Browsing by bachelor's degree program "Kandidatprogrammet i psykologi"

Tavoitteet Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että seksuaalivähemmistöön kuuluvilla nuorilla on erityisen korkea riski sairastua masennukseen. Korkean riskin uskotaan perustuvan syrjinnän kokemisesta johtuvaan lisääntyneeseen kuormitukseen. Koska myös muut vähemmistöt - kuten etniset vähemmistöt – kokevat syrjintää ja yksilö voi kuulua useaan vähemmistöön samaan aikaan, on pohdittu, kumuloituuko eri vähemmistöasemiin liittyvä kuormitus yhteen ja johtaako tämä yhä heikompaan mielenterveyteen. Tässä katsauksessa selvitetään lisääkö sekä seksuaalivähemmistöön että etniseen vähemmistöön kuuluminen masennusoireiden esiintyvyyttä nuoruudessa. Lisäksi perehdytään vähemmistöstatusten kanssa ilmeneviin suojaaviin tekijöihin ja arvioidaan, onko jonkin tai joidenkin vähemmistöasemien vaikutus masennusoireiden esiintyvyyteen voimakkaampi kuin toisten. Menetelmät Katsauksen lähdemateriaali hankittiin etsimällä artikkeleita Google Scholas -tietokannasta. Käytettyjä hakusanoja olivat ”sexual minority”, ”ethnic minority”, ”depression”, ”multiple minorities” ja ”adolescence”. Tulokset ja johtopäätökset Tuloksissa esiintyi merkittävää vaihtelua. Osa tuloksista tuki havaintoa, että moninkertaiseen vähemmistöön kuuluminen lisäsi masennusoireiden esiintyvyyttä, kun taas osa havaitsi, että esiintyvyys olikin pienempi suhteessa valkoiseen valtaväestöön. Katsauksen tutkimukset eivät ottaneet kantaa siihen, vaikuttaako joku tai jotkin vähemmistöasemista masennusoireiden ilmenemiseen toisia enemmän. Itsemyötätunnon, resilienssiä edistävän kasvatustavan ja vakaan etnisen identiteetin havaittiin toimivan suojaavina tekijöinä. Katsauksen tulosten perusteella ei voida tehdä selkeää päätelmää siitä lisääkö sekä etniseen vähemmistöön että seksuaalivähemmistöön kuuluminen masennusoireiden esiintyvyyttä tai onko jonkin vähemmistöaseman vaikutus voimakkaampi kuin toisten. Sen sijaan tulokset korostivat suojaavien tekijöiden merkitystä ja tukevat vähemmistönuorille suunnattujen tukipalveluiden saatavuuden parantamista sekä tietoisuuden ja selviytymistaitojen lisäämistä koulutuksien ja työpajojen avulla.

Tarkoitus: Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on selvittää, mikä kuvantamistutkimuksen perusteella selittää psykoosisairauksissa esiintyviä näköharhoja. Näköharhat on yhdistetty psykoosisairauksissa heikompaan toimintakykyyn, vaikeampiin harhaluuloihin sekä suurempaan kuolleisuuteen, ja ne lisäävät sairauden aiheuttamaa psyykkistä kärsimystä pelkoa herättävän ja todentuntuisen erityisluonteensa takia. Kuitenkin näköharhoja on tutkittu melko vähän psykoosisairauksien kontekstissa. Otoskoot jäävät usein pieniksi seurauksena näköharhojen korkeasta yhteisesiintyvyydestä yleisempien ja paremmin tunnettujen kuuloharhojen kanssa. Tuloksia on saatu vertailemalla sekä kuulo- että näköharhoista kärsiviä potilaita vain kuuloharhoista kärsiviin, ja näitä tuloksia esitellään tässä katsauksessa. Menetelmät: Kirjallisuuskatsauksen aineisto haettiin Pubmedin tietokannasta hakusanoilla (imaging) AND ("visual hallucinations") AND (schizophrenia) ja (imaging) AND ("visual hallucinations") AND (psychosis). Tulokset: Näköharhojen taustalla näyttäisi