Browsing by study line "Erityispedagogiikka"

Tavoitteet. Aiempien tutkimusten mukaan korkeakouluttautuminen on yhteydessä niin parempaan uraan kuin yleisesti elämänlaatuunkin. Tutkimusten mukaan koulutus on myös periytyvää. Sillä korkeakoulutuksesta saatu hyöty on merkittävä, on tasa-arvon kannalta tärkeää, että kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet korkeakouluttautua. Tämän systemaattisen kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli selvittää, miten koulutusmahdollisuuksien tasa-arvoa on tutkittu Suomessa, mikä sen nykytilanne on tutkimustiedon valossa sekä onko siinä tapahtunut muutoksia vuosien varrella. Menetelmät. Tutkielma toteutettiin systemaattisena kirjallisuuskatsauksena. Suomen- ja englanninkielinen aineisto haettiin Google Scholarista aiheeseen liittyvien hakutermien avulla. Tutkielmaan valikoitui lopulta yhteensä 9 artikkelia, joista 8 löytyi Google Scholarista ja yksi valittiin lumipalloefektin myötä toisen artikkelin lähteistä. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkielman aineiston perusteella vanhempien koulutustausta oli selkeästi yhteydessä erityisesti jälkeläisten yliopistoon päätymiseen. Ammattikorkeakoulujen osalta samanlaista epätasa-arvoisuutta ei ollut havaittavissa, eli ammattikorkeakoulujärjestelmän perustaminen oli onnistunut tasa-arvoa lisäävä tekijä. Joidenkin tutkimusten mukaan epätasa-arvoisuus on kuitenkin lisääntynyt viime aikoina. Tuloksista nousee esiin tarve seurata koulutusmahdollisuuksien tasa-arvon kehitystä lähiaikoina, erityisesti sillä tuoreella pääsykoeuudistuksella saattaa olla siihen negatiivinen vaikutus. Koulutusmahdollisuuksien tasa-arvon tarkastelu kielellisestä näkökulmasta toi myös esiin ajankohtaisen, mutta vähän tutkitun, huolen siitä, että muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien oli huomattavasti vaikeampaa päästä korkeakouluun.

Tavoitteet. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia lisätyn todellisuuden käyttöä autismikirjon oppilaiden opetuksessa. Tarkemmin, millaisia taitoja ja kokemuksia tai asenteita lisätyn todellisuuden käyttöön liittyen aiemmissa tutkimuksissa on havaittu. Aiemmissa tutkimuksissa on saatu positiivisia viitteitä teknologian hyödyntämisestä autismikirjon oppilaiden oppimisen tukena ja tämä tutkimus pyrkii kokoamaan tutkittua tietoa yhteen. Autismikirjon oppilaille suunniteltu tuki on yksilöllistä, usein strukturoitua ja keskittyy ympäristöön. Tästä syystä aiemmissa tutkimuksissa on herännyt kiinnostus lisätyn todellisuuden hyödyntämiseen tuen muotona. Teknologian integroimisessa opetukseen on myös haasteita ja esimerkiksi asenteet rajoittavat sen käyttöä. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, narratiivisen kirjallisuuskatsauksen käytänteitä mukaillen. Aineisto koostui kahdeksasta Helka-tietokannan vertaisarvioiduista artikkelista, jotka haettiin aihepiirin avainsanojen avulla. Analyysi suoritettiin aineistolähtöisesti ja mahdollisimman objektiivisesti asetettujen tutkimuskysymysten pohjalta. Aineisto analysoitiin yksityiskohtaisesti ja useampaan otteeseen mahdollisimman luotettavien tulosten saamiseksi. Tulokset ja johtopäätökset. Tämä tutkielman tulokset mukailivat aiempia tutkimuksia. Lisätyn todellisuuden avulla voitiin edistää autismikirjon oppilaiden matemaattisia, sosiaalisia ja kognitiivisia taitoja. Vaikka lisätyn todellisuuden käyttö on edelleen harvinaista, kokemukset ja asenteet lisätyn todellisuuden käyttöön olivat yleisesti ottaen positiivisia. Pääasialliset huolenaiheet liittyivät resurssien riittävyyteen ja hyödyntämiseen tarvittavan tiedon määrään. Haasteista huolimatta tämän tutkimuksen tulokset vahvistivat käsitystä, että lisätyn todellisuuden käytöllä on merkittävä potentiaali niin autismikirjon opetuksessa kuin erityisopetuksessakin.

