Browsing by Author "Paajanen, Auri"

Tavoitteet. Ultraäänikuvantamista voidaan hyödyntää logopediassa biopalautemenetelmänä, jossa kuntoutuja saa reaaliaikaista visuaalista tietoa kielen asennoista ääntöliikkeiden aikana ja opettelee vertailemaan ultraäänikuvaa ja äännön akustista lopputulosta. Ilman ultraääntä lapsi ei saa omasta äännöstään visuaalista palautetta muuten kuin peilin avulla, joten menetelmä on tärkeä lisä kliinisiin käytäntöihin. Ultraäänen käytöstä on saatu positiivista näyttöä monissa logopedisissa häiriöryhmissä. Eniten ultraäänipalautetta on tutkittu artikulaatiovirheiden kuntoutuksessa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella, millaisilla tutkimusasetelmilla ultraäänikuvantamista on käytetty lasten kehityksellisen verbaalisen dyspraksian kuntoutuksessa, ja millaista hyötyä ultraäänen käytöstä on saatu. Menetelmät. Tutkimusmenetelmänä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Hakulausekkeeseen sisältyi kehitykselliseen verbaaliseen dyspraksiaan, ultraääneen ja biopalautteeseen liittyviä hakusanoja. Aineisto haettiin Ovid Medline-, PsycINFO- ja Scopus-tietokannoista, ja se käsitti 4 kokeellista monitapaustutkimusta. Aineisto analysoitiin vertailemalla ja kuvailemalla. Tulokset ja johtopäätökset. Ultraäänikuvantamista on käytetty lasten kehityksellisen verbaa-lisen dyspraksian kuntoutuksessa kokeellisissa tapaustutkimuksissa. Koeasetelmat vaihtelivat, sillä osassa tutkimuksista ultraääni-interventioon yhdistettiin prosodiaharjoittelua ja fonologisen tietoisuuden harjoittelua. Interventiot vaihtelivat kestoltaan ja intensiteetiltään. Kaikissa 60 minuutin terapiakerta sisälsi kaksi 10-15 minuutin jaksoa, joilla käytettiin ultraääntä, sekä perinteistä motorista artikulaatioharjoittelua. Äänteiden tuottoa ja intervention tehoa eli opittujen äänteiden yleistymistä arvioitiin testisanojen avulla useissa alkumittauspisteissä, intervention aikana sekä sen päätyttyä uusintamittauksissa. Ultraäänen käytön hyödystä kehityksellisen verbaalisen dyspraksian kuntoutuksessa saatiin näyttöä. Kahdessa tutkimuksessa neljästä kaikilla osallistujilla kuntoutettavien äänteiden tuottaminen parani harjoitelluissa sekvensseissä ja tavuasemissa, ja tulos yleistyi harjoittelemattomiin testisanoihin. Osallistujien väliset yksilölliset erot aiheuttivat kuitenkin suuria eroja vasteessa interventioon. Lapsilla, joilla interventio oli vaikuttava, kehityksellinen verbaalinen dyspraksia oli lievä tai keskivaikea. Tutkielman tuloksia voidaan käyttää tulevien interventioiden suunnittelussa.