiskasvatuksen ammattilaisille tietoa monipuolisen representaation tärkeydestä ja perheiden moninaisuudesta.

Vähemmistöstressin käsite on yleistynyt julkisessa keskustelussa, mutta keskustelua ei olla vielä käyty varhaiskasvatuksen kentällä. Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella vähemmistöstressin ilmiötä varhaiskasvatuksen näkökulmasta sekä tuottaa siitä tietoa varhaiskasvatuksen tarpeisiin. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Aineisto koostui vähemmistöstressiä käsittelevistä tutkimusartikkeleista, joita analysoimalla luotiin kokonaiskuvaa vähemmistöstressin ilmiöstä. Tarkastelua ohjasivat kysymykset siitä, mitä vähemmistöstressillä tarkoitetaan, mitkä tekijät sitä aiheuttavat, mitä vaikutuksia vähemmistöstressillä on yksilöihin ja mitkä ovat siltä suojaavia tekijöitä. Kiinnostaviksi nousivat myös tutkijoiden näkemykset toimenpiteistä, joilla vähemmistöstressiä voitaisiin ehkäistä. Vähemmistöryhmiin kuuluvat henkilöt voivat kokea vähemmistöstressiä, jota heidän kohtaamansa ennakkoluulot ja syrjintä ja niiden pelko aiheuttavat. Vähemmistöstressi on yhteydessä fyysiseen terveyteen sekä mielenterveyteen. Pelko syrjityksi tai kiusatuksi joutumisesta voi johtaa vähemmistöidentiteetin kieltämiseen, piilotteluun tai häpeämiseen. Vaikka lapsi ei identifioituisi vähemmistön edustajaksi, hän voi joutua kohtaamaan syrjiviä rakenteita ja itseensä tai perheeseensä kohdistuvia ennakkoluuloja. Syrjinnän kokemukset voivat tuottaa lapselle ulkopuolisuuden, erilaisuuden ja toiseuden tunteita sekä vaikuttaa lapsen mielikuvaan itsestään ja arvokkuudestaan. Tulosten perusteella ehdotan, että varhaiskasvatuksen työntekijöille tulisi järjestää koulutusta vähemmistöstressistä. Vähemmistöstressiä on syytä tutkia lisää varhaiskasvatuksen alalla.

Tutkimukseni käsittelee varhaiskasvatuksen henkilöstön käsityksiä katsomuskasvatuksesta ja sen toteuttamisesta Suomessa. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, miten varhaiskasvatuksen henkilöstö ymmärtää katsomuskasvatuksen, kertoo toteuttavansa katsomuskasvatusta ja millaiseksi he kokevat oman osaamisen liittyen katsomuskasvatukseen. Tutkielman aihe valintaan on vaikuttanut tekijän omakohtainen mielenkiinto aihetta kohtaan sekä käyty keskustelu omassa työyhteisössä Tutkimus toteutettiin laadullisena eli kvalitatiivisena tutkimuksena, jonka aineisto kerättiin kyselylomakkeella. Kyselylomakkeen julkaisin Facebookin ryhmissä: Varhaiskasvattajien materiaalipankki, Alle 3-vuotiaiden varhaiskasvatus ja Varhaiskasvattajien ideapankki keväällä 2021. Kyselylomakkeeseen vastasi 11 varhaiskasvatuksen henkilöstön jäsentä eri ammattinimikkeillä ympäri Suomea. Saatu aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkimuksen tuloksiksi nousivat katsomuskasvatuksen määrittely, katsomuskasvatuksen toteuttaminen ja oma osaaminen liittyen katsomuskasvatukseen. Katsomuskasvatusta määritellään joko sisällön ja/tai tavoitteiden mukaan. Katsomuskasvatus on tämän tutkielman tulosten mukaan tutustumista katsomuksiin ja kulttuureihin tavoitteena tukea lapsen kulttuuri- ja katsomus identiteettiä sekä moninaisuuden kunnioitusta. Katsomuskasvatusta toteutetaan monin eri keinoin kuten musiikin ja kirjallisuuden kautta, lasten kanssa keskustellaan heiltä nousseista kysymyksistä. Suunniteltu toiminta painottui juhlien ympärille. Vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö on pääosin luvan kysymistä siihen, saako lapsi osallistua katsomuskasvatukseen. Yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa ei juuri tehdä, evankelisluterilainen seurakunta mainittiin monessa, mutta varhaiskasvatuksen henkilöstö koki sen toiminnan sitouttavaksi toiminnaksi, joten sitä ei hyödynnetty. Varhaiskasvatuksen henkilöstö koki oman osaamisensa pääosin hyväksi. Haasteita aiheutti katsomuskasvatuksen perusteleminen vanhemmille sekä alle 3-vuotiaiden kielitaito. Varhaiskasvatuksen henkilöstö kehittäisi omaa osaamistaan sekä yksilö että yhteisötasolla. Esiin nousi erilaiset koulutuksen, uskontoihin ja kulttuureihin tutustuminen sekä keskustelu työyhteisössä katsomuskasvatuksesta.

