Browsing by study line "Special Education"

Tavoitteet. Oppimisvaikeudet ovat yleinen ilmiö, jonka tuomat haasteet vaikuttavat niin koulunkäyntiin kuin muihin elämän osa-alueisiin. Oppimisvaikeudet eivät kuitenkaan rajoitu vain lapsuuteen ja nuoruuteen, vaan tutkimukset korostavat sitä, että oppimisvaikeudet jatkuvat myös aikuisuuteen asti (Korkeamäki, 2010, s. 6). Oppimisvaikeudet voivat myös altistaa riskin aikuiselämän ongelmille (Eloranta, 2019, s. 62). Tästä syystä aikuisten oppimisvaikeuksiin tulisi kiinnittää paremmin huomiota ja lisätä enemmän tutkimustietoa sen tuomista haasteista, jolloin myös tuen muotoja voitaisiin kehittää paremmin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia aikuisten oppimisvaikeuksien tukemista osana psyykkistä hyvinvointia. Tarkastelin tarkemmin sitä, minkälaisia tuen muotoja aikuisten oppimisvaikeuksiin oli tarjolla sekä miten tuki oli yhteydessä psyykkiseen hyvinvointiin. Tutkimuksen tavoitteena oli lisätä tietoisuutta aikuisten oppimisvaikeuksien tuen muodoista ja siitä, minkälaisia yhteyksiä niillä on psyykkisen hyvinvoinnin kannalta. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin systemaattisena kirjallisuuskatsauksena. Tutkimuksen aineisto koostui kolmesta vuosina 2019–2022 toteutetuista tutkimusartikkeleista, jotka tarkastelevat erilaisia tuen muotoja aikuisten oppimisvaikeuksiin ja niiden yhteyttä psyykkiseen hyvinvointiin aikuisilla. Aineisto kerättiin Google Scholar -tietokannasta. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että aikuisten oppimisvaikeuksiin tarjottua tukea esiintyi yksilö- ja ryhmätukena melko monipuolisesti kaikissa tutkimuksissa. Tarjottu tuki oli kaikissa tutkimuksissa positiivisesti yhteydessä psyykkiseen hyvinvointiin aikuisilla, joilla oli oppimisvaikeus. Positiivisia vaikutuksia nähtiin muun muassa itsetunnon, elämänlaadun ja mielialan kehittymisessä. Tuki kohensi myös työelämänvalmiuksia, ajattelu- ja toimintatapoja sekä lisäsi vertaistukea tutkimuksen osallistujien kesken. Erityisesti ryhmätukea esiintyi enemmän kuin yksilötukea, ja sen tuomia hyötyjä koettiin enemmän kuin yksilötuen tasolla. Aineiston vähäisyyden vuoksi sekä aiheen tärkeyden kannalta tarvitaan lisää jatkotutkimuksia aikuisten oppimisvaikeuksista, tuen muodoista ja niiden yhteydestä psyykkiseen hyvinvointiin. Tällöin aikuisten oppimisvaikeuksiin osattaisiin suhtautua paremmin ja tukimuotoja voitaisiin kehittää vielä monipuolisemmin.