tulosten perusteella voivan vaikuttaa visuaalisen tiedon prosessointiin osallistuvien hermoverkostojen koordinaatiohäiriöitä. Salienssiverkosto SAL:n, keskeisimmin aivosaaren, DMN:a säätelevä vaikutus näyttää olevan heikompaa, mikä saattaa puolestaan myötävaikuttaa assosiaatiokorteksilla heräävään sisäsyntyiseen hyperaktivaatioon, mitä DMN tavallisesti hillitsee. Tämä spontaani, tavallista voimakkaampi aktivaatio saattaa tulla tulkituksi ulkosyntyiseksi ja ilmetä monimutkaisten näköharhojen muodossa. Primäärin näköaivokuoren toiminnan hiljaisuus saattaa heikentää normaalien palauteyhteyksien säätelevää vaikutusta assosiaatiokorteksille. Lisäksi SAL:n toimintahäiriö saattaa vaikuttaa ympäristön visuaalisten ärsykkeiden salienssiarviointiin, tuottaen merkitystä satunnaisille havainnoille. Poikkeavuutta nähdään myös tarkkaavuuden säätelyyn osallistuvilla alueilla, millä voi olla roolinsa tässä prosessointihäiriössä. Hyperkonnektiivisuus hippokampukseen voi viitata näköharhojen aikana aktivoituviin muistiedustuksiin, voimistunut konnektiivisuus mantelitumakkeeseen taas niiden mahdolliseen pelkoa herättävään sisältöön tai traumamuistojen osallisuuteen. Hippokampuksen rakenteessa olevat poikkeavuudet viittaavat hermoston kehityksen aikaiseen häiriöön osatekijänä näköharhojen taustalla. Lisäksi psykoosisairauksien näköharhoihin liittyy todennäköisenä myötävaikuttajana voimistunut dopaminerginen välittäjäainetoiminta, mikä puolestaan voi painottaa visuaalista prosessointia entistä enemmän kohti sisäsyntyistä aktivaatiota.

The embodied nature of music cognition is a growing topic in the field of music cognition. The aim of this study is to understand the paradigm of embodied music cognition. It’s a selective review on the paradigm’s ontological assumptions, some key point of views and relevant empirical evidence supporting the main claims within the field. Hopefully, this paper gives the reader a good introduction into the theoretical and empirical work within the field of embodied music cognition. It’s suited for all scholars and students working in nearby fields. Google Scholar was used in the literature search and “embodied music cognition” was used as a keyword. The main sources were review articles by the most important scholars in the field and the associated empirical literature. Embodied approach to music cognition emphasizes the coupling of action and perception. The role of the human body is seen to be a mediator between the environment and the brain. There is empirical support for various effects of the motor system to music perception and vice versa. A special focus is also given to the multilayered interaction between all the elements from which the “musical mind” emerges, namely, the mind, the body, music and social context. This interactionist view of cognition utilizes insights from dynamical systems theory. Lastly, a novel framework is reviewed that integrates the embodied approach with a more classical predictive coding paradigm under the concept of joint agency. The framework claims music to be, metaphorically, an embodied language. The field of embodied music cognition is quickly growing and the future is assumed to be interdisciplinary since the nature of music cognition is highly complex.