Tavoitteet. Tämän tutkielman tavoitteena oli lisätä erityispedagogien ymmärrystä lukumääräisyyden tajun roolista dyskalkuliassa ja valottaa sen neurologista perustaa. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: 1. Millä tavoin haasteet lukumääräisyyden tajussa näkyvät sellaisella oppilaalla, jolla on dyskalkulia? ja 2. Minkä kaltaista on lukumääräisyyden tajun neurologinen pohja? Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että dyskalkulia eli laskemiskyvyn häiriö on matematiikan oppimisvaikeus, jossa ongelmat pohjautuvat numeerisen tiedon prosessoinnin ongelmiin. Ongelmat näkyvät muun muassa lukumääräisyyden tajussa, laskemisen taidoissa, lukujonotaidoissa ja aritmeettisessa suoriutumisessa. Tämän tutkielman tutkimustehtävänä on nostaa näistä haasteista lukumääräisyyden taju lähempään käytännölliseen ja neurologiseen tarkasteluun, sekä ymmärtää sitä ilmiönä. Menetelmät. Tutkielma toteutettiin kirjallisuuskatsauksena, ja aineisto kerättiin tieteellisistä vertaisarvioiduista artikkeleista. Aineistoksi valikoitui pääasiassa kirjallisuuskatsauksia sekä yksi empiirinen tutkimus. Aineiston analyysi toteutettiin laadullisena, aineistolähtöisenä sisällönanalyysinä, ja analyysi aloitettiin teemoittelemalla aineisto tutkimuskysymysten mukaan. Tulokset ja johtopäätökset. Lukumääräisyyden taju jakautuu kahteen erilaiseen prosessiin: pienten lukumäärien tarkkaan silmämääräiseen arviointiin sekä suurten lukumäärien likimaiseen arviointiin. Dyskalkulian katsottiin pohjautuvan haasteisiin erityisesti näissä prosesseissa ja ongelmien esiintymisen nähtiin alkavan jo ennen kouluikää. Matemaattisten taitojen osalta haasteet lukumääräisyyden tajussa näkyivät merkittävimmin määrien arvioinnin heikkoutena mutta myös lukumäärien yhdistämisenä niitä vastaaviin symboleihin sekä laskemisen taidoissa. Neurologisesti poikkeavaa kehitystä nähtiin erityisesti parietaalilohkoissa sekä interparietaalisessa sulcuksessa eli IPS:ssä. Lukumääräisyyden tajun ongelmat ovat siis havaittavissa aivojen epätyypillisenä toimintana eivätkä haasteet rajoitu ainoastaan lukumäärien arviointiin. Lukumääräisyyden tajun ongelmat heijastuvat todennäköisesti osaamiseen myös muilla matematiikan osa-alueilla sen ollessa tärkein yksittäinen dyskalkuliaa selittävä tekijä.

