Browsing by department "Behavioural Sciences"

Huijarisyndrooma tai huijari-ilmiö on varsinkin hyvin opinnoissaan tai työssään menestyvien yksilöiden sisäinen kokemus omasta riittämättömyydestä. Nämä yksilöt uskovat virheellisesti onnistumistensa olevan huijaamisen tulosta sen sijaan, että uskoisivat omiin kykyihinsä. Aihe on puhuttanut esimerkiksi mediassa, mutta siitä ei ole aiempaa suomalaista tutkimusta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää huijari-ilmiön esiintymistä suomalaisilla, hyvin opinnoissaan menestyvillä yliopisto-opiskelijoilla ja tarkastella miten eri opintojen vaiheessa olevat eroavat huijari-ilmiön suhteen. Lisäksi tutkittiin huijari-ilmiön yhteyttä itsetuntoon. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena ja sen aineisto kerättiin e-lomakkeella. Tutkimukseen osallistuneet henkilöt (n = 120) olivat suurimmaksi osaksi 20-26-vuotiaita ja hyvin opinnoissaan menestyviä yliopisto-opiskelijoita. Huijari-ilmiötä lähestyttiin mittarilla, joka koostui kolmesta ulottuvuudesta: itsensä ja saavutustensa vähättelystä, vilpillisyyden tunteesta ja saavutusten selittämisestä onnella tai sattumalla. Itsetunnon mittarilla mitattiin yksilön kokonaisvaltaista asennetta itseään kohtaan ja käsitystä omasta arvostaan. Huijari-ilmiön yleisyyttä selvitettiin tarkastelemalla summamuuttujien frekvenssejä ja kuvaajia. Huijari-ilmiön ja opintovaiheen sekä huijari-ilmiön ja itsetunnon yhteyksiä tarkasteltiin ristiintaulukoinnin sekä korrelaatioiden avulla. Opiskelijat eivät keskimäärin kokeneet opinnoissaan paljoa huijarikokemuksia. Eri opintojen vaiheessa olevat erosivat huijari-ilmiössä ja varsinkin opintojen loppuvaiheessa näyttäisi esiintyvän selkeästi vähiten huijarikokemuksia. Huijarikokemukset liittyvät usein haastaviin uusiin tilanteisiin, mikä saattaa selittää, miksi huijarikokemuksia oli enemmän alku- kuin loppuvaiheen opiskelijoilla. Tulokset vahvistivat myös aiemmissa tutkimuksissa todettua huijari-ilmiön ja itsetunnon välistä vahvaa negatiivista yhteyttä. Mitä vahvempi itsetunto opiskelijoilla oli, sitä vähemmän he myös raportoivat huijarikokemuksia. Tulokset antavat tietoa opiskelijoiden hyvinvointiin liittyvistä tekijöistä ja voivat auttaa kiinnittämään huomiota siihen, miten esimerkiksi opintojen alkuvaiheessa koettuja huijarikokemuksia voitaisiin vähentää. Huijarikokemukset varsinkin yhdistettynä heikkoon itsetuntoon ovat huolenaihe kyseisten opiskelijoiden hyvinvoinnin ja opintomenestyksen kannalta, ja ne voivat myös aiheuttaa negatiivisia seurauksia yksilön myöhemmälle urakehitykselle.

The aim is to study how different leadership styles relates to work commitment and well-being. My study objects are thus concepts and theories. Based on the literature, my aim is to answer the following research question: how do work commitment and well-being appear in different leadership styles? This thesis is an integrated, descriptive literature study. I try to establish a broad overview of the theme based on different sources. I thematize my material based on my research question. I make delimitations in the form of excluding literature and theories that are not directly relevant to my question. I want to create a broad overview of leadership, well-being and work commitment. The result of my analysis is that the transformative leader has good conditions for work commitment, even though the style is sometimes difficult to interpret. The leader has a good starting point for well-being. Based on the literature, the transformative leader has the best conditions for wellbeing in working life. The transactional leader also has good conditions for work commitment but has more negative than positive aspects related to well-being. The charismatic leader is difficult to interpret in terms of work commitment but has good conditions for well-being. The let-go-leader has poor conditions for both well-being and work commitment and is the style that have the highest risk of not being well in work life.

