Browsing by bachelor's degree program "Bachelor's Programme in Education"

Lastenkirjallisuus- ja kulttuuri ovat tärkeä osa lasten elämää ja kokemuskenttää. Lasten ja heille suunnatun kulttuurin kohdalla vaikuttaminen korostuu enemmän, sillä he eivät välttämättä näe jonkun toisen tahon pyrkimystä vaikuttaa heihin. Kulttuurin kuuluu olla vaikuttavaa, mutta jokaisella pitäisi olla mahdollisuus muodostaa oma mielipiteensä, ilman että kukaan vaikuttaa tietoisesti tai tiedostamatta taustalla. Oman itsensä ilmaiseminen ja oman äänen kuuluminen on jokaiselle meistä tärkeää, kyseessä oli lapsi tai aikuinen. Tällä tutkielmalla haluan osoittaa, että kulttuuri sisältää vaikuttavia ajatuksia ja asioita, on kuitenkin keskeistä tiedostaa sen tavoittelemat motiivit, jottei syntyisi indoktrinointia ja toiste suuhun sanojen laittamista. Lapsen omien intressien kuunteleminen ja niiden tukeminen olisi tärkeää, pyrinkin tuomaan esiin tässä tutkielmassa myös sen tärkeyttä. Lapset tulisi ottaa yhtä vakavasti kuin aikuiset varsinki heitä itseään koskevassa päätöksen teossa. Tutkielmani tarkoituksena on selvittää vaikuttavatko aikuiset lastenkirjallisuuden kautta lapsiin. Pyrin tuomaan tällä tutkimuksella esille kulttuuriin ja erityisesti lastenkirjallisuuteen piiloutuneita vaikuttamisen tapoja, jotka ovat aikuisesta lähtöisiä. Lastenkirjallisuudesta tarkasteluni kohteeksi valikoituivat sadut. Toteutin tutkielmani aineistolähteisenä sisällönanalyysinä. Aineiston tarkasteluun käytin lähiluku -menetelmää. Aineistoni koostui neljästä sadusta, joista kaksi oli 2010-luvulta ja yksi 1960-luvun vaihteesta ja yksi 1970-luvulta. Valitsin sadut sillä periaatteella, että kummaltakin aikakaudelta olisi muutama. Tutkielmassa tarkastelen myös satujen aikakausien mahdollista vaikutusta saduissa käytettyihin vaikuttamisen keinoihin. Saduista löytyi kaikkiaan neljä vaikuttamisen käsitettä: toivottuun käytökseen yllyttäminen, pedagoginen tai didaktinen päämäärä, avauksia aikuisten maailmaan ja lapsena elämiseen kannustaminen. Näiden keinojen kautta pyrittiin vaikuttamaan lapseen esimerkiksi tuomalla esiin sadussa sisältöä, joka edistää lapsen oppimista tai eläytymistä omaan elämäänsä lapsena.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli saada tietoa ja ymmärrystä käsityönopettajan kokemuk-sesta oman kompetenssinsa riittävyydestä näkövammaisen oppilaan käsityön opettamiseen yleisopetuksen ryhmässä. Tarkoituksena oli saada tietää opettajien kokemuksia koulutuk-sesta saaduista keinoista näkövammaisen oppilaan käsityönopetuksen tueksi tai tieto siitä, mistä kompetenssi näkövammaisen oppilaan opettamiseen syntyy. Kvalitatiivisen tutkimuksen aineisto kerättiin kyselylomakkeilla ja tutkimuksen aineisto koostui 4 pääkaupunkiseudun opettajan vastauksista. Kohderyhmään kuuluvilta henkilöiltä tiedustel-tiin ensin suullisesti kiinnostusta osallistua tutkimukseen. Kiinnostuksensa ilmaiseville lähetet-tiin kyselylomake sähköpostin välityksellä. Kysymyslomakkeella kysyttiin taustatietoja sulje-tuilla kysymyksillä ja avoimilla kysymyksillä selvitettiin vastaajien kokemusta näkövammai-sen oppilaan opetuksesta yleisopetuksen käsityönryhmässä. Tutkimusaineisto analysoitiin laadullisena sisällönanalyysina. Vastauksista keskityttiin etsimään yleistyksiä, joiden pohjalta pystyi muodostamaan käsityksen aineenopettajan kompetenssista näkövammaisen käsityön opetuksessa. Tutkimustuloksista saatiin selville, että opettajan koulutuksen tai työpaikan täydennyskoulu-tusten ei katsottu antavan valmiuksia opettaa käsityötä näkövammaiselle oppilaalle yleisope-tuksen ryhmässä. Kompetenssin näkövammaisen oppilaan käsityön opettamiseen todettiin olevan seurausta opettajan omasta aktiivisuudesta ja työvuosien aikana kertyvästä koke-muksesta. Tutkimusta asiasta pitäisi tehdä enemmän ja laajemmin, jos haluttaisiin selkeämpi kuva näkövammaisen oppilaan käsityön opettamisesta yleisopetuksen ryhmässä.

