Browsing by bachelor's degree program "Bachelor's Programme in Education"

Tavoitteet. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli analysoida yhden, alle 3-vuotiaiden, päiväkotiryhmän vuorovaikutustilanteita siirtymissä ja kiinnittää erityisesti huomiota pukemis- ja riisumistilanteisiin. Tutkimuskysymykset ovat tässä tutkimuksessa seuraavanlaiset: 1) Mitä vuorovaikutuskeinoja aikuiset käyttävät kommunikoidessaan lapsille siirtymätilanteissa? 2) Mitä vuorovaikutuskeinoja lapset käyttävät hakiessaan aikuisen huomiota siirtymätilanteissa? Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että alle 3-vuotiaiden vuorovaikutus tarvitsee aikuisilta niin sanottua kyykkyyn menemistä niin henkisesti kuin fyysisesti. Kun aikaisemmin on tutkittu lasten tapaa kommunikoida aikuisten kanssa, on huomattu, että lapset muun muassa koskettavat aikuista, puhuvat muiden päälle tai kutsuvat aikuista hänen nimellään. Menetelmät. Tutkimukseen kutsuttiin osallistumaan kokonainen alle 3-vuotiaiden ryhmä (12 lasta) sekä ryhmän kolme aikuista. Lopulta tutkimukseen antoi suostumuksensa seitsemän lapsen huoltajat sekä ryhmän 2 aikuista. Tutkimus toteutettiin hyödyntäen fokusoitua etnografiaa. Tutkimuksenaineisto kerättiin havainnoimalla varhaiskasvatusryhmää viikon ajan yhteensä noin 13 tuntia. Aineistoa analysoitiin hyödyntämällä yhdessä aineistolähtöistä sisällönanalyysia ja teoriaohjaavaa analyysia. Tulokset ja johtopäätökset. Tuloksista nousi esiin, että aikuiset käyttävät sanallista vuorovaikutusta kommunikoimiseen eniten. Sanallista vuorovaikutusta oli laulaminen, ohjeiden antaminen, hassuttelu ja kehuminen. Lapset taas kommunikoivat aikuisten kanssa toistamalla aikuisten sanoja ja itkemällä. Aikuisten ja lasten välisessä vuorovaikutuksessa nousee esiin vastavuoroisuuden merkitys ja lapsen aloitteisiin vastaaminen. Aikuiset eivät hyödynnä sanatonta vuorovaikutusta odotetulla tavalla.

Aikuisten maahanmuuttajien koulutus on tällä vuosituhannella muodostunut keskeiseksi koulutuspoliittiseksi kysymykseksi. Maahantulijoiden kotoutumisen kannalta oleellisia ovat kielitaidon kehittäminen ja muut työllistymistä edistävät toimenpiteet. Maahanmuuttajien joukko on kuitenkin heterogeeninen, ja joukossa on henkilöitä, joille oppiminen on syystä tai toisesta haastavaa. Näiden haasteiden tunnistamisessa ja niiden ylittämisessä auttavat ne vielä harvalukuiset erityisopettajat, jotka työskentelevät aikuisten maahanmuuttajien koulutuksissa. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, miten erityisopettajat tunnistavat maahanmuuttajien oppimisvaikeuksia ja miten oppijaa ohjataan mahdollisen tuen tarpeen ilmettyä. Lisäksi haastatelluilta erityisopettajilta tiedusteltiin, millaisia kehityskohteita he ovat työssään havainneet. Aikaisemmassa tutkimuksessa esimerkiksi Arvonen ym. (2010) on todennut, että toisinaan oppimisen vaikeus saattaa jäädä puutteellisen kielitaidon taakse piiloon. Kuitenkin samalla kielitaidon puutteet, koulutustausta ja mahdolliset traumat vaikuttavat oppimiseen (mt.). Tutkimus pyrkii kokoamaan ja edelleen jakamaan aikuisten maahanmuuttajien parissa toimivien erityisopettajien tietoa oppimisvaikeuksien tunnistamisesta ja oppimisen tukemisessa tässä kohderyhmässä. Tutkimus kuuluu laadullisen tutkimuksen alaan. Tutkimukseen haastateltiin kolmea aikuisten maahanmuuttajien parissa työskentelevää erityisopettajaa. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina marraskuussa 2020. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin periaatteita noudattaen. Haastatteluista kävi ilmi, että taustatietoja on toisinaan vaikea saada, eivätkä lähtömaiden koulukulttuurit välttämättä muutenkaan vastaa suomalaista koulujärjestelmää. Voi hyvinkin olla, että henkilö on ehtinyt aikuisikään ilman, että oppimisvaikeutta olisi koskaan edes epäilty. Tieto oppimisen vaikeudesta on osalle helpotus, mutta toiselle vaikeampi hyväksyä. Oppimisvaikeuksien kartoittamista vaikeuttaa se, että tälle kohderyhmälle ei ole käytössä normitettuja testejä. Lisäksi tarvittaviin jatkotutkimuksiin pääseminen voi toisinaan olla hankalaa. Erityisopettaja voi ohjata oppijaa käyttämään erilaisia harjoitusohjelmia, mutta toisinaan opiskelijat kokevat nämä lapsellisiksi. Erityisopettajat ilmaisivat huolen niistä tuen tarvitsijoita, joita tällä hetkellä ei tavoiteta.

Lastenkirjallisuus- ja kulttuuri ovat tärkeä osa lasten elämää ja kokemuskenttää. Lasten ja heille suunnatun kulttuurin kohdalla vaikuttaminen korostuu enemmän, sillä he eivät välttämättä näe jonkun toisen tahon pyrkimystä vaikuttaa heihin. Kulttuurin kuuluu olla vaikuttavaa, mutta jokaisella pitäisi olla mahdollisuus muodostaa oma mielipiteensä, ilman että kukaan vaikuttaa tietoisesti tai tiedostamatta taustalla. Oman itsensä ilmaiseminen ja oman äänen kuuluminen on jokaiselle meistä tärkeää, kyseessä oli lapsi tai aikuinen. Tällä tutkielmalla haluan osoittaa, että kulttuuri sisältää vaikuttavia ajatuksia ja asioita, on kuitenkin keskeistä tiedostaa sen tavoittelemat motiivit, jottei syntyisi indoktrinointia ja toiste suuhun sanojen laittamista. Lapsen omien intressien kuunteleminen ja niiden tukeminen olisi tärkeää, pyrinkin tuomaan esiin tässä tutkielmassa myös sen tärkeyttä. Lapset tulisi ottaa yhtä vakavasti kuin aikuiset varsinki heitä itseään koskevassa päätöksen teossa. Tutkielmani tarkoituksena on selvittää vaikuttavatko aikuiset lastenkirjallisuuden kautta lapsiin. Pyrin tuomaan tällä tutkimuksella esille kulttuuriin ja erityisesti lastenkirjallisuuteen piiloutuneita vaikuttamisen tapoja, jotka ovat aikuisesta lähtöisiä. Lastenkirjallisuudesta tarkasteluni kohteeksi valikoituivat sadut. Toteutin tutkielmani aineistolähteisenä sisällönanalyysinä. Aineiston tarkasteluun käytin lähiluku -menetelmää. Aineistoni koostui neljästä sadusta, joista kaksi oli 2010-luvulta ja yksi 1960-luvun vaihteesta ja yksi 1970-luvulta. Valitsin sadut sillä periaatteella, että kummaltakin aikakaudelta olisi muutama. Tutkielmassa tarkastelen myös satujen aikakausien mahdollista vaikutusta saduissa käytettyihin vaikuttamisen keinoihin. Saduista löytyi kaikkiaan neljä vaikuttamisen käsitettä: toivottuun käytökseen yllyttäminen, pedagoginen tai didaktinen päämäärä, avauksia aikuisten maailmaan ja lapsena elämiseen kannustaminen. Näiden keinojen kautta pyrittiin vaikuttamaan lapseen esimerkiksi tuomalla esiin sadussa sisältöä, joka edistää lapsen oppimista tai eläytymistä omaan elämäänsä lapsena.

