Browsing by Subject "dysfagia"
Now showing items 1-9 of 9
-
(2021)Tavoitteet. Amyotrofista lateraaliskleroosia sairastavilla henkilöillä esiintyy paljon nielemisvaikeuksia. Nielemisvaikeudet vaikuttavat negatiivisesti sairastuneiden elämänlaatuun ja voivat johtaa esimerkiksi aspiraatiopneumoniaan ja kuolemaan. ALS:iin liittyvien nielemisvaikeuksien kuntouttamiseen ei kuitenkaan ole yleisiä ohjeita tai toimintamalleja. Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää, mitä logopedisia kuntoutusmenetelmiä ALS:iin liittyvien nielemisvaikeuksien kuntoutuksessa voidaan käyttää ja mihin näillä menetelmillä pyritään. Menetelmät. Tämän kandidaatintutkielman menetelmänä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Aineisto valikoitui systemaattisen tiedonhaun avulla kolmesta elektronisesta tietokannasta, jotka olivat Cinahl, OvidMedline ja Scopus. Hakusanoina käytettiin englanninkielisiä termejä ”amyotrophic lateral sclerosis”, ”dysphagia”, ”swallow*”, ”therap*” ja ”intervent*”, sekä näiden synonyymeja. Hakutulokseksi saatiin 247 artikkelia, joista valikoitui lopulliseen aineistoon neljä artikkelia. Karsiminen tapahtui mukaanottokriteerien perusteella. Manuaalista käsin poimintaa käyttäen aineistoon lisättiin vielä kaksi artikkelia. Aineistoa analysoitiin lukemalla artikkelit läpi useaan kertaan, ja poimimalla niistä tarkeitä tietoja taulukkoihin 1. ja 2. sekä käymällä artikkelit läpi tutkimuskysymyksittäin ja keräämällä vastaukset taulukkoon 3. Tulokset ja johtopäätökset. Aineistosta löytyi yksitoista ALS:iin liittyvien nielemisvaikeuksien hoitoon käytettävää logopedista interventiota. Nämä voitiin jakaa eteenpäin kolmeen kategoriaan, jotka olivat terapeuttiset interventio-ohjelmat, kompensaatiokeinot sekä sensoriset keinot. Terapiohjelmia aineistossa oli kolme, Expiratory muscle strenght training (EMST), Respiratory-Swallow training (RST) sekä VitalStim-terapia. Kompensaatiokeinoja aineistossa mainittiin seitsemän ja sensorisia keinoja yksi. Interventiot voidaan vaikuttamistapansa perusteella jakaa vielä kahteen ryhmään, suoriin- ja epäsuoriin keinoihin. Terapeuttiset interventio-ohjelmat kuuluvat suoriin keinoihin, ja kompensaatiokeinot sekä sensoriset keinot epäsuoriin. Suorat keinot pyrkivät vaikuttamaan nielemistoiminnan fysiologiaan esimerkiksi vahvistamalla lihaksia, kun taas epäsuorat keinot pyrkivät kompensoimaan esimerkiksi menetettyä lihasvoimaa muokkaamalla nielemistilannetta. ALS:iin liittyvien nielemisvaikeuksien hoitoon ei ole kehitetty yleisiä ohjeistuksia. Lisää tutkimustietoa kaivataan terapeuttisten interventio-ohjelmien hyödyistä ja haitoista.