Keskustelu ja koulutuspolitiikan suuntaukset koskien inkluusiota lisäävät kouluissa paineita puheen sensitiivisyydelle. Samalla kuitenkin erityisoppilaiden kasvavasta ja laajenevasta joukosta on osattava puhua oikein termein, ja heidän erilaisia tarpeitansa on resurssien kannalta tärkeää sanoittaa. Tutkimuksen tarkoituksena on siis ymmärtää erityisopettajan tuottamaa nimeämistä ja hänen käyttämiään termejä erityisoppilaista. Lisäksi selvittää erityisopettajan näkökulmien kautta nimeämisen tarvittavuutta, ja siitä mahdollisesti seuraavaa leimautumisen mahdollisuuksia. Tutkimusta lähestytään kysymyksellä: Miten erityisopettaja nimeää eritysoppilaita koulun kontekstissa? Koska kyseessä oli empiirinen tutkimus osana laadullisen tutkimuksen kenttää, aineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla. Haastatteluun valikoitunut henkilö oli erityispedagogiikan alalla pitkään toiminut opettaja. Kun haastattelu oli saatu litteroitua, aineisto oli selkeästi jaettavissa teemoittain kolmeen eri luokkaan, jonka jälkeen sitä voitiin temaattisesti analysoida. Tutkimustulosten perusteella erityisoppilaiden nimeämistä ja heidän ongelmien ja haasteiden esille tuomista keskustelussa voidaan selittää usean näkökulman kautta. Erityisopettajan mukaan nimeämisessä ja ongelmien tai haasteiden sanoittamisessa on kyseessä usein kuitenkin luonnollinen tarve sanoittaa asioita. Oppilaiden kuulen on tärkein löytää kaikista kannustavimmat ja kuvailevimmat sanat, mutta tilanteissa, kuten ammatillisessa yhteistyössä asioista on osattava puhua niiden oikeilla sanoilla. Ei-erityisopettajien tapaa tuottaa puhetta erityisoppilaista toisaalta voi olla selittämässä edelleen heidän lähtökohtansa kohdata erilaisuutta.

Tiivistelmä - Referat - Abstract Tutkimuksen tausta, tavoite ja tarkoitus: Tutkimus kohdistui kasvattajien pyrkimykseen tukea lasten vertaissuhteita 3–5-vuotiaiden ryhmässä, toimintakaudella 2020–2021 yhdessä Uudellamaalla sijaitsevassa päiväkodissa. Tutkimuksen tavoite oli kuvata prosessi, jossa kehittämistyöhön sitoutunut tiimi suunnitteli, toteutti ja arvioi pedagogisia keinoja lasten vertaissuhde- ja kaveritaitojen kehittämiseksi. Tarkoituksena oli tehdä näkyväksi ryhmä pedagogisen suunnitteluprosessin eri vaiheet yhden lukuvuoden ajalta. Menetelmät: Pedagogiseen suunnitteluprosessiin osallistui kaksi kahdenhengen päiväkotitiimiä, joista toisessa tiimissä toimin sijaisena. Tutkimus perustuu lähtökohtaisesti tähän tiimin, jossa toimin sijaisena. Tutkimusaineisto koostui pedagogisista dokumenteista, tiimikeskusteluista, havaintopäiväkirjoista ja tiimin tekemistä arvioinneista. Analyysimenetelmänä toimi teoriaperustainen sisällönanalyysi. Pedagogisen suunnitteluprosessin kuvauksen osalta sovellettiin ongelmaperustaisen oppimisen prosessimallia (PBL). Lasten vertaissuhde- ja kaveritaitojen tarkastelussa hyödynnettiin Laaksosen ja Revon (2017) luokittelua vertaissuhdetaitojen osa-alueista. Tulokset ja johtopäätökset: Tutkimus osoitti, että pedagoginen suunnitteluprosessi on tärkeä osa varhaiskasvatuksen ammattilaisten työtä, ja toiminnan hedelmät poimitaan vähin erin matkan varrella. Suunnittelutyön olennaiseksi osaksi osoittautui toiminnan dokumentointi ja arviointi. Tätä tiimi teki pitkin lukuvuotta niin arjen tilanteissa