Browsing by discipline "Logopedi"

Tavoitteet. Aiempien tutkimusten valossa puhevammaisilla henkilöillä, jotka käyttävät ilmaisussaan AAC-keinoja, on riski jäädä ikätoverisuhteiden ulkopuolelle. Ikätoverisuhteet ovat tärkeä osa lapsen ja nuoren kehitystä ja hyvinvointia, joten niihin pitää kiinnittää huomiota osana puhevammaisen ihmisen kuntoutusta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisten interventioiden avulla ikätoverisuhteita voidaan tukea lapsen ja nuoren esi- ja kou-luopetuksen konteksteissa. Menetelmät. Tutkimusmenetelmänä toimi integroiva kirjallisuuskatsaus, johon artikkelit etsittiin Scopus- ja PsycINFO -tietokannoista helmikuussa 2020. Hakulauseke koostui hakusanoista, jotka liittyivät ikätoverivuorovaikutukseen, puhetta tukeviin ja korvaaviin kommunikointikeinoihin, lapsiin ja nuoriin sekä interventioihin. Aineiston valintaprosessissa tutkittiin ensiksi tutkimusten otsikot ja abstraktit, minkä jälkeen jäljelle jääneitä artikkeleja tarkasteltiin kokonaisuudessaan. Tutkimusaineistoiksi valikoitui seitsemän artikkelia, jotka vastasivat molempiin tutkimuskysymyksiin. Aineisto analysoitiin soveltuvin sisällönanalyysin keinoin, lukemalla artikkelit huolellisesti läpi ja tehden samalla muistiinpanoja. Muistiinpanojen pohjalta aineiston esittely ja päälöydökset tutkimuskysymyksittäin avattiin tulosluvussa. Tulokset ja johtopäätökset. Interventioilla oli pääsääntöisesti positiivisia vaikutuksia ikätoverisuhteisiin, mutta tulokset vaihtelivat jonkin verran eri tutkittavien välillä, mikä vaikutti tulosten yleistettävyyteen. Pitkäaikaisista vaikutuksista ei myöskään ollut näyttöä. Tutkimuksen sosiaalisen validiteetin arvioinnit kuitenkin antoivat näyttöä siitä, että tutkittavat sekä esimerkiksi opettajat ja vanhemmat pitivät interventioita hyödyllisinä ja tuloksia positiivisina. Ikätovereiden ottaminen mukaan interventioihin on tulosten perusteella suositeltavaa. Tulosten valossa voidaan sanoa, että interventioilla on positiivista vaikutusta ikätoverisuhteisiin ja interventioiden vaikuttavuutta on syytä tutkia jatkossakin.

Tavoitteet. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että autististen lasten jaetun tarkkaavuuden käyttö poikkeaa tyypillisesti kehittyvistä ikätovereista. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia autismin kirjoa ja jaettua tarkkaavuutta sekä jaetun tarkkaavuuden kuntoutuksen merkitystä osana kokonaisvaltaista autismin kirjon kuntoutusta. Tutkimuksessa koottiin yhteen erilaisia arviointi- ja kuntoutusmenetelmiä, joilla autististen lasten jaettua tarkkaavuutta on mahdollista tutkia ja tukea. Lisäksi tutkittiin kuntoutuksen vaikuttavuutta. Menetelmät. Tutkimuksen menetelmä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Haku suoritettiin helmikuussa 2020 ja hakulausekkeena käytettiin (autis*) AND (joint attention) AND (intervention* OR assessment). Artikkeleita valikoitui lopulliseen tutkimukseen kuusi. Tutkimuksia tarkasteltiin sisällönanalyysin avulla. Tulokset ja johtopäätökset. Autististen lasten jaetun tarkkaavuuden kykyjä arvioitiin havainnoimalla lapsen ja aikuisen leikkiä, lapsen silmien liikettä ja käyttämällä erilaisia standardoituja arviointimenetelmiä. Interventioiden kesto ja toteutustapa vaihtelivat, mutta kaikkien tutkimusten tulosten mukaan jaetun tarkkaavuuden taidot paranivat ja tulokset näkyivät myös seurantatutkimuksessa. Jotta jatkossa saataisiin relevanttia tietoa siitä, miten intervention pituus ja sisältö vaikuttavat jaetun tarkkaavuuden kykyihin, olisi jokaisen artikkelin tutkimusasetelma oltava samanlainen. Tutkimuksissa käytetyt arviointimenetelmät sekä interventioiden sisältö olivat hyvin vaihtelevia, joten tulokset eivät ole yleistettäviä. Jatkotutkimusta tulisi tehdä iän merkityksestä kuntoutuksen vaikuttavuuteen sekä siihen, millainen merkitys aikaisin aloitetulla kuntoutuksella on autistisen lapsen jaetun tarkkaavuuden kykyihin. Jatkossa tulisi myös tutkia, miten intervention pituus ja sisältö vaikuttavat jaetun tarkkaavuuden kykyjen kehitykseen.