Esiopetuksen laatua arvioivien kriteerien puuttuessa tutkielman tavoitteena on tarkastella miten kehittävän esiopetuksen pedagogisen mallin keskeiset pääpiirteet ilmenevät varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laadun arvioinnin kriteereissä. Aiemman tutkimuksen mukaan laadun arvioinnin tulee perustua lapsilähtöisyydelle. Kehittävän esiopetuksen pedagoginen malli tarkastelee esiopetusta lapsilähtöisesti kehityksen aktiivisen tuottamisen ja leikin kehittävän ominaisuuden, lapsen osallisuuden ja vertaisoppimisen teemojen näkökulmista muodostaen tutkielman teoreettisen viitekehyksen. Aiempi tutkimus esiopetuksen laadun arvioinnista osoittaa esiopetuksen omien laadun arviointikriteerien luomisen tarpeellisuuden. Aiemman tutkimuksen kehittämiskohteeksi nostamaa väittämää tutkielma tarkastelee nykytilanteessa havainnoiden sitä kehittävän esiopetuksen pedagogisen mallin esiopetuksen laadun näkökulmasta. Tutkielman aineistona on käytetty Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin suosituksen ja perusteet (Karvi, 2018) sekä Perusopetusta koskevan toiminnan laadun arviointia koskevat perusopetuksen laatukriteerit (Okm, 2012) julkaisuja. Tutkielma totutettiin laadullisena teorialähtöisenä sisällönanalyysinä. Aineisto analysoitiin teoriasta muodostettujen keskeisistä pääpiirteistä koottujen neljän kategorian avulla. Kategorioiden operationalisoinnin avulla aineistosta etsittiin kategorioiden mukaisten ilmaisujen esiintymistä. Tutkielman tuottaman tuloksen mukaan esiopetuksen keskeisten käsitteiden ilmeneminen tutkimusaineistossa jää vähäiseksi. Täysin yhteneviä kuvauksia aineistosta löytyi vain lapsen osallisuuden, vertaisoppimisen sekä lapsen mielenkiinnonkohteiden huomioimisen osalta (kategoria 1). Mielikuvitus- ja roolileikin esiintymisestä, leikin kehittämisestä tai pitkäaikaisuudesta, aikuisen osallistumisesta leikkiin ei aineistosta löytynyt mainintoja. Molemmista aineistoista löytyi osittaisia yhteneväisyyksiä oppimisympäristöjen, opetusmenetelmien ja toiminnan monipuolisten toteutustapojen sekä oppimisen yhteisöllisyyden osalta. Kehittävän esiopetuksen pedagogisen mallin esiintyminen varhaiskasvatuksen perusopetuksen laatukriteereissä jää siten puutteelliseksi. Esiopetuksen omaleimaisen luonteen sekä esiopetukselle asetettujen tavoitteiden ja lapsen näkökulman nykyistä paremman toteutumisen vuoksi esiopetuksen omien laadun arvioinnin kriteerien luominen on edelleen keskeneräinen ja ajankohtainen tehtävä.

Vanhempien osallisuuden toteutumista varhaiserityiskasvatuksessa on tutkittu vähän. Aihetta on kuitenkin sivuttu varhaiserityiskasvatukseen, inkluusioon ja lasten osallisuuteen liittyvissä tutkimuksissa. Aiemmat tutkimukset painottavat tarvetta lisätutkimukselle liittyen vanhempien osallisuuteen. Tutkimukseni antaa ajantasaista ja valtakunnallista tietoa tuen tarpeisten lasten vanhempien kokemuksista yhteistyöstä varhaiserityiskasvatuksen kanssa. Tutkimuksessa selvitetään miten tuen tarpeisten lasten vanhemmat kokevat osallisuutensa toteutuneen varhaiserityiskasvatuksessa ja mitkä tekijät osallisuuteen vaikuttavat. Tutkimuksen tavoitteena oli saada tietoa vanhempien ja varhaiserityiskasvatuksen henkilöstön välisen vuorovaikutuksen vaikutuksesta vanhempien osallisuuden toteutumiseen. Lisäksi tutkimuksessa haluttiin kuulla vanhempien kokemuksia roolistaan lapsen tuen suunnittelu- ja toteutusvaiheessa. Vanhemmilta kysyttiin myös näkemyksiä toimivan yhteistyön edellytyksille varhaiserityiskasvatuksessa. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että vanhemmilla on hyviä kokemuksia yhteistyöstä varhaiskasvatuksen kanssa, mutta myös haasteita on olemassa. Tutkimus tehtiin laadullisena tutkimuksena. Aineisto kerättiin avoimia kysymyksiä sisältävällä sähköisellä haastattelulomakkeella sosiaalisen median kautta. Lomakkeen linkki julkaistiin Facebookin yksityisessä ryhmässä, jonka jäsenet ovat tuen tarpeisten lasten vanhempia. Vastaajat pysyivät anonyymeinä. Aineisto analysoitiin hyödyntämällä aineistolähtöistä sisällönanalyysiä ja menetelmänä käytettiin teemoittelua. Tutkimuksen tulosten mukaan vanhempien osallisuuteen vaikuttavia tekijöitä olivat varhaiserityiskasvatuksen henkilöstön ja vanhempien välisen vuorovaikutuksen laatu sekä vanhemman rooli tuen suunnittelussa ja toteutuksessa. Osallisuuden kokemus vahvistuu, kun vuorovaikutus on toimivaa ja vanhempi on aktiivisesti mukana lapsen tuen rakentamisessa. Toimivan yhteistyön edellytyksinä vanhemmat korostivat avointa kommunikointia, molemminpuolista kunnioitusta sekä riittävää resursointia. Tuloksia voidaan hyödyntää varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa, kun halutaan parantaa perheiden kanssa tehtävää yhteistyötä.