Suomessa eläkeväestö on kasvanut ja työeläkkeiden taso parantunut. Eläkemenot kasvavat jatkuvasti. Jotta nykyinen eläkejärjestelmä pystytään kantamaan, tulee työllisyyttä nostaa. Kuitenkaan osa ikääntyvistä ei jatka työelämässä eläkeikään saakka tai jatka yli vanhuuseläkeiän. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat ikääntyvien työssä jatkamiseen kirjallisuuden perusteella. Näistä tekijöistä tarkastelussa olivat ne, joihin voidaan organisaation tasolla mahdollisesti vaikuttaa. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että ikääntyvien työssä jatkamiseen vaikuttaa työn organisointiin, johtamiseen, työkykyyn ja motivaatioon liittyviä tekijöitä. Aiemmin samasta aiheesta vuonna 2015 tehdyn Työterveyslaitoksen selvityksen vuoksi rajasin tutkimusaineistoni 2015-2020 ilmestyneisiin tutkimuksiin ja vertailen niitä myös aikaisemmin saatuihin tuloksiin. Tutkimus toteutettiin systemaattisena kirjallisuuskatsauksena. Aineisto kerättiin Finna- ja Helda-tietokannoista. Aineiston valintakriteereiden jälkeen tutkimusaineistona oli viisi tutkimusta. Näistä neljä oli kvantitatiivisia ja yksi kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimusaineisto analysoitiin sisällönanalyysi-menetelmällä. Analysointi toteutui tutkimustuloksista muistiinpanojen tekemisellä, jotka jaettiin työssä jatkamista edistäviin tekijöihin ja eläkkeelle työntäviin tekijöihin. Tulokset käytiin läpi aihepiireittäin. Tutkimustulosten perusteella työssä jatkamista edistivät esimiehen tuki, ammatillisen osaamisen kehittämismahdollisuudet ja sen hyödyntäminen, osallistavat henkilöstöjohtamisen käytänteet, vaikutusmahdollisuudet, työpaikan ilmapiiri, oman uran hallinta, työhön liittyvät arvot ja asenteet, optimointi, kompensointi sekä työkyky. Eläkkeelle työntävät tekijät olivat pääsääntöisesti vastakohtia työssä jatkamista edistäville tekijöille. Burnout, huonoista työpaikan olosuhteista johtuva fyysinen sekä henkinen kuormittavuus ja terveys olivat myös eläkkeelle työntäviä tekijöitä. Ikääntyvien työssä jatkamiseen vaikuttavat siis monet eri tekijät. Organisaatiot voivat hyödyntää näissä tutkimuksissa esiin nousseita asioita omassa toiminnassaan.

Työn murros aiheuttaa muutoksia niin työn rakenteissa, vaatimuksissa, osaamisessa kuin sen merkityksellisyydessä. Tämä vaatii toimia sekä organisaatioiden että työntekijöiden osalta, jotta muutoksen aiheuttamiin kehityskulkuihin pystytään vastaamaan. Itseohjautuva tiimiperusteinen työtapa voidaankin nähdä eräänä keinona näihin muutoskulkuihin vastaamisessa edellyttäen tiimityöskentelyn seurausten koostamista ja tulkintaa. Tämän kandidaatin tutkielman tarkoituksena on tarkastella itseohjautuvien tiimien työskentelyn seurauksia sekä itseohjautuvuuden ja organisaation oppimisen välistä suhdetta. Tutkielman tutkimuskysymykset ovat 1) mitä seurauksia itseohjautuvalla tiimityöskentelyllä on aineistossa ollut sekä 2) millaisena itseohjautuvuuden ja organisaation oppimisen välinen suhde esittäytyy aineistossa? Tutkielma on systemaattinen kirjallisuuskatsaus ja sen aineisto muodostui kahdeksasta englanninkielisestä artikkelista, jotka on haettu EBSCOhost-tietokannasta ja valittu aineistolle määritettyjen kriteerien perusteella. Aineiston analyysi perustui teoriaohjaavalle sisällönanalyysille, missä aineistoa lähestyttiin teemoittelun kautta nostamalla aineistosta keskeisesti esille nousseita teemoja ja jakamalla ne luokkiin. Tulosten perusteella itseohjautuvien tiimien luonne näyttäytyi varsin ristiriitaisena. Aineistosta nousi keskeisesti esille tiimin sisäisten arvojen, normien ja roolien merkitys tiimien toimivuuden kannalta, mitkä toimivat niin tiimiä sitouttavina ja työskentelyä edistävinä kuin kuormittavina ja konflikteja aiheuttavina tekijöinä. Tulosten mukaan samoin itseohjautuvuuden ja organisaation oppimisen suhde oli hyvin kaksijakoinen. Suhdetta määrittivät ajattelutavan muutokseen sekä sitoutumiseen liittyvät tekijät. Itseohjautuva tiimityöskentely mahdollisti kokonaisuuksien hahmottamisen ja päämäärätietoisemman työskentelyn, mutta vääristyneiden arvojen hyväksyminen ja yksilökeskeinen näkökulma ehkäisivät tiimien tuloksekasta toimintaa. Tiimien kompleksinen luonne antaa aihetta jatkotutkimukselle. Jatkotutkimusta olisi tarpeen tehdä itseohjautuvien tiimien toiminnasta eri konteksteissa ja vertailla niiden vaikutusta tiimien toimivuuden kannalta.

