Browsing by Title

Normaliteetin käsite on nyky-yhteiskunnassa yhä kapeampi. Lääketieteen suureteorian mukaan ADHD määritellään varsin ongelmakeskeisesti: se on yksilön toiminnanohjausta rajoittava 'häiriö', ja 'riskitekijä', joka altistaa useille kielteisille elämänkuluille. Vaikka tutkijoiden keskuudessa ei ole päästy yksimielisyyteen ADHD:n etiologiasta, vaikuttaa lääketieteen määritelmä 'yksilön aivotoiminnan häiriöstä' kaikkialla. Viitekehyksenä tässä integroivassa kirjallisuuskatsauksessa käytän sosiaalista konstruktionismia, eli mielenkiintoni kohdistuu ADHD:sta käytettyyn kieleen. Koska sosiaalisessa konstruktionismissa todellisuus - myös normaalius ja poikkeavuus - rakentuu käyttämämme kielen kautta, ei koskaan ole samantekevää, millaista kieltä ja sanavalintoja käytetään. Diagnoosit rakentavat identiteettiä, ja lääketieteellinen ADHD-puhe näkyy kotona, kouluissa, työpaikoilla. Koska tarkkaavaisuushäiriötä koskevaa tutkimusta muusta kuin lääketieteellisestä näkökulmasta on suhteellisen vähän, ja tieteenalojen välillä kiistellään, onko ADHD:n tausta geeneissä vai ympäristössä, on kriittinen, selitysmalleja vertaileva ote paikallaan. Tässä poikkitieteellisessä kirjallisuuskatsauksessa integroin tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriön monitieteelliset selitysmallit. Kuvaan, arvioin ja vertailen ADHD-diagnoosin neurobiologisia, psykososiaalisia ja sosiologisia selitysmalleja ja niiden tutkimuskirjallisuudessa käyttämää retoriikkaa konstruktionistisesti, eli todellisuutta ylläpitävinä hierarkkisina tasoina. Kriittisen yhteiskuntatieteellisen vammaistutkimuksen postmoderniin ja poststrukturalistiseen viitekehykseen kiinnittyen tarkastelen ADHD-diagnoosin vammauttavien sosiaalisten kategorioiden diskursiivista tuottamista ADHD:ta koskevassa tutkimuskirjallisuudessa. Tutkimuskysymykseni on: millaisia normaalin ja poikkeavuuden diskursseja esiintyy ADHD:ta koskevassa tutkimuskirjallisuudessa? Koska kullakin tieteenalalla on ADHD:sta oma, tutkimusperinteellensä uskollinen käsitys, valikoitui tutkimusmenetelmäksi aineiston poikkitieteelliseen tarkasteluun integroiva kirjallisuuskatsaus. Integroiva ote sallii erilaisista metodologisista lähtökohdista tehdyt tutkimukset aineistokseen. Tutkimuskysymykseeni vastaamiseksi olen rajannut aineiston koskemaan kansainvälistä tutkimuskirjallisuutta, jonka lähdekieli on joko englanti, suomi tai ruotsi. Julkaisuilta olen edellyttänyt tiettyä tieteellistä relevanssia, ja kohdistanut tarkastelun ADHD:ta koskeviin väitöskirjoihin, yhteen meta-analyysiin, sekä lääketieteen, psykologian ja sosiologian tutkimusartikkeleihin, jotka on esitetty kunkin tieteenalan arvostetuissa akateemisissa lehdissä tai painetuissa kokoelmateoksissa. Integroivassa analyysissä olen soveltanut aiempien tutkimusten osoittamaa jakoa ADHD:n neurobiologisiin, psykososiaalisiin ja sosiologisiin selitysmalleihin, joita olen puolestaan tulkinnut sosiaalisen konstruktionismin periaatteita noudattaen. Näin olen muodostanut kokonaiskuvan ADHD:sta tutkimuskirjallisuudessa käytetystä kielestä. Integroivan kirjallisuuskatsauksen tulokset esitän taulukossa. Rajakäyntiä normaalin ja poikkeavan välillä tuotettiin tarkkaamattomuus ja ylivilkkaushäiriötä koskevassa tutkimuskirjallisuudessa kolmen diskurssin kautta: 1. 'Oireyhtymä' -valtadiskurssi (ADHD lääketieteellisenä tosiasiana), 3. 'Hoidettavissa' -kehitysdiskurssi (ADHD kuntoutettavana ominaisuutena) sekä 3. 'Tarkkailla ja rangaista' -kriitikkodiskurssi (ADHD sosiaalisen kontrollin välineenä). Tulokset osoittavat, että ADHD-diagnoosiin liittyvä kieli ja määritelmät tutkimuskirjallisuudessa poikkeavat tieteenalojen välillä ratkaisevasti toisistaan, ja diagnoosin todellinen etiologia on edelleen selvittämättä. Tieteenaloja integroiva, kriittinen poikkitieteellinen katsaus osoittaa, että eri tieteenalojen ADHDdiagnoosia koskevat nyanssit, olettamukset ja kontekstit poikkeavat merkittävästi toisistaan. Tarkkaamattomuutta ja ylivilkkautta selittävien neurobiologisten ja psykososiaalisten tutkimusperinteiden välillä ei tulosten perusteella ole ristiriitaa, mutta ympäristöä painottavat sosiologiset selitysmallit on lääketieteen teoriassa sivuutettu. Myöskään ADHD-diagnosoitujen omia kokemuksia diagnoosistaan ja sen tuottamasta rajakäynnistä normaaliin ja poikkeavaan ei juuri ole tutkittu, vaikka aiemmat tutkimukset osoittavat, että diagnosoitujen omat kokemukset poikkeavat sekä vanhempien että ammattihenkilöiden heille tarjoamista vammauttavista sosiaalisista kategorioista. Tulokset tukevat aiempien tutkimusten havaintoja siitä, että ADHD-diagnoosia koskeva tutkimuskirjallisuus pohjautuu pääasiassa lääketieteen valtadiskurssiin, ja vammauttavaan retoriikkaan. Osa tutkimuskirjallisuudesta kuitenkin vastustaa suurteoriaa, ja korostaa yhteiskunnallisempia selitysmalleja. Tällöin ADHD ei ole häiriö, vaan yhteiskunnan tuottama poikkeavuuden määritelmä niille, jotka eivät syystä tai toisesta toimi normatiivisten tavoitteiden mukaisesti. Myös johtavat geenitutkijat itse huomauttavat, että lääketieteen valtateoria geenien ylivallasta on ADHD:n selittäjänä puutteellinen, eikä yksin selitä häiriön syntyä. Konstruktionistisesta näkökulmasta jokaisen tieteenalan on sallittua, jopa tarpeellista tuottaa ADHD:sta oman ymmärryksensä, koska se on sosiaalisesti rakennettu suhteellinen käsite, jonka merkitykset vaihtelevat ajan, paikan ja määrittelijöiden mukaan. Yksi tieteenala on kuitenkin riittämätön selittämään ADHD:n syntyä, ja ilmiön tutkimus vaatii nykyistä laajempaa yhteistyötä biologian, psykologian ja sosiologian välillä. Koska neurobiologinen selitysmalli selvästi hallitsee tutkimuskenttää, on mielestäni perusteltua problematisoida, haastaa ja täydentää ADHD-käsitettä, retoriikkaa ja diagnoosia koskevia käytäntöjä. Kriittinen integroiva tutkimus ADHD-diagnoosin toiseuttavasta ja vammauttavasta retoriikasta on tarkkaamattomuus- ja ylivilkkaushäiriön yleistyneen diagnosoinnin kannalta ajankohtainen. 40 vuotta jatkunut, ADHD:n syitä kartoittava tutkimus ei tutkimuskirjallisuudessa ole johtanut juuri yhteenkään teoriaan, joka ylittäisi yhden tieteenalan rajat. Jokaisen tieteen havainto voi kuitenkin olla merkittävä askel kohti ADHD:n kokonaisvaltaisempaa ymmärrystä.

