Browsing by Title

Mediassa sekä koulutuspolitiikassa on vasta viime aikoina alettu kyseenalaistamaan koulujen al-kamisaikoja ja esitetty niitä syynä murrosikäisten krooniseen univajeeseen. Tutkielmani kuvailee aineiston avulla millaisia yhteyksiä koulunkäynnillä ja unella on sekä niitä ratkaisuehdotuksia, joita aineisto esittää murrosikäisten koululaisten univajeeseen. Tutkimuskysymykseni ovat 1) Millä tavoin uni on yhteydessä murrosikäisten koulunkäyntiin? 2) Minkälaisia ratkaisuehdotuk-sia aineisto esittää kouluaamujen alkamiselle? Tutkielmani on kuvaileva kirjallisuuskatsaus, jonka aineisto koostui 22:sta tieteellisestä tutki-musartikkelista. Artikkelit ovat osa suomen- ja osa englanninkielisiä, ja ne ovat kaikki kerätty Google Scholar-tietokannasta. Analyysimenetelmäni oli sisällönanalyysi, jota kaikin poimimaan aiheeseen liittyvät eri yhteydet ja näkökulmat erilaisiin kategorioihin. Lisäksi nostin aineistosta ratkaisuehdotuksia. Jopa puolet koululaisista nukkuu liian vähän. Tuloksista voidaan todeta, että unen on merkittävää vaikutusta murrosikäisten kognitiivisiin kykyihin, mielialaan, fyysiseen- ja henkiseen terveyteen, turvallisuuteen sekä koulumenestykseen. Unen määrään näyttäisi vaikuttavan biologisten tekijöiden lisäksi koulun alkamisaika, sekä nukkumaanmenoaika ja sitä edeltävä toiminta. Aineiston tutkimukset osoittavat lisääntynyttä unen määrää, kun koulun alkamisaikaa siirretään myöhäisemmäksi. Aineistoissa esitetään koululaisten krooniselle univajeelle ratkaisuehotukseksi kouluaamujen siirtämistä myöhäisemmäksi, vanhempien asettamia nukkumaanmenoaikoja, virvokkeiden ja elektroniikan käytön rajoittamista iltaisin sekä enemmän terveystiedon opetusta liittyen nukkumiseen.

Tavoitteet: Ahdistushäiriöt ovat yleisimpiä lasten ja nuorten mielenterveyden häiriöitä, ja häiriötasoisesta ahdistuksesta kärsivistä vain noin 20–40 % saa riittävää hoitoa. Hoitamaton ja/tai pitkittynyt ahdistus aiheuttaa Suomessa useiden satojen miljoonien eurojen kustannuksia vuosittain, jonka lisäksi kyseessä on aina riski yksilön elämänlaadun pitkäaikaiselle heikkenemiselle. Varhaisia ja vaikuttavia interventioita tarvitaan siis enemmän ja niiden saatavuutta on parannettava. Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli tarkastella lasten ja nuorten ahdistuneisuuden hoidon vaikuttavuutta aikarajoitetuilla, kognitiivis-behavioraalisen terapian (KBT) viitekehykseen perustuvilla interventioilla, kuten Terapiat etulinjaan-hankkeessa kehitetyllä Lasten ja nuorten ahdistuksen kognitiivinen lyhytinterventiolla (ALI). Menetelmät: Kirjallisuuskatsaus toteutettiin etsimällä julkaisuja PubMed-, Scopus- ja Web of Science -tietokannoista yhdistelemällä hakusanoja ”brief”, “time limited”, ”cognitive behavioral therapy”, ”anxiety”, ”youth”, “children”, “adolescent”, “Scandinavia”, ja “parent” sekä artikkeleiden lähdeluetteloita tarkastelemalla. Lisäksi lähdemateriaalina hyödynnettiin mm. Käypä hoito -suosituksia. Tulokset ja johtopäätökset: Tutkimuskirjallisuuden perusteella, aikarajoitettu KBT on lasten ja nuorten ahdistuksen hoidossa vaikuttava hoitomuoto, joskin efektikoot ovat keskimäärin pienempiä kuin pidemmissä KBT-hoidoissa. ALI:n sisältö vastaa määritelmiä kognitiivis-behavioraalista lyhytterapiasta, joilla saavutettavissa oleva oireiden lieveneminen voi vähentää lasten ja nuorten päivittäistä kärsimystä ja arjen haittaa, myös Pohjoismaissa. Vanhempien osallistaminen hoitoon voi olla yhteydessä lasten ja nuorten hoidon tulosten parempaan pysyvyyteen, suurempaan yleisen toimintakyvyn paranemiseen sekä sekundääristen oireiden, kuten masennuksen lievenemiseen. Tulevassa tutkimuksessa voidaan tarkastella ALI:n vaikuttavuuden seurannan tuloksia suomalaisten palveluiden arjessa ja vertailla niitä kansainvälisesti toteutettuihin tutkimuksiin.