Tavoitteet: Persoonallisuudella tiedetään olevan jossain määrin biologinen pohja. Persoonallisuutta voidaan käsitteellistää esimerkiksi erilaisten piirreteorioiden avulla. Yksi tunnettu piirreteoria on Big Five -persoonallisuusteoria, jonka mukaan persoonallisuuden voi jakaa viiteen piirteeseen: Ekstroversio, Neuroottisuus, Tunnollisuus, Sovinnollisuus ja Avoimuus uusille kokemuksille. Big Five -piirteillä tiedetään olevan biologinen perusta, ja yksi tätä biologista perustaa selittävä tekijä voi olla ihmisen hormonijärjestelmä. Big Five -piirteissä tiedetään olevan sukupuolieroja, joten yksi selittävä tekijä tälle voisi olla sukupuolihormonien erityksen eroavaisuus sukupuolten välillä. Aiheesta on kuitenkin verrattain vähän tutkimusta. Tämän katsauksen tarkoituksena oli pyrkiä tutkimaan Big Five -piirteiden yhteyksiä testosteronitasoihin. Katsauksessa pyritään selvittämään, mitkä Big Five -piirteet ovat yhteydessä testosteronitasoihin ja ovatko yhteydet mahdollisesti kausaalisia. Menetelmät: Katsauksen kirjallisuushaku toteutettiin Ovid Medline-, Google Scholar-, Helka-, PubMed-, ja PsycINFO-tietokannoissa. Hakuterminä jokaiseen tietokantaan käytettiin (testoster* OR androgen* OR steroid* OR 2D:4D OR "second-to-fourth-digit") AND ("big-five" OR "big five" OR "five-factor model" OR "Big5" OR "Big 5" OR "Big Fives"). Katsaukseen valituissa tutkimuksissa käytettiin persoonallisuuden arviointiin joko NEO PI-R-, NEO PI- tai NEO-FFI-mittaria. Tulokset ja johtopäätökset: Korkeat testosteronitasot olivat yhteydessä pienempään Neuroottisuuteen ja korkeampaan Ekstroversioon. Testosteronitasojen yhteydet muihin Big Five -persoonallisuuspiirteisiin eivät olleet yhtä selkeitä. Tuloksissa esiintyi tukea testosteronitasojen ja Big Five -persoonallisuuspiirteiden väliselle kausaalisuudelle: korkeat testosteronitasot vaikuttaisivat aiheuttavan matalampaa Neuroottisuutta ja korkeampaa Ekstroversiota, eikä toisin päin. Testosteronitasot ovat täten selvästi yhteydessä persoonallisuuteen. Tämän katsauksen tulokset ovat ristiriidassa aikaisemman katsauksen kanssa, jossa Big Five -piirteiden havaittiin olevan yhteydessä vain matalampaan Tunnollisuuteen. Tuloksilla on kansanterveydellistä merkitystä, sillä suomalaisten testosteronitasojen tiedetään olevan laskussa. Neuroottisuuden tiedetään olevan yhteydessä korkeampaan määrään mielenterveyden häiriöitä, joten testosteronitasojen lasku voi olla kansanterveydellinen riski mielenterveyden saralla. Toisaalta testosteroni on yhteydessä myös korkeampaan määrään aggressiivisuutta ja terveydellistä riskikäyttäytymistä, joten suomalaisten testosteronitasojen lasku voi olla jopa positiivinen asia. Jatkotutkimukset aiheesta ovat tarpeellisia, jotta voimme laajentaa ymmärrystämme persoonallisuuden ja biologisten mekanismien yhteyksistä.