Tutkimuksessani tarkastelen ADHD-diagnosoitujen aikuisten kokemuksia työn sisäisitä työhyvinvointia edistävistä tekijöistä. ADHD on paljon tutkittu häiriö lasten keskuudessa, mutta aikuisilla häiriö on vielä jäänyt huomattavasti vähemmälle huomiolle. Myös aikuisiän ADHD:ta ja ADHD-diagnosoitujen toimimista työelämässä olisi tärkeää tarkastella tarkemmin, sillä sen on yksi yleisimmistä neuropsykiatrisista häiriöistä. Sen on myös todettu aiheuttavan suuria vaikeuksia työelämässä. Työhyvinvointi on merkittävä työssä pysymistä edellyttävä tekijä, ja siihen tulisi panostaa erityisesti aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön omaavien keskuudessa. Tarkastelen tutkimuksessani nimenomaan työn sisäisien osa-alueiden merkitystä työhyvinvoinnille. Nämä osa-alueet ovat työympäristö, työtehtävät, työyhteisö ja esimiehen toiminta. Keräsin aineiston haastattelemalla neljää ADHD-diagnoosin omaavaa aikuista. Keskiössä oli tutkimushenkilöiden kokemukset, ja tutkimusmenetelmänä sovelsin fenomenografiaa. Aineiston analysoin myös käyttäen fenomenografista analyysia. Tulosten mukaan ADHD-diagnosoitujen aikuisten työhyvinvointia tukee joustavatyöympäristö. Työympäristö oli esiintynyt kuitenkin myös kuormittavana tekijänä. Hyvinvointia edistäviä työtehtäviä kuvasti työtehtävien hallittavuus ja työn imu. Työyhteisö taas nähtiin suurena työhyvinvoinnin voimavarana, mutta myös työhyvinvointia kuormittavana tekijänä. Esimiestoiminnan osalta tärkeänä pidettiin työntekijän ja esimiehen kohtaamista, osaamista kehittävää esimiestoimintaa ja luottamusta esimiestä kohtaan. Tutkimukseni ei luo yleistettävää tietoa ADHD-diagnosoitujen aikuisten työhyvinvoinnista, sillä aineistona toimii vain neljän aikuisen haastattelut eikä kaikkia ammattialoja ole saatu tutkimukseen mukaan. Tulokset toivat kuitenkin esille mielenkiintoisia asioita, jotka on syytä huomioida kun työskennellään ADHD-diagnosoitujen kanssa.

