Browsing by study line "Varhaiskasvatuksen opettaja"

Tavoitteet. Tämän kandidaatin tutkielman tavoitteena oli konkretisoida Uudet lukutaidot -kehittämisohjelman laatimia varhaiskasvatuksen digiosaamisen kuvauksia pedagogisten toiminnan kuvausten avulla. Tutkimuskysymykseni oli, mitä osaamisen kuvaukset varhaiskasvatusikäisten lasten luovan tuottamisen osalta tarkoittavat pedagogisen toiminnan tasolla? Aiemmat tutkimukset osoittavat, että laitteiden käyttö esimerkiksi perheissä keskittyy pääasiassa kuluttamiseen. Lapset tulisikin varhaiskasvatuksessa nähdä kuluttamisen sijaan myös tuottajina. Tutkimuskysymyksen lisäksi tutkimuksen tarkoituksena oli selkeyttää monilukutaitoon ja digiosaamisen kuvauksiin liittyvää moninaista ja vaikeatulkintaista käsitteistöä. Menetelmät. Tutkimus oli laadullinen tutkimus, jossa tutkimusmenetelmänä käytettiin sisällönanalyysia. Aineistona tässä tutkimuksessa toimi helmikuussa 2021 julkaistut digiosaamisen kuvaukset sekä tutkimusperustaiset ja ei-kaupallisten tahojen tuottamat pedagogiset toiminnan kuvaukset. Sisällönanalyysissä hyödynnettiin myös dialogista tematisointia, Analyysi nosti esiin tutkimuskysymyksen kannalta olennaiset digiosaamisen kuvaukset sekä niihin sopivat pedagogisen toiminnan kuvaukset huomioiden tutkimukseni tavoitteet. Tulososio rakentuu aineistojen vuoropuhelussa. Tulokset ja johtopäätökset. Luova tuottaminen mahdollistuu, kun sisältöjä tehdään lasten omista lähtökohdista, itse valituista aiheista ja heidän valitsemillaan tavoilla. Mediaympäristön moninaisuus ja erilaiset luovan tuottamisen menetelmät mahdollistavat monenlaisen toiminnan medialukutaidon, tieto- ja viestintäteknologisen osaamisen sekä ohjelmointiosaamisen parissa. Valmiita ja monipuolisia pedagogisen toiminnan kuvauksia on saatavilla valtava määrä. Vaikka kaikki digiosaamisen kuvaukset eivät itsessään sisällä luovaan tuottamiseen liittyvää toimintaa, voi siihen liittyviä menetelmiä silti soveltaa ja hyödyntää niiden toteuttamisessa.

Digital competence and communication competence are basically a democracy issue. We live in a digital society, and therefore digital competence needs to be included as one of the many different things we work with in early childhood education, even for the very youngest. The goal of this research is to find out what digital learning can contain for children under 3 years of age to support language development. The research questions I ask are: How do educators use digital tools to support the child's early language development? What positive / negative effects arise from working with digital tools when it comes to children aged 0–3 years? I chose to do an interview study with a qualitative approach. I interviewed 5 teachers in early childhood education, and have deliberately chosen only teachers who told me that they work or have worked with digital tools in a 0–3 year group, because they probably have a lot of experience as a basis for their reflections. Before the interviews, I gave the teachers preliminary interview questions in order to be able to discuss the topic more comfortably and openly with them. The analysis was carried out as a thematic and inductive content analysis. The results show that digital tools are used to varying degrees according to the needs of the group of children and the knowledge of the staff. Photographs taken by the children themselves were considered to be the method that develops language the most because pictures created by the children themselves motivate the children to talk about them. It was felt that questions about screen time should be included in conversations about the child's plan so that the educators could determine how much digital tools the children can already use and what they need to practice.

Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää aikaisemman tutkimuksen perusteella, miten tunnetaitoja voidaan tukea draamakasvatuksen avulla varhaiskasvatuksessa. Tarkoituksena oli koota kuvailevan kirjallisuuskatsauksen keinoin viime vuosina julkaistua tutkimustietoa varhaiskasvatuksessa toteutetusta draamakasvatuksesta ja sen vaikutuksesta lasten tunnetaitoihin. Tämä tutkielma toteutettiin kuvailevan kirjallisuuskatsauksen keinoin. Tutkimusaineisto kerättiin elektronisista tietokannoista ja aineiston keräämisessä käytettiin systemaattista aineistonkeruumenetelmää, jonka sisäänotto- ja poissulkukriteerien mukaan aineistoon valikoitui kuusi vertaisarvioitua tieteellistä artikkelia vuosien 2018–2023 ajalta. Aineiston analyysissä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Tutkielman tulokset on esitelty tutkimuskysymyksittäin. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että lapsen tunnetaidoilla on merkittävä vaikutus tämän myöhempään elämänlaatuun. Lisäksi draamakasvatuksella on potentiaali tukea näiden taitojen kehittymistä. Tutkielma tarjoaa katsauksen siihen, miten draamakasvatuksella voidaan tukea lapsen tunnetaitojen kehittymistä varhaiskasvatuksessa. Tutkimusaihe on tärkeä, sillä siinä on selkeä tutkimusaukko maailmanlaajuisesti. Tutkielman päätulokset olivat, että draamakasvatus toimi monipuolisena työkaluna lasten tunnetaitojen kehityksessä ja niiden tukemisessa. Tulokset osoittavat myös, että draamakasvatuksen käyttö on vähäistä kentällä. Pohdinnassa eritellään jatkotutkimusaiheita

Tämän laadullisen tutkielman tarkoitus on tutkia draamakasvatuksen merkitystä lasten kokonaiskehitykseen ja tunnetaitoihin varhaiskasvatuksessa. Lisäksi nostan esille draaman monivaltaiset keinot, sekä vaikutukset lasten kaveri-tunnetaitoihin. Miten draamakasvatuksen avulla voidaan ehkäistä syrjäytymistä ja eriarvoisuutta, sekä kuinka kaikilla lapsilla on mahdollisuudet olla osallisena draamakasvatuksessa. Miten varhaiskasvattajan rooli on merkityksellinen taidekasvatukseen kannustajana ja sen mahdollistajana. Tutkimuskysymykseni ovat: Miten lapsen kehittyvää itsetuntoa voidaan tukea varhaiskasvatuksen draaman keinoilla? Millaisia draaman keinoja voidaan hyödyntää varhaiskasvatuksessa syrjäytymisen ja eriarvoisuuden ehkäisemiseksi? Millaisena varhaiskasvattajat näkevät oman roolinsa varhaiskasvatuksessa? Tavoitteeni on herättää varhaiskasvattajat näkemään oman roolinsa merkityksen draamakasvatuksen toteuttajana ja havaitsemaan omaa toimintaansa varhaiskasvatussuunnitelmaan nojaten. Lähdeaineistoni nosti esille, miten lasten kehittyvää itsetuntoa voidaan tukea varhaiskasvatuksessa draamakasvatuksen avulla moninaisin keinoin, ja miten kokonaisvaltaista se on. Syrjäytymistä ja eriarvoisuutta voidaan ehkäistä taidekasvatuksen avulla, koska se mahdollistaa kaikkien osallisuuden toimintaan. Aikuisen rooli on olla innostaja ja hänen on ymmärrettävä draamakasvatuksen kokonaisvaltainen vaikutus lapsen kehitykseen. Menetelmät: Tämän tutkielman toteutin laadullisesti käyttäen sekä aineistoa, että teoriaohjaavaa sisällön-analyysia. Aineistoa löysin Google Scholarin avulla, sekä