Tavoitteet. Luokanopettajan työ on vaativaa asiantuntijatyötä, jonka pohjana on Suomessa maisteritasoinen korkeakoulututkinto. Yksi keskeinen osa luokanopettajan työssä on opetettavien oppiaineiden aineenhallinta ja ainedidaktinen osaaminen. Tämän kandidaatin tutkielman tarkoituksena on kirjallisuuskatsauksen avulla selvittää, millainen rooli ainedidaktiikalla ja aineenhallinalla on luokanopettajakoulutuksessa ja saavatko luokanopettajaopiskelijat koulutuksen myötä riittävät valmiudet ainedidaktiikan ja aineenhallinnan osalta. Tutkimuksessa perehdytään tarkemmin taito- ja taideaineiden opetukseen sekä aineenhallinnan ja ainedidaktisen osaamisen merkitykseen näissä aineissa. Toteutus. Tutkielma toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Kirjallisuus kohdistui vertaisarvioituun kirjallisuuteen, jotka käsittelivät luokanopettajakoulutusta, didaktiikkaa, ainedidaktiikkaa, aineenhallintaa sekä taito- ja taideaineita ja niiden opetusta. Tiedonhaussa käytin kolmea eri tietokantaa (Finna, Helka, ja Google Scholar). Kirjallisuuden niukkuuden vuoksi en asettanut tiukkoja kriteerejä julkaisuajankohdalle ja lopulta aineisto koostui vuosina 2004–2023 ilmestyneestä kirjallisuudesta. Tulokset ja johtopäätökset. Aineenhallinnan ja oppiaineiden sisältöjen opetus luokanopettajakoulutuksessa on vähentynyt merkittävästi ja painotus on siirtynyt enemmän kohti ainedidaktisten taitojen opetusta ja oppimista. Kirjallisuuden perusteella moni valmistuneista luokanopettajasta kokee, ettei koulutus vastaa täysin luokanopettajan työtä, mutta tarkemmin opettajien aineenhallintaa ja ainedidaktisia valmiuksia selvittävää tutkimuskirjallisuutta ei löytynyt. Taito- ja taideaineiden osalta selvisi, että niiden opetus osana luokanopettajakoulutuksen monialaisia opintoja on vähentynyt, jonka vuoksi ei välttämättä voida taata, että kaikki oppilaat saavat pätevää taito- ja taideaineiden opetusta peruskoulun alaluokilla. Tutkimustietoa opettajien omista kokemuksista liittyen aineenhallintaan ja ainedidaktiseen osaamiseen löytyy kuitenkin vielä hyvin vähän. Aiheesta olisi tarpeellista tehdä lisätutkimusta tulevaisuudessa. Tuloksia voitaisiin mahdollisesti hyödyntää myös luokanopettajakoulutuksen kehittämisessä.