Inklusiivisessa opetuksessa ajatuksena on, että kaikilla oppilailla olisi mahdollisuus opiskella lähikoulussaan, jolloin tukitoimet tukea tarvitseville oppilaille tulee järjestää heidän tarvitsemallaan tavalla opetuksen yhteyteen. Moninaiset opetusryhmät haastavat luokanopettajia opetustyössä, sillä heillä ei yleensä ole kovin laajaa erityispedagogista osaamista, eivätkä esimerkiksi resurssit tuen toteuttamiseen ole riittäviä kaikissa kouluissa. Inklusiivisen opetuksen onnistunut toteutus vaatiikin edelleen kehittämistä käytännön tasolla, jotta oppilaiden lisäksi pystytään tukemaan myös opettajia. Tavoitteet. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kuvailla luokanopettajien kokemuksia inklusiivisesta opetuksesta internetartikkeleiden pohjalta. Tarkoituksena on selvittää, millaisia kokemuksia luokanopettajilla on inkluusion toteuttamisesta sekä, miten luokanopettajat ovat kokeneet työnsä muuttuneen inkluusion myötä. Menetelmät. Tutkimusaineisto kerättiin Ylen sekä Helsingin Sanomien internetsivuilla vuosina 2017–2019 julkaistuista artikkeleista, joiden aiheena oli inklusiivinen opetus. Artikkeleita oli kuusi ja tutkittavia luokanopettajia yhteensä 20, joista osaa oli haastateltu ja osa oli vastannut toimittajien tekemiin kyselyihin. Tutkimus toteutettiin laadullisena, ja aineiston analyysimenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksen tuloksiin perustuen osalla luokanopettajista oli onnistuneita kokemuksia inkluusion toteuttamisesta heidän pystyessään tukemaan oppilaita joustavin järjestelyin. Joillakin opettajilla käytännön ongelmiksi muodostuivat oppilaiden haasteet sekä riittämättömät resurssit, jolloin tarvittavia tukitoimia ei pystytty järjestämään kaikille oppilaille. Opetustyön muutoksista myönteisenä pidettiin toimivaa yhteistyötä opettajien välillä, sekä strukturoitua työskentelyä. Työssä jaksamisessa koettiin kuitenkin vaikeuksia kuormittavuuden vuoksi, sillä opetustyö oli muuttunut vaativammaksi ryhmien moninaisuuden myötä. Kun olosuhteet ja rakenteet ovat kunnossa, opettajilla on mahdollisuus opettaa, kasvattaa ja tukea oppilaita heidän tarvitsemallaan tavalla.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää sairaalakouluhenkilökunnan kokemuksia debriefingistä. Pyrkimyksenä oli ymmärtää, millaista debriefingiä sairaalakoulutyöntekijälle tarjotaan. Lisäksi kiinnostuksen kohteena oli se, mihin sairaalakoulutyöntekijä kokee tarvitsevansa debriefingiä. Aiempaa tietoa sairaalakoulutyöntekijän kokemuksista suhteessa debriefingiin ei juurikaan ole. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisesti eli laadullisin menetelmin. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus. Tutkimuksessa haastateltiin puolistrukturoidusti kolmea sairaalakoulutyöntekijää. Haastatteluaineistoa tarkasteltiin sisällönanalyysillä. Aineiston analyysitavaksi valikoitui induktiivinen sisällönanalyysi. Kaikkia haastatteluja yhdistävät käsitykset debfiefingistä olivat, että purkukeskustelu on seuraus uhka-, vaara- tai väkivaltatilanteesta. Kaikkien haastateltavien mukaan debriefingiin osallistutaan tiimeittäin ja lisäksi siihen osallistuvat aina tilanteessa läsnäolleet aikuiset. Kaikki haastateltavat kokivat tarvitsevansa debriefingiä uhka-, vaara- sekä väkivaltatilanteiden purkamiseen, hyvinvointiin ja työssä jaksamiseen sekä ammattillisuuden säilyttämiseen ja ammatilliseen kehittymiseen.

Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, mistä osatekijöistä lahjakkuuden konsepti rakentuu, miten lahjakkuutta voidaan kouluissa paremmin tunnistaa ja minkälaisia tuen tarpeita siihen saattaa liittyä. Tutkielmassa perehdytään eri lahjakkuusteorioiden määritelmiin ja pyritään löytämään niitä yhdistäviä lahjakkuuden osatekijöitä. Lahjakkuuden määritelmän selkiyttämisen tarkoituksena oli paitsi lisätä ymmärrystä lahjakkuuden konseptin moniulotteisuudesta, myös tarjota kouluille ja vanhemmille tietoa lahjakkuudesta. Tutkielman aihe valikoitui erityisluokan- sekä luokanopettajan työkokemuksen synnyttämän mielenkiinnon kautta. Korkean osaamistason kehittämisen tavoitteet on mainittu perusopetuksen yleisissä valtakunnallisissa tavoitteissa, ja huoli suomalaisen osaamisen laskusta on aiheuttanut keskustelua mm. OECD-maiden vertailututkimusten tulosten laskun seurauksena. Lahjakkuuspotentiaaliin keskittyvän tuen riittävyyttä ja laatua on kyseenalaistettu myös lahjakkuutta tutkivien akateemisten tutkijoiden piirissä. Suomalaisessa koulukontekstissa lahjakkuutta on tutkittu suhteellisen vähän, mutta kansainvälinen tutkimus viittaa siihen, että lahjakkuuden kehitys on moniulotteinen prosessi, jonka tukemisessa koululla ja kasvattajilla on tärkeä rooli. Lahjakkuuden osatekijöiden parempi tunnistaminen ja tietotaidon lisääminen kasvattajille voi auttaa vähentämään lahjakkuuteen liittyviä virheellisiä oletuksia ja tuomaan lahjakkuuspotentiaalia omaavat oppilaat paremmin yksilöllisen tuen piiriin. Tarkemmat tutkimuskysymykset olivat: 1. Mistä osatekijöistä lahjakkuus rakentuu, 2.Kuinka potentiaalista lahjakkuutta voidaan peruskoulussa tunnistaa, ja 3. Minkälaisia haasteita lahjakkuuteen saattaa koulukontekstissa liittyä. Tutkimusmenetelmäksi valikoitui kvalitatiivinen kuvaileva kirjallisuuskatsaus, jonka tavoitteena on tuottaa laaja-alaisen aineiston ja aiheeseen perehtymisen avulla kattava yleiskuva käsiteltävästä aiheesta. Aineisto kerättiin keväällä 2021 ja lopullinen aineisto valikoitui kriteerien kautta, jotka täsmentyivät aineistohaun edetessä. Aineiston jäsennys ja analysointi tapahtuivat 1. lahjakkuuden määrittelyn, 2. potentiaalin tunnistamisen, 3. koulunkäyntiin liittyvien haasteiden ja 4. lahjakkuuden kehittymiseen tähtäävän tuen jaotteluja apuna käyttäen. Kunkin otsikon alle kertyi runsaasti lähdeaineistoa, jolle suoritettiin vertailevaa ja yhdistelevää analyysiä. Keskeiseen teoreettiseen aineistoon lukeutui lahjakkuutta käsitteleviä kokoomateoksia, sekä artikkeleita. Tutkimuksen johtopäätöksinä havaittiin, että lahjakkuus on määrittelyltään laaja moniulotteinen konsepti ja lahjakkuuden tunnistaminen on tämän vuoksi haastavaa. Tarvitaan kuitenkin lisää tutkimusta sekä opettajankoulutuksen että koululaitosten hyödynnettäväksi, jotta lahjakkuuteen liittyvää tuen tarvetta voitaisiin tunnistaa ja lahjakkuuspotentiaalin kehittymistä tukea parhaalla mahdollisella tavalla

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitä lasten visuospatiaalisesta ahdistuksesta tiedetään. Aineistosta pyrittiin löytämään vastauksia siihen, kokevatko lapset visuospatiaalista ahdistusta, onko ahdistuksen kokemuksien välillä sukupuolten välisiä eroja sekä vaikuttaako visuospatiaalinen ahdistus visuospatiaalista ajattelua vaativista tehtävistä suoriutumiseen. Tutkimuksen tavoitteena oli tarjota kattava kuva lasten visuospatiaalista ahdistusta koskevasta ajantasaisesta tutkimustiedosta. Tutkimus toteutettiin systemaattisena kirjallisuuskatsauksena. Tutkimuksen aineistoksi valikoitui kolme vertaisarvioitua englanninkielistä artikkelia, joiden valinta suoritettiin tarkkojen rajauskriteerien perusteella. Aineistoa analysoitiin tutkimuskysymyksien