-
(2019)Tavoitteet. Tiettyihin neurologisiin sairauksiin liittyy kohonnut dysfagian eli nielemisvaikeuden riski. Nielemisen kuntoutuksen tavoitteet ja menetelmät riippuvat siitä, mihin motorisiin tai sensorisiin häiriöihin nielemisongelmat perustuvat. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että hengityslihasten voiman harjoittaminen auttaa lisäämään maksimaalista uloshengitysvoimaa, mikä taas voi auttaa yskimällä poistamaan henkitorveen päätynyttä vierasta ainetta. Tämän tutkimuksen tarkoitus on arvioida uloshengityslihasten voiman lisäämiseen tähtäävän EMST-menetelmän vaikuttavuutta dysfagian kuntoutuksessa potilailla, joilla on jokin neurologinen sairaus. Lisäksi tutkimuksessa pyritään selvittämään, onko vaikuttavuus yhteydessä potilaan diagnoosiin tai dysfagian vaikeusasteeseen. EMST-menetelmän oletetaan lisäävän paitsi maksimaalista uloshengitysvoimaa, myös parantavan nielemiseen osallistuvien suun, nielun ja kurkunpään lihasten toimintaa ja auttavan näin kieliluun ja kurkunpään nousemista nielemisen aikana. Menetelmät. Tutkimuksen menetelmä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Hakulausekkeeseen sisältyi EMST-menetelmään (expiratory muscle strength training) ja dysfagiaan liittyviä haku-sanoja. Aineisto haettiin PubMed-, Scopus- ja Cinahl -tietokannoista ja se käsitti yhteensä 10 tutkimusta, joista 7 oli satunnaistettuja kontrolloituja kokeita ja 3 prospektiivisia kliinisiä kokeita. Tulokset ja johtopäätökset. Maksimaalinen uloshengitysvoima lisääntyi koeryhmässä merkitsevästi kaikissa tutkimuksissa, joissa se oli muuttujana. Nielemisen turvallisuutta mittaavat P/A-pisteet paranivat koeryhmällä viidessä yhdeksästä tutkimuksesta, joissa pisteet olivat mitattavana muuttujana. Subjektiivisessa nielemiseen liittyvässä elämänlaadussa ei nähty muutosta yhdessäkään tutkimuksessa, jossa se oli muuttujana. Siihen, oliko menetelmän vaikuttavuus yhteydessä sairausdiagnoosiin tai dysfagian vaikeusasteeseen, ei saatu katsauksen aineiston perusteella selvää vastausta. Tutkimuksen perusteella EMST-menetelmä on helppokäyttöinen ja hyvin siedetty, ja se sopii hyvin neurologisten potilaiden lieväasteisen dysfagian kuntoutukseen. Menetelmä voi soveltua myös ennakoivaan kuntoutukseen etenevissä neurologisissa sairauksissa.
-
(2021)Tavoitteet. Parkinsonin tauti on aivojen tyvitumakkeen hermoratoihin vaikuttava liikehäiriösairaus, jossa myös nielemisen hermotus saattaa vaurioitua. Nielemisvaikeudet ovatkin hyvin yleinen oire Parkinsonin taudissa. Aiheesta löytyy vuosikymmenien ajalta tutkimusta, mutta silti kattava yhtenäisten kuntoutuskäytänteiden luomiseen riittävä tutkimustieto uupuu. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia logopedisiä interventioita käytetään nielemisvaikeuksien kuntoutukseen Parkinsonin taudissa, sekä tarkastella kyseisten interventioiden vaikuttavuutta. Tavoitteena oli luoda hahmotettava yhteenveto näiden interventioiden kokonaisuudesta. Menetelmät. Tämän kandidaatintutkielman menetelmänä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Tutkimusartikkelit valikoitiin sähköisen aineistohaun kautta neljästä elektronisesta tietokannasta, jotka olivat Scopus, Ovid Medline, Cinahl ja Pubmed. Hakusanoina käytettiin englanninkielisiä termejä ”Parkinson’s disease” (Parkinsonin tauti), dysphagia (dysfagia), ”swallowing disorder*” (nielemis-häiriö), swallow* (nieleminen), ”speech therap*” (puheterapia) ja intervent* (interventio) sekä näiden synonyymeja. Tutkimusartikkelit karsittiin mukaanottokriteerien perusteella ja lopulliseksi aineistoksi muodostui seitsemän vuosina 2002-2018 julkaistua alkuperäistutkimusta. Yksi artikkeli poimittiin manuaalisesti. Aineisto analysoitiin systemaattisesti soveltaen sisällönanalyysin menetelmää. Tulokset ja johtopäätökset. Parkinsonin tautiin liittyvien nielemisvaikeuksien kuntoutukseen käytettävien logopedisten interventioiden havaittiin tässä tutkimuksessa jakautuvan pääosin kahteen tyyppiin: 1) nielemistä epäsuorasti helpottavat kompensatoriset strategiat ja manööverit sekä 2) suorat terapiamenetelmät ja kuntoutusohjelmat. Joissakin aineiston tutkimuksissa nämä interventiot menivät osin limittäin. Kummastakin interventiokategoriasta löytyi vaikuttavaa näyttöä tarjoavia interventioita nielemisvaikeuksien kuntoutukseen Parkinsonin taudissa, mutta kaikista tutkituista interventioista ei saatu vaikuttavuustietoa. Aineiston ja tutkimusasetelmien puolesta parasta näyttöä tässä tutkimuksessa saatiin Expiratory Muscle Strength Training - ja Video-Assisted Swallow Therapy -terapiamenetelmistä sekä nesteen sakeuttamisesta ja voimallisesta nielemisestä kompensatorisina keinoina. Heikompaa, mutta huomionarvoista näyttöä saatiin ääniterapian vaikutuksista nielemiseen. Tuloksiin tulee suhtautua kriittisesti, sillä aineistona oli vain seitsemän tutkimusta. Laajemmat tutkimukset logopedisistä nielemisinterventioista Parkinsonin taudissa ovat tarpeen, sillä olemassa oleva näyttö ei riitä yhtenäisten kuntoutuskäytänteiden luomiseen.
