Browsing by bachelor's degree program "Bachelor's Programme in Logopedics"

Tavoitteet: Afasia on aikuisiällä esiintyvä kielelliskognitiivinen häiriö, joka voi vaikuttaa moniin eri elämän osa-alueisiin. Tämän vuoksi sitä olisi tarpeen tarkastella afaattiselle henkilölle merkityksellisen, arjen toimintakyvyn huomioivan toiminnallisen kommunikaation näkökulmasta. Jotta puheterapian vaikutuksia afaattisen henkilön toiminnalliseen kommunikaatioon voitaisiin tarkastella, tulisi käytössä olla arviointivälineitä, jotka tuovat esiin afaattisen henkilön kommunikaatiokykyjä ja niiden käytön tehokkuutta. Lisäksi olisi olennaista saada käyttöön terapiamuotoja, jotka tähtäävät vuorovaikutuksen sujumiseen häiriökeskeisen kielellisten toimintojen palauttamisen sijaan. Tämän kanditutkielman tarkoituksena on tarkastella sosiaalisesti suuntautuneen ryhmämuotoisen puheterapian vaikutuksia afaattisten henkilöiden toiminnalliseen kommunikaatioon sekä niitä arviointivälineitä, joilla terapian vaikuttavuutta on tutkittu. Menetelmät: Tutkimusmenetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Tiedonhaku tehtiin Ovid Medline- ja Scopus-tietokannoista erilaisia hakutoimintoja hyödyntäen. Hakulausekkeeksi muodostui: (aphasia) AND (functional communication OR everyday communi- cation OR interpersonal communication OR conversation) AND (group therapy OR group treatment OR group conversation treatment). Tutkimusaineisto muodostui kuudesta artikkelista, joista yksi otettiin mukaan käsinpoimintana. Artikkelit oli julkaistu vuosina 2006–2023, ja niissä oli kaikissa kyse afaattisten henkilöiden ryhmäpuheterapiainterventioista. Aineistosta poimittiin tarkemman analyysin myötä tutkimuskysymysten kannalta tärkeimmät tiedot. Tulokset ja johtopäätökset: Toiminnallista kommunikaatiota mitattiin tutkimuksissa itsetäytettävillä ja läheisten tai hoitajien täyttämillä kyselylomakkeilla ja arviointiasteikoilla sekä diskurssia ja keskustelevaa puhetta tarkastellen erilaisissa haastatteluissa ja kertomuksissa. Sosiaalisesti suuntautuneilla ryhmämuotoisilla puheterapiainterventioilla oli pääosin positiivinen vaikutus toiminnalliseen kommunikaatioon ainakin jollain arviointimenetelmällä mitattuna verrattaessa ennen interventiota saatuihin tuloksiin. Jatkossa olisi olennaista saada tarkempi käsitys toiminnallisen kommunikaation eri osa-alueista, jotta myös arviointivälineitä saataisiin systemaattisemmiksi. Toisaalta olisi tärkeää myös saada enemmän tietoa myös siitä, mitkä sosiaalisesti suuntautuneen ryhmäterapian sisällölliset elementit ovat yhteydessä muutokseen, jotta kuntoutuksesta saataisiin kohdistetumpaa ja yhdenmukaisempaa.