Autismi ja sen tunnistaminen on aiemman tutkimuksen perusteella jokseenkin kiistelty ilmiö. Autismista ja sen tunnistamisesta on esitetty eriäviä näkemyksiä ja teorioita, muun muassa niin lääketieteen kuin vammaistutkimuksenkin näkökulmista. Varhaiskasvatuksella on jois-sain tutkimuksissa esitetty olevan mahdollinen rooli autismin varhaisessa tunnistamisessa. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on selvittää, mitä varhaiskasvatuksen roolista au-tismin varhaisessa tunnistamisessa on tutkittu ja mitä tulkintakehyksiä tutkimuksissa käyte-tään. Integroivan kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli koota yhteen mahdollisimman monipuo-lista kirjallisuutta varhaiskasvatuksen roolista autismin varhaisessa tunnistamisessa. Aineis-ton keruu tapahtui huhtikuussa 2022, Helka-tietokannasta. Katsauksen aineistoksi valikoitui kahdeksan vertaisarvioitua tutkimusartikkelia. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla ja teo-rialähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkimustulosten perusteella varhaiskasvatuksella nähtiin tulevaisuudessa autismin varhai-sessa tunnistamisessa mahdollinen rooli tiedonantajana. Varhaiskasvatukseen soveltuvia tunnistamisvälineitä oli jo tutkittu ja testattu. Autismin varhaista tunnistamista perusteltiin tut-kimuksissa palveluiden saavutettavuudella, yksilön kehitykseen ja elämänkulkuun vaikutta-misella sekä oppimisympäristöön vaikuttamisella. Lääketieteellinen näkökulma on vallitseva tulkintakehys varhaiskasvatuksen roolia autismin varhaisessa tunnistamisessa käsittele-vässä tutkimuskirjallisuudessa. Aihetta olisi syytä tutkia myös muista, kuten vammaistutki-muksen, näkökulmista.

Dyskalkulia on vaikea-asteinen laskemiskyvyn häiriö. Dyskalkulia näkyy vaikeutena suoriutua erilaisista peruslaskutoimituksista, kuten yhteen-, vähennys- ja kertolaskuista. Vaikka matemaattiset oppimisvaikeudet ovat hyvin yleisiä, puhdas dyskalkulia on huomattavasti harvinaisempaa. Dyskalkuliaan liittyy usein myös muitakin kognitiivisia puutteita ja liitännäishäiriöitä. Dyskalkulian erottaminen muusta heikosta matemaattisesta osaamisesta ei ole aina yksiselitteistä, sillä käytänteet dyskalkulian määrittelyyn vaihtelevat ja tutkimusalalta puuttuu vakiintunut käsitteistö ja mittaristo. Tavoitteet. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kuvata dyskalkulian kognitiivisia erityispiirteitä sekä selvittää sitä, kuinka puhdas häiriö dyskalkulia on. Tutkimuksessa luokitellaan dyskalkulian laaja-alaisia kognitiivisia tekijöitä ja kapea-alaisia kognitiivisia taustatekijöitä. Menetelmät. Tämä tutkielma on tehty kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Aineistoksi valikoitui tieteellisiä vertaisarvioituja artikkeleita, jotka käsittelevät lasten kehityksellistä dyskalkuliaa. Tulokset ja johtopäätökset. Aineiston perusteella löytyy tekijöitä, joiden perusteella dyskalkuliaa voidaan pitää moni-ilmeisenä ja monisyisenä häiriönä. Dyskalkuliaan kuuluu usein liitännäishäiriöitä kuten dysleksia ja ADHD. Lisäksi dyskalkulialle löytyy erilaisia kognitiivisia profiileja. Aineistoista löytyy myös tutkimuksia, jotka painottavat dyskalkulian monia laaja-alaisia kognitiivisia puutteita muun muassa puutteita työmuistissa ja tarkkavaisuudessa. Dyskalkulian heterogeenisestä luonteesta huolimatta, aineistosta löytyy myös tutkimuksia, joissa dyskalkulialle määriteltiin primäärisiä kapea-alaisia ydinpuutteita. Nämä ydinpuutteet löytyivät joko lukumääräisyydentajusta, täsmällisistä numeerisista representaatioista tai numeerisesta koodauksesta. Tutkimusten kesken on erimielisyyttä siitä mikä puutteista on ensisijaisin. Tutkimusten välistä vertailevuutta hankaloitti tutkimusalan hyvin kirjava käsitteistö ja erilaiset käytänteet määritellä dyskalkulia.

