Browsing by bachelor's degree program "Psykologian kandiohjelma"

Tavoitteet: Ei-esittävien kuvataiteen tyylilajien rooli taidekaanonissa on kasvanut huomattavasti viimeisen sadan vuoden aikana. Kaikki taide on perusolemukseltaan ihmisten välistä kommunikaatiota, mutta ei-esittävä kuvataide ei pyri tekniikoissaan viestin tulkinnan helppouteen. Tässä kandidaatintutkielmassa pyrin selvittämään, miksi ei-esittävä, abstrakti ja epäselvä kuvataide, koetaan puoleensavetävänä. Vertaan empiiristen tutkimusten tuloksia teorioihin kaiken kuvataiteen havaitsemisprosesseista. Lisäksi pohdin kuvataiteen ja psykologian yhteistyön mahdollisuuksia. Menetelmät: Tutkimuskirjallisuutta haettiin Google Scholar ja Ovid Medline –tietokannoista hakusanoin “modern art and visual perception”; “modern art and human brain mechanisms”; “abstract art and human brain mechanisms”. Lisäksi hyödynnettiin löydettyjen artikkeleiden lähdeluetteloita. Tulokset ja johtopäätökset: Katsauksessa esiteltyjen empiiristen tutkimusten perusteella voidaan sanoa, että havaintoprosessit eroavat esittävän ja ei-esittävän taiteen välillä sekä neurologisella että kognitiivisella tasolla. Voidaan väittää, että abstraktin taiteen vetovoima perustuu tulkinnan vapauteen, koska esittävät elementit eivät määrää tulkintaa. Epäselvän taiteen kiehtovuus perustunee siihen, että esittävien elementtien etsiminen koetaan miellyttävänä. Jatkotutkimusta näiden tulkinnan ja etsinnän prosessien kulusta tarvitaan, jotta tuloksia voisi yleistää taiteen havainnoinnin ulkopuolelle.

Tavoitteet: Ahdistushäiriöt ovat yleisimpiä lasten ja nuorten mielenterveyden häiriöitä, ja häiriötasoisesta ahdistuksesta kärsivistä vain noin 20–40 % saa riittävää hoitoa. Hoitamaton ja/tai pitkittynyt ahdistus aiheuttaa Suomessa useiden satojen miljoonien eurojen kustannuksia vuosittain, jonka lisäksi kyseessä on aina riski yksilön elämänlaadun pitkäaikaiselle heikkenemiselle. Varhaisia ja vaikuttavia interventioita tarvitaan siis enemmän ja niiden saatavuutta on parannettava. Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli tarkastella lasten ja nuorten ahdistuneisuuden hoidon vaikuttavuutta aikarajoitetuilla, kognitiivis-behavioraalisen terapian (KBT) viitekehykseen perustuvilla interventioilla, kuten Terapiat etulinjaan-hankkeessa kehitetyllä Lasten ja nuorten ahdistuksen kognitiivinen lyhytinterventiolla (ALI). Menetelmät: Kirjallisuuskatsaus toteutettiin etsimällä julkaisuja PubMed-, Scopus- ja Web of Science -tietokannoista yhdistelemällä hakusanoja ”brief”, “time limited”, ”cognitive behavioral therapy”, ”anxiety”, ”youth”, “children”, “adolescent”, “Scandinavia”, ja “parent” sekä artikkeleiden lähdeluetteloita tarkastelemalla. Lisäksi lähdemateriaalina hyödynnettiin mm. Käypä hoito -suosituksia. Tulokset ja johtopäätökset: Tutkimuskirjallisuuden perusteella, aikarajoitettu KBT on lasten ja nuorten ahdistuksen hoidossa vaikuttava hoitomuoto, joskin efektikoot ovat keskimäärin pienempiä kuin pidemmissä KBT-hoidoissa. ALI:n sisältö vastaa määritelmiä kognitiivis-behavioraalista lyhytterapiasta, joilla saavutettavissa oleva oireiden lieveneminen voi vähentää lasten ja nuorten päivittäistä kärsimystä ja arjen haittaa, myös Pohjoismaissa. Vanhempien osallistaminen hoitoon voi olla yhteydessä lasten ja nuorten hoidon tulosten parempaan pysyvyyteen, suurempaan yleisen toimintakyvyn paranemiseen sekä sekundääristen oireiden, kuten masennuksen lievenemiseen. Tulevassa tutkimuksessa voidaan tarkastella ALI:n vaikuttavuuden seurannan tuloksia suomalaisten palveluiden arjessa ja vertailla niitä kansainvälisesti toteutettuihin tutkimuksiin.

