Browsing by Title

Tavoitteet. Tämän tutkielman tavoitteena oli lisätä erityispedagogien ymmärrystä lukumääräisyyden tajun roolista dyskalkuliassa ja valottaa sen neurologista perustaa. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: 1. Millä tavoin haasteet lukumääräisyyden tajussa näkyvät sellaisella oppilaalla, jolla on dyskalkulia? ja 2. Minkä kaltaista on lukumääräisyyden tajun neurologinen pohja? Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että dyskalkulia eli laskemiskyvyn häiriö on matematiikan oppimisvaikeus, jossa ongelmat pohjautuvat numeerisen tiedon prosessoinnin ongelmiin. Ongelmat näkyvät muun muassa lukumääräisyyden tajussa, laskemisen taidoissa, lukujonotaidoissa ja aritmeettisessa suoriutumisessa. Tämän tutkielman tutkimustehtävänä on nostaa näistä haasteista lukumääräisyyden taju lähempään käytännölliseen ja neurologiseen tarkasteluun, sekä ymmärtää sitä ilmiönä. Menetelmät. Tutkielma toteutettiin kirjallisuuskatsauksena, ja aineisto kerättiin tieteellisistä vertaisarvioiduista artikkeleista. Aineistoksi valikoitui pääasiassa kirjallisuuskatsauksia sekä yksi empiirinen tutkimus. Aineiston analyysi toteutettiin laadullisena, aineistolähtöisenä sisällönanalyysinä, ja analyysi aloitettiin teemoittelemalla aineisto tutkimuskysymysten mukaan. Tulokset ja johtopäätökset. Lukumääräisyyden taju jakautuu kahteen erilaiseen prosessiin: pienten lukumäärien tarkkaan silmämääräiseen arviointiin sekä suurten lukumäärien likimaiseen arviointiin. Dyskalkulian katsottiin pohjautuvan haasteisiin erityisesti näissä prosesseissa ja ongelmien esiintymisen nähtiin alkavan jo ennen kouluikää. Matemaattisten taitojen osalta haasteet lukumääräisyyden tajussa näkyivät merkittävimmin määrien arvioinnin heikkoutena mutta myös lukumäärien yhdistämisenä niitä vastaaviin symboleihin sekä laskemisen taidoissa. Neurologisesti poikkeavaa kehitystä nähtiin erityisesti parietaalilohkoissa sekä interparietaalisessa sulcuksessa eli IPS:ssä. Lukumääräisyyden tajun ongelmat ovat siis havaittavissa aivojen epätyypillisenä toimintana eivätkä haasteet rajoitu ainoastaan lukumäärien arviointiin. Lukumääräisyyden tajun ongelmat heijastuvat todennäköisesti osaamiseen myös muilla matematiikan osa-alueilla sen ollessa tärkein yksittäinen dyskalkuliaa selittävä tekijä.