Tavoitteet. Pivotal Response Training menetelmä on kehitetty autististen lasten kielen, sosiaalisten taitojen sekä leikkitaitojen kehittämiseksi. PRT-menetelmä keskittyy ydinvalmiuksien, kuten leikki- ja vuorovaikutustaitojen kehittymiseen. (Hyytiäinen, Kinnunen, Timonen & Ylönen, 2008.) Tämän tutkimuksen tavoitteena on saada tietoa siitä, kuinka Pivotal Response Training (PRT) menetelmä vaikuttaa leikkitaitojen kehittymiseen ja muuttuuko leikin luonne menetelmän myötä. Lisäksi tavoitteena on selvittää, kuinka ympäristö vaikuttaa menetelmän toteuttamiseen ja millainen on aikuisen rooli menetelmän tehokkuuden ja toimivuuden näkökulmasta. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessani on autismi, sekä leikki, vuorovaikutus ja kommunikointi autistisella lapsella. Menetelmät. Tutkimukseni on kvalitatiivinen tutkimus, jonka aineisto on kerätty puolistrukturoidulla teemahaastattelulla. Haastatteluihin osallistui neljä (4) henkilöä, jotka ovat joko PRT-ohjaajia tai menetelmään osallistuneen lapsen vanhempia. Käytin tutkimuksessani analyysimenetelmänä aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tulokset ja johtopäätökset. Tuloksien mukaan PRT-menetelmän myötä yksin- ja yhteisleikissä tapahtuu muutosta. Menetelmää voi toteuttaa jokaisessa ympäristössä, mutta ympäristön muokkaamisen avulla on mahdollista lisätä vuorovaikutusaloitteita. Tuloksista ilmenee, että aikuisen rooli on korostunut menetelmässä. Aikuinen toimii lapsen aktiivisena havainnoijana ja mahdollistaa tilanteita, joissa harjoitella muun muassa leikkitaitoja ja vuorovaikutusta.