Tämän tutkielman tavoitteena oli tuottaa tietoa kaupunkimaisen Helsingin, taajaan asutun Lapuan ja maaseutumaisen Rautavaaran opetussuunnitelmien eroista ja yhtäläisyyksistä. Kolmen esimerkkikunnan eroja ja yhtäläisyyksiä tarkasteltiin demografisten tekijöiden, elinkeinoon liittyvien muuttujien, kunnallispolitiikan ja lähiseudun jatkokoulutusmahdollisuuksien avulla. Tutkimusongelmat ovat seuraavat: 1. Miten demografiset tekijät ilmenevät kaupunkimaisen Helsingin, taajaan asutun Lapuan ja maaseutumaisen Rautavaaran opetussuunnitelmissa? 2. Miten elinkeinoon liittyvät tekijät ilmenevät kaupunkimaisen Helsingin, taajaan asutun Lapuan ja maaseutumaisen Rautavaaran opetussuunnitelmissa? 3. Miten kunnallispolitiikka ilmenee kaupunkimaisen Helsingin, taajaan asutun Lapuan ja maaseutumaisen Rautavaaran opetussuunnitelmissa? 4. Miten lähiseudun jatkokoulutusmahdollisuudet ilmenevät kaupunkimaisen Helsingin, taajaan asutun Lapuan ja maaseutumaisen Rautavaaran opetussuunnitelmissa? Tutkimusstrategiana oli tapaustutkimus. Tutkielmassa käytettiin sekä määrällistä että laadullista metodia, joskin pääasiallinen tutkimusote oli kvalitatiivinen. Kolmen valitun esimerkkikunnan opetussuunnitelmat analysoitiin sisällönanalyysin avulla. Tutkimustulokset osoittivat, että demografiset tekijät ilmenivät opetussuunnitelmissa erityisesti oppilaiden ja huoltajien osallisuudessa opetussuunnitelmatyöhön. Helsinki on opetussuunnitelmatyössä kuullut sekä oppilaita, huoltajia että kaupunkilaisia. Lapuan opetussuunnitelmaan kaikilla eteläpohjalaisilla oli mahdollisuus vaikuttaa opetussuunnitelman yhteisesti luotuun arvopohjaan. Rautavaara pysyttäytyi opetussuunnitelman perusteissa tältä osin. Elinkeinorakenteeseen liittyvät tekijät näkyivät erityisesti taajaan asutun Lapuan opetussuunnitelmissa, ja yrittäjämäisen toimintatapaa painotettiin läpi opetussuunnitelman. Paikallispolitiikka ilmeni Rautavaaran opetussuunnitelman yhdeksännen vuosiluokan opetuksen sisällössä, jossa nostettiin esille ajankohtainen tietämys Suomen kielipoliittisesta suhteesta muihin Pohjoismaihin. Jatko-opintomahdollisuudet ilmenivät Helsingin opetussuunnitelmassa siten, että oppilaiden realististen ja yksilöllistä oppimista innostavien valintojen tekeminen koettiin tärkeäksi. Lapualla nostettiin kielitaidon merkitys jatko-opintojen kannalta. Rautavaaran opetussuunnitelmassa nostettiin esille oppilaiden ymmärrys ruotsin kielen tärkeydestä jatko-opinnoissa. Tulosten yhteenvetona voidaan todeta, että kunnat ilmentävät paikallista koulutuspolitiikkaa opetussuunnitelmassa eri tavoin. Tätä tutkielmaa voidaan pitää pilottitutkimuksena laajemmalle aihealueen tutkimukselle. Eroja ja yhtäläisyyksiä voitaisiin jatkossa selvittää myös muiden kuin tutkimuksessa käytettyjen tekijöiden avulla.

Kandidaatintutkielman tarkoituksena oli kuvailla laajasti ja kattavasti kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten koulunkäyntiä. Sekä Suomessa että muualla maailmassa on havaittu, että kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset menestyvät muita lapsia huonommin koulussa ja heillä ilmenee muita lapsia enemmän esimerkiksi keskittymishäiriöitä ja aggressiivista käytöstä. Tutkielman aineisto koostui pitkittäistutkimuksista, minkä vuoksi voitiin tarkastella myös lapsissa tapahtuvaa muutosta. Aiheen tutkiminen on tärkeää siksi, että voidaan paikantaa, missä kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset erityisesti kokevat haasteita koulussa ja miten heitä voidaan näillä osa-alueilla tukea. Myös vaikeuksia ennustavat riskitekijät sekä toisaalta niiltä suojaavat tekijät on tunnistettava, jotta tukitoimia osataan kehittää. Tutkielma toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena. Tutkielman aineistona toimi 11 vertaisarvioitua tutkimusartikkelia, jotka oli kaikki julkaistu englanninkielisenä. Aineisto kerättiin eksplisiittisesti ja analyysimenetelmänä toimi sisällönanalyysi. Analyysissa korostui aineiston keskustelu tutkimuskysymysten kanssa, joita oli kolme: 1) Mitä haasteita tutkimusten mukaan kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset kohtaavat koulussa? 2) Mitä haasteita ennustavia tekijöitä löydettiin? 3) Mitä muutoksia havaitaan lasten koulunkäynnissä ja käytöksessä pitkittäisseurannan aikana? Hypoteesina oli, että kodin ulkopuolelle sijoitetuilla lapsilla havaitaan enemmän käytösongelmia kuin muilla lapsilla ja että he tarvitsevat enemmän erityistä tukea kuin muut. Erittelin vastaukset tutkimuskysymysten alle. Koulunkäynnin haasteina aineiston tuloksissa korostuivat käytösongelmat ja erityisen tuen tarve, jotka tukivat hypoteesia. Sen lisäksi heikko akateeminen menestys toistui aineiston tutkimusten tuloksissa. Haasteita indikoivat tekijät voitiin jakaa riskitekijöihin sekä suojaaviin tekijöihin. Riskitekijöinä näyttäytyi esimerkiksi lapsuuden kokemukset ja äidin koulutustaso. Muutosten osalta tuloksissa oli hajontaa, osassa tutkimuksista havaittiin esimerkiksi käytöksen parantuneen sijoituksessa olon aikana, mutta toisaalla taas arvosanat laskivat ja poissaolot lisääntyivät. Kaiken kaikkiaan tulokset osoittavat, että kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset kohtaavat muihin lapsiin verrattuna enemmän haasteita koulussa ja niiden vaikutukset heijastuvat pitkälle aikuisikään.