Tavoitteet. Nykyaikainen tietoyhteiskunta asettaa yhä suurempia vaatimuksia yksilön kyvylle prosessoida ja tulkita erilaisia tekstejä. Moni koululainen kuitenkin tarvitsee erityistä tukea oppiakseen lukemaan ikätasoisesti. Lukutaidon yksinkertaisen mallin mukaan toimiva lukutaito ja luetun ymmärtäminen edellyttävät riittävän hyviä lukusujuvuuden ja kielellisen ymmärtämisen taitoja. Puutteet toisessa tai molemmassa pohjataidossa johtavat kolmeen toisistaan erotettavissa olevaan lukemisvaikeuden muotoon. Aiemman tutkimuksen perusteella erityyppisiin lukemisvaikeuksiin saattaa liittyä tunnusomaisia piirteitä lukutaitoon yhteydessä olevissa kielelliskognitiivisissa taidoissa. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, analysoida ja koota yhteenvetoa siitä, minkälaisia lukutaidon yksinkertaisen mallin kuvailemia lukemisvaikeusryhmiä tutkimuksissa on löydetty ja miten ryhmien kielelliskognitiiviset taidot eroavat toisistaan. Lisäksi halutaan kartoittaa sitä, minkälaisia arviointimenetelmiä teknisen lukutaidon ja luetun ymmärtämisen testaamiseen on käytössä. Menetelmät. Tutkielma toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena. Aineistohaku tehtiin Scopus- ja Ovid Medline -tietokannoista tammikuussa 2023. Hakulausekkeeksi muotoutui (“simple view of reading”) AND (subgroup* OR subtype* OR “reader group*” OR “reader profile*”). Lopullinen aineisto koostui seitsemästä vuosina 2006–2022 julkaistusta artikkelista, joiden tuloksia analysoitiin ja vertailtiin keskenään. Kuvaukset tutkimuksista ja vastaukset tutkimuskysymyksiin kirjattiin ylös ja koottiin taulukkomuotoon. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksissa löydettiin kaikki lukutaidon yksinkertaisen mallin kuvaamat lukijatyypit selvästi edustettuina. Heikkoon tekniseen lukutaitoon vaikutti liittyvän erityisesti vaikeudet fonologisessa prosessoinnissa, nopeassa nimeämisessä ja kirjaintuntemuksessa, kun taas heikko kielellinen ymmärtäminen oli vahvimmin yhteydessä sanavaraston, morfologian hallinnan ja kielellisen muistin pulmiin. Nämä piirteet olivat pitkittäistutkimuksissa havaittavissa jo ennen tavoitteellisen lukiopetuksen alkua. Tutkimusten keskinäinen vertailu osoittautui kuitenkin haastavaksi, sillä esimerkiksi lukijaryhmien määrittelykriteereissä ja teknisen lukutaidon mittaustavoissa oli suurta vaihtelua. Tulokset antavat aihetta lukutaidon arviointiin kattavasti sekä lukusujuvuuden että luetun ymmärtämisen osalta eri tavoin ilmenevien lukemisvaikeuksien tunnistamiseksi. Lukutaidon ohella nykyistä suurempaa huomiota tulisi kiinnittää lapsen varhaisiin kuullun ymmärtämisen ja puheilmaisun taitoihin, jotka vaikuttavat vahvasti ennakoivan myöhempää lukutaitoa.

Aiempien tutkimusten mukaan itsetunnolla on yhteys ihmisen hyvinvointiin, käyttäytymiseen ja oppimiseen. Myönteisen minäkäsityksen tukeminen on mahdollista hyvin toteutetussa liikunnan opetuksessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mistä seikoista luokanopettajat tunnistavat heikkoitsetuntoisen oppilaan liikuntatunneilla sekä millaisia keinoja he ovat käyttäneet liikunnallisesti heikkojen oppilaiden itsetunnon tukemiseen. Teoreettisena taustana tarkasteltiin itsetuntoon liittyviä teorioita ja malleja sekä liikuntakasvatusta ja koululiikuntaa. Tutkimusta ohjaavaksi teoriaksi valittiin Borban viisiulotteinen itsetuntomalli. Tutkimukseen osallistui 19 liikuntaa opettavaa luokanopettajaa. He vastasivat internet-kyselylomakkeeseen, jossa oli sekä avoimia että suljettuja kysymyksiä. Tutkimuksessa analysoitiin laadullisesti kyselylomakkeen avoimia kysymyksiä käyttäen metodina teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Tutkimus osoitti, että luokanopettajien tunnistamia oppilaan heikon itsetunnon ilmenemismuotoja liikuntatunneilla olivat luottamuksen puute omiin kykyihin, syrjään vetäytyminen, sääntöjen vastainen käytös, riippuvuus muista sekä vaikeus vastaanottaa ohjeita ja palautetta. Luokanopettajien käyttämistä keinoista liikunnallisesti heikkojen oppilaiden itsetunnon parantamiseen tutkimuksessa tulivat esille positiivinen huomiointi ja palaute, oppilaaseen tutustuminen, tavoitteiden helpottaminen, tilanteiden ennakoiminen, harjoittelun merkityksen korostaminen, itsearviointiin kannustaminen ja kilpailun välttäminen. Saadut tulokset sopivat hyvin Borban itsetuntomallissa esitettyihin heikon itsetunnon ilmentymiin sekä kasvattajan keinoihin vaikuttaa niihin. Tuloksista voi olla hyötyä luokanopettajien pohtiessa keinoja tukea oppilaiden itsetuntoa liikuntatunneilla.

