Browsing by study line "Class Teacher (education)"

Tämän kandidaatintutkielman tarkoitus oli tarkastella työuupumuksen ennaltaehkäisykeinoja opettajilla. Etsin siis erilaisia keinoja ennaltaehkäistä opettajien työuupumusta aikaisempien tutkimustulosten pohjalta. Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että opettajilla on suuri riski uupua työssään. Opettajien työ on tutkimusten mukaan intensiivistynyt viime aikoina, joka on suoraan yhteydessä opettajien työuupumisen riskin kasvamiseen. Näin ollen koin tärkeäksi lisätä tietoisuutta opettajien työuupumuksen ennaltaehkäisykeinoista. Tutkimustehtävänä oli siis selvittää opettajien työuupumisen ennaltaehkäisykeinoja kuvailevan kirjallisuuskatsauksen avulla. Kuvaileva kirjallisuuskatsaus valikoitui tutkielman menetelmäksi. Aineisto koostuu seitsemästä tieteellisestä artikkelista, joiden tutkimuskohteena on ollut suomalaiset opettajat. Opettajat ovat tässä tutkielmassa yläkäsite luokanopettajille, aineenopettajille ja erityisopettajille. Tieteelliset artikkelit ovat ajankohtaisia, sillä ne ovat toteutettu aikavälillä 2009–2021. Analyysissa pyrin antamaan johdonmukaisen yleiskatsauksen opettajien työuupumuksen ennaltaehkäisykeinoista, aikaisempia tutkimustentuloksia tiivistämällä ja yhdistämällä. Tutkielman tuloksissa tuli esille opettajan yksilötason, sekä työyhteisö- ja organisaatiotason keinoja ennaltaehkäistä työuupumista. Opettajan omia keinoja ennaltaehkäistä työuupumista olivat muuan muassa hyvät stressinhallintakeinot, omaksuttu ammatti-identiteetti, hyvä itsetunto ja itsesäätelytaito, sekä palautumisesta huolehtiminen vapaa-ajalla. Työyhteisöllä ja organisaatiolla oli myös erilaisia keinoja työuupumisen ennaltaehkäisyyn. Opettajien työmäärää tulisi vähentää ja uusien menetelmien, tietojen ja taitojen opettelemiseen tulisi varata opettajille riittävästi aikaa. Työyhteisön hyvä ja turvallinen ilmapiiri ennaltaehkäisi myös työuupumusta. Lopuksi tein tuloksista yhteenvedon, jossa jaoin opettajien työuupumisen ennaltaehkäisykeinot neljään osa-alueeseen. Nämä ovat: organisaatio, opettaja työelämässä, muut ihmiset työelämässä ja opettaja yksityiselämässä. Työuupumus tulisi nähdä työyhteisön sosiaalisena ja kollektiivisena ongelmana, eikä vaan opettajan henkilökohtaisena ilmiönä. Näin työuupumisen käsitteleminen olisi helpompaa, ja ennaltaehkäisemiseen tehtäisiin työtä organisaatio- ja työyhteisötasolla. Lopulta kuitenkin opettajat ovat itse vastuussa itsestään. He voivat tarkastella omaa toimintaansa ja ajatusmalleja, ja siten tunnistaa mahdollisia riskitekijöitä työuupumiselle. Omaa toimintaa ja ajattelumalleja tulisi muuttaa, jos on tunnistanut riskitekijöitä. Näin opettaja voi itse ennaltaehkäistä työuupumusta.

Tavoitteet. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitkä tekijät rakentavat yhteenkuulu-vuuden tunnetta ja mitkä tekijät heikentävät sitä inklusiivisessa oppimisympäristössä. Yhteen-kuuluvuuden tunteen rakentumisen tutkimus on suhteellisen tuoretta, suurin osa tutkimuksesta on tehty 2010-luvulla. Inkluusiota on alettu tutkia 2000-luvun puolella enemmän, kun erityisen tuen oppilaiden määrä kouluissa on kasvanut. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Aineistona käytettiin in-ternetin hakukoneista ja tietokannoista löytyneitä tieteellisiä artikkeleita sekä tutkimuskirjalli-suutta. Tulokset ja johtopäätökset. Yhteenkuuluvuutta rakentavia tekijöitä tarkasteltiin varhaiskasvatus- ja kouluikäisten näkökulmasta. Yhteenkuuluvuutta heikentäviä tekijöitä tarkasteltiin erityisentu-en oppilaiden näkökulmasta. Yhteenkuuluvuutta rakentavia tekijöitä olivat koulun aikuisten po-sitiivinen suhtautuminen sekä vertaisryhmältä saatu hyväksyntä. Lisäksi yhteenkuuluvuutta edisti oppimisympäristön esteettömyys ja opettajan tarjoama riittävä tuki. Keskeisiä yhteenkuu-luvuutta heikentäviä tekijöitä olivat tuen puute, oppimisympäristön esteellisyys sekä vertais-ryhmän taholta koettu torjunta.

