Browsing by Author "Laitinen, Elmeri"

Uponneiden kustannusten harha on taloustieteen ja psykologian piirissä hyvin vakiintunut ja tunnettu ilmiö, jossa toiminnan jatkamista perustellaan virheellisesti toimintaan jo aiemmin upotetuilla resursseilla. Ilmiötä on tutkittu erityisen paljon organisaatioiden toiminnan tasolla taloustieteessä, mutta sen oletetaan tyypillisesti ilmenevän myös yksilötasolla. Näyttö uponneiden kustannusten harhan ilmenemisestä yksilön päätöksenteossa on kuitenkin heikkoa. Harhaa käsittelevissä tutkimuksissa on havaittu vaihtelevia ja ristiriitaisia tuloksia, jotka asettavat ilmiön laajamittaisen yleistettävyyden ja käytännön vaikutukset kyseenalaisiksi. Tässä katsauksessa tarkastellaan kriittisesti tuoreinta tutkimustietoa uponneiden kustannusten harhasta yksilöpsykologisella tasolla pyrkien vastaamaan kysymykseen siitä, millaista tieteellinen näyttö kyseisestä ilmiöstä on tällä hetkellä ja mitä selittäviä tekijöitä ilmiön taustalla on havaittu. Parasta näyttöä uponneiden kustannusten harhasta yksilön päätöksenteossa löydettiin konteksteissa, jotka liittyvät rahaan ja sen käyttämiseen. Sen sijaan niin sanottujen käyttäytymisen upotettujen kustannusten (engl. behavioral sunk cost) kohdalla tutkimusnäyttö paljastui ristiriitaiseksi. Ilmiö oli havaittu useissa tutkimuksissa, mutta sen toistaminen ja luotettava havaitseminen oli osoittautunut vaikeaksi. Kokonaisuudessaan näyttö käyttäytymisen upotettujen kustannusten harhan olemassaolosta on suhteellisen heikkoa ja ilmiön olemassaolon vahvistaminen vaatii lisätutkimusta. Mahdollisia uponneiden kustannusten harhan olemassaoloa selittäviä tekijöitä löydettiin useita. Perinteisiksi selitysmalleiksi kirjallisuudessa osoittautuivat kognitiivinen dissonanssi, prospektiteoria ja resurssien hukkaan heittämisen välttäminen. Näiden rinnalla uudempina selitysmalleina esiintyivät mm. mentaalisen kirjanpidon malli, vaivannäön oikeutuksen malli sekä erilaiset emootiomallit. Katsauksen perusteella voidaan arvioida uudempien mallien eduksi niiden testattavuus verrattuna perinteisiin malleihin, jotka eivät tee yhtä selkeitä ennusteita ilmiön käyttäytymisestä. Mikään yksittäinen malli ei kuitenkaan tämänhetkisen näytön perusteella nouse yksiselitteisesti vahvimmaksi uponneiden kustannusten harhan selittäjäksi. Kokonaisuudessaan voidaan todeta, että uponneiden kustannusten harha on selvästi olemassa ainakin rahankäyttöön liittyvässä päätöksenteossa, missä näyttö sen puolesta on suhteellisen vahvaa. Sen sijaan uponneiden kustannusten harha laajempana psykologisena ilmiönä on tämänhetkisen tutkimustiedon perusteella vastatuulessa. Erityisesti käyttäytymisen upotettujen kustannusten harhaan liittyvä näyttö on kokonaisuudessaan ristiriitaista, eikä uponneiden kustannusten harhan olemassaolo laajana psykologisena ilmiönä ole selvää.