Previous studies have shown that the classroom management is a significant part of the teacher's work. On the other hand, classroom management problems have a negative impact on the ability of Finnish teachers to work and stay in the industry. Despite the importance of the subject, there has been little research in Finland and from limited perspectives. The purpose of this bachelor’s thesis is to find out what methods the teachers use to manage the classroom and enable learning and teaching. In addition, I will briefly examine what classroom management methods the teachers use the most generally. My research question is the following: what classroom management methods do teachers use and what methods are the most general? My objective is to add both my own and the reader's knowledge of classroom management and from factors which are related to it. This bachelor's thesis was carried out as a describing literature survey. The material was collected from databases on the internet and libraries. The research material was selected from a diverse set of sources. I used domestic studies, international studies and other related literature to find answers to my research question. Based on this literature review the classroom management methods used by teachers can be divided into proactive and reactive methods and consequences. The reactive methods can be further divided into nonverbal and verbal methods. From the literature I read it appeared that teachers use reactive verbal classroom management methods more often, although based on the researches proactive methods are more effective.

Opettajan työ on muuttumassa koko ajan enemmän ja enemmän kohti jaettua asiantuntijuutta. Luokanopettajat tekevät yhä useammin yhteistyötä sekä toisten luokanopettajien, että erityisopettajien kanssa. Samalla inklusiivinen ajattelu ohjaa pienluokkien purkuun ja tuen piirissä olevien oppilaiden sijoittamiseen yleisopetuksen luokkiin. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli selvittää, mitä samanaikaisopetus on ja miten luokanopettaja ja erityis(luokan)opettaja voivat yhdessä toteuttaa samanaikaisopetusta. Lisäksi tavoitteena oli kartoittaa niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat samanaikaisopetuksen onnistumiseen. Aineistoa kuvailevan kirjallisuuskatsauksen tekemiseen etsin käyttäen Helsingin yliopiston Helka-tietokantaa, perinteistä Google-hakua, sekä erityisesti Google Scholar-hakupalvelua, jonka kautta löysin parhaiten uusimpia artikkeleita ja tutkimuksia. Aineisto koostui pääosin kokemuspohjaisista artikkeleista, aiheesta tehdyistä tutkimuksista sekä teoriakirjallisuudesta. Aineiston materiaali oli suurimmaksi osaksi sähköistä muutamaa teosta lukuunottamatta. Tulosten perusteella samanaikaisopetuksella tarkoitetaan opetustilannetta, jossa toimivat samaan aikaan vähintään kaksi opettajaa, ja jotka ovat yhdessä vastuussa oppilaista ja opetuksesta. Luokanopettajan ja erityis(luokan)opettajan välinen samanaikaisopetus näyttäytyy monipuolisena riippuen siitä, montako tuntia samanaikaisopetusta toteutuu viikkotasolla. Samanaikaisopetus voi olla joko kokoaikaista tai osa-aikaista. Samanaikaisopetuksen onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä esille nouseee suunnitteluajan määrä ja yleisemmin resurssit, sekä työparin molemminpuolinen sitoutuminen ja luottamus. Onnistumista puoltaa myös koulun rehtorin ja hallinnon yleinen kannustus ja tuki samanaikaisopetuksen toteutukseen.