Tämän kvalitatiivisen kyselytutkimuksen tavoite oli ymmärtää aistiyliherkän lapsen vaatetukseen, tekstiilimateriaaleihin ja yksityiskohtiin, liittyviä haasteita arjessa. Aiemmat tutkimukset tekstiilimateriaaleista eivät ole käsitelleet aistiyliherkkiä lapsia, vaan muun muassa materiaalien tuntuominaisuuksia sekä tutkimuksia siitä, miten aikuiset tuntevat erilaiset tekstiilimateriaalit tai millaisia tunteita erilaiset materiaalit ihmisissä herättävät. Tutkimustiedolle aistiyliherkkien lasten vaatetuksesta kohderyhmänä olisi tarvetta. Tutkimuksen aineisto koostui 66 aistiyliherkän lapsen vanhemman vastauksesta. Heille lähe-tettiin nimettömästi kyselylomake Facebook ryhmän ”Aistiva- aistiyliherkän lapsen vanhemmat” kautta. Kyselylomakkeella selvitettiin avointen kysymysten avulla, millaisia materiaaleja lapsi kokee miellyttävänä ja mitkä materiaalit ja yksityiskohdat aiheuttavat lapselle epämiellyttäviä tuntemuksia. Aineisto käsiteltiin laadullisena sisällönanalyysina ja täydennettiin kvantifioinnilla, jolla saatiin selvitettyä, kuinka monta kertaa tietyt vastaukset mainittiin vastauslo-makkeissa. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että aistiyliherkät lapset kokivat miellyttävimmiksi materiaaleikseen puuvillan ja pehmeät materiaalit. Kovia ja jäykkiä vaatteita vältettiin ja villa nostettiin materiaaleista epämiellyttävämmäksi. Aistiyliherkät lapset toivoivat vaatteiden olevan mahdollisimman paljon saumattomia, pesulaputtomia ja väljiä, ilman vetoketjuja ja nappeja. Vastauksista ilmeni, että erilaisia vaatteita oli vaikea löytää kaupoista aistiyliherkille lapsille. Etenkin sopivien housujen, erilaisten ulkovaatteiden ja sukkien löytäminen oli haasteellista. Tulokset osoittivat, että aistiyliherkkien lasten tarpeisiin vastaaminen vaatesuunnittelussa olisi mahdollista, sillä esiin nousseet tarpeet vaatisivat melko pieniä muutoksia lastenvaatteisiin. Tutkimustulosten pohjalta voidaan todeta useita jatkotutkimus mahdollisuuksia. Aistiyliherkkien lasten äänen kuuleminen, vaatesuunnittelijoiden tiedon lisääminen ja erilaisten muiden tahojen, kuten toimintaterapeuttien kokemusten tutkiminen toisi aistiyliherkkien lasten arkeen paljon lisää tietoa ja ymmärrystä.

Keskustelu ja koulutuspolitiikan suuntaukset koskien inkluusiota lisäävät kouluissa paineita puheen sensitiivisyydelle. Samalla kuitenkin erityisoppilaiden kasvavasta ja laajenevasta joukosta on osattava puhua oikein termein, ja heidän erilaisia tarpeitansa on resurssien kannalta tärkeää sanoittaa. Tutkimuksen tarkoituksena on siis ymmärtää erityisopettajan tuottamaa nimeämistä ja hänen käyttämiään termejä erityisoppilaista. Lisäksi selvittää erityisopettajan näkökulmien kautta nimeämisen tarvittavuutta, ja siitä mahdollisesti seuraavaa leimautumisen mahdollisuuksia. Tutkimusta lähestytään kysymyksellä: Miten erityisopettaja nimeää eritysoppilaita koulun kontekstissa? Koska kyseessä oli empiirinen tutkimus osana laadullisen tutkimuksen kenttää, aineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla. Haastatteluun valikoitunut henkilö oli erityispedagogiikan alalla pitkään toiminut opettaja. Kun haastattelu oli saatu litteroitua, aineisto oli selkeästi jaettavissa teemoittain kolmeen eri luokkaan, jonka jälkeen sitä voitiin temaattisesti analysoida. Tutkimustulosten perusteella erityisoppilaiden nimeämistä ja heidän ongelmien ja haasteiden esille tuomista keskustelussa voidaan selittää usean näkökulman kautta. Erityisopettajan mukaan nimeämisessä ja ongelmien tai haasteiden sanoittamisessa on kyseessä usein kuitenkin luonnollinen tarve sanoittaa asioita. Oppilaiden kuulen on tärkein löytää kaikista kannustavimmat ja kuvailevimmat sanat, mutta tilanteissa, kuten ammatillisessa yhteistyössä asioista on osattava puhua niiden oikeilla sanoilla. Ei-erityisopettajien tapaa tuottaa puhetta erityisoppilaista toisaalta voi olla selittämässä edelleen heidän lähtökohtansa kohdata erilaisuutta.