Tavoitteet. Nykyisin aikuisen osallistuminen leikkiin tunnustetaan tavoiteltavaksi toiminnaksi, mutta tämä ei valitettavasti näy varhaiskasvatuksen toimintakulttuureissa tai aikuisten leikkiroolien kehittämisessä. Vaikka aihe on ajankohtainen, siitä on niukasti tutkimusta verraten sen keskeisyyteen. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin varhaiskasvatuksen ammattilaisten toimintaa leikin aikana sekä etsittiin niitä tekijöitä, jotka ovat yhteydessä aikuisten leikkiin osallistumiseen tai siitä vetäytymiseen. Menetelmät. Tämä tutkimus toteutettiin kvantitatiivisin menetelmin. Tutkimuksen aineisto hankittiin kyselylomakkeella, joka jaettiin verkossa kolmeen Facebook-ryhmään, jolloin tutkimuksen kohderyhmäksi päätyivät aiheesta kiinnostuneet varhaiskasvatuksen ammattilaiset. Kyselyyn saatiin 156 vastausta, jotka toimivat tutkimuksen aineistona. Aineistoa analysoitiin kvantitatiivisin menetelmin tunnuslukujen, korrelaatiotestin ja varianssianalyysin keinoin. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksessa oli nähtävissä, että varhaiskasvatuksen aikuisilla on monia päällekkäisiä työtehtäviä leikin aikana, mutta useimmiten tutkittavat valvoivat lasten turvallisuutta ja olivat läsnä fyysisesti ja psyykkisesti. Lisäksi tutkittavat osallistuivat leikkiin huomattavasti enemmän kanssaleikkijöinä kuin keskushahmoina, mikä heijastelee leikin kaksinaisluonnetta, jossa pyritään säilyttämään tasapaino leikin vapauden ja lasten aktivoimisen välillä. Leikkiin suhtautuminen, leikkiin osallistumisen merkityksen ymmärtäminen sekä leikistä vetäytymistä aiheuttavat erinäiset tekijät kuten rajalliset resurssit tai työyhteisön puutteelliset käytännöt olivat yhteydessä tutkittavien leikkiin osallistumiseen. Taustatekijöitä tarkastellessa tutkimus osoitti, että koulutuksella oli vaikutusta tutkittavan leikkiin osallistumiseen, kun taasen työkokemuksen määrällä ei yhteyttä löytynyt. Tulos korostaa koulutuksen mahdollisuutta vaikuttaa varhaiskasvatuksen ammattilaisten leikkiin osallistumiseen. Toisaalta tutkimuksessa ilmeni käänteinen yhteys lapsiryhmän ikäjakauman ja tutkittavan leikkiin osallistumisen välille. Mitä vanhempia lapset tutkittavan ryhmässä olivat, sitä vähemmän tutkittavalla oli taipumusta osallistua leikkiin. Tulos heijastelee yleistä käsitystä vanhemmista lapsista kompetentteina leikkijöinä, mikä on huolestuttavaa yhdenvertaisten leikkimahdollisuuksien toteutumisen näkökulmasta, sillä kaikki lapset eivät pääse osallisiksi leikkeihin ilman aikuisen tukea.

Tavoitteet. Tutkimukseni tavoitteena oli kuvata aikuisten toimintaa ja vuorovaikutusta suhteessa lasten leikkiin sekä rajoittavana että mahdollistavana ja rikastavana tekijänä varhaiskasvatuksessa. Tutkimuskysymykseni olivat: 1. ”Millä tavoin varhaiskasvatuksen rakenteet tai aikuisten toiminta ja vuorovaikutus rajoittavat lasten leikkiä?” ja 2. ”Millä tavoin varhaiskasvatuksen rakenteet tai aikuisen toiminta ja vuorovaikutus mahdollistavat ja rikastavat lasten leikkiä?” Aikuisen rooli lasten leikissä on ollut kauan kyseenalaisessa asemassa. Leikkiä on pidetty lasten omana toimintana, jota aikuisen olisi syytä lähinnä havainnoida, mutta leikin pedagoginen potentiaali on alkanut kiinnittää huomiota varhaiskasvatuksen tutkimuksessa. Leikkiin osallistuessaan aikuinen kykenee auttamaan lapsia saavuttamaan lähikehityksen vyöhykkeen, harjoittelemaan heidän kanssaan erilaisia taitoja ja kiinnittämään lapsia leikillisiin kohtaamisiin oman esimerkkinsä voimalla leikistä käsin (mm. Lindqvist, 1995, 1998; Pursi, 2019). Teoreettisessa viitekehyksessä esittelen myös vapaan leikin käsitteen haasteita varhaiskasvatuksessa. Menetelmät. Toteutin tutkimukseni kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, jossa käytin aineistonani seitsemää vertaisarvioitua pohjoismaista journaaliartikkelia. Aineistoni koostuu neljästä norjalaisesta ja yhdestä suomalaisesta, ruotsalaisesta ja islantilaisesta varhaiskasvatusta koskevasta artikkelista. Valitsin tutkimukseeni artikkelit, joiden tutkimuskohteena oli tyypilliset varhaiskasvatusryhmät ja jotka keskittyivät aikuisen toimintaan ja vuorovaikutukseen suhteessa lasten leikkiin. Analysoin artikkelien tuloksia suhteessa tutkimuskysymyksiini ja muodostin sitä kautta tulosluvun. Tulokset ja johtopäätökset. Leikkejä rajoittavia tekijöitä olivat muun muassa lapsen asioiden kuulematta jättäminen, leikin keskeyttäminen ilman ennakkovaroitusta, lapsen tuen tarpeen huomiotta jättäminen leikissä tai leikkiympäristöjen liiallinen kontrollointi ja vallan käyttäminen lasten leikkiä vastaan. Leikkiä mahdollistavia ja rikastavia tekijöitä olivat muun muassa leikkiin osallistuminen ja uusien sisältöjen tuottaminen, lähikehityksen vyöhykkeen tukeminen (scaffolding), leikillisiin keskusteluihin suuntautuminen sekä yhteenkuuluvuuden tunteen lisääminen leikkijöiden välillä. Leikki tarjoaa aikuisille mahdollisuuksia oppia tuntemaan lapset ja heidän kehitystasonsa paremmin. Leikki on tärkeä osa varhaiskasvatusta ja siihen liittyy paljon erilaisia oppimistilanteita. Varhaiskasvatuksen arki on kuitenkin tarkasti strukturoitua ja kiireistä, jolloin aikuiselta voi jäädä mahdollisia leikkitilanteita huomaamatta.

