Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Author "Zaharova, Anna-Maria"

Sort by: Order: Results:

  • Zaharova, Anna-Maria (2022)
    Tavoitteet. Suru ilmiönä on yhteiskunnassa jäänyt välttelyn ja vaimentamisen kohteeksi. Pienen lapsen suruun läheisen menettämisen seurauksena on keskitytty hyvin vähän, ja tutkimukset lapsen surusta ovat jääneet vähäisiksi. Tutkimukseni tavoitteena oli tutkia, millaisena varhaiskasvatusikäisen lapsen suru esiintyy suruoppaissa ja onko oppaiden välillä eroavaisuuksia lapsen surun kuvailuissa. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin käyttämällä laadullista tutkimusstrategiaa. Aineisto koostui viidestä lapsen surua käsittelevästä suruoppaasta, joista kolme oli suomenkielisiä ja kaksi englanninkielisiä. Oppaat oli pyritty valikoimaan niin, että ne olisivat helposti saatavia ja yleisesti käytettävissä olevia. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tulokset ja johtopäätökset. Oppaat kuvailivat lapsen surua linkittäen siihen erilaisia reaktioita. Oppaat painottivat erityisesti eri tunteita, käyttäytymisreaktioita sekä surun näkymättömyyttä.Kaikissa oppaissa oli kuvailuja surun ilmaisusta leikissä, surun aiheuttamista fyysisistä kehon reaktioista sekä lapsen itsesyytöksistä kuolemasta. Lisäksi oppaista nousi esille surua vaikeuttavat seikat, surun pääsyn salliminen ja estäminen, menetyksen kohtaaminen ja surun käsittely. Kaikissa oppaissa esiintyi surukuvailuja kaikenikäisiä lapsia koskevina. Neljässä oppaassa lapsen surua kuvailtiin jakamalla sen myös ikäluokkiin. Ainoastaan yksi opas erosi tämän suhteen kuvaillen lapsen surua ilman tarkkaa jaottelua ikäluokkiin. Kahden oppaan välillä esiintyi eroavaisuus siinä, että toisen mukaan lapselta pääosin uupuu kokemusta surun käsittelystä. Vastakohtana toinen opas esitti, että lapsen elämänkokemus saattoi toimia apuna surun käsittelyssä, jos hän oli kokenut aiempia traumoja. Kaikissa oppaissa lapsen surun yhteyteen liitettiin myös kuoleman ymmärtäminen, jonka pääosin katsottiin yhdistyvän lapsen ikätasoon.