Tavoitteet. Erityistä tukea koulussa saavat lapset ja nuoret ovat usein haavoittuvassa ase- massa sosiaalisen osallisuuden näkökulmasta. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että erityistä tukea saavilla oppilailla on usein muita vähemmän ystäviä ja luokkatoverit saattavat syrjiä ja jopa kiusata heitä heidän erilaisuutensa vuoksi. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli selvittää, miten nämä lapset ja nuoret itse kokevat sosiaalisen osallisuutensa toteutuvan sekä kiinnittää huomiota siihen, mitkä tekijät estävät sosiaalisen osallisuuden toteutumista. Tutkimuksessa kootaan yhteen erityistä tukea saavien lasten ja nuorten kokemuksia ja tuodaan esiin mahdollisia esteitä, jotka uhkaavat sosiaalista osallisuutta. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin integroivan kirjallisuuskatsauksen menetelmää käyttäen. Tutkimuksen aineisto koostuu viidestä vuosina 2010-2022 toteutetuista tutkimuksista, jotka tarkastelivat erityistä tukea saavien oppilaiden sosiaalista osallisuutta koulukontekstissa. Aineisto kerättiin ERIC-, Scopus- ja Google Scholar- tietokannoista. Aineistoa tarkasteltiin vammaisuuden sosiaalisen mallin ja Nancy Fraserin statusmallin näkökulmista. Tulokset ja johtopäätökset. Tulokset osoittivat, että aiempien tutkimusten mukaisesti erityistä tukea saavien lasten ja nuorten sosiaalinen osallisuus toteutui melko heikosti. Heillä oli usein vain vähän ystäviä, luokkatoverit osoittivat vähäistä hyväksyntää heitä kohtaan ja vuorovaikutus heidän ja luokkatoverien välillä oli vähäistä. Positiivista oli se, että erityistä tukea saavilla oppilailla oli kuitenkin useimmiten positiivinen käsitys itsestään sosiaalisena toimijana ja suurimmalla osalla heistä oli ainakin yksi ystävä. Yhdenkin ystävyyssuhteen merkitys suojaa- vana tekijänä korostuu sosiaalisen osallisuuden toteutumisen ollessa muutoin uhattuna. Osallisuutta uhkaavina tekijöinä nousivat esiin resurssien riittämättömyys, tiedonpuute tuen tarpeista ja sopivista tukikeinoista, oppilaiden luokittelu erilaisiksi, muiden asenteet heitä kohtaan ja vuorovaikutuksen haasteet. Erityistä tukea saavien oppilaiden sosiaalisen osallisuuden toteutumista tulee tutkia lisää ja antaa heille enemmän mahdollisuuksia saada oma äänensä kuuluviin.

Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää yleisiä oppilaan pedagogista tuen tarpeen havaitsemiseen vaikuttavia tekijöitä. Aiemmat tutkimukset osoittavat, että luokanopettaja on keskeisessä asemassa kaikilla kolmiportaisen tuen tasoilla (yleinen, tehostettu ja erityinen tuki) havaitsemassa oppilaan mahdollista tuen tarvetta. Kiinnostuksen kohteena ovat sekä ilmiöt, jotka tukevat luokanopettajaa tuen tarpeen havaitsemisessa, että tuen tarpeen havaitsemista mahdollisesti haittaavat tekijät. Pedagogisella tuella tarkoitan oppilaan suunnitelmallista tukemista ja ohjaamista opetustilanteissa moninaisin, oppilaan tarvitsemin keinoin. Jotta pedagoginen tuki voidaan oppilaalle suunnitella, on oppilaan mahdolliset tuen tarpeet havaittava. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus. Haastattelin tutkimukseeni yhtä luokanopettajaa, metodina teemahaastattelu. Haastatteluaineistoa tarkastelin induktiivisella sisällönanalyysillä. Vuotta myöhemmin keskustelin saman opettajan kanssa analysointini tuloksista aineistoa samalla täydentäen. Aineistosta nousi esiin kuusi pedagogisen tuen tarpeen havaitsemiseen liittyvää luokkaa. 