Browsing by Subject "ympäristö"

Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli määritellä luovuus käyttäen runkona E. Paul Torrancen vuonna 1965 esittelemää mallia, jonka mukaan luovuuden voi jakaa neljän elementin mukaan. Nämä elementit ovat yksilö, prosessi, produkti ja ympäristö. Lisäksi käytin muita tieteellisiä tutkimuksia ja teorioita luovuudesta, täydentämään kyseistä mallia. Tutkimuksen pyrkimyksenä on hahmottaa ja määritellä luovuutta niin, että se on helposti ymmärrettävissä kasvatustieteen kontekstissa. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena on selvittää keinoja, joilla koulun on mahdollista tukea lapsen luovuutta. Toteutin kandidaatintutkielmani kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Aineistona käytin sekä suomalaisia, että ulkomaisia tieteellisiä tutkimuksia. Tutkimuksia hain lähinnä Helka-kirjaston hakupalvelusta, Googlesta sekä Google-Scholarista. Tutkimus- ja teoriakirjallisuuden perusteella luovuus näyttäytyy kompleksisena ilmiönä, jonka yksiselitteinen määrittely on haastavaa. Saadakseen monipuolisen kuvan, on luovuutta lähestyttävä usealta eri suunnalta ja sen tutkimus vaatii poikkitieteellisyyttä. Tutkimuksen perusteella on ympäristöllä suuri merkitys oppilaiden luovuuden tukemisessa. Luovuutta tukeva ympäristö kannustaa omaperäisyyteen, yrittämiseen ja vapauteen. Luovuutta tukeva ympäristö sallii virheet eikä rankaise epäonnistumisesta, vaan kannustaa yrittämään uudelleen. Lisäksi on tärkeää, että oppilailla on riittävästi autonomiaa vaikuttaa omaan oppimiseensa. Ympäristön muunneltavuus ja riittävä määrä materiaaleja ovat myös ominaisia elementtejä luovuutta tukevalle ympäristölle.

The aim of this study is to describe how education staffs' attitudes and actions as well as environmental characteristics impact children’s risky play. Risky play where children can challenge themselves is important part of learning. Risky play develops children’s risk-taking skills, which can be learned only by trial and error. Opportunities for children to challenge their skills in risky play have decreased considerably during the last decades, which have led to the fact that children spend a lot of time inside playing games that do not offer physical challenges. The danger is that children will not learn skills related to managing risks. This study approaches supporting risky playing by examining how education staffs’ attitudes towards taking risks affect to their reactions towards risky play and what are the factors that affect to education staffs’ attitudes towards children's risky play. I also describe the features of the environment and playing materials that will attract children to take risks in their play. I will also examine how society’s changed attitudes appear to affect to children's play areas. The research method used was systematic literature review and the international scientific journals used as a research material were found from relevant research databases. The journals found were elected using inclusion and exclusion criteria. Relevant studies were divided into categories according to the research questions and the results were reported as an inductive analysis. Studies show that education staffs' positive attitudes towards risk taking could be seen in practice as higher risk allowance. A negative attitude, in turn, was reflected in risky playing as denial. Attitudes also affected to the provided activities, children’s safety skills and in the environment shaping. The surrounding culture, society’s attitudes, understanding the benefits of risk-taking, training received and the personal characteristics influenced educators’ attitudes. Features of the environment that attracted children to the risky play were found to be the opportunity to play with great height and high speed and the possibility to challenge their current skills. Open ended playing materials and "real" materials intended for use by adults, as well as heavy movable equipment attracted to risky play. Society's attitudes contributed to the construction of a children's play environments, so that playgrounds in many countries were found to be so risk-free that children were not able to challenge their skills in them, and some of the equipment were left unused.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, minkälainen merkitys isovanhemmuuden ilmiöllä on perheen eri sukupolville ja miten nämä käsitykset mahdollisesti eroavat toisistaan 2020-luvun suomessa. Erityinen kiinnostus kohdistui lasten näkökulman esiin tuomiseen, sillä isovanhemmuuden ilmiön tutkimus on painottunut suomalaisen tutkimuksen kentällä 2000-luvulla pääosin kuvaamaan ilmiötä isovanhemman, vanhempien, tai aikuiseen ikään ehtineiden lasten näkökulmasta. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu Urie Bronfenbrennerin (1979/1989) ekologisen teorian varaan, jonka mukaan yksilön kehitykseen vaikuttavat niin yksilön perimä kuin ympäristökin. Teorialuvussa tarkastellaan ekologisen teorian viittä sisäkkäin rakentuvaa ympäristösysteemiä, joiden kanssa kehittyvä yksilö on vuorovaikutuksessa. Keskeistä teoriassa on yksilön aktiivinen osallistuminen sekä vuorovaikutuksen vastavuoroisuus. Tutkimuksen aineisto tuotettiin puolistrukturoidun teemahaastattelun menetelmällä. Haastatteluun osallistui neljä (4) lasta, kolme (3) vanhempaa ja kolme (3) isovanhempaa. Haastattelut nauhoitettiin ja lopullinen litteroitu aineisto analysoitiin atlas.ti -ohjelman koodaustoimintoa hyödyntäen teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmällä. Lapset, vanhemmat ja isovanhemmat toivat esiin näkökulmia kasvatuksesta, lapsen ja isovanhemman välisestä suhteesta, lapsen osallisuudesta, toiminnan muodoista, toimintaympäristön piirteistä, vanhempien ja isovanhempien välisestä vuorovaikutuksesta sekä yhteydenpidosta. Suurimmat erot aikuisten ja lasten näkökulmien välillä liittyivät kasvatukseen, lapsen osallisuuteen ja toiminnan muotoihin. Tutkimuksen tuloksista on todettavissa, että vaikka eri sukupolvien näkökulmat ovat yhteneväisiä, on niissä kuitenkin selviä painotuseroja. Tutkimus näyttää myös toteen, että lapset kykenevät jakamaan merkityksiä ja kokemuksiaan siinä missä aikuisetkin. Tästä syystä lapselle tulisikin antaa mahdollisuus tuoda ilmi näkemyksiään ja niitä tulisi kuunnella herkällä korvalla.