Masennuksen ja ahdistuneisuushäiriöiden taustalla saattaa olla useita turvattomaan kiintymyssuhteeseen liittyviä aspekteja aina tilannekohtaisista tunteista ja ajatuksista laajempi mittaisiin ongelmiin vuorovaikutuksellisissa tilanteissa ja ihmissuhteissa ylipäätänsä. Kiintymyssuhdetyyppi käsittää vältteleviä- ja lähestyviä käyttäytymismalleja sekä sisäisiä melko pysyviä malleja muista ja itsestä. Nämä kiintymyssuhteeseen liitetyt keskeiset hallinta-keinot, defenssit, stressinsietokyky sekä ajatukset ja tunteet, jotka heräävät erilaisissa vuorovaikutuksellisissa tilanteissa, saattavat olla depression ja ahdistuneisuuden taustavaikuttajina. Se, miten mallinnamme kiintymyssuhteiden muodostumista aikuisilla vaikuttaa siihen, mihin keskitytään depression ja ahdistuneisuushäiriöiden interventioissa: voiko aikuisella olla useita kiintymyssuhteita ja voiko niihin vaikuttaa? Vaikuttavatko kahden ihmisen kiintymyssuhdetyylit toisiinsa? Jos kiintymyssuhdetyylit voivat muuttua niin, mitkä osat niistä voivat muuttua? Turvaton kiintymyssuhde aikuisiällä näyttäisi luovan laaja-alaisen ja vaikeasti hahmotettavan sosiaalisen ja itsen havainnoinnin ongelman, mikä saattaa ainakin välillisesti vaikuttaa masennus- ja ahdistuneisuusoireistolle altistumiseen.

Kosketuksen vastaanottaminen on lapsen hyvinvoinnille ja kehitykselle tärkeää. Kosketus on tapa viestiä, luoda suhdetta toiseen ja oppia. Tämä tutkimuksen tavoitteena oli kuvata millaisia erilaisia aikuislähtöisiä kosketuksen tapoja on aikuisen ja lapsen välillä varhaiskasvatuksessa. Tavoitteena oli myös kuvata syitä, joiden takia aikuinen jättää varhaiskasvatuksessa koskettamatta lapseen. Teoreettisena viitekehyksenä oli aiempia tutkimuksia kosketuksen merkityksestä lapselle ja minkälainen suhde aikuisilla, jotka työskentelevät varhaiskasvatuksessa, on lapsen koskettamiseen. Viitekehyksessä oli myös aikuislähtöisen kosketuksen eri muotoja varhaiskasvatuksessa. Tutkimuskysymyksinä ovat: (1) Millaisia erilaisia aikuislähtöisiä kosketuksen muotoja on aikuisen ja lapsen välillä varhaiskasvatuksessa ja (2) Minkälaisista syistä varhaiskasvatushenkilöstö ei kosketa lasta? Tutkimus toteutettiin systemaattisena kirjallisuuskatsauksena, jonka aineistoksi valikoitui seitsemän artikkelia vuosilta 2011–2020. Aikuisen tavat koskettaa lasta olivat omalla tavallaan hyvin universaalit. Yleisin kosketuksen muoto aikuisen ja lapsen välillä liittyi kosketukseen, jolla osoitettiin kiintymystä tai lohdutettiin. Kosketus oli aikuisen työkalu hallita paremmin tilanteita. Suuri syy miksi aikuiset jättivät koskettamatta lapsiin oli se, että he pelkäsivät syytöksiä lasten väärinkäytöstä. Aikuisen oma epävarmuus koskettamisesta vaikutti myös. Lopuksi todettiin, että koskettaminen on tärkeä väline varhaiskasvatuksessa. Tutkimus osoitti kuinka tärkeäitä ovat lisätutkimukset koskettamiselle varhaiskasvatuksessa.