Nykypäivän tietotyön työnkuvan muuttuminen heijastuu opettajan työhön, joka on monilta osin kehittynyt yksin tehtävästä suunnittelusta ja opettamisesta yhteistyönä tehtäväksi työksi. Yhteisopetus nähdään usein vastauksena opettajan työhön kohdistuviin moniin vaatimuksiin ja haasteisiin. Yhteisopetuksella tarkoitetaan opettajakollegoiden yhteisvastuuta opetettavan oppilasryhmän opetuksen suunnittelutyöstä, sekä sen toteutuksesta ja oppimisen arvioinnista. Tämä tutkielma on toteutettu kirjallisuuskatsauksena. Työn tarkoituksena on perehtyä yhteisopetukseen ilmiönä ja selvittää, millaisia lähtökohtia toimiva yhteisopetus edellyttää ja mitä haasteita sen tiellä voi mahdollisesti olla. Lisäksi tutkin, mitä havaittuja etuja yhteisopetuksella on. Tutkielma on rajattu käsitte-lemään aihetta opettajan roolista käsin. Koska opettajan työn keskiössä on oppilas, nostetaan tutkielmassa kuitenkin esiin joitakin oppilaan kannalta keskeisiä näkökohtia, jotka ovat samalla myös keskeisiä opettajan työn kannalta. Tutkimuksen aineisto on rajattu vertaisarvioituihin tutkimuksiin, väitöskirjoihin, asia-kirjoihin ja selvityksiin. Tutkimuksen perusteella yhteisopetuksella voidaan katsoa olevan useita positiivia vaikutuksia opettajille. Yhteisopetuksen on todettu lisäävän yhteistyötä työyhteisössä ja lisäävän opettajien hyvinvointia työssä ja työtyytyväisyyttä kollegiaalisen tuen lisääntyessä ja vastuiden jakautuessa tasaisesti opettajien välillä. Merkittäväksi nousi myös yhteisopetuksen hyöty opettajien ammatilliseen kehitykseen. Ammatillisen osaamisen jakamisen ja työn yhteisen reflektoinnin on todettu auttavan opettajia kehittymään, mutta myös parantavan opetuksen laatua yhteisen huolellisen suunnittelutyön myötä. Esitetyn pohjalta nousi esille myös yhteisopetuksen hyöty oppilaille. Opettajat kykenivät tunnistamaan ja vastaamaan paremmin oppilaiden vaihteleviin tuen tarpeisiin resurssien lisääntyessä. Tutkimusaineistosta ilmenneitä merkittäviä haasteita yhteisopetukselle olivat yhteisen suunnitteluajan vähäisyys, sekä hallinnollisen tuen puuttuminen yhteisopetukselle. Mainitut tekijät linkittyivät osaltaan muihin haasteisiin. Puutteet yhteisopettajien välisessä kommunikoinnissa voivat koitua haasteellisiksi, jos yh-teisopetukseen liittyvistä toiveista ja fyysisistä järjestelyistä ei keskustella kattavasti. Tämä keskinäinen kommunikointi ja yhteistyön suunnittelu vaatii aikaa, jonka järjestämisessä koulun hallinnon jäsen, kuten rehtori, voi olla kriittisessä roolissa. Edellytyksiksi toimivalle yhteisopetukselle nousivat myös opettajien persoonien yhteensopivuus, sekä koulutus yhteisopettamiseen. Näitä edellytyksiä tärkeämmiksi seikoiksi nousivat aineiston perusteella kui-tenkin opettajien oma into yhteisopetusta kohtaan, sekä jaettu näkemys opetuksellisista periaatteista.

Koulukiusaaminen on kompleksinen ongelma, joka uhkaa oppilaiden tasapainoista kasvua ja kehitystä. Koulukiusaamisen tutkimuksen juuret ulottuvat 1960-luvun lopulle Pohjoismaihin. Viimeisen 30:n vuoden aikana koulukiusaamista käsittelevien tutkimusartikkeleiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Pohjoismaisella koulukiusaamistutkimuksen näkökulmilla on ollut merkittävä vaikutus kiusaamisilmiön konstruointiin. Tämän tutkielman tavoitteena on tuoda esille niitä näkökulmia, mistä koulukiusaamista on ymmärretty ja selitetty tutkimuksessa. Vastaan tutkimuskysymykseeni “Mistä näkökulmista koulukiusaamista on tutkittu Pohjoismaissa? kuvailevalla kirjallisuuskatsauksella. Aineisto on rajattu vuosina 1970–2020 julkaistuihin vertaisarvioituihin tutkimuksiin, väitöskirjatutkielmiin, tutkimuskirjallisuuteen, selvityksiin ja hankkeisiin. Aineistossa painottuu psykologian tieteenala, jolla on ollut merkittävä vaikutus ja tukeva jalansija pohjoismaisessa koulukiusaamistutkimuksessa. Esitän myös kritiikkiä kyseistä tutkimuksen kehityssuuntaa kohtaan. Tutkimusaineisto osoittaa, että pohjoismaista koulukiusaamisen tutkimusta on hallinnut psykologian tieteenalalle ominaiset tavat tulkita kiusaamista yksilöihin tiiviisti keskittyvistä näkökulmista, kuten persoonallisuuspiirteiden, yksilöllisten erojen, kiusaamisen laadullisten erojen ja sosiaalisten prosessien kautta. 2000-luvulla koulukiusaamisen tutkimuksessa on hyödynnetty Bronfenbrennerin (1979) sosioekologista viitekehystä, joka pyrkii tarjoamaan aiemmalle koulukiusaamisen tutkimukselle alustan, jossa näkökulmat pystyvät myötäilemään toisiansa ja ratkomaan koulukiusaamisen ongelmaa monitieteellisemmin. Sosioekologisessa viitekehyksessä koulukiusaamisilmiön näkökulmaa voidaan laajentaa. Tällöin katsetta ja vastuuta siirretään pois yksilöstä ja sitä suunnataan kohti rakenteellisempaa ja kriittisempää tarkastelua. Tämän tutkielman valossa näyttää siltä, että kiusaamisen kompleksiseen ongelmaan jonkin näköisen helpotuksen tuo monien näkökulmien yhtäaikainen tarkastelu ja niiden yhteistyö. Väitän, että koulukiusaamistutkimus pystyy hyötymään moninäkökulmaisuudesta, joita tulee tarkastella toisiinsa kietoutuneesti ja poissulkematta.