Kehonkuva on tällä hetkellä hyvin ajankohtainen aihe julkisessa keskustelussa. Kehonkuvaa on tutkittu suhteellisen paljon, mutta kotimaista, koululaisen kehonkuvaa tarkastelevaa, tutkimusta on varsin vähän. Tämän tutkielman tavoitteena on ollut selvittää millä keinoin luokanopettaja voi tukea oppilaan myönteisen kehonkuva muodostumista. Tutkielmassa pyritään tarjoamaan luokanopettajien käyttöön konkreettisia keinoja ja lähestymistapoja myönteisen kehonkuvan tukemiseksi. Tämä tutkielma toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Aineistona tutkielmassa käytettiin ulkomaista ja kotimaista tutkimuskirjallisuutta. Tutkielman aineiston valintakriteereinä olivat lähteiden tuoreus, vertaisarvioidut tutkimuslähteet sekä sisällön olennaisuus aiheen kannalta. Tutkielman aineisto rajattiin pääsääntöisesti koskemaan 2010-luvun tutkimuskirjallisuutta. Lähdeaineistooni pohjautuvat tulokset osoittivat, että oppilaan myönteisen kehonkuvan muodostumiseen löytyy useita keinoja. Näitä keinoja olivat opettajan oman kehonkuvan tiedostaminen, oppilaiden tieto aiheesta, itsensä arvostaminen, oman kehon arvostaminen, erilaisista kehotyypeistä puhuminen ja niiden normalisointi, medialukutaito, fat talkin tunnistaminen, ikätasoinen lähestyminen ja jatkuvuus. Nämä keinot eivät ole toisistaan irrallisia ja ne voidaan nähdä osin toisistaan riippuvaisina. Yksi keskeisimmistä tuloksista on opettajan oman kehonkuvan tunnistamisen tärkeys, sillä se toimii pohjana muille tekijöille, jotka on nostettu esiin tässä tutkielmassa. Tuloksista voi todeta, että tarvitaan lisää kotimaista tutkimusta koskien opettajia kehonkuvan muodostumisen tukijoina. Luokanopettaja on monelle lapselle tärkeä aikuinen ja vuorovaikutuksessa oppilaidensa kanssa lähes päivittäin. Näin ollen opettajat tarvitsevat lisää tietoa, miten tukea myönteisen kehonkuvan muodostumista. Tarvitaan myös selkeitä parannuksia asian käsittelyyn opettajankoulutuksessa sekä täydennyskoulutuksia jo kentällä oleville opettajille.

Yhteistyön merkitys kouluissa on lisääntynyt viimeisten vuosien aikana ja yhtenä vaikuttavana tekijänä pidetään inkluusiota, jonka kasvava suuntaus näkyy yhä enemmän lähikoulujenyleisluokissa. Luokat ovat suurentuneet ja yleisluokassa saattaa nykyään olla yhä useampi oppilas, joka tarvitsee erityistä tukea selvitäkseen koulun arjesta. Uusi opetussuunnitelma,joka otettiin käyttöön vuonna 2016, on tuonut mukanaan uuden toimintakulttuurin, joka aiheuttaa opettajille haasteita mutta antaa myös mahdollisuuksia kehittää opetusta. Useat opet- taja kokevat, että työmäärä on lisääntynyt mutta aika-, tai henkilöresurssit eivät ole muuttuneet samassa suhteessa. Tämän vuoksi yhteistyötä koulun kaikkien toimijoiden kesken tulisi lisätä ja koulun toimintakulttuuria muuttaa yksinopettamisesta yhteisopettajuuteen. Tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten yhteistyö luokanopettajien ja erityisopettajan kesken käytännössä tapahtuu, kun suunnitellaan ja toteutetaan alakoulun tuen piirissä olevien oppilaiden koulunkäyntiä ja mahdollisia tukitoimia. Halusin tutkimuksessani tarkastella, mitkä olivat ne ilmiöt, jotka syntyivät yhteistyöstä opettajien ja erityisopettajien välillä ja