Tavoitteet: Traumaperäinen stressihäiriö (PTSD) on vakava psykiatrinen sairaus, joka koskettaa monia trauman kokeneita ihmisiä. PTSDn taustalla tiedetään olevan useita eri tekijöitä, jotka vaikuttavat sairastumiseen, ja yksi näistä on persoonallisuus. Persoonallisuus voidaan määritellä joukoksi ominaisuuksia tai piirteitä, jotka muodostavat ihmiselle ominaisen kokonaisuuden. Big Five -piirreteoreettinen persoonallisuuden malli on tutkimuksessa laajasti käytössä oleva ja vakiintunut persoonallisuuden teoria. Katsauksen tavoitteena oli selvittää Big Five -piirteiden yhteyttä PTSD:hen. Menetelmät: Kirjallisuuskatsaus toteutettiin seuraavissa tietokannoissa: PubMed, Helka, PsycInfo, Scopus, Web of Science ja Google Scholar. Katsaukseen valikoitiin yhdeksän artikkelia, joissa PTSD:n mittareina on käytetty DSM-IV:hen perustuvia PCL-C- ja PCL-M-mittareita sekä DSM-V:hen perustuvaa PCL-5-mittaria. Persoonallisuuden Big Five piirteitä mitattiin sekä BFI- että NEO-PI-R-mittareilla ja yhdessä tapauksessa myös IPIP-mittarilla. Tulokset ja johtopäätökset: Katsauksen merkittävin löydös oli Neuroottisuuden vahva yhteys PTSD:hen; korkeampi Neuroottisuus on vahvasti yhteydessä korkeamman PTSD:n sairastavuuden ja oireiden vakavuuden kanssa. Myös muiden piirteiden ja PTSD:n välillä löytyi yhteyksiä, joskaan mikään niistä ei ollut kovin selvä. Korkeampi Sovinnollisuus, Tunnollisuus ja Ekstroversio olivat kaikki muutaman tutkimuksen mukaan negatiivisesti yhteydessä PTSD:hen, mutta Avoimuuden ja PTSD:n välillä ei löytynyt mitään yhteyksiä. Jatkotutkimukset olisivat tarpeen, sillä aiheeseen liittyviä pitkittäistutkimuksia on rajallinen määrä, ja pitkittäistutkimukset olisivat aiheellisia, koska niiden avulla voitaisiin myös varmistaa persoonallisuuspiirteiden pysyvyys trauman myötä. PTSD:n riskitekijöiden kartoituksella voitaisiin saada parempaa tietoa riskeistä sairauteen liittyen, ja tietoa voitaisiin hyödyntää mm. sellaisten ammattien soveltuvuusarvioinneissa, joissa PTSD:tä esiintyy tavallista enemmän.

Syöpäsairaudet ovat yleisin kuolinsyy maailmassa, ja parantumattomaan syöpään liittyy usein potilaan elämänlaatua merkittävästi haittaavaa ahdistus- ja masennusoireilua. Usein tähän psyykkiseen ahdinkoon liittyy eksistentiaalista kärsimystä, joka juontuu esimerkiksi kuolemanpelosta, elämän merkityksettömäksi kokemisesta, yksinäisyydestä ja toivottomuudesta. Psykedeeliavusteisia hoitomuotoja pidetään yhtenä tulevaisuuden mahdollisuutena osana palliatiivista hoitoa syöpäsairailla, sillä psykedeelien tuottamiin tajunnantilan ja kognition muutoksiin sekä henkisiin kokemuksiin on liitetty eksistentiaalisen kärsimyksen vähenemistä ja elämän merkitykselliseksi kokemisen lisääntymistä. Klassisten psykedeelien kentältä erityisesti psilosybiini on herättänyt lääketieteellistä kiinnostusta, sillä sitä on käytetty vuosituhansien ajan eri ihmisyhteisöissä sakramentaalisiin ja parantaviin tarkoituksiin. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on selvittää, miten psilosybiini on yhteydessä ahdistuksen ja masennuksen vähenemiseen syöpäsairailla potilailla. Tiedonkeruumenetelmänä käytettiin systemaattista aineistohakua Scopus- ja Web of Science -tietokannoista. Mukaan valikoitui viisi yksittäistä tutkimusta, joista neljässä tutkittiin syöpää sairastavien henkilöiden masennus- ja ahdistusoireiden muutosta suhteessa psilosybiinin nauttimiseen kontrolloidussa tutkimusympäristössä. Viides tutkimus on seurantatutkimus yhdelle edellä mainituista kokeellisista tutkimuksista. Tutkimusten valintakriteerinä