1)Opettajan ammattitaito nousi merkitykselliseksi oppilaan tuen tarvetta havainnoidessa, mutta esiin tuli myös 2)oppilaan työskentelyyn liittyvät havainnot, kuten hidas eteneminen tehtävissä ja käyttäytyminen. Oppilaiden huomiota herättävä 3)käytös sekä auttaa että estää opettajaa havaitsemaan tuen tarvetta. 4)Luokan ilmapiiri, sosiaaliset suhteet luokkayhteisössä sekä 5)opettajan ja oppilaan temperamentteihin liittyvät tekijät ovat myös osallisena tuen tarpeen havaitsemisessa. Oppilaan kehittämät selviytymisstrategiat, heikko 6)psyykkinen vointi, elämäntilanteesta johtuva psyykkinen rasitus tai epävakaat kotiolot nousivat keskustelussa haasteiksi pedagogisen tuen tarpeen havaitsemiseen. Jokaiseen analysoituun luokkaan liittyy sekä pedagogisen tuen tarpeen havaitsemista edistäviä ja estäviä tekijöitä. Kaikkia analyysiluokkia yhdistävänä tekijänä ilmeni oppilaan tuntemus ja opettajan ammattitaito.

Tavoitteet. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella oppilaiden, joilla on CP-oireyhtymä, oppimisen ja kehittymisen haasteita sekä miten niihin voidaan vastata pedagogisin keinoin. Tarkastellaan Conductive Education (CE) - menetelmää, joka on kokonaisvaltainen oppimisen ja opettamisen menetelmä erityisesti henkilöille, joilla on neurologispohjainen liikuntavamma. Suomessa pedagoginen ja kuntoutuksellinen vastuu jakautuu kahdelle eri organisaatiolle (terveydenhuolto ja opetustoimi). Se hajauttaa oppilaan tavoitteita ja haastaa tuen toteutumista Tutkittiin, saavutetaanko CE-menetelmällä parempia oppimistuloksia ja mitkä elementit menetelmässä tukivat kohderyhmän oppimista ja kehittymistä. Tutkimustuloksia peilattiin nykyisiin oppimiskäsityksiin sekä aivotutkimuksen näkökulmaan oppimisesta. Esille nostettiin myös vaativan monialaisen tuen näkökulmaa. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Tutkimuksen aineisto koostui kahdeksasta vertaisarvioidusta tieteellisestä artikkelista sekä yhdestä väitöskirjasta, jotka valikoituivat mukaan sisäänotto- ja poissulkukriteerien avulla. Aineisto haettiin Helka-kirjaston ja Google Scholarin kokoelmista määritellyillä hakusanoilla. Aineisto analysoitiin teorialähtöisen sisällönanalyysin avulla. Aineistosta muodostettiin analyysirunko, josta kerättiin tutkimuskysymyksiin vastaava tieto. Esiin nousseista tuloksista muodostettiin synteesejä ja tehtiin päätelmiä taustateoriaan peilaten. Tulokset ja johtopäätökset. Tieteellisiä todisteita CE-menetelmän tehokkuudesta tutkimuksen perusteella ei voitu todeta. Konduktori-opettajien sekä käyttäjien kokemusten ja havaintojen perusteella oppilaiden aktiivisuus ja ongelmanratkaisutaidot kuitenkin kehittyivät. Taustateorian perusteella CP-oireyhtymään usein liittyvien oppimisen ja kehittymisen moninaisiin haasteisiin ja liikuntavamman mukanaan tuomiin pedagogisiin haasteisiin CE-menetelmä vastasi hyvin. Nähtäessä oppilaan potentiaali kokonaisvaltaisesti, hänelle osattiin asettaa tarpeeksi korkeat tavoitteet ja siten oppimistuloksetkin olivat hyviä. CE-metodologia antoi konduktori-opettajille keinoja tukea oppilaan tavoitteiden saavuttamista monipuolisesti ja sitä kautta vahvistaa oppijaminäkuvaa ja persoonallisuuden kehittymistä. Katsauksen perusteella voisi pedagogisia käytänteitä opettaa oppilaita, joilla on CP-oireyhtymä, tarkastella. Vaativan monialaisen tuen hyvä tavoite on tuoda oppilaalle tuki omaan ryhmään ja luokan yhteiseen toimintaan. Sen toteutumista tulee henkilökunnan yhteistyön, osaamisen ja yhteisen työotteen osalta edelleen kehittää.