kuin erikseen tiimipalavereissa. Lukukauden (syksy 2020) alussa keskityttiin lasten leikkiin ja ryhmätason toimiin. Näin jokaiselle lapselle haluttiin tuottaa kokemus ryhmään kuulumisesta. Lasten leikkejä havainnoiden ja mukana eläen tiimi lisäsi ymmärrystään lasten välisistä suhteista ja vertaisvuorovaikutuksen etenemisestä. Joka kuukausi tiimi kävi arvioivaa keskustelua tavoitteiden ja toimenpiteiden suhteen. Arviointi ei siis ollut prosessin erillinen vaihe, vaan kulki mukana koko prosessin ajan. Toiminnan dokumentoinnin ja arvioinnin avulla luotiin suuntaviittoja tulevaan ja tarkennettiin pedagogisia keinoja ottaen huomioon lasten taitojen ja kaverisuhteiden kehittyminen sekä arjessa tapahtuneet muutokset (esim. uuden lapsen tuloa ryhmään). Vertaissuhdetaitojen osa-alueista syksyn toiminnassa korostui vuorovaikutukseen liittymisen ja ryhmässä toimimisen taidot, joita tuettiin mm. yhteisleikeillä ja muihin tutustumisella. Myös toisten lasten huomioon ottamisen taidot olivat tuolloin vahvasti esillä. Näiden taitojen kehittämisessä aikuisilla oli tärkeä rooli. Lukuvuoden kuluessa tiimi saattoi arvioida lasten ryhmäytyneen hyvin ja leikkien sujuvan useiden kavereiden kanssa, joskin vuorovaikutuksen ylläpitämisen taitoja harjoitetiin edelleen. Vertaisten tukemisen taidoissa tiimi sai kokea onnistuneensa, kun lapset vahvuus- ja taitokartan avulla oppivat nimeämään ja tunnistamaan toisten vahvuuksia ja saivat myös itse vertaisilta arvostavaa palautetta.

Tavoitteet. Tutkimuskysymykset syntyivät halusta selvittää, onko aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön sekä minäpystyvyyden välillä jokin yhteys. Tutkielmassa pohditaan, miten aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö vaikuttaa minäpystyvyyteen. Tämän tutkimuskysymyksen tuloksista nousi esiin toinen tutkimuskysymys, jossa pohditaan, kuinka minäpystyvyyskäsityksiä voidaan vahvistaa oppilailla, joilla on aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö. Tutkielman tavoitteena on pohtia, miten esimerkiksi opettaja voi vaikuttaa oppilaan minäpystyvyyden kehittymiseen ja miten esimerkiksi opettajan koulutusta voitaisiin kehittää tässä suhteessa. Menetelmät. Tutkielmaa toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Aineisto haettiin Helsingin yliopiston kolmesta eri tietokannasta ja aineistoksi valikoitui kahdeksan artikkelia, joissa oli tutkittu aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön sekä minäpystyvyyden välisiä suhteita eri ikäisillä oppijoilla. Tulokset ja johtopäätökset. Yksilöillä, joilla oli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö todettiin olevan heikommat minäpystyvyyskäsitykset kuin yksilöillä, joilla tätä häiriötä ei ollut. Huomioitavaa oli, että aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön oireiden määrällä sekä esimerkiksi aiemmilla kokemuksilla oli vaikutusta minäpystyvyyden kehittymiselle. Minäpystyvyyskäsityksiä voitiin kasvattaa esimerkiksi erilaisilla interventioilla ja oikeanlaisella tuella. Tärkeää on tukea oppilaita, joilla on aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, jo varhaisessa vaiheessa, jotta ongelmat eivät pääse kasvamaan liian suuriksi. Yksi suurimmista ulkopuolisista tekijöistä minäpystyvyyden kehittymiselle on sosiaalinen tuki.