Tavoitteet. Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön eli ADHD:n merkitys aikuisen elämänlaatuun on yhä laajemmin tunnistettu ilmiö. Psykososiaalisten hoitojen saatavuus on kuitenkin haaste. Internet-pohjaisia interventioita (kuten Suomessa HUS:n nettiterapiat) on kehitetty osaltaan vastaamaan mielenterveyspalveluiden resurssien ja saatavuuden haasteisiin. Internet-pohjaisten interventiomenetelmien sopivuudesta aikuisten ADHD-kuntoutukseen on toistaiseksi kuitenkin vain vähän tietoa. Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena oli selvittää, millaisia internet-pohjaisia interventioita on tutkittu, ja millaisia tuloksia niistä on saatu aikuisten ADHD-kuntoutuksessa. Menetelmät. Tutkielman aineisto haettiin Google Scholar- ja PubMed-hakukoneiden avulla yhdistelemällä eri tavoin hakusanoja adhd, adult, treatment, intervention, internet, online, ehealth, computerized ja icbt. Lisäksi haettiin suomekielistä materiaalia muun muassa adhd, hoito ja kuntoutus -hakusanojen avulla. Artikkeleita etsittiin myös löydettyjen artikkelien lähdeluetteloista sekä Google Scholarissa cited by - hakemistoista. Tarkasteltavaksi valittiin kaikki tutkimukset aikuisten ADHD:n kuntoutukseen suunnatuista internet-pohjaisista interventioista. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkitut interventiot jakautuivat karkeasti kahteen ryhmään: vakiintuneemmista ADHD:n kuntoutusmenetelmistä johdettuihin omatoimisen työskentelyn materiaaleihin perustuviin interventioihin sekä toisaalta omatoimisen työskentelyn materiaaliltaan suppeampiin interventioihin. Erityisesti vakiintuneemmista menetelmistä johdettujen interventioiden tulokset vaikuttavuudesta ADHD:n ydinoireisiin olivat positiivisia, mutta tutkimusten otoskokojen ja vertailuasetelmien vuoksi tutkimusnäyttöä ei voida pitää vahvana. Internet-pohjaiset interventiot vaikuttavat katsauksen perusteella toimivilta ja olisikin aiheellista tehdä laajempaa tutkimusta, jotta niiden edut aikuisten ADHD-kuntoutuksessa ymmärrettäisiin paremmin, ja interventiot saataisiin ihanteellisella tavalla käyttöön potilastyössä.

Aims. Clinical errors cause a significant number of deaths both in the field of medicine and clinical psychology, hence being a major threat to patient safety. One explanation behind clinical errors is heuristic thinking which affects decision-making automatically and aims for a result that is sufficient enough. Heuristic thinking can also lead to cognitive biases which affect decision-making by distorting interpretations of observations. The clinical errors caused by physicians have been studied far more than those caused by psychologists and psychotherapists. However, research has shown that a clinical error, such as a diagnostic mistake or unsuitable therapy method, affects the treatment of every fifth psychiatric patient. Thus, the main aim of this literature review was to investigate which heuristics and biases affect therapists’ decision-making and through which mechanisms they affect. In addition, the review examined which characteristics related to the therapist, patient and situation predispose to the adverse effects and how these effects could be minimized. Methods. The literature for this review was retrieved from the databases of Helsinki University Library and Google Scholar with the search statement (heuristic* OR bias*) AND (clinical reasoning OR clinical decision* OR clinical judgement). The search was limited to articles published between 2015-2022, but some previously published articles found in the references and the older original editions of the most influential papers were also used. Results and conclusion. This review showed that spending an insufficient amount of time with the case evidence, being too inflexible, therapist’s emotional reactions and false beliefs of their competence are strongly related to the adverse effects of cognitive biases and heuristics. This review also identified that the characteristics of patients, like their ability to cooperate, and the complexity of situations also affect the quality of clinical decisions. In addition, this review showed that it is possible to minimize the adverse effects by participating in training that focuses on these effects, using a patient-therapist feedback system, and keeping the mechanisms through which biases and heuristics affect consciously in mind when making decisions. These strategies should be implemented as quickly as possible to ensure safety and health equality.

