Browsing by Subject "yhteisö"

Tässä kandidaatintutkielmassa tarkastelen kirjallisuuskatsauksen keinoin lasten vertaissuhteita, niiden muodostumista sekä merkitystä lapselle. Jotta kasvattajat voivat tukea lasten vertaissuhteita, on tärkeä tietää tekijöitä, mitkä niiden muodostumiseen vaikuttavat. Tämän tutkimuksen hypoteesina oli, että nykypäivänä tutkimukset ottavat tasapuolisesti huomioon sekä lapsen yksilölliset piirteet että yhteisön ja ympäristön merkityksen. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli koota yhteen uusimpia tutkimuksia vertaissuhteista ja analysoida niissä esiintyviä tekijöitä. Tutkimustehtävänä on nostaa esiin vertaissuhteiden muodostumiseen vaikuttavia tekijöitä sekä sitä, mihin kaikkeen lapsen vertaiskokemukset tai asema vertaisyhteisössä voivat vaikuttaa. Kirjallisuuskatsauksen tyyppinä käytettiin narratiivista, kuvailevaa kirjallisuuskatsausta, jonka keinoin pystyttiin koostamaan useista eri näkökulmista tehdyistä tutkimuksista yhtenäinen teksti. Tutkimusaineistoksi valikoitui kahdeksan vertaissuhteita käsittelevää tutkimusta. Mukana oli enimmäkseen poikittaistutkimuksia, mutta myös yksi pitkittäistutkimus. Analysoidut tutkimukset olivat joko määrällisiä tai mixed methods -menetelmin toteutettuja. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että vertaissuhteisiin vaikuttavia tekijöitä on useita. Kirjallisuuskatsauksesta huomattiin, että vertaissuhteet sekä vertaishyväksyntä ovat hyvin merkittäviä lapsen kehitykselle ja hyvinvoinnille. Moni tekijä vaikuttaa vertaishyväksyntään sosiaalisen osaamisen kautta. Esimerkiksi ikä, perhetekijät, kasvatustyyli, kielelliset taidot ja itsetunto ovat tutkimuksen mukaan yhteydessä sosiaaliseen osaamiseen. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että sosiaaliset taidot ovat avainasemassa, kun lapsi harjoittelee luomaan vertaissuhteita, ja siksi niitä on tärkeä harjoitella myös varhaiskasvatuksessa kasvattajien tuella.

Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten kotitöiden tekeminen näyttäytyy yhteisöasumisessa. Tutkimuksessa keskitytään yhteisöasumisen eri muotoihin sekä siihen, miten yhteisiä asuintiloja jakavat ihmiset tekevät keskenään kotitöitä. Kotitöiden osalta aihe on rajattu koskemaan siivousta, ruoanlaittoa sekä tekstiilien pesua, sillä nämä ovat kolme yleisintä kotityötä, joita on lähes kaikissa kotitalouksissa. Tutkimuksessa selvitetään, miten kotitöitä jaetaan, mitkä ovat jakamisen hyviä ja huonoja puolia sekä, miten kyseisiin kotitöihin liittyviä aineita, välineitä, koneita ja raaka-aineita jaetaan yhteisöasumisessa. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja tutkimusta varten haastateltiin viittä eri yhteisössä asujaa. Haastateltavat olivat kaikki yli 25-vuotiaita, jotta heille olisi jo kertynyt kokemusta kotitöiden tekemisestä. Haastattelut suoritettiin joko puhelimitse tai kasvokkain puolistrukturoituna teemahaastatteluna. Haastattelujen jälkeen saatu aineisto litteroitiin ja analysoitiin aineistolähtöisesti. Analyysin avulla saatiin luotua aineistosta kaksi pääluokkaa, joiden avulla alettiin etsiä vastausta tutkimuskysymykseen. Tutkimuksen tulosten mukaan osa kotitöistä jaetaan asukkaiden kesken ja osassa kotitöistä jaetaan vain kotitöihin tarvittavia aineita, välineitä, koneita tai raaka-aineita. Tekstiilien pesua ei haastattelujen mukaan yhteisöissä juuri jaeta, vaan jokainen huolehtii henkilökohtaisesti omien tekstiiliensä pesun. Sen sijaan siivous on kotityönä sellainen, jota jaetaan asukkaiden kesken ja siihen liittyy myös paljon sääntöjä. Ruoanlaittoa ei myöskään suunnitellusti jaettu, mutta sitä saatettiin jakaa tilanteen tullen. Yhteisöasuminen ei ole uusi ilmiö, mutta sitä ei ole paljoa tutkittu. Yhteisöasuminen voi toimia kuitenkin ratkaisuna moneen nykyajan ja tulevaisuuden haasteeseen kuten esimerkiksi: suurten ikäluokkien vanheneminen, yksinäisyys sekä yksinhuoltajien tarvitsema tuki. Yhteisöasumisen mahdollisuuksien takia on tärkeää, että yhteisöasumista tutkittaisiin enemmän ja tuotaisiin aihetta esille, jolloin saataisiin vähennettyä myös aiheeseen liittyviä ennakkoluuloja.

