Browsing by discipline "Fonetiikka"

Äänenlaatu on vahvasti liitetty persoonallisuuspiirteiden havaitsemiseen puheesta. Äänenlaadun havaitseminen on subjektiivista tulkintaa ja sitä tutkitaan auditiivisten havaintojen pohjalta. Se on määritelty osaksi puheen ekstra- ja paralingvistisiä piirteitä. Yleisimmät äänenlaatua kuvaavat termit ovat: käheä, karhea, nasaalinen, henkäyssoinnillinen, vuotoinen, ohut, falsettinen, kuiskattu, narina, tiukka tai rento ääni. Persoonallisuuspiirteet ovat mitattavissa ja määriteltävissä oleva joukko ihmisten suhteellisen vakinaisia käyttäytymismalleja, ajatuksia ja tunteita. Viiden suuren persoonallisuuspiirteen mallista on rajattu keskeisimmiksi tutkittavaksi havaintopiirteiksi ulospäin suuntautuneisuuden tasot ekstroversio ja introversio. Tämä kandidaatintutkielma perustuu kiinnostukseen tutkia puhujien persoonallisuuspiirteiden ja eri äänenlaatujen suhteita, Äänenlaadun tarkemman ymmärryksen on todettu auttavan ihmisten välistä kommunikointia, ja se on siksi mielenkiintoinen tutkimusaihe ja valittu tämän tutkielman tarkastelun lähtökohdaksi. Tutkimuksessa pyritään selvittämään pystyykö kuulija havainnoimaan ja arvioimaan puhujan äänenlaadunpiirteiden ja puheen tuottotavan perusteella puhujan ulospäin suuntautuneisuutta. Tutkimukseen osallistui neljä 23–24-vuotiasta naiskoehenkilöä pääkaupunkiseudulta. Tutkittavilta äänitettiin normaalia spontaania puhetta Helsingin yliopiston Käyttäytymistieteiden laitoksen äänitysstudiossa. Puhenäytteet analysoitiin kuulonvaraisesti kahdessa eri ryhmässä. Ensimmäisen ryhmän muodostivat ääninäytteen antaneet puhujat ja toisen ulkopuoliset kuuntelijat. Puhujat täyttivät äänenlaadun havainnoista itsearviointilomakkeen ja tekivät Myers-Briggsin tyyppi-indikaattoriteoriaan pohjautuvan persoonallisuuspiirretestin. Toisen äänenlaadun havaintoryhmän muodosti 5 fonetiikan alan opiskelijaa, jotka arvioivat puhenäytteistä puhujan äänenlaatua, puheen tuottotapaa, sekä persoonallisuuspiirteitä. Tutkimuksen havaintoarvioiden mukaan 75 % koehenkilöistä kuvasti äänenlaatunsa perusteella ekstroverttiä puhujaa. Kuuntelijoiden havaintoarviot vastasivat persoonallisuuspiirretestin tuloksia. Ekstrovertin äänenlaatu havaittiin vaihtelevasti karheaksi, kirkkaaksi, korkeaksi, falsettiseksi ja täyteläiseksi. Otoksen koehenkilöistä 25 % kuvasti äänenlaatunsa perusteella introverttia puhujaa. Havainnot vastasivat piirretestin tulosta. Introvertin puhujan äänenlaaduksi havaittiin yhtenäisesti ohut, nielusointinen, matala, nariseva, vuotoinen ja henkäyssointinen ääni. Puhujien itsearviot vastasivat kuuntelijoiden havaintoja äänenlaadusta, mikä tuki myös taustateoriaa persoonallisuuden heijastumisesta äänenlaatuun. Tulosten perusteella voidaan päätellä, että persoonallisuus vaikuttaa äänenlaatuun ja sitä pystytään havaitsemaan puhujan auditiivisen signaalin ja erityisesti äänenlaadun havainnoinnin perusteella. Tutkimuksessa on kuitenkin otettava huomioon muiden nonlingvististen piirteiden vaikutus koehenkilöistä tehtyihin persoonan havaintoihin vaikka niitä ei tässä yhteydessä ole huomioitu osaksi havaintotutkimusta.