Tavoitteet. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää, mitkä tekijät ovat yhteydessä lasten lukumotivaatioon. Kansainväliset lukutaitotutkimukset ovat herättäneet huolta lasten lukutaidon heikkenemisestä. Suomessa tähän on reagoitu perustamalla Kansallinen lukutaitostrategia 2030, jonka tavoitteena on vahvistaa lasten lukutaitoa, monilukutaitoa sekä lukumotivaatiota. Näistä jälkimmäinen on tämän tutkielman aihe. Lukumotivaatiotutkimukset ovat osoittaneet, että lukumotivaatio on moniulotteinen ja siihen vaikuttavat tekijät voidaan karkeasti jakaa pätevyyden, ryhmään kuulumisen ja autonomian tunteiden alle, jotka ovat Ryanin ja Decin (2000) itsemääräämisteorian mukaan ihmisen kolme perustarvetta. Tutkielman tuloksien avulla saadaan käsitys lukumotivaatioon yhteydessä olevista tekijöistä, joita voidaan hyödyntää lasten lukumotivaatiota ja lukutaitoa tukemaan lähdettäessä. Menetelmät. Integroiva kirjallisuuskatsaus mahdollisti metodisesti erilaisten tutkimusten tarkastelun systemaattisin ottein. Hakukriteerien avulla EBSCO, ERIC ja Proquest tietokannoista aineiston läpikäymiseen päätyi 38 vertaisarvioitua artikkelia, joista 25 artikkelia sopi lopulliseen aineistoon. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkielmassa nousi esille perhetaustan, lapseen liittyvien tekijöiden, lukutaidon ja -aktiivisuuden sekä opettajan käyttämien lähestymistapojen yhteys lasten lukumotivaatioon. Erot tyttöjen ja poikien välillä lukumotivaatiossa havaittiin tutkielmassa tyttöjen eduksi. Lapsen muista ominaisuuksista nuori ikä, sisäinen hallintakäsitys sekä persoonallisuuksista avoimuus, tunnollisuus ja sovinnollisuus ennakoivat korkeampaa lukumotivaatiota lapsilla. Myös lukutaidolla havaittiin selvä yhteys lukumotivaatioon. Lukumotivaatio on korkea todennäköisesti lapsilla, joiden kotona näytetään lukemisen mallia, jotka kokevat voivansa vaikuttaa lukemaansa ja jotka viihtyvät koulussa, missä myös hyödynnetään erilaisia yhteisöllisiä tapoja käsitellä kirjoja. Tuloksia voivat hyödyntää varsinkin lapsen kanssa arjessaan työskentelevät varhaiskasvatus- ja luokanopettajat sekä vanhemmat, jotka omalla esimerkillään ja toiminnallaan mahdollistavat kirjoihin tutustumisen ja niistä innostumisen.

Tavoitteet. Tutkimuksen tavoitteena on kartoittaa millaista tutkimusta on tehty koulukielitaidon arvioinnista alakoulussa ja miten kielitaitoa mitataan ja arvioidaan alakoulussa. Erityisenä kiinnostuksen kohteena on monikielisten oppilaiden koulukielitaidon arviointi ja suomi toisena kielenä -näkökulma. Tutkielmassa sivutaan summatiivista, formatiivista ja diagnostista arvi ointia. Diagnostisen arvioinnin avulla oppilaat jaetaan ryhmiin, formatiivinen arviointi on kan nustavaa ja summatiivinen arviointi tähtää arvosanan antamiseen. Lisäksi kartoitetaan millai sia suomi toisena kielenä -arviointiin sopivia käytänteitä tutkimuksissa esitetään. Aluksi kuva taan lyhyesti koulukielitaidon kehittymistä, arviointia yleisesti sekä kielitaidon arviointia. Menetelmät. Tutkimus toteutetaan kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Aineisto on rajattu 2010-luvulla ilmestyneisiin suomen- ja englanninkielisiin tutkimuksiin, katsauksiin, selvityksiin ja pro gradu -tasoisiin tutkielmiin. Tutkimusten tuli liittyä alakouluun ja arviointiin. Hain aineis toa Helkasta, Google