Tavoitteet. Nimeämisen taito toimii pohjana monille muillekin taidoille, kuten lukemiselle ja kirjoittamiselle. Nimeämisen taitoa on nykykirjallisuudessa tutkittu kuitenkin lähinnä aikuisilla. Tutkimus pohjaa etenkin afasian ja muistisairauksien vaikutuksista nimeämiseen ja nimeämistaidon heikkenemiseen. Lasten nimeämistaitoja sekä nimeämisen kehitystä on kuitenkin tutkittu vielä suhteellisen vähän. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on tarkastella normaalisti kehittyvien lasten suoriutumista substantiivien ja verbien nimeämistehtävissä. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena on vertailla lasten suoriutumista näiden sanaluokkien välillä. Tutkimuksen tavoitteena on myös tarkastella taustatekijöitä, jotka vaikuttavat lasten suoriutumiseen nimeämistehtävissä sekä nimeämistaidon myöhemmässä kehityksessä. Menetelmät. Tämän kandidaatintutkielman menetelmänä toimi integroiva kirjallisuuskatsaus. Tiedonhaku suoritettiin Ovid Medline- sekä Scopus tietokannoista. Lisäksi yksi tutkimusartikkeleista poimittiin Google Scholar tietokannasta. Hakulausekkeena toimi: ("Object naming" AND "action naming" OR "nouns" AND "verbs" AND child* OR acquisition AND "typical development"). Tutkielman lopullinen tutkimusaineisto koostui viidestä tutkimusartikkelista, jotka oltiin julkaistu vuosina 1996–2013. Tulokset ja johtopäätökset. Substantiivien ja verbien nimeämisen kehitystä mitattiin tutkimuksissa suhteellisen yhtenevin menetelmin. Nimeämistehtävät koostuivat substantiivi- ja verbikuvista, jotka näytettiin satunnaisessa järjestyksessä lapselle. Vanhemmat ikäryhmät nimesivät substantiivikuvat tarkemmin kuin nuoremmat ikäryhmät. Virheiden määrä vähentyi myös iän myötä. Lisäksi kuvat nimettiin nopeammin vanhemmilla ikäryhmillä. Verbikuvista transitiiviset verbit nimettiin intransitiivisia verbejä tarkemmin kaikissa ikäryhmissä. Vanhemmat ikäryhmät nimesivät verbikuvat nuoria tarkemmin, sekä tuottivat vähemmän nimeämisvirheitä. Lisäksi vanhemmat koehenkilöt nimesivät verbikuvat nopeammin nuoriin verrattuna. Substantiivien ja verbien nimeämisen kehitystä vertailtaessa huomattiin, että subtantiivit nimettiin verbejä tarkemmin kaikissa ikäryhmissä. Lisäksi substantiivit tuottivat vähemmän nimeämisvirheitä kuin verbit kaikissa ikäryhmissä.

Tavoitteet. Suulakihalkio on yksi tyypillisimmistä synnynnäisistä rakenteellisista epämuodostumista, jossa suulaki ei sulaudu täysin yhteen raskausaikana. Halkio suulaessa voi hankaloittaa lapsen artiku- laatiotaitoja sekä kykyä puhua selkeästi. Suulakihalkion sulkuleikkauksen ajankohta ja sen vaikutukset lapsen kielellisiin taitoihin on suhteellisen laajasti tutkittu aihe ja siitä on vuosien varrella saatu erilaisia tuloksia. Suurin osa tuloksista näyttää kuitenkin viittaavan varhaisemman leikkausajankohdan olevan optimaalisempi puheen kehityksen näkökulmasta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan sulkuleikkauksen ajankohdan vaikutusta lapsen artikulaatiotaitoihin ja onko leikkauksen myöhemmällä ajankohdalla jo- tain negatiivisia vaikutuksia. Menetelmät. Tämän tutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Lopulliset haut aineistolle tehtiin joulukuussa 2023 OvidMedline ja Scopus -tietokannoista. Osa tutkimuksista otettiin myös mukaan käsinpoiminnan kautta. Lopulliseksi hakulausekkeeksi muodostui: (cleft palate) AND ((surgery OR surgical) adj2 (time OR timing)) AND (phonological development OR articula- tion). Hakulausekkeen tuottamia tuloksia rajattiin tutkimuskysymysten ja artikkelien sisällön mukaan, ja lopulta tutkielmaan sisällytettiin yhteensä 6 tutkimusartikkelia. Artikkelit on julkaistu viimeisen 16 vuoden aikana. Aineiston tarkempaa avaamista ja analysointia varten osa tutkimuksien sisällöistä kir- jattiin taulukkoon. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksista saatiin erilaisia tuloksia leikkausajankohdan vaikuttavuu- desta artikulaatiotaitoihin. Eroa artikulaatiotaidoissa ei huomattu kuuden ja 12 kuukauden ryhmien vä- lillä, kun taas 12 kuukauden jälkeisissä ryhmissä huomattiin enemmän artikulaatiovirheitä. Ryhmien välillä, jossa leikkausajankohta sijoittui 12 ja 36 kuukauden välille, huomattiin myöhemmän ajankoh- dan ryhmällä vaikeuksia artikulaatiotaidoissa verrattuna varhaisemman ajankohdan ryhmään. Tulevai- suudessa tutkimusta voisi toteuttaa muillakin kielillä ja tarkastella eri leikkausmenetelmien ja näiden ajankohtien toimivuutta keskenään.