-
(2019)Tavoitteet. Aiemman tutkimuksen perusteella tiedetään syömisvaikeuksia esiintyvän usein henkilöillä, joilla on autismikirjon häiriö. Syömisvaikeuksia jaettu taitojen puutteeseen pohjautuviin vaikeuksiin, joissa kyse on kykenemättömyydestä syödä, ja käytökseen perustuviin vaikeuksiin eli haluttomuuteen syödä. Aiempi tutkimus autismikirjon henkilöiden syömisvaikeuksista on usein keskittynyt haluttomuuteen syödä, joten on epäselvää, kuinka paljon autismikirjon henkilöiden syömisvaikeuksista selittyy taitojen puutteella kuten nielemisvaikeuksilla ja motorisilla ongelmilla. Mahdollisten nielemisvaikeuksien tunnistaminen on tärkeää kliinisessä työssä arvioinnissa ja kuntoutuksen toteuttamisessa. Tämän integroivan kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli selvittää nielemisvaikeuksien osuutta autismikirjon henkilöiden syömisvaikeuksissa. Lisäksi tarkasteltiin, miten näitä nielemisvaikeuksia oli arvioitu ja kuntoutettu. Menetelmät. Tutkimusmenetelmänä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Tutkimusaineisto kerättiin kolmesta eri tietokannasta: Pubmedista, Web of sciencesta ja Ovid Medlinesta. Hakulauseke oli muotoa: autis* AND (dysphagi* OR swallow* OR motor feeding skills). Lopulliseen tutkimusaineistoon valikoitui valintakriteereiden mukaisesti viisi tutkimusartikkelia, jotka oli julkaistu vuosina 2003–2016. Kaikki artikkelit olivat vertaisarvioituja, englanninkielisiä ja ilmaiseksi saatavilla Helsingin yliopiston kirjaston tietojärjestelmän kautta. Tulokset ja johtopäätökset. Tämän katsauksen tulosten perusteella kävi ilmi, että autismikirjon henkilöiden nielemisvaikeuksista tehty tutkimus oli vähäistä, vaihtelevaa laadultaan ja sitä oli tehty vain lapsilla. Tulosten perusteella voitiin todeta korkeintaan, että nielemisvaikeuksia ja motorisia syömisvaikeuksia vaikuttaisi esiintyvän myös autismikirjon lapsilla. Autismikirjon lasten syömisvaikeuksien kuntoutusta oli tulosten perusteella lähestytty käyttäytymisterapeuttisesta viitekehyksestä, vaikka taustalla olisi ollut myös motorisia ongelmia. Tutkimuksissa käytetyt kuntoutus- ja arviointimenetelmät voivat tarjota ideoita kliiniseen työhön, mutta lisää tutkimusta tarvitaan.