Scholarista, Heldasta, Jyväskylän yliopiston tietokannasta JYX Digital Repositorysta sekä Turun yliopiston tietokannasta Volterista. Tulokset ja johtopäätökset. Tulokset osoittivat, että tutkimuksia aiheesta löytyi, mutta alakou lua koskeva kriteeri rajasi aineistoa 15 tutkimukseen. Tutkimuksissa käytettiin metodina usein haastattelua sekä kyselyä. Kielellisiä taitoja mittaavissa tutkimuksissa käytettiin lähinnä eri laisia kirjallisia ja sähköisiä testejä. Erityisesti paikallisten opetussuunnitelmien arviointia kos kevat osuudet olivat aineiston mukaan vaihtelevia ja opettajat kaipasivat arviointiin lisää tukea ja ohjeistusta. Millaisia suomi toisena kielenä -arviointiin sopivia testejä tutkimukset esittävät? Tähän kysymykseen liittyvissä tuloksissa nousi esiin sekä uusia että vanhoja arviointikäytän teitä ja -menetelmiä kielitaidon arviointiin, mutta niitä esiteltiin vain pintapuolisesti. Osa tehtä vistä oli vapaasti saatavissa verkossa ja osa vaatii opettajan omaa kehitystyötä. Summatiivista ja formatiivista arviointia tuleekin johtopäätökseni mukaan tutkia lisää sekä yleisellä ta solla että suomi toisena kielenä -näkökulmasta. Laajasti käytettyjen summatiivisten testien päivittämistä tulee tutkia ja päivittää niitä tarvittaessa.

Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena oli tarkastella alakoulun elämänkatsomustietoa ja sen opettamista. Tutkielmassa kuvataan elämänkatsomustiedon oppiaineen asemaa ja erityisyyttä sekä valmiuksia, joita alakoulun elämänkatsomustiedon opettaminen ja opetuksen järjestäminen edellyttävät. Elämänkatsomustieto on vaihtoehto oman uskonnon oppiaineelle. Elämänkatsomustieto on suunnattu uskontokuntiin kuulumattomille oppilaille, mutta opetukseen osallistuu myös niin kutsuttuihin vähemmistöuskontokuntiin kuuluvia oppilaita. Oppiaine on ollut olemassa 36 vuotta, mutta tutkimukset osoittavat, että sitä leimaa yhä jonkinlainen hajanaisuus ja epämääräisyys. Elämänkatsomustiedon opettamista, erityisesti alakoulun osalta, on tutkittu vähän. Tutkimuskysymyksinä olivat ”Miten elämänkatsomustiedon oppiaine on rakentunut ja mikä on sen erityisyys alakoulun oppiaineena?” sekä ”Mitä valmiuksia alakoulun elämänkatsomustiedon opettamiseen ja opetuksen järjestämiseen tarvitaan?” Tutkielma toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Aineisto koostuu 18 artikkelista, vuoden 2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden alakoulun elämänkatsomustiedon osuudesta sekä Opetushallituksen voimassa olevasta ohjeesta koskien peruskoulun katsomuskasvatusta. Aineistossa on viisi tieteellistä artikkelia ja 13 muuta artikkelia. Analyysissa hyödynnettiin teoriasidonnaista sisällönanalyysia, jossa aineistoa tiivistettiin ja luokiteltiin teoriaan ja käsitteisiin tukeutuen. Tutkielma osoitti, että elämänkatsomustiedon tieteenalatausta on monitieteinen ja hajanainen. Elämänkatsomustiedolla on uskonnon oppiaineen kanssa sekä yhteisiä että erillisiä sisältöjä. Oppiaineen lähtökohtana on oppilaan elämismaailma, ja työskentelyn ja arvioinnin tapojen tulee olla monipuolisia. Opetus järjestetään usein heterogeenisten yhdysryhmien opetuksena. Tulokset osoittivat, että opettaja tarvitsee valmiuksia aineenhallinnassa sekä ryhmän toiminnan ja oppilaiden ajattelun tukemisessa. Lisäksi opettajalta edellytetään oman katsomuksellisen positionsa reflektointia.