Objectives. Some patients with impaired consciousness exhibit no behavioural signs of subjective consciousness, but are able to communicate covert consciousness as observed by brain imaging methods. Behavioural assessment, such as GCS, doesn’t take covert consciousness into account, so it might not fully represent a patient’s state. Paradigms concerning covert consciousness have been researched with chronic disorders of consciousness (DOC) but there is less information about them in intensive care unit. Accurate assessment of consciousness is important at an early phase of DOC because the diagnosis impacts rehabilitation and care. Urgent clinical decisions concerning continued life support are also mostly made during intensive care. The aim of this review is to evaluate paradigms assessing covert consciousness in ICU, the correlation between early covert consciousness and examine ethical considerations brouht up by these methods. Methods. Because of their availability, reviewed brain imaging techniques were limited to EEG and fMRI. Articles included in this review were found from scientific databases (Scopus, Pubmed) using terms ”disorder of consciousness”, ”covert consciousness” or ”covert awareness”, ”EEG” or ”fMRI” or ”brain imaging” or ”neuroimaging” and ”icu” or ”intensive care unit”. In addition to studies, reviews concerning ethical challenges and clinical usage were included. Results and conclusions. Paradigms used to assess covert consciousness were suitable to use with ICU patients, and discovered signs of it in patients without behavioural evidence of consciousness. Both EEG- and fMRI-based techniques were successful in assessing cognitive motor dissonance (CMD) and higher-order cortex motor dissociation (HMD). CMD provides most sound evidence of covert consciousness, but HMD indicates intact higher cognitive fuctions. Results concerning correlation between CMD and prognosis a year after injury were inconsistent. Notable ethical considerations with covert consciousness in ICU include uncertainty interpreting results, communication with patients’ loved ones and assessments weight in clinical decision making. For these, it is important to use brain imaging in assistance of behavioural assessment and develop an ethical framework for clinicians. In the future research it is important to utilize bigger sample sizes and consider possibilities for communication using covert consciousness.

Tavoitteet. Antisosiaalinen persoonallisuushäiriö (ASPD) on moninkertaisesti valtaväestöä yleisempää mielenterveyspotilaiden, päihteidenkäyttäjien ja rikollisten keskuudessa, ja sen on todettu olevan yhteydessä vakavampaan mielenterveys- ja päihdehäiriöoireiluun. ASPD-diagnoosin saaneiden ei ole kuitenkaan havaittu vastaavan tehoon niin hyvin kuin muu väestö, minkä lisäksi heidän on havaittu olevan hoitoa karttavia sekä lopettavan sen ennenaikaisesti. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan ASPD-diagnoosin saaneiden henkilöiden ja niiden henkilöiden, joiden lähisukulaisella on ASPD-diagnoosi, riskiä keskeyttää internetissä toteutettu psykoterapia muuhun väestöön verrattuna. Lisäksi tarkastellaan sitä, ovatko henkilöt hyötyneet terapiasta, mikäli ovat sen suorittaneet loppuun. Menetelmät. Tutkimusaineisto koostui HUSin nettiterapiadatasta, THL:n potilasrekisteridatasta sekä DVV:n rekisteridatasta. ASPD-diagnoosina käytettiin ICD-10 -tautiluokituksen diagnoosia F60.2. Nettiterapian keskeyttämisalttiutta tutkittiin logistisella