Tämän tutkimuksen tarkoitus on kartoittaa suomi toisena kielenä -oppimateriaaleja niiden foneettisen sisällön kautta sekä hyödyntää kontrastiivisen tutkimuksen periaatteita. Kasvanut maahanmuuttajien määrä Suomessa on herättänyt uudenlaisia tarpeita materiaalien sisällön suhteen ja siten nostanut esiin oppilaiden monitasoiset oppimistarpeet sekä ongelmat. Monissa tutkimuksissa on havaittu foneettisen harjoittelun tuottavan parempia tuloksia, mutta niiden soveltaminen käytäntöön on jäänyt vähemmälle. Tämän uskon liittyvän ainakin osittain opetusmateriaaleihin, joiden mukaan opettajat kieltä opettavat. Tutkimusaineistona käytin kolmea suomen kielen oppikirjaa, jotka oli suunnattu alkeistasolle. Aineistoa kävin läpi tutkien kirjan sisältämiä tehtäviä. Löysinkin selvästi viisi erilaista tehtävätyyppiä, joista kaksi luokittelin foneettisiin ilmiöihin. Nämä olivat selkeät ääntämisen- ja kuulemisenharjoitukset. Ennen opetusmateriaaliaineiston tutkimista hain teoriaa havaittuihin ilmiöihin suomen, venäjän ja arabian kielen fonetiikasta. Tulokset vahvistivat ennakko-oletuksiani siitä, että opetusmateriaali ei ole foneettisesti painottunutta. Prosentuaalisesti foneettisten tehtävätyyppien osuudet olivat koko kirjan tehtävistä noin 12–22 % luokkaa. Tästä voi päätellä, että kielitaidossa korostuvat muut osa-alueet kuten lukeminen ja kirjoittaminen. Useissa suomi toisena kielenä -alan teoksissa kuitenkin nostetaan esille vuorovaikutuksen merkitys, jonka saavuttamista vanhoilla opetusmenetelmillä kyseenalaistetaan. Tähän kielitaidon alueeseen olisi mielenkiintoista puuttua entistä syvemmällä tasolla ja kehittää uudenlaisia materiaaleja. Näissä materiaaleissa lähtökohta uuden kielen oppimiseen voisi olla opiskelijan oma äidinkieli, joka otetaan huomioon foneettisesti parhaalla mahdollisella tavalla ja jonka tiedostaminen nähtäisiin opetusta nopeuttava tietona. Uskon foneettisemman lähestymistavan auttavan itse opetusta ja oppimateriaaleja.

Tutkielma tarkastelee unkarilaisen suomen kielen opiskelijan tuottamia lyhyitä vokaaleja ja niiden muutosta suomen kielen opintojen alkuvaiheessa. Tutkielman tavoitteena on selvittää lähestyvätkö koehenkilön vokaalien formantit suomalaisten vokaalien formantteja jo lyhyen opiskelun myötä. Tutkimuksessa vertailtiin koehenkilön tuottamien suomen kielen vokaalien keskiarvoisia formantteja eri äänityskertojen välillä. Lisäksi koehenkilön suomen kielisten formanttien keskiarvoja verrattiin natiivin suomalaisen tuottamien vokaalien formanttikeskiarvoihin. Tarkastelussa oli myös koehenkilön äänteissä esiintynyt keskihajonta. Tutkimus on seurantatutkimus, jossa käytetty aineisto on kerätty kolmella eri äänityskerralla syyslukukauden aikana. Tutkimuksen koeasetelma ja koeaineisto ovat Terhi Peltolan suunnittelemia. Koeasetelma koostui kahdesta lukutehtävästä ja niiden välisestä matkimisharjoituksesta. Kokeessa käytetty aineisto muodostui sanalistoista, joissa esiintyneet sanat olivat kaksitavuisia suomen kielen sanoja ja pseudosanoja. Rakenteeltaan sanat olivat CVCV- ja CVCCV-sanoja. Tutkimuksessa tarkasteltiin koehenkilön ensimmäisessä lukutehtävässä lausumien sanojen ensitavun vokaalien kolmea ensimmäistä formanttikeskiarvoa. Yksi tutkimuksen tavoitteista on esitellä suomen ja unkarin kielen äännejärjestelmien eroja ja yhtäläisyyksiä. Niinpä myös koehenkilön tuottamien unkarin kielen vokaalien formantteja verrattiin natiivin suomalaisen tuottamiin suomen kielen vokaaliformantteihin. Suomalaisten vokaalien formantteja tarkasteltiin Wiikin (1965) formanttiaineistoon ja unkarilaisten vokaalien formantteja Gósyn (1989) formanttiaineistoon vertaillen. Suomen ja unkarin vokaalien piirteet osoittautuivat tutkimuksessa tehtyjen vertailujen perusteella saman suuntaisiksi kuin verrattavissa aineistoissa (Wiik, 1965; Gósy, 1989). Suomen vokaalit [e], [æ] ja [ɑ] olivat koehenkilön vokaalien kehittymisen kannalta mielenkiintoisimpia, sillä ne puuttuvat unkarin äännejärjestelmästä. Tutkimuksen tuloksissa oli viitteitä siitä, että koehenkilöllä nämä vokaalit olivat kehittymässä oikeaan suuntaan. Eniten kehitystä oli havaittavissa koehenkilön [ɑ]-vokaalissa. Tutkimus osoitti, että syyslukukauden mittainen seurantajakso ei kuitenkaan ollut riittävän pitkä ajanjakso varmentamaan vokaalien oikeaa kehityssuuntaa.