Tavoitteet. Tämän kandidaatintutkielman tavoitteena oli tutkia syväaivostimulaation vaikutusta Parkinson-potilaiden äänenlaatuun sekä syväaivostimulaation erilaisten asetusten ja kohdistuspaikan tuottamia eroja äänenlaadussa. Äänen ja puheen ongelmat ovat Parkinson-potilailla yleisiä, mutta syväaivostimulaation vaikutuksesta näihin on ollut vain vähän tietoa. Kliininen konsensus on ollut, että syväaivostimulaatio huonontaisi potilaiden äänenlaatua, mutta aiheesta tehty tutkimus ei ole täysin tukenut tätä väitettä. Aiempaa tutkimusta syväaivostimulaation stimulaatioasetusten ja stimulaatiopaikan kohdistuksen vaikutuksista on tehty vain vähän. Menetelmät. Tutkielma toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena. Aineistona käytettiin kuutta tieteellistä alkuperäistutkimusta. Aineisto kerättiin Medline ja Scopus tietokannoista tammikuussa 2023 hakulausekkeella ”Deep brain stimulation” AND ” Parkinson*” AND “voice”. Kaikki tutkimukset olivat vertaisarvioituja, saatavilla avoimesti verkossa tai Helsingin yliopiston käyttäjätunnuksilla ja niiden julkaisukieli oli englanti. Artikkelit oli julkaistu viimeisen viiden vuoden aikana vuosien 2018 ja 2022 välillä. Aineisto läpikäytiin systemaattisesti. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksen perusteella syväaivostimulaatiolla ei juurikaan ollut vaikutusta Parkinson potilaiden äänenlaatuun. Suurimmalla osalla mittareista ei saatu tilastollisesti merkitseviä tuloksia ja ne tulokset, joissa tilastollista merkitsevyyttä saatiin esiin, olivat ristiriitaisia osan viitatessa äänenlaadun paranemiseen ja osan huononemiseen. Tulokset olivat saman suuntaisia myös stimulaation asetuksia ja stimulaation tarkkaa paikkaa tarkastelleissa tutkimuksissa. Tutkielmassa saatiin kuitenkin viitteitä siitä, että sähkövirran kokonaismäärän arvoilla eli TEED-arvoilla olisi yhteys äänenlaatuun. Pienemmällä sähkövirran kokonaismäärällä voitaisiin saada äänen kannalta parempia lopputulemia. Jatkotutkimusta tarvittaisiin myös siitä, millaista puheterapiaa syväaivostimulaatiota saaneille potilaille olisi syytä antaa.

Tavoitteet. Kuuloviat ovat yleisiä kommunikaatioon vaikuttavia tekijöitä. Vaikeiden ja erittäin vaikeiden kuulovikojen kuntoutuksessa käytettävät apuvälineet, kuten sisäkorvaistute (SI), rajoittavat tiettyjen aivokuvantamismenetelmien käyttöä. Aivokuvantamismenetelmien avulla saadaan tietoa aivojen toiminnasta. Toiminnallinen lähi-infrapunaspektroskopia (fNIRS) on aivokuvantamismenetelmä, jonka avulla voidaan mitata optisesti aivokuoren verenkierrossa ja happeutumisessa tapahtuvia muutoksia vasteena erilaisille ärsykkeille. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisissa tutkimuksissa fNIRS-menetelmällä on tutkittu henkilöitä, joilla on vaikea tai erittäin vaikea kuulovika. Menetelmät. Kandidaatintutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Aineistohaku suoritettiin Scopus ja Ovid Medline -tietokannoista helmikuussa 2022. Hakulauseke muodos- tettiin yhdistämällä toiminnalliseen lähi-infrapunaspektroskopiaan ja kuulovikoihin liittyviä termejä. Artikkeleiden tuli olla vertaisarvioituja englanninkielisiä alkuperäistutkimuksia, jotka olivat saatavilla Helsingin yliopiston käyttäjätunnuksilla. Tietokantojen hakutuloksista aineistoon valittiin kuusi artikkelia. Lisäksi yksi artikkeli lisättiin aineistoon manuaalisesti. Tulokset ja johtopäätökset. Tämän kirjallisuuskatsauksen tulosten perusteella fNIRS-menetelmää on toistaiseksi hyödynnetty tutkittavien, joilla on kuulovika, tutkimisessa vähän. Tutkimusala on nuori, eikä menetelmä ole vielä laajassa käytössä: tutkielmassa käsitellyt artikkelit olivat neljän tutkimusryhmän julkaisemia. Erityisesti tutkimuksia, joissa tutkittavat ovat lapsia, joilla on kuulovika, on toistaiseksi julkaistu vähän. Tutkittavat olivat kaikissa tutkimuksissa sisäkorvaistutteen käyttäjiä. Lisää tutkimusta, jossa tutkittavat ovat lapsia tai käyttävät kuulon apuvälineenä kuulokojetta, tarvitaan.