onnistuiko työn suunnittelu niin, että jokaisen osallisen ammattivahvuudet tulee käytettyä oppilaan kan- nalta katsottuna optimaalisella tavalla. Tutkimus antoi myös mahdollisuuden tarkastella, mitä haasteita ja mahdollisuuksia yhteistyöstä syntyy ja miten yhteistyötä voitaisiin kehittää. Menetelmät Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja sen tieteenfilosofinen lähtökohta oli kerronnallinen eli narratiivinen. Aineiston keräsin puolistrukturoidulla teemahaastatteluina, joihin osallistui yksi erityisopettaja sekä kaksi luokanopettajaa. Litteroitujen teemahaastattelujen analyysissä käytin laadullista sisällönanalyysiä. Tulokset ja johtopäätökset Tutkimukseni osoitti, että työn lisääntyminen luokissa ei ole johtunut inkluusiosta vaan nykypäivän lapsista, joilla on paljon keskittymisenvaikeuksia, sekä kolmiportaisen tuen mallin mukanaan tuomasta byrokratiasta. Tänä päivänä mennään selvästi enemmän kohti yhteisopettajuutta mutta muutos tapahtuu hitaasti. Monet opettajat olivat kiinnostuneita kehittämään yhteisopettajuutta mutta haasteeksi muodostui tekijöitä, joihin ei hetkessä saa muutoksia aikaiseksi. Yhteisopettajuuden pitää myös tarkastella koko ryhmän tarpeet huomioon ottaen. Tutkimuksessani haastateltavat olivat kuitenkin tyytyväisiä tämän hetkiseen tilanteeseen suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin suhteen.

Objectives. The purpose of this thesis was to examine how a class teacher can impact on classroom climate. Specifically, I examined this theme from a view of a class teacher’s actions in elementary school because I wanted to obtain practical benefit for a teacher’s job. Classroom climate and communality sustain development and secure growth of a child and create a basis for learning (Salovaara & Honkonen, 2011, s. 42–43). This is the reason why classroom climate is a significant factor in operation of a class and a class teacher. Methodology. This study was implemented as a systematic literature review. The research material consisted of eleven english peer-reviewed articles. The studies were implemented in the U.S., Norway, Belgium and the Netherlands. These articles were published in 2010–2016. I analyzed the data with thematic analysis. Results and conclusions. The results were classified by the themes I developed. The main results of the theme interaction and practice of a teacher were that sosio-emotional skills of a teacher, the relationships between a teacher and pupils, atmosphere that a teacher had created and the support of pupils autonomy enhanced a good classroom climate. The results of the theme discipline were that nonverbal reminder for disruptive behavior improved and exclusionary discipline strategies impaired the classroom climate. The notable results of the theme support for a practice of social skills were the positive impact of practicing the sosio-emotional skills on the climate. The main result of the fourth theme organizing the classroom was that the teacher-determined classroom seating arrangement influenced on likeability of peers. Teacher’s actions, interaction, discipline and organizing the classroom were significant considering the forming of a classroom climate.