Kaksikielisten lasten määrä kasvaa jatkuvasti Suomessa, ja erityisesti pääkaupunkiseudulla kasvu on ollut viime vuosina nopeaa. Suurimmalle osalle kaksikielisistä lapsista kahden kielen omaksuminen sujuu ongelmitta, mutta joukossa on myös lapsia, joiden kielelliset taidot eivät kehity kummallakaan kielellä. Tällöin kyse voi olla kielellisestä erityisvaikeudesta. Kaksikielisten lasten kielellisen erityisvaikeuden arvioiminen voi olla haastavaa, sillä kaksikielisyyden ominaispiirteitä huomioivia arviointimenetelmiä ei juurikaan ole saatavilla, eikä kaksikielisten lasten kielenkehitystä ole mielekästä verrata pelkästään yksikielisten lasten kielenkehitykseen. Perinteisen testauksen rinnalle kaksikielisille lapsille on ehdotettu dynaamista arviointia, joka perustuu oppimisen kapasiteetin arvioimiseen, sen sijaan, että keskityttäisiin pelkästään lapsen osaamistasoon testaushetkellä. Tutkielmassa perehdytään dynaamiseen arviointiin ja sen mahdollisuuksiin kaksikielisten lasten arviointimenetelmänä. Aineisto kerättiin kuvailevan kirjallisuuskatsauksen periaatteita noudattaen tammi- ja helmi-kuussa 2016. Hakulauseke muodostettiin termien dynaaminen arviointi, kaksikielinen, lapsi ja kielellinen erityisvaikeus englanninkielisistä vastineista ja aineistohakuun käytettiin EBSCO:n Academic Search Complete-tietokantaa sekä ProQuestin Linguistics and Language Behavior Abstracts (LLBA)-tietokantaa. Aineistohaku rajattiin 2000-luvulla tehtyihin artikkeleihin, minkä lisäksi aineiston tuli olla vertaisarvioitua, sen tuli sisältää kaikki hakulausekkeen termit ja siitä tuli olla kokoteksti saatavissa. Haku tuotti yhdeksän artikkelia, joista neljä olivat samoja mo-lemmissa tietokannoissa. Lopulliseksi aineistoksi valikoitui viisi artikkelia. Tulosten perusteella näyttäisi siltä, että dynaamista arviointia käytettiin erityisesti testaus-opetus-uudelleentestausmenetelmällä ja sen avulla oli mahdollista erotella hyvällä tarkkuudella kielellinen erityisvaikeus normaalista kaksikielisestä kielenkehityksestä. Aineiston vähäisen määrän takia saatua tulosta ei kuitenkaan ole mahdollista yleistää. Tulos on kuitenkin yhte-neväinen aiemman yksikielisillä lapsilla tehdyn dynaamisen arvioinnin menetelmällä toteutetun tutkimuksen kanssa

The role of parental language choice and code-switching in early bilingual lexical development

Tavoitteet. Tämän tutkielman tavoite oli selvittää, millaista kaksosten kielellisen morfologian oppiminen on: poikkeaako se yksin syntyneiden lasten morfologian oppimisesta. Sen lisäksi haluttiin selvittää, poikkeaako mono- ja ditsygoottisten kaksosten morfologian oppiminen toisistaan. Aikaisemman tutkimuksen perusteella tiedetään, että kaksosten kielellinen kehitys on keskimäärin hitaampaa kuin yksin syntyneillä lapsilla. Menetelmät. Tutkimus oli tarkoitus toteuttaa lääketieteellisiin tietokantoihin suuntautuvan tietokantahaun avulla. Hakusanana ”morfologia” oli ongelmallinen, sillä suurin osa artikkeleista käsitteli anatomista morfologiaa. Aineistoksi muodostui yksi tietokantahaun avulla löytynyt artikkeli sekä kaksi muuta, jotka otettiin mukaan manuaalisena poimintana. Tulokset ja johtopäätökset. Ensimmäiseen tutkimuskysymykseen kaksosten