Tavoitteet. Aivoverenkierron häiriöt eli AVH ovat yleisin dysfagian taustasyy. Dysfagiaa kuntoutetaan perinteisen dysfagiakuntoutuksen lisäksi myös muilla menetelmillä, kuten transkutaanisella neuromuskulaarisella elektrostimulaatiolla. Aiemmat tutkimukset ovat antaneet ristiriitaisia tuloksia sen vaikuttavuudesta. Tämän tutkielman tarkoituksena oli tutkia, koota ja analysoida tietoa transkutaanisen neuromuskulaarisen elektrostimulaation (NMES) käytöstä ja vaikuttavuudesta aivoinfarktin jälkeisen dysfagian kuntoutuksessa. Menetelmät. Tutkimuksen menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Neljä viidestä tutkimusartikkelista haettiin systemaattisesti PubMed- ja Medline-tietokannoista seuraavalla hakulausekkeella: (transcutaneous OR non-invasive) AND neuromuscular AND (electric* stimulation OR electrostimulation) AND (dysphagia OR deglutition disorder OR swallow* disorder) AND (rehab* OR treatment OR therap*) AND (post-stroke OR subacute stroke OR acute stroke OR stroke). Viides artikkeli poimittiin käsin. Aineisto analysoitiin ja sen tärkeimmät piirteet ja päätulokset koottiin yhteen muistiinpanojen avulla. Aineiston kuvaus taulukoitiin. Kaikki tutkielman aineistoon valikoidut tutkimukset olivat satunnaistettuja ja sokkoutettuja kontrollitutkimuksia, joiden tavoitteena oli tutkia NMES-menetelmää ja sen vaikuttavuutta AVH-peräisen dysfagian kuntoutuksessa yhdistettynä perinteiseen dysfagiakuntoutukseen. Tutkielman aineiston tutkittavien otoskoko oli 244. Tulokset ja johtopäätökset. Transkutaanista neuromuskulaarista elektrostimulaatiota käytettiin perinteisen dysfagiakuntoutuksen rinnalla sekä kahdessa tutkimuksessa myös ainoana kuntoutusmenetelmänään. Elektrodit sijoitettiin leuan alle kohdistuen kieliluun ylä- ja alapuolisiin lihaksiin. Menetelmän kesto oli keskimäärin 30–60 minuuttia ja sähköimpulssien taajuus 30–80 hertsiä. Kuntoutuskertojen määrä vaihteli 10–80 kerran välillä (md 20) asettuen 3–8 viikon ajalle intensiteetiltään 3–5 kertaa viikossa, 1–2 kertaa päivässä. NMES-menetelmä oli vaikuttavimmillaan AVH-peräisen dysfagian kuntoutuksessa perinteisen dysfagiakuntoutuksen kanssa samanaikaisesti toteutettuna. Potilaiden nielemistoiminnot paranivat tai dysfagiaoireet lievenivät yhdistetyllä kuntoutuksella tilastollisesti merkitsevästi koko aineistossa verrattuna alkutilanteeseen sekä kontrolliryhmään, jossa toteutettiin vain perinteistä dysfagiakuntoutusta. Transkutaanisella neuromuskulaarisella elektrostimulaatiolla saadaan lievennettyä AVH-peräisiä dysfagiaoireita, yhdistettynä perinteiseen dysfagiakuntoutukseen, mutta erikseen toteutettuna NMES-kuntoutuksen vaikuttavuus jää samalle tasolle pelkän perinteisen dysfagiakuntoutuksen kanssa. Aiheesta on tehtävä jatkotutkimusta tehokkaimman NMES-protokollan laatimiseksi.