regressioanalyysillä erikseen 70 % ja 100 % suoritettujen terapiaistuntojen perusteella. Lisäksi terapian vähintään 70 %:sti loppuun saattaneiden potilaiden kohdalla tarkasteltiin heidän oirepistemuutostensa avulla sitä, olivatko he hyötyneet nettiterapiasta. Tulokset ja johtopäätökset. Sekä ASPD-diagnoosin saaneilla että niillä henkilöillä, joiden lähisukulaisella on ASPD-diagnoosi, havaittiin olevan huomattavasti kohonnut riski keskeyttää terapia. Riski oli suurempi ASPD-diagnoosin saaneilla. Toisaalta terapian vähintään 70 %:sti loppuun saattaneen antisosiaalisen väestön selkeän enemmistön havaittiin hyötyneen terapiasta. Näin ollen tutkimus antaa alustavia tuloksia antisosiaalisen väestön hyötymisestä nettiterapiana tarjottavasta psykoterapiasta, joskin erityistä huomiota tulisi kohdistaa antisosiaalisen väestön motivoimiseen terapiassa käymiseen erityisesti hoidon alussa. Kaiken kaikkiaan yksilön antisosiaalinen tausta tulisi havaita mahdollisimman varhain.

Mål: Enligt studier uppvisar autistiska individer mer mental ohälsa än neurotypiska individer i både ungdom och vuxenålder. I dagsläget finns dessutom oroande tecken på att personer på autismspektret uppvisar såväl en högre dödlighet som svagare vårdprognoser i samband med mental ohälsa än icke-autistiska personer. För att trygga autistiska individers lagstiftade rätt till en jämlik och god vård skulle det därför vara avgörande att fördjupa förståelsen för mental ohälsa inom autismspektret och besvara frågan om hur man bäst kunde möta autistiska individers särbehov inom psykiatrisk vård. Målet med denna kandidatavhandling är att utreda om autistiska särdrag kan utgöra transdiagnostiska faktorer och om detta kunde vara en förklaring till de höga nivåerna av mental ohälsa hos just autistiska individer. Dessutom strävar jag efter att utvärdera möjligheterna att tillämpa denna kunskap för att möta autistiska individers behov mer effektivt och anpassat inom psykiatrisk vård och utvärdering. Metod: Källmaterialet samlades in via Google Scholar med olika kombinationer av sökorden autism spectrum disorder, autistic traits, comorbid psychopathology, treatment, etiology, transdiagnostic processes, transdiagnostic model, transdiagnostic approach, psychotherapy, counseling, personality disorder, mentalization, comorbid depression, eating disorders, anxiety, evaluation, the broader autism spectrum model och adult autism subthreshold spectrum. Att ta alla de egenskaper som är typiska för individer på autismspektret i beaktande ligger utanför ramarna för en kandidatavhandling, och denna litteraturöversikt begränsades därför till de autistiska kärnsymptomen och tre av de mest etablerade förklaringsmodellerna för autism: mentaliseringsförmåga, kognitiv inflexibilitet och central koherens. Resultat och slutsatser: Det finns tecken på att autistiska särdrag som ligger både under och över den kliniska tröskeln för diagnos eventuellt kan fungera som transdiagnostiska faktorer inom psykopatologi. Dessutom verkar autism uppvisa såväl en överlappande kognitiv profil som en delad etiologi med vissa mentala störningar. Jag anser att detta mycket väl kan vara en förklaring till de höga nivåerna av psykiatrisk komorbiditet hos individer på autismspektret. Jag bedömer också att det finns lovande tecken på att en mer fördjupad kunskap om ämnet kunde tillämpas inom vården, och att fortsatt forskning om ämnet är motiverad som ett viktigt steg mot jämlikare förutsättningar för god mentalvård för individer på autismspektret.

Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on selvittää rikokseen syyllistymisen riskin ja B- klusterin persoonallisuushäiriöiden välistä yhteyttä, erityisesti antisosiaaliseen ja epävakaaseen persoonallisuushäiriöön keskittyen. Tämän pohjalta esitellään mahdollisia keinoja vähentää lisääntynyttä rikollisuuteen syyllistymisen riskiä. Tutkielman aiheen konkretisoimiseksi esitellään tutkielmassa myös joitain rikostyyppejä esimerkkeinä. Tutkimuksen kohdeyleisöä ovat psykologiasta ja erityisesti oikeuspsykologiasta kiinnostuneet, rikosten ehkäisyn ja rikosseuraamuksen parissa työskentelevät henkilöt sekä yleisesti yhteiskunnallisista ilmiöistä kiinnostuneet ja niihin vaikuttavat henkilöt. Tutkielman aineisto on haettu Google Scholar –tietokannasta ja American Psychological Association verkkosivuston artikkelihausta syksyn 2022 aikana. Tutkimusartikkelien hakuun on käyetty sanoja “personality disorder”, “impulse control”, “emotion regulation/dysregulation”, “brain structure” ja “crime” sekä näiden yhdistelmiä, kuten “emotion dysregulation AND brain structure”. Lisäksi aineistoa on etsitty Google Scholar – tietokannasta löydettyjen artikkelien lähdeluetteloista. Tutkielman keskeisimpänä tuloksena voidaan todeta persoonallisuushäiriöiden kohdalla rikollisuuteen syyllistymisen lisääntyneen riskin liittyvän pitkälti impulssikontrollin ja tunnesäätelytaitojen puutteeseen, jotka normaalitilanteessa auttavat yksilöä sopeutumaan yhteiskuntaan ja estävät voimakkaiden tunnekokemusten aiheuttamat impulsiiviset teot. Impulssikontrollin ja tunnesäätelyn puute selittyy tutkielman tulosten mukaan ainakin osittain aivorakenteen poikkeavuuksilla, joita on tutkittu erityisesti Parkinsonin taudin potilailla. Impulssikontrollin ja tunnesäätelytaitojen puutteen ja lisääntyneen rikokseen syyllistymisen riskin yhteyden perusteella tutkielmassa ehdotetaan persoonallisuushäiriöisten tunnesäätelyn ja impulssikontrollin tukemista laajasti erilaisin interventiokeinoin, koska se saattaisi olla omiaan vähentämään rikollisuuteen syyllistymisen riskiä. Tunnesäätelyyn ja impulssikontrollin tukemiseen liittyvien interventiokeinojen lisätutkimus olisi arvokasta ja tarpeellista yksilöiden inhimillisen kärsimyksen vähentämiseksi ja yhteiskuntaan sopeutumisen lisäämiseksi. Lisätutkimuksen myötä voidaan kehittää keinoja, joilla persoonallisuushäiriöiden ja rikollisuuden riskin välistä yhteyttä pystytään vähentämään. Tämän lisäksi tarvitaan kuitenkin myös varhaista ongelmiin puuttumista ja niiden tunnistamista, jotta tutkimusten avulla kehitetyt interventiokeinot olisivat mahdollisimman tehokkaita.