Tiivistelmä - Referat - Abstract Tutkimuksen tausta, tavoite ja tarkoitus: Tutkimus kohdistui kasvattajien pyrkimykseen tukea lasten vertaissuhteita 3–5-vuotiaiden ryhmässä, toimintakaudella 2020–2021 yhdessä Uudellamaalla sijaitsevassa päiväkodissa. Tutkimuksen tavoite oli kuvata prosessi, jossa kehittämistyöhön sitoutunut tiimi suunnitteli, toteutti ja arvioi pedagogisia keinoja lasten vertaissuhde- ja kaveritaitojen kehittämiseksi. Tarkoituksena oli tehdä näkyväksi ryhmä pedagogisen suunnitteluprosessin eri vaiheet yhden lukuvuoden ajalta. Menetelmät: Pedagogiseen suunnitteluprosessiin osallistui kaksi kahdenhengen päiväkotitiimiä, joista toisessa tiimissä toimin sijaisena. Tutkimus perustuu lähtökohtaisesti tähän tiimin, jossa toimin sijaisena. Tutkimusaineisto koostui pedagogisista dokumenteista, tiimikeskusteluista, havaintopäiväkirjoista ja tiimin tekemistä arvioinneista. Analyysimenetelmänä toimi teoriaperustainen sisällönanalyysi. Pedagogisen suunnitteluprosessin kuvauksen osalta sovellettiin ongelmaperustaisen oppimisen prosessimallia (PBL). Lasten vertaissuhde- ja kaveritaitojen tarkastelussa hyödynnettiin Laaksosen ja Revon (2017) luokittelua vertaissuhdetaitojen osa-alueista. Tulokset ja johtopäätökset: Tutkimus osoitti, että pedagoginen suunnitteluprosessi on tärkeä osa varhaiskasvatuksen ammattilaisten työtä, ja toiminnan hedelmät poimitaan vähin erin matkan varrella. Suunnittelutyön olennaiseksi osaksi osoittautui toiminnan dokumentointi ja arviointi. Tätä tiimi teki pitkin lukuvuotta niin arjen tilanteissa kuin erikseen tiimipalavereissa. Lukukauden (syksy 2020) alussa keskityttiin lasten leikkiin ja ryhmätason toimiin. Näin jokaiselle lapselle haluttiin tuottaa kokemus ryhmään kuulumisesta. Lasten leikkejä havainnoiden ja mukana eläen tiimi lisäsi ymmärrystään lasten välisistä suhteista ja vertaisvuorovaikutuksen etenemisestä. Joka kuukausi tiimi kävi arvioivaa keskustelua tavoitteiden ja toimenpiteiden suhteen. Arviointi ei siis ollut prosessin erillinen vaihe, vaan kulki mukana koko prosessin ajan. Toiminnan dokumentoinnin ja arvioinnin avulla luotiin suuntaviittoja tulevaan ja tarkennettiin pedagogisia keinoja ottaen huomioon lasten taitojen ja kaverisuhteiden kehittyminen sekä arjessa tapahtuneet muutokset (esim. uuden lapsen tuloa ryhmään). Vertaissuhdetaitojen osa-alueista syksyn toiminnassa korostui vuorovaikutukseen liittymisen ja ryhmässä toimimisen taidot, joita tuettiin mm. yhteisleikeillä ja muihin tutustumisella. Myös toisten lasten huomioon ottamisen taidot olivat tuolloin vahvasti esillä. Näiden taitojen kehittämisessä aikuisilla oli tärkeä rooli. Lukuvuoden kuluessa tiimi saattoi arvioida lasten ryhmäytyneen hyvin ja leikkien sujuvan useiden kavereiden kanssa, joskin vuorovaikutuksen ylläpitämisen taitoja harjoitetiin edelleen. Vertaisten tukemisen taidoissa tiimi sai kokea onnistuneensa, kun lapset vahvuus- ja taitokartan avulla oppivat nimeämään ja tunnistamaan toisten vahvuuksia ja saivat myös itse vertaisilta arvostavaa palautetta.