Tässä kandidaatintutkielmassa tarkastellaan elämän merkityksellisyyden ja subjektiivisen hyvinvoinnin välistä yhteyttä. Tutkielman menetelmänä on käytetty kuvaileva kirjallisuuskat-saus. Tarkoituksena on tutustua keskeisiin teorioihin elämän mielekkyydestä ja selvittää mahdollisia selittäviä tekijöitä, jotka vaikuttavat rakentavasti ihmisen subjektiiviseen hyvin-vointiin. Tutkielman varsinaisena teoreettisena viitekehyksenä käytetään Maslowin tarve-hierarkia- sekä Deci & Ryanin itsemääräytymisenteoriat. Maslowin tarvehierarkiateorian mukaan subjektiivinen hyvinvointi edellyttää yksilön perus-tarpeiden täyttymistä. Lisäksi yhdysvaltalaiset motivaatiotutkijat Deci ja Ryan ovat osoitta-neet, että ihmisen psykologiset perustarpeet, kuten autonomia, osaaminen ja yhteenkuulu-vuuden tunne ovat yhteydessä subjektiiviseen hyvinvointiin. Tässä tutkielmassa molemmat teoriat esitellään ja sen jälkeen pohditaan subjektiivisen hyvinvoinnin tutkimuksen tulevaisuu-den perspektiivejä. Tulevaisuuden perspektiivit esitellään hyvätahtoisuuden ja autenttisuuden käsitteiden avulla. Erityisesti suomalainen filosofian tohtori Martela on pohtinut hyvätahtoisuuden käsitettä itse-määräytymisen teorian mahdollisena jatkokehityksenä. Martela on ehdottanut, että hyvänta-hoisuutta voidaan nähdä ihmisen psykologisena perustarpeena, joka autonomian, osaamisen ja yhteenkuuluvuuden tunteen kanssa yhdessä vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin. Lopuksi esit-telen autenttisuuden käsitteen: ehdotan, että autenttisuus voidaan nähdä potentiaalisena it-semääräytymisenteorian evoluutiona.

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin, millä tavoin opetusalan ammattilehdessä puhutaan kasvatusvastuusta, vanhemmuudesta ja kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet määrittävät koululle opetustehtävän lisäksi kasvatustehtävän, mutta julkisessa keskustelussa on esitetty syytöksiä vanhempien heikentyneestä kasvatusotteesta. Kasvatusvastuun rajat ovat epäselvät. Tässä tutkimuksessa selvitettiin diskurssianalyysin keinoin, kuinka näitä rajoja määritellään kasvatuksen ammattilaisten keskuudessa. Tutkimuksen aineisto kerättiin Opetusalan Ammattijärjestön (OAJ) ammatti- ja järjestölehdestä Opettajasta. Kaikki OAJ:n jäsenet saavat lehden jäsenetuna, minkä vuoksi lehden kirjoitukset antoivat todenmukaisen kuvan kasvatuksen ammattilaisten välillä käydystä keskustelusta. Lukuvuonna 2016–2017 ilmestyneet lehdet kuvasivat ajankohtaisesti elokuussa 2016 perusopetuksessa käyttöönotetun opetussuunnitelman vaikutuksia. Tutkimuksessa muodostettiin oppilaan kokonaisvaltaisen tukemisen diskurssi, opettajan rajallisten resurssien diskurssi ja yhteistyön diskurssi. Oppilaan kokonaisvaltaisen tukemisen diskurssi esiintyi aineistossa hallitsevana. Tutkimuksen perusteella koulu ottaa paljon vastuuta lapsen kasvatuksesta ja kokee sen olennaiseksi osaksi tehtäviään. Opettajan työ koetaan kuitenkin raskaaksi. Taloudelliset säästöpaineet, kiire ja vastuu oppilaista kuormittavat. Vanhemmuutta tuetaan paikoin, mutta päällimmäisenä kotitausta näyttäytyy eriarvoistavana tekijänä ja vanhemmuus heikohkona. Yhteistyö koetaan tärkeäksi, mutta sen määrässä ja toimintamuodoissa on vaihtelua.