oli, että koehenkilöiden ahdistusta ja masennusta oli mitattu jollakin kvantitatiivisella menetelmällä ja että tutkimus oli julkaistu vuoden 2000 jälkeen. Tämän katsauksen tulokset osoittivat, että psilosybiini yhdessä kokemukseen valmistelevien ja sitä integroivien tapaamisten kanssa tuottaa merkittävää ahdistuksen ja masennuksen vähenemistä. Koehenkilöt arvioivat psilosybiinikokemukset itselleen merkityksellisiksi ja luonteeltaan henkisiksi. Muutokset olivat myös ajassa pysyviä. Psilosybiinin tuottamilla mystisillä kokemuksilla löydettiin myös olevan medioiva rooli psilosybiinin tuottamien positiivisten vaikutusten välittymisessä, vaikka yhteys ei ollutkaan enää 4,5 vuoden seurantajakson päättyessä tilastollisesti merkitsevä. Tämä katsaus antaa viitteitä siitä, että psilosybiinillä on potentiaalia syöpäsairaiden potilaiden masennus- ja ahdistusoireilun vähentämisessä sekä elämänlaadun parantamisessa osana palliatiivista hoitoa. Psilosybiinin vaikutusmekanismeiksi ahdistus- ja masennusoireilun vähentämisessä on ehdotettu henkisyyden kokemuksia sekä juurtuneiden ajattelu- ja käyttäytymismallien muuttumista, mutta varmuutta ei toistaiseksi ole. Tähän katsaukseen valittujen tutkimusartikkelien osalta rajoitteisiin lukeutuu mahdollisesti vinoutunut otos, jossa lähtötason kiinnostus psykedeeleihin voi olla valtaväestöä suurempi, sekä keskusteluhoidon ja psilosybiinin yhteisvaikutus, jota ei voitu vakioida. Tulevaisuudessa tarvitaan jatkotutkimuksia entistä kattavammalla otannalla tulosten vahvistamiseksi sekä laadullista tutkimusta psilosybiinin vaikutusmekanismien tarkemmaksi ymmärtämiseksi.

Tavoitteet: Palliatiivisen hoidon tarve tulee kasvamaan tulevaisuudessa väestön ikääntyessä. Psyykkinen oireilu, kuten mieliala-, ahdistuneisuus- ja eksistentiaalinen oireilu, on palliatiivisen hoidon piirissä yleistä, ja sen hoitaminen on toistaiseksi osoittautunut haastavammaksi kuin peruspopulaatiossa. Psykedeeliavusteinen psykoterapia (psychedelic-assisted psychotherapy, PAT) on hoitomuoto, jonka soveltamista psykiatriaan on alettu 2000-luvulla tutkia uudestaan lähes täydellisen parikymmentä vuotta kestäneen tauon jälkeen. Tässä tutkielmassa arvioidaan kirjallisuudessa kertynyttä näyttöä psykedeeliavusteisen terapian sovellettavuudesta, tehokkuudesta ja turvallisuudesta palliatiivisen hoidon kontekstissa. Menetelmät: Tutkimuskirjallisuus haettiin PubMed-, Web of Science - ja Google Scholar -tietokannoista hakusanalla ”psychedelic-assisted psychotherapy palliative care”. Tutkimuksia etsittiin myös aiheeseen liittyvien artikkeleiden lähdeluetteloista. Tulokset ja johtopäätökset: Tulosten mukaan psykedeeliavusteinen terapia on turvallinen ja hyvin palliatiivisen hoidon kontekstiin soveltuva hoitomuoto. Tutkimuksissa saavutettiin efektikooltaan suuria vaikutuksia potilaiden ahdistus-, masennus- ja eksistentiaalisissa oireiden hoidossa. Tutkimusta on kuitenkin tehty vielä kohtuullisen vähän ja tulosten tulkintaa rajoittaa tietyt metodologiset haasteet, kuten sokkouttamisen vaikeus ja odotusvaikutukset. Psykedeeliavusteinen terapia on kuitenkin lupaava hoitomuoto, jonka tutkimus tulee todennäköisesti lisääntymään lähivuosina entisestään.