Tavoitteet. Positiivinen pedagogiikka perustuu positiivisen psykologiaan, jossa tarkoituksena on keskittyä ihmisen hyvinvointiin. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että positiivista pedagogiikkaa käytetään varhaiskasvatuksessa, mutta sen sisältöjä toteutetaan vaihtelevasti. Tämä kandidaatin tutkielma kuvaa positiivisen pedagogiikan käyttöä varhaiskasvatuksessa ja sitä, miten sen avulla voidaan tukea lasten kaverisuhteita ja varhaiskasvatusryhmän yhteisöllisyyttä. Tutkimustehtävänäni on ”Miten positiivisella pedagogiikalla voidaan tukea lasten yhteisöllisyyttä varhaiskasvatuksessa?”. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena kyselytutkimuksena. Aineisto kerättiin kahdesta varhaiskasvatuksen henkilöstölle suunnatusta sosiaalisen median ryhmästä. Kysely koostui taustatiedoista ja avoimista kysymyksistä, jotka käsittelivät positiivista pedagogiikkaa ja sen käyttöä kaverisuhteiden ja ryhmän yhteisöllisyyden tukemisessa. Kyselyyn vastasi 22 varhaiskasvatuksen työntekijää. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin keskittyen ensin aineiston tarjoamiin näkökulmiin ja luomalla sitten pääluokat osittain aiemman tutkimuksen teoreettisten käsitteiden avulla. Sisällönanalyysi toteutettiin erikseen kahdelle tutkimuskysymykselle, joista ensimmäinen kuvasi, miten positiivista pedagogiikkaa toteutetaan varhaiskasvatuksessa ja toinen, miten positiivista pedagogiikkaa voidaan käyttää kaverisuhteiden ja ryhmän yhteisöllisyyden tukijana. Tulokset ja johtopäätökset. Sisällönanalyysin tuloksena syntyi pääluokat. Varhaiskasvatuksessa toteutettavasta positiivisesta pedagogiikasta pääluokkia olivat varhaiskasvattajan suhde lapseen ja positiiviset oppimiskokemukset. Ryhmän yhteisöllisyyteen ja kaverisuhteisiin liittyen pääluokiksi syntyi varhaiskasvattajan pedagogiset toimet, ryhmän identiteetin vahvistaminen, leikin tukeminen ja lasten myönteinen käsitys itsestä ja toisista. Tulosten mukaan positiivista pedagogiikkaa toteutetaan hyvin monipuolisesti valmiiden materiaalien sekä itse toteutetun materiaalin avulla. Pääasiassa positiivinen pedagogiikka näkyy osana arkea vuorovaikutuksessa, myönteisenä puhetapana, kiittämisenä, kehumisena, oppimisympäristön muokkaamisena, lapsen myönteisten käsitysten ja toiminnan tukemisena sekä positiivisten oppimiskokemusten tuottamisena. Ryhmän yhteisöllisyyteen ja kaverisuhteiden vahvistamiseen positiivisen pedagogiikan avulla pyritään luomaan hyvä yhteishenki, tuetaan lasten leikkiä sekä käytetään vahvuuksia ja hyvän huomioimista.

Yhteisöllisyydestä ja sen tärkeydestä puhutaan paljon. Yhteisöllisyys on esimerkiksi kirjattu perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin, mutta käsitys siitä, mitä yhteisöllisyys oikein tarkoittaa, on usein epäselvä. Yhteisöllisyys käsitteenä on abstrakti ja moniulotteinen, joten sen konkreettinen ymmärtäminen voi olla haastavaa. Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella, mitä yhteisöllä ja yhteisöllisyydellä tarkoitetaan, mitä yhteisö ja yhteisöllisyys ovat koulussa sekä miten yhteisöllisyyttä voidaan edistää kouluyhteisössä. Tutkielma on kirjallisuuskatsaus, jossa tarkastellaan yhteisöllisyyttä tutkimuskirjallisuuteen perehtyen. Tutkielma lähestyy yhteisöllisyyttä sosiologisesta näkökulmasta. Ensin tarkastellaan, mitä yhteisöllä tarkoitetaan. Yhteisö on jotain, mihin kuulutaan ja sitä tarkastellaan muun muassa Tönniesin Gemeinschaft ja Gesellschaft -käsitteiden avulla. Yhteisöllisyys taas on yhteisön ominaisuus. Yhteisöllisyyttä tarkastellaan muun muassa yhteisyyden ja sosiaalisen pääoman avulla. Lisäksi tarkastellaan koululuokkaa yhteisönä ja sen yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyyden edistämistä koulussa tarkastellaan osallisuuden ja kuulumisen tunteen kautta. Yhteisöllisyyden tärkeimpiä elementtejä ovat yhteisön jäsenten välinen luottamus sekä sujuva vuorovaikutus, jotka edistävät yhteisön yhteisöllistä toimintaa. Yhteisöllisyys on jotain hyvää, jota kohti tavoitella. Koulu yhteisönä on mielenkiintoinen, koska siellä vietetään paljon aikaa, mutta se on pakkoyhteisö. Yhteisön jäsenet eivät voi itse vaikuttaa, keitä yhteisöön kuuluu. Tämän takia yhteisöllisyys koulussa tarvitsee jatkuvaa edistämistä, koska se ei synny luontaisesti. Koululuokka yhteisönä on erityinen, koska siellä vallitsee omanlainen hierarkia ja muun muassa sosiaalisesti tuotetut asemat ja niiden erilainen kokeminen vaikuttavat koululuokkayhteisön yhteisöllisyyteen. Yhteisöllisyyteen liittyy vahvasti osallisuus ja kuulumisen kokemus. Niiden avulla voidaan edistää yhteisöllisyyttä kouluyhteisössä.