Tiivistelmä - Referat - Abstract Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia miten Lastentarha aikakauslehdessä keskustellaan lasten liikunnasta sekä minkälaisia aikuisen rooleja nousee lasten liikunnassa. Aihe on mielestäni mielenkiintoinen, koska opettajat ovat merkittävässä roolissa lasten arjessa ja voivat osaltaan vaikuttaa liikunnalliseen elämäntapaan kasvamiseen. Aiheen valintaan vaikutti se, että suoritin edellisen lukuvuoden aikana liikunnan valinnaisen opintokokonaisuuden, joka antoi uutta perspektiiviä lasten liikuntaan. Sekä siksi, että mielestäni lasten liikunnasta puhutaan liian vähän siihen nähden kuinka tärkeä asia liikunta on. Tutkielmassani on kaksi tutkimuskysymystä: 1) Miten liikunnasta keskusteltiin Lastentarha aikakauslehdissä? 2) Minkälaisia aikuisen rooleja liikunta-aiheisissa keskusteluissa ilmeni? Tutkimukseni on toteutettu laadullisena tutkimuksena ja tutkimusmenetelmänä käytin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Aineistona toimivat lastentarha aikakausilehdet vuosilta 2016–2020. Kaikkiaan aineisto koostui kymmenestä lehdestä, joissa liikunta-aiheista keskustelua ilmeni. Tutkimuksen aiheen kannalta oli mielekkäintä tarkastella uusinta saatavilla olevaa aineistoa. Valitsin uusimmat saatavilla olevat aineistot tutkimukseen, koska minua kiinnosti nähdä miten vuonna 2016 voimaan tulleet fyysisen aktiivisuuden suositukset ovat vaikuttaneet keskusteluun lasten liikunnasta. Tutkielman tulokset osoittavat, että lasten liikunnasta ja fyysisestä aktiivisuudesta puhuttiin paljon ja niissä korostui aikuisen roolin merkittävyys. Artikkelit sisälsivät puhetta vuonna 2016 tulleista fyysisen aktiivisuuden suosituksista, vesi- ja luontoliikunnasta, sekä liikunnan positiivista vaikutuksista lapsen oppimiseen ja fyysiseen- sekä henkiseen hyvinvointiin. Artikkeleissa, joissa puhuttiin aktiivisesta aikuisesta, välittyi positiivinen ote liikuntakasvatuksesta ja oli helppo huomata, että niissä fyysistä aktiivisuutta esiintyi huomattavasti enemmän, kuin artikkeleissa, joissa aikuisilla oli passiivinen ote lasten liikuntaa kohtaan. Lehden keskusteluissa oli selvästi esillä, että aikuisen aktiivisella ohjaamisella ja osallistumisella on positiivinen vaikutus lasten fyysisen aktiivisuuden määrään. Tulokset osoittavat, että keskustelulle lasten liikunnasta on paikkansa kasvatustieteellisellä kentällä. Uskon myös, että aikuisen roolin tärkeyteen tullaan tulevaisuudessa kiinnittämään vielä enemmän huomiota.