The Bachelor’s thesis surveys the challenges that Finnish as second language -speaking (S2) learners face in the learning process. The text seeks to reveal which elements influence language learning in general, and especially in Finnish context. The research questions arose out of the need to classify and analyse S2 research field into a clear entirety. S2 research has been conducted for decades, but with the rise of immigration and the need for learning, it has grown significantly over the last decade. The thesis was executed as a descriptive literature review, reviewing at the literature and articles written on the subject. The material was mainly collected from electronic databases during the autumn of 2019, the method of analysis being concept analysis. The study revealed that the formalistic teaching tradition that has long prevailed in Finland has, for a good reason, diversified as functional teaching has come into vogue. Functional language teaching aims to teach language skills as functionally and practically as possible so that new things are taught according to a genuine need for expression. However, as new methods become enthusiastic, one should not forget that the traditional concept of learning is also necessary. In addition to just using language, learning is also based on a cognitive, individual, mental process. The study also showed that the learner’s lexico, meaning vocabulary control, played a key role in learning a language. Most important, however, is that the language learning feels meaningful, necessary and desirable from the learner’s point of view. The study strongly demonstrated the complexity, comprehensiveness of language learning, as well as the inevitable interaction with the learner’s personal life. The language learning is an interactive equation whose individuality ensures that a fully optimal learning model is hardly to be found. Thus, language development is present in every aspect of the life of its learner. It is opening and, at worst, closing doors. In Finland as elsewhere, language has a gatekeeper responsibility in social communities, as well as in citizen applications and in studying. According to the thesis, language is best learned through interaction with native speakers, so community access and social acceptance are critical for the S2 learner.