ja yksisyntyneiden lasten morfologian oppimisesta vastausta ei aineistosta saatu liian pienen otoksen takia. Toiseen tutkimuskysymykseen, mono- ja ditsygoottisten kaksosten morfologian oppimisen eroista, saatiin selville, että monotsygoottiset kaksoset omaksuvat morfologisia taitoja samantahtisemmin kuin ditsygoottiset kaksoset. Kyse on kuitenkin monotsygoottisten kaksosten samankaltaisemmasta ympäristöstä kuin ditsygoottisilla kaksosilla. Mikäli kyse on ympäristötekijöistä, tällä voisi olla puheterapian kannalta rohkaiseva merkitys: muokkaamalla ympäristöä kuntouksen avulla lapsen mahdollisuudet oppia morfologisia taitoja kasvavat.

Tavoitteet. Ikätoverisuhteet ovat vuorovaikutussuhteita, joita lapsi muodostaa vertaisryhmässään saman ikäisten ja kehitykseltä vastaavalla tasolla olevien ihmisten kanssa. Nämä suhteet ovat tärkeitä itsessään ja kehityksellisestä näkökulmasta. Ikätoverisuhteissa lapsi oppii ja harjoittelee monipuolisesti kielellisiä taitoja sosiaalisessa viitekehyksessä. Tutkimuksissa kehityksellinen kielihäiriö on yhdistetty vähäiseen ikätoverisuhteiden määrään ja suhteiden poikkeaviin piirteisiin. Tyypillisesti kehittyneisiin ikätovereihin verrattuna kielihäiriöisten lasten vertaissuhteissa vaikuttaa ilmenevän myös runsaammin ongelmia. Tämän kandidaatintutkielman tavoitteena oli selvittää, miten kehityksellinen kielihäiriö on yhteydessä lapsuuden aikaisiin ikätoverisuhteisiin ja näissä suhteissa ilmeneviin vuorovaikutuksen poikkeaviin piirteisiin. Lisäksi tarkastelun kohteena oli se, selittyvätkö ikätoverisuhteiden haasteet kielellisten taitojen puutteellisuudella ja painottuuko jonkin kielen osa-alueen merkitys. Menetelmät. Kandidaatintutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Aineistohaku suoritettiin helmikuussa 2020 Ovid Medline ja Scopus-tietokannoista. Hakulauseke koottiin kehitykselliseen kielihäiriöön, ikätoverisuhteisiin ja ikätoverivuorovaikutukseen viittaavista termeistä. Artikkelien tuli olla englanninkielisiä ja vertaisarvioituja alkuperäisiä tutkimuksia, jotka vastasivat kandidaatintutkielman molempiin tutkimuskysymyksiin. Hakutuloksesta lopulliseen aineistoon valikoitui valintakriteereiden perusteella viisi artikkelia. Lisäksi yksi artikkeli poimittiin manuaalisesti. Kandidaatintutkielman aineisto koostui kuudesta artikkelista, joita analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tulokset ja johtopäätökset. Katsauksen tulosten perusteella kielihäiriöisten lasten ikätoverisuhteet eroavat tyypillisesti kehittyneiden lasten vertaissuhteista. Poikkeavuutta havaittiin ikätoverisuhteiden määrässä, laadussa ja vuorovaikutuksessa ilmenevissä piirteissä. Myös negatiivisia ikätoverikokemuksia ilmeni kielihäiriöisillä lapsilla enemmän. Kielen osa-alueista ikätoverisuhteiden haasteisiin olivat yhteydessä ekspressiivinen, reseptiivinen ja pragmaattinen kyvykkyys sekä kerrontataidot. Tulokset olivat kuitenkin osin ristiriitaisia. Katsauksen perusteella kielihäiriödiagnoosin ja ikätoverisuhteiden vaikeuksien välillä vaikuttaa kuitenkin olevan yhteyksiä. Mahdolliset ikätoverisuhteiden haasteet tulisi ottaa huomioon lapsen kuntoutuksessa ja pyrkiä ennaltaehkäisemään pitkittyvien ongelmien kehittymistä.