lukemalla kirjallisuutta. Tulokset nostivat esille miten moninaista ja kokonaisvaltaista draamakasvatus on ja kuinka sillä voidaan vaikuttaa lapsen kaveri-tunnetaitoihin ja omaan identiteettiin. Lisäksi draama-kasvatus vahvistaa lapsiryhmää ja lisää myös empatiakykyä toisia lapsia kohtaan. Draama-kasvatukseen voidaan yhdistää musiikkia, kuvataidetta, liikettä, ja se on usein leikin kautta syntyvää ja spontaania toimintaa jossa aikuisen rooli on suuressa osassa. Lapset oppivat myös ongelmienratkaisutaitoja, sekä rohkeutta ilmaista itseään ja tunteitaan vaikeidenkin asioiden keskellä. Draamakasvatuksessa sensitiivisyyden merkitys on tärkeää ja sillä on tar-koitus olla lapselle voimaannuttava ja lapsilähtöinen ilmapiiri. Syrjäytymiseen ja eriarvoisuuteen vaikuttavat varhaiskasvattajan oma tietoisuus miten syrjäytymistä voidaan ehkäistä draamakasvatuksen keinoilla ja, kuinka kaikilla on oikeus osallistua ja tuntea itsensä tärkeäksi. Aikuisten rooli on merkittävää olla kannustajana innostavana ja draamatuokioiden mahdollistaja. Draamakasvatus on sosiokulttuurista oppimista, jossa korostuu kokemuksellinen ja yhteisöllinen rooli. Pohdinnassa Nostin esille draamakasvatuksen merkityksen varhaiskasvatuksessa ja miten olisi hyvä tehdä tutkimuksia erityislasten osallisuudesta draamakasvatuksessa ja mikä vaikutus sillä voi olla lasten kehitykseen?

Tavoitteet. Lasten arkeen, kasvuympäristöihin ja lastenkulttuuriin kuuluu media. Lapsilla on saatavilla eri digitaalisia laitteita ja mediasisältöjä. Lasten mediakokemukset ja – suhteet näkyvät ja kuuluvat myös osana esiopetuksen arkea. Kuitenkin mediaan on liittynyt paljon negatiivissävytteisiä ennakkoasenteita, käsityksiä ja näkemyksiä. Tutkimuksessa tarkastellaan esiopetuksen henkilöstön näkemyksiä ja ymmärrystä mediasisällöistä sekä mediasisältöjen mahdollista arvottamista. Aiemmat tutkimukset ovat tuoneet esiin, ettei esimerkiksi ajantasaista tutkimustietoa henkilöstön käsityksistä ja näkemyksistä mediaan ja mediakasvatukseen olla liiammin tehty Suomessa. Menetelmät. Tutkimus oli otteeltaan laadullinen tutkimus, jonka tutkimuslomakkeessa hyödynnettiin visuaalista menetelmää. Tutkimus rajattiin koskemaan esiopetuksen henkilöstöä. Tutkimuksen aineisto kerättiin kuvallisella E-kyselylomakkeella varhaiskasvatusta koskevan sosiaalisen median kanavalta. Ilmoitus tutkimuksesta ja kyselylomakkeesta laitettiin siellä neljään eri ryhmään. Tutkimuksen kyselyyn vastasi kaksitoista (N=12) vastaajaa. Tutkimuksen aineisto analysoitiin käyttäen sisällönanalyysin menetelmää. Tulokset ja johtopäätökset. Tulosten perusteella esiopetuksen henkilöstö kuvasi mediasisältöjen näkyvyyttä lapsiryhmissä samoin kuin aiemmat tutkimukset ovat tuoneet esille ja niitä käytettiin osana toimintaa samoin kuin aikaisemminkin on. Henkilöstö kuvasi median näkyvyyttä ja vaikutusta leikkiin monimuotoisesti. Moni henkilöstöstä koki tuntevansa lapsiryhmässä olevia medioita hyvin. Henkilöstöllä on edelleen ennakkoasenteita ja näkemyksiä tietyistä mediasisällöistä. Lapsiin ja mediaan liitetty huolennäkökulma on edelleen läsnä. Median näkyvyyttä ja vaikutusta leikkiin ymmärretään.