Tavoitteet. Traumaattinen aivovamma voi vaikuttaa nielemistoimintoihin monella tapaa. Lapsilla niin aivot kuin nielemiseen tarvittavat rakenteetkin ovat vasta kehittymässä, minkä vuoksi aivovamman vaikutukset voivat näyttäytyä eri tavalla kuin aikuisilla. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ja kuvata, millä tavoin lapsuudessa tai nuoruudessa saatu aivovamma voi vaikuttaa nielemiseen, ja millaisilla keinoilla näitä vaikeuksia on mahdollista arvioida ja helpottaa. Menetelmät. Tutkimuksen menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Aineistohaku suoritettiin tammikuussa 2022 viidestä tietokannasta, jotka olivat Ovid Medline, PsycIn-fo, Scopus, Pubmed ja Cinahl. Hakulausekkeena oli (child* OR pediatric) AND (dysphagia OR deglutition OR swallow*) AND (tbi OR traumatic brain injur* OR acquired head injur* OR head trauma) NOT (cp OR cerebral palsy OR stroke). Mukaanotto- ja poissulkukriteerien jälkeen tutkimusaineistoon valikoitui viisi artikkelia. Aineistoon lisättiin myös yksi manuaalisesti poimittu artikkeli, minkä jälkeen lopullinen tutkimusaineisto koostui kuudesta vuosina 1999–2015 julkaistusta vertaisarvioidusta englanninkielisestä artikkelista. Tulokset ja johtopäätökset. Tämän tutkimuksen perusteella lapsuusiässä saadun traumaattisen aivovamman vaikutus nielemiseen vaihtelee suuresti yksilöiden välillä. Aivovamma voi vaikuttaa nielemisessä useisiin eri osa-alueisiin. Aivovamman saaneiden lasten nielemistoimintojen arviointiin ei ole olemassa standardoitua arviointipatteristoa. Aineistossa käytetyt nielemisen arviointikeinot voidaan jakaa kuvantamistutkimuksiin ja kliiniseen arviointiin, joissa on molemmissa etunsa. Kuvantamalla saadaan tarkempaa tietoa esimerkiksi aspiroinnista ja nieluun jäävistä jäämistä, mutta puheterapeutin kliininen arviointi voidaan tehdä jo vuoteessa, eikä sitä varten tarvita välttämättä välineitä. Aineiston perusteella nielemisvaikeuksissa tärkeintä on ravinnonsaannin turvaaminen, mikä voi aluksi tapahtua esimerkiksi nenämahaletkun tai tiputuksen kautta. Itse nielemisen helpottamisessa tärkeintä on ruoan ja juoman koostumuksen muuntaminen helpommin nieltävään muotoon, mikä tarkoittaa ruoilla usein soseutusta ja nesteillä sakeutusta. Lisäksi on hyvä varmistaa potilaan riittävä vireystila ja tarpeeksi pystyssä oleva asento.