Tavoitteet. Kehityksellinen kielihäiriö on ollut viime vuosikymmenen aikana muihin tunnetuim-piin kehityshäiriöihin nähden aliedustettuna tutkimuskirjallisuudessa, vaikka sen esiintyvyys on näitä suurempi. Kehityksellisen kielihäiriön on aiemmissa tutkimuksissa todettu vaikutta-van esimerkiksi työllistymiseen aikuisuudessa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, poikkeaako kielihäiriöisten lasten elämänlaatu tyypillisesti kehittyvien lasten elämänlaadusta, joko lapsen itsensä tai tämän vanhemman näkökulmasta, eli onko kehityksellisellä kielihäiriöl-lä yhteys lapsen elämänlaatuun. Menetelmät. Tämän tutkimuksen metodina oli kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Kuvaileva kirjalli-suuskatsaus narratiivisella otteella toteutettuna antaa tutkijalle enemmän vapauksia esimer-kiksi aineiston keräämisen ja analysoinnin suhteen verrattuna systemaattiseen kirjallisuus-katsaukseen tai meta-analyysiin. Kuvailevan kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on esimer-kiksi kokonaiskuvan luominen tutkittavasta ilmiöstä. Tutkimuksen aineisto koostui neljästä kansainvälisestä tutkimusartikkelista, jotka käsittelivät kehityksellisen kielihäiriön ja elämän-laadun yhteyttä lapsuudessa ja nuoruudessa. Tutkimuksen aineisto oli julkaistu vuosina 2015–2022. Aineiston analyysi toteutettiin sisällönanalyysia soveltaen. Tulokset ja johtopäätökset. Kielihäiriöisten lasten elämänlaatu oli keskimäärin ikätovereita heikompi, niin lasten itsensä kuin heidän vanhempiensa arvioimana. Eniten eroavaisuuksia lasten ja vanhempien raportointien välillä oli psyykkisessä ja sosiaalisessa hyvinvoinnis-sa/toimintakyvyssä, sekä kouluun liittyvässä hyvinvoinnissa/toimintakyvyssä. Kehitykselli-nen kielihäiriö tai kielelliset vaikeudet ylipäätään vaikuttavat kokonaisvaltaisesti lapsen hyvin-vointiin, toimintakykyyn ja elämänlaatuun. Kielihäiriöistä lasta on tuettava kielellisten taitojen lisäksi myös esimerkiksi sosiaalisissa ja motorisissa taidoissa. Jatkotutkimusta aiheesta tar-vitaan ristiriitaisten tulosten vuoksi, ja tulevissa tutkimuksissa otoskokoja on syytä kasvat-taa, sekä mahdollisesti ottaa mukaan myös opettajan näkökulma lasten ja vanhempien arvi-ointien lisäksi.