Tavoitteet. Tutkimuskysymykset syntyivät halusta selvittää, onko aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön sekä minäpystyvyyden välillä jokin yhteys. Tutkielmassa pohditaan, miten aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö vaikuttaa minäpystyvyyteen. Tämän tutkimuskysymyksen tuloksista nousi esiin toinen tutkimuskysymys, jossa pohditaan, kuinka minäpystyvyyskäsityksiä voidaan vahvistaa oppilailla, joilla on aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö. Tutkielman tavoitteena on pohtia, miten esimerkiksi opettaja voi vaikuttaa oppilaan minäpystyvyyden kehittymiseen ja miten esimerkiksi opettajan koulutusta voitaisiin kehittää tässä suhteessa. Menetelmät. Tutkielmaa toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Aineisto haettiin Helsingin yliopiston kolmesta eri tietokannasta ja aineistoksi valikoitui kahdeksan artikkelia, joissa oli tutkittu aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön sekä minäpystyvyyden välisiä suhteita eri ikäisillä oppijoilla. Tulokset ja johtopäätökset. Yksilöillä, joilla oli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö todettiin olevan heikommat minäpystyvyyskäsitykset kuin yksilöillä, joilla tätä häiriötä ei ollut. Huomioitavaa oli, että aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön oireiden määrällä sekä esimerkiksi aiemmilla kokemuksilla oli vaikutusta minäpystyvyyden kehittymiselle. Minäpystyvyyskäsityksiä voitiin kasvattaa esimerkiksi erilaisilla interventioilla ja oikeanlaisella tuella. Tärkeää on tukea oppilaita, joilla on aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, jo varhaisessa vaiheessa, jotta ongelmat eivät pääse kasvamaan liian suuriksi. Yksi suurimmista ulkopuolisista tekijöistä minäpystyvyyden kehittymiselle on sosiaalinen tuki.

Tavoitteet. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää, mitkä tekijät ovat yhteydessä lasten lukumotivaatioon. Kansainväliset lukutaitotutkimukset ovat herättäneet huolta lasten lukutaidon heikkenemisestä. Suomessa tähän on reagoitu perustamalla Kansallinen lukutaitostrategia 2030, jonka tavoitteena on vahvistaa lasten lukutaitoa, monilukutaitoa sekä lukumotivaatiota. Näistä jälkimmäinen on tämän tutkielman aihe. Lukumotivaatiotutkimukset ovat osoittaneet, että lukumotivaatio on moniulotteinen ja siihen vaikuttavat tekijät voidaan karkeasti jakaa pätevyyden, ryhmään kuulumisen ja autonomian tunteiden alle, jotka ovat Ryanin ja Decin (2000) itsemääräämisteorian mukaan ihmisen kolme perustarvetta. Tutkielman tuloksien avulla saadaan käsitys lukumotivaatioon yhteydessä olevista tekijöistä, joita voidaan hyödyntää lasten lukumotivaatiota ja lukutaitoa tukemaan lähdettäessä. Menetelmät. Integroiva kirjallisuuskatsaus mahdollisti metodisesti erilaisten tutkimusten tarkastelun systemaattisin ottein. Hakukriteerien avulla EBSCO, ERIC ja Proquest tietokannoista aineiston läpikäymiseen päätyi 38 vertaisarvioitua artikkelia, joista 25 artikkelia sopi lopulliseen aineistoon. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkielmassa nousi esille perhetaustan, lapseen liittyvien tekijöiden, lukutaidon ja -aktiivisuuden sekä opettajan käyttämien lähestymistapojen yhteys lasten lukumotivaatioon. Erot tyttöjen ja poikien välillä lukumotivaatiossa havaittiin tutkielmassa tyttöjen eduksi. Lapsen muista ominaisuuksista nuori ikä, sisäinen hallintakäsitys sekä persoonallisuuksista avoimuus, tunnollisuus ja sovinnollisuus ennakoivat korkeampaa lukumotivaatiota lapsilla. Myös lukutaidolla havaittiin selvä yhteys lukumotivaatioon. Lukumotivaatio on korkea todennäköisesti lapsilla, joiden kotona näytetään lukemisen mallia, jotka kokevat voivansa vaikuttaa lukemaansa ja jotka viihtyvät koulussa, missä myös hyödynnetään erilaisia yhteisöllisiä tapoja käsitellä kirjoja. Tuloksia voivat hyödyntää varsinkin lapsen kanssa arjessaan työskentelevät varhaiskasvatus- ja luokanopettajat sekä vanhemmat, jotka omalla esimerkillään ja toiminnallaan mahdollistavat kirjoihin tutustumisen ja niistä innostumisen.