Tavoitteet. Autismikirjo on saanut lähivuosina saanut vakinaistetun termin, ja vanhat diagnoosit väistyvät sen alta. Tämän myötä myös ymmärrys sen erilaisia neurologisia ominaisuuksia kohtaan lisääntyy. Tämän kandidaatintutkielman tavoitteena on selvittää musiikkikasvatuksen yhteyttä autismikirjolla olevan lapsen kielenkehitykseen. Ongelmaa lähestytään tutkimuskysymyksillä, jotka pyrkivät selvittämään ilmiöiden keskinäisiä suhteita. Tutkimuskysymyksiksi muodostuivat ”Minkälaisia vaikutuksia musiikkikasvatuksella on autismikirjolla olevan lapsen kielenkehitykseen?” ja ”Miten musiikkikasvatus vastaa autismikirjolla olevan lapsen kielenkehityksen vuorovaikutukselliseen tarpeeseen?” Menetelmät. Tutkielma on toteutettu käyttäen kuvailevan kirjallisuuskatsauksen metodeja, ja aineiston analysoimiseksi on käytetty narratiivista analyysiä. Tutkimuksia kartoitettiin tekemällä hakuja kolmeen eri tietokantaan erilaisilla hakusanoilla. Kirjallisuuskatsaukseen valikoitui muodostuneiden hakusanojen sekä sisään- ja poissulkukriteereiden jälkeen yhteensä kuusi kappaletta. Tulokset ja johtopäätökset. Valikoituneessa aineistossa musiikkikasvatusta lähestytään pitkälti musiikkiterapeuttisin interventiomenetelmin. Kirjallisuuskatsaukseen valikoitunut aineisto osoittaa, että erityisesti musiikkiterapia on toimiva keino autismikirjolla olevan lapsen kielenkehityksen tueksi. Lisäksi erilaiset musiikkiterapeuttiset menetelmät tukevat autismikirjolla olevan vuorovaikutus- ja kommunikaatiotaitoja laajalti. On tärkeää pohtia, miten musiikkiterapeuttisia keinoja voidaan soveltaa varhaiskasvatuksen arkeen ja miten siitä saadaan käyttöön kaikki mahdollinen hyöty.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella kiintymyssuhdemallin vaikutuksia suhteessa sosiaalisiin taitoihin ja itsetuntoon. Varhainen vuorovaikutus ja sen myötä muodostuva kiintymyssuhdemalli on keskeisessä asemassa kehittyvän lapsen maailmassa ja sitä myötä sen voisi ajatella liittyvän keskeisesti sosiaalisten taitojen ja itsetunnon orastavaan kehitykseen. Aikaisemmassa tutkimuksessa on liitetty turvallisen kiintymyssuhteen vaikuttavan positiivisesti lapsen sosiaaliseen kehitykseen ja sisäiseen käsitykseen itsestä, sekä ympärillä olevasta maailmasta. Tämä tutkimus toteutettiin systemaattisena kirjallisuuskatsauksena. Tutkimuksessa pyrittiin luomaan tiivis yleiskatsaus aiheeseen, jonka aineistona toimi aikaisempi julkaistu tutkimus aihepiirin ympärillä. Lisäksi tutkimuksessa pyrittiin antamaan kuvaa siitä, millä tavoin kiintymyssuhdetutkimusta on aikaisemmin tehty. Systemaattiselle aineistonhaulle asetettujen sisäänotto- ja poissulkukriteereiden jälkeen tutkimusaineisto koostui 5 tutkimusartikkelista, joissa käsiteltiin kiintymyssuhteen vaikutuksia joko sosiaalisiin taitoihin tai itsetuntoon tai parhaimmassa tapauksessa molempiin. Tutkimukset oli toteutettu Yhdysvalloissa, Kanadassa, Portugalissa, Taiwanissa ja Japanissa. Aineiston analyysi toteutettiin narratiivisena synteesinä. Tutkimuksessa havaitut tulokset osoittivat, että kiintymyssuhdemallilla oli vaikutusta sosiaalisiin taitoihin ja itsetuntoon, sekä ihmisen sosiaaliseen ja psyykkiseen kehitykseen yleisemminkin. Tulosten mukaan turvallinen kiintymyssuhdemalli vaikutti positiivisesti niin sosiaalisiin taitoihin kuin itsetuntoonkin. Sen lisäksi turvallisen kiintymyssuhdemallin omaavat kärsivät vähemmän masennus- ja ahdistusoireista. Turvattomasti ja jäsentymättömästi kiintyneet taas omasivat heikomman itsetunnon ja itsevarmuuden. Jäsentymätön kiintymyssuhdemalli oli yhteydessä korkeampiin masennus- ja ahdistusoireisiin esiteini-iässä. Tutkimuksen tuloksissa havaittiin myös vanhemman kiintymyssuhdemallin epäsuora vaikutus lapsen sosiaalisiin taitoihin ja itsetuntoon. Tutkimuksen tulokset olivat linjassa aikaisemman tutkimuksen kanssa, mutta havainnot korostavat kiintymyssuhdemallin keskeisen tärkeää asemaa lapsuudessa ja sen kauaskantoisia vaikutuksia.