Syftet med denna forskning är att få barnens röst fram och därmed få mer förståelse för hurdan verksamhet och undervisning fungerar och inte fungerar på ett språkbadsdaghem samt hurdana metoder motiverar barnen att lära sig det nya språket. Denna forskning ger läsaren även kunskap om hur 5-åriga barn tänker kring sitt språklärande på ett språkbadsdaghem. I undersökningen deltog nio 5-åriga barn. Studien genomfördes genom en kvalitativ studie och halvstrukturerade individuella intervjuer på ett svenskspråkigt språkbad som är beläget i Nyland. Efter intervjun fick barnen rita den situation de anser vara den mest språkmässigt lärorika stunden under dagen. Barnen intervjuades på finska, dvs. de fick lyssna och svara på frågorna på sitt eget modersmål. Intervjuerna bandades in, transkriberades och därefter analyserades med hjälp av innehållsanalys. Resultatet visar att 5-åriga barn har en relativt svag uppfattning om vad språkbad innebär och varför de går på ett språkbadsdaghem. Därtill hade 5-åringar rätt så svårt att framställa situationer där språklärandet sker. Detta betyder att både pedagogerna och vårdnadshavarna bör i god tid förklara för barnen vad språkbad innebär och därmed får även barnen själv en bredare uppfattning om ämnet och på så sätt kunna beskriva mer omfattande om sitt eget lärande.

Aikaisempien tutkimusten perusteella moninaiset kieli- ja kulttuuritaustat ovat lisääntyneet varhaiskasvatuksessa. Osallisuudesta varhaiskasvatuksessa puhutaan paljon ja sen toteutumista velvoittaa erilaiset asiakirjat ja sopimukset. Osallisuuteen liittyvien aikaisempien tutkimusten mukaan sen tukeminen on merkityksellistä lapsen kokonaisvaltaisen kehityksen kannalta. Eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten osallisuutta ja sen tukemisen keinoja on tutkittu melko vähän. Jo tehdyissä tutkimuksissa on kuitenkin käynyt ilmi, että eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten osallisuuden toteutumisessa on ilmennyt haasteita. Tämän vuoksi on tärkeää tutkia enemmän sitä, miten eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten osallisuutta voidaan tukea varhaiskasvatuksessa. Tämä tutkielma selvittää niitä keinoja, mitä varhaiskasvatuksen opettajat käyttävät eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten osallisuuden tukemisessa. Lisäksi tutkielma selvittää, mitä mahdollisia haasteita varhaiskasvatuksen opettajat kokevat tässä. Aineisto kerättiin puolistrukturoiduilla yksilöhaastatteluilla. Haastattelut toteutettiin etäyhteydellä zoomissa sekä WhatsApp-puhelun kautta. Haastateltavia varhaiskasvatuksen opettajia oli yhteensä 5. Aineiston analysointiin käytettiin tässä tutkielmassa aineistopohjaista sisällönanalyysiä. Tutkielman tulokset vastaavat joltain osin aikaisempia tutkimuksia eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten osallisuuden tukemisesta ja siihen liittyvistä haasteista.