Musiikilla on lukuisissa tutkimuksissa todettu olevan monenlaisia hyötyjä ja merkityksiä kaiken ikäisille. Aiemmissa tutkimuksissa on saatu muun muassa näyttöä musiikin ja vieraan kielen oppimisen yhteydestä ja jopa kausaalisuhteesta. Tutkimuksia aiheesta on kuitenkin tehty pääosin aikuisikäisillä kielenoppijoilla sekä suoritettu laboratorio-olosuhteissa ja valtaosasta niistä puuttuu empiirinen perusta. Käsillä oleva tutkimus on luonnollisissa olosuhteissa järjestetty kokeellinen tutkimus interventioasetelmalla. Tutkimustehtävänä on selvittää, miten laulun käyttäminen opetus/oppimisvälineenä hyödyttää puheen käyttämiseen verrattuna toisen/vieraan kielen sanaston oppimista erään kaksikielisen esikoulun oppilailla. Tutkimuksen nollahypoteesina on, että kaksikielisen esikoulun oppilaat oppivat vieraan/toisen kielen sanastoa paremmin laulun kuin puheen avulla. Vaihtoehtoinen hypoteesi puolestaan on, etteivät tulokset eroa toisistaan opetustilanteiden välillä. Tutkimukseen osallistujiksi valittiin erään kaksikielisen esikoulun 55 oppilaasta karsinnan jälkeen ne lapset, jotka eivät olleet selkeästi kaksikielisiä ja joiden lähtötaso tutkimuksen opetusaineiston suhteen oli riittävän matala. Lopullisiksi otoskoiksi muodostui suomenkielisten osalta 17 ja vieraskielisten osalta 6. Tutkimuksessa opetus- ja testimateriaalina käytettiin suomalaisia metsän eläimiä. Tutkimus toteutettiin toistomittauksena, jossa jokainen koehenkilö toimi itsensä verrokkina osallistumalla molempiin koetilanteisiin. Puheen ja laulun avulla toteutettujen opetuskertojen testitilanteiden tuloksia verrattiin toisiinsa ryhmien (suomenkieliset ja vieraskieliset) sisäisesti. Aineiston analyysimenetelminä käytettiin epäparametrisia testejä, Friedmanin testiä sekä Wilcoxonin testiä. Tutkimustulokset eivät yllättäen tukeneet asetettuja hypoteeseja. Suomenkielisten ryhmässä tulokseksi saatiin, että sanastoa opittiin tilastollisesti merkitsevästi paremmin puheen avulla. Lisäksi puheen avulla esitettyjä eläimiä tunnistettiin tilastollisesti merkitsevästi enemmän. Vieraskielisten ryhmäkoko oli niin pieni, että tämän ryhmän kohdalla tilastollisten testien tuloksia tuli tulkita varoen ja lopputuloksena päädyttiin siihen, ettei eri koetilanteiden suorituksien voida katsoa eronneen toisistaan. Mahdollisia syitä tuloksille pohdittiin aiempien tutkimusten koeasetelmiin, kuten vieraan kielen sanoille altistumisen määrään, verraten. Loppupäätelmänä todetaan, ettei musiikin hyödyllisyyttä vieraankielen opetuksessa ole syytä lähteä hylkäämään tämän tutkimuksen tulosten pohjalta ja lisäksi tuodaan esille musiikin käytön muita hyötyjä pedagogisessa toiminnassa, joita ovat esimerkiksi musiikin positiiviset vaikutukset osallistumisen ja osallisuuden kokemiseen sekä sosiaaliseen käyttäytymiseen.