Tavoitteet. Kouluakäymättömyys ja koulupudokkuus ovat olleet esillä julkisessa keskustelussa erityisesti jo olemassa olleita eriarvoisuuden muotoja korostaneen koronapandemian myötä. Kouluakäymättömyyden ilmiö on huolestuttava, koska suomalaisen peruskoulun tulisi olla kaikille saavutettava ja yhdenvertainen. Aiemmat aihetta koskevat tutkimukset ovat korostaneet kouluakäymättömyyden ja koulupudokkuuden yksilökeskeisiä sekä sosiaalisia riski- ja taustatekijöitä (esim. Gubbels ym., 2019; Määttä ym., 2020) painottaen melko yksilö- ja aikuiskeskeistä lähestymistapaa ilmiöön. Tämän tutkielman tavoitteena oli koota yhteen synteesiä luoden sellaisia kouluakäymättömyyttä ja koulupudokkuutta käsitteleviä tutkimuksia, joissa aihetta tarkastellaan nuorten näkökulmasta. Tutkielman teoreettinen viitekehys on nuorisotutkimuksellinen ja syrjäytymisen relationaalisen mallin sekä kouluun kuulumisen kokemuksen teoreettisia käsitteitä käytetään analyysin pohjana. Näin tutkielmassa pyritään laajentamaan katsontakantaa kouluakäymättömyyteen ja koulupudokkuuteen sekä vahvistamaan nuorten kokemuksien esiin pääsemistä. Menetelmät. Tutkielma toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena. Lopullinen aineisto kerättiin ERIC- ja Helka-tietokannoista helmi-maaliskuussa 2023. Aineistoksi valikoitui seitsemän vertaisarvioitua englanninkielistä tutkimusartikkelia, jotka käsittelivät kouluakäymättömyyttä tai koulupudokkuutta nuoren näkökulmasta. Aineiston analyysin tukena käytettiin aineistolähtöistä ja teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Aineistolähtöisen analyysin keinoin pyrittiin luomaan aineistosta kokoavaa synteesiä, kun taas teoriaohjaavassa analyysissä aineistoa peilattiin syrjäytymisen relationaalisen mallin ja kouluun kuulumisen kokemuksen käsitteisiin. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkielman tulokset osoittivat, että kouluakäymättömyyttä ja koulupudokkuutta nuorten näkökulmasta tarkastelevat tutkimukset pyrkivät monitasoiseen katsontakantaan ja ilmiöiden sosiaaliseen selittämiseen. Toisaalta aineistosta löytyi myös sellaisia artikkeleita, jotka painottivat yksilöllisiä selitysmalleja. Kaikissa artikkeleissa nuorten kokemukset tuotiin kuitenkin esiin merkityksellisinä. Tutkimukset, joissa tuodaan esiin nuorten näkökulmia ja kokemuksia kouluakäymättömyydestä tai koulupudokkuudesta tuovat tämän tutkielman perusteella esiin myös kouluun kuulumiseen ja kouluakäymättömyyden relationaalisuuteen liittyvää retoriikkaa. Aihe kaipaa lisää niin kokoavaa katsaustutkimusta kuin myös nuorisotutkimuksellisesta näkökulmasta tutkittua tietoa.

Tavoitteet. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia lisätyn todellisuuden käyttöä autismikirjon oppilaiden opetuksessa. Tarkemmin, millaisia taitoja ja kokemuksia tai asenteita lisätyn todellisuuden käyttöön liittyen aiemmissa tutkimuksissa on havaittu. Aiemmissa tutkimuksissa on saatu positiivisia viitteitä teknologian hyödyntämisestä autismikirjon oppilaiden oppimisen tukena ja tämä tutkimus pyrkii kokoamaan tutkittua tietoa yhteen. Autismikirjon oppilaille suunniteltu tuki on yksilöllistä, usein strukturoitua ja keskittyy ympäristöön. Tästä syystä aiemmissa tutkimuksissa on herännyt kiinnostus lisätyn todellisuuden hyödyntämiseen tuen muotona. Teknologian integroimisessa opetukseen on myös haasteita ja esimerkiksi asenteet rajoittavat sen käyttöä. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, narratiivisen kirjallisuuskatsauksen käytänteitä mukaillen. Aineisto koostui kahdeksasta Helka-tietokannan vertaisarvioiduista artikkelista, jotka haettiin aihepiirin avainsanojen avulla. Analyysi suoritettiin aineistolähtöisesti ja mahdollisimman objektiivisesti asetettujen tutkimuskysymysten pohjalta. Aineisto analysoitiin yksityiskohtaisesti ja useampaan otteeseen mahdollisimman luotettavien tulosten saamiseksi. Tulokset ja johtopäätökset. Tämä tutkielman tulokset mukailivat aiempia tutkimuksia. Lisätyn todellisuuden avulla voitiin edistää autismikirjon oppilaiden matemaattisia, sosiaalisia ja kognitiivisia taitoja. Vaikka lisätyn todellisuuden käyttö on edelleen harvinaista, kokemukset ja asenteet lisätyn todellisuuden käyttöön olivat yleisesti ottaen positiivisia. Pääasialliset huolenaiheet liittyivät resurssien riittävyyteen ja hyödyntämiseen tarvittavan tiedon määrään. Haasteista huolimatta tämän tutkimuksen tulokset vahvistivat käsitystä, että lisätyn todellisuuden käytöllä on merkittävä potentiaali niin autismikirjon opetuksessa kuin erityisopetuksessakin.