Tavoitteet. Kehityksellinen kielihäiriö (developmental language disorder; DLD) on yksi yleisimmistä lapsuudessa esiintyvistä kehityksellisistä häiriöistä. Häiriössä lapsen kokonaiskehitys etenee normaalivaihtelun rajoissa, mutta poikkeavuuksia ilmenee joko puheen ymmärtämisessä tai tuottamisessa tai molemmissa. Kehityksellinen kielihäiriö vaikuttaa laajasti kielellisiin taitoihin, ja sen yhteydessä on havaittu esiintyvän vaikeuksia muun muassa oppimisessa, psyykkisessä hyvinvoinnissa ja sosiaalisessa toiminnassa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on lisätä ymmärrystä häiriön vaikutuksista laajemmin yksilön hyvinvointiin ja toimintakykyyn tarkastelemalla elämänlaatua lapsilla ja nuorilla, joilla on kehityksellinen kielihäiriö. Menetelmä. Tutkimusmenetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Tieteellisiä tutkimusartikkeleita haettiin kahdesta tietokannasta, jotka olivat Scopus ja Ovid Medline. Hauissa käytettiin seuraavaa hakulauseketta: (”developmental language disorder” OR DLD OR ”specific language impairment” OR SLI OR “language impairment”) AND (“quality of life” OR HRQoL) AND (child* OR adolesc*). Lauseke tuotti seitsemän kirjallisuuskatsaukseen sopivaa artikkelia. Tulokset saatiin näitä artikkeleita analysoimalla. Tulokset ja johtopäätökset. Lapsilla ja nuorilla, joilla oli kehityksellinen kielihäiriö, havaittiin useassa tutkimuksessa olevan heikompi elämänlaatu kuin tyypillisesti kehittyneillä lapsilla ja nuorilla. Tarkemmin tarkasteltuna heikentynyt elämänlaatu ilmeni osassa tutkimuksista seuraavilla osa-alueilla: sosiaalinen toiminta, psyykkinen hyvinvointi ja tunne-elämän toiminnot, kouluun liittyvä toiminta, itsenäisyys sekä fyysinen hyvinvointi ja motorinen toiminta. Tutkimusten välillä oli kuitenkin jonkin verran vaihtelevuutta ja ristiriitaisuuksia. Kirjallisuuskatsauksen tulosten perusteella kehityksellisellä kielihäiriöllä voi olla moninaisia vaikutuksia yksilön hyvinvointiin ja toimintakykyyn, ja tämä olisi keskeistä ottaa huomioon arvioinnissa sekä kuntoutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa.