-
(2016)On vain vähän tietoa siitä, millaisia menetelmiä dysfagian eli nielemisvaikeuden seulontaan on käytössä. Tiedetään kuitenkin, että seulonnalla voidaan ennaltaehkäistä keuhkokuumeen syn-tyä, henkilökohtaista kärsimystä sekä lyhentää sairaalajaksojen pituutta ja vähentää kuolleisuut-ta. Dysfagia eli nielemisvaikeus on yleinen oire aivoverenkiertohäiriön jälkeen. Puheterapeutit eivät voi kuitenkaan arvioida kaikkia sairaalaan tulevien potilaiden nielemisen toimintaa ja siksi sairaanhoitajien tulee seuloa potilaat mahdollisten nielemisvaikeuksien varalta ja siten tunnistaa ns. riskiryhmä. Tämä riskiryhmä ohjataan puheterapeutin tarkempaan nielemisen arvioon. Useimmissa sairaaloissa ei kuitenkaan ole vakiintunutta käytäntöä dysfagian seulontaan. Ei ole myöskään tietoa siitä, mikä on ideaalisin dysfagian seulontamenetelmä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitä menetelmiä on käytössä dysfagian seulontaan ja kuinka tarkko-ja ne ovat tunnistamaan sitä. Tutkimuksessa pyritään kokoamaan yhteen käytössä olevia dysfa-gian seulontamenetelmiä aivoverenkiertohäiriön jälkeen akuuttivaiheessa. Aineistoa kerättiin EBSCO- ja Medline – tietokannoista. Hakutermit muodostettiin kuvailevassa kirjallisuuskatsauksessa käytettyjen käsitteiden dysfagia/nielemisvaikeus, akuutti aivoveren-kiertohäiriö, sairaanhoitaja ja seulonta englanninkielisistä vastineista. Aineiston keruuta ohjasi tutkimuksille asetetut valintakriteerit: 1) tutkimuksen tuli olla vertaisarvioitu, 2) julkaisuvuosi 2006–2016, 3) tutkimuksen tuli olla luettavissa englannin tai suomen kielellä, 4) koko tekstin tuli olla saatavilla, 5) tutkimuksen tuli käsitellä dysfagian seulontamenetelmää. Haku tuotti 33 kansainvälistä artikkelia, joista valintakriteerien pohjalta lopulliseksi aineistoksi valikoitui seit-semän artikkelia. Tiedonhakuprosessissa sekä aineiston tulkinnassa noudatettiin kuvailevan kirjallisuuskatsauksen periaatteita. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että dysfagian seulontaan käytetään useita menetelmiä ja ne osoittavat hyvää tai erinomaista sensitiivisyyttä ja keskinkertaista spesifisyyttä dysfagian tunnistamiseksi. Dysfagian seulontaan ei sairaaloissa ole vakiintunutta käytäntöä, mutta tämän tutkielman seulontamenetelmistä voisi hyvin olla jo nyt hyötyä erikoissairaanhoidossa.
-
(2020)Tavoitteet. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että tehohoitopotilailla ilmenee runsaasti nielemisvaikeuksia intubaatioputken, eli hengitysputken poiston jälkeen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää mitkä riskitekijät vaikuttavat tehohoitopotilaiden nielemisvaikeuksien syntyyn sekä kuinka paljon ja millaisia ongelmia tehohoitopotilailla ilmenee syömiseen ja nielemiseen liittyvissä toiminnoissa intubaatioputken poiston jälkeen. Menetelmät. Tämä tutkimus toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena. Tutkimusaineisto haettiin Ovid Medline, Scopus ja PubMed tietokannoissa. Hakulauseke oli (deglutition OR deglutition disorder* OR deglutition dysfunction* OR deglutition impair* OR swallow* OR swallowing disorder* OR swallowing dysfunction* OR swallowing impair*) AND (critical care OR intensive care OR critical ill* OR critically ill OR intensive care unit OR ICU) AND (extubation OR post-extubation OR postextubation OR post-extubation dysphagia OR dysphagi*) AND (assess* OR assessment OR assessment tool* OR screening tool* OR screening OR evaluation* OR estimation* OR instrumental OR non-instrumental OR FEES OR fiberoptic endoscopic evaluation of swallowing OR VFSS OR videofluoroscopic swallow study OR bedside* OR bedside* OR bedside-assessment OR bedside swallow evaluation). Aineistoa analysoitiin valintakriteerien perusteella tarkastelemalla ensin otsikkoa ja abstraktia ja sitten kokotekstiä. Tutkimusaineistoksi valikoitui seitsemän vuosina 2015–2019 julkaistua artikkelia. Tulokset ja johtopäätökset. Tehohoitopotilaiden nielemisvaikeuksien syntyyn vaikuttavista riskitekijöistä merkittävimmäksi nousi intubaation kesto ja etenkin pitkittynyt intubaatio (≥48h). Muita riskitekijöitä olivat potilaan vanhempi ikä, ikään liittyvät äänenlaadun muutokset ja muutosten vaikeusaste sekä intubaatioputken asettamisesta aiheutuneet nieluun ja kurkunpäähän kohdistuneet anatomiset vauriot. Intubaatioputken poiston jälkeen tehohoitopotilailla ilmeni runsaasti erilaisia nielun ja kurkunpään rakenteellisia vaurioita, aspirointia, penetrointia ja aspiraatiosta johtuvaa keuhkokuumetta, muita hengitysteihin liittyviä komplikaatioita, oraalimotoriikan heikentymistä, normaaliin ruokavalioon palaamisen viivästymistä sekä sairaalassaoloaikojen pidentymistä.