Tavoitteet. Tämän tutkielman tavoitteena oli lisätä erityispedagogien ymmärrystä lukumääräisyyden tajun roolista dyskalkuliassa ja valottaa sen neurologista perustaa. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: 1. Millä tavoin haasteet lukumääräisyyden tajussa näkyvät sellaisella oppilaalla, jolla on dyskalkulia? ja 2. Minkä kaltaista on lukumääräisyyden tajun neurologinen pohja? Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että dyskalkulia eli laskemiskyvyn häiriö on matematiikan oppimisvaikeus, jossa ongelmat pohjautuvat numeerisen tiedon prosessoinnin ongelmiin. Ongelmat näkyvät muun muassa lukumääräisyyden tajussa, laskemisen taidoissa, lukujonotaidoissa ja aritmeettisessa suoriutumisessa. Tämän tutkielman tutkimustehtävänä on nostaa näistä haasteista lukumääräisyyden taju lähempään käytännölliseen ja neurologiseen tarkasteluun, sekä ymmärtää sitä ilmiönä. Menetelmät. Tutkielma toteutettiin kirjallisuuskatsauksena, ja aineisto kerättiin tieteellisistä vertaisarvioiduista artikkeleista. Aineistoksi valikoitui pääasiassa kirjallisuuskatsauksia sekä yksi empiirinen tutkimus. Aineiston analyysi toteutettiin laadullisena, aineistolähtöisenä sisällönanalyysinä, ja analyysi aloitettiin teemoittelemalla aineisto tutkimuskysymysten mukaan. Tulokset ja johtopäätökset. Lukumääräisyyden taju jakautuu kahteen erilaiseen prosessiin: pienten lukumäärien tarkkaan silmämääräiseen arviointiin sekä suurten lukumäärien likimaiseen arviointiin. Dyskalkulian katsottiin pohjautuvan haasteisiin erityisesti näissä prosesseissa ja ongelmien esiintymisen nähtiin alkavan jo ennen kouluikää. Matemaattisten taitojen osalta haasteet lukumääräisyyden tajussa näkyivät merkittävimmin määrien arvioinnin heikkoutena mutta myös lukumäärien yhdistämisenä niitä vastaaviin symboleihin sekä laskemisen taidoissa. Neurologisesti poikkeavaa kehitystä nähtiin erityisesti parietaalilohkoissa sekä interparietaalisessa sulcuksessa eli IPS:ssä. Lukumääräisyyden tajun ongelmat ovat siis havaittavissa aivojen epätyypillisenä toimintana eivätkä haasteet rajoitu ainoastaan lukumäärien arviointiin. Lukumääräisyyden tajun ongelmat heijastuvat todennäköisesti osaamiseen myös muilla matematiikan osa-alueilla sen ollessa tärkein yksittäinen dyskalkuliaa selittävä tekijä.