Tavoitteet. Kirjallisuudessa on käyty paljon keskustelua substantiivien ja verbien omaksumisesta suhteessa toisiinsa. Tavallisesti lasten on ajateltu omaksuvan ainakin aluksi helpommin substantiiveja kuin verbejä, mutta tutkimustulokset ovat osin ristiriitaisia, ja myös joitakin kieltenvälisiä eroja on havaittu. Ainakin tuottavan sanavaraston kokoa, joka on yhteydessä muuhun puheen ja kielen kehitykseen, voidaan kuitenkin arvioida hyödyntämällä erilaisia nimeämistehtäviä. Nimeämistestien avulla on mahdollista tunnistaa myös lapsia, joilla on jo erilaisia puheen ja kielen kehityksen haasteita. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, analysoida ja kuvata tyypillisesti kehittyvien lasten nimeämisen virheellisyyttä substantiivien ja verbien nimeämistehtävissä. Katsauksessa tarkastellaan sitä, mitä keinoja nimeämisen arvioimiseksi tehtävissä on käytetty ja millä tavoin nimeämisvirheitä on luokiteltu tutkimuksissa. Lisäksi tarkastellaan sitä, mitä eroja tai yhtäläisyyksiä tehtävissä suoriutumisessa mahdollisesti on. Menetelmät. Kandidaatintutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Tiedonhaku tehtiin Scopus-tietokannasta tammikuussa 2023. Hakulausekkeena käytettiin TITLE-ABS-KEY (noun AND verb AND naming AND errors). Lopullinen tutkimusaineisto muodostui viidestä vuosina 1996–2017 julkaistusta tutkimusartikkelista. Yksi artikkeli nostettiin aineistoon käsin poimintana. Aineisto analysoitiin tarkastelemalla tutkimusten tuloksia kirjallisuuskatsauksen tutkimuskysymysten kannalta. Keskeiset tulokset koottiin taulukoihin. Tulokset ja johtopäätökset. Nimeämisen arvioimiseksi tutkimuksissa kiinnitettiin huomiota esimerkiksi käytettyyn kuvamateriaaliin, istuntojen ja esitettyjen esimerkkikuvien määrään sekä lapsille testaustilanteessa annettuihin ohjeisiin. Tutkimuksissa käytettyjen virheluokitusten kategorioiden määritelmissä oli paljon yhtäläisyyksiä, vaikka niiden määrä vaihtelikin. Verbejä nimettäessä ei aina tehty enemmän virheitä, vaan esimerkiksi lasten ikä vaikutti joissain tutkimuksissa suoriutumisen eroihin sanaluokkien välillä. Semanttiset virheet ja omissiot vaikuttivat olevan vähän yleisempiä substantiivien kohdalla. Verbien kohdalla oli vastaavasti huomattavasti enemmän kiertoilmauksia ja jossain määrin myös visuaalisia virheitä ja sanaluokan muutoksia. Mikään tietyntyyppinen virhe ei kuitenkaan esiintynyt pelkästään substantiivien tai verbien kohdalla. Suuntaa antavat tulokset osoittavat tarpeen jatkotutkimukselle, joka hyödyttäisi esimerkiksi erilaisten nimeämistestien jatkokehitystä tulevaisuudessa.

Tavoitteet. Sanasujuvuus, kyky tuottaa sanoja nopeasti tietystä kategoriasta, vaatii ihmiseltä sekä riittävän laajaa sanastoa että kognitiivisia kykyjä, kuten toiminnanohjausta ja muistia. Sanasujuvuustehtäviä voidaan käyttää apuna monissa tilanteissa, joissa epäillään poikkeamia kognitiivisissa prosesseissa. Verbien tuottamista nimeämis- ja sanasujuvuustehtävissä on tutkittu vielä melko vähän. Tutkimukset tukevat teoriaa, jonka mukaan verbien ja substantiivien hakeminen tapahtuu ainakin osittain eri aivoalueilla. Tämän vuoksi on tärkeää tutkia enemmän myös verbien sanasujuvuutta erityisesti terveillä henkilöillä. Tässä tutkielmassa on tarkoituksena koota yhteen verbien sanasujuvuuden tutkimusta terveellä aikuisväestöllä ja selvittää sen perusteella, millä menetelmillä verbien sanasujuvuutta on tähän mennessä tutkittu ja mitkä tekijät näyttävät vaikuttavan verbien sanasujuvuuteen. Menetelmät. Tämän kandidaatintutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuus-katsausta. Virallinen tiedonhaku tehtiin Ovid Medline- ja Scopus -tietokannoissa joulukuussa 2023. Hakulausekkeena oli: (action fluency OR verbal fluency) AND (normative OR norms). Tutkielmaan valikoitui kuusi tutkimusta, jotka on julkaistu vuosina 2004–2022. Aineisto analysoitiin kokoamalla tutkimusten tulokset yhteen ja vastaamalla näiden pohjalta tutkimuskysymyksiin. Tulokset ja johtopäätökset. Käytetyt menetelmät olivat pääpiirteiltään samanlaisia, mutta jatkossa olisi hyvä käyttää yhtenäistä ohjeistusta tulosten vertailun helpottamiseksi. Verbien sanasujuvuuteen vaikuttavista tekijöistä koulutuksen pituus korostui merkittävimpänä. Iällä taas näytti olevan negatiivinen korrelaatio verbien sanasujuvuuteen, tosin pelkästään tämän katsauksen perusteella yhteyttä ei voi pitää kovin vahvana. Sukupuolen vaikutus verbien sanasujuvuuteen mukaili aiempien sanasujuvuustutkimusten tuloksia eli selvää näyttöä suku-puolen vaikutuksesta kumpaankaan suuntaan ei tässä katsauksessa näkynyt. Koska verbien sanasujuvuus terveillä ihmisillä on aihe, josta on vasta vähän tutkimuksia, sitä olisi tärkeää tutkia enemmän erityisesti nykyistä laajemmilla ikäryhmillä ja eri pituisen koulutuksen saaneilla henkilöillä.