-
(2023)Tavoitteet. Aivoverenkierron häiriöt eli AVH ovat yleisin dysfagian taustasyy. Dysfagiaa kuntoutetaan perinteisen dysfagiakuntoutuksen lisäksi myös muilla menetelmillä, kuten transkutaanisella neuromuskulaarisella elektrostimulaatiolla. Aiemmat tutkimukset ovat antaneet ristiriitaisia tuloksia sen vaikuttavuudesta. Tämän tutkielman tarkoituksena oli tutkia, koota ja analysoida tietoa transkutaanisen neuromuskulaarisen elektrostimulaation (NMES) käytöstä ja vaikuttavuudesta aivoinfarktin jälkeisen dysfagian kuntoutuksessa. Menetelmät. Tutkimuksen menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Neljä viidestä tutkimusartikkelista haettiin systemaattisesti PubMed- ja Medline-tietokannoista seuraavalla hakulausekkeella: (transcutaneous OR non-invasive) AND neuromuscular AND (electric* stimulation OR electrostimulation) AND (dysphagia OR deglutition disorder OR swallow* disorder) AND (rehab* OR treatment OR therap*) AND (post-stroke OR subacute stroke OR acute stroke OR stroke). Viides artikkeli poimittiin käsin. Aineisto analysoitiin ja sen tärkeimmät piirteet ja päätulokset koottiin yhteen muistiinpanojen avulla. Aineiston kuvaus taulukoitiin. Kaikki tutkielman aineistoon valikoidut tutkimukset olivat satunnaistettuja ja sokkoutettuja kontrollitutkimuksia, joiden tavoitteena oli tutkia NMES-menetelmää ja sen vaikuttavuutta AVH-peräisen dysfagian kuntoutuksessa yhdistettynä perinteiseen dysfagiakuntoutukseen. Tutkielman aineiston tutkittavien otoskoko oli 244. Tulokset ja johtopäätökset. Transkutaanista neuromuskulaarista elektrostimulaatiota käytettiin perinteisen dysfagiakuntoutuksen rinnalla sekä kahdessa tutkimuksessa myös ainoana kuntoutusmenetelmänään. Elektrodit sijoitettiin leuan alle kohdistuen kieliluun ylä- ja alapuolisiin lihaksiin. Menetelmän kesto oli keskimäärin 30–60 minuuttia ja sähköimpulssien taajuus 30–80 hertsiä. Kuntoutuskertojen määrä vaihteli 10–80 kerran välillä (md 20) asettuen 3–8 viikon ajalle intensiteetiltään 3–5 kertaa viikossa, 1–2 kertaa päivässä. NMES-menetelmä oli vaikuttavimmillaan AVH-peräisen dysfagian kuntoutuksessa perinteisen dysfagiakuntoutuksen kanssa samanaikaisesti toteutettuna. Potilaiden nielemistoiminnot paranivat tai dysfagiaoireet lievenivät yhdistetyllä kuntoutuksella tilastollisesti merkitsevästi koko aineistossa verrattuna alkutilanteeseen sekä kontrolliryhmään, jossa toteutettiin vain perinteistä dysfagiakuntoutusta. Transkutaanisella neuromuskulaarisella elektrostimulaatiolla saadaan lievennettyä AVH-peräisiä dysfagiaoireita, yhdistettynä perinteiseen dysfagiakuntoutukseen, mutta erikseen toteutettuna NMES-kuntoutuksen vaikuttavuus jää samalle tasolle pelkän perinteisen dysfagiakuntoutuksen kanssa. Aiheesta on tehtävä jatkotutkimusta tehokkaimman NMES-protokollan laatimiseksi.