Viime vuosina on todettu lasten fyysisen aktiivisuuden vähentyneen. Tutkimustietoa etenkin alle kouluikäisistä lapsista on kuitenkin verrattain vähän. Tämä tutkimus on tehty siksi, että tiedonsaanti alle kouluikäisten fyysisestä aktiivisuudesta on koettu repaleiseksi. Tässä tutkimuksessa kerättiin ja koottiin systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla tietoa päiväkodin ympäristön merkityksestä esiopetusikäisten lasten fyysiseen aktiivisuuteen. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostui fyysisen aktiivisuuden käsitteestä ja sen merkityksestä lapsen fyysiselle, psyykkiselle ja sosiaaliselle kehitykselle sekä esiopetuksen oppimisympäristön käsitteestä, jota aukaistiin jakamalla ympäris-tökäsite fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen ulottuvuuteen. Tutkimus pyrkii selvittämään miten päiväkodin ympäristö vaikuttaa esiopetusikäisten lasten fyysiseen aktiivisuuteen. Tämä tutkimus toteutettiin tekemällä systemaattinen kirjallisuuskatsaus, jota ohjasivat tarkat hyväk-symisen sekä poissulkemisen kriteerit. Systemaattinen tiedonhaku eri tietokannoista tuotti tulokseksi kahdeksan tieteellistä tutkimusta, jotka analysoitiin käyttäen apuna teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Analyysiä ohjasi teoria oppimisympäristön kolmesta (fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen) ulottuvuudesta. Tutkimustuloksissa korostuivat päiväkodin fyysisen ja sosiaalisen ympäristön vaikutus esiopetusikäisten fyysiseen aktiivisuuteen. Fyysiseen aktiivisuuteen vaikutti päiväkodin fyysinen ympäristö, johon kuuluivat välineet, rakenteet sekä ilmasto. Erityisesti välineiden vaikutus fyysistä aktiivisuutta lisäävänä tekijänä korostui. Päiväkodin henkilökunta ja huoltajat sekä leikit ja aktiviteetit muodostivat sosiaalisen ympäristön. Päiväkodin henkilökunta joko lisäsi tai vähensi esiopetusikäis-ten fyysistä aktiivisuutta, kun taas vapaa leikki sekä leikkiminen ulkona selkeästi lisäsivät fyysistä aktiivisuutta. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että päiväkodin ympäristö on merkittävässä asemassa lasten fyysisen aktiivisuuden edistäjänä tai vähentäjänä. Riittävät ja liikkumaan innostavat välineet, aktiivisuuteen kannustava henkilökunta sekä vapaa leikki tai ulkoilu lisäävät voivat lisätä esiopetusikäisten fyysistä aktiivisuutta, kun taas passiivisuuteen innostavat välineet ja henkilökunta sekä sisäleikit voivat vähentää sitä.