Tässä tutkielmassa pyritään kartoittamaan keinoja, joilla opettaja voi tukea oppilaitaan myönteisen kehonkuvan muodostumisessa kouluympäristössä. Kehonkuva koostuu yksilön ajatuksista, tuntemuksista ja näkemyksistä omaa fyysistä kehoaan kohtaan. Kehonkuva alkaa muodostua jo varhaislapsuudessa, ja erityisesti myöhemmin nuoruudessa identiteetin kehittyessä. Tutkielmassa keskeisiä käsitteitä kehonkuvan lisäksi ovat myönteinen kehonkuva, kehonkuvaa osana identiteettiä sekä kehonkuvan ja median suhde. Kaikki nämä elementit vaikuttavat oppilaan kehonkuvan muodostumiseen. Tutkielma on toteutettu kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, ja aineistoa on valikoitu keräämällä tietoa yhteen aiemman aihetta koskevan tutkimustiedon perusteella. Tämän kirjallisuuskatsauksen aineisto koostuu tieteellisistä tutkimuksista ja artikkeleista sekä aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta. Lisäksi lähdeaineistona on käytetty perusopetuksen opetussuunnitelmaa, sillä tutkielman aihe liittyy keskeisesti alakoulun opetusympäristöön. Kehonkuvaa on tutkittu runsaasti suhteessa painoon ja syömishäiriöiden muodostumiseen. Tämän tutkielman tarkoituksena on tuoda esiin keinoja, joilla opettaja ja koulu voivat toiminnallaan vaikuttaa oppilaan kehonkuvaan myönteisesti ja ehkäistä negatiivisen kehosuhteen kehittymistä. Kehollisuus on läsnä liikunnan lisäksi myös muissakin oppiaineissa, joten on tärkeää tukea oppilaan myönteisen kehonkuvan muodostumista läpi oppilaan koulupolun, osana oppilaan identiteetin kehittymistä. Tutkielmaan kerätyn aineiston perusteella tehokkaita keinoja oppilaan myönteisen kehonkuvan muodostumisen tukemiseksi olivat erityisesti kehollisuuden huomioiminen, kehotunnekasvatukseen keskittyminen sekä oppilaiden kriittisen ajattelun kehittymisen tukeminen.

Kandidaatintutkielmani tarkoituksena oli selvittää laadullisen kyselytutkimuksen avulla luokanopettajaopiskelijoiden käsityksiä ja valmiuksia opettaa mielenterveystaitoja ja mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä alakoulussa. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että koululla on merkittävä rooli oppilaiden mielenterveyden edistäjänä. Samalla mielenterveyden haasteet ovat lisääntyneet myös lapsilla ja nuorilla. Perusopetuksen opetussuunnitelmaan (2014) on kirjattu uutena asiana mielenterveystaitojen opetus alakoulun puolella osana terveystiedon oppiainetta. Tämän vuoksi kiinnostuin tutkimaan, kuinka luokanopettajaopiskelijat kokevat omat valmiutensa opettaa mielenterveystaitoja. Tutkielmani tutkimuskysymyksiksi muodostuivat seuraavat 1. ”Millä tavoin luokanopettajaopiskelijat kuvaavat mielenterveyttä ja sen opettamista alakoulussa?” ja 2. ”Miten opiskelijat kokevat luokanopettajakoulutuksen valmistavan mielenterveyteen liittyvien asioiden opettamiseen?”. Toteutin tutkielman laadullisena kyselytutkimuksena. Suuntasin kyselyn Helsingin yliopiston luokanopettajaopiskelijoille ja vastauksia sain yhteensä 23 kappaletta. Kyselylomakkeessa oli kolme esitietokysymystä ja viisi avointa kysymystä, joihin opiskelijat pystyivät vastaamaan omin sanoin. Aineiston analyysin toteutin sisällönanalyysin keinoin. Etsin tutkimuskysymysteni pohjalta opiskelijoiden vastauksista toistoa tai säännönmukaisuutta, jotka lajittelin eri ryhmiin analysoinnin helpottamiseksi. Analyysin tulokset muodostuivat lopulta yhdessä teoriataustan kanssa ja sitä hyödyntäen. Tulosten perustella luokanopettajaopiskelijoiden käsitykset mielenterveydestä olivat hyvinvointia korostavia. Mielenterveys yhdistettiin hyvään elämään ja oppimistulosten parantumiseen. Heidän tietonsa mielenterveystaidoista olivat ajankohtaiset, mutta opiskelijat kokivat lähes poikkeuksetta epävarmuutta opettaa mielenterveystaitoja tai mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä alakoulun oppilaille. Opiskelijat kokivat, ettei luokanopettajakoulutus tarjoa nykyisenkaltaisena tarpeeksi valmiuksia opettaa mielenterveystaitoja alakoulun oppilaille. Opiskelijat kaipasivat enemmän käytännön harjoittelua ja aiheen käsittelyä luokanopettajaopintoihin kuuluvilla kursseilla.