-
(2022)Tavoitteet. Traumaattinen aivovamma voi vaikuttaa nielemistoimintoihin monella tapaa. Lapsilla niin aivot kuin nielemiseen tarvittavat rakenteetkin ovat vasta kehittymässä, minkä vuoksi aivovamman vaikutukset voivat näyttäytyä eri tavalla kuin aikuisilla. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ja kuvata, millä tavoin lapsuudessa tai nuoruudessa saatu aivovamma voi vaikuttaa nielemiseen, ja millaisilla keinoilla näitä vaikeuksia on mahdollista arvioida ja helpottaa. Menetelmät. Tutkimuksen menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Aineistohaku suoritettiin tammikuussa 2022 viidestä tietokannasta, jotka olivat Ovid Medline, PsycIn-fo, Scopus, Pubmed ja Cinahl. Hakulausekkeena oli (child* OR pediatric) AND (dysphagia OR deglutition OR swallow*) AND (tbi OR traumatic brain injur* OR acquired head injur* OR head trauma) NOT (cp OR cerebral palsy OR stroke). Mukaanotto- ja poissulkukriteerien jälkeen tutkimusaineistoon valikoitui viisi artikkelia. Aineistoon lisättiin myös yksi manuaalisesti poimittu artikkeli, minkä jälkeen lopullinen tutkimusaineisto koostui kuudesta vuosina 1999–2015 julkaistusta vertaisarvioidusta englanninkielisestä artikkelista. Tulokset ja johtopäätökset. Tämän tutkimuksen perusteella lapsuusiässä saadun traumaattisen aivovamman vaikutus nielemiseen vaihtelee suuresti yksilöiden välillä. Aivovamma voi vaikuttaa nielemisessä useisiin eri osa-alueisiin. Aivovamman saaneiden lasten nielemistoimintojen arviointiin ei ole olemassa standardoitua arviointipatteristoa. Aineistossa käytetyt nielemisen arviointikeinot voidaan jakaa kuvantamistutkimuksiin ja kliiniseen arviointiin, joissa on molemmissa etunsa. Kuvantamalla saadaan tarkempaa tietoa esimerkiksi aspiroinnista ja nieluun jäävistä jäämistä, mutta puheterapeutin kliininen arviointi voidaan tehdä jo vuoteessa, eikä sitä varten tarvita välttämättä välineitä. Aineiston perusteella nielemisvaikeuksissa tärkeintä on ravinnonsaannin turvaaminen, mikä voi aluksi tapahtua esimerkiksi nenämahaletkun tai tiputuksen kautta. Itse nielemisen helpottamisessa tärkeintä on ruoan ja juoman koostumuksen muuntaminen helpommin nieltävään muotoon, mikä tarkoittaa ruoilla usein soseutusta ja nesteillä sakeutusta. Lisäksi on hyvä varmistaa potilaan riittävä vireystila ja tarpeeksi pystyssä oleva asento.
-
(2022)Tavoitteet. Vastasyntyneen turvallinen ruokailu edellyttää imemisen, nielemisen ja hengittämisen koordinointia. Ennenaikaisesti syntyneillä vauvoilla nämä taidot eivät ole välttämättä kehittyneet, jolloin syömis- ja nielemistaitojen arviointi on tarpeen. Mikäli kliinisen arvioinnin perusteella on tarpeen, käytetään arviointiin instrumentaalisia menetelmiä, VFS- ja FEES-tutkimuksia. Tämän kandidaatintutkielman tavoitteena oli vertailla VFS- ja FEES-tutkimusmenetelmien kykyä osoittaa laryngeaalista penetraatiota ja henkitorven aspiraatiota sekä menetelmien välistä luotettavuutta. Lisäksi tutkielmassa vertaillaan VFS- ja FEES-tutkimusmenetelmien etuja toisiinsa nähden. Menetelmät. Tämä kandidaatintutkielma toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena. Tiedonhaku tehtiin Ovid Medline- ja Scopus-tietokannoista. Hakulausekkeena oli infant* AND evaluation AND (swallow* OR dysphagia) AND (VFSS AND FEES) OR (videofluoro* AND endoscop*). Katsaukseen valikoitui viisi tutkimusartikkelia, jotka läpikäytiin systemaattisesti. Tulokset ja johtopäätökset. VFS- ja FEES-tutkimukset havaittiin turvallisiksi ja vastasyntyneiden syömis- ja nielemisongelmien diagnostiikkaa helpottaviksi menetelmiksi. VFS- ja FEES-tutkimusmenetelmien välinen luotettavuus oli katsaukseen valikoituneiden artikkeleiden mukaan pääsääntöisesti heikkoa ja yksittäisen menetelmän kyky arvioida laryngeaalista penetraatiota tai henkitorven aspiraatiota vaihteli tutkimuksesta riippuen. VFS- ja FEES-menetelmillä on kuitenkin selkeitä etuja toisiinsa nähden, joiden vuoksi toinen menetelmä soveltuu tiettyjen ongelmien arviointiin toista paremmin. Tätä tietoa voidaan hyödyntää kliinisessä työssä tutkimusmenetelmän valinnassa. Jatkotutkimusta tarvitaan VFS- ja FEES-tutkimusmenetelmien käytöstä vastasyntyneiden syömis- ja nielemistoimintojen arvioinnissa, jotta tulosten yleistettävyys ja luotettavuus paranisi.
Now showing items 1-9 of 9