Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "Taapero"

Sort by: Order: Results:

  • Immonen, Inari (2020)
    Tutkimuksen tavoitteena oli löytää lapsen osallisuutta tukevia keinoja, joiden avulla voidaan päiväkodissa toteuttaa pedagogista dokumentointia 1 – 3-vuotiaiden lasten eli taaperoiden kanssa työskenneltäessä. Taaperot muodostavat varhaiskasvatuksessa oman erityisen ryhmänsä, jonka kanssa osallisuuden kysymyksiä tulee pohtia taaperon näkökulmasta. Aiempi tutkimus aiheesta on vähäistä. Varhaiskasvatuksen kentälle tarvitaan konkreettisia keinoja taaperoiden kanssa toteutettavaan pedagogiseen dokumentointiin. Tutkimuskysymys on: Millaisia pedagogisen dokumentoinnin keinoja voidaan käyttää 1-3-vuotiaan lapsen osallisuuden tukemisessa? Tutkimusmenetelmänä oli kuvaileva kirjallisuuskatsaus narratiivisesta näkökulmasta. Aineisto koostui mahdollisimman tuoreista asiaa koskevista lähteistä, esimerkiksi väitöskirjoista ja artikkeleista. Aineiston keruu ja analyysi toteutuivat limittäin tutkimuksen edetessä. Tutkimuksessa tuli esiin, kuinka mahdollisuus osallistua toimintaan ja sen suunnitteluun vahvistaa lapsen toimijuutta ja uskoa omaan kyvykkyyteen. Pedagoginen dokumentointi on tärkeä osa varhaiskasvattajan työtä, sillä sen avulla voidaan tehdä näkyväksi lapsen vahvuudet, mielenkiinnon kohteet ja haasteet sekä lapselle että ympäristölle. Tutkimuksessa nostetaan esiin kaksi pedagogisen dokumentoinnin keinoa, joilla voidaan tukea taaperoiden osallisuutta. Sadutuksen avulla aikuinen saa tietoa lapsen ajatuksista lapsilähtöisesti, lapsen aitoja aloitteita kuunnellen. Viuhkojen avulla voidaan jakaa tietoa päiväkodin ja kodin välillä ja näin tehdä näkyväksi mahdollisesti vielä puhumattoman lapsen mielenkiinnon kohteita. Tutkimuksessa tuli esiin päiväkodin rakenteiden ja johtajan roolin tärkeys osallisuuden toimintakulttuurin rakentamisessa.