Tavoitteet. Puhevammainen ihminen ei tule arjessaan toimeen puheella ja voi kohdata vuorovaikutuksessaan paljon haasteita. Puhetta tukeva ja korvaava kommunikaatio voi mahdollistaa puhevammaisen vuorovaikutuksen ympäristönsä kanssa, mutta ilman ympäristön tukea ja osaamista kommunikointi jää helposti todella niukaksi. Aiemmat tutkimukset osoittavat, että kommunikaatiokumppanin ohjaaminen on tehokas tapa tukea ja vahvistaa puhevammaisen mahdollisuuksia kommunikaatioon ja itsensä ilmaisuun. Tämä tutkimus pyrkii selvittämään kommunikoinnin kehittämisen näkökulmasta, miten videopohjaisia interventioita voi hyödyntää puhevammaisen kommunikaatiokumppanin ohjauksessa ja millaisia tuloksia niiden käytöstä on saatu. Menetelmät. Tutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Tiedonhaku tehtiin Ovid Medline sekä Scopus -tietokannoista hakulausekkeella (video intervention OR video feedback OR video record* OR video training) AND (intellectual disabilit* OR developmental disabilit OR complex communication OR communication disorder* OR communication aid*) AND (parent* OR partner* OR staff OR famil* OR caregiver* OR teacher*). Ovid Medlinessa hakulausekkeeseen lisättiin vielä termi training, sillä se tarkensi hakua oikeaan suuntaan. Scopuksessa kyseistä lisäystä ei tarvinnut tehdä. Lopulliseksi tutkimusaineistoksi muodostui viisi vuosina 2011–2023 julkaistua artikkelia. Aineistoa analysoitiin tutkimuskysymysten pohjalta ja etsittiin niihin vastauksia. Tulokset ja johtopäätökset. Videoita hyödynnettiin tutkimusaineistossa videopalautteen, videomallintamisen sekä videoapplikaatioiden muodossa. Jokainen tutkimus raportoi tilastollisesti merkitseviä tuloksia vuorovaikutuksen eri osa-alueilta intervention päätyttyä. Interventiot koettiin myös tehokkaiksi ja sopiviksi tavoiksi kehittää vuorovaikutuksen laatua. Interventioiden pitkittäisvaikutuksia ei kuitenkaan tarkasteltu kuin yhdessä tutkimuksessa, ja otoskoot olivat pääosin pieniä. Aineistossa käytetyillä videopalautteella sekä videomallintamisella on näyttöä erilaisista interventioista, ja niillä näyttää olevan positiivisia vaikutuksia myös kommunikaatiokumppanin ohjauksessa. Kyseisiä videointerventioita on syytä tutkia lisää muun muassa niiden pitkäaikaisvaikutusten osalta. Videointerventioita tulisi myös verrata toisenlaisiin interventioihin kyseisessä kontekstissa, jotta parhaat menettelytavat kommunikaatiokumppanin ohjaukseen olisi mahdollista löytää.