Tässä kandidaatin tutkielmassa käsitellään oppilaan alakouluun kiinnittymistä ja opettajan mahdollisuuksia tukea oppilaan kouluun kiinnittymistä. Kiinnostus kouluun kiinnittymistä kohtaan nousi siitä, että aikaisemmin tehdyt tutkimukset ovat käsitelleet kouluun kiinnittymistä yläkouluikäisten oppilaiden tai yläkouluun siirtymävaiheessa olevien oppilaiden kautta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kuvata, analysoida ja tulkita oppilaiden alakouluun kiinnittymiseen vaikuttavia asioita sekä sitä, miten opettaja pystyy tukemaan ja edistämään oppilaidensa alakouluun kiinnittymistä omalla toiminnallaan. Tutkielma tehtiin kuvailevan kirjallisuuskatsauksen menetelmällä, joka kuuluu laadullisen tutkimuksen menetelmiin. Tutkielman aineisto hankittiin hyödyntämällä hakusanoja school engagement, Finnish primary school ja teacher-student relationship ja näiden hakusanojen yhdistelmiä. Aineisto kerättiin Helsingin yliopiston kirjaston Helka-järjestelmän verkkokannasta. Aineiston hankinnan kriteereinä oli, että artikkelit koskevat alakoulua, ne ovat vertaisarvioituja sekä niiden tuli olla julkaistu 2000- 2021 vuosina, jotta artikkelien tiedot olisivat ajantasaisia. Aineistoksi valikoitui kymmenen tieteellistä artikkelia. Aineiston analyysissä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Aineistosta löytyvien sisältöjen mukaan muotoiltiin kaksi pääluokkaa, mitkä kuvaavat tutkielman tutkimuskysymyksiä. Pääluokiksi muodostui oppilaan alakouluun kiinnittymiseen vaikuttavat asiat sekä opettajan mahdollisuudet tukea oppilaiden kouluun kiinnittymisessä. Aineistosta kerättiin pääluokkiin sopivia ilmauksia, joista muodostettiin viisi alaluokkaa. Tutkimustuloksiksi löytyi oppilaan alakouluun kiinnittymiseen vaikuttavia asioita, sekä opettajan vaikutusmahdollisuuksia tukea oppilaan alakouluun kiinnittymistä. Oppilaan kouluun kiinnittymiseen vaikuttavia asioita olivat ihmissuhteet koulussa, yksilölliset tekijät sekä oppilaan tausta. Opettaja pystyi vaikuttamaan oppilaan kouluun kiinnittymiseen rakentamalla myönteisen suhteen oppilaaseen ja huolehtimalla oppimisympäristöstä. Tuloksista voi päätellä, että moni asia vaikuttaa oppilaan kouluun kiinnittymiseen, erityisesti oppilaan sosiaaliset suhteet. Lisäksi tuloksista nousee esille opettajan monet vaikutusmahdollisuudet tukea oppilaan kouluun kiinnittymistä.

Syftet med denna avhandling är att undersöka hur pedagogernas attityder och föreställningar kring inkludering påverkar arbetet för att främja alla barns deltagande i den pedagogiska verk-samheten tillsammans med den övriga barngruppen oavsett barnets behov av stöd. Och få fram stödmetoder som pedagogerna använder sig av, för att ge alla barn en möjlighet att delta i den småbarnspedagogiska verksamheten. Avhandlingens mest centrala frågeställningar är följande: Vilka betydelser tillskriver lärare inom småbarnspedagogiken begreppet inkludering? Hurdana inkluderande verksamhetsformer be-skriver lärarna? Hurdant samband finns mellan lärarnas syn på inklusion och deras verksam-het? Som teoretisk bakgrund för dessa frågeställningar används teorier om pedagogiska förhåll-ningssätt. Även teorier och tidigare forskning om barns social inkludering och barns utveckling används. Min empiriska del bygger på en kvalitativt strukturerad intervjustudie där jag intervjuar fyra lärare inom småbarnspedagogik. Intervjuresultaten analyseras utgående från en kvalitativ innehållsanalys som analysmetod. Resultatet från undersökningen visar att pedagogernas attityder och förställningar samt kun-skaper om inkludering påverkar pedagogens arbetssätt. Undersökningsresultatet visar också hur pedagogens egen vilja, motivation och samhörighet påverkar arbetsmotivationen i verk-samheten. Undersökningen som gjorts i samband med denna avhandling skapar en förståelse hos läsaren om hur viktig attityden, kunskapen och de tidigare erfarenheterna om ämnet är för pedagoger-nas handlande och val av arbetssätt.