Ennenaikaisesti syntyvillä vauvoilla on kypsymättömyyden takia suuremmat riskit erilaisille kehitysvaikeuksille. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että lähes jokaisella keskosella on ongelmia suun kautta syömisessä. Syömisvaikeuksilla on moniulotteinen vaikutus aina ravitsemuksesta vuorovaikutukseen asti. Ilman varhaisia interventioita, vaikeudet voivat heijastua jopa puheen ja kielen kehitykseen sekä pitkittyä myöhempään lapsuuteen. Varhaisilla interventioilla on siis tärkeä merkitys sekä syömistaitojen edistämisessä että kokonaiskehityksen ja vuorovaikutuksen tukemisessa. On edelleen ristiriitaista tietoa siitä, millaiset interventiomenetelmät keskosten syömisvaikeuksiin ovat tehokkaimpia. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia varhaisia interventiomenetelmiä ennenaikaisena syntyneiden vauvojen syömisvaikeuksiin on, ja kuinka tehokkaita menetelmät ovat. Menetelmänä tässä tutkimuksessa käytettiin kuvailevaa kirjallisuuskatsausta. Kirjallisuuskatsauksen aineisto haettiin samalla hakulausekkeella EBSCO-, MEDLINE- ja Web of Science –tietokannoista. Hakutermit olivat keskonen, ennenaikaisesti syntynyt vauva, syömisvaikeudet ja –ongelmat sekä interventio englanninkielisillä vastineilla. Tietokannoista löytyi yhteensä 102 tutkimusartikkelia. Aineiston lopullista muodostumista ohjasivat valintakriteerit, joiden perusteella kirjallisuuskatsaukseen valikoitui kuusi artikkelia vuosilta 1996–2016. Tulosten perusteella keskosten syömisvaikeuksien varhaisessa interventiossa on käytössä erilaisia menetelmiä, joista sensomotoriset ovat yleisimpiä. Kaikista tehokkainta interventiomenetelmää ei ole löydetty, joten tämän tutkielman kokoavat tulokset voivat olla hyödyllisiä kliinistä työtä varten. Jatkotutkimusta tarvitaan hyödyllisimmän menetelmän löytämiseksi. Tehokkuuden vertailua tukisi mahdollisimman samankaltaiset tutkimusasetelmat, jotta kehityksen vaikutusta syömistaitoihin osattaisiin paremmin arvioida. Interventioiden varhainen aloitus on selvästi hyödyllinen, ja tulosten perusteella vanhempien osallistuvuuden lisääminen osaksi interventioita voisi johtaa yhä parempiin lopputuloksiin.

Tavoitteet. Kaksi- ja monikielisten lasten logopediseen arviointiin liittyy monia käytännön haasteita, kuten lasten ensikieltä osaavien puheterapeuttien sekä luotettavien arviointimenetelmien puute. Erotusdiagnostiikkaa vaikeuttaa esimerkiksi se, että tyypilliseen kaksi- ja monikieliseen kehitykseen voi liittyä samankaltaisia piirteitä kuin sellaisilla yksikielisillä lapsilla, joilla on kielellinen erityisvaikeus. Tämän tutkielman tarkoituksena on koota tietoa siitä, millaisia menetelmiä kaksi- ja monikielisten lasten logopediseen arviointiin on käytetty, ja miten luotettavasti näillä menetelmillä voidaan erotella tyypillisesti ja poikkeavasti kehittyvät kaksi- ja monikieliset lapset toisistaan. Tuloksia peilataan Suomessa tällä hetkellä käytössä oleviin arviointikäytäntöihin ja pohditaan näiden käytäntöjen kehittämismahdollisuuksia. Menetelmät. Tutkimusmenetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Vertaisarvioituja tieteellisiä artikkeleita haettiin Ovid Medline- ja Cinahl-tietokannoista hakulausekkeella (multilingual* OR bilingual* OR “dual language learn*”) AND (“language impairment” OR SLI) AND (”differential diagnosis” OR diagnos* OR assess*). Lopulliseen tutkimusaineistoon valikoitui kahdeksan alkuperäistä tutkimusartikkelia, joissa oli tutkittu jonkin arviointimenetelmän tai arviointimenetelmien yhdistelmän diagnostista tarkkuutta kaksikielisten lasten joukossa. Tutkimusten tuloksia vertailtiin ja yhdisteltiin, pohdittiin mahdollisia jatkotutkimusaiheita ja esiin nousseiden arviointimenetelmien sovellusmahdollisuuksia Suomessa. Tulokset ja johtopäätökset. Tarkastelluissa tutkimuksissa oli käytetty kaksikielisten lasten logopediseen arviointiin vanhemmille suunnattuja kyselyitä, dynaamista arviointia, kerrontataitojen arviointia, semanttisia tehtäviä sekä epäsanojen, lauseiden ja numerosarjojen toistotehtäviä. Kaikkein luotettavimmalta menetelmältä vaikutti vanhemmille suunnattujen kyselyiden ja muiden arviointimenetelmien yhdistäminen. Myös kerrontataitojen arviointi ja dynaaminen arviointi vaikuttivat melko lupaavilta menetelmiltä. Toistotehtävien toimivuudesta saatiin melko vaihtelevia tuloksia, mutta varsinkin eri toistotehtäviä yhdistelemällä saatiin hyviäkin tuloksia. Vaikka kaksi- ja monikieliset lapset olisi hyvä arvioida heidän kaikilla kielillään, ja varsinkin ensikielen kehityksestä on tärkeää saada tietoa, ei kaikkien kielten suora arviointi ole aina mahdollista. Viime vuosina on pyritty kehittämään ratkaisuja myös näihin tilanteisiin, ja tutkimuksissa on saatu lupaavia tuloksia siitä, että kielellinen erityisvaikeus voidaan diagnosoida luotettavasti silloinkin, kun lapsen ensikielen suora arviointi ei ole mahdollista.

Tavoitteet. Traumaattisilla aivovammapotilailla esiintyy paljon pysyviä ja laaja-alaisia toiminnan haittoja. Nämä potilaat tarvitsevat usein pitkäaikaista kuntoutusta, joka hyvin kuluttavaa heille itselleen, mutta myös yhteyskunnalle. Muun muassa tämän takia tehokkaiden kuntoutusmenetelmien kehittäminen ja resurssien tehokas jakaminen olisi tärkeää. Tässä erilaiset ennustemallit ovat suuressa roolissa. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että traumaattisten aivovammojen kokonaisennustetta voidaan ennustaa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, voidaanko myös traumaattisiin aivovammoihin liittyviä kielellisiä ja kommunikatiivisia häiriötä ennustaa trauman akuuttivaiheessa, sekä mitkä olisivat tärkeimmät näitä häiriöitä ennustavat tekijät. Menetelmät. Tässä tutkielmassa menetelmänä käytettiin kertovaa kirjallisuuskatsausta. Aineistoa haettiin kolmesta lääketieteellisesti kattavasta tietokannasta yhdellä hakulausekkeella. Haku- ja valintakriteerien perusteella aineistoon valikoitui viisi artikkelia, joiden tuloksia tarkasteltiin kriittisesti. Tulokset ja johtopäätökset. Tämän tutkielman perusteella näyttäisi, että traumaattisiin aivovammoihin liittyviä kielellisiä häiriötä voitaisiin jossain määrin ennustaa ainakin lyhyellä aikavälillä. Kielellisten vaikeuksien vaikutukset kommunikaatioon jäivät kuitenkin hieman epäselviksi. Suurempi vamman vaikeusaste sekä aivorungon vaurio olivat yhteydessä huonompaan suoriutumiseen kielellisissä tehtävissä. Lisäksi mahdollisia heikomman kielellisen suoriutumisen ennustajia olivat potilaan korkeampi ikä ja aiemmat neurologiset häiriöt sekä pidempi aika trauman ja suun kautta syömisen aloittamisen välillä. Ennustetekijöiden lisätutkimukset ovat kuitenkin tarpeen. Kielellisten ja kommunikatiivisten ennustustekijöiden tutkimisella on paljon kliinistä arvoa, sillä erilaisten prognoosimallien avulla voidaan muun muassa antaa potilaan omaisille tarkempaa tietoa sairaudenkulusta, sekä tehdä päätöksiä mahdollisista tukitoimista ja resurssien jakamisesta.