Perinteisen ydinperheen rinnalle on lähivuosina syntynyt uusia, erilaisia perhemuotoja. Aikuisten on selvästi välillä haastavaa kohdata ja hyväksyä näitä perhemuotoja. Tietoisuutta lisäämällä ihmisten suhtautuminen uusiin asioihin kuitenkin neutralisoituu. Sosiaalista leimaamista voidaan välttää, kun uusiin perhemuotoihin tutustutaan avoimen rehellisesti jo varhaislapsuudessa. Lastenkirjallisuuden kautta lapsi pääsee tutustumaan erilaisiin perhemuotoihin sopivan etäältä ja lapselle ymmärrettävällä tavalla jo varhain. Varhaiskasvatuksessa opettajien on mahdollista valikoida aihetta käsitteleviä, lapsille sopivia kirjoja ja tutustuttaa lapset niihin. Varhaiskasvatuksessa lapsilla on myös mahdollisuus keskustella uusista ja mahdollisesti vaikeistakin asioista aikuisen kanssa, kun kirja on ikään kuin aloittanut keskustelun. Lapsi voi saada kirjoista lohtua ja vertaistukea sekä oppia ymmärtämään muita ihmisiä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia erilaisia perhemuotoja 2000- luvun realistisissa lasten kuvakirjoissa esiintyy, miten niitä kuvataan niin tekstin kuin kuvienkin muodossa sekä mitä yhteistä erilaisilla perheillä on. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, teorialähtöistä sisällönanalyysin menetelmää käyttäen. Aineistona toimi kymmenen vuosina 2002–2021 julkaistua lasten kuvakirjaa, jotka kaikki käsittelivät erilaisia perhemuotoja tavalla tai toisella. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että nykypäivän monia eri perhemuotoja esiintyy jo kattavasti uudemmassa lastenkirjallisuudessa. Perheet esiintyvät kirjoissa täysin normaaleina perheinä ja kirjojen tarkoituksena onkin selkeästi normalisoida lukijalle ydinperheestä poikkeavia perhemuotoja. Osassa kirjoista tekstissä kävi ilmi asioita perheistä, mutta osassa tieto oli kuvitettu ja jätetty lukijalle tulkittavaksi. Kaikki perheet elävät tutkimuksen mukaan tavallista arkea, viettävät aikaa toistensa kanssa, rakastavat toisiaan sekä huolehtivat toisistaan. Kaikilla perheillä on myös koti, yhteinen kieli perheen sisällä, sekä yhteisiä toimintatapoja.

Tarkastelen tutkimuksessani esi- ja alkuopettajien näkemyksiä lasten kouluvalmiuksista. Koska kouluvalmiuden tulkinnoissa nähdään usein huomattavia eroja (Stein, Veisson, Õun & Tammemäe, 2018, 1; Linnilä, 2006, 31; Brotherus, Hytönen & Krokfors, 2002, 229), kiinnostuin tutkimaan erityisesti lapsen varhaiseen koulupolkuun vaikuttavien esi- ja alkuopettajien näkemyksiä. Kyseinen aihe kiehtoi minua, sillä Esiopetuksen tai Perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteissa ei puhuta lasten kouluvalmiudesta lainkaan. Sen sijaan Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (OPH, 2014b, 100) korostetaan esi- ja alkuopetuksen henkilöstön yhteistyötä erityisesti siirtymävaiheessa. Yhteistyö on välttämätöntä, jotta esi- ja alkuopetus voivat muodostaa lapsen kehitystä tukevan jatkumon. Tätä voidaan vahvistaa esimerkiksi esi- ja alkuopettajien välisillä kouluvalmiuskeskusteluilla. Tämän tutkimuksen tehtävä on selvittää, millaiset kouluvalmiudet ovat opettajien mielestä lapselle tärkeimpiä valmiuksia, sekä millä tavoin ja miksi opettajien näkemykset kouluvalmiudesta mahdollisesti eroavat. Sahinin, Sakin ja Tuncerin (2013) aiempi tutkimus osoitti esi- ja alkuopettajien näkemykset pääosin samankaltaisiksi. Koska nykyään keskusteluissa painotetaan lasten kouluvalmiuksien ohella myös koulun valmiutta (Brotherus ym., 2002, 