Syftet med denna avhandling är att utgående från tidigare forskning redogöra vilka en doulas möjligheter är att underlätta en kvinnas förlossning samt att granska effekterna av doulans stöd. Avsikten med denna litteraturöversikt är att skapa en förståelse om hur doulans sociala stöd kan bidra till en bättre förlossningsupplevelse för kvinnan. Under en förlossning är det vanligt att en kvinna har en stödperson med sig. På de flesta sjukhus i Finland får man ta med sig två personer till förlossningen och ofta kan stödpersonen vara kvinnans partner, annan familjemedlem eller annan närstående person. Till sjukhuspersonalen hör barnmorskor men det kan ofta vara oklart för den födande kvinnan vad egentligen som hör till barnmorskans stödande uppgifter och barnmorskorna har inte möjlighet att erbjuda kontinuerlig vård och stöd under förlossningen. Doulan kan erbjuda emotionellt, stöd fysiskt stöd, kommunikativt stöd och stöd till den födande kvinnans partner. Doulan är närvarande och stöder och uppmuntrar den födande kvinnan genom förlossningen. Effekterna av doulans närvaro under förlossningen underlättar kvinnans förlossning då doulan får kvinnan att känna sig lugn och säker. Doulan kan bidra till att kvinnan kan få en positiv förlossningsupplevelse. Doulans stöd kan leda till mindre rädsla för smärta och bygga upp den födande kvinnans självförtroende och att få en bättre attityd till sig själv. Det är viktigt att i forskning kring doulans stöd fokusera på kvinnans välmående för att veta hur doulan kan med sin närvaro underlätta skapandet av en positiv förlossningsupplevelse till den födande kvinnan.

Tiivistelmä - Referat - Abstract Tavoitteet. Aiempi tutkimus (ks. Molander, 2020) on osoittanut, että korkeakoulujen hakukuvastojen perusteella on mahdollista muodostaa käsitys opiskelijan ideaalityypistä, joka on valkoinen, nuori, iloinen ja fyysisesti terve nainen. Näin ollen representaatio jää hyvin kapeaksi. Samaan aikaan korkeakoulutusta pyritään kehittämään saavutettavammaksi, jotta yhä useampi nuori aikuinen opiskelisi korkeakoulussa. Tässä kandidaatintutkielmassa mielenkiinto kohdistuu siihen, millaisia samaistumisen ja kuulumisen mahdollisuuksia potentiaaliset hakijat löytävät korkeakoulujen markkinointimateriaaleista, millaisia ovat kuvastojen välittämät käsitykset opinnoista, kuinka kattavaa kuvastojen representaatio heidän mielestään on ja kuinka sitä voisi kehittää. Näin ollen tämän tutkielman tavoitteena on täydentää ymmärrystä korkeakoulujen markkinointimateriaaleissa esiintyvästä ideaalityypistä tuomalla keskusteluun korkeakouluopintoihin tähtäävien nuorten ääni. Menetelmät. Tutkielma on laadullinen ja tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla kolmea 18–29-vuotiasta nuorta aikuista, joista jokainen on kiinnostunut hakeutumaan korkeakoulutukseen jollakin aikavälillä. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastattelun ja photo elicitation -menetelmän yhdistelmää hyödyntämällä. Aineisto analysoitiin teemoittelemalla. Tulokset ja johtopäätökset. Nuoret kiinnittivät huomiota markkinointimateriaalien kuvastoissa esiintyvien ihmisten ulkoisten ominaisuuksien lisäksi näiden kyvykkyyteen, toimintatapoihin ja asennoitumiseen. Näiden luonnehdintojen perusteella hahmottuu opiskelijan henkinen ideaalityyppi, joka pärjää, haluaa muuttaa maailmaa ja jaksaa ahkeroida tavoitteidensa saavuttamiseksi. Henkiset ominaisuudet kietoutuvat yhteen esimerkiksi perhetaustan kanssa: kuvat viestivät korkeakoulutuksen olevan luonteva ja suvussa kulkeva valinta opiskelijan ideaalityypille. Lisäksi opiskelijayhteisö on nuorille merkityksellinen osa korkeakouluopintoja, ja kuvissa esiintyvät ryhmät voivat tuntua samaistuttavilta. Kuvat eivät kuitenkaan viesti selkeästi mitä korkeakouluopinnoissa käytännössä tehdään. Representaation kehittämiskohteina voidaan nimetä esimerkiksi pukeutumistyylien monipuolistaminen, ikäjakauman laajentaminen sekä eri vähemmistöryhmien laajempi representaatio.

The purpose of this study is to find out how overparenting appears in young adults´ student life and how overparenting affects on young adults´ success in studying. Previous studies have showed that parental involvement has a positive effect on child´s development. However, there is a growing evidence that there is a type of intensive parenting which has a negative effect on child´s transformation from child to independent adult. This type of phenomena is often referred to overparenting or helicopter parenting. Studies have shown that overparenting has a negative effect on child´s motivation and well-being. I carried out my research as a systematic literature review. I chose this method because I wanted to have a narrow academic-related picture of my subject. Scientific articles of my literature review needed to fulfill the criteria that I defined for quality. The content was analyzed by a qualitaive content analysis. Based on my literature review, overparenting appears to emerge as a high level of parental involvement in adult child´s life. Parents role as a guidance and knownledge of is being emphasized from parent-child relationship. In addition, helicopter parents were constantly trying to solve their adult child´s problems. Therefore a young adult cannot develope skills that are important in problem solving and independent thinking. These skills are crucial for succeeding in academic studies. There was also evidence that helicopter parenting had a negative effect on child´s self-efficacy.