Tavoitteet: Suuri osa psykoottisia häiriöitä sairastavista kärsii uniongelmista ja niitä hoidetaan yleisimmin lääkehoidolla. Psykoosilääkitys on usein riittämätön uniongelmien hoitoon. Unilääkityksen käyttö sen sijaan ei ole suositeltavaa kroonisiin uniongelmiin. Unettomuuteen kohdennettu kognitiivinen käyttäytymisterapia (cognitive behavioral therapy for insomnia, CBT-I) on ensisijainen hoitomuoto kroonisen unettomuuden hoitoon, mutta psykoottisten häiriöiden kontekstissa sitä käytetään vähän. Kandidaatintutkielman tavoitteena oli selvittää CBT-I:n vaikuttavuutta unettomuusoireisiin psykoottisilla potilailla ja lisäksi tutkia CBT-I:n vaikutuksia elämänlaatuun sekä psyykkisiin oireisiin, kuten psykoottisiin oireisiin, ahdistukseen ja masennukseen. Menetelmät: Aihetta käsittelevää tutkimuskirjallisuutta haettiin PubMed- ja Google Scholar -tietokannoista. Päätutkimukset oli tehty hoitotasapainossa oleville potilaille, joille oli diagnosoitu jokin psykoottinen häiriö (yleisimmin skitsofrenia) ja jotka saivat häiriöön viittaavan pistemäärän unettomuusindeksistä. Lähes kaikilla tutkimuksiin osallistuneilla henkilöillä oli käytössä jokin psykoosilääkitys. Tulokset ja johtopäätökset: Tulokset antavat vahvaa näyttöä siitä, että psykoottisten potilaiden unettomuusoireet vähenevät ja unenlaatu paranee CBT-I:n ansiosta. CBT-I vaikuttaisi parantavan myös toimintakykyä ja hyvinvointia. Psyykkisten oireiden osalta tulokset olivat myös lupaavia, mutta vielä epäselviä. Tulosten perusteella CBT-I toimii hyvin myös psykoottisille potilaille ja sen käyttöä tulisi lisätä. Parantamalla unta voidaan parantaa myös psykoottisten potilaiden elämänlaatua ja mahdollisesti vähentää psykoottisia oireita sekä masennus- ja ahdistusoireita. Osa tutkimuksista oli tehty ilman kontrolliryhmää, lyhyillä interventioilla ja/tai pienillä otoskoilla, joten lisää tutkimusta tarvittaisiin etenkin CBT-I:n vaikutuksista psyykkisiin oireisiin.

Tavoitteet. Tutkimuksen tavoitteena oli kerätä yhteen uutta tutkimustietoa digiteknologian ja lasten tarkkaavaisuuden yhteyksistä. Näkökulmana oli erityisesti pyrkiä löytämään tietoa digiteknologian pitkäaikaisvaikutuksista lasten tarkkaavaisuusmekanismien kehittymiseen. Tutkimuksessa vertaillaan digiteknologian eri osa-alueista (ruutuaika, televisio, videopelit ja multitasking) saatuja tuloksia toisiinsa ja tuodaan esille uusia hyödyllisiä tutkimussuuntauksia. Tutkimuksessa käsitellään myös digiteknologian hyödyntämistä kouluympäristössä tarkkaavaisuuden näkökulmasta. Menetelmät. Katsaukseen valittiin lähteitä kymmeneltä viime vuodelta. Tiedonhaku toteutettiin PubMed-, PsycINFO- ja Scopus-tietokannoista erilaisilla yhdistelmillä hakusanoja ”screen time”, ” digital multitasking”, ”video games”, ”attention”, ”children” ja ”classroom”. Kyseessä ei ole systemaattinen katsaus, vaan hakutuloksista valittiin suoraan vain aiheeseen sopivat julkaisut. Tulokset ja johtopäätökset. Teknologian osa-alueiden vaikutukset tarkkaavaisuuteen riippuvat todennäköisesti mediasisällöstä sekä siitä, milloin ja missä kontekstissa teknologiaa käytetään. Ruutuaika, television katselu ja digitaalinen multitasking ovat yhteydessä heikompaan tarkkaavaisuuteen. Videopeleihin liittyvä tutkimustieto on vielä ristiriitaista, sillä osa tuloksista tukee videopelien positiivista vaikutusta tarkkaavaisuudelle, kun taas osassa on saatu negatiivisia tuloksia. Digiteknologian pitkäaikaisista vaikutuksista tarkkaavaisuuden kehittymiselle ei löytynyt tarpeeksi tutkimuksista saatuja tuloksia, joten sitä on tärkeä tutkia tulevaisuudessa. Muita kiinnostavia näkökulmia tulevalle tutkimukselle ovat muiden muassa teknologian ja tarkkaavaisuuden väliseen yhteyteen vaikuttavat moderaattorit, digiteknologiset apuvälineet koulunkäynnissä sekä mobiilipelit.