Tavoitteet. Tutkimuksen tavoitteena on kartoittaa millaista tutkimusta on tehty koulukielitaidon arvioinnista alakoulussa ja miten kielitaitoa mitataan ja arvioidaan alakoulussa. Erityisenä kiinnostuksen kohteena on monikielisten oppilaiden koulukielitaidon arviointi ja suomi toisena kielenä -näkökulma. Tutkielmassa sivutaan summatiivista, formatiivista ja diagnostista arvi ointia. Diagnostisen arvioinnin avulla oppilaat jaetaan ryhmiin, formatiivinen arviointi on kan nustavaa ja summatiivinen arviointi tähtää arvosanan antamiseen. Lisäksi kartoitetaan millai sia suomi toisena kielenä -arviointiin sopivia käytänteitä tutkimuksissa esitetään. Aluksi kuva taan lyhyesti koulukielitaidon kehittymistä, arviointia yleisesti sekä kielitaidon arviointia. Menetelmät. Tutkimus toteutetaan kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Aineisto on rajattu 2010-luvulla ilmestyneisiin suomen- ja englanninkielisiin tutkimuksiin, katsauksiin, selvityksiin ja pro gradu -tasoisiin tutkielmiin. Tutkimusten tuli liittyä alakouluun ja arviointiin. Hain aineis toa Helkasta, Google Scholarista, Heldasta, Jyväskylän yliopiston tietokannasta JYX Digital Repositorysta sekä Turun yliopiston tietokannasta Volterista. Tulokset ja johtopäätökset. Tulokset osoittivat, että tutkimuksia aiheesta löytyi, mutta alakou lua koskeva kriteeri rajasi aineistoa 15 tutkimukseen. Tutkimuksissa käytettiin metodina usein haastattelua sekä kyselyä. Kielellisiä taitoja mittaavissa tutkimuksissa käytettiin lähinnä eri laisia kirjallisia ja sähköisiä testejä. Erityisesti paikallisten opetussuunnitelmien arviointia kos kevat osuudet olivat aineiston mukaan vaihtelevia ja opettajat kaipasivat arviointiin lisää tukea ja ohjeistusta. Millaisia suomi toisena kielenä -arviointiin sopivia testejä tutkimukset esittävät? Tähän kysymykseen liittyvissä tuloksissa nousi esiin sekä uusia että vanhoja arviointikäytän teitä ja -menetelmiä kielitaidon arviointiin, mutta niitä esiteltiin vain pintapuolisesti. Osa tehtä vistä oli vapaasti saatavissa verkossa ja osa vaatii opettajan omaa kehitystyötä. Summatiivista ja formatiivista arviointia tuleekin johtopäätökseni mukaan tutkia lisää sekä yleisellä ta solla että suomi toisena kielenä -näkökulmasta. Laajasti käytettyjen summatiivisten testien päivittämistä tulee tutkia ja päivittää niitä tarvittaessa.