Tavoitteet. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli analysoida yhden, alle 3-vuotiaiden, päiväkotiryhmän vuorovaikutustilanteita siirtymissä ja kiinnittää erityisesti huomiota pukemis- ja riisumistilanteisiin. Tutkimuskysymykset ovat tässä tutkimuksessa seuraavanlaiset: 1) Mitä vuorovaikutuskeinoja aikuiset käyttävät kommunikoidessaan lapsille siirtymätilanteissa? 2) Mitä vuorovaikutuskeinoja lapset käyttävät hakiessaan aikuisen huomiota siirtymätilanteissa? Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että alle 3-vuotiaiden vuorovaikutus tarvitsee aikuisilta niin sanottua kyykkyyn menemistä niin henkisesti kuin fyysisesti. Kun aikaisemmin on tutkittu lasten tapaa kommunikoida aikuisten kanssa, on huomattu, että lapset muun muassa koskettavat aikuista, puhuvat muiden päälle tai kutsuvat aikuista hänen nimellään. Menetelmät. Tutkimukseen kutsuttiin osallistumaan kokonainen alle 3-vuotiaiden ryhmä (12 lasta) sekä ryhmän kolme aikuista. Lopulta tutkimukseen antoi suostumuksensa seitsemän lapsen huoltajat sekä ryhmän 2 aikuista. Tutkimus toteutettiin hyödyntäen fokusoitua etnografiaa. Tutkimuksenaineisto kerättiin havainnoimalla varhaiskasvatusryhmää viikon ajan yhteensä noin 13 tuntia. Aineistoa analysoitiin hyödyntämällä yhdessä aineistolähtöistä sisällönanalyysia ja teoriaohjaavaa analyysia. Tulokset ja johtopäätökset. Tuloksista nousi esiin, että aikuiset käyttävät sanallista vuorovaikutusta kommunikoimiseen eniten. Sanallista vuorovaikutusta oli laulaminen, ohjeiden antaminen, hassuttelu ja kehuminen. Lapset taas kommunikoivat aikuisten kanssa toistamalla aikuisten sanoja ja itkemällä. Aikuisten ja lasten välisessä vuorovaikutuksessa nousee esiin vastavuoroisuuden merkitys ja lapsen aloitteisiin vastaaminen. Aikuiset eivät hyödynnä sanatonta vuorovaikutusta odotetulla tavalla.

In this Bachelor's Thesis, the effect of the attachment style on the coping strategies of adults in romantic relationships and on the relationship satisfaction is examined. The attachment styles were examined in the framework of the attachment theory developed initially by the British psychiatrist, John Bowlby. The study questions were 1) how individuals of different attachment styles experience relationship satisfaction and what kind of coping strategies they use in emotionally stressful situations and 2) how individuals of different attachment styles experience the dissolution of a relationship. Adult attachment has been studied as an important predictor of romantic relationship quality in many earlier empirical studies which also is a starting point for this study. The Thesis was executed as a descriptive literature review. The research material consisted of 11 peer reviewed articles that were collected from the Academic Search Complete (EBSCO) and the Ovid PsycARTICLES databases of the library of the University of Helsinki. The material collected was limited to the years 2000—2015. All the articles were in English and they were written by international researches. A content analysis was used as an analysis method. The results of all the articles support the view according to which internal working models which are based on the attachment style affect the quality and satisfaction of the relationship. In general, securely attached couples were doing well in their relationships and were able to use many different constructive coping strategies in their relationships. Insecurely attached couples used easily negative coping strategies in emotionally stressful situations which often made relationship conflicts worse and reduced the relationship satisfaction. After the end of the relationships, securely attached individuals tend to have less negative emotions than insecurely attached individuals. It seems that attachment plays also a role in the dissolution of a relationship.