Psykopatia on käsitteenä vanha ja tutkimusta psykopatian ja väkivallan yhteydestä on paljon. Näiden korrelaatio on PCL-R menetelmää käyttäneissä tutkimuksissa ollut kohtuullinen, mutta kriittisemmät tutkimukset ovat huomauttaneet, ettei PCL-R:ään kuuluvat antisosiaaliset elementit välttämättä kuuluisi psykopatian kriteereihin ja ettei PCL-R välttämättä ole tarpeeksi validoitu tapa mitata psykopatiaa. Tämän lisäksi paljon tukea saaneen teorian mukaan psykopatia vaikuttaa jakautuvan primaariseen ja sekundaariseen psykopatiaan, mikä tarkoittaa, että eroja näiden kahden ryhmän yhteydellä väkivaltakäyttäytymiseen saattaa esiintyä. Täten katsauksen tavoitteena on ymmärtää psykopatian ja väkivallan välillä esiintyvää yhteyttä tutkimalla psykopatian konstruktiota ja vertailemalla PCL-R:llä saatuja tuloksia muihin psykopatiamittareihin. Kaikki tutkimukset on haettu google scholarista tai merkittävimmissä artikkeleissä käytetyistä lähteistä. Hakusanoina on käytetty mm. “psychopathy and violence”, “primary and secondary psychopathy”, “PCL-R and violence”, “PPI and violence” sekä “CAPP and violence”. Kaikki tutkituista psykopatiamittareista vaikuttivat kuitenkin olevan yhteydessä väkivaltakäyttäytymiseen, joskin yhteys oli merkittävästi kiinni menetelmien antisosiaalisista tai behavioraalista osatesteistä. PCL-R:n faktori 1 (interpersonaalisuus-affektiivisuus) ei ole tutkimuksissa lisännyt inkrementaalista validiteettia faktorille 2 väkivallan ennustamiseksi. Lisäksi, joissakin tutkimuksissa faktori 1 näytti päinvastoin heikentävän yhteyttä. Tulokset olivat PPI:n ja CAPP:n osilta samankaltaiset, mikä viittaa siihen, ettei spesifisti psykopatialle ominaiset piirteet välttämättä ole yhteydessä väkivaltakäyttäytymiseen. Koska psykopatiamittareista etenkin PCL-R on oikeudellisessa kontekstissa yleisesti käytetty väkivallanriskiarvion mittari, olisi näiden tutkimusten valossa tärkeää harkita väkivallanriskiarvioon suunnitellun HCL-20 mittarin käyttöä kyseisessä tarkoituksessa mahdollisen stigmatisoinnin ehkäisemiseksi.

Aim: Self-concealment is a trait-like tendency that relates to an individual’s willingness to disclose intimate, painful, or otherwise sensitive personal information. This paper examines the connection between self-concealment and help-seeking considering the much-discussed service gap phenomenon which affects most individuals with mental disorders. Methods: Relevant studies were identified by searching the Google Scholar, APAPsycNet, and ScienceDirect databases. The search was conducted by specifying the term “self-concealment” with other search terms all relating to an individual’s help-seeking attitudes, intentions, and behavior. Since most of the identified studies relied on samples of college students, ethnic minorities, or non-western populations, the general discussion on help-seeking was contextualized accordingly. Conclusions: Self-concealment emerges as having a two-fold connection to help-seeking. On one hand, it increases psychological distress, which in turn increases help-seeking intentions; on the other hand, it has a negative connection to help-seeking attitudes. In fact, high self-concealment might be best understood as creating a kind of approach–avoidance-conflict. Additionally, studies show that certain ethnic minorities appear to have a higher propensity for self-concealment in contrast to their majority counterparts. Finally, the actual impact of self-concealment on help-seeking is brought into question. Although help-seeking attitudes have a relatively impressive correlation with self-concealment, they may not be a sufficient indicator of help-seeking intentions or actual behavior. Self-concealment might ultimately have a negligible role in explaining help-seeking intentions and behavior.

Målet med litteraturöversikten var att undersöka ifall det finns ett samband mellan skrämtid och välmående hos vuxna, och vad sambandets natur är ifall ett sådant uppdagades. Litteratursonderingen utfördes på databasen PubMed med sökorden ”Screen Time”, ”Well-being”, ”Adult” och ”Health”. Resultaten av översikten var tvetydiga. Några av artiklarna uppdagade ett tydligt samband mellan ökad skärmtid och minskat välmående, medan andra artiklar inte uppdagade något samband alls. Ingen av artiklarna uppdagade ändå ett positivt samband mellan välmående och skärmtid.