pohjalta sekä suhteessa taustateoriassa esiteltyyn Eysenckin ja kumppaneiden (2007) Attentional control theory:n sisältöihin. Tutkimustulokset osoittivat, että visuospatiaalinen ahdistus on oma, kontekstisidonnainen ahdistuksen muoto ja sitä esiintyy lapsilla sekä tyttöoletetuilla että poikaoletetuilla. Kahdessa kolmesta tutkimuksesta katsottiin, että tyttöoletetut kokevat enemmän visuospatiaalista ahdistusta kuin poikaole-tetut. Yhdessä tutkimuksessa sukupuolten välisiä eroja ei löytynyt. Kaikki aineiston artikkelit esittivät, että visuospatiaalisella ahdistuksella ja visuospatiaalista ajattelua vaativilla toiminnoilla ei ole tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. Kaksi kolmesta tutkimuksesta lisäksi tutkivat, välittääkö työ-muisti visuospatiaalisen ahdistuksen ja toiminnan yhteyttä. Tutkimuksien tulokset olivat ristiriitaiset siten, että toisessa tutkimuksessa työmuistin katsottiin välittävän yhteyttä ja toisessa tätä välittävää yhteyttä ei löytynyt. Lasten visuospatiaalisesta ahdistuksesta tiedetään verrattain vähän, mutta tämän opinnäytetyön tulokset auttavat suuntaamaan tulevia tutkimuskohteita. Jatkossa aiheeseen liittyen olisi perusteltua ainakin tutkia mistä mahdolliset sukupuolten väliset erot visuospatiaalisen ahdistuksen kokemuksissa lapsilla johtuvat, sekä pyrkiä selvittämään, miten työmuistin toiminta vaikuttaa visuospatiaaliseen ahdistukseen. Lisäksi aihetta tulisi tutkia Suomessa, sillä suomalaista tutkimustietoa ei toistaiseksi ole juurikaan tarjolla.

Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, millaisilla näyttöön perustuvilla interventioilla ja toimintamalleilla oppilaiden käyttäytymistä voidaan alakoulussa tukea. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, mitkä asiat näitä interventioita ja toimintamalleja yhdistävät. Käyttäytymisen haasteet koskettavat koulussa kaikkia niin henkilökuntaa kuin oppilaita. Jos haastavaan käyttäy-tymiseen ei puututa ajoissa ja lapsi ei saa tarvitsemaansa tukea, voi sillä olla hyvin pitkäaikaisia ja negatiivisia vaikutuksia oppilaan myöhemmälle kehitykselle ja koulumenestykselle. Aiemmat tutkimukset ovat myös osoittaneet, että opettajat kaipaavat lisää työkaluja ja osaamista haastavasti käyttäytyvien oppilaiden tukemiseen. Tämän tutkimuksen tavoite oli koota tällaisia keinoja yhteen opettajien työn tueksi. Tutkimus toteutettiin systemaattisena kirjallisuuskatsauksena. Aineistoa haettiin sähköisitä tietokannoista. Hakua rajattiin tarkkojen hyväksymis- ja poissulkukriteerien avulla, jotta tutkimuksen aineisto vastaisi esitettyihin tutkimuskysymyksiin parhaalla mahdollisella tavalla. Lopulliseen tutkimusaineistoon valikoitui viisi tutkimusartikkelia, jotka oli julkaistu vuosina 2016–2023. Aineiston järjestämisen apuvälineenä käytettiin sisällönanalyysin menetelmin. Aineistoa analysoitiin aineistolähtöisesti. Tutkimuksen tuloksena löytyi viisi erilaista näyttöön perustuvaa menetelmää, joilla voidaan tukea alakouluikäisten oppilaiden käyttäytymistä. Näitä ovat: Positive Behavior Support yhdessä Check-in/Check-out -intervention kanssa, TCM-ryhmänhallintamenetelmä, Joensuun kasvatuksellinen pienluokkamalli, Aggression portaat -interventio sekä Together at school -toimintamalli. Tutkimusaineistoon kuuluvia tuen menetelmiä yhdistävät seuraavat tekijät: tuen kohdistuminen koko ryhmään, laadukas yhteistyö vanhempien kanssa, sosioemotionaalisten taitojen opettaminen, positiivinen pedagogiikka, systemaattisuus ja johdonmukaisuus sekä käyttäytymisen opettaminen. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että näitä edellä mainittuja keinoja hyödyntämällä, käyttäytymistä voidaan tukea suomalaisessa alakoulussa tehokkaasti ja vaikuttavasti.