230; Lamminmäki & Meriläinen, 1997, 19), nostan tutkimuksessani esiin myös osin koulun valmiuden. Kvalitatiiviseen eli laadulliseen tutkimukseeni osallistui kolme esiopetuksessa työskentelevää varhaiskasvatuksen opettajaa sekä kolme alkuopetuksessa työskentelevää luokanopettajaa. Aineistonkeruumenetelmänä käytin teemahaastattelua, sillä se mahdollisti esittämään haastateltaville heidän vastauksiaan tarkentavia lisäkysymyksiä (Tuomi & Sarajärvi, 2018, 87–88). Haastattelut nauhoitettiin ja videoitiin, jotta pystyin litteroimaan ne tarkempaa analyysia varten. Tutkimukseni analyysimenetelmäksi valikoitui teoriaohjaava sisällönanalyysi, jonka tukena käytin teemoittelua. Aineistoni jakautui seuraavaan kolmeen teemaan: opettajien näkemykset kouluvalmiudesta, valmiuksien harjoittelu ja oppiminen sekä esi- ja alkuopettajien välinen yhteistyö. Tutkimustulokseni osoittivat esi- ja alkuopettajien näkemykset lasten kouluvalmiuksista pääosin yhteneviksi. Tämän tutkimuksen mukaan sosiaaliset taidot olivat selkeästi lapselle tärkein kouluvalmius, sillä niiden merkitys korostui opettajien vastauksissa useasti sekä huomattavasti muita taitoja enemmän. Tutkimuksessani esiintyi kaksi selkeää näkemyseroa esi- ja alkuopettajien välillä, joista toinen ilmeni puhuttaessa lapsen kouluvalmiuden tarpeesta hänen siirtyessään kouluun. Toinen näkemysero osoittautui puolestaan kirjain- ja numerotuntemuksen merkityksessä. Tutkimukseni tärkeä havainto oli myös se, että koulun valmiudesta puhuttiin yllättävän vähän. Vain kaksi kuudesta opettajasta kertoi käyneensä esi- ja alkuopettajien välisessä yhteistyössä keskustelua myös koulun valmiudesta vastaanottaa valmiuksiltaan eritasoisia oppijoita.

Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli selvittää, miten tutkimuksissa ja kirjallisuudes-sa kuvataan esi-ja alkuopetuksen välistä yhteistyötä, mitä etua tehdystä yhteistyöstä on lasten hyvinvoinnille ja millainen yhteistyö edistää ja tukee lapsen siirtymää kouluun. Lisäksi tavoitteena oli tarkastella esi- ja alkuopetuksen historiaa, ja opetussuunnitelmien perustei-den määrittelyä yhteistyöstä. Tavoitteena oli myös kartoittaa mitkä tekijät ovat yhteistyön tekemisen esteitä sekä miksi yhteistyö esi- ja alkuopetuksen koetaan usein haastavaksi. Tässä katsauksessa menetelmänä käytettiin kuvailevaa kirjallisuuskatsausta. Katsauk-seen valikoitui sekä suomalaisia että kansainvälisiä tutkimuksia ja kirjallisuutta. Aineiston haussa käytettiin muun muassa sanoja: esi- ja alkuopetus, esi-ja alkuopetuksen yhteistyö, siirtymävaihe esiopetuksesta kouluun, esiopetus, alkuopetus, esiopetuksen historia, al-kuopetuksen historia. Kirjallisuuskatsauksen tuloksena huomattiin, että yhteistyö ja siirtymäkäytänteet esi- ja al-kuopetuksen välillä vaihtelevat paikkakuntakohtaisesti, eivätkä eritasoiset menetelmät tue lasten tasavertaisuuden toteutumista ja hyvinvoinnin edistymistä riittävästi. Myöskään yh-teistyötä ohjaavat asiakirjat ja nykyinen pedagoginen johtaminen eivät ohjaa yhteistyön ke-hittymistä riittävästi. Päiväkodin ja koulun ammattilaiset tuntemusta toistensa toimintakult-tuurista ja toimintatavoista sekä yhteistä opetussuunnitelmatyöskentelyä tulisi lisätä raja-vyöhyke toiminnan edistämiseksi sekä relationaalisen asiantuntijuuden kehittymiseksi. Tut-kimustiedon perusteella huomattiin myös, että esi- ja alkuopetuksen välinen yhteistyö edis-tää lapsen oppimista, kehitystä, hyvinvointia sekä kouluun sopeutumista.