Browsing by Author "Suontama, Roosa"

Kaupunkimaantieteen tutkimus on osoittanut, että Suomen kaupungit 1990-luvun jälkeen ovat alkaneet eriytyä alueellisesti sosioekonomisen taustan ja etnisyyden perusteella. Alueellista eriytymistä havaitaan erityisesti Helsingissä ja muissa suurissa kaupungeissa. Eriytymiskehitys heijastuu myös kouluihin, joiden toimintaympäristöt muokkautuvat alueen mukana. Tämän tutkimuksen tavoite oli selvittää, mitä koulujen alueellinen eriytyminen tarkoittaa, miltä ilmiö näyttäytyy Suomessa ja miten koulujen eriytymiskehitykseen voidaan vaikuttaa. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Aineistona käytettiin aikaisempia ilmiötä käsitteleviä kansainvälisiä ja kotimaisia tutkimusartikkeleita sekä muita tutkimuksiin perustuvia julkaisuja. Suomessa aiheen tutkimus on vielä nuorta, joten aineisto muodostui siten melko rajatuista tutkimuksista. Kaupunkimaantieteen, koulutussosiologian ja kasvatustieteen tutkimuksia yhdistelemällä, koulujen alueellinen eriytyminen hahmottui kaupunkitilan eriytymiseen kietoutuneena koulujen oppimistulosten eriytymisenä. Koulut keräävät oppilaansa pääosin lähiasuinalueilta, ja näin ollen väestörakenteellisen eriytymisen seurauksena koulujen oppilaspohja eriytyy. Koulumarkkinoiden toiminta ja kouluvalinnat lisäävät oppilaspohjan valikoituvuutta. Koska oppimistulokset ovat vahvasti yhteydessä oppilaan taustaan, koulujen oppimistuloksissa havaitaan eroja oppilaspohjan eriytymisen vuoksi. Suomessa koulujen alueellinen eriytyminen näkyy erityisesti suurten kaupunkien kouluissa. Helsingissä koulujen eriytyminen on voimakasta, segregaation vahvuista. Myös Espoossa ja Turussa koulujen erot ovat suuret. Koulujen eriytymiseen voidaan vaikuttaa tukemalla haastavien alueiden kouluja myönteisen erityiskohtelun lisärahoituksella, lähikoulujen merkitystä korostamalla ja muilla yhteiskunta- ja kaupunkipoliittisilla toimilla, kuten asunto- ja kotouttamispolitiikalla sekä aluekehittämisen hankkeilla.