Ihmisen kehitys ja oppiminen tapahtuvat vuorovaikutuksessa. Vuorovaikutukseen liittyvällä osallisuudella viitataan yhteenkuuluvuuden ja joukkoon kuulumisen tunteisiin merkityksellisissä vuorovaikutussuhteissa sekä ihmisen mahdollisuuteen ja tarpeeseen vaikuttaa asioihin ympäristössä ja omassa elämässä. Sairaalaopetuksessa oppilas opiskelee terveydellisten haasteiden vuoksi muualla kuin omassa lähikoulussaan, ja etenkin sairaalan osastoilla opiskelevien oppilaiden vuorovaikutussuhteiden määrä voi olla terveydellisistä syistä vähäinen vaikuttaen siten myös heidän osallisuuteensa. Tästä johtuen halusin tutkia mahdollisuuksia edistää osastolla opiskelevien oppilaiden osallisuutta. Aikaisempi tutkimustieto puoltaa tieto- ja viestintäteknologian käyttöä sairaalaopetuksessa sekä sen mahdollisuuksia tukea oppilaiden koulupolkua haastavissa tilanteissa. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, miten sairaalan osastolla opiskelevien oppilaiden osallisuutta voidaan edistää ja tukea tieto- ja viestintäteknologian avulla ja mihin osallisuuden osa-alueisiin sen avulla on mahdollista vaikuttaa. Tämän kandidaatintutkielman tutkimus suoritettiin systemaattisena kirjallisuuskatsauksena tavoitteena koota yhteen olemassaolevaa vertaisarvioitua tutkimusta vuodesta 2010 alkaen. Aineiston koontia varten suoritettiin tietokantahakuja kolmeen eri tietokantaan ja täydentävänä menetelmänä tutkittiin tutkimusaiheeseen liittyvien artikkeleiden lähdeluetteloita. Hakutulokset seulottiin ja lopullinen aineisto valittiin asetettuihin hyväksymiskriteereihin perustuen. Lopullinen aineisto koostui seitsemästä vertaisarvioidusta artikkelista vuosilta 2011–2020. Aineisto analysoitiin temaattisella analyysillä. Tulosten perusteella tieto- ja viestintäteknologialla voidaan edistää osastolla opiskelevien oppilaiden osallisuutta mahdollistamalla ja ylläpitämällä yhteydenpitoa ja merkityksellisiä vuorovaikutussuhteita omaan luokkaan, luokkakavereihin ja opettajaan ja lisäämällä sitä kautta oppilaan vaikuttamismahdollisuuksia sekä ympäristössä että omassa elämässä. Edistämismahdollisuuksien todettiin kuitenkin olevan erilaiset erilaisilla tieto- ja viestintäteknologisilla laitteilla ja sovelluksilla sekä olevan liitoksissa oman luokan opettajan aktiivisuuteen. Lisätutkimuksia suomalaisessa sairaalaopetuskontekstissa tarvitaan tulosten yleistämiseksi suomalaiseen sairaalaopetukseen.

Tavoitteet. Tavoitteena oli tarkastella pikkukeskosen kielellistä kehitystä lapsen sosiaalisessa kasvuympäristössä. Lähempään tarkasteluun valittiin kiintymyssuhde lapsen ja ensisijaisen hoivaajan välillä. Tutkimuksessa kartoitetaan niitä ensisijaisen kiintymyssuhteen osatekijöitä, jotka suojaavat pikkukeskosena syntynyttä lasta kielellisen kehityksen haasteilta. Tutkimuskysymyksessä 1 tarkasteltiin pikkukeskosena ja täysaikaisena syntyneiden lasten varhaisen kielellisen kehityksen eroavaisuuksia. Tutkimuskysymyksessä 2 paneuduttiin ennenaikaisen syntymän vaikutuksiin äidin ja vauvan kiintymyssuhteessa. Tutkimuskysymyksessä 3 keskityttiin siihen, kuinka ensisijainen kiintymyssuhde suojaa varhaista kielellistä kehitystä haasteilta. Aiemmista tutkimuksien perusteella tiedetään, että lapsen kielenkehitykseen sosiaalisessa kontekstissaan vaikuttaa erityisen voimakkaasti lasta hoivaava aikuinen, johon lapsi muodostaa ensimmäisen kiintymyssuhteensa. Menetelmät. Metodina tutkielmassa käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta, mikä mahdollisti saatavilla olevan aineiston laajan tarkastelemisen. Katsaus toteutettiin aineistolähtöisenä kvalitatiivisena sisällönanalyysina. Aineistoksi tutkielmaan valikoitui kaiken kaikkiaan kymmenen vertaisarvioitua tieteellistä tutkimusta. Tulokset ja johtopäätökset. Pikkukeskosten reseptiivisen ja ekspressiivisen sanaston omaksuminen sekä kieliopillisen osaamisen kehittyminen oli tulosten mukaan täysaikaisena syntyneitä lapsia hitaampaa. Heikon kielitaidon riski vaikutti olevan pikkukeskosilla merkittävästi verrokkeja suurempi. Erokokemus, ennenaikaisen syntymän aiheuttama stressi, äidin ahdistus ja masennus sekä keskosen matala vireystila näyttivät muodostavan riskitekijän äidin ja pikkukeskosen välisen kiintymyssuhteen muodostumiselle. Pikkukeskosten äitien havaittiin kommunikoivan hoivasuhteessa joiltain osin eri tavoin täysaikaisten lasten äiteihin verrattuna. Pikkukeskoset eivät kuitenkaan olleet täysaikaisena syntyneitä lapsia useammin turvattomasti kiintyneitä, mistä voidaan päätellä, että äiti kykenee pääosin sopeutumaan ennenaikaisen syntymän tuomiin muutoksiin. Lisäksi tulokset osoittivat, että äidin mentalisaatio, sensitiivis-responsiivinen kasvatustyyli, positiivinen vuorovaikutus sekä vastavuoroisuus näyttävät suojaavan pikkukeskosen kielellistä kehitystä haasteilta. Kaiken kaikkiaan tutkielma tarjoaa tieteidenvälisyyttä hyödyntävää näkökulmaa keskosten kielelliseen kehitykseen kiintymyssuhdeteoreettisesta näkökulmasta. Erityispedagogisesta viitekehyksestä käsin tarkasteltuna se antaa ammattilaiselle keinoja ymmärtää keskosuuden merkitystä yksilön kielellisen kehityksen näkökulmasta, mikä edesauttaa kielellisten haasteiden ennaltaehkäisyssä